The Sweet Hereafter ─ Suloinen ikuisuus (1997)

Ohjannut Atom Egoyan

Kanada 1997, 113 min.

Draama

Pääosissa: Ian Holm, Sarah Polley, Gabrielle Rose, Bruce Greenwood

I was prepared to go all the way.

Pienessä kanadalaisessa kaupungissa tapahtuu karmea onnettomuus. Koulubussi on suistunut tieltä ja kaikki lapset saivat surmansa. Hengissä selvisivät ainoastaan bussikuski (Rose) ja onnettomuuden halvaannuttama teinityttö (Polley). Asianajaja Mitchell Stephens (Holm) saapuu kaupunkiin murheen murtamien vanhempien tueksi, tavoitteenaan saattaa tragedian aiheuttaja vastuuseen. Taustalla kytee Stephensin oma suru, joka vaatii kiihkeästi vastauksia ja selityksiä.

Suloinen ikuisuus on surumielinen draama, jossa on loistava kerronnan kaari. Tarinan pohjana on Russell Banksin samanniminen romaani (1991), johon käsikirjoittaja-ohjaaja Atom Egoyan on lisännyt taitavasti tunnetun kansansadun Hamelnin pillipiiparista. Käsikirjoitus on erinomainen: tunteita ja totuuksia niiden takana kuvataan aidosti ja läheltä. Pakahduttavasta tragediasta ei muodostu halpaa nyyhkyä. Kaiken lisäksi aikatasojen vaihtelu onnistuu ihmeellisen saumattomasti ja selkeästi.

Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva voitti festivaaliyleisön puolelleen. Grand Prizella ja FIPRESCI:lla palkittu teos jatkoi maineen keräämistä kotimantereensa filmijuhlilla, pari Oscar-ehdokkuuttakin tuli. Ajaton ja universaali tarina käsittelee monipuolisesti epäoikeudenmukaisuuksista suurinta, kesken leikkien varastettua lapsuutta. Väkivalta jättää jälkeensä tyhjyyden, joka tuntuu täyttävän koko lohduttoman suuren lumierämaan.

 

Pisteytys: 8/10

Naked Lunch ─ Alaston lounas (1991)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada, Iso-Britannia & Japani 1991, 115 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Peter Weller, Ian Holm, Judy Davis, Roy Scheider

 

Exterminate all rational thought.

 

Tuholaistorjuja William Lee (Weller) saa yhteydenoton erikoiselta jättikuoriaiselta. Peräpäästään puhuva ötökkä esittäytyy Leen pomoksi, joka odottaa jatkossa Leen toimittavan hänelle tärkeitä raportteja. Agentiksi ajautuvan Leen tehtävänä olisi murhata oma vaimonsa Joan (Davis), joka on pahassa hyönteismyrkkykoukussa. Sattumalta murha onnistuu ja Leen täytyy paeta Välitilaan.

Beatkirjailija William S. Burroughsin tunnetuin romaani Alaston lounas (1959) on huumetripeissä hourailua ja tajunnanvirtaista yhteiskuntakritiikkiä. Tämä elokuva perustuu kirjaan vain osittain ja on lisäksi surrealistinen kertomus Burroughsin romaanin synnystä. Ajatusten vapauttamisen ja mielen kontrolloinnin teemat kuvaavat kiinnostavasti kirjoittamista, joka on elokuvan keskeinen aihio. Teemoihin on kudottu paljon muutakin, kuten Burroughsin kirjassaan käsittelemää homoseksuaalisuutta. Suhde seksuaalisuuteen on sinänsä ilahduttavan mutkatonta, vaikka esitystavassa onkin oman aikansa yksipuolisuutta ja stereotyyppejä.

