7. luukku: 80 vuotta sitten (Kiihko, 1944)

Didn't you prepare for the lesson?

Vuonna 1944 toisen maailmansodan loppujylinät olivat  kiivaassa vaiheessa ─ vetäytymisiä, verilöylyjä, kansannousuja! Alkuvuonna jysähtelivät Helsingin suurpommitukset ja kesällä räjähti käyntiin Neuvostoliiton suurhyökkäys. Rauhanneuvotteluita hiottiin aina syyskuulle saakka, jolloin jatkosota lopulta päättyi ja Lapin sota alkoi. Muuallakin Euroopassa melskattiin kiihkeästi, sillä Saksa alkoi sortua ja keskitysleirien kauhut paljastua. Julmuuksien aika ei silti ollut vielä ohi: holokausti oli täydessä vauhdissa ja junat kuljettivat ihmisiä kuin karjaa. Kun kesä kääntyi syksyksi, muuan nuori Anne Frank oli matkalla kohti Auschwitzia...

Vuoden sotatapahtumiin voi uppoutua elokuvien parissa. Normandian maihinnousuun vievät Atlantin valli murtuu (1962) sekä Pelastakaa sotamies Ryan (1998). Son of Saul (2015) puolestaan rysäyttää katsojansa syvälle keskitysleirien ahdinkoon. Lapin sodan tunnelmia välittävät Pojat (1962) sekä Kätilö (2015). Mikäli tositapahtumat kaipaavat mausteekseen mielikuvitusta, sotavuoteen 1944 sijoittuvat myös Juna (1964) sekä Panin labyrintti (2006). Päivän elokuva pakenee sodan kauhuja rauhalliseen Ruotsiin, vaikka täysin huolista vapaata ei elo ollut sielläkään.

 

 

Hets - Kiihko
Ohjannut  Alf Sjöberg

Ruotsi 1944, 95 min.

Draama

Pääosissa: Alf Kjellin, Stig Järrel, Mai Zetterling

Tulevien ylioppilaiden viimeinen kouluvuosi lähestyy loppuaan. Uhkana valmistumisen jälkeen alkavalle vapaudelle on kuitenkin tiukka koulukuri, joka koettelee eritoten nuorta Jan-Erikiä (Kjellin). Sadistinen latinanopettaja "Caligula" (Järrel) piinaa rakkaushuolien riuduttamaa nuorukaista. Kahden voimakkaan hahmon taistelu ajautuu synkkiin vesiin.

Kiihko (engl. Torment) on Alf Sjöbergin (1903─1980) tunnetuimpia ohjaustöitä. Nykyisin filmi on maineikas eritoten siksi, että se oli Ingmar Bergmanin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Tuolloin vielä nuori elokuvanoviisi latasi tekstiin kitkeriä muistoja omilta kouluvuosiltaan. Ankaran opettajan vastapainona nähdään toki myös hieman lempeämpiä auktoriteetteja, vaikka kunnon ymmärrystä Jan-Erik ei saa osakseen keneltäkään.

Edelleen samaistuttavalta tuntuva nuoruuskiihkon kuvaus menestyi aikanaan hyvin, sillä tarina varmasti puhutteli monia. Kotimaassaan elokuva herätti suorastaan kiivasta keskustelua kouluoloista, eikä edes Bergmanin entinen rehtori malttanut olla julkisesti kommentoimatta filmin aiheuttamaa hälyä. Kiihko sai näkyvyyttä ulkomaillakin ja se palkittiin Cannesin Grand Prixillä.

Pisteytys: 7/10

6. luukku: Suomifilmejä 1924─2024

Visa mig min tillkommande!

 

Itsenäisyyspäivän Suomi-kooste esittelee jälleen elokuvia sadan vuoden ajalta 1924─2024. Kun ajat ovat kovia, tekee herkästi mieli paeta onnellisiin aikoihin: tässä kattauksessa piisaakin monta komediaa, kevyttä romanssia ja nostalgian kyllästämää menneisyyskuvaa. Toki mukana on synkkiäkin sävyjä. Silti parempien aikojen kaihossa tekee mieli kysyä, oliko ennen kaikki paremmin. Vai olisiko elo iloisempaa, jos olisin joku muu?

