Die Abenteuer des Prinzen Achmed - Prinssi Ahmedin seikkailut (1926)

Ohjannut Lotte Reiniger

Saksa 1926, 66 min. 

Mykkäelokuva, Animaatio, Seikkailu, Fantasia

 

On the neighboring island in the Magic Sea...

 

Urhea prinssi Ahmed joutuu taianomaiseen seikkailuun, kun pahan velhon loitsima hevonen kiidättää hänet kaukaiseen Wak-Wakin maahan. Prinssin on löydettävä tiensä kotiin, mutta edessä on monia esteitä ja hurjia hirviöitä, eikä paha velhokaan jätä Ahmedia rauhaan. Matkan varrella on roimasti seikkailua ja jännitystä, mutta myös rakkautta ja taikaa.

 

Prinssi Ahmedin seikkailut (engl. The Adventures of Prince Achmed) on vanhin säilynyt kokopitkä animaatioelokuva. Siluettitekniikalla toteutettu teos on ihastuttavan kaunis ja sen runsaat yksityiskohdat hämmästyttävät. Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroitunut elokuva on tarinaltaan tasapainoinen ja viihdyttävä, mutta suurin ansio piilee juuri maagisessa tekniikassa, joka vaati paitsi paljon saksimista, myös aivan uuden kameratekniikan kehittelyn. Elokuvan tekoon meni kolme vuotta. Riivatun tekoälyn aikakautena käsin tekeminen ja hidas luovuus saavat entistäkin syvemmän merkityksen.

 

Siluettitaiteilija Lotte Reinigerin (1899─1981) ura animaatioelokuvien parissa jatkui miltei hänen kuolemaansa saakka. Vaikka tämä elokuva on ainakin klassikkoharrastajien keskuudessa nimekäs, Reiningerin uran ja tuotannon soisi olevan laajemminkin tunnettua. Prinssi Ahmedin hurmaava tarina on edelleen vetovoimainen seikkailu, vaikka onhan siinä väistämättä pientä ajan patinaa. Itämaiseen taikamaailmaan sijoittuva tarina on ymmärrettävästi aikansa tuote ja se sisältää tiettyjä stereotypioita. Elokuvataiteen taika on silti ajatonta!

Pisteytys: 8/10

Sparrows - Turvattomat (1926)

Ohjannut William Beaudine & Tom McNamara

USA 1926, 109 min. 

Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa: Mary Pickford, Gustav von Seyffertitz, Roy Stewart

 

Oh, Lord! This is us again!

 

Kurjan rämeen keskellä on ilkeän herra Grimesin (von Seyffertitz) tila, joka kätkee sisäänsä paheksuttuja salaisuuksia. Grimesin tilaa hoitavat kaltoinkohdellut ja kidnapatut lapset, joista surkeimmat paiskataan armotta suohon. Lapsikatraan vanhin on Molly (Pickford), joka toimii äitihahmona nuoremmille. Lasten pakoyritykset tyssäävät kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta heidän on pakko uhmata rämeen alligaattoreita ja upottavia suonsilmiä.

Turvattomat on traaginen tarina, joka kasvaa hiljalleen piinaavan jännittäväksi. Vauhdikas elokuva pelaa yksinkertaisilla elementeillä, jotka toimivat tunteisiin vetoavalla tavalla. Kontrastit ovat vahvoja: vastakkain ovat sadistinen pääpahis ja enkelparvea muistuttava lapsikatras. Aikansa supertähti Mary Pickford tekee hienon, ilmeikkään roolityön, jossa näkyy komediennen taituruus. Kuitenkin Pickford yritti elokuvalla uutta aluevaltausta vakavampien draamaelokuvien parissa, siinäkin puolessa monipuolinen näyttelijä onnistuu oikein hyvin.

 

Aikalaisille Turvattomat oli ajankohtainen, sillä lasten kidnappaukset nousivat tämän tästä uutisaiheiksi. Herra Grimesin "baby farm" eli lapsifarmi ei ollut täysin tuulesta temmattu juttu, sillä vastaavia oli olemassa oikeastikin. Elokuvasta ei tullut Pickfordin uran suurinta hittiä, vaikka se menestyikin oikein mukavasti ja kokonaisuudessaan kuuluu näyttelijän uran tunnetuimpiin teoksiin. Arvostettu mykkäklassikko järkyttää, jännittää ja viihdyttää edelleen!

Pisteytys: 8/10

The Battle of the Somme (1916)

Ohjannut Geoffrey Malins

Iso-Britannia 1916, 74 min.

Mykkäelokuva, Dokumentti, Sota

 

Just before the attack...

 

Ensimmäisen maailmansodan pahamaineisella länsirintamalla maa muuttui mutaisiksi kuopiksi, johin kylvettiin kuolemaa. Vuonna 1916 Ranska oli ajautunut ahtaalle, joten Iso-Britannia riensi avuksi. Heinäkuun 1. päivä alkoi massiivinen Sommen taistelu, joka jatkui lähes puoli vuotta. Taistelut olivat suunnattoman raskaita ja verisiä, mutta kotirintamalle oli syytä jakaa voittomielialaa. Siihen tarpeeseen vastasi brittidokumentti, joka kuvattiin taistelun toiveikkaina alkupäivinä.
 

Hyväntuulinen elokuva on silkkaa propagandaa, jossa taistelun kauhuhetket jäävät sivuosaan. Enemmän valkokankaalla näkyy hymyileviä sotilaita, hassuttelevia viestejä vihollisille, puuhakkaita marsseja... Todellisuus ja tulevaisuus oli monisärmäisempi ja ankarampi. Tyylin ymmärtää: eihän kuoleman ja kauhun esittely olisi kohottanut tunnelmia kotirintamalla, tarvittiin varmuutta. Dokumentti on siihen nähden rakennettu taitavasti ja monipuolisesti.

 

Ilmiselvästä propagandasta huolimatta The Battle of the Somme on arvokasta todistusaineistoa suursodan ajalta. Kuinkakohan moni näistä miehistä lopulta pääsi palaamaan kotiin ─ ja ne jotka pääsivät, millaisin vaurioin? Elokuvan ilmestymisaikaan kotirintaman huoli oli varmasti suurta, mutta filmistä tuli suurmenestys. Hyvinvoivien sotilaiden näkeminen kohotti mielialaa, vaikka kuolonuhrien ja taisteluiden näkeminen kirvoitti kritiikkiäkin. Elokuvan menestys on jatkunut: The Battle of the Somme on restauroitu 2000-luvulla ja sen näytökset ovat keränneet katsoja. Jälleen dokumentti ansaitsisi uudelleenesityksiä, kun sota on jälleen juurtunut Euroopan maaperään. Kiinnostavan parin elokuvalle muodostaa Peter Jacksonin arkistoaineistoon pohjautuva dokumentti They Shall Not Grow Old (2018), joka hyödyntää muun muassa tämän elokuvan filmimateriaalia.

