Kauhukuu VI: Raw (2016)

You taste like curry.

Tästä lähtee liikkeelle kauhuvuoden 2016 kummitusjuna! Bodom (2016) hytisyttää kotimaisissa järvimaisemissa, 10 Cloverfield Lane (2016) poteroituu bunkkeriin, Under the Shadow (2016) käsittelee sodan kauhuja Teheranissa ja Personal Shopper (2016) kutsuu kummituksia syksyisessä Pariisissa. Niiden ohella vuoden ikimuistoisimpia kauhuja ovat vauhdikas zombiepako Train to Busan (2016) sekä maukkaan mystinen The VVitch (2016). Päivän elokuva vie keskelle ranskalaista opiskelijaelämää, jossa kaikki ei sujukaan odotusten mukaisesti. 

 

 

Grave - Raw
Ohjannut Julia Ducournau 

Ranska & Belgia 2016, 99 min. 

Draama, Kauhu 

Pääosissa: Garance Marillier, Ella Rumpf, Rabah Nait Oufella

 

 

 

Justine (Marillier) aloittaa opinnot eläinlääketieteellisessä arastellen. Justinen sisko (Rumpf) opiskelee samassa opinahjossa ja kannustaa sisartaan ylittämään rajojaan: initiaatioriittien myötä Justine löytää sisällään piilevän pedon. Kannibalismilla herkutteleva kehokauhu tarkastelee aikuistumista, uuteen rooliin siirtymistä ja vakavien vastuiden omaksumista. Ällöttävää ja nokkelaa.

Julia Ducournaun ensimmäinen kokopitkä teatterielokuva palkittiin komeasti Cannesin Fipresci-palkinnolla. Kehokauhua Cannesissa on piisannut myöhemminkin: Ducournaun Titane (2021) sai Kultaisen palmun ja Alpha (2025) pääsi ehdokkaaksi. Ohjaaja voisi yllättää tekemällä seuraavaksi jotain aivan muuta kuin kehokauhua. Eipä tässäkään linjassa toki ole valittamista, sillä Ducournau taitaa lajityypin sangen hyvin. Uusista töistä ei vielä ole tihkunut tietoa, mutta parhaat ideat saavatkin kypsyä rauhassa.

Pisteytys: 7/10

Kauhukuu V: Hämärästä aamunkoittoon (1996)

 

Okay hard drinkers, let's drink hard.

On vuosi 1996 ja kauhujen kapakka kutsuu! Saman vuoden kauhuelokuvista nimekkäin on komedian tontille häivähtävä slasherlegenda Scream (1996), jonka tuorein jatko-osa on ilmestynyt tänä vuonna. Aikansa kulttiteoksista mainittakoot myös teinikauhu Noitapiiri (1996), joka ei ehkä ole elokuvataiteen helmiä, mutta huokuu kuitenkin syksyistä ajankuvaa. Tähän vainajien vuodenaikaan voisi sopia myös ranskalaiselokuva Three Lives and Only One Death (1996), jonka pienet yliluonnolliset sattumukset sivuavat elämän ja kuoleman kysymyksiä.

From Dusk till Dawn - Hämärästä aamunkoittoon
Ohjannut Robert Rodriguez

USA & Meksiko 1996, 108 min. 

Toiminta, Kauhu, Komedia 

Pääosissa: George Clooney, Quentin Tarantino, Harvey Keitel, Juliette Lewis 

 

 

Rikollisveljet Seth (Clooney) ja Richie (Tarantino) ovat pakomatkalla Meksikoon. Monien kommellusten jälkeen kaksikko onnistuu pääsemään rajan yli ja löytämään syrjäisen strippiklubin, jossa heidän on määrä tehdä lisää hämäriä bisneksiä. Mutta kuinka ollakaan ─ iloinen baari-ilta muuttuu selviytymistaistoksi yliluonnollisten voimien kanssa.

Toimintaelokuvistaan (esim. Desperado, 1995) tunnetun Robert Rodriguezin vauhdikas räiskintäkomedia on taatun tulista menoa. Yliluonnolliset kauhuelementit istuvat tarinaan hauskasti, ja meininki on parhaimmillaan herkullisen ällöttävää hurvittelua. Tarina sinänsä ei ole ihmeellinen, mutta siitä muodostuu riittävä kehys vauhdikkaalle ammuskelulle, vitseille ja onelinereille. Texasilainen bluesrock pauhaa, viina virtaa ja vampyyrit ovat valloillaan: viihdettä koko rahalla!

Kulttimainetta nauttiva Hämärästä aamunkoittoon on tuottanut kaksi heikosti menestynyttä jatko-osaa (1999, 2000), joilla ei ole enää hirveästi tekemistä tämän ensiosan kanssa. Rodriguez kuitenkin jatkoi vampyyrimaailmaa kelvollisesti menestyneen tv-sarjan parissa (2014─2016). Ehkäpä kiinnostavin elokuvan poikimista myöhemmistä tuotteista on hittifilmi Sinners (2025), johon on selvästi ammennettu ideaa Rodriguezin hassuttelusta. Sinnersin maailmassa viihde ja monen genren ilonpito saa kuitenkin rinnalleen syvällisemmän tason.

 

Pisteytys: 7/10

Kauhukuu IV: Pieni kauhukauppa (1986)

Feed me!

Tervetuloa 1980-luvulle ja pieneen kauhukauppaan! Ennen puodin ilotteluja muistelkaamme tovi muita nelikymppisiä kauhuklassikoita: ällön kehokauhun kaipuuseen vastaa David Cronenbergin Kärpänen (1986), joka pohtii ihmisyyttä. Avaruuden hirvityksiä puolestaan tarjoaa kauhusarjan erinomainen jatkis Aliens - paluu (1986). Jos mielii pitää jalkansa maassa, voi asettaa tossunsa savuavalle hautausmaalle ja tepsutella katsomaan Stephen King -filmatisointia Uinu, uinu lemmikkini (1986). Legendaarisena loppuna mainittakoon karseiden b-kauhujen klassikko, Troll (1986), jonka jatko-osa Troll 2 (1990) tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen surkeimpana elokuvana.

 

Little Shop of Horrors - Pieni kauhukauppa
Ohjannut Frank Oz

USA 1986, 94 min. 

Komedia, Musikaali, Kauhu 

Pääosissa: Rick Moranis, Ellen Greene, Steve Martin

 

 

 

 

Eräässä New Yorkin köyhässä korttelissa on pieni kukkamyymälä, jossa kauppa ei käy. Kun tohelo työntekijä Seymour (Moranis) löytää kaupan vetonaulaksi oudon kasvin, kukkakaupan maine kiirii kauas ja rahaa sataa. Mutta kumma kasvi vaatiikin ruuakseen ihmisen verta...

Pieni kauhukauppa perustuu musikaalinäytelmään (1982), jonka pohjalla puolestaan on Roger Cormanin elokuva Pieni kauhukauppa (1960). Tätä nykyä tämä kasariversio taitaa olla elokuvista tunnetumpi, vaikka varsin mainio on alkuperäinenkin. Kulttimainetta nauttiva kauhumusikaali sai peräti kaksi Oscar-ehdokkuutta, yhden värikylläisistä efekteistään ja toisen menevästä hittibiisistään Mean Green Mother from Outer Space.

Elokuvan maine on helppo ymmärtää, sillä Pieni kauhukauppa on hurmaava musikaali. Revittelevät musiikkinumerot kehystävät hupsua pientä tarinaa, jossa on jännitystä, rakkautta ja Frank Ozille tuttua mestarillisen kekseliästä nukkeanimaatiota. Steve Martinin ja Bill Murrayn fyysisesti railakkaat roolit ovat riemukkaita. Pieni kauhukauppa on erinomaista syyskatsottavaa niihin hetkiin, kun täysveriset kauhuelokuvat tuntuvat synkistävän tunnelmaa liiaksi.

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu III: Kill, Baby... Kill! (1966)

 

The child has seen her.

Kauhukuun toinen viikko käynnistyy kuusikymppisellä goottitunnelmalla. Koska kurkistus 1970-luvulle jää tänä vuonna väliin, on syytä hiljentyä yhdeksi hyytäväksi hetkeksi viisikymppisten väristysten äärelle. Puolen vuosisadan merkkipaalua juhlivat tänä vuonna ikinuoret alaikäiset, piinattu Carrie (1976) ja riivattu The Omen (1976). Molemmat ovat saaneet sittemmin uusintaversionsa, mutta ei liene alkuperäisten voittanutta! Vaan nyt noitarohdot mukaan ja aavejahtiin 1960-luvulle, tai oikeastaan vuoteen 1907...

 

 

Operazione paura - Kill, Baby... Kill!

Ohjannut Mario Bava 

Italia 1966, 83 min.

Kauhu, Mysteeri

Pääosissa: Giacomo Rossi Stuart, Fabienne Dali, Erika Blanc

 

 

 

Karpaattien vuoristossa on pieni kylä, jota riivaa nuoren tytön aave. Tohtori Paul Eswai (Stuart) on saapunut kylään tutkimaan outoa kuolintapausta, ja tieteelle uskoutunut mies huomaa pian tarvitsevansa kylän noidan (Dali) apuvoimia. Jotain on tehtävä ja pian, sillä aave etsii uusia uhreja.

Mario Bavan goottikauhu liikkuu perinteisissä tunnelmissa, mutta on kiinni ajan hengessä. Vinkeän vihreät varjot ja sähäkkä pulp-henkisyys tekevät elokuvasta omaperäisen, vaikka juonenkäänteet eivät pääsekään yllättämään. Se ei haittaa lainkaan, koska tyylittely on vertaansa vailla ja takaa nautittavan värisyttävän tunnelman. Mieleenjäävät tehokeinot ovat inspiroineet monia elokuvantekijöitä, esimerkiksi Dario Argenton Suspirian (1977) villi värimaailma on selkeästi velkaa Bavan visioille.

Kill, Baby... Kill! innosti filmintekijöitä ja lisäksi viihdytti aikalaisyleisöjä. Eipä siis ihmekään, että elokuvasta on aikojen saatossa tullut lajinsa klassikko. Bavan ohjaustöistä hieman tunnetumpi on kuitenkin esikoisteos Paholaisen naamio (1960), jonka tunnelmassa ja miljöössä on paljon samaa tämän filmin kanssa. Mutta nämä noidat ja kummitukset ovat kyllä askeleen verran edellä!

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu II: Kierreportaat (1946)

Anything can happen in the dark.

Syksyn kolea kauhumatka jatkuu eläkeikäisten klassikoiden pariin. Scifikauhun merkkiteos Ruumiinryöstäjät (1956) viekoittelee avaruusolioiden maailmaan ja kylmän sodan epäluuloon, mutta löytyypä takavuosilta lempeämpääkin katsottavaa. Satumainen Kaunotar ja hirviö (1946) sopii hämyisessä surrealismissaan syystunnelmaan, ja kuolemanjälkeiseen elämään kurkistava Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946) tarjoaa herkän tavan tutkia tuonpuoleista. Päivän elokuvassa on kuitenkin luvassa ehtaa kauhua ja varjoissa vaaniva ovela sarjamurhaaja. 

 

 

The Spiral Staircase - Kierreportaat
Ohjannut Robert Siodmak

USA 1946, 83 min. 

Trilleri, Kauhu 

Pääosissa: Dorothy McGuire, George Brent, Kent Smith, Ethel Barrymore

 

 

 

Nuori Helen (McGuire) työskentelee suuressa kartanossa vanhan Warrenin rouvan (Barrymore) seuraneitinä. Pikkukaupungin ja sen liepeillä sijaitsevan kartanon hiljaiselo järkkyy, koska mystinen murhaaja vaanii sivukujilla ja tunkeutuu jopa ihmisten koteihin. Uhreiksi vaikuttavat valikoituvan ihmiset, joilla on jokin vamma. Edellinen uhri oli rampa ─ onko mykkä Helen seuraavana tappolistalla, ja kuinka hän voi puolustautua väkivahvaa surmaajaa vastaan?

Kierreportaat yhdistää psykologisen kauhun piinaavuuden film noirin hämäriin tunnelmiin. Kaksi jännitystä kasvattavaa lajityyppiä sopii yhteen vaivattomasti. Kauhu ei ole vielä 1940-luvun elokuvissa rajun väkivaltaista tai tarpeettomasti säikäyttelevää, vaan pelkoa rakennetaan epäluulon ja varjoissa hiipivien uhkien avulla. Jylhä kartanomiljöö huokuu goottilaisen kauhun tunnelmaa, joskin vanhojen aaveiden sijaan uhat ovat todellisia ihmisiä verenhimoisine tavoitteineen. Elokuvaa voisi tulkita puistattavana misogynian kuvana: uhkaavasti huohottava mies tuntuu vaanivan mykkää naista jokaisessa kartanon hämärässä nurkassa.

Sota-ajan maailmassa riitti kauhutarinoita kerrottavaksi. Ohjaaja Robert Siodmak oli Saksasta paennut juutalainen, joten sarjamurhaajan eriskummallinen vaino yhdistyy suoraan natsien aiheuttamaan tuhoon. Samana vuonna ensi-iltansa sai toinenkin Siodmakin ohjaustyö, rikoselokuva Tappajat (1946), joka oli iso menestys. Puhutteleva ja värisyttävä Kierreportaat oli niin ikään suosittu elokuva, joka on säilyttänyt hyvän maineensa ja vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa kauhuklassikkona.

Pisteytys: 7/10

Kauhukuu I: A Page of Madness (1926)

Madness.

 

Vuoden 2026 kauhukuu käynnistyy satavuotiaalla kokeellisella filmillä, joka maittaa taatusti obskuurien löytöjen ystäville. Jos kaihoaa katsottavakseen jotain muuta verrattoman vanhaa, on luvassa tuttuun tapaan muutama arkistopoiminta. Syksyn syviin varjoihin sointuvat Alfred Hitchcockin tasavuosia täyttävät jännärit Sabotaasi (1936) ja Notorious (1946). Klassisemman kauhun ystäville taas maittanee vanha kunnon kauhuparturi-filmi Sweeney Todd (1936), joka vie Lontoon hämyyn. Vielä varhaisempaa kauhufantasiaa tarjoaa pirullinen Faust (1926). Nyt suuntana on kuitenkin nousevan auringon maa: millaiset pelot meitä riivaavat ajallisista ja maantieteellisistä etäisyyksistä huolimatta?

Kurutta ichipêji - A Page of Madness

Ohjannut Teinosuke Kinugasa 

Japani 1926, 70 min. 

Mykkäelokuva, Draama, Kauhu 

Pääosissa: Masao Inoue, Yoshie Nakagawa

 

 

 

 

Teinosuke Kinugasan (1896─1982) avantgardistinen kauhuelokuva sijoittuu ankeaan mielisairaalaan. Erään potilaaksi tuodun itsetuhoisen naisen (Nakagawa) aviomies (Inoue) toimii sairaalan talonmiehenä, jotta voisi olla lähellä mielisairauden kadottamaa vaimoaan. Kuinka rakkaan puolison voisi palauttaa omaksi itsekseen? Avautuvatko sairaalan kalterit enää koskaan?

A Page of Madnessin kauhu perustuu ahdistavaan tunnelmaan, joka syntyy mielisairaalan muurien sisäpuolella vellovasta epätoivosta. Todellisuutta venyttävät, pyörryttävät kuvat ovat kekseliäitä ja vauhdikkaat leikkaukset tehostavat horjuvan mielen kaaosta. Kiivaasti vellovat ihmismassat luovat ahdinkoa, eikä huojennusta tule edes rauhallisemmissa hetkissä ─ kunnes lopussa hieman seestyy ja hetken on helpompaa hengittää. Vai onko?

Kekseliäästi kuvattu elokuva on haastavaa seurattavaa, sillä siinä ei väliteksteillä mässäillä. Aikalaiskatsojia helpotti se, että näytöksissä oli mukana benshi-kertoja, joka selosti elokuvan tapahtumia, hahmojen taustoja ja keskinäisiä suhteita. Tämän kerrontatason puuttuminen väistämättä muuttaa elokuvaa, ehkä tahattomastikin mystisemmäksi ja huuruisemmaksi. Vaikutelma on joka tapauksessa hieno ja mieleenjäävä. Aikanaan A Page of Madness oli kotimaassaan varsin suosittu, mutta hiljalleen filmi unohtui ja katosi vuosikymmeniksi. Uusia esityksiä on nähty taas tällä vuosituhannella. Elokuva on nostettu Slant Magazinen 100 Best Horror Movies of All Time -listalle, joten avantgarden ystävien ohella elokuva saa ilahduttaa kaltaisiani listanörttejä.

 

Pisteytys: 7/10

Minä elän (1946)

Ohjannut Ilmari Unho

Suomi 1946, 115 min. 

Biografia, Draama 

Pääosissa: Rauli Tuomi, Kaarlo Aavajoki, Tarmo Manni

 

Täs on poika uljas, nuori!

Aleksis Kivi (1834─1872) ei ollut kansalliskirjailija elinaikanaan, vaan kuoli kurjana ja vieroksuttuna. Ilmari Unhon ohjaama ja Elsa Soinin käsikirjoittama biografia käy läpi Aleksiksen (Tuomi) elämän aina lapsuusvuosista ylioppilasajan iloihin, orastavaan menestykseen ja lopulta hylkäämiseen. Kertomus päättyy traagisesti kuolinvuoteelle, mutta Kiven kirjallisuus jää elämään.

Päähenkilön tarina on suurta draamaa itsessään, ja osuupa Kiven elinvuosiin kansallisia suurtapahtumia. Merkittäväksi tarinassa nousevat ankarat nälkävuodet, joiden kurjuus riipii herkkää kirjailijaa. Biografia on tarkka, joskin tunnelmaltaan varsin paatoksellinen. Jussi-pystillä palkittu Rauli Tuomi on kyllä oiva pääroolissaan, joka vaatii monien sävyjen tulkintaa.

Minä elän oli vuotensa suurimpia kotimaisia menestyksiä. Lukuisat televisioinnit ovat pitäneet elokuvan kansallisessa muistissa, mutta onpa Kiven tarinasta tehty muitakin biografioita. Tapani Itärannan lyhytsarja Aleksis Kivi (1984) on hieman tuntemattomaksi jäänyt versio, mutta Jari Halosen Aleksis Kiven elämä (2002) jää mieleen persoonallisella otteellaan. Oman lukunsa muodostavat Kiven tuotantoon perustuvat filmatisoinnit, joskin ne olivat suosituimmillaan 1900-luvun alkupuolella. Maininnan väärti on esimerkiksi hupaisa Nummisuutarit (1923), kotimainen mykkäklassikko. Vieläköhän Kivi-elokuvat kokevat renessanssin?

Pisteytys: 6/10