 

Elokuva-arkistostani löytyy vaihtoehtoinen elokuvamuistojen taival, jonka voi aloittaa poikkeavasti Hollywood-filmillä. Mika Waltarin tunnettuun romaaniin (1945) perustuva Sinuhe egyptiläinen (1954) nimittäin on saanut ainoan elokuvaversionsa rapakon toisella puolen. Vaan jatkakaamme matkaa kummallisten kotimaisten parissa! Seppo Huunosen Karvat (1974) kuvaa häkellyttävästi kotimaisen elokuvateollisuuden laarinpohja-aikoja, ja ysärin railakkuutta tarjoavat Leningrad Cowboys meet Moses (1994) sekä Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994). Tälle vuosituhannelle tuovat hauskat Kukkia & sidontaa (2004) ja Perkele (2004) sekä animaatio Muumit Rivieralla (2014). Jos taas haluaa jatkaa nostalgiateemalla, päivän kattauksen täydentää osuvasti Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (2004).

 

 

Polyteekkarifilmi

Ohjannut Adolf Lindroos

Suomi 1924, 69 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Rurik Ekroos, Emil Lindh, Kirsti Suonio

 

 

 

 

Joukko suomalaisurheilijoita oli suuntaamassa Pariisin kesäolympialaisiin 1924. Tätä jaloa aatetta halusivat tukea Helsingin polyteekkarit, jotka päättivät avittaa atleettien matkakassaa elokuvan lipputuloilla. Niin syntyi puolittain dokumentaarinen ja fiktiivinen Polyteekkarifilmi, jossa teekkarikulkueeseen sekaantuvat jopa Olympoksen jumalat. Lopputulos on ihan hauskaa aikansa henkeä, vaikka elokuvallisilta ansioiltaan filmi ei ole mikään merkkiteos. Jos kaipaa aikamatkaa 1920-luvun Helsinkiin, tämä elokuva toimii oivana menolippuna. Se sisältää kiehtovaa ajankuvaa, mutta myös tuhnuista misogyniaa ja runsain määrin tuotesijoittelua.

Pisteytys: 6/10

 

Siltalan pehtoori
Ohjannut Risto Orko

Suomi 1934, 87 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Jalmari Rinne, Hanna Taini, Uuno Laakso

 

 

 

 

Kujeilevan vedonlyönnin ansiosta muuan rikas kartanonomistaja Kurt (Rinne) pestautuu Siltalan kartanon pehtoriksi. Mies haluaa osoittaa taitonsa maataloustöiden johdossa, eikä hän pelkää heilua viikatteen varressa. Kartanon kesäpäivissä roihahtaa monta lemmentarinaa! Suursuosioon kohonnut elokuva oli aikanaan ensimmäinen suomalainen miljoonan katsojan rajapyykin ylittänyt filmi. Siltalan pehtoori toimii edelleen kauniina, joskin melko romantisoituna aikamatkana entisajan vauraimpaan maaseutuelämään. Harald Selmer-Geethin samannimiseen romaaniin (1903) perustuva tarina on sittemmin filmatisoitu uudelleen vuonna 1953.

Pisteytys: 7/10

Nainen on valttia

Ohjannut Ansa Ikonen

Suomi 1944, 99 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ansa Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso

 

 

 

 

Menestynyt laulaja Kirsi Kalpa (Ikonen) kyllästyy itsekkääseen sulhaseensa ja ajautuu pakosalle poikamiesboksiin. Siellä syttyy romanssi säveltäjä Rantamaan (Salminen) kauniiden sävelmien tahdittamana. Sota-aikana tehdyssä filmissä luotetaan viihdelinjaan, eikä aikalaistodellisuus näy rahtustakaan: kahvikin on kahvia, eikä mitään vastiketta! Ansa Ikosen ainoaksi jäänyt ohjaustyö on vasta toinen suomalainen naisen ohjaama elokuva (ensimmäinen on Glory Leppäsen Onnenpotku, 1936). Ohjaustyössä ei ole moitittavaa, varsinkin, kun Ikonen on vieläpä pääroolissa ja laulaa lurittaa useammankin hienon numeron. Sen sijaan Mika Waltarin tusina-käsikirjoitus on löperö.

Pisteytys: 6/10

 

Opri

Ohjannut Edvin Laine 

Suomi 1954, 79 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Rakel Laakso, Elsa Turakainen, Elna Hellman

Karjalainen evakkomummo Opri (Laakso) joutuu kunnalliskotiin. Edvin Laineen herttaisessa ja tunteikkaassa draamakomediassa ei ole erityisen selvää juonta, mutta tunnelmaa piisaa senkin edestä. Rakastettavien vanhushahmojen joukossa on kujeilevia pappoja ja nyreitä sekä ilomielisiä mummoja, joiden parissa aika kiitää sukkelaan. Erinomaiset näyttelijät olivat tehneet roolinsa jo kertaalleen teatterilavalla. Ihastuttava matka aikaan entiseen!