 

Pisteytys: 7/10

Mat - Äiti (1926)

Ohjannut Vsevolod Pudovkin

Neuvostoliitto 1926, 89 min.

Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa Vera Baranovskaja, Nikolai Batalov, Aleksandr Chistjakov

 

The mother.

 

Varhaiset neuvostoelokuvat olivat jylhää propagandaa mutta myös häikäisevää luovuutta. Ajan tunnetuin ohjaaja on Sergei Eisenstein, jonka ohella suuriin merkkinimiin lukeutuu myös Vsevolod Pudovkin (1893─1953). Eisensteinin tapaan Pudovkin kehitti voimakkaasti elokuvien rytmiä ja leikkauksia, jotka tässä filmissä ovat todella säväyttäviä. Sen sijaan Eisensteinistä Pudovkinin erottaa se, että hän tapasi keskittyä massojen sijaan yksilöihin. Niinpä Äiti kertoo yhden köyhän perheen tarinan tsaarinajan loppuvuosien kuohuissa, vallankumousvuonna 1905. Tarinan pohjalla on Maksim Gorkin samanniminen romaani (1907).

Vanha äiti (Baranovskaja) riutuu juoppomiehen (Chistjakov) ikeessä. Lohtua tuo nuorukaiseksi varttunut poika, joka kuitenkin tempautuu vallankumoustoimintaan. Isän ja pojan välille kasvava konflikti riipii äitiä, joka lopulta löytää voimansa poikansa kannattamasta työläisliikkeestä. Yhden työläisperheen kautta kuvataan kontrasteja ja erilaisia valintoja, joista selvästi alleviivataan tuhoontuomitut ja sankarilliset ratkaisut. Äidin rooli kodin sydämenä ja perheen yhdistäjänä on kaikkein keskeisin: hän on miesten maailmassa sivuroolissa ja avainasemassa.

 

Äiti aloittaa Pudovkinin vallankumoustrilogian, jota jatkaa kaksi niin ikään arvostettua elokuvaa. Pietarin viimeiset päivät (1927) kuvaa lakkomielialoja ensimmäisen maailmansodan alla ja Myrsky yli Aasian (1928) kertoo kapitalismin huijaamasta mongolimiehestä, joka liittyy neuvostopartisaaneihin. Liittykää työläisten rintamaan, tuntuvat kaikki teokset katsojiaan vimmaisesti neuvovan. Äiti on kerännyt mainetta innovatiivisista teknisistä ratkaisuistaan ja tunteikkaista näyttelijöistään. Kokonaisuus on todella hieno, propagandasta huolimatta ─ eikä sitä olisi aikakauden neuvostoelokuvissa voinut millään tapaa välttääkään.

Pisteytys 8/10

Hands Up! - Rahat tai henki! (1926)

Ohjannut Clarence G. Badger

USA 1926, 70 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Toiminta, Sota

Pääosissa: Raymond Griffith, Marian Nixon, Virginia Lee Corbin 

 

We haven't been introduced!

Koomikko Raymond Griffith (1895─1957) säkenöi pääroolissa lukuisissa mykkäelokuvissa, joista suuri osa on aikojen saatossa kadonnut. Siinä lienee syy siihen, miksi Griffithiä ei nykyisin juuri tunneta, vaikka hän oli aikanaan suosittu elokuvatähti. Rahat tai henki! on tätä nykyä yksi Griffithin tunnetuimpia teoksia, mutta silti melko heikosti tunnettu mykkäkomedian klassikko.

Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan vuosiin. Sota syö varoja molemmilta osapuolilta, joten erään kaivosmiljonäärin varallisuus herättää huomiota kummassakin leirissä. Etelävaltioilla on valttikorttinaan muuan vakooja (Griffith), jolla on edessään melkoinen vastoinkäymisten taistelutanner ennen kultasuonen löytymistä. Luvassa on vaaroja, vauhtia ja sopiva ripaus lempeä!

Rahat tai henki! tuo mieleen Buster Keatonin sisällissotakomedian Kenraali (1926), vaikka tyyliltään mykkäkomediat ovat aivan erilaisia. Jos vertaa Griffithin herrasmiesvakoojaa muihin tunnetumpiin komediatähtiin, Keatonin ohella Chalie Chapliniin ja Harold Lloydiin, hahmo erottuu selvästi joukosta. Griffithin seikkailija on keikarimainen veijari, ehkä jopa hieman onnenonkija, joka osaa keplotella itsensä kuiville monenlaisesta pulmasta. Hahmo ei ole samalla tavalla sympaattinen tohelo kuin moni muu mykkäkomedian tähti, mutta tässäkin sankarissa on vauhdikasta vetovoimaa.

 

Pisteytys: 7/10

3. luukku: 100 vuotta sitten (Varietee, 1925)

Die drei Artinellis!

Satavuotiaissa elokuvaklassikoissa on sekä syvää draamaa että kuplivan kepeää huumoria. Vuoden suosituin elokuva oli aikansa lähihistoriaa ja tuoreita traumoja käsittelevä sotadraama Suuri paraati (1925), joka vie ensimmäisen maailmansodan surullisiin muistoihin. Hyvin menestyivät myös legendaarisen Rudolph Valentinon tähdittämä viihteellinen romanssi Kotka (1925) ja Harold Lloydin hupsu opiskelukomedia Keltanokka (1925). 

Jälkiviisaan arvion mukaan elokuvavuoden 1925 suurin merkkiteos lienee Charlie Chaplinin mestarillinen Kultakuume (1925), joka keinuu taidokkaasti synkistä alhoista kuplivaan iloon. Toinen nimekäs klassikko on Sergei Eisensteinin vimmainen Panssarilaiva Potemkin (1925), joka järisytti elokuvien rytmiä ja muotoa. Klondiken kylmyys ja Odessan satamakaupungin kaaos jäävät kuitenkin nyt taakse, sillä päivän elokuvassa suunnataan Saksaan ja tartutaan trapetsiin!

 

 

Varieté - Varietee
Ohjannut Ewald André Dupont

Saksa 1925, 104 min.

Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka, Rikos

Pääosissa: Emil Jannings, Lya De Putti, Maly Delschaft

 

 

 

 

Wintergartenin kuuluisa varietee-teatteri oli Berliinin tunnetuimpia hurvittelupaikkoja. Vuonna 1887 avattu varietee viihdytti yleisöjä aina toiseen maailmansotaan saakka, jolloin se tuhoutui pommituksissa. Uusi teatteri aloitti toimintansa vuonna 1992. Tämän elokuvan teatteri kuitenkin vie iloisen 1920-luvun tunnelmiin: räväkkään, riemuitsevaan ja jännittävään urbaaniin humuun! Mutta kulisseissa kuohuu muukin kuin samppanja...

