Näytetään tekstit, joissa on tunniste Albert Finney. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Albert Finney. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2024

14. luukku: 50 vuotta sitten (Idän pikajunan arvoitus, 1974)

Why? Why? Why? Why?
 
Elokuvavuoden 1974 suurin hitti oli katastrofifilmi Liekehtivä torni (1974), jonka perässä tulivat nauruhermoja härkkivät parodiat Villiä hurjempi länsi (1974) ja Frankenstein Junior (1974). Vuotensa suurin Oscar-menestys oli Kummisetä osa II (1974), joka muuten sopii mainiosti katsottavaksi uudenvuodentunnelmissa. Kuluva vuosi on ollut viisikymppisten tähtien juhlaa: Leonardo DiCaprio, Christian Bale, Penélope Cruz ja Olivia Colman monien muiden joukossa! Päivän elokuva kiidättää murhamysteerin pyörteisiin, jota meille näyttelevät aikansa nimekkäät filmitähdet.

 
Murder on the Orient Express - Idän pikajunan arvoitus
Ohjannut Sidney Lumet
Iso-Britannia 1974, 128 min.
Mysteeri, Rikos
Pääosissa: Albert Finney, Lauren Bacall, Ingrid Bergman, Sean Connery



Orient Express -pikajuna tekee lähtöä Istanbulista, määränpäänään Lontoo. Yksi matkustajista on kuuluisa etsivä Hercule Poirot (Finney), joka ei ehdi levätä laakereillaan. Junassa nimittäin tapahtuu murha, jonka tekijän etsiminen lankeaa Poirotin pienten harmaiden aivosolujen huoleksi. Onko syyllinen joku matkustajista?

Idän pikajunan arvoitus perustuu Agatha Christien samannimiseen menestysromaaniin (1934). Kirjailijan laajasta, suositusta tuotannosta on tehty valtava määrä erilaisia televisio- ja elokuva-adaptaatioita, joista vanhimmat ovat jo lähes satavuotiaita. Tämä elokuva on Christie-filmeistä nimekkäimpiä, eikä ihme, sillä näyttelijäkaarti on melkoinen legendojen ensemble.

Jännittävä mutta silti kepeän sävyn säilyttävä mysteeri on kelpoa salapoliisiviihdettä. Eritoten näyttelijät ovat hyviä: mieleenjäävimpiä ovat Lauren Bacall ja Ingrid Bergman, joka palkittiin osastaan Oscarilla ja Baftalla. Harva Christie-filmatisointi on saanut osakseen vastaavia palkintoja. Samaan ei yltänyt edes Kenneth Branaghin Idän pikajunan arvoitus (2017), vaikka se menestyikin erinomaisesti lippuluukuilla.

Pisteytys: 7/10

maanantai 11. joulukuuta 2023

11. luukku: 60 vuotta sitten (Tom Jones, 1963)

Ah, Tom ─ you wicked dog.
 
Tanssiaskeleet käyvät vuoteen 1963! Rapakon takaa kantautui vuoden mittaan isoja uutisia: Alcatrazin pahamaineinen vankila suljettiin, Martin Luther King lausui kuuluisat sanansa "I have a dream" ja presidentti John F. Kennedy salamurhattiin. Kulttuurin saralla tapahtui, ja paljon muutakin kuin alkavaa Beatlemaniaa. Briteissä esitettiin ensimmäinen jakso Doctor Who -sarjaa ja Ruotsissa päivänvalon näki Astrid Lingrenin rakastettu satukirja Vaahteranmäen Eemeli (1963).

Vauhdikasta vuotta 1963 vie tunnelmoimaan ajankuvaa taitavasti maalaava Ford v Ferrari (2019) tai demokratiaa puolustava rikostrilleri Z ─ hän elää (1969). Kennedyn murhaa ja sen jälkihöyryjä taas puidaan kiintoisasti elokuvissa Report (1967) sekä JFK (1991). Mutta kuusikymppiset tapahtumat sikseen ─ nyt kiidetään kaukaiselle 1700-luvulle, tosin taatulla 60-luvun veikeällä tyylillä.


