Inglourious Basterds ─ Kunniattomat paskiaiset (2009)

Ohjannut Quentin Tarantino

Saksa & USA 2009, 153 min.

Seikkailu, Draama, Toiminta, Sota

Pääosissa: Brad Pitt, Christoph Waltz, Mélanie Laurent, Daniel Brühl

 

We in the killin' Nazi business.

Toisen maailmansodan taistot jylläävät Euroopassa. SS-eversti Hans Landa (Waltz) metsästää juutalaisia, mutta saa vastaansa meren takana kootun amerikanjuutalaisten kostokomppanian, jota johtaa luutnantti Aldo Raine (Pitt). Suuta soittavat ja aseita laulattavat sotaukot eivät ole ainoita verenhimoisia: erästä pariisilaista elokuvateatteria hoitava Shosanna (Laurent) hautoo omaa tulenkatkuista iskuaan teatterikulisseissa.

Quentin Tarantinon sotaseikkailussa maalaillaan vaihtoehtohistoriaa pikimustan huumorin sävyin. Elokuva rakentuu ohjaajalle tutusta genresekoittelusta ja tyylivaikutteista. Jenkkien hurja joukko sivauttaa Eurooppaan ripauksen western-tunnelmaa ja Shosanna tuo mieleen François Truffaut'n Viimeisen metron (1980). Elokuva rakentuu useammasta luvusta, jotka ovat tarantinomaisen pitkiä yksittäisiä kohtauksia. Pitkä tarina pitää tymäkästi otteessaan, vaikka hetkittäin tuntuu, ettei hienoinen tiivistys olisi ollut suureksi haitaksi. Jännitteiden kasvatusta täytyy silti ihailla.

Kunniattomat paskiaiset löi liekkejä lippuluukuilla ja Christoph Waltz puhdisti palkintopöytiä minkä kerkesi. Waltzin oivan karmaiseva pahis-eversti on Tarantinon hirveimpiä ja parhaimpia hahmoja, jota Waltz tulkitsee pöyristyttävän niljakkaasti. Mitä taitoa! Kunniattomat paskiaiset keräsi lisäksi palkintoehdokkuuksia ja kehuja tarinansa, ohjauksensa sekä hienon epookkimiljöön ansiosta. Näin tyylikkäissä maisemissa kelpaa odottaa vääjäämätöntä panosten pamahtamista.

Pisteytys: 8/10

Good Bye Lenin! (2003)

Ohjannut Wolfgang Becker

Saksa 2003, 121 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Daniel Brühl, Katrin Sass, Chulpan Khamatova

The future lay in our hands. Uncertain, yet promising.

Eletään 1980-luvun loppua Itä-Berliinissä. Nuorukaiseksi varttuneen Alex Kernerin (Brühl) arjen mullistaa ensin äidin (Sass) vakava sairastuminen ja sitten Berliinin muurin murtuminen. Koomaan vaipunut sosialistirouva herää täysin muuttuneeseen maailmaan, mutta lääkärin määräyksestä häntä on suojeltava kaikilta järkytyksiltä. Alex saa ponnistella tosissaan, jotta saa varjeltua äitinsä hermoja muuttuneelta todellisuudelta ja pidettyä lännen ulkona perheen asunnosta.

Sympaattinen draamakomedia kietoutuu taidokkaasti Berliinin vivahteikkaaseen lähihistoriaan. Kaupunki on yksi elokuvan keskeisiä elementtejä, ja siellä vierailleelle filmin maisemat tuovat erityistä iloa. Itse tarina on oivaltava allegoria neuvostojärjestelmän romahduksesta: kulissit pysyvät pystyssä pisimpään, vaikka maailma kuohuu muutosta. Satiiri muistuttaa hieman tsekkoslovakialaista neuvostoparodiaa Palaa, palaa! (1967), joskin Good Bye Lenin ei ole sävyltään aivan niin kitkerä. Kun ajallista etäisyyttä tulee väliin, muistelusta voi jo löytää paksun siivun DDR-arjen "ostalgiaa".

Good Bye Lenin menestyi oivasti kotimaassaan ja kärkkyi jopa Berliinin Kultaista karhua. Elokuva lähetettiin Saksan ehdokkaana Oscareihin, mutta itse kisaan filmi ei päässyt. Silti kriitikoilta tuli kiitosta maailmanlaajuisesti. Erityisen onnistunut elokuvassa on sen käsikirjoitus, joka tasapainoilee tyylikkäästi draaman ja absurdin komedian välillä. Vaikka Yann Tiersenin haikeiden pianosävelten soidessa ostalgia-aatokset heräävät, systeemin toimimattomuutta ei peitellä. Toisaalta muurin murtuminenkaan ei tuo onnea, vaan uudenlaisia hankauksia. Kumpikaan vaihtoehto ei lopulta ole hyvä tai paha, eikä maailma koskaan ole mustavalkoinen paikka.

Pisteytys: 8/10