When Harry Met Sally... ─ Kun Harry tapasi Sallyn (1989)

Ohjannut Rob Reiner

USA 1989,  95 min.

Romantiikka, Komedia, Draama

Pääosissa: Billy Crystal, Meg Ryan, Carrie Fisher, Bruno Kirby

We could never be friends!

 

Eletään 1970-luvun loppua, kun nuoret Harry Burns (Crystal) ja Sally Albright (Ryan) tutustuvat yhteisten ystäviensä välityksellä. Ensitapaaminen kääntyy välinpitämättömäksi inhoksi, mutta kun kaksikon tiet viiden vuoden päästä kohtaavat, jää tapaaminen hieman paremmin mieleen. Hiljalleen alkava ystävyys syvenee, mutta voisiko Harryn ja Sallyn välillä olla jotain enemmänkin?

Harryn ja Sallyn ystävyyden kestopuheenaihe on Harryn esittämä väite siitä, etteivät mies ja nainen voi olla keskenään ystäviä seksuaalisen jännitteen vuoksi. Hieman varttuneempana Harry korjaa puheitaan: ystävyys onnistuu, jos molemmat ovat varattuja. Väite on joka tapauksessa väsynyt, sanottiin se sitten tosissaan tai vitsillä. Tämän vuoksi olisi ihanaa, jos leffa kuvaisikin vain ystävyyttä, mutta tietenkin lopputuloksena on vääjäämätön romanssi pitkällisen vitkuttelun päätteeksi. Ärsyttävää, vaikka aidon oloinen ystävyyskin ehditään todistaa ennen lemmenleikkeihin syöksymistä.

Kun Harry tapasi Sallyn ei silti ole aivan luokaton romcom, siis jos sietää lajityypille ominaisia, stereotyyppisiä mies-nais-vastakkainasetteluita. Elokuvan kaava ei onneksi ole täysin luutunut, sillä Harry ja Sally ovat keskenään melko tasaveroiset kumppanit, olivat he sitten keskenään riidoissa, ystäviä tai rakastavaisia. Kun Harry tapasi Sallyn on yksi vuosikymmenensä maineikkaimpia romanttisia komedioita, joka keräsi kiitosta eritoten käsikirjoituksestaan ja näyttelijöiden sinällään ihan kivoista roolisuorituksista. Aidosti hauskoja kohtauksiakin on saatu mukaan: parhainta antia ovat tarinaa rytmittävät pätkät, joissa vanhat pariskunnat kertovat hellyyttävän hilpeällä tavalla oman rakkaustarinansa.

Pisteytys: 6/10

The Princess Bride ─ Prinsessan ryöstö (1987)

Ohjannut Rob Reiner

Iso-Britannia & USA 1987, 98 min.

Komedia, Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Cary Elwes, Mandy Patinkin, Chris Sarandon, Robin Wright, Peter Falk

Inconceivable!

Isoisä (Falk) järjestää pojanpojalleen satutuokion, joka vie kaukaiseen Florinin kuningaskuntaan. Romanttiselta vaikuttava pussailutarina muuttuu vakuuttavaksi seikkailuksi, joka tempaa juniorin mukaansa. Prinsessan ryöstö kertoo nuoresta neidosta nimeltään Buttercup (Wright), joka yritetään naittaa pahalle prinssi Humperdinckille (Sarandon). Onneksi neidon tosirakkaus Westley (Elwes) on taitava miekkamies, joka seuraa rakastaan maailman ääriin.

 

Komediaa, seikkailua ja romantiikkaa yhdistelevä Prinsessan ryöstö hupailee kliseisen satukuvaston kustannuksella. Pinteeseen joutuva neito on tuskaisenkin avuton, kun taas miesten miekat viuhuvat liioitellun taitavasti. Vaaroissa ei säästellä: on kidnappaajia, jättirottia vilisevä tulisuo ja upottavaa juoksuhiekkaa. Komedia muistuttaa tyyliltään etäisesti Monty Pythonia, mutta ei ole lainkaan niin villiä ja räävitöntä, vaan pikemminkin viatonta velmuilua. Tekijöillä vaikuttaa olleen hauskaa!

Prinsessan ryöstö ei ollut ilmestyessään mikään valtaisa kassamagneetti, mutta elokuva nousi arvaamattoman suureen kulttimaineeseen VHS-levityksen myötä. Tarina ei loppujen lopuksi ole erikoisen ikimuistoinen, mutta hassut hahmot ja hokemiksi taipuvat nasevat repliikit selittävät filmin mainetta. Parodisoiva kertomus perustuu William Goldmanin samannimiseen romaaniin (1973), jonka käsikirjoittajana hyvin tunnettu Goldman itse muokkasi elokuvakässäriksi. Onnistunut komedia viihdyttää tarkoituksellisella kömpelyydellään ainakin yhden katselukerran, ja miksipä ei toistekin.