Varietee (engl. Variety) kertoo kohtalokkaasta draamasta, joka kätkeytyy hulppeiden näytösten ilonpidon taakse. Teatterin johtaja Huller (Jennings) haluaa palkata uuden tanssijan (De Putti), jonka kanssa hän aloittaa salasuhteen. Draama on tasapainoilua trapetsilla: aluksi temput onnistuvat, mutta vähitellen jännitys sakenee ja tragedia johtaa suureen onnettomuuteen.

Vauhdikkaita trapetsinumeroita ja jännittäviä rakkausdraamoja kuvaava Varietee tunnetaan eritoten Karl Freundin (1890─1969) taidonnäytteistä kameran takana. Freundin tunnetuihin varhaistöihin lukeutuvat myös muun muassa ekspressionistinen kauhuelokuva Golem (1920) sekä legendaarinen scifidystopia Metropolis (1927), kaikki innovatiivisia taidonnäytteitä lennokkaasta kamerankäytöstä. Kuvauksen lisäksi Varietee on draamana onnistunut ja jännittävä. Emil Jannings tekee takuvarman roolityön hahmona, jonka persoona ja elämänhistoria avautuvat tarinan edetessä vähitellen. Taidokas ja kuvakerronnaltaan kekseliäs mykkäklassikko!

Pisteytys: 8/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Lady Windermere's Fan, 1925)

I presume you came to see my husband.

Vuosi 1925 alkoi reippaalla fasismilla, kun Italiassa Mussolini julisti itsensä diktaattoriksi jo aivan tammikuun alkupäivinä. Eipä päästy kuin helmikuulle, kun Saksassa laittomaksi julistettu natsipuolue perustettiin uudelleen. Suomessa presidentti sentään tuli valtaan valitsijamiesvaaleilla, ja niin Maalaisliiton Lauri Relander aloitti valtakautensa kevättalven korvalla.

Vaan politiikka sikseen! Vuosi 1925 jätti jälkeensä arvostettuja kulttuurituotteita, joiden joukkoon lukeutuvat klassikkoromaanit Fitzgeraldin Kultahattu (1925), Kafkan Oikeusjuttu (1925) ja Woolfin Mrs. Dalloway (1925). Suomalaisena merkkiteoksena mainittakoot Edith Södergranin runokokoelma Maa jota ei ole (1925). Päivän elokuva perustuu vielä hieman vanhempaan tekstiin, mutta sekin on lähtöisin legendaarisen kirjailijan kynästä.
 

 

Lady Windermere's Fan
Ohjannut Ernst Lubitsch 

USA 1925, 120 min.

Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa: May McAvoy, Bert Lytell, Ronald Colman

 

 

 

 

Oscar Wilden näytelmään (1892) perustuva draama sijoittuu Lontoon hienostopiireihin. Juoni on loistelias ihmissuhdesoppa, jossa on Ernst Lubitschille ominaista kepeyttä ja hienovaraista satiiria. Pääosassa on nimikkohenkilö Lady Margaret Windermere (McAvoy), jonka aviomiehen (Lytell) kummallinen käytös herättää epäilyksiä salasuhteesta. Mutta mitä miehen mielessä todella liikkuu?

Lady Windermere's Fan on tyylikäs avioliittodraama, jossa on suuria tunteita ja sopivasti tunnelmaa keventävää huumoria. Vanhan mantereen sofistikoituneet kaiut kuuluivat Lubitschin 1920-luvun tuotannossa. Arvostettu saksalaisohjaaja oli muuttanut Yhdysvaltoihin vuonna 1922 ja aloitti Hollywood-uransa fiineillä draamakomedioilla. Niiden menestys jäi toivottua pienemmäksi, mutta sittemmin mainetta tuli toisenlaisilla kevyillä tuotannoilla.

Vaikka Lady Windermere's Fan ei yltänyt likimainkaan vuotensa menestyneimpien elokuvien kastiin, ei filmi jäänyt täysin tappiollekaan. Viimeistään satavuotisjuhlavuonnaan elokuva ansaitsisi näkyvyyttä: se on tasapainoinen ja tyylikäs, tunteikas ja kepeä mutta ei liioitellulla tavalla. Pieniä suhdesotkuja ja juoruja kaipaaville Windermeren juhlat ovat hurmaava illanviettokohde!

Pisteytys: 8/10

Schaste - Onni (1935)

Ohjannut Aleksandr Medvedkin

Neuvostoliitto 1935, 95 min.

Mykkäelokuva, Komedia 

Pääosissa: Pjotr Zinovjev, Jelene Jegorova

 

Here is happiness!

 

Köyhä ja kurja talonpoika Hmyr (Zinovjev) tavoittelee onnea ─ eli rahaa, vaurautta ja leveää elämää! Kun Hmyr sattumalta saa hyppysiinsä paksun tukon rahaa, seuraavat onnettomuudet toisiaan. Mitä iloa on hevosen hankkimisesta, jos kaakki on niin ahne, että hotkii jopa talonpojan kattoheinät? Loputkin rahat katoavat verottajien taskuun ja pian on kuin rikastumista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vai voisiko jossain kuitenkin odottaa uusi oikotie onneen?

Onni (engl. Happiness) on Aleksandr Medvedkinin (1900─1989) tunnetuin teos, mutta silti verrattain tuntematon. Hieman unohdettu neuvostoklassikko toki saikin aikoinaan pölyttyä rauhassa, sillä Stalinin aikana filmi oli kielletty kolhoosien rienaajana. Tuskinpa Medvedkin kuitenkaan halusi yksinomaan parjata (sinänsä ongelmalliseksi osoittautunutta) kollektiivijärjestelmää, mutta Stalinin oikut tiedetään. Pikemminkin rahantavoittelu ja vaurauden tuomasta onnesta haaveilu tuntuvat universaaleilta teemoilta, edelleen ymmärrettäviltä ja komedia-arvonsa ajattomasti säilyttäneiltä.

 

Omalaatuinen ja silti kansantajuinen Onni ansaitsisi edelleen näkyvyyttä, sillä huumori on herkullisen mustanpuhuvaa. Kansanomaisesta kerrontaperinteestä ammentava satiiri lyö ällikällä, eikä vastaavaa tapausta tule mieleen. Kerronnassa on jopa hiven surrealismia ja ylipäätään roimasti vapaata kokeilunhalua. Neuvostoliiton viimeinen mykkäelokuva kestäisi aika montakin katselukertaa, jotka varmasti veisivät Hmyr-paran toikkarointia uusiin ulottuvuuksiin.

Pisteytys: 7/10

The Freshman - Keltanokka (1925)

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1925, 77 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston, Brooks Benedict

 

There's the man to model yourselves after!

