lauantai 27. toukokuuta 2017

Beat the Devil - Afrikan aarre (1953)

Ohjannut John Huston
Iso-Britannia, Italia & USA 1953, 89 min.
Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Humphrey Bogart, Gina Lollobrigida, Jennifer Jones, Robert Morley, Peter Lorre

They are desperate characters!
Humphrey Bogartin, Peter Lorren ynnä muiden tähdittämää elokuvaa voisi äkkiseltään luulla uudeksi Maltan haukaksi (1941), mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Sen sijaan John Hustonin kulttiklassikoksi kohonnut Afrikan aarre on film noir -parodia, jota on hieman vaikea lokeroida selkeästi mihinkään genreen kuuluvaksi. Komedian ja seikkailun osalta liippaa jo melko läheltä, mutta aivan täydellisesti elokuva ei istu kumpaankaan lokeroon: tämän vetelämpää seikkailua tuskin on tehty ja komediakin aiheuttaa päänvaivaa - nauroinko oikeissa kohdissa? Rehellisesti sanottuna en tajunnut elokuvasta puoliakaan, mutta ainakin Hustonin idea osoittaa loistavaa itseironian tajua!

Afrikan aarteen juonesta ei irtoa paljoa sanottavaa. Osittain syynä on se, ettei elokuvassa erityisesti tapahdu mitään. Tapahtumat antavat odottaa itseään loppuun asti, eikä sittenkään ole luvassa mitään järjellistä kaiken outouden selittävää juonenkäännettä. Kyseessä on joka tapauksessa pääasiassa Italiaan sijoittuva tapahtumattomuussarja, jossa joukko rikollisia kuluttaa aikaa odotellessaan matkaa Itä-Afrikkaan. Perillä on määrä rikastua uraniumilla, tai näön vuoksi imureita kaupitellen. Elokuvan pääparina nähdään Billy (Bogart) ja Maria (Lollobrigida) Dannreuther, jotka rahoittavat elämäänsä mainitun rikollisjoukon avustuksella.

John Huston laati käsikirjoituksen yhdessä Truman Capoten kanssa Claud Cockburnin samannimisen romaaniin (1951) löyhästi pohjautuen. Tarina kertoo, että juonta kehiteltiin täydessä seilissä ja vieläpä vasta kuvausten aikana. Tätä väitettä puoltaa ainakin se, että juonen etenemistä on paikoin hankalaa seurata eritoten älyttömän dialogin vuoksi. Olipa totuus filmin luomisprosessista mikä tahansa, lopputulos on joka tapauksessa vaikeaselkoisuudesta huolimatta hilpeä. Ilmestymisvuonnaan elokuvaa ei arvatenkaan ymmärretty, mutta mainetta on myöhemmin kertynyt runsaasti. Koska Afrikan aarre on tietoisen huono outolintu, sitä ollaan sittemmin nimitetty jopa kaikkien aikojen ensimmäiseksi camp-elokuvaksi.

Pisteytys:
5/10

torstai 25. toukokuuta 2017

Pickup on South Street - Taskuvaras (1953)

Ohjannut Samuel Fuller
USA 1953, 80 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Richard Widmark, Jean Peters, Thelma Ritter

I'm just a guy keeping my hands in my own pockets...
Taskuvaras Skip McCoy (Widmark) näpistää ruuhkabussissa lompakon nuorelta naiselta, Candylta (Peters). Candy ei voi ilmiantaa harmillista rikosta poliisille, sillä on itsekin sekaantunut laittomuuksiin. Mystisen salaviestin sisältänyt lompakko kuului ex-poikaystävälle, jonka puuhista kommunistien vakoojana Candy tosin ei ole tietoinen. Kytät ovat silti Candyn jäljillä ja Candy puolestaan etsii kuumeisesti lompakkonsa pihistäjää. Kuka löytää ja kenet?

Samuel Fullerin Taskuvarkaassa parasta ovat hyvin hiotut hahmot ja polveileva juoni, joka tarjoaa päähenkilöilleen paljon pohdiskeltavaa. Esimerkiksi pikkurikollinen Skip joutuu pähkäilemään, valitako isänmaan asia vai olisiko sittenkin parasta luikerrella oikotietä onneen ja hyötyä yllättävästä saaliistaan rahallisesti. Oscar-ehdokkuuden roolityöstään saanut Thelma Ritter luo hahmoista ikimuistoisimman, näennäisesti kravatteja kaupittelevan kaikkitietävän naisen, joka kuitenkin elättää itsensä ilmiantamalla poliiseille pikkukonnia ja isompiakin ketkuja.

Kylmän sodan film noir on mainio rikosleffa ja genrelleen ominaisen tapaan kyyninen kuvaus kovaksikeitetystä alamaailmasta. Sodanjälkeisessä ajassa epäilyksen ilmapiiri on vahvasti läsnä ja se on myös tämän filmin kantava teema. Elokuva sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, joskin ajan saatossa siitä on muodostunut yksi film noir -genren merkkipaaluista. Vahva teos ei tehnyt tähän katsojaan lähtemätöntä vaikutusta ainakaan tällä kertaa, vaikka Taskuvarkaan jännitys pitääkin otteessaan varsin kelvollisesti.

Pisteytys:
7/10

maanantai 22. toukokuuta 2017

The Wages of Fear - Pelon palkka (1953)

Ohjannut Henri-Georges Clouzot
Ranska & Italia 1953, 131 min.
Seikkailu, Draama, Trilleri
Pääosissa: Yves Montand, Charles Vanel, Peter van Eyck, Folco Lulli

I'm scared!
Etelä-Amerikkaan sijoittuva Pelon palkka ei tarjoa yltäkylläistä kaukomaiden romantiikkaa, vaan malariaa levittäviä moskiittoja, pikkuhiluilla hankittuja viinapaukkuja ja loputtomasti hikeä. Elokuva kertoo neljästä miehestä, jotka ottavat vastaan pestin vaarallisten räjähdelastien kuljettajina. Ensimmäisen puolituntisen hidastempoiset tapahtumat kuvaavat joutilaisuutta, joka luo kiinnostavan kontrastin edessä olevalle hengenvaaralliselle rekkamatkalle

Pelon palkka on sen verran onnistunut jännäri, että sitä katsoessa meinaavat omatkin kädet jo hieman tutista. Oman osansa jännitysnäytelmään antavat erinomaisesti käsikirjoitetut päähenkilöt. He kaikki ovat kaikki rahan tarpeessa, mutta kunkin motiivit pestin vastaanottamiseksi ovat erilaisia. Erot ilmenevät myös matkalla: kun yksi osoittaa nokkeluutensa tiukassa tilanteessa, toinen keksii verukkeita matkan katkaisemiseksi ja yrittää jopa pötkiä pakoon.

Ilmestyessään Pelon palkka oli menestys varsinkin Euroopassa, ja se palkittiin niin Kultaisella palmulla kuin Kultaisella karhullakin. Yhdysvalloissa elokuva herätti myös kritiikkiä, sillä tarinassa jenkkiläisen öljy-yhtiön toiminta vaikutti hyvin kyseenalaiselta. Varsinkin näin nykypäivän turvallisesta maailmasta katsoen meno on aika hurjaa: mitä tekee öljyssä uinut mies saapuessaan roihuavalle öljykentälle? Sytyttää savukkeen!

Pisteytys:
9/10

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Roman Holiday - Loma Roomassa (1953)

Ohjannut William Wyler
USA 1953, 118 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Audrey Hepburn, Gregory Peck

 I'll turn into a pumpkin and drive away in my glass slipper!
Prinsessa Ann (Hepburn) on lopen kyllästynyt kuninkaalliseen pönöttämiseen, joten ollessaan jälleen yhdellä edustusmatkalla Roomassa, hän päättää paeta suurkaupungin yöhön. Unilääkkeistä tokkurainen Ann päätyy varsin pian lehtimies Joe Bradleyn (Peck) pelastettavaksi. Ann ei tahdo paljastaa Joelle todellista henkilöllisyyttään, vaikka nokkela toimittaja on jo salaa tunnistanut prinsessan kasvot. Toive mehevästä lehtijutusta kuitenkin unohtuu, kun kaksikko ryhtyy tutustumaan ikuiseen kaupunkiin yhdessä.

Hymyilyttävän hyväntuulinen romcom-klassikko on tunnelmaltaan kepeän hupsu. Tarina kuitenkin päättyy epätavallisesti sydäntäriipivään haikeuteen! Onnistuneiden lemmentunnelmien ohessa Loma Roomassa on yksi hurmaavimpia matkailumainoksia, mitä on kuunaan tehty. Ikuisessa Roomassa kuvattu elokuva sysäsi aikanaan vauhtiin matkailuelokuvien buumin ja vauhditti taatusti ainakin Vespojen myyntiä. Filmin suosio tuottanee edelleen pennosia paikallisille turismiyrittäjille: olen itsekin jollain Rooman lomalla intoutunut ostamaan elokuvajulistetta esittävän magneetin. 
 
William Wylerin romanttinen komedia oli suurmenestys jo ilmestyessään. Filmistä tuli tuota pikaa Audrey Hepburnin suuri läpimurtorooli, josta nuori näyttelijä voitti myös parhaan naispääosan Oscarin. Palkintoja elokuvalle tuli niin ikään puvustuksesta ja käsikirjoituksesta. Aikansa elokuvahistoriaa henkii se, että käsikirjoitus-Oscar jaettiin nimellisesti verrattain tuntemattomalle Ian McLellan Hunterille. Todellisuudessa elokuvan käsikirjoittaja on Dalton Trumbo, joka oli joutunut Hollywoodin mustalle listalle epäiltyjen kommunistisympatioiden vuoksi.

Pisteytys:
8/10

lauantai 20. toukokuuta 2017

The Big Sky - Korkean taivaan alla (1952)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1952, 140 min.
Lännenelokuva, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Kirk Douglas, Dewey Martin

How much you're gonna pay for his daughter?
1830-luvun Amerikassa ystävykset Jim (Douglas) ja Boone (Martin) viettävät vapaata elämää erämaassa. Miehet liittyvät turkiskauppiaiden iloiseen joukkoon ja matkaavat Missouri-jokea pitkin kohti intiaanien asuttamia seutuja. Reissulla taistellaan omien oikeuksien puolesta suuryhtiötä vastaan, vikitellään intiaanityttöä, hoilotetaan kaihoisia veisuja iltanuotiolla ja tietenkin annetaan nyrkkien ja pyssyjen laulaa.

Vaikka elokuva sijoittuu menneeseen, sen lähes patrioottisen tunnelman tarkoituksena lienee puhutella aikalaiskatsojaa. Miehisellä pullistelulla pyritään osoittamaan, että tällaista se oli elämä, kun miehet olivat rautaa. Eipä ihme, että Howard Hawks karsasti niin paljon samana vuonna ilmestynyttä Seriffiä, joka on tunnelmaltaan täysin erilainen. Tämän elokuvan teemana on nimittäin myös luja yhteishenki. Intiaaneihin kurjasti suhtautuva Boonekin oppii työntämään ennakkoluulonsa syrjään nuorta intiaanineitoa lempiessään. Lisäksi päähenkilöiden seurueeseen liittyy toinenkin mukava intiaani, joskin tietenkin tämä on typerien stereotypioiden mukaisesti viinaanmenevä hölmö. Argh.

Korkean taivaan alla heijastaa kiintoisasti yhtä puolta aikakautensa ajatusmaailmasta, mutta elokuvana se on jokseenkin keskinkertainen eikä ainakaan kovin ajaton. Filmi ei tunnu istuvan 1001-listalle, eikä ole ihme, että se poistettiin vuonna 2013. Eipä Hawksin länkkäriä olla juuri muillekaan top-listoille nostettu. Kuten elokuvan nimikin jo lupaa, kuvatut maisemat toki ovat upeita. Sääli tosin, että dvd-version kuva on hieman epätarkka ja suttuinen.

