Stalker (1979)

Ohjannut Andrei Tarkovski
Neuvostoliitto 1979, 162 min.
Draama, Scifi
Pääosissa: Aleksandr Kaidanovski, Anatoliy Solonitsyn, Nikolay Grinko

The Zone wants to be respected.

Nuhjuisen kaupungin kuppilassa kolme miestä on aloittamassa vaarallisen matkan mystiselle Vyöhykkeelle. Miehistä kaksi, kirjailija (Solonitsyn) ja professori (Grinko), ovat ensikertalaisia, mutta heidän oppaanaan toimii Vyöhykkeen saloja kolunnut Stalker (Kaidanovski). Seurueen lopullisena päämääränä on löytää Huone, jossa toiveet käyvät todeksi. Stalkerin vankkumaton usko Vyöhykkeen ihmeisiin ajautuu konfliktiin rationaalisten, tieteen puolesta puhuvien vierailijoiden kanssa.

Arkadi ja Boris Strugatskin scifiromaaniin Stalker: Huviretki tienpientareelle (1972) pohjautuva elokuva on huomattavasti alkuperäisteostaan filosofisempi. Uskoa ja ihmisyyttä käsittelevässä teoksessa riittää pohdittavaa useammallekin kerralle, eikä ensinäkemältä pääse kuin raapaisemaan pintaa. Stalkerin outo ja vieras tunnelma luikertelee ihon alle jo alkutekstien aikana, ja varsin pian käy selväksi, ettei tämä matka päästä helpolla. Koska elokuva on hidastempoinen, sen tunnelmaan on vain maltettava uppoutua ilman häiriötekijöitä.

Eräs kiinnostava aspekti Stalkerissa on sen tapa leikitellä eri aikatasoilla: onko vyöhyke menneisyyden, tulevaisuuden vai pysähtyneisyyden maailma? Kaupunkikohtausten kuvaus muistuttaa hetkittäin mykkäelokuvaa, kun taas Vyöhykkeellä värit saavat loistaa; todellisuudet ovat erillisiä, mutta lopussa toisiinsa limittyviä. Elokuvaa katsoessakin aika hieman seisoo, sillä tarinan tempo tuntuu suorastaan laahaavalta. Yliluonnollinen tunnelma on näin saavutettu mestarillisesti perin yksinkertaisin keinoin. Huumaava, kiehtova ja haastava Stalker ei vielä aikanaan valloittanut neuvostosensuurin portinvartijoita, mutta maailmalla mainetta tuli. Tätä nykyä elokuva lukeutuu sekä Andrei Tarkovskin että neuvostoelokuvien tärkeimpiin teoksiin. Loputtomien tulkintojen ja ihmettelyn aiheiden unenomainen maailma on maineensa ansainnut.

Pisteytys:
9/10

Zerkalo - Peili (1975)

Ohjannut Andrei Tarkovski
Neuvostoliitto 1974, 107 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Margarita Terekhova, Oleg Yankovskiy, Nikolay Grinko

The soul is sick and tired.

Andrei Tarkovskin omaelämäkerrallinen Peili (engl. The Mirror) sukeltaa menneisyyteen ja syvälle muistojen uumeniin. Elokuva yhdistää näyteltyihin kohtauksiin ohjaajan isän Arseny Tarkovskin runoja sekä otoksia vanhoista sotaa käsittelevistä uutisfilmeistä. Peili ei ole perinteisen juonellinen teos, mutta tarinanrippeistä voi kertoa ainakin sen verran, että keskeisessä roolissa on kuolinvuoteellaan menneisyyttään muisteleva mies. Nämä muistot kuljettavat inhimillisten tunteiden äärelle, jotka johdattavat elokuvan sisimpään paremmin kuin mikään tarina.

Tarkovskin elokuvat ovat ylipäätään hyvin subjektiivisia, mutta Peili lienee miehen koko tuotannon henkilökohtaisin teos. Kerronnan tajunnanvirtaisuus ja aiheiden omakohtaisuus tekevät elokuvan katselusta toki omalla tavallaan haastavaa, mutta elämys on upea. Vaikka juuri nämä elokuvassa esitetyt maisemat ja ihmiset eivät ole oman elämäni muistoja, on koko ihmisenä olemisen ja ihmisyyden kokemisen teema silti puhutteleva. Mitkä hetket, henkilöt ja paikat ovat muovanneet Tarkovskia, entä mitkä juuri minua? Mikä kokemusmaailma meitä ihmisinä yhdistää?

Peili sai valmistuttuaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta tämä teos taitaakin tarvita aikaa tullakseen paremmin ymmärretyksi. Sama pätee elokuvan ensikatseluun: kaikkia Peilin heijastamia ajatuksia tuskin yhdellä kerralla tavoittaa, mutta intensiivisen teoksen äärelle tekee varmasti mieli palata. Vaikka elokuva johdattelee pohtimaan ja tutkiskelemaan sisintään, sen voi katsoa ihan vain estetiikankin vuoksi. Kauniisti kuvattu elokuva kulkee sulavasti kiehtovissa asunnoissa ja rauhallisessa luonnon helmassa, jotka nekin huokuvat unien ja muistojen tunnelmaa.

Pisteytys:

9/10