Sideways (2004)

Ohjannut Alexander Payne

USA 2004, 127 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Paul Giamatti, Thomas Haden Church, Virginia Madsen, Sandra Oh

 

I am not drinking any fucking Merlot!

 

Ystävykset Miles (Giamatti) ja Jack (Church) suuntaavat lomareissulle kohti Kalifornian viinitiloja. Miles on epäonnistunut kirjailija ja avioliittokin päättyi edelleen katkeroittavaan eroon, mutta toiveikas Jack odottaa matkalta suuria kokemuksia: hän on purjehtimassa avioliiton satamaan, mutta haluaa vielä kerran irroitella vieraassa naisseurassa. Kalifornian auringon alta löytyy uusia tuttavuuksia, joiden kanssa miekkosten pysähtyneet elämät nytkähtävät varovaisesti uudenlaisille raiteille.

 

Tasapainoinen draamakomedia on vaihdellen surkuhupaisa ja koskettava. Milesin pohjattomaan ankeuteen on helppo päästä sisälle ja sille on helppoa hymähdellä ymmärtävästi. Elokuvan kaikki mieshahmot ovat parhaimmillaan lähes karikatyyrejä, joiden kautta voi nauraa miehisyydelle, ikäkriiseille, epäonnistumisille ja elämän ikuiselle keskeneräisyydelle. Kaikki näyttelijät ovat erinomaisia tulkitsemaan hahmoja, jotka ovat pieniä nyansseja myöten samaistuttavan tavallisia.

Alexander Paynen (s. 1961) käsikirjoitus palkittiin ansaitusti useilla palkinnoilla, muun muassa Oscarilla ja Baftalla. Arvostelumenestykseksi kohonnut Sideways ei tyytynyt pelkästään keräilemään kriitikoiden kehuja ja palkintoehdokkuuksia. Elokuvan menestyksestä kertoo nimittäin sekin, että Sideways vaikutti jopa viininmyyntiin ja nostatti huomattavasti Kalifornian viiniturismia. Sideways lieneekin parhaimmillaan parin viinilasillisen kera nautittuna ─ rohkenetko kokeilla merlotia?

Pisteytys: 8/10

Aileen: Life and Death of a Serial Killer (2003)

Ohjannut Nick Broomfield & Joan Churchill

Iso-Britannia & USA 2003, 93 min.

Dokumentti, Rikos

 

I'm so fuckin' mad I can't see straight.

 

Dokumentaristi Nick Broomfield teki ensimmäisen Aileen Wuornos -dokumenttinsa 1990-luvun alussa, kun Wuornoksen tekemiä murhia tutkittiin ja hänelle langetettiin kuolemantuomio. Aileen Wuornos eli miten murhaaja markkinoidaan (1992) tarkastelee Wuornoksen surmatöiden motiivia ja valtavaa mediamyllerrystä kauhutekojen ympärillä. Broomfield palasi aiheen pariin vuosikymmentä myöhemmin, yhdessä kuvaaja Joan Churchillin kanssa. Tämä dokumentti jatkaa edellisfilmin teemoja, mutta pohtii aiempaa enemmän kuolemanrangaistuksen eettisyyttä ja vankien kohtelua.

Aileen Wuornos teloitettiin pitkän, vuosikymmenen kestäneen odotuksen jälkeen lokakuussa 2002. Aileen: Life and Death of a Serial Killer asettuu voimakkaasti vastustamaan kuolemanrangaistusta ja vankien kiduttamista, oli rikos sitten mikä tahansa. Broomfield toteaa selväsanaisesti, että Wuornoksen mielenterveys pitäisi tutkia perusteellisesti ja se olisi täytynyt ymmärtää tehdä jo vuonna 1990. Filmi jättää tosin itsessäänkin välillä arveluttavan olon eettisyydestä: Wuornoksen puhetta äänitetään tarkoituksella, kun hän luulee kameroiden olevan suljettuina.

 

Ohjaajien, eritoten Broomfieldin, panos on voimakkaan subjektiivista ja suorastaan tunteellista. Se ei toki ole huono asia, vaan tekee elokuvasta kerronnallisesti kiinnostavan, erityisesti, kun dokumenttia peilaa edeltäjäänsä. Elokuva ei väitäkään pyrkivänsä objektiivisuuteen, vaikka onkin edelleen kiinnostunut Wuornoksen murhien todellisista motiiveista ja tapahtumien kulusta. Filmi on teknisesti laadukkaampi kuin Broomfieldin aiempi Aileen-elokuva, mutta rytmiltään samalla tavalla intensiivinen. Elokuva sai ensi-iltansa keväällä 2003, mutta pääsi kunnolliselle teatterikierrokselleen vasta samoihin aikoihin, kun Aileen-biografia Monster (2003) valtasi valkokankaat. Dokumentti jäi parivaljakosta pienemmälle huomiolle, vaikka kirvoittikin positiivisia arvioita. Yhdysvaltain yhteiskuntaa tarkastelevana filminä teos lienee edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen.

Pisteytys: 6/10

Fahrenheit 9/11 (2004)

Ohjannut Michael Moore

USA 2004, 122 min.

Dokumentti

 

 

Who would want to give up their child? Would you?