 

Ellottavan ötökkäkauhun mestari David Cronenberg on visioinut täysin järjettömän maailman taitavasti, sillä lähdeteos ei ole helpoimmasta päästä edes lukea. Hieman scifiltä maistuvassa elokuvassa on ripaus film noirien tunnelmaa: juoni on kiehtovan käsittämätön kuin Syvässä unessa (1946), mutta oudoiksi olennoiksi muuttuvine kirjoituskoneineen tarina on vielä älyttömämpi. Riemukkaan kummaa tunnelmaa tahdittaa vapaasti tempoileva jazz. Ötökkäpulverin tarjoama hallusinointitrippi ei ole kaikkien makuun, mutta matka on taatusti mieleenpainuva.

Pisteytys: 7/10

Brazil - tämän hetken tuolla puolen (1985)

Ohjannut Terry Gilliam

Iso-Britannia & USA 1985, 131 min. / 143 min.

Scifi, Draama, Komedia

Pääosissa: Jonathan Pryce, Katherine Helmond, Ian Holm, Robert De Niro

Happiness: we're all in it together.

Lähitulevaisuuden maailma on muuttunut loputtoman byrokraattiseksi, totalitaristiseksi paperinpyörittelyn valtakunnaksi, jossa kuluttaminen on ylin uskonto. Saasteisiin, putkistoihin ja harmauteen hukkuvassa kaupungissa elää muuan pikkuvirkamies Sam Lowry (Pryce), joka tylsän arkensa vastapainoksi haaveilee olevansa siivekäs supersankari. Unelmissa kohdattu ahdinkoon joutunut neito (Helmond) muuttuu yllättäen todeksi ja Sam saa elämälleen uuden suunnan.

Terry Gilliamin nerokas dystopia nauraa kulutusyhteiskunnalle ja liiallisuuksiin menevälle byrokratialle. George Orwellin klassikon Vuonna 1984 (1949) hengessä luotu Brazil on Orwellia hauskempi, mutta silti aivan yhtä kylmäävä ja teemoiltaan pelottavan lähellä maailmaamme. Pikkuvitsejä on joka käänteessä ja monet niistä huomaa vain sivusilmällä. Yksi elokuvan kestovitseistä on se, että tapahtumat sijoittuvat joulun alle. Tekopirteät muovikoristeet muistuttavat tulevasta kulutusjuhlasta, joka sentään tuo onnea muutoin masentavalta näyttävään maailmaan. Tuttua?

Tyyliltään Brazil tuo hienoisesti mieleen Monty Pythonit (esim. Terry Gilliamin ohjaama Holy Grail, 1975) ja kuivakanmustan brittikomiikan. Toisaalta mukana on aimo annos Hollywoodiakin, eikä elokuvaa voi olla määrittelemättä myös sekopäiseksi neo-noiriksi. Jotta herkullinen soppa olisi täydellinen, miljöössä ja tunnelmassa on hienoisia sävyjä Fritz Langin futuristisesta Metropoliksesta (1927). Mielikuvituksellinen visio oli Hollywoodin studiopomoille liikaa: elokuvan loppu saksittiin julmasti. Liekö sitten leikkelyn syytä, ettei Brazil ilmestyessään menestynyt lippuluukuilla, vaikka teos saikin pari Baftaa ja Oscar-ehdokkuutta. Kulttimaine on onneksi sittemmin kasvanut kohisten.

Pisteytys: 8/10

Chariots of Fire - Tulivaunut (1981)

Ohjannut Hugh Hudson
Iso-Britannia 1981, 125 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Ben Cross, Ian Charleson, Ian Holm, Nigel Havers

If you don't run, you can't win.

Kaksi juoksua harrastavaa Cambridgen yliopiston opiskelijaa tähtäävät vuoden 1924 olympialaisiin. Eric Liddel (Charleson) on lähetyssaarnaajaperheen vesa, jonka urheiluharrastus ajautuu ristiriitaan uskonnonharjoittamisen kanssa. Harold Abrahams puolestaan kohtaa kitkeriä asenteita juutalaisuutensa ja luokka-asemansa vuoksi, mutta ei anna minkään hidastaa määrätietoisuuttaan.