Pisteytys:
6/10

tiistai 16. toukokuuta 2017

Singin' in the Rain - Laulavat sadepisarat (1952)

Ohjannut Stanley Donen & Gene Kelly
USA 1952, 103 min.
Musikaali, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Gene Kelly, Donald O'Connor, Debbie Reynolds, Jean Hagen

What a glorious feeling, I'm happy again!
On vuosi 1927 ja äänielokuvan läpimurto yllättää monet mykkäelokuvatähdet, mukaanlukien Don Lockwoodin (Kelly) ja Lina Lamontin (Hagen). Näyttelijät ryhtyvät työstämään ensimmäistä äänielokuvaansa, mutta Lamontin kimeä ääni on filmeihin täysin sopimaton. Onneksi Lockwoodin tapaama nuori lupaava lahjakkuus Kathy (Reynolds) saadaan ujutettua ääninäyttelijäksi tiimiin. Kathyn ja Donin orastava romanssi tosin ei Lina-diivaa miellytä.

Herkullisen värikylläinen musikaali jatkaa samaa ihanaa fantasiaa, josta saatiin nauttia jo Gene Kellyn edellisessä hittimusikaalissa Pariisin lumoissa (1951). Nyt lopputulos on vielä hiotumpi, ja pitkään loppunumeroonkin on saatu yhä enemmän tunneskaalaa ja räiskyviä värejä. Sanomattakin on selvää, että tanssinumerot ovat upeita ja vertaansa vailla. Tarinakin toimii ja huumori on osuvaa, vaikka välillä vitsit jäävät hieman keskinkertaiselle tasolle. Huumorista vastaa erityisesti Donin pianistiystävä Cosmoa esittävä Donald O'Connor, joka hoitaa filmin hupsuimmat steppinumerot verrattoman vauhdikkaasti.

Huumorin, romantiikan ja häikäisevien tanssinumeroiden ohella elokuva pureutuu ohimennen elokuvahistoriaan. Ensimmäinen äänielokuva Jazzlaulaja (1927) toki mainitaan ja näemme myös pieniä viittauksia muihin aikakauden ilmiöihin. Donin ja Linan teatraalisista mykkäfilmeistä esitetään myös sangen koomisia pätkiä. Kiintoisaa on myös se, että elokuvan kuuluisaakin kuuluisampi nimikkosävelmä on itse asiassa sävelletty 1920-luvun jälkipuolella, mutta tunnetuksi se tuli vasta tämän elokuvan myötä. Laulavat sadepisarat tosin ei heti alkuun ollut aivan saman mittakaavan yleisömenestys kuin esimerkiksi Pariisin lumoissa. Pari Oscar-ehdokkuutta elokuvalle kyllä tuli, mutta suosio jäi verrattain laimeaksi ─ varsinkin, kun tiedämme, millainen maine elokuvalla on nykypäivänä!

Pisteytys:
9/10

lauantai 13. toukokuuta 2017

Ikiru - tuomittu (1952)

Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1952, 143 min.
Draama
Pääosissa: Takashi Shimura, Shin'ichi Himori, Minoku Chiaki

Life is brief / Fall in love, maidens...
Kanji Watanabe (Shimura) sairastaa parantumatonta vatsasyöpää. Pojastaan etääntynyt leskimies havahtuu huomaamaan, ettei ole vuosikymmeniin todella elänyt. Virastotyö saa jäädä, kun mies yrittää ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajastaan. Löytyykö onni kaupungin villistä yöstä vai nuoren naisen seurasta? Lopulta Watanabe muistaa eräiden naisten toiveen lasten leikkipuistosta ja tekee kaikkensa saadakseen heidän haaveensa toteutettua.