 

Harold Lamb (Lloyd) aloittaa college-opintonsa intoa puhkuen. Lukukauden ensimmäisinä päivinä yli-innokas nuorukainen saa huomata, ettei porukkaan pääsy olekaan aivan helppoa. Haroldista tulee tahtomattaan vuosikurssinsa klovni, jonka kommellukset ovat yleinen vitsailun aihe.  Sinnikkään asenteensa ansiosta Harold onnistuu kilvoittelemaan tovereidensa suosiosta juhlissa ja urheilukentällä, mutta tärkeintä on kuitenkin erään hurmaavan neidon (Ralston) rakkaus.

 

Vauhdikkaita opiskelijarientoja kuvaava Keltanokka on tasapainoinen komedia, jossa Harold Lloyd esiintyy itselleen tyypillisenä sympaattisena tohelona. Vaikka tarina ja sen lähtökohdat ovat tuttuja, kokonaisuus on raikas ja hauska. Mukana on rahtunen aika vakavaakin draamaa, sillä Haroldin yksinäisyys on pohjimmiltaan pakahduttavan surullista. Nuorukainen tekee mitä vain saadakseen suosiota ja ystäviä, mutta saa osakseen vain pilkkaa. Loppukohtaus kruunaa kaiken upealla katharsiksellaan, josta ei puutu huumoria ja urheiluotteluiden huimaa jännitystä.

Keltanokka oli valtava menestys ja näyttävä kassamagneetti. Elokuvan ohjaajina toimivat jo tuttuun tapaan Fred C. Newmayer ja Sam Taylor, jotka olivat ohjanneet useita Lloyd-elokuvia yhdessä ja erikseen. Tunnetumpina töinä Keltanokan ohella on mainittava Turvallisuus viimeiseksi (1923). Tämän elokuvan jälkeen Newmayer lähti kuitenkin uusien tuulien perään, mutta Lloydin menestys jatkui siitä huolimatta vielä useiden elokuvien verran. Vanhojen klassikoiden tenho kantaa edelleen: Keltanokka on mainio elokuva vaikkapa lukuvuodenaloittajaisiin ja opiskeluaikojen muisteluun. Mutta nähdäänkö elokuvassa aherrusta, kirjoja ja pänttäämistä? Ei lainkaan!

Pisteytys: 8/10

The Cheat (1915)

Ohjannut Cecil B. DeMille

USA 1915, 59 min.

Mykkäelokuva, Draama 

Pääosissa: Fannie Ward, Sessue Hayakawa, Jack Dean

 

You cannot cheat me twice.

 

Ahnas hienostorouva Edith Hardy (Ward) janoaa uusia vaatteita ja elää yli varojensa. Akuutissa rahapulassa Wardy anastaa Punaisen ristin hyväntekeväisyysvarat, sillä yhdistyksen rahastonhoitajana hänellä on helppo pääsy pullealle kassakaapille. Wardy sijoittaa potin osakkeisiin ja häviää kaiken ─ mikä skandaali! Muuan japanilainen norsunluukauppias Hishuru Tori (Hayakawa) lupaa lainata Wardylle kadonneen summan, mutta lainalla onkin lihallinen korkovaatimuksensa...

Ohjaaja Cecil B. DeMille (1881─1959) teki pitkän uran Hollywoodissa. Jälkipolville tunnetuin teos lienee viimeiseksi jäänyt näyttävä ohjaustyö Kymmenen käskyä (1956), joka edustaa aikansa tyypillisiä Hollywood-megatuotantoja. Sen sijaan tämä uran alkuvaiheita edustava The Cheat on tarinana pienimuotoisempi mutta omaperäisempi. Draama säilyttää taitavasti jännitteen, joka tihenee halki tarinan. Loppuratkaisu tosin ei ole järin kiehtova, mutta ehkäpä se huojensi aikalaisyleisöjä. Elokuva oli suuri menestys, vuotensa katsotuimpia ja tuottoisimpia teoksia.

The Cheatin antagonistina julmistelee kylmänviileästi japanilainen Sessue Hayakawa (1886─1973). Aikanaan elokuva sai osakseen kritiikkiä siitä, millaisen kuvan se antoi japanilaisista. Kritiikki huomioitiin: kun elokuva julkaistiin uudelleen vuonna 1918, hahmo muutettiin burmalaiseksi ja nimi vaihdettiin. Kiistämättä kuva ei ole järin mairitteleva vaan suoraan sanottuna rasistinen. Hayakawan roolisuoritus on joka tapauksessa loistava. Sen ansiosta miehestä tuli tähti, jonka myöhemmistä töistä muistetaan eritoten rooli eversti Saitona sotaklassikossa Kwai-joen silta (1957).

Pisteytys: 7/10

The Lost World - Kadonnut maailma (1925)

Ohjannut Harry O. Hoyt

USA 1925, 106 min.

Mykkäelokuva, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Lloyd Hughes, Wallace Beery, Bessie Love

 

Perfectly harmless ─ unless it happens to step on us.

 

Tutkimusretkikunta lähtee koluamaan Amazonin sademetsän tuntemattomia syövereitä. Joukon tavoitteena on selvittää, elääkö viidakon kätköissä muinaispetoja eli sukupuuttoon kuolleita dinosauruksia. Ilo on ylimmillään, kun ihka elävät dinosaurukset löytyvät ─ mutta seikkailu on täynnä vaaroja. Entä kuinka dinosaurusten olemassaolo voidaan todistaa tiedeyhteisölle?

Kadonnut maailma perustuu Arthur Conan Doylen samannimiseen scifiromaaniin (1912). Tarinan arkkityyppi lienee nykypäivänä useimmille tuttu Carl Barksin legendaarisesta ankkaseikkailusta Kadonnut laakso (1957), joka mukailee Doylen tutkimusretkeä. En ole lukenut Doylen alkuperäiskertomusta, mutta ainakin elokuvaversiossa tarina on köykäinen, tusinatuotannolta tuntuva valkoisen miehen valloitusretki. Vaan ohuesta juonesta viis, elokuvan keskeisin tavoite on esitellä dinosauruksia ja viidakkoelämää. Niissä toki onnistutaan kiitettävästi.
 

Dinosaurusten tekijä oli erikoistehosteiden edelläkävijä Willis H. O'Brien (1886─1962), joka muistetaan varsinkin King Kongin (1933) uraauurtavista efekteistä. Samankaltainen stop motion -työskentely tulee esille jo tässä elokuvassa, jonka dinosaurukset ovat aikaansa nähden hienoja ja yksityiskohtaisia. Hauskaa sinänsä, että King Kongin juonessa on hienoisia yhtäläisyyksiä Kadonneen maailman seikkailuun ─ tosin King Kong onnistuu tarinassa paremmin. Vaikka dinoseikkailun tarina jää heikoksi, oli elokuva silti yksi vuotensa suurimpia hittielokuvia. Sittemmin Kadonnut maailma tosin on hieman unohdettu, ja sinänsä ihan syystä.

Pisteytys: 6/10

Regeneration (1915)

Ohjannut Raoul Walsh

USA 1915, 72 min.