Tulivaunut perustuu todellisiin, mutta jokseenkin dramatisoituihin henkilöihin. Elokuva sivuaa yhteiskunnallisia teemoja, mutta luokka-asemaan ja uskontoon liittyviä ennakkoluuloja käsitellään melko pehmeästi. Ennen kaikkea Tulivaunut on urheiluelokuva, jonka keskeisiä aihioita ovat sinnikäs harjoittelu, toverillinen kilvoittelu ja kilpailuiden tuoma jännitys. Elokuvan päätyttyä mieleen piirtyvät parhaiten Oscar-palkitut  musiikit, jotka sävelsi ainutlaatuinen Vangelis.

Yhteensä neljä Oscaria kahminut Tulivaunut on harvinainen menestystarina. Vaikka brittielokuvia on useimpina vuosina noussut taistelemaan parhaan elokuvan pystistä, voittoja on kuitenkin tullut harvemmin. Lähes tyhjästä ilmestynyt, verrattain tuntemattomien tekijöiden Tulivaunut kuitenkin onnistui saamaan tavoitellun palkinnon. Viehättävä urheiludraama on sittemmin tainnut jäädä hieman unholaan, vaikka onpa filmin ikonista juoksukohtausta muisteltu muun muassa Lontoon olympialaisten (2012) avajaisnumerossa (mr. Beanin suosiollisella avustuksella). Elokuva on saanut myös epävirallisen jatko-osan On Wings of Eagles (2016).

Pisteytys:

7/10

Alien - kahdeksas matkustaja (1979)

Ohjannut Ridley Scott
Iso-Britannia & USA 1979, 117 min.
Scifi, Kauhu
Pääosissa: Sigourney Weaver, Ian Holm, Tom Skerrit, John Hurt

This is the worst shit I've ever seen, man!

Avaruuden autiudessa kulkeva rahtialus Nostromo on palaamassa takaisin maahan, mutta vieraan planeetan hätäkutsu keskeyttää rauhallisesti edenneen matkan. Aluksen seitsemänhenkinen miehistö herää syvästä unestaan ja ryhtyy tutkimaan outoa signaalia: onko kyseessä avunpyyntö vai varoitus? Viestin tutkinta johdattaa vieraan elämänmuodon jäljille, ja pian Nostromon kyydissä on vaarallinen kahdeksas matkustaja. Muukalaisen läsnäolo paljastaa aluksen matkaajista uusia puolia.

Kaikkien aikojen scifikauhu, julmien avaruushirviöiden äiti Alien ei ole vanhentunut vuosien saatossa hiventäkään. Mestarillinen kokonaisuus syntyy piinallisen jännittävästä tarinasta, joka sijoittuu kolkolta tuntuvaan tulevaisuuden maailmaan. Laadukkaasta toiminnasta huolehtivat teräksinen sankari Ellen Ripley (Weaver) ja selkäpiitä karmivat ulkoavaruuden eliöt. Alienin rytmi ja juoni ovat huolella laadittuja, mutta elokuva ei silti yritä mitään liikaa. Lopulta tarina keskittyy vain selviytymiseen ja pakokauhuun, eikä syvemmille avauksille ole tällä erää pienintäkään tarvetta.

Kassamagneetiksi kohonnut Alien palkittiin erikoistehoste-Oscarilla, ja filmin menestys siivitti Ridley Scottin (1937─) orastavan ohjausuran nousukiitoon. Alien on lajinsa klassikkona toiminut tiennäyttäjänä uuden sukupolven scifikauhuille, mutta myös poikinut liudan omiakin jälkeläisiä. Jatko-osia on tehty kolme (Aliens - paluu 1986, Alien 3 1992, Alien - ylösnousemus 1997) ja kaksi esiosaa (Prometheus 2012, Alien: Covenant 2017). Happoa syöksevät, tuhoutumattomat hirviöt ovat myös pari kertaa ajautuneet törmäyskurssille toisen avaruusmonterin Predatorin kanssa (2004, 2007). Alien-elokuvien sarja arvatenkin tulee vielä jatkumaan, vaikka taso on ollut tasaisessa laskussa sitten kahden ensimmäisen filmin jälkeen.

Pisteytys:

10/10