Pisteytys: 7/10

Stand By Me ─ viimeinen kesä (1986)

Ohjannut Rob Reiner

USA 1986, 89 min.

Draama, Seikkailu

Pääosissa: Will Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman, Jerry O'Connell, Kiefer Sutherland

 

You guys wanna go see a dead body?

 

Kirjailija Gordie Lachance kuulee lapsuudenystävänsä menehtyneen ja ryhtyy kirjoittamaan muistoa eräästä poikavuosien jännittävästä kesäretkestä. Vuosi on 1959 ja kesäloma on kulutettu miltei loppuun. Kaksitoistavuotias Gordie (Wheaton) lähtee kolmen parhaan ystävänsä kanssa etsimään ikätoverinsa ruumista ennen kuin kaupungin pelätty nuorisojengi ehtii paikalle keräämään kaiken kunnian.

Stand By Me perustuu Stephen Kingin lyhytkertomukseen Ruumis (1982). Tarinan kaveriporukka ja lapsuuden kesäseikkailut ovat toistuneet muussakin Kingin tuotannossa: elokuvan kanssa samana vuonna päivänvalon näki kauhujärkäle Se (1986), jonka elokuvaversioissa (esim. Se, 2017) on samanlaista ystävyyskuvausta. Yksinkertaisempaan rakenteeseen luottava Stand By Me on kuitenkin huomattavasti onnistuneempi sekä alkuperäistekstinä että elokuvana.

 

Teini-iän ja lapsuuden välimaastoon sijoittuva kertomus on rehellinen ja realistinen kuvaus lapsuuden viime hetkistä. Elokuvan rauhallisuus jättää kauniisti tilaa tutulta tuntuvalle tunnelmalle, uuden odotukselle ja jännitykselle, mutta myös haikeudelle. Milloin itse ymmärsin lapsuuden olevan päättymäisillään tai jo ohitse? On myös hellyyttävää, miten kaveriporukan yhdessäolo ei ole pelkkää nujakointia ja toisille kuittailua (sitäkin, toki), vaan myös kipeiden asioiden tunnustamista ja tunteiden näyttämistä. Mainio elokuva oli ansaitusti komea kassamenestys ja nuoret näyttelijät saivat tunnustusta onnistuneista pääosarooleistaan.

Pisteytys: 8/10

This Is Spinal Tap - Hei me rokataan! (1984)

Ohjannut Rob Reiner

USA 1984, 82 min.

Komedia

Pääosissa: Michael McKean, Christopher Guest, Harry Shearer, Rob Reiner

Lick my love pump!

Mokumentti This Is Spinal Tap seuraa kuvitteellisen brittiyhtyeen Spinal Tapin kiertuetta Yhdysvalloissa. Bändiä haastattelee dokumentaristi Martin Di Bergi (eli ohjaaja Reiner itse), joka saa todistaa rokkareiden elämän villeimmät käänteet ja kiihkeimmät draamat. Kolmen pysyvän jäsenen yhtyeessä rumpalit menehtyvät mystisesti, levyn kansitaide kuohuttaa, jäsenet torailevat keskenään ja keikkapaikallekin voi eksyä ─ mutta vastoinkäymisistä huolimatta rock'n'roll ei kuole.

Tv-sketsien pohjalta ideoitu This Is Spinal Tap herkuttelee mehevillä rock-kliseillä. Niistä riittää hupia kokopitkän elokuvan täytteeksi, vaikka tarina ehkä ei kantaisikaan enää tätä pidempään. "Dokumentissakin" on parodian henkeä: kamerat vaeltelevat vaivaannuttavan lähellä, tuovat välillä kehiin kysymyksiään esittävän dokumentaristin ja arkistokuvaakin esitellään. Mieleen tulee väistämättä Ricky Gervaisin The Office -sarjan (2001─2003) mustaan huumoriin vivahtava tyyli.

 

Hilpeä leffa viittaa hauskasti 1960─1980-lukujen rock-musiikin kehityskaareen ja tunnettuihin yhtyeisiin. Parodiassa ei törppöjä sanoja ja tolloja tekoja säästellä, mutta toteutus on tehty kaikella rakkaudella musiikkia, muusikoita ja faneja kohtaan. Elokuvan saaman suuren suosion ansiosta Spinal Tap muuttui todeksi ja keikkoja on riittänyt. Bändin fiktiivinen levytysura sai niin ikään täydennystä, sillä yhtye on oikeastikin levyttänyt peräti kolme albumia.

Pisteytys: 7/10