Pisteytys: 8/10

 

X-paroni
Ohjannut Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta & Spede Pasanen

Suomi 1964, 85 min.

Komedia

Pääosissa: Spede Pasanen, Pirjo Pasanen, Simo Salminen, Jaakko Pakkasvirta

 

Paroni Wilhelm von Tandem (Pasanen) kolauttaa päänsä ja menettää muistinsa. Pian syntyy sekaannus, sillä muuan maalaisukkeli Kalle (Pasanen) on paronin ilmetty kaksoisolento. Kuinka miekkoset pärjäävät toistensa kengissä? Spede Pasanen oli aloitellut elokuvauraansa näyttelijänä jo 1950-luvulla ja X-paronin myötä hän pääsi kokeilemaan kannuksiaan käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Niin alkoi pitkä ja tuottelias ura viihteen moniottelijana. Elokuvassa nähdään Speden vilkkaan mielikuvituksen tuottamia keksintöjä, joita hän elämänsä varrella kehitteli samalla innolla kuin kansanhuvejakin.

Pisteytys: 6/10

 

Viu-hah hah-taja
Ohjannut Ere Kokkonen

Suomi 1974, 83 min.

Komedia

Pääosissa: Leo Lastumäki, Jyrki Kovaleff, Pentti Siimes

 

 

 

 

Ufomiehet ja kummat kaksoisolennot aiheuttavat sekaannusta ja pian itse valtakunnaneuvottelijakin viuhahtaa. Vuotta 1974 voi hyvin luonnehtia suomalaisen elokuvaviihteen aallonpohjaksi, sillä Viu-hah hah-tajan ohella ensi-iltansa sai vain kyseenalaisehko erootiikkadraama Karvat (1974). Molemmat olivat luokattomia jo aikalaiskriitikoiden mielestä. Viu-hah hah-taja on kyllä niin pöljä, että hyvällä tuulella ollessaan törttöilylle saattaa hieman nauraakin.

Pisteytys: 3/10

 

Klaani: Tarina Sammakoitten suvusta
Ohjannut Mika Kaurismäki

Suomi 1984, 120 min.

Draama, Rikos, Romantiikka

Pääosissa: Markku Halme, Minna Soisalo, Antti Litja

Sammakoiden suku tunnetaan pahamaineisista rikollisistaan ja hulttiomaisesta elämäntyylistään. Nuori Aleksanteri Suuri Sammakko (Halme) väistelee sukunsa taakkaa, mutta erilainen elämä on mahdotonta saavuttaa. Rehellinen draamaelokuva muistetaan varsinkin Anssi Tikanmäen Jussi-palkitusta musiikista, joka soi kauniina kautta linjan. Hieno on elokuvan miljöökin, vanha Tampere jo kadonneine maisemineen. Tarina kulkee hieman jäykästi, mutta silti raadollisen rehdisti.

Pisteytys: 7/10

 

Pekko ja poika
Ohjannut Timo Koivusalo

Suomi 1994, 82 min.

Komedia

Pääosissa: Timo Koivusalo, Satu Silvo, Kalle Wallin, Esko Nikkari

 

 

 

Timo Koivusalon luoma Pekko Aikamiespoika nousi suosituksi huumorihahmoksi 1990-luvulla. Hahmon edesottamuksista syntyi tv-sarja (1993) sekä viisi elokuvaa (1993─1997), joista Pekko ja poika on toinen. Kuvitteellisessa Tyräahon kylässä elelevä yksinkertainen mualaismies Pekko (Koivusalo) loihtii ympärilleen lämminhenkistä kansankomediaa. Tässä elokuvassa hän tosin lähtee maaseudulta Helsinkiin, mukanaan sosiaalivirkailijoita pakeneva pikkuveljensä (Wallin). Umpipöhkö mutta hyväntuulinen elokuva oli vuoden 1994 katsotuin kotimainen elokuva. Kai tässä on jotain oudosti purevaa 90-luvun nostalgiaa, jonka ansiosta elokuva on näkemisen väärti.

Pisteytys: 5/10

 

Koirankynnen leikkaaja
Ohjannut Markku Pölönen

Suomi 2004, 105 min.

Draama

Pääosissa: Peter Franzén, Taisto Reimaluoto, Ahti Kuoppala

 

 

 

 

Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin (1980) perustuva draama vie sotien jälkeisiin köyhiin vuosiin. Tarinan päähenkilö on sodassa vaikeasti päähän vammautunut Mertsi (Franzén), joka saa pakkomielteen työkaverinsa koiran kynnenleikkuusta. Pienestä sysäyksestä saa alkunsa pitkä vaellus halki rikkinäisen maan, kohti Kainuun korpea ja hauva-auvoa. Markku Pölösen tyylille uskollisesti elokuvassa tarkastellaan entisajan Suomea sangen nostalgisesti ja lämminhenkisesti.

Pisteytys: 7/10

 

Mielensäpahoittaja
Ohjannut Dome Karukoski

Suomi & Islanti 2014, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Antti Litja, Petra Frey, Iikka Forss, Mari Perankoski

Tuomas Kyrön luomaan Mielensäpahoittaja-hahmoon perustuva draamakomedia esittelee juron mutta rakastetun ukkelin (Litja). Ennen oli kaikki paremmin, jupisee jäärä ja yrittää tilapäisesti sopeutua modernin miniänsä (Perankoski) kanssa samaan talouteen. Karkean olemuksen alta paljastuu kauniisti herkkiä tuntoja, välillä vähän naurattaakin. Mielensäpahoittaja oli ilmestyessään hitti ja niinpä sille on tehty jatkoksi tv-sarja (2019) sekä kolme elokuvaa (2018, 2022, 2024).

Pisteytys: 6/10

 

Myrskyluodon Maija
Ohjannut Tiina Lymi

Suomi 2024, 164 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Amanda Jansson, Linus Troedsson

Anni Blomqvistin Myrskyluoto-kirjasarja (1968─1973) on rakastettu kertomus ankarasta elämästä 1800-luvun Ahvenanmaalla. Tässä elokuvassa alkuperäisromaanien pitkä tarina on tiivistetty hyvin ja Maijasta (Jansson) on luotu kirjaan nähden varsin vahva ja omapäinen hahmo. Siinä olisi hyvä lähtökohta saaristorealismille, mutta elokuva on voimakkaan romantisoitu miljöötä ja puvustusta myöten. Niin puhtaaksi siivotulta kaikki tuntuu, että saaristoelämää vaivaa hienoinen teatraalisuus, vaikka kaikki onkin kovin kaunista. Tunnelatauskin kasvaa mekaanisesti, jatkuvasti alleviivaten ja jokainen onneton käänne pureskellaan katsojalle valmiiksi. Elokuva on kuitenkin kerännyt laajalti ihailua ja suuria katsojalukuja, joten historiallista rakkausviihdettä ja puhdistavaa itkua kaipaavalle Myrskyluodon Maija on todennäköisesti nappiosuma.

Pisteytys: 5/10

5. luukku: 90 vuotta sitten (Tässä tulen minä, 1934)

You're a smart little girl.

 

On aika juhlia 90-vuotiaita elokuvia ja filmitähtiä! Vuonna 1934 syntyi melkoinen liuta nimekkäitä näyttelijöitä: Shirley MacLaine, Sophia Loren, Brigitte Bardot, Judi Dench, Maggie Smith... Samana vuonna syntyivät myös ohjaajat Sydney Pollack, Jean Vigo sekä kotomaamme kamaralla Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta. Ei ole syytä unohtaa myöskään kaikkien tuntemaa kärttyliä Aku Ankkaa!

 

Vaikka vuoden 1934 tunnelmissa oli synkkiä sävyjä, elokuvista löytyi kepeyttä ja todellisuuspakoa. Komediatörttöily Sehän käy kuin leikiten (1934) hekottaa huonolle onnelle, ja huumaavan ihana L'Atalante (1934) muistuttaa kauneuden ja rakkauden olemassaolosta. Hittifilmi Tuomari Priest (1934) puolestaan viettelee nostalgiseen menneisyyteen, jonne vallitsevan maailmanajan kurjuutta on helppo paeta. Vuoden menestyselokuviin lukeutuu niin ikään screwball-klassikko Tapahtuipa eräänä yönä (1934), joka teki harvinaista Oscar-historiaa voittamalla viisi tärkeintä pystiä. Komedian äärelle päästään myös tämän päivän luukussa, josta steppailee esille aikansa suosittu lapsitähti.

