Giulietta degli spiriti - Giulietta ja viettelykset (1965)

Ohjannut Federico Fellini
Italia & Ranska 1965, 137 min.
Fantasia, Draama
Pääosissa: Giulietta Masina, Sandra Milo, Mario Pisu

Love is a religion.

Federico Fellinin ensimmäinen värielokuva pureutuu keski-ikäisen naisen ahdinkoon. Päähenkilö Giulietta (Masina) on herkkä ja siveä vaimo, joka kuuntelee mielellään henkimaailman opastusta elämänsä pulmatilanteissa. Kun Giuliettan mies (Pisu) jää kiinni pettämisestä, Giulietta ajautuu muistojen ja riettaiden naapureiden vietäväksi. Menneisyydessä syntyneet estot joutuvat viimein koetukselle.

Sisäänpäin käpertyvä Giulietta ja viettelykset (engl. Juliet of the Spirits) tarkastelee vieraantumista, yhteiskunnan luomia kahleita, itsensä etsimistä ja lopulta rooleista vapautumista. Fellinin luoma maailma on arkisimmillaankin hieman vinksahtanut ja korostaa siten Giuliettan suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan. Äidin, sisarten ja kaikkien tuttavien keikistellessä röyhelöissä estoitta, Giulietta muistelee pakonomaisesti lapsuuttaan nunnien ympäröimänä.

Psykoanalyysista ideoita ammentava elokuva on voimakkaan symbolinen, ja häpeilemättömän räikeät värit ovat nekin osa viehättävän vertauskuvallista fantasiaa. Visuaalisesti Giulietta ja viettelykset on suorastaan röyhkeä kaikessa runsaudessaan, värikylläisyydessään ja hetkittäin lähes koomisen eroottisessa kuvastossaan. Eikä kiehtovaa ole vain elokuvan kauneus tai tarina, sillä Fellinin luottotiimi tekee takuuvarmaa työtä. Mainitsemisen arvoinen on varsinkin Giulietta Masinan samanaikaisesti herkkä ja vahva roolityö eri maailmoissa ajelehtivana naisena.

Pisteytys:
8/10

8½ (1963)

Ohjannut Federico Fellini
Italia & Ranska 1963, 138 min.
Draama
Pääosissa: Marcello Mastroianni, Claudia Cardinale, Anouk Aimée, Sandra Milo

Take me as I am, if you can.

Guido Anselmi (Mastroianni) on ohjaaja, jonka uusi elokuva ei ota syntyäkseen. Tuotannon aikataulut ovat tiukat, näyttelijät kiireisiä ja yleisö malttamatonta, mutta Guido ei pysty vastaamaan kenenkään odotuksiin. Mediasirkuksen ohella myös Guidon henkilökohtainen elämä on yhtä naissotkujen aiheuttamaa hulinaa. Stressaantunut Guido pakenee fantasioidensa ja muistojensa pariin, joiden avulla hän lopulta löytää todellisen itsensä ja pelastuksensa.

Federico Fellinin ykkösteoksiin lukeutuva 8½ on mestarillisen kaoottinen tajunnanvirtakuvaus luovan työn aiheuttamista paineista. Aihe syntyi Fellinin omista kokemuksista ja myös Guidon lapsuudenmuistot ovat omaelämäkerrallisia. Elokuvan teema on erinomaisen samaistuttava, erityisesti omalla alallani luovuuden ja tuottavuuspaineiden ristiaallokossa seilatessa (tai hetkittäin räpiköidessä) 8½ tuntuu tarjoavan suoranaista lohtua. Työblokeista on toki tehty muitakin elokuvia, mutta tuskin mikään teos vetää vertoja Fellinin jäljittelemättömälle näkemykselle. Ilmestyessään elokuvaa suitsutettiin toden teolla ja se menestyi niin Moskovan elokuvajuhlilla kuin Oscar-gaalassakin.

Katsoin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä, enkä ymmärtänyt tempoilevasta tarinasta yhtikäs mitään. Jokin Fellinin tyylissä teki kuitenkin vaikutuksen, ja niinpä 8½ on vuosien varrella muodostunut yhdeksi suosikkielokuvistani. Tällä katselukerralla tarina tuntui verrattomasti kuvaavan omaa uranluomistani, mutta havahduin myös ajattelemaan Guidon tapaa representoida italialaisia stereotypioita ja tulla niistä tietoiseksi. Guidon suhtautumisesta naisiin saisi väsättyä melkoisen psykoanalyysin, mutta hedelmällisempää on kohdistaa ajatukset 8½:n tapaan kuvata itsetietoisuuden heräämistä ja yksilön kehittyvää ajattelua. Oman ajatusmaailman alituinen kasvu selittää senkin, miksi Fellinin symbolistinen karnevaali kertoo jotain uutta jokaisella katselukerralla.

Pisteytys:

10/10