Tom Jones  hulivilihurmuri
Ohjannut Tony Richardson
Iso-Britannia 1963, 129 min.
Komedia, Historia
Pääosissa: Albert Finney, Susannah York, George Devine
 
 
 
 
Henry Fieldingin samannimiseen klassikkokirjaan (1749) perustuva Tom Jones vie 1700-luvun Englantiin. Nimikkohenkilö Tom Jones (Finney) on ottolapsena varttunut nuorukainen, jonka komeat piirteet vetoavat nuoriin neitosiin. Tomppa ottaa avuistaan kaiken ilon irti, ja onnellisen avioliiton solmimisessa on sattuneista syistä jos jonkinmoisia mutkia ja käänteitä!

Melko kokeellisella tyylillä toteutetussa filmissä historiallinen romanssi kohtaa Benny Hill -henkisen komiikan. Pysäytyskuvat, neljännen seinän rikkominen, yllättävä kohellus ja monenlaiset muksahtelut antavat tarinalle omaperäisen sävyn. Lopputulos on kummasti viihdyttävä, vaikka pääasiassa kiusallisen rasittava. Ohjaaja Tony Richardson (1928─1991) harmitteli jälkeen päin olevansa lopputulokseen tyytymätön, vaikka elokuva nousikin välittömään suosioon.

Aikalaisyleisöt todella pitivät elokuvasta ja jopa niin paljon, että Tom Jones kohosi yhdeksi vuotensa suurimmista hittifilmeistä. Menestys ei jäänyt ainoastaan lippuluukuille: kahdeksan Oscar-ehdokkuuden elokuva voitti neljä pystiä, mukaan lukien parhaan elokuvan pokaalin. Kovasta maineestaan huolimatta Tom Jones on aikojen saatossa vaipunut unholaan. Kävi lopulta niin, että Richardson taisi olla oikeassa. Erikoinen tyyli jäi kuriositeetiksi ja kertanauruksi.

Pisteytys: 5/10

maanantai 21. toukokuuta 2018

Saturday Night and Sunday Morning - Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun (1960)

Ohjannut Karel Reisz
Iso-Britannia 1960, 89 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Albert Finney, Shirley Anne Field, Rachel Roberts

What's that black stuff you're drinking?
Tehtaassa työskentelevän Arthurin (Finney) kuusipäiväinen työviikko huipentuu lauantai-illan änkyräkänniin ja työkaverin vaimon Brendan (Roberts) vikittelyyn. Tuttu arki saa hieman uutta suuntaa, kun Arthur tapaa pubissa viehättävän Doreenin (Field). Orastavan suhteen tosin vaarantaa se, että Brenda odottaa lasta Arthurille. Mutta onko Arthur edes valmis vakiintumaan kummankaan heilansa kanssa?

Alan Sillitoen samannimiseen romaaniin (1958) perustuvan elokuvan tarina tuo mieleen Hollywood-draaman Paikka auringossa (1951). Kahden naisen loukussa oleva Arthur ei kuitenkaan havittele paikkaansa sukupolvien ketjussa ja avioliiton satamassa, vaikka ei tiedä, mitä muutakaan hän voisi päämäärättömällä elämällään tehdä. Tyyliltään uutta aaltoa edustava Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun vertautuu tunnelmaltaan paremmin vaikkapa Francois Truffaut'n teokseen 400 kepposta (1959), jossa niin ikään nuori kapinallinen ajelehtii huonojen päätösten ristiaallokossa. Sama teema taitaa toistua useissa uuden aallon elokuvissa.

Realistisesti työväenluokan elämää kuvaava Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun oli yksi vuoden 1960 menestyselokuvia kotimaassaan ja se keräsi mainioiden lippuluukkutulojen lisäksi jokusen BAFTA-palkinnon. Avioliiton ulkopuolisia suhteita ja aborttikokeiluita käsittelevä kertomus oli taatusti aikanaan melko säväyttävä, ja paikkaansa etsivän sukupolven kertomus puolestaan osui monen mielenmaisemaan. Harmaat, toistensa kaltaiset päivät kulkevat eteenpäin turhauttavan samanlaisina, mutta taustalla soi kujeilevasti kutsuva, kiihkeä jazz...

Pisteytys:
8/10