Mykkäelokuva, Rikos, Draama

Pääosissa: Rockliffe Fellowes, Anna Q. Nilsson

 

Buy the drinks!

Owen (Fellowes) varttuu ottovanhempiensa toraisassa taloudessa ja ajautuu jo nuorena kovaan katuelämään. Rikosjengit vetävät vaikutuksille altista nuorukaista puoleensa, ja pian hän kohoaakin oman koplansa johtajaksi. Owen saa kuitenkin mahdollisuuden kääntää elämänsä suuntaa, kun hän tapaa hyväsydämisen Marien (Nilsson), joka auttaa yhteiskunnan vähäosaisia. Pääseekö Owen irti gangsterielämästään ja köyhyyden langettamista tummista varjoista?

Regeneration on yllättävän fyysinen ja vauhdikas elokuva. Kamera pysyy vielä ajan tavan mukaan tiukasti paikoillaan, vaikka jo aiemmin samana vuonna Kansakunnan synty (1915) oli mullistanut kameratyöskentelyn ja pian elokuviin tuli uudenlaista liikettä. Vauhdikkaiden kohtausten ohella Regenerationissa on aitouden tuntua, sillä filmiä kuvattiin New Yorkin pahamaineisissa kortteleissa Lower East Sidella, prostituoitujen ja kodittomien näytellessä taustarooleja.

Rähjäisiä rikollisia lähikuvassa tarkasteleva elokuva perustuu todellisen Owen Kildaren omaelämäkerralliseen romaaniin My Mamie Rose (1903). Köyhien eurooppalaissiirtolaisten aiheuttamat kärhämät olivat todellista ajankuvaa, mutta elokuva pyrkii positiiviseen lopputulemaan. Ehkä köyhissäkin kortteleissa on vielä toivoa? Aikanaan kassamagneetiksi kohonnut elokuva on myöhemmin tituleerattu yhdeksi merkittävimmistä varhaisista gangsterielokuvista. Lajityypin varsinainen kulta-aika räjähti käyntiin 1930-luvulla, jolloin Raoul Walsh oli jo kokeneempi konkari. Hänen myöhemmältä uraltaan löytyy monia nimekkäitä rikosklassikoita kuten Kuohuva 20-luku (1939), High Sierra (1941) ja Valkoinen hehku (1949).

Pisteytys: 7/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Ujo poika, 1924)

I just love cave men!

Joulukalenterin varsinainen aikamatka alkaa jälleen tasan sadan vuoden takaa, vuodesta 1924. Tuolloin päivänpoliittisia uutisaiheita olivat muun muassa Leninin kuolema ja palsamointi sekä fasismin nousu Italiassa. Ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin Ranskan Alpeilla tammikuussa ja kesällä urheiluhuuma jatkui Pariisin olympialaisissa. Suomi keräsi Pariisissa mittavan mitalisaaliin varsinkin juoksulajeissa, joiden kiistaton tähti oli Paavo Nurmi.

 

Urheilun lisäksi kotimaisella kulttuurikentällä tapahtui muutakin: ihka ensimmäinen nuorison tietokirja Pikku Jättiläinen julkaistiin, Ilmari Kiannolta tuli uutuusteos Ryysyrannan Jooseppi ja nähtiinpä tuoreita luomuksia teatterilavoillakin. Tänään 2.12. tulee nimittäin kuluneeksi tasan vuosisata Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvan (1924) ensi-illasta Kansallisteatterissa. Sukupuolirooleja pöllyttänyt näytelmä aiheutti pöyristystä, koska sitä pidettiin siveettömänä. Aikansa naiskuva on käsittelyssä myös päivän luukusta paljastuvassa elokuvassa, joka kuitenkin oli välitön hitti.

Girl Shy - Ujo poika

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1924, 87 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston

 

 

 

Harold Meadows (Lloyd) on ujo nuorukainen, joka työskentelee räätälisetänsä liikkeessä. Töidensä lomassa Haroldilla on kosolti aikaa tarkkailla naisväkeä, jota hän pelkää kuollakseen. Vain sedän pillinvihellys palauttaa miespolon takaisin tajuihinsa! Naisten pivartelu ottaa niin koville, että Harold kirjoittaa kirjan keksimistään parisuhdevinkeistä. Opus ei saa ymmärrystä osakseen, mutta rakkaus löytyy yllättävällä tavalla. Lopulta lempi saa Haroldin ujouden karisemaan vauhdilla!

 

Ujo poika osuu kiinnostavaan kohtaan Lloydin uraa, sillä se oli koomikon ensimmäinen itsenäinen filmi ilman pitkäaikaisen kumppanin Hal Roachin tukea. Elokuva on silti monella tapaa tuttua ja tyypillistä Harold Lloyd -komediaa: siinä on hieman uuvatti päähenkilö, romanttinen motiivi ja lopulta vauhdikkaita, jännittäviä stuntteja. Vauhdin hurmaa lietsova loppukiri menee tällä kertaa jo hieman liian pitkäksi, vaikka menevä osio sinänsä onkin ihan hauskaa kiiruhtamista. Sinänsä stuntteja on aiempaa vähemmän. Yhden pitkän loppuosion sijaan tuntuisi tasapainoisemmalta, jos lyhyitä vauhdikkaita hetkiä olisi ripoteltu tarinaan enemmänkin.

Vaikka Ujo poika ei ole Lloydin ykkösteos, elokuva on viihdyttävä. Juonelle keskeiset sukupuoliroolit heijastavat aikaansa ja Jobyna Ralstonin näyttelemä Haroldin lemmitty tuntuu vain ajelehtivan miesten armoilla. Toisaalta tarinassa on myös sähäkkää naistoimijuutta, kun Haroldin deittivinkit pääsevät naislukijoiden hyppysiin. Omana aikanaan komedia menestyi oikein mainiosti, eikä Lloydin tarvinnut katua itsenäiselle elokuvauralle ponnistamista. Elokuva pohjusti jo seuraavaa menestysfilmiä. Seuraavana vuonna ensi-iltansa sai Keltanokka (1925), josta tuli Lloydin kaikkien aikojen tuottoisin kassamagneetti mykkäkaudelta.

Pisteytys: 7/10

3. luukku: 100 vuotta sitten (Karavaani, 1923)

I'm goin' to move out right away!

 

Elokuvavuosi 1923 muistetaan paitsi monista klassikoistaan, myös rahtusesta studiohistoriaa. Sata vuotta sitten studioita syntyi kuin sieniä sateella, mutta vain Warner Bros ja Disney takovat edelleen valtavirtafilmejä. Vaatimattomista lähtökohdista aloittaneet studiot löysivät nopeasti avaimen menestykseen: Disneyllä oli Mikki Hiiri ja pienet viehättävät musikaalianimaationsa, Warner Bros puolestaan erikoistui nopeasti äänielokuviin. Vuosisataan mahtuu monia suunnanmuutoksia, floppeja ja hittejä, unohdettuja helmiä, klassikoiksi muodostuneita elokuvia ja alati kasvavia kassavirtoja. Vieläkö WB ja Disney muistetaan sadan vuoden kuluttua?