Baby Take a Bow - Tässä tulen minä
Ohjannut Harry Lachman

USA 1934, 76 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: James Dunn, Claire Trevor, Shirley Temple, Alan Dinehart

 

 

 

Sing Singin vankilasta vapautunut Eddie (Dunn) on päättänyt aloittaa uuden puhtoisen elämän. Hän menee naimisiin ihanan Kayn (Trevor) kanssa, saa herttaisen tyttären Shirleyn (Temple) ja elämä kukoistaa. Kuitenkin kyyninen yksityisetsivä Welch (Dinehart) on vakuuttunut siitä, ettei vanha konna voi pysyä erossa rikoksista. Saisiko Welch tuupattua Eddien takaisin telkien taakse?

Tässä tulen minä rakentaa humoristista jännitystä onnettomien sattumien kautta. Käy nimittäin niin, että Eddien tytär saa käsiinsä varastetun helmikorun, jota Welch metsästää Eddie mielessään ─ kuinka pälkähästä päästään? Shirley Templen esittämä lapsonen on tietysti puhtoinen pulmunen ja viaton lapsukainen, joka levittää lempeyttä ympärilleen. Sympaattista viihdettä siis.

Mukavasti menestynyt rikoskomedia muistetaan eritoten siksi, että se edustaa lapsitähti Shirley Templen varhaistuotantoa ja suuren läpimurron aikaa. Temple on jo elokuvan vetonaula, mutta ei vielä filmin suurin tähti. Vain muutaman vuoden ikäinen lapsukainen hurmasi yleisöt kiharoillaan, hymykuopillaan ja steppitaidoillaan. Eritoten 1930-luvun aikana Temple tähditti monia elokuvia, tunnetumpina esimerkiksi Pikku eversti (1935) ja Heidi (1937).

Pisteytys: 6/10

4. luukku: 90 vuotta sitten (Mies joka tiesi liikaa, 1934)

Have a drink?

Elokuvamatka jatkuu vuoteen 1934, jolloin Euroopan yllä häilyivät synkät pilvet. Fasismi jatkoi nousukiitoaan ja aatteet kovenivat entisestään: Saksassa koettiin poliittinen puhdistus, "pitkien puukkojen yö" ja pian Hitler julistautui Führeriksi. Kuuluisa ja elokuvallisilta ansioiltaan kehuttu propagandaelokuva Tahdon riemuvoitto (1934) heijastaa osaltaan ajan julmaa henkeä.

 

Yhdysvalloissa yksi vuoden suurtapaus oli rikoskaksikko Bonnien ja Clyden ampuminen. Parivaljakon vaiheista ja 1930-luvun ajankuvasta on sittemmin syntynyt kuuluisa elokuva Bonnie ja Clyde (1967). Hollywoodin ihmemaa kuitenkin sikseen, sillä päivän elokuva sijoittuu tukevasti vanhalle mantereelle ja huokuu hieman aikansa painostavia tunnelmia.

The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa

Ohjannut Alfred Hitchcock

Iso-Britannia 1934, 75 min.

Trilleri, Jännitys, Rikos

Pääosissa: Leslie Banks, Peter Lorre, Edna Best

Bob Lawrence (Banks) on perheineen lomalla Sveitsissä. Idyllinen matka muuttuu piinaavaksi jännitykseksi, sillä perhe sotkeutuu tahattomasti salaliittoon. Eräs valtionpäämies aiotaan murhata, mutta nyt herra Lawrence on saanut vihiä asiasta täysin tahtomattaan. Salamurhaa hautovat rikolliset kidnappaavat Lawrencen perheen tyttären, jotta saisivat kiristettyä perheen hiljaiseksi.

Mies joka tiesi liikaa kohosi Alfred Hitchcockin siihen saakka menestyneimmäksi elokuvaksi, joka oli varsinkin kotimaassaan valtava hitti. Katsojien näkemysten vastaisesti Hitchcock itse totesi myöhemmin, että elokuva on suorastaan amatöörimainen. Hän teki tarinasta uusintaversion Mies joka tiesi liikaa (1956), joka on vielä alkuperäistäkin maineikkaampi. Tällä elokuvalla oli kuitenkin keskeinen merkitys ohjaajan uran suunnan kannalta ─ ei siis lainkaan turha teos!