Akira Kurosawan kertomusta on inspiroinut Leo Tolstoin teos Ivan Iljitšin kuolema (1886), jossa yllättävästi lähenevä kuolema myös muuttaa päähenkilönsä elämän täysin ja lähipiirillä on vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen. Perhe-elämästä vieraantuminen voidaan lukea myös yhdeksi Ikirun aihepiireistä, mutta pääasiallisena teemana on kuitenkin elämä ja sen merkitys. Teemat myös yhdistyvät: kun Watanabe on kuollut, istuvat elävät miehen muistotilaisuudessa epätietoisina juoruineen ja omine kunnianhimoisine pyrkimyksineen.

Ikiru komentaa tarttumaan hetkeen ja nauttimaan elämästä, joka tiettävästi on kuitenkin ainutkertainen ja siksi arvokas. Watanabe löytää nautinnon ja mielenrauhan tekemällä jotain hyvää ─ näin hänen elämällään on myös kauaskantoinen merkitys. Tärkeintä ovat ihmiset ympärillämme. Kauniin sanoman ohessa myös piikitellään osuvasti tehokkuudessaan toimimatonta byrokratiakoneistoa! Kurosawan tarkkanäköinen draama oli arvostelumenestys ja se lukeutuu edelleen ohjaajan merkittävimpien teosten joukkoon. Koskettava Ikiru voitaneen peräti lukea Seitsemän samurain (1954) ohella mestarin ykkösteosten kastiin.

Pisteytys:
10/10

torstai 4. toukokuuta 2017

High Noon - Seriffi (1952)

Ohjannut Fred Zinnemann
USA 1952, 85 min.
Lännenelokuva, Trilleri, Draama
Pääosissa: Gary Cooper, Lloyd Bridges, Grace Kelly

I think I ought to stay.
Vastavihitty seriffi Will Kane (Cooper) on valmis aloittamaan rauhallisen avioelämän ja juuri ripustamaisillaan virkatähtensä narikkaan, kun kaupunkiin saapuu vanha tuttu rikollisjoukko kostoretki mielessään. Kanea kehoitetaan pakenemaan, mutta siihen miehen moraali ja ylpeys eivät taivu. Yksi kerrallaan niin vaimo, virkaveljet kuin ystävätkin jättävät seriffin omilleen odottamaan lopullista taistelua ja vääjäämätöntä kohtaloaan. Kello käy, eikä apua näy...

Seriffi nähtiin heti ilmestymisaikanaan monin tavoin allegorisena elokuvana. Yhtäältä tarina tuntui olevan kommentaari Korean sotaan ja Yhdysvaltain rooliin maailmanpoliisina, tai vieläkin enemmän piikittelevä vertaus Hollywoodin kommunistivainoista. Syynä oli ensinnäkin yhteisön hajoamista kuvaava juoni, mutta myös mustalle listalle päätyneiden näyttelijöiden (esim. Lloyd Bridges) palkkaaminen vieläpä varsin isoihin sivurooleihin. John Wayne parjasi elokuvaa epäamerikkalaisimmaksi filmiksi mitä oli kuunaan nähnyt. Myöskään ohjaaja Howard Hawks ei lämmennyt Seriffille. Tuohtumus konkretisoitui joitakin vuosia myöhemmin elokuvassa Rio Bravo (1959), joka sanomaltaan asettuu lähes Seriffin vastakohdaksi.

Saamistaan haukuista huolimatta Seriffi oli suurmenestys ja lukeutuu nykyisin suurimpien lännenklassikoiden kunniakkaaseen joukkoon. Monitulkintaisuus lisää elokuvaan oman kiinnostavan aspektinsa, mutta elokuva toimii myös ajattomana tarinana oikeudentunnosta, vaikka ystävät kääntäisivät selkänsä. Myös teknisesti Seriffi on loistavasti kerrottu ja tunnelmaltaan täydellisen intensiivinen draama. Elokuvan menestyksestä kertoo sekin, että se oli peräti seitsemän Oscarin ehdokas ja neljän voittaja (pysti tuli mm. erinomaisesta musiikista). Elokuvan päätähti Gary Cooper palkittiin myös miespääosasta aivan ansaitusti. Lännenfilmien sankarina tunnetuksi tullut Cooper muistetaan muuten myös siitä, että hän kieltäytyi Rhett Butlerin roolista elokuvassa Tuulen viemää (1939), koska ei uskonut elokuvan menestyvän. Onneksi hän pääsi kuitenkin tekemään oman klassikkoroolinsa Seriffin myötä!