Satavuotiaista elokuvista on syytä nostaa esille kauniit, ajatuksia miellyttävästi kutkuttavat ranskalaisklassikot La Roue (1923) ja Hymyilevä Madame Beudet (1923). Viihteennälkäisten yleisöjen suosikkejakaan ei ole syytä unohtaa: Buster Keatonin Ruutia, räminää ja rakkautta (1923) sekä Harold Lloydin Turvallisuus viimeiseksi (1923) kirvoittivat naurunkyyneleitä! Vuoden suurimpiin hittifilmeihin lukeutui myös tämä päivän elokuva, joka vie suorinta tietä villiin länteen.

 

 

The Covered Wagon - Karavaani
Ohjannut James Cruze

USA 1923, 98 min.

Mykkäelokuva, Lännenelokuva, Seikkailu

Pääosissa: J. Warren Kerrigan, Lois Wilson, Ernest Torrence

 

 

 

Toukokuussa vuonna 1848 kaksi pitkää karavaania halkoo Yhdysvaltain Keskilännen valtavia tasankoja. Uudisasuttajat matkaavat itärannikolta kohti Oregonin viljavia maita ja omaksi otettavia tiluksia, mutta matkalla vaanii monia vaaroja ja houkutuksia. Kaikki matkalaisetkaan eivät vaikuta olevan aivan rehtejä kansalaisia. Kuinka vankkuriletkan matkaajien lopulta käy?

Suurella budjetilla tehty Karavaani on näyttävä ja rytmikäs lännenelokuva. Jos elo tuntemattoman luonnon armoilla ei riitä yksin tuomaan tarinaan jännitteitä, on mukaan on laitettu yksi romanssi, kahden matkalaisen kitkeriä erimielisyyksiä ja hurjia tapahtumia aina buffalonmetsästyksestä kultakuumeeseen. Jännitysähkystä huolimatta tarina ei ole kovin ikimuistoinen, vaikka tällaisella vauhtiretkellä mielenkiinto pysyy yllä väistämättä.

Karavaanista tuli yksi vuotensa suosituimpia hittielokuvia, jonka myötä koko lännenelokuvien lajityyppi nousi jälleen suureen suosioon. Elokuva on jäänyt mykkäkaudella menestyneen ohjaajan James Cruzen (1884─1942) maineikkaammaksi suosion huippukohdaksi. Westernien kaanonissa filmi on edelleen katsomisen veroinen, joskaan elokuva ei yllä lajityyppinsä ikonisimpien teosten tasolle.

Pisteytys: 6/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Turvallisuus viimeiseksi, 1923)

Young man, don't you know you might fall and get hurt?

Elokuva-aikakone lähtee satavuotiselle matkalleen vuodesta 1923, jolloin charleston-tanssi aloitti iloisen maailmanvalloituksensa. Maailmansodan päättymisestä oli kulunut viisi vuotta, joten riemua todella kaivattiin! Sodan haavojen paikkailu ei sentään ollut pelkkää iloa, ja erityisen huolestuttava tilanne oli hyperinflaatioon ajautuneessa Saksassa. Synkät voimat nousevat epävakaina aikoina: marraskuussa Hitler natseineen yritti jo kaapata vallan Baijerissa.

Horisontin tummista pilvistä huolimatta päivän elokuva on tukevasti viihteen kannalla. Mykkätähti Harold Lloydin komediaklassikon ohella satavuotisjuhlaa viettävät tänä vuonna muutkin kulttuurimonumentit ─ Tukholman kaupungintalo, Time-lehti ja Salpausselän kisat. Toivottavasti juhlavuosi on ollut riemuisa!

 

Safety Last! - Turvallisuus viimeiseksi

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1923, 74 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Harold Lloyd, Mildred Davis

 

 

 

 

Nuorukainen nimeltä Harold (Lloyd) lähtee isoon kaupunkiin luomaan menestyksekästä uraa, mutta päätyy kangaskaupan puotipuksuksi. Harold olisi kylläkin isompien tienestien tarpeessa, sillä hänen heilansa (Davis) olettaa rakkaansa työskentelevän vähintään johtajana. Soppa on valmis, kun neitokainen tulee yllätysvierailulle kaupunkiin. Näytäpäs työpaikkasi, rakas!

Turvallisuus viimeiseksi (suomeksi myös Tuhannen dollarin nousukas) on yksi Harold Lloydin ikimuistoisimpia elokuvia. Kuuluisa kellostaroikkumiskohtaus on jättänyt lähtemättömän jälkensä elokuvahistoriaan ja sitä on imitoitu moneen kertaan. Elokuva kannattaa toki nähdä muutenkin kuin vain yhden ikonisen kohtauksen takia, sillä rytmikäs tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja henkeäsalpaavia stuntteja. Suurkaupungin pilvenpiirtäjistä ja ihmisvilinästä otetaan kaikki irti.

Tuottoisa hittikomedia veti katsojia teattereihin ja kohotti Harold Lloydin mainetta tuntuvasti. Vuosikymmenen kuluessa Lloydista tuli yksi valkokankaiden ykköstähdistä, jonka tähtitieteelliset tienestit takasivat makean elämän Beverly Hillsin kauniissa maisemissa. Huhtikuussa ensi-iltansa saanut Turvallisuus viimeiseksi vastasi yleisöjen hupitarpeen lisäksi romantiikannälkään, sillä Lloydin elokuvien vakiokasvo Mildred Davis oli avioitunut Lloydin kanssa saman vuoden helmikuussa.

Pisteytys: 8/10

The Artist (2011)

Ohjannut Michel Hazanavicius

Ranska, Belgia & USA 2011, 100 min.

Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Jean Dujardin, Bérénice Bejo, John Goodman, James Cromwell

 

If only he could talk.

Elokuvatähti George Valentin (Dujardin) on suosionsa huipulla. Vuosi on 1927 ja taivas on auki filmitähdille ─ eritoten heille, joilla on hyvät puhelahjat. Äänielokuva valtaa alaa vauhdilla, eivätkä kaikki mykkäelokuvien karismaattiset kasvot kykene mukautumaan suureen muutokseen. Valentin saa seurata nuoren, lupaavan näyttelijän Peppy Millerin (Bejo) nousua Hollywoodin huipulle samalla, kun hänen oma tähtensä hiipuu, sammuu ja unohtuu.