Vaikka ohjaaja ei myöhemmin lämmennyt hittifilmilleen, sen jännitys on edelleen vetovoimaista. Sähäkkä leikkaus ja hyvät roolityöt ovat elokuvan parasta antia. Yksi näyttelijätähdistä on unkarilaissyntyinen Peter Lorre, joka nousi maineikkaaksi filmitähdeksi Saksassa. Vaan vuonna 1933 NSDAP nousi valtaan, joten juutalainen Lorre katsoi parhaaksi paeta maasta ja siirtyä englanninkielisten tuotantojen pariin. Pian Lorren tie jatkuikin Hollywoodiin, jonne myös Hitchcock siirtyi 1930-luvun lopulla. Lorre esiintyi urallaan vielä yhdessä Hitchcockin elokuvassa, sota-ajan vakoilutrillerissä Salainen asiamies (1936).

Pisteytys: 7/10

3. luukku: 100 vuotta sitten (Hän joka saa korvapuustit, 1924)

Laughter ─ the bitterest and most subtle death to hope...

Elokuvavuosi 1924 muistetaan muun muassa hittielokuvistaan Bagdadin varas (1924) sekä Ujo tyttö (1924). Vuonna 1924 perustettiin leijonankarjunnastaan tunnettu Metro-Goldwyn-Mayer-studio ja päivän luukusta paljastuukin studion menestyksekäs ensituotanto. Hauska knoppi on se, että itse leijonakin pääsee filmissä pieneen rooliin! MGM:n lisäksi satavuotiaiden kerhoon ovat tänä vuonna astuneet muun muassa Marlon Brando, Sidney Lumet, Marcello Mastroianni ja Lauren Bacall.

Vuoden 1924 merkittävimmistä elokuvista huomiota ansaitsevat eritoten Buster Keatonin kekseliäs komedia Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924) sekä Erich von Stroheimin osittain kadonnut draama Ahneus (1924), "elokuvahistorian kuuluisin torso". Niiden lisäksi juuri näin joulukuussa katsottavaksi sopii riipaiseva Viimeinen mies (1924), joka sai ensi-iltansa jouluaattona. Hyytäviin talvitunnelmiin vie maaginen dokumentti The Great White Silence (1924).

 

 

He Who Gets Slapped - Hän joka saa korvapuustit

Ohjannut Victor Sjöström

USA 1924, 95 min.

Draama

Pääosissa: Lon Chaney, Norma Shearer, Marc McDermott

 

 

 

 

Tutkija Paul Beaumont (Chaney) valmistautuu esittelemään tiedeakatemialle merkittäviä tutkimustuloksiaan, mutta joutuu ystävänsä paroni Regnardin (McDermott) pettämäksi. Regnard esittelee Beaumontin uurastuksen omina ansioinaan ja vieläpä viettelee miespolon vaimon! Lyöty Beaumont päätyy sirkusklovniksi, jatkuvan naurun ja pilkan kohteeksi. Kuinka käy, kun paroni eräänä päivänä astelee yleisöön ja iskee silmänsä Beaumontin ihailemaan kauniiseen sirkustähteen?

 

Hän joka saa korvapuustit on syvän traaginen kertomus maailman murjomasta ihmisestä, jota Lon Chaney tulkitsee suurella herkkyydellä. Kuvakerronnassa on runollisuutta, miltei unenomaisia jaksoja kohtausten vaihtuessa. Sirkusmiljöö puolestaan on sopivan taianomainen tapahtuma-areena. Kuten todettua, elokuva on MGM-studion ensituotantoa. Aloitus on näyttävä, sillä päärooliin valittiin eturivin tähtinäyttelijöitä ja ohjaajaksi taitava ruotsalainen Victor Sjöström. Panostus kannatti, sillä elokuvasta tuli hyvin suosittu ja kriitikoiden lemmikki.

Elokuvaa katsoessani mieleen nousi saksalaiskauhu Nauruihminen (1928), jossa lyödyn ilveilijähahmon traagisuus on eri tavalla synkkää. Tunnetusti Batmanin Jokeri-hahmo on saanut innoitustaan Nauruihmisestä, mutta kylläpä tämänkin pellen tarinassa on jotain samaa vaikkapa Joker (2019) -elokuvan päähenkilön kanssa. Kuitenkaan Paul Beaumont tai HE-klovni ei päädy lietsomaan kaaosta oman epäonnensa vuoksi. Hän on traaginen, petetty ja kovia kokenut kenties, kostonhimoinenkin, mutta hahmona silti altavastaaja ja todellisen rakkauden puolustaja.