Pisteytys:
10/10

tiistai 2. toukokuuta 2017

Huhtikuun elokuvat 2017

Carol
Ohjannut Todd Haynes
Iso-Britannia, USA & Australia 2015, 118 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Cate Blanchett, Rooney Mara, Kyle Chandler




Carolin (Blanchett) ja Theresen (Mara) rakkaustarina sijoittuu 1950-luvun ahdasmieliseen salailun ilmapiiriin. Elokuvan näkökulma on kuitenkin sikäli valtavirrasta poikkeava ja ehkä juuri siksi realistiselta tuntuva, ettei se keskity homouden kauhistukseen. Fokus on yksinkertaisesti päähenkilöiden romanssissa, jota käsitellään valtavan kauniisti. Pienet eleet, katseet ja kosketukset kuvaavat aikansa sosiaalista järjestystä, joka on nykypäivänäkin tunnistettavissa. Kriitikoiden ylistämä Carol oli muun muassa Kultainen palmu -ehdokas ja vuotensa Oscar-ehdokkuusmagneetti. Isoja pystejä ei tullut, mutta siitä viis, sillä elokuva on loistava. Kevyesti vuoden 2015 parhaita Hollywood-tuotoksia.

Pisteytys: 9/10

Steve Jobs
Ohjannut Danny Boyle
USA 2015, 122 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Michael Fassbender, Kate Winslet, Seth Rogen




Apple-mies Steve Jobs (Fassbender) nähdään jo toisessa nimeään kantavassa fiktiivisessä elokuvassa. Pääasiassa Walter Isaacsonin samannimiseen kirjaan pohjautuvan elokuvan mukaan Jobs on kusipää-nero, jolla kuitenkin lopulta on myös tunteet. Jobsin elämäntarina on tiivistetty kolmen lanseeraustilaisuuden ympärille ja punaisena lankana on yhtäältä Apple-yhtiön nousu ja toisaalta myös Jobsin suhde tyttäreensä. Juonellinen ratkaisu toimii, vaikka paljon jää tietenkin poiskin. Hyviä roolitöitä, joiden vuoksi elokuvan katsoo kyllä kertaalleen.

Pisteytys: 6/10

Mission: Impossible - Rogue Nation
Ohjannut Christopher McQuarrie
USA 2016, 131 min.
Toiminta,Trilleri
Pääosissa: Tom Cruise, Jeremy Renner, Simon Pegg




Ethan Huntilta (Cruise) eivät duunit lopu kesken, vaikka IMF lakkautetaan ja pahisorganisaatio Syndicate pakottaa huippuagentit maan alle. Rogue Nation jatkaa edeltäjänsä Ghost Protocolin (2011) hyväksi havaitulla linjalla, ja tarjoaa viihdettä tiukkojen tilanteiden ja takaa-ajojen muodossa. Kelvollisen tyhjänpäiväistä viihdettä! Kunnollisella hionnalla M:I -leffoista voisi olla vaikka mihin, mutta se ei ole oikeastaan edes tarpeen. Mikä ettei tätä sarjaa vielä kuudennenkin osan katsoisi, sellainen onkin näillä näkymin tulossa ensi-iltaan kesällä 2018.

Pisteytys: 7/10

The Lion King - Leijonakuningas
Ohjannut Roger Allens & Rob Minkoff
USA 1994, 88 min.
Animaatio, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Matthew Broderick, Nathan Lane, Ernie Sabella




Simba-leijona (Broderick) menettää isänsä ja ajautuu viettämään huoletonta hakuna matata -elämää. Koskettava ja hauska animaatioklassikko on sukupolvikokemus 90-luvulla lapsuuttaan viettäneille, ja siksikin se on myös omia Disney-lemppareitani. Jylhäkalliolle on aina mukavaa palata. Leijonakuningas on viehättävästi animoitu, hyvin käsikirjoitettu ja menevät laulutkin toimivat. Suomenkielisissä äänissä katsojat vakuuttavat muun muassa Pirkka-Pekka Petelius Timonina ja aikansa tenavatähti Christoper Romberg nuorena Simbana.

1001-listan mukainen arvostelu täällä.
 
Pisteytys: 9/10

Five Came Back: Toinen maailmansota ja Hollywood
Ohjannut Laurent Bouzereau
USA 2017, 59 + 67 + 69 min.
Dokumentti, Historia, Sota, Biografia
Pääosissa: Meryl Streep (kertojaääni)




Kolmiosainen dokkarisarja kertoo Hollywoodin ohjaajalegendoista toisen maailmansodan pyörteissä. Frank Capran, George Stevensin, John Fordin, John Hustonin ja William Wylerin sotaponnistukset tuottivat kasan propagandistisia dokumentteja, joista tunnetuin on Hustonin ohjaama San Pietron taistelu (1945). Sarjan ensimmäinen osa valottaa ohjaajien uraa ennen sotaa ja päätöstä astua palvelukseen, toinen osa taas käsittelee itse dokumenttien syntyä (ks. kaksi esimerkkiä alla). Päätösjaksossa tehdään tilinpäätös ja selvitetään, miten rankat kokemukset vaikuttivat mestareiden myöhempään uraan. Sodan jälkivaikutuksessa syntyivät esimerkiksi Capran Ihmeellinen on elämä (1946), Wylerin Parhaat vuodet (1946) ja Hustonin Sierra Madren aarre (1948). Erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus antaa näkökulmaa ohjaajasuuruuksien uraan, mutta se myös valaisee ylipäätään toisen maailmansodan perintöä Yhdysvalloissa. Aihepiiriä on pohtimassa nimekäs joukko "nuoremman" polven ohjaajia, mukana muun muassa Steven Spielberg ja Francis Ford Coppola.

Pisteytys: 8/10


The Battle of Midway
Ohjannut John Ford
USA 1942, 18 min.
Dokumentti, Lyhytelokuva, Sota
Pääosissa: Donald Crisp (kertojaääni)





John Fordin lyhytdokumentti seuraa Tyynenmeren taisteluita ja miestappioista huolimatta ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Propaganda tuntuu elokuvassa vahvasti: kepeän iloista vaikutelmaa luodaan musiikin, kertojaäänten ja sanavalintojen avulla. Sota saadaan vaikuttamaan suorastaan helpolta ja hauskalta! Loppukohtauksessa sentään vietetään harras hetki arkkujen äärellä. Nykypäivästä käsin elokuva hieman puistattaa. Ensin taivaalla lentävät levottomat linnut, kunnes maiseman valtaavat ihmisten tappokoneet ja loputtomat savupilvet.

Pisteytys: 6/10

The Memphis Belle: A Story of a Flying Fortress
Ohjannut William Wyler
USA 1944, 45 min.
Dokumentti, Lyhytelokuva, Sota
Pääosissa: Eugene Kern (kertojaääni)





Memphis Belle on yhdysvaltalainen pommikone, jonka miehistö valmistautuu lähtemään pommituslennolle Saksaan. Dokumentissa seurataan toimia ennen lentoa, liidetään korkealle stratosfääriin koneiden mukana ja henki kurkussa jännitetään, että päästäänkö vielä takaisin turvalliseen tukikohtaan. Propaganda on toki itse tarkoitus, mutta sävyltään se on melko hienovaraista ja taitavasti suunniteltua. The Memphis Belle luo mielenkiintoisen näkökulman toisen maailmansodan taisteluihin, niin liittoutuneiden propagandan kuin myös todellisten sotatapahtumien puolesta. Aiheesta on myös löytynyt aineksia fiktiiviseen elokuvaan Memphis Belle (1990).

Pisteytys: 8/10