torstai 31. maaliskuuta 2022

Toy Story ─ leluelämää (1995)

Ohjannut John Lasseter
USA 1995, 81 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia, Draama
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen

To infinity, and beyond!

Andy-pojan huoneessa on laatikoittain leluja, jotka elävät salaa aivan omaa elämäänsä. Joukon tähti on cowboy-nukke Woody (Hanks), mutta suosikkilelun asemaa marssii uhkaamaan avaruusrangeri Buzz Lightyear (Allen). Toy Story on asetelmaltaan hauskan leikkisä, mutta tarinassa on vakavaakin draamaa ja pohdintaa niin ystävyydestä kuin yksin jäämisestäkin.

Toy Story on ensimmäinen täysin tietokoneella animoitu kokopitkä elokuva. Leluseikkailu on edelleen kivan näköinen, vaikka tietokoneanimaation kehityksen väkisin huomaakin. Toy Story palkittiin teknisestä edistyksellisyydestään erikois-Oscarilla, animaatio-Oscaria ei vielä 1990-luvulla jaettu. Toy Story on merkittävää animaatio-historiaa myös siksi, että se oli Pixarin ensiteos. Tämän vuosituhannen aikana Pixarista on kehittynyt merkittävä animaatiostudio, jonka tunnettavuutta lisäsi Disney-imperiumiin liittäminen vuonna 2006. Toy Story -sarja lienee studion suurin menestystarina.

Ilmestymisvuotensa jättihitiksi kohonnut Toy Story on vuosien varrella poikinut monenlaisia oheistuotteita, joista merkittävimmät ovat kolme erinomaisesti menestynyttä jatko-osaa (1999, 2010, 2019). Saagan menestyksen avain perustuu huolelliseen työhön, jolla jokainen osa on luotu. Jo ensimmäisen Toy Storyn vahvuus on mainio käsikirjoitus. Elokuva kestää monta katselukertaa ja easter egg -yllätysten bongailusta saa lisäpontta uusintoihin: vasta tällä ties kuinka monennella katselulla älysin, että painajaismaisen naapuritalon lattia on suoraan Hohdon (1980) Overlook-hotellista.

Pisteytys: 8/10

tiistai 29. maaliskuuta 2022

The Lion King ─ Leijonakuningas (1994)

Ohjannut Roger Allers & Rob Minkoff
USA 1994, 88 min.
Animaatio, Seikkailu, Draama, Musikaali
Pääosissa: Matthew Broderick, Jeremy Irons, James Earl Jones
 
Hakuna matata!
 
Disneyn menestysanimaatio Leijonakuningas kertoo Simba-leijonasta (Broderick), joka on Jylhäkallion tuleva kruununperijä. Tulevaisuus on uhattuna, kun ilkeä vallananastaja Scar (Irons) ajaa jellonan pakosalle. Afrikan runsaaseen luontoon sijoittuva seikkailu ampaisi välittömästi katsojatilastojen kärkeen ja Leijonakuninkaasta tuli vuoden 1994 tuottoisin elokuva. Menestystä auttoi tehokas lapsille suunnattu markkinointi, ja lelukauppojen hyllyt olivat tuota pikaa notkollaan Leijonakuningas-tavaraa.

Leijonakuninkaan tarina on yksinkertainen ja tuttu jo Shakespearen ajoilta. Kerronta hyödyntää syviä tunteita ja ajattomia teemoja ─ on kohtalokkaita menetyksiä, oman paikkansa etsimistä ja varttumista aikuiseksi, vastuuseen kasvamista. Tragediaa kevennetään komedialla, josta vastaavat monet humoristiset sivuhahmot. Hitunen romantiikkaakin liikenee. Hans Zimmerin jylhät sävellykset sekä Elton Johnin ja Tim Ricen laulut ovat mahtavia, Disneyn parhaimmistoa. Juuri musiikeistaan elokuva palkittiin kahdella Oscarilla.
 
Olin Leijonakuninkaan ilmestyessä niin optimaalisessa kohdeiässä, etten voi olla suhtautumatta elokuvaan lämpimän nostalgisesti. Elokuvan poikimia myöhempiä tuotoksia en ylistä yhtä varauksetta, mutta niidenkin joukossa on onnistumisia. Ennen kaikkea koko Leijonakuningas-franchise on osoittautunut varsinaiseksi rahasammoksi: elokuvalle on tehty muun muassa pari jatko-osaa, spin-off -sarja, Broadway-musikaali sekä videopeli, ja viimeisin tulokas Leijonakuninkaan elämän tiellä on realistisen näköinen mutta kömpelö uusintaversio Leijonakuningas (2019). Tavaramerkiksi muuttuneen elokuvan suosiolle ja jatko-osille ei näy loppua, mutta alkuperäiselle on vaikea vetää vertoja.

Pisteytys: 9/10

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Clerks ─ Tiskirotat (1994)

Ohjannut Kevin Smith
USA 1994, 92 min.
Komedia
Pääosissa: Brian O'Halloran, Jeff Anderson

I'm not even supposed to be here today!

Tiskirotat seuraa pikkukaupan tiskillä työskentelevän Danten (O'Halloran) ja videovuokraamon sällin Randalin (Anderson) tavallista arkipäivää. Vastuuton töissä laiskottelu johtaa hupaisiin tilanteisiin, eikä mokailevaa kaveria jätetä edes sakkojen takia. Työt hoituvat vasemmalla kädellä, mutta sitäkin enemmän kaverukset puivat katsomiensa elokuvien tapahtumia ja ennen muuta rakkauselämän viimeisimpiä käänteitä.

Pikkubudjetin kaverikomedia kohosi tuota pikaa yllättävän suureen suosioon ja elokuva palkittiin Sundancen Grand Jury -palkinnolla. Menestyksen syy pohjautuu hauskasti käsikirjoitettuihin hahmoihin ja tunnelman aitouteen. Parikymppisyyden tunnelmat ovat tunnistettavia ja varsin ajattomia. Nuorten vetelehtimisestä tulee mieleen varhaisempi joutilaisuuskomedia Slacker (1990), mutta Tiskirotat on kuitenkin kaksikosta juonellisempi kokonaisuus.

Tiskirotat muodostui kulttielokuvaksi, joten kaupassa notkuvien nuorten tarina jatkui monissa muissa elokuvissa, jotka eivät kuitenkaan olleet suoraa jatkoa tälle filmille. Varsinaisen jatko-osansa elokuva sai vasta reilua vuosikymmentä myöhemmin, ja harvinaista kyllä, Tiskirotat II (2006) menestyi esiosansa tapaan mukavasti. Hassuttelusaaga ei vielä ole tullut päätökseensä, sillä sarjan kolmas elokuva on saava ensi-iltansa vuonna 2022.

Pisteytys: 7/10

torstai 24. maaliskuuta 2022

Pulp Fiction ─ Pulp Fiction: Tarinoita väkivallasta (1994)

Ohjannut Quentin Tarantino
USA 1994, 154 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Samuel L. Jackson, John Travolta, Bruce Willis, Uma Thurman

Say 'what' again, I dare you!

Quentin Tarantino teki läpimurtonsa omaperäisellä verilöylyfilmillään Reservoir Dogs (1992), jonka suosion myötä seuraavan elokuvan panokset kasvoivat. Odotukset lunastettiin, sillä Pulp Fiction muistuttaa tyydyttävällä tavalla edeltäjäänsä, mutta on juoneltaan vielä kutkuttavampi ja kaikin puolin hiotumpi. Tarantinomaiset elementit ovat paikoillaan: jännitteet rakentuvat herkullisesti ja kaikessa on mukana roima silaus mustaa, törstiä huumoria. Populaarikulttuurin lainat istuvat tarinaan tyylillä.
 
Pulp Fiction kertoo epälineaarisessa järjestyksessä kolme tarinaa, jotka kietoutuvat lopulta toisiinsa. Uraansa lopetteleva nyrkkeilijä (Willis) sekaantuu rikollisiin bisneksiin. Toisaalla pari kriminaalia (Jackson & Travolta) kuljettavat mystistä salkkua ja seikkailevat kumpikin tahoillaan. Tarinankerronta on mestarillista, sillä hahmojen persoonat sekä tapahtumien syyt ja seuraukset paljastetaan katsojalle vähittäisinä vihjeinä ja esimerkiksi näennäisesti järjettömän dialogin kautta.
 
Mehukas elokuva voitti ansaitusti Oscarin käsikirjoituksestaan ja Cannesissa Tarantinolle ojennettiin Kultainen palmu. Pulp Fiction muodostui nopeasti yhdeksi 1990-luvun ikonisisimmista elokuvista, josta on riivitty läjäpäin analyyseja ja ideoita toisiin filmeihin. Tarantinon ohjausprojektit jatkuivat huumaavassa nosteessa, John Travolta sai hiipuvalle uralleen uutta puhtia ja räävitön Samuel L. Jackson teki lopullisen läpimurtonsa. Melkoinen merkkiteos!

Pisteytys: 9/10

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Four Weddings and a Funeral ─ Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994)

Ohjannut Mike Newell
Iso-Britannia 1994, 117 min.
Komedia, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Hugh Grant, Andie MacDowell
 
Fuck-a-doodle-doo!
 
Charles (Grant) kiertää ystäviensä häissä, mutta omaa pysyvää heilaa miekkonen ei ole löytänyt. Eräissä juhlissa Charles iskee silmänsä amerikkalaisvieraaseen Carrieen (MacDowell) ja kipinä johtaa yhden yön suhteeseen. Kaksikon rakkaustarina ei yllättäen otakaan laantuakseen, vaikka lemmenleikkien välillä on kokonainen valtameri ja lopulta esteeksi muodostuvat Carrien häät.
 
Neljät häät ja yhdet hautajaiset on lempeän ironinen elokuva, joka loi vuosiksi suuntaviivat brittiläiselle romanttiselle komedialle. Elokuvan käsikirjoittanut Richard Curtis vastasi sittemmin monista lajin klassikoista kuten hieman tätä filmiä tasapainoisemmasta Notting Hillistä (1999) tai toisaalta siirappisemmasta joulufilmistä Rakkautta vain (2003). Elokuvat tunnetaan lämpimästi piikittelevästä sävystään, peribrittiläisistä maisemista sekä usein kotimaalleen ominaisista luokka-asetelmista, jotka usein päätyvät pienen kujeilun kohteeksi.
 
Onnistuneen käsikirjoituksen ohella elokuvan parasta antia on Hugh Grantin läpimurtorooli, jonka toistamisesta on sittemmin tullut suorastaan Grantin maneeri. Vastinpari Andie MacDowell ei sen sijaan onnistu pistämään parastaan ja pääparin kemia jää paperisen tuntuiseksi. Tästäkin huolimatta elokuvasta tuli valtaisa yleisömenestys, eikä filmi jäänyt osattomaksi palkintogaaloissakaan. Erityisen hyvin Neljät häät ja yhdet hautajaiset menestyi Baftoissa, josta teos voitti muun muassa parhaan elokuvan pystin.

Pisteytys: 6/10

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Muriel's Wedding ─ Tahdon naimisiin (1994)

Ohjannut P.J. Hogan
Australia & Ranska 1994, 106 min.
Komedia, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Toni Collette, Rachel Griffiths, Bill Hunter

I've always wanted to get married.

Muriel Heslop (Collette) rakastaa häitä, mutta saako hän koskaan sulhoa? Suurimmaksi esteeksi onnen tielle asettuvat Murielin pinnalliset kaverit, joiden joukkoon omalaatuinen Abba-fani Muriel ei tunne mahtuvansa. Niinpä nuori nainen jättää ahdasmielisen kotikaupunkinsa taakseen ja kokeilee siipiään suurkaupungin sykkeessä. Lopulta sulho löytyy, mutta enää puuttuu vain rakkaus.

Tahdon naimisiin on australialainen hittielokuva, joka nousi kansainväliseen menestyksekseen. Elokuva toi läpimurron nuorelle päätähdelleen Toni Collettelle, jonka räväkkä roolisuoritus on mainion antaumuksellinen. Elokuva muistetaan runsaista Abba-musiikeistaan ja niiden ansiosta filmistä on sittemmin tehty musikaaliversio teatterilavalle. Jos sattuu olemaan Mamma Mia! (2008) -elokuvan fani, Tahdon naimisiin lienee näkemisen arvoinen.

Kevyillä sävelmillä ryyditetty romanttinen komedia on tunnelmaltaan hullunkurinen, mutta elokuva käsittelee silti vakavia teemoja: erilaisuutta, porukkaan kuulumisen tarvetta, oman äänen löytämistä ja rakkaudenkaipuuta. Pikkukaupungeissa varttuneille Tahdon naimisiin saattaa tarjota samaistumispintaa! Vaikka elokuva yhdistää onnistuneesti draamaa ja komediaa, juoni poukkoilee makuuni turhan epärytmikkäästi. Kumma tunnelma ei aivan valloittanut minua puolelleen, mutta ainakin elokuva jää mieleen. Tahdon naimisiin pitää sisällään ripauksen samaa tunnelmaa kuin Baz Luhrmannin räiskyvä tanssiparodia Strictly Ballroom - kielletyt askeleet (1992). 1001-listalta löytyvien erikoisten aussielokuvien ysäriputken täydentää vielä Priscilla - aavikon kuningatar (1994).

Pisteytys: 6/10

torstai 17. maaliskuuta 2022

Forrest Gump (1994)

Ohjannut Robert Zemeckis
USA 1994, 142 min.
Draama
Pääosissa: Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise, Sally Field

Run, Forrest! Run!
 
Hittielokuva Forrest Gump kertoo tavallisen-erikoisesta miehestä nimeltä Forrest Gump (Hanks). Bussipysäkillä elämäntarinaansa kertovan Gumpin vaiheet ovat vieneet Alabamasta Vietnamiin, katkarapualuksen kyytiin ja valtameren rannalta toiselle. Yhdysvaltain lähihistoriaa simppelisti kertaava elokuva ei ollut aikanaan ainoastaan valtaisa yleisömenestys, vaan Forrest Gump keräsi myös kasan palkintoja: Oscareiden 13 ehdokkuudesta tärähti kuusi voittoa (mm. paras elokuva).
 
Lämminhenkisen draaman sankari on yksinkertainen ja suoraselkäinen mies, joka pystyy haasteista huolimatta mihin tahansa ─ Tom Hanks on Gumpina tyypillisen turvallisessa roolissaan, joka vakuuttaa katsojalle kaiken päättyvän lopulta hyvin. Elokuva on toiveikkuudessaan lähes sadunomainen ja lempeää todellisuuspakoa. Forrest Gump linkittyy hauskasti todellisiin tapahtumiin, sillä Gump päätyy sattumalta osaksi historiallisia merkkihetkiä. Hanksin hahmo on ujutettu vanhoihin arkistopätkiin teknisesti taitavasti, ja ilmestyessään elokuvaa kiiteltiin myös efekteistään.
 
On täysin makukysymys, kuinka hyvin elokuvan siirappista sentimentaalisuutta sietää. Olen liian kyynikko rakastaakseni Forrest Gumpia varauksetta, mutta oikeassa mielentilassa elokuvan lämpö tuntuu kutsuvalta ja taitavasti rakennettu tarina vie helposti mennessään. Kerrontaan sisäänrakennettu konservatiivisuus hiertää silti kiusallisesti parhaassakin sadunkaipuussa. Esimerkiksi Gumpin heila Jenny (Wright) esitetään huonosta päätöksestä toiseen säntäilevänä kärsivänä hippinä, mutta armeijassa palvellut Gump menestyy elämässään ylempiään tottelemalla. Elokuvan sävy ei ole silti tarkoituksellisen syyttävä ja siten nihkeääkin arvomaailmaa sietää.

Pisteytys: 7/10

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Riget ─ Valtakunta (1994)

Ohjannut Lars von Trier
Tanska, Italia, Saksa, Ranska, Norja, Ruotsi & Alankomaat 1994, 273 min.
Draama, Komedia, Fantasia, Kauhu
Pääosissa: Ernst-Hugo Järegård, Kristen Rolffes, Søren Pilmark

The good will cry and the evil will laugh.

Kööpenhaminan Rigshospitalet on Tanskan suurin sairaala, joka muodostaa oman pienen valtakuntansa. Sairaalan neuro-osastolla valtaa pitää ruotsalainen Stig Helmer (Järegård), joka katselee kelvottomia alamaisiaan nenänvarttaan pitkin. Helmerin suorittama epäonninen leikkaus saa tasapainon horjumaan. Valtakunnan romahtamista edesauttaa spiritismiä harjoittava vakiopotilas Sigrid (Rolffes), jonka avulla menneisyyden haamut heräävät. Portti toiseen valtakuntaan on avautunut.

Lars von Trierin (1956─) varhaisteos Valtakunta (engl. The Kingdom) on 1001-listan ainoa tv-sarja. Neljästä reilun tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Valtakunta näyttää kotikutoiselta, mutta se oikeastaan vain lisää sarjan erikoista tunnelmaa. Valtakunta pursuaa farssimaista mustaa huumoria ja on huomattavasti kiehtovampi kuin monet von Trierin myöhemmät masentelut. Eri lajityyppejä sekoittava sarja tutkiskelee ihmisyyden synkkiä puolia, aihetta, jota ohjaaja on jaksanut ehtymättömällä tarmolla pyöritellä läpi uransa. Tässä sarjassa näkökulma ihmisen pahuuteen ja erilaisiin vastakkainasetteluihin on suorastaan kujeileva.

Valtakunnan tarina alkaa melko normaalilla sairaalasarjan sykkeellä, mutta kuin varkain kaiken ylle hiipii pahaenteinen varjo. Hahmokavalkadi on laaja, eivätkä kaikki tarinat suoraan risteä toisiinsa. Siitä huolimatta kokonaisuus pysyy taidokkaasti kasassa, niin kaoottiseksi kuin sairaalan elo lopulta muodostuukin. Moninkertaisesti palkittu ja kulttimaineeseen kohonnut Valtakunta sai pian neliosaisen jatkokauden (1997) ja sittemmin Stephen King teki sarjasta oman versionsa Stephen Kingin sairaala (2003). Vanhat haamut ovat hereillä jälleen, sillä Lars von Trier on viime vuosina palannut sarjan pariin. Valtakunnan kolmas kausi saa ensi-iltansa vuonna 2022.

Pisteytys: 8/10

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Trois couleurs: Rouge ─ Kolme väriä: Punainen (1994)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski
Ranska, Puola & Sveitsi 1994, 99 min.
Draama
Pääosissa: Irène Jacob, Jean-Louis Trintignant

I feel something important is happening around me.
 
Mallina työskentelevä Valentine (Jacob) tutustuu sattuman kaupalla eläköityneeseen tuomariin (Trintignant). Välinpitämätön ensikohtaaminen johtaa kuitenkin syvempään tuttavuuteen, sillä naapureitaan vakoileva tuomari ryhtyy avautumaan Valentinelle elämästään. Ystävyys voi löytyä yllättävistä paikoista ─ väritrilogian päätösosa valaa uskoa ihmisyyteen ja kanssakulkijoihin.
 
Kolme väriä: Punainen (engl. Three Colours: Red) jäi Krzysztof Kieslowskin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaohjaukseksi. Ohjaaja on kaiketi käsikirjoittanut itseään tuomarin hahmoon, jonka viimeiset tunnustukset ja opetukset elokuvassa kuullaan. Trikolori-sarja alkoi edellisvuonna teoksella Sininen (1993), jonka melankolisesta sävystä on Punaisessakin jäljellä kaikuja. Elokuvan kauniina teemana on veljeys eli yhteys toisiin ihmisiin. Toiveikas tarina on toteutettu kauniisti, vaikka jokin Punaisen (ja ylipäätään Kieslowskin) naiskuvassa minua hiertää.
 
Erinomaisesti menestyneen ja suitsutetun väritrilogian on usein katsottu huipentuvan Punaiseen, joka kiistämättä solmii kolmen elokuvan langat taitavasti yhteen. Jokainen elokuvista toimii myös itsenäisenä teoksenaan, eikä elokuva siten vaadi aiempien osien katsomista. Kokonaisuus on kuitenkin hienompi kuin mikään yksittäinen sarjan osa. Punainen oli ehdolla palkintogaaloissa, niin Oscareissa, Baftoissa kuin Cannesissakin, mutta suurimmat pystit jäivät saamatta. Maine on siitä huolimatta kantanut elokuvan ja koko trilogian pitkälle.
 
Pisteytys: 7/10

torstai 10. maaliskuuta 2022

Trois couleurs: Bleu ─ Kolme väriä: Sininen (1993)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski
Ranska, Puola & Sveitsi 1993, 94 min.
Draama
Pääosissa: Juliette Binoche, Zbigniew Zamachowski, Julie Delpy
 
 
Now I have only one thing left to do: nothing.

Auto-onnettomuus jättää Julien (Binoche) yllättäen leskeksi. Miehen ja lapsen menehdyttyä jäljelle jäävät pelkät muistot, joiden kohtaaminen on liian tuskallista. Elämän on jatkuttava ja kivun väistyttävä, joten Julie tuhoaa kaiken vanhan, jopa entisen itsensä. Lopulta hän huomaa, ettei menneisyyttä voi paeta eikä surusta voi vapautua unohtamalla.

Krzysztof Kieslowskin väritrilogian avausosa edustaa Ranskan trikolorin ensimmäistä väriä ja vallankumousihannetta, sinistä ja vapautta. Seuraava osa Valkoinen (1994) käsittelee tasa-arvoa ja viimeinen teos Punainen (1994) ottaa teemakseen veljeyden. Koko trilogia on on saanut osakseen arvostusta, mutta keskimmäinen osa on jäänyt pois 1001-listalta. Trikolori-tematiikan lisäksi elokuvia yhdistävät samankaltaiset kohtaukset ja päähenkilön suhde omaan menneisyyteensä.
 
Kolme väriä: Sininen  (engl. Three Colours: Blue) lähestyy teemaansa pohtimalla vapauden olemusta. Voiko menneisyydestä tai muista ihmisistä irroittautuminen vapauttaa ─ onko se mahdollistakaan? Vapauttaako unohdus, olemmeko menneisyytemme vankeja jopa kaiken kadottaneina? Filosofinen elokuva on tunnelmaltaan melankolinen ja hieman liiankin viileän eteerinen. Surullisuudestaan huolimatta Sininen on kaunis teos ja eritoten sävellykset ovat upeita.

Pisteytys: 7/10

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Natural Born Killers ─ Syntyneet tappajiksi (1994)

Ohjannut Oliver Stone
USA 1994, 119 min.
Rikos, Toiminta, Draama
Pääosissa: Woody Harrelson, Juliette Lewis, Tom Sizemore, Robert Downey Jr.

It's just murder.

Massamurhaajapariskunta Mickey (Harrelson) ja Mallory (Lewis) rellestävät estoitta ja tv-kamerat seuraavat verijälkiä ahnaasti. Lopulta kaksikko päätyy vankilaan, mutta se ei suinkaan ole leikin loppu: edessä on jälleen uusi taistelu ja entistä jännittävämpi reportaasi. Syntyneet tappajiksi on psykedeelisesti kuvattua väkivallan hurmiota. Rikkinäisten ihmisten tarinassa on ahdistavan surullinen tausta, mutta koko kertomus on kääritty pikimustaan huumoriin.

Omaperäinen toimintapaukku on Quentin Tarantinon käsikirjoittama ja Oliver Stonen ohjaama satiiri. Elokuvan keskeisenä tavoitteena on osoittaa, miten media tekee murhaajista kuuluisia. Ironista ja ennen muuta surullista, että Syntyneet tappajiksi on innoittanut monia surmatöihin julkisuuden toivossa. Elokuvan idea tuo mieleen pari vuotta aiemmin ilmestyneen mokumentin Ammatti: tappaja (1992), jossa murhaajaa seurannut kuvausryhmä ajautui itsekin mukaan veriseen hulluuteen. Tässä elokuvassa visuaalisuus on runsaampaa ja kaikki astetta villimpää ─ mutta myös sekavampaa.
 
Syntyneet tappajiksi on leikattu hengästyttävästi mutta taidolla. Kuvakulmat ja -tyylit vaihtuvat äkkiväärästi kuin kaukosäätimestä painaen. Kanavasurffailun tunnelma herättää väkisinkin miettimään, mitä väkivaltaviihde ja tyhjänpäiväinen kuvavirta tekevätkään ihmismielelle. Uuvuttava sekoilu iskee tehokkaasti, vaikka loppupuolella elokuva muuttuu hieman turhan jankkaavaksi ja yllätyksettömäksi; mitään uutta sanottavaa ei enää ole, mutta murhattavia riittää loputtomasti.

Pisteytys: 7/10

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Chungking Express (1994)

Ohjannut Wong Kar-wai
Hongkong 1994, 102 min.
Draama, Romantiikka, Rikos, Komedia
Pääosissa: Takeshi Kaneshiro, Brigitte Lin, Tony Chiu-Wai Leung, Faye Wong
 
We're all unlucky in love sometimes.
 
Kaksi rakkaudenkaipuista tarinaa kietoutuu toisiinsa urbaanin Hongkongin sykkeessä. Kummassakin kertomuksessa yksinäinen poliisi kaipaa lempeä saman baaritiskin äärellä. Ensimmäisenä vuoron saa exänsä perään haikaileva poliisi numero 233 (Kaneshiro), jonka ajatukset saavat uuden suunnan salaperäisen huumekuriirin (Lin) ansiosta. Samaten poliisi 663 (Leung) unohtaa entisensä, sillä hänen sydämensä kiinnittyy vilkasluontoiseen baarityöläiseen (Wong).

Chungking Express on musiikkivideomainen, viileä ja tavoittamaton, mutta silti hahmojen tunteista kaikuu tuttuus. Päämäärättömässä välitilassa ajelehtivien hahmojen kohtalot menevät hetkittäin komedian puolelle, vaikka enemmän tarina tuntuu draamalta. Rakkauden odottelu ja muistelu on traagista ja koomista! Kaupungin jatkuva ihmistulva luo karun kontrastin yksinäisyydelle, suuren rakkauden muistoille ja melankolisen hitaalle joutenololle.

Wong Kar-wain (1956─) käsikirjoittama ja ohjaama Chungking Express on viehättävästi kiinni aikansa estetiikassa, mutta elokuvan teemat ovat ajattomia. Monipuolinen ohjaaja tunnetaan taidostaan hallita eri lajityyppejä ja tämäkin elokuva on hankalasti lokeroitavaa lajia. Elokuvasta tuli Kar-wain kansainvälinen läpimurto, joka huomioitiin muun muassa FIPRESCI-palkinnolla. Suurimmat palkintopotit elokuva keräsi kuitenkin vielä Aasiassa. Sittemmin Kar-wai on jatkanut palkintogaalojen valloittamista ja hän on ollut peräti neljästi ehdolla Kultaisen palmun saajaksi.

Pisteytys: 8/10

perjantai 4. maaliskuuta 2022

The Shawshank Redemption ─ Rita Hayworth - avain pakoon (1994)

Ohjannut Frank Darabont
USA 1994, 142 min.
Draama
Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton

Same old shit, different day.
 
Pankkiiri Andy Dufresne (Robbins) tuomitaan loppuiäkseen vankilaan, sillä häntä pidetään ilmiselvänä vaimonsa murhaajana. Dufresne pitää kiinni syyttömyydestään, kuten kaikki muutkin loppuelämän asuinkumppanit. Kovien vankilavuosien aikana Dufresne löytää vankien joukosta ystäviä ja onnistuu pääsemään koulutustaan vastaaviin kieroihin töihin julman vankilanjohtajan (Gunton) alaisuuteen. Toteutuuko oikeus koskaan vai onko osaansa vain tyydyttävä?

Avain pakoon perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth ja Shawshankin vankila (1982). Suomessa elokuva tunnetaan moitteita keränneestä käännösnimestään, joka kuitenkin vaikuttaa pohjautuvan alkuperäisromaaniin (engl. Rita Hayworth and Shawshank Redemption). Nimeen kiistämättä kätkeytyy keskeinen spoileri, mutta väitän, että rauhalliseen kerrontaan nojaava elokuva toimii erinomaisesti, vaikka tarinan suunnan ennakointiin saisikin hieman apuja.

Pääasiassa käsikirjoittajana kunnostautuneen Frank Darabontin (1959─) vankiladraama on maineikas. Aikanaan elokuva keräsi koko kasan palkintoehdokkuuksia, mutta esimerkiksi seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta ei tullut yhtään voittoa. Suurin maine on kasvanut vuosien varrella: ties kuinka kauan elokuva onkaan keikkunut IMDb:n Top 250-listan kärjessä. Eikä aivan suotta! Elokuvan erinomaisuus perustuu kiinnostavien, inhimillisten hahmojen välisiin suhteisiin ja toki myös mojovaan, nautinnolliseen katharsikseen. Aidossa vankilamiljöössä kuvattuun maailmaan uppoaa nopeasti ja aika kuluu kuin siivillä. Sittemmin Darabont jatkoi King-vankilaleffojen parissa elokuvalla Vihreä maili (1999), jonka tunnelataus tosin ei ole aivan yhtä hienovaraisen onnistunut.

Pisteytys: 9/10

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Helmikuun elokuvat 2022

Encanto
Ohjannut Jared Bush & Byron Howard
USA 2021, 102 min.
Animaatio, Fantasia, Musikaali
Pääosissa: Stephanie Beatriz, María Cecilia Botero, John Leguizamo



Encanto on maaginen talo, jossa asuu taikavoimilla varusteltu perhe. Ainoastaan teini-ikäinen Mirabel (Beatriz) on vailla erikoistaitoja. Kolumbiaan sijoittuvan tarinan maailma on viehättävän värikylläinen. Elokuvan keskeisenä teemana on yhteistyön voima, minkä lisäksi Encanto pyrkii puhumaan ylisukupolvisista kriiseistä ja nivomaan kertomusta eteläamerikkalaiseen lähihistoriaan. Teemat ovat kauniita, mutta jäävät hieman vaisuiksi. Tarina on taas kerran Disney-animaation heikoin lenkki.

Pisteytys: 6/10

King Richard
Ohjannut Reinaldo Marcus Green
USA 2021, 144 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Will Smith, Saniyya Sidney, Demi Singleton




Williamsin tennissisarukset Venus (Sidney) ja Serena (Singleton) nousivat huikealle uralleen periksiantamattoman isänsä Richardin (Smith) avittamana. Varovaisen siloteltu draamaelokuva pyrkii kuvaamaan altavastaajien periksiantamattomuutta. Asetelmasta olisi saatu kiinnostavampi ja ehkäpä jopa omaperäisempi, jos fokus olisi sisarusten tyttöenergiassa eikä Smithin tuhinassa. Tälläkin reseptillä irtosi kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Pisteytys: 5/10

Nuevo orden - New Order
Ohjannut Michel Franco
Meksiko & Ranska 2020, 86 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Naian Gonzáles Norvind, Diego Boneta, Fernando Cuautle



Vallankumous ajaa Meksikon kaaokseen ja rikkaat ovat vapaata riistaa. Dystopia on läpeensä nihilistinen, eikä horisontissa ole toivon pilkahdustakaan. Valitettavasti tarina ei ole täyttä fiktiota, vaan varallisuuserojen syvä kuilu on purkautunut kriisiksi monessa maailmankolkassa. Nähdäänkö tällainenkin tapahtumasarja vielä todellisuudessa? New Orderin armoton ankeus tehoaa lakonisuudessaan, mutta kylmäävän alun jälkeen tarina jää liiaksi junnaamaan epätoivoon.

Pisteytys: 6/10

Spy
Ohjannut Paul Feig
USA 2015, 120 min.
Komedia, Toiminta
Pääosissa: Melissa McCarthy, Rose Byrne, Jason Statham




Susan Cooper (McCarthy) on alemmuuskompleksista kärsivä agentti, joka lähetetään yllättäen kentälle. Vakoojaparodiassa on kivan raikas lähtökohta, sillä Cooper ei ole mikään toivoton sähläri, kunhan vaan saa itsetuntonsa kohdilleen. Harmi, ettei elokuva ole erityisen hauska, mutta huumori tietenkin on jossain määrin makuasia. Spy menestyi aikanaan mukavasti ja sille on kaavailtu jatko-osaa, jonka mahdollisesta toteutuksesta tosin ei ole tainnut hetkeen kuulua mitään.

Pisteytys: 5/10

Nightwatching - Yövartio
Ohjannut Peter Greenaway
Iso-Britannia, Puola, Kanada & Alankomaat 2007, 134 min.
Biografia, Historia, Draama
Pääosissa: Martin Freeman, Eva Birthistle, Emily Holmes




Kuuluisan taidemaalari Rembrandt van Rijnin (Freeman) tunnetuin teos on vuonna 1642 valmistunut ryhmäkuva Yövartio. Peter Greenawayn omaperäinen elokuva tutkii teoksen syntyä ja siinä sivussa taiteilijan persoonaa. Martin Freeman on mainio rääväsuisessa, jopa hieman hirveässä roolissaan. Elokuvan tarkkaan harkitut otokset ovat kuin tauluja ja visuaalisuus on taattua Greenawayn runsasta barokkityyliä. Mahtipontisuus hallitaan taiten, vaikka katsoessa heräsikin toive pienestä terävöittämisestä ja ehkä tiivistämisestä. En toisaalta tiedä, mitä tästä voisi jättää poiskaan. Greenaway jatkoi taiteilijan tarkastelua elokuvassa Rembrandtin syytös (2008).

Pisteytys: 7/10

Carne trémula - Lihan värinä
Ohjannut Pedro Almodóvar
Espanja & Ranska 1997, 103 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Liberto Rabal, Javier Bardem, Francesca Neri




Saippuaoopperamaisessa trillerissä nähdään kolmiodraama, jossa himo ja rakkaus ajavat tarttumaan aseisiin. Poliisin (Bardem) ja roiston (Rabal) kuohuvat tunteet kiinnittyvät Elénaan (Neri), eikä yhteenottoa voida välttää. Lihan värinä (engl. Live Flesh) ei ole mestariteos, mutta viihdyttää. Elokuva on taattua Pedro Almodóvaria kiemuraisine kuvioineen, yllätyksineen ja räiskyvine intohimoineen.

Pisteytys: 7/10

The Portrait of a Lady - Naisen muotokuva
Ohjannut Jane Campion
Iso-Britannia & USA 1996, 144 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Nicole Kidman, John Malkovich, Barbara Hershey



Henry Jamesin samannimiseen romaaniin (1881) perustuva historiallinen draama sijoittuu viktoriaanisen ajan Englantiin. Nuori nainen Isabel Archer (Kidman) etsii itseään, seksuaalisuuttaan ja sopivaa kihlattua, mutta viimeisen kohdalla hän päätyy hakoteille. Väkevää naiskuvaa ja kaunis miljöö, mutta kerronta on liiankin viipyilevää. Ymmärtääkseni sama probleema vaivaa Jamesin romaaniakin.

Pisteytys: 6/10

Pillow Talk - Kaikki alkoi puhelimesta
Ohjannut Michael Gordon
USA 1959, 102 min.
Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Doris Day, Rock Hudson, Tony Randall




Hilpeä screwball kertoo toisiaan inhoavien Janin (Day) ja Bradin (Hudson) yllätysromanssista, joka syttyy Bradin valeidentiteetin ansiosta. Takavuosien hittifilmi on hilpeä, vaikka aikansa sukupuolirooleihin liittyvät odotukset nostavat hiuksia pystyyn. Elokuva sai aikanaan viisi Oscar-ehdokkuutta, joista palkinto tuli parhaasta käsikirjoituksesta.

Pisteytys: 6/10