The Shape of Water (2017)

Ohjannut Guillermo del Toro

USA & Meksiko 2017, 123 min.

Draama, Fantasia, Romantiikka

Pääosissa: Sally Hawkins, Richard Jenkins, Doug Jones

 

If I told you about her, what would I say?

Mykkä Elisa Esposito (Hawkins) työskentelee siivoojana tutkimuslaitoksessa ja nauttii vapaa-aikanaan musikaaleista Giles-ystävänsä (Jenkins) charmantissa seurassa. Elisan elämä mullistuu kesken tuiki tavallisen työpäivän, kun hän päätyy kasvotusten oudon olennon (Jones) kanssa. Kaukaisesta eteläamerikkalaisesta joesta kaivettu veden asukki on laitoksessa pelkkä kidutettu muukalainen, mutta Elisan hellästä huomasta löytyy rakkautta ja toivoa.

The Shape of Water on pastissi, joka mukailee kylmän sodan trillereitä, steppimusikaaleja ja vanhaa kunnon scifiä. Soppa on erikoinen yhdistelmä Amélien (2001) ja Mustan laguunin hirviön (1954) tyyten erilaisia maailmoja. Siten elokuva on väistämättä omaperäinen satu, samanlainen synkkä pakomatka fantasiaan kuin Guillermo del Toron aiempi menestyselokuva Panin labyrintti (2006). Tästä tarinasta kuitenkin puuttuu uutuudenviehätystä, kenties siksi, että kokonaisuus tuntuu niin paljon lainatavarasta kasaan kursitulta. Tarina on toisaalta täysi, mutta silti lässähtävän tyhjä. Erilaisuuden teema on keskeinen, mutta elokuva ei tunnu sanovan aiheestaan oikein mitään.

Moitteistani huolimatta The Shape of Water on saanut osakseen pääasiassa sangen positiivisen vastaanoton. Kriitikoiden ylistämä fantasiafilmi voitti muun muassa parhaan elokuvan Oscarin ja Venetsiassa Kultaisen leijonan. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään miksi, mutta olen todennut aiemminkin, ettei del Toron tyyli oikein pure minuun. Kolkon fantasian ystäville elokuva lienee silti sukelluksen väärti, jos hittifilmi on vielä jäänyt näkemättä.

Pisteytys: 6/10

El laberinto del fauno ─ Panin labyrintti (2006)

Ohjannut Guillermo del Toro

Meksiko & Espanja 2006, 118 min.

Draama, Fantasia, Sota

Pääosissa: Ivana Baquero, Sergi López, Doug Jones, Maribel Verdú

The moon will be full in three days...

Espanjan sisällissota on muuttanut nuoren Ofelian (Baquero) maailman täysin. Isä on kuollut ja äiti avioitunut ilkeämielisen kapteeni Vidalin (López) kanssa. Uusi koti syrjäisessä metsätukikohdassa tarjoaa silti seikkailuja satumaassa, sillä keijut johdattavat Ofelian salaperäisen faunin (Jones) luokse. Faunilla on Ofelialle kolme tehtävää, joiden suorittaminen vie Ofelian kadonneeseen valtakuntaan.

 

Panin labyrintti (engl. Pan's Labyrinth) on tyylikkäästi toteutettu, kauhuun vivahtava synkkä fantasia. Satumaailma tasapainoilee oivasti todellisen ja kuvitellun välillä: on kiinni katsojasta, pitääkö hän faunin maailmaa lapsen mielikuvituksena vai täytenä totena. Vaikka satumaailmakin tuntuu hieman kolkolta, todellista kauhua on Francon diktatuurin nousu sisällissodan jälkeisessä Espanjassa. Siten Panin labyrintti kuvaa osuvasti sodan ja kriisiaikojen värittämää lapsuutta. Selvät viittaukset vievät vankasti Ihmemaa Ozin (1939) jäljille, mutta Panin labyrintti on siitä karumpi versio.

Guillermo del Toron (1964─) omaleimaista tyyliä edustava draama vastaanotettiin kehujen kanssa, ja se palkittiin visuaalisuudestaan kolmella Oscarilla. Samankaltainen synkkä fantasia pilkahtelee muissakin del Toron elokuvissa, eritoten The Shape of Water (2017) ja Pinocchio (2022) tuntuvat suorastaan paluulta labyrinttiin. Lienee kyse makuasioista, sillä del Toron tummasävyiset sadut jättävät minut aina hivenen kylmäksi ja etäälle. Panin labyrintti on silti ohjaajan töistä kenties suosikkini, sillä se on tasapainoisempi ja ainakin hieman omaperäisempi kuin monet perässätulijat.

Pisteytys: 7/10