 

Pisteytys: 8/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Ujo poika, 1924)

I just love cave men!

Joulukalenterin varsinainen aikamatka alkaa jälleen tasan sadan vuoden takaa, vuodesta 1924. Tuolloin päivänpoliittisia uutisaiheita olivat muun muassa Leninin kuolema ja palsamointi sekä fasismin nousu Italiassa. Ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin Ranskan Alpeilla tammikuussa ja kesällä urheiluhuuma jatkui Pariisin olympialaisissa. Suomi keräsi Pariisissa mittavan mitalisaaliin varsinkin juoksulajeissa, joiden kiistaton tähti oli Paavo Nurmi.

 

Urheilun lisäksi kotimaisella kulttuurikentällä tapahtui muutakin: ihka ensimmäinen nuorison tietokirja Pikku Jättiläinen julkaistiin, Ilmari Kiannolta tuli uutuusteos Ryysyrannan Jooseppi ja nähtiinpä tuoreita luomuksia teatterilavoillakin. Tänään 2.12. tulee nimittäin kuluneeksi tasan vuosisata Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvan (1924) ensi-illasta Kansallisteatterissa. Sukupuolirooleja pöllyttänyt näytelmä aiheutti pöyristystä, koska sitä pidettiin siveettömänä. Aikansa naiskuva on käsittelyssä myös päivän luukusta paljastuvassa elokuvassa, joka kuitenkin oli välitön hitti.

Girl Shy - Ujo poika

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1924, 87 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston

 

 

 

Harold Meadows (Lloyd) on ujo nuorukainen, joka työskentelee räätälisetänsä liikkeessä. Töidensä lomassa Haroldilla on kosolti aikaa tarkkailla naisväkeä, jota hän pelkää kuollakseen. Vain sedän pillinvihellys palauttaa miespolon takaisin tajuihinsa! Naisten pivartelu ottaa niin koville, että Harold kirjoittaa kirjan keksimistään parisuhdevinkeistä. Opus ei saa ymmärrystä osakseen, mutta rakkaus löytyy yllättävällä tavalla. Lopulta lempi saa Haroldin ujouden karisemaan vauhdilla!

 

Ujo poika osuu kiinnostavaan kohtaan Lloydin uraa, sillä se oli koomikon ensimmäinen itsenäinen filmi ilman pitkäaikaisen kumppanin Hal Roachin tukea. Elokuva on silti monella tapaa tuttua ja tyypillistä Harold Lloyd -komediaa: siinä on hieman uuvatti päähenkilö, romanttinen motiivi ja lopulta vauhdikkaita, jännittäviä stuntteja. Vauhdin hurmaa lietsova loppukiri menee tällä kertaa jo hieman liian pitkäksi, vaikka menevä osio sinänsä onkin ihan hauskaa kiiruhtamista. Sinänsä stuntteja on aiempaa vähemmän. Yhden pitkän loppuosion sijaan tuntuisi tasapainoisemmalta, jos lyhyitä vauhdikkaita hetkiä olisi ripoteltu tarinaan enemmänkin.

Vaikka Ujo poika ei ole Lloydin ykkösteos, elokuva on viihdyttävä. Juonelle keskeiset sukupuoliroolit heijastavat aikaansa ja Jobyna Ralstonin näyttelemä Haroldin lemmitty tuntuu vain ajelehtivan miesten armoilla. Toisaalta tarinassa on myös sähäkkää naistoimijuutta, kun Haroldin deittivinkit pääsevät naislukijoiden hyppysiin. Omana aikanaan komedia menestyi oikein mainiosti, eikä Lloydin tarvinnut katua itsenäiselle elokuvauralle ponnistamista. Elokuva pohjusti jo seuraavaa menestysfilmiä. Seuraavana vuonna ensi-iltansa sai Keltanokka (1925), josta tuli Lloydin kaikkien aikojen tuottoisin kassamagneetti mykkäkaudelta.

Pisteytys: 7/10

1. luukku: Joulukokoelma

Humbug!

Joulukalenteri alkaa jälleen tonttuparaatilla, jossa on mukana tasavuosia täyttäviä jouluelokuvia monesta eri lajityypistä. Luvassa on karmivaa, hauskaa ja klassista tunnelmaa, mutta kaikissa tapauksissa myös jotain jouluista. Tästä matka jatkuu muiden pyöreitä täyttävien filmien pariin. Sadan vuoden reissu alkaa huomenna vuodesta 1924 ja päättyy jouluaattona vuoteen 2024.

