Spellbound - Noiduttu (1945)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1945, 111 min.
Jännitys, Mysteeri, Romantiikka
Pääosissa: Ingrid Bergman, Gregory Peck

Good night and sweet dreams...

Mielisairaala Green Manorsin psykoanalyytikko tohtori Peterson (Bergman) rakastuu tapojensa vastaisesti sairaalan uuteen johtajaan, tohtori Edwardesiin (Peck). Pian käy kuitenkin ilmi, että tohtori Edwardes ei kenties olekaan tohtori Edwardes, vaan muistinmenetyksestä kärsivä tuntematon mies. Koska oikea tohtori Edwardes on kadonnut, on tulokasta syytä epäillä rikoksesta. Tohtori Peterson päättää kuitenkin ratkoa mysteerin, ja niinpä hän pakenee rakkaansa kanssa, joka ei edes muista omaa nimeään.

Alfred Hitchcockin psykologinen trilleri on oikeastaan tutkielma psykoanalyysista, joka herätti aikanaan suurta kiinnostusta, ja josta myös elokuvan tuottaja David O. Selznick oli suuresti innostunut. Runsaasti kritisoitu psykoanalyysi lipeää kyllä elokuvassa railakkaasti höpöjuttujen puolelle, minkä Hitchcock on itsekin jälkeenpäin myöntänyt. Tästä huolimatta jännitys pysyy yllä, vaikka suurta arvoitusta ratkotaankin epätavallisin keinoin. Koko elokuvan ikimuistoisin ja parhaiten tunnettu osuus lienee Salvador Dalín toteuttama surrealistinen unijakso, joka tietenkin on avainasemassa mysteerin selvittämisen kannalta.

Noiduttu ei ole likimainkaan parasta Hitchcockia, eikä olekaan ihme, että se on muutama vuosi sitten poistettu 1001-listalta. Yleensä loistava Ingrid Bergman näyttelee puoliteholla, joskin tämä voi johtua myös typerästi ja epäuskottavasti käsikirjoitetusta roolihahmosta. Hollywoodin tuore kasvo Gregory Peck on saanut paremman roolin, ja hän myös näyttelee muistinmenetyspotilasta varsin uskottavasti. Kokonaisuutena elokuva on kaikin puolin kelvollinen: siinä on joitain erinomaisesti toteutettuja kohtauksia, kuvakulmia ja mieleenpainuvia erikoisuuksia, Miklós Rózsan Oscar-palkittu musiikki kuulostaa kauniilta ja mysteerin ratkeamista on viihdyttävää seurata. But that's all folks.

Pisteytys:
7/10

An Andalusian Dog - Andalusialainen koira (1929)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska 1929, 16 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Surrealismi, Avantgarde
Pääosissa: Simone Mareuil, Pierre Batcheff, Luis Buñuel, Salvador Dalí

Alkukohtaus. Silmät auki!

Silmää viilletään partaveitsellä, kämmenestä ryömii muurahaisia, mies vetää perässään kahta flyygeliä. Andalusialainen koira on kokoelma järjettömiä unenomaisia kuvia, jotka herättävät häkellyttävyydellään välittömästi katsojan mielenkiinnon. Osa kohtauksista on vastenmielisiä, osa vain puhtaasti oudon selittämättömiä. Kaikki on kuitenkin jotenkin tuttua, sillä elokuva noudattaa unimaailman logiikkaa. Kokonaisuutta on turha edes yrittää järkeillä, ainakaan valvetilassa.

Tiedostamatonta tavoitteleva surrealismi oli eritoten maailmansotien välisen ajan ilmiö. Tyylisuunta etsi inspiraatiota unista ja alitajunnasta, joissa todellisuus vääristyy tai ainakin ilmenee hyvin erikoisella tavalla. Andalusialainen koira on yksi surrealismin tunnetuimpia ilmentymiä ja edustaa loistavasti tyylisuuntansa erityispiirteitä. Lisäksi se on yksi ehdottomasti tunnetuimpia lyhytelokuvia: erityisesti alkukohtauksen karmiva kuva on takuulla tuttu kaikille vähääkään elokuvia harrastaville.

Kenties eniten puhetta elokuva on aiheuttanut merkityksillään tai pikemminkin niiden puuttumisella. Mitä elokuvan tapahtumat tarkoittavat? Onko tarkoitus järkyttää, sekoittaa mieltä, kertoa jotain syvällistä? Voidaanko elokuvaa ylipäätään tulkita? Parasta toki on, ettei oikeaa vastausta tuskin ole edes olemassa. Luulen, että Andalusialaisen koiran voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa, mutta tapahtumia tuskin tarvitsee yrittää ottaa haltuun saati järkevöittää. Se tuskin ainakaan on tämän filmin syvin olemus, päinvastoin.

Pisteytys:

8/10