The Artist on mykkäklassikoista koostettua kertaustyyliä, mutta samalla omaääninen elokuva, joka jälkiviisaasti kertoo äänielokuvan tuomasta muutoksesta ja monien näyttelijöiden todellisista kohtaloista. Pastissi on rakennettu lukemattomista filmeistä ja mykkäkauden kuuluisuuksista: jo päähenkilön olemuksessa välähtävät monet tähdet, ennen kaikkea palvotut Rudolph Valentino ja Douglas Fairbanks. Viittauksia on hauska bongata, mutta elokuva toiminee mainiosti, vaikka aikakauden elokuvamaailmaa ei tuntisikaan.

Mykkäelokuva soljuu The Artistissa niin kauniisti, että lajityypin hiipuminen tuntuu suoranaisena säälinä. Talkies-elokuvat ovat olleet valtavirtaa jo niin kauan, että harva muistaa mykkäfilmienkin hyödyntäneen ääntä: The Artist sentään huomioi hauskasti äänten ja hiljaisuuksien kerronnallisia mahdollisuuksia. Sinänsä elokuvan draaman kaari on hitusen ennalta-arvattava, mutta haitanneeko tuo, kun charmi on niin lyömätöntä. Ei ihmetytä, että The Artist suorastaan kahmi palkintoehdokkuuksia ja pokasi muun muassa parhaan elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 8/10

3. luukku: 100 vuotta sitten (Robin Hood, 1922)

If ye be brave, come to Sherwood Forest!

 

Päivän luukusta loikkaa esille vuoden 1922 suurin elokuvahitti, jonka suurille lipputuloille ei löydy saman kaliiperin kisaajaa. Näin vuosisataa myöhemmin samaisen vuoden parhaiten muistettu elokuva taitaa kuitenkin olla saksalainen Dracula-filmatisointi Nosferatu (1922). Elokuvahistorian kannalta kiintoisia teoksia ovat niin ikään varhaista dokumenttielokuvaa edustava Pohjoisen poika (1922) ja aikansa tuntoja heijastava rikoselokuva Tri Mabuse (1922).

Onpa vuosi 1922 myös lukemattomien suurten filmitaivaan tähtösten synnyinvuosi: satavuotisjuhlaansa olisivat tänä vuonna saaneet viettää Judy Garland (1922─1969), Pier Paolo Pasolini (1922─1975), Christopher Lee (1922─2015), Doris Day (1922─2019),  Betty White (1922─2021) ja monet muut unohtumattomat elokuvantekijät. Leilillinen viintä heidän muistolleen tämän klassikkofilmin myötä!

Robin Hood

Ohjannut Allan Dwan

USA 1922, 143 min.

Mykkäelokuva, Seikkailu, Romantiikka

Pääosissa: Douglas Fairbanks, Enid Bennett, Wallace Beery

Keskiaikaisiin englantilaisiin balladeihin perustuva Robin Hood on säilynyt suosittuna kertomuksena vuosisatojen ajan. Sherwoodin metsien lainsuojattomasta miekkosesta kertova tarina on muotoutunut kirjoiksi, näytelmiksi, kuvataiteeksi ja lopulta kymmeniksi elokuviksi. Näistä muistetaan eritoten lupsakka Disney-animaatio Robin Hood (1973) ja 1001-listalta löytyvä värikylläinen, aiheensa parhaaksi filmatisoinniksi usein nimetty Robin Hoodin seikkailut (1938).

Tämä Allan Dwanin ohjaama suuri spektaakkeli on aiheen ensimmäinen kokopitkä filmatisointi, jota edelsi jo neljä Robin Hood -lyhytteosta. Aikansa supertähden Douglas Fairbanksin tähdittämä Robin Hood on valtavalla budjetilla luotua näyttävää draamaa: asut ja lavasteet ovat edelleen hämmästyttävän upeita, ja elokuvan katselee mielellään jo ihan vain miljöötä ihastellakseen.

Noin 1100-luvulle sijoittuvassa tarinassa esitellään sangen perusteellisesti ahneen prinssi Juhanan (De Grasse) aiheuttamaa kriisiä, jota lopulta nousee vastustamaan jousisankari Robin Hood (Fairbanks). Elokuva tuntuu aavistuksen turhan pitkältä, vaikka esteettisesti jaksaakin viehättää koko kestonsa verran. Kunnon toimintaan päästään vasta puolivälin jälkeen, jolloin itse nimikkosankari pääsee ensi kerran vauhtiin vikkelin elkein. Aikanaan sankarin syntytarina menestyi silti verrattoman hyvin ja muistetaanpa se edelleenkin yhtenä ikonisimmista Fairbanks-seikkailuista.

Pisteytys: 7/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Miehuutta, rohkeutta ja karskeita miehiä, 1922)

Poor Sonny!

Aikakone aloittaa matkansa vuodesta 1922, jolloin suursodan jälkeensä jättämä hauras maailma haki kiivaasti uutta järjestystään. Ottomaanien vuosisatainen valtakunta oli romahduspisteessä, itsenäistyvässä Irlannissa sodittiin ja vuoden toiseksi viimeisenä päivänä Neuvostoliitto näki päivänvalon. Italiassa fasistit marssivat Roomaan ja Benito Mussolini otti vallan pääministerinä ─ miltei päivälleen sata vuotta myöhemmin samaan virkaan asteli konservatiiviperillinen Giorgia Meloni.

Oli vuosi 1922 toki muutakin kuin suuria valtiollispoliittisia järistyksiä: kupliva jazz-aika oli alkamaisillaan, kirjallisuudessa kehkeytyivät uuden modernismin airuet (mm. James Joycen Odysseus) ja Tutankhamonin haudan löytymisen synnyttämä into iskeytyi voimallisesti populaarikulttuuriin. Tuoretta muotoa etsittiin elokuvissakin. Päivän filmi tanssittaa kepein askelin näihin vuosisadan takaisiin, uutta aikaa janoaviin tunnelmiin!

Grandma's Boy - Miehuutta, rohkeutta ja karskeita miehiä

Ohjannut Fred C. Newmeyer

USA 1922, 60 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Harold Lloyd, Mildred Davis, Anna Townsend, Charles Stevenson

Kiltti nuorukainen (Lloyd) on niin hellämielinen, että ystävällisestä piirteestä koituu hänelle jo haittaa. Kun armaan mammanpojan kiusaaja (Stevenson) on viedä sankariltamme heilan (Davis) nenän edestä, pistää tomera mummo (Townsend) tuulemaan. Arka pojanpoika saa onnenamuletin, jonka vauhdittamana nuorukaisesta kehkeytyy yllättäen huimapäinen sankari.

Miehuutta, rohkeutta ja karskeita miehiä on Harold Lloydin toinen kokopitkä elokuva, mutta ensimmäinen viiden kelan mahtipontinen kokonaisuus. Elokuvan mainosjulisteissa pituus nousi merkittäväksi tekijäksi ja sitä se toki olikin. Vasta edellisvuonna saman kaliiperin komediaa oli esitellyt Charlie Chaplinin menestysfilmi Chaplinin poika (1921). Ala muuttui kohti pitkiä elokuvia: hiljalleen pienistä sketseistä edettiin kohti laajempaa juonta ja hahmokehitystä.

Harold Lloydin hahmo on mainion sympaattinen raasu, joka on uljaana uroonakin hieman höpsö. Sama silmälaseistaan tunnettu tohelo seikkailee monissa Lloydin elokuvissa, kuten klassikoksi mielletyssä teoksessa Pikkuveli (1927). Elokuvan kaavakin on Lloydille tyypillinen, sillä tarinassa nähdään hempeää lempeä ja sen vastapainona vauhdikkaita takaa-ajoja ja stuntteja. Osa vitseistä on hieman hidastempoisia, mutta kantava juoni on eheä. Elokuva menestyi odotettuun tapaan erinomaisesti ja se kohosi yhdeksi vuotensa katsotuimmista elokuvista kotimaassaan.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 3 ─ 100 vuotta sitten (Vuorikissa, 1921)

Do you hear my heart flutter?

Tänä vuonna suurta 100-vuotisjuhlaa viettäisivät muun muassa näyttelijät Deborah Kerr (1921─2007), Peter Ustinov (1921─2004) ja yksi oma ikisuosikkini Giulietta Masina (1921─1994). Tulevien vuosikymmenten tähdet syntyivät maailmaan, jossa valkokankaat ja katsojien sydämet valloitti Rudolph Valentino. Suursuosittu Valentino teki lopullisen läpimurtonsa elokuvillaan Sheikki (1921) ja Neljä ratsastajaa (1921), jotka takoivat ilmestymisvuonnaan kovia lipputuloja. Päivän luukusta ei kuitenkaan pölähdä latinohurmuria, vaan hieman vieraammaksi jäänyt hupsu saksalaisluutnantti...

Die Bergkatze - Vuorikissa

Ohjannut Ernst Lubitsch

Saksa 1921, 79 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Pola Negri, Paul Heidemann, Victor Janson

 

Erään saksalaisen rajalinnoituksen rauhanomaista elämää häiritsee vuoristossa asuva rosvojoukko, jonka johtajana toimii vallaton ja hurmaava Rischa (Negri). Rosvojen ja sotilaiden yhteenoton seurauksena sotaväen ei auta muu kuin hyökätä roistojen kimppuun ja tehdä häiriköinnistä loppu. Yritys menee mönkään ja kaiken lisäksi luutnantti Alexis (Heidemann) rakastuu villiin Rischaan.

Armeijan kustannuksella pilaileva Vuorikissa (engl. The Wildcat) floppasi pahasti, eikä elokuvalla ollut asiaa maailmanlaajuiseen levitykseen. Sinänsä nihkeän suhtautumisen ymmärtää: suursodan tappio kirveli edelleen tuoreeltaan, eikä herjaava huumori ollut varsinaisesti balsamia haavoille. Kaiken lisäksi elokuvan villit kokeilut menivät katsojilta yli ymmärryksen: outouksista mainittakoot joka kuvaan liitetyt kokeelliset kehykset, jotka saavat mitä hullunkurisempia muotoja.

Vuorikissa on hauska ja parhaimmillaan oivaltava elokuva, joka vie yhteiskuntasatiirin vielä pidemmälle kuin moni muu Ernst Lubitschin elokuva. Filmissä kukoistaa Lubitschin tyypillinen huumori, jossa valtarakenteet saavat osakseen kujeilevaa pöllytystä (ks. esim. Osteriprinsessa, 1919). Koreilunhaluisten, mutta taistelutaidoiltaan sangen epäpätevien sotilaiden toilailu naurattaa, vaikka elokuva ei tunnu ihan yhtä ikimuistoiselta kuin moni muu ohjaajansa teos.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 2 ─ 100 vuotta sitten (Chaplinin poika, 1921)

A picture with a smile ─ and perhaps, a tear.

Joulukalenterin aikakone käynnistyy vuodesta 1921. Levylautaselle sopii pyöräyttää yksi ajan suursuosikki, jazzin kuningas Paul Whiteman, ja kohottaa kielletty malja kaikille satavuotiaille! Pyöreitä viettävät tänä vuonna muun muassa Suomen oppivelvollisuuslaki, tähtitieteellinen yhdistys Ursa sekä Havis Amandan lakitusperinne. Aivan pelkkään auvoon ei ole tuudittautuminen, sillä sadan vuoden takainen maailma vasta toipui espanjantaudista ja suursodan jälkipyykistä, kaiken lisäksi itärajamme takana kärsittiin suurta nälänhätää. Tänään matka vie valtameren toiselle puolen Hollywoodiin, jossa kurjaliston elämä riipii sydämiä.

The Kid - Chaplinin poika

Ohjannut Charlie Chaplin

USA 1921, 68 min.

Mykkäelokuva, Draama, Komedia

Pääosissa: Charlie Chaplin, Jackie Coogan, Edna Purviance

Epätoivoinen tuore äiti (Purviance) jättää pienokaisensa (Coogan) tuntemattomien hoiviin. Sattuman oikusta lapsi päätyy köyhän kulkurin (Chaplin) käsivarsille, eikä lempeäsydäminen mies voi muuta kuin opetella vauvanhoitoa. Vuosia myöhemmin parivaljakon muodostaman pienen perheen onni on uhattuna, sillä lapsen taustasta vihiä saaneet viranomaiset vaativat huostaanottoa.

Charlie Chaplinin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö toi ensi kertaa valkokankaille ohjaajaneron tunteikkaan tyylin, jossa liikutaan syvästä epätoivosta tikahduttavaan hilpeyteen. Eritoten nerokas unijakso läikehtii eläväistä herkkyyttä ja samaistuttavia tunteita. Aitoudelle on syynsä, sillä Chaplin ammensi ideoita omasta lapsuudestaan ja esikoispoikansa kuolemasta. Pitelemätön luovuuden kukoistus ja halu kertoa koskettavaa tarinaa huokuvat elokuvasta siitä huolimatta, että tuotantoprosessi oli hankala: tuotantoyhtiö heitti kapuloita rattaisiin ja yksityiselämässä oli käynnissä riitaisa avioero.

Chaplinin poika menestyi tuotanto-ongelmista huolimatta erinomaisesti ja takoi näyttävät lipputulot. Jälkeen päin on arvioitu, että Chaplinin esikoispitkä teos oli arvossa arvaamattomassa sysätessään muitakin lyhytkomedian taitajia yhä rohkeammin pitkien filmien pariin. Teoksen pituus on huomioitu elokuvajulisteessakin, joka mainostaa luvassa olevan "6 reels of Joy". Toiseksi jäi koomikko Harold Lloyd, jonka ensimmäinen kokopitkä filmi Meripojan elämä (1921) jäi vielä neljään kelaan.

Pisteytys: 9/10