Päivän luukusta paljastuvien elokuvien ohella on syytä nostaa esille muutama muukin tasavuosia täyttävä joulufilmi. Perinteiseen joulutunnelmaan saattelevat musikaalit Tyttö ja kosija (1944) sekä Valkeaa joulua (1954). Klassista joulutunnelmaa henkii niin ikään rikoskomedia Nick ja pettävä varjo (1934). Erikoisempaan makuun sopivat Riiviöt (1984) ja Joulupukki valloittaa Marsin (1964). Täysiverisen jenkkijoulun ja pohjoisnavan pukin ystäville maittanevat Mutta mitä tapahtui joulupukille? (1994) sekä Napapiirin pikajuna (2004).

 

 

Black Christmas - Musta joulu
Ohjannut Bob Clark

Kanada 1974, 98 min.

Kauhu

Pääosissa: Olivia Hussey, Keir Dullea, Margot Kidder

Intensiiviset huohotuspuhelut keskeyttävät nuorten opiskelijanaisten joulubileet. Pian pilapuheluista katoaa huumori, sillä veitsi alkaa heilua. Musta joulu sopii mainiosti kauhunystävien joulunviettoon, sillä filmillä oli merkittävä vaikutus slasher-lajityypin muodostumiseen. Nuorten naisten lahtaaminen tuntuu kyllä nykypäivänä väsyttävältä aiheelta, mutta aikansa kuvaa toki sekin. Jännitys joka tapauksessa rakentuu hyvin, eikä varjoissa vaanivan murhaajan jäljille päästä millään. Ohjaaja Bob Clarkin joulurepertuaarin täydensi sittemmin perheleffaksi sopiva Joulutarina (1983), joka on varsinkin Yhdysvalloissa jouluelokuvien suuri klassikko.

Pisteytys: 7/10

A Christmas Carol - Saiturin joulu

Ohjannut Clive Donner

Iso-Britannia & USA 1984, 100 min.

Fantasia, Draama

Pääosissa: George C. Scott, David Warner, Frank Finlay

 

 

 

 

Charles Dickensin kuuluisa Joulukertomus (1843) on filmatisoitu monet kerrat (ks. muutama versio täältä). Tämä tv-elokuva kuuluu adaptaatioista kehutuimpiin ja aivan syystä. Vanha englantilaismiljöö on kauniisti toteutettu ja änkyrää Scroogea näyttelevä George C. Scott suhtautuu rooliinsa hartaudella. Oiva jouluelokuva perinteisen tyylin ja klassikoiden ystäville!

Pisteytys: 7/10

 

Christmas with the Kranks - Skipataan joulu
Ohjannut Joe Roth

USA 2004, 99 min.

Komedia

Pääosissa: Tim Allen, Jamie Lee Curtis

Krankien pariskunta päättää skipata joulun ja lähteä luksusristeilylle. Massiivisia joulujuhlia järjestänyt naapurusto tosin ei suunnitelmaan noin vaan suostu! Tarinassa on aukkoja ja huumori on väkinäistä, mutta joulutunnelma pelastaa. Filmissä on pikkuviittauksia Yksin kotona (1990) -klassikkoon, ehkäpä siksi, että toisena käsikirjoittajana ja tuottajana hääri Chris Columbus.

Pisteytys: 4/10

Get Santa

Ohjannut Christopher Smith

Iso-Britannia, USA, Ruotsi & Puola 2014, 102 min.

Rikos, Komedia

Pääosissa: Rafe Spall, Kit Connor, Jim Broadbent

 

 

 

 

Joulupukki (Broadbent) joutuu vankilaan, reki lojuu ojanpohjalla ja porot ovat karkuteillä. Mikä avuksi? Isä (Spall) ja poika (Connor) päätyvät pukin avuksi, samalla kun yrittävät paikata välejään. Elokuva ei kuitenkaan ole perinteistä perhesiirappia vaan enemmän touhotusta. Ehkäpä lempeä draama jää luontevasti taka-alalle siksi, että Christopher Smith on ohjannut aiemmin lähinnä kauhuelokuvia. Huumori voisi kyllä olla roimasti räväkämpää ja tummasävyisempää, mutta välttää se näinkin.

Pisteytys: 5/10