 

Fahrenheit 9/11 on Irakin sotaa ja George W. Bushin hallintoa kovasanaisesti ruotiva dokumentti. Elokuva alkaa vedenjakajalta, vuoden 2001 terrori-iskuista, jotka järkyttivät maailmaa. Mitä istuva presidentti Bush touhusi iskujen aikaan? Entä kuinka hänen perhe- ja bisnessuhteensa kietoutuvat syyskuun murhenäytelmiin? Michael Moore kaivaa esiin kiusallisia kysymyksiä ja valikoituja totuuksia, eikä katsojan ole vaikea yhdistellä annettuja johtolankoja Mooren haluamalla tavalla.

 

Mooren tavoitteena on osoittaa, että Irakin sota on ollut silkkaa typeryyttä ja Bushin kaltaiset tollot on saatava pois vallasta. Kärkäs Fahrenheit 9/11 on tyyliltään samaan tapaan ajatuksia herättelevä ja tietoisen provosoiva kuin Mooren edellisteos Bowling for Columbine (2002), mutta vielä subjektiivisempi, tulenpalavampi ja tavoitteellisempi. Tässä elokuvassa Moore pysyy enemmän kuvavirran sivussa, mutta aineisto puhuu täsmälleen hänen haluamallaan tavalla. Fahrenheit 9/11 on kerronnaltaan edeltäjäänsä suoraviivaisempi ja vakavampi, vaikka ironiaa ei säästellä.

Fahrenheit 9/11 ei taatusti miellyttänyt kaikkia tahoja, mutta sen yleisömenestys oli kiistaton. Elokuva on ensimmäinen Kultaisella palmulla palkittu dokumentti, minkä lisäksi mm. George W. Bushin rooli palkittiin riemukkaasti Razziella. Mooren suurin tavoite on sittemmin täyttynyt, sillä Bushin presidenttikausi päättyi lopulta ─ vaikkakin vasta vuonna 2009. Fahrenheit 9/11 on voimakkaasti ajankohtaisdokumentti, ehkä jopa propagandaa, mutta se on katsomisen arvoinen edelleen. Taitavan elokuvakerronnan ohella filmi avartaa kiintoisan näkökulman lähihistoriaan.

Pisteytys: 8/10

Gegen die Wand ─ Suoraan seinään (2004)

Ohjannut Fatih Akin

Saksa & Turkki 2004, 121 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Birol Ünel, Sibel Kekilli

 

Are you strong enough to destroy her life?

Itsetuhoiset Sibel (Kekilli) ja Cahit (Ünel) kohtaavat sairaalassa itsemurhayrityksen apeissa jälkitunnelmissa. Kummankaan elämällä ei ole suuntaa saati toivoa. Masennuksen yhdistämät saksalais-turkkilaiset päättävät lyödä hynttyyt yhteen erinäisten hyötyjen toivossa. Pian parivaljakko astuu avioon, vaikka pelissä ei ole romantiikkaa. Hiljalleen kulissisuhde kasvaa ystävyydeksi ja lopulta hellät tunteet heräävät, mutta sydämet eivät silti kohtaa toisiaan oikeaan aikaan.
 

Fatih Akin (s. 1973) on saksalais-turkkilainen ohjaaja, joka tarkastelee kulttuuriperimäänsä monissa elokuvissaan. Suoraan seinään (engl. Head-On) kertoo rikkonaisista suhteista ja menneisyyden traumoista, mutta myös kahdessa kulttuurissa elämisestä. Vaikka Sibelin ja Cahitin sitoo toisiinsa ainoastaan epätoivo ja turkkilainen tausta, ei heillä ole mitään muuta yhteistä; turkkilaisuuskin on moninaista. Suurin ja keskeisin vastakkainasettelu elokuvassa rakentuu konservatiivisen ja modernin elämänmenon välille, aihio, joka herkästi kohoaa edelleen mieleen Turkkia ajatellessa.

 

Kahden kulttuurin välistä tasapainoa tutkiskellaan oivasti vierailemalla molemmissa maissa. Aluksi Sibel ja Cahit ovat turkkilaisia Saksassa, mutta Turkissa he ovat ensisijaisesti saksalaisia. Harmi, että tarina on välillä melko haparoiva ja hajanainen, sillä siinä on paljon erinomaisia aineksia. Veritehosteita olisi tosin voinut hieman säästelläkin. Hienoisesta kritiikistä huolimatta Suoraan seinään on kiinnostava draama, jota kehuttiin aikanaan vuolaasti varsinkin Saksassa. Berliinin Kultainen karhu viimeisteli tyylikkäästi rosoisen elokuvan menestyksen.

Pisteytys: 7/10

The Aviator ─ Lentäjä (2004)

Ohjannut Martin Scorsese

USA & Saksa 2004, 170 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Cate Blanchett, John C. Reilly

 

The way of the future...

 

Howard Hughes (1905─1976) oli miljardööri, joka omisti elämänsä lentokoneille. Hughes kokeili siipiään insinöörinä, lentäjänä ja elokuvaohjaajana, joiden lisäksi mies muistetaan ekstentrisestä olemuksestaan. Martin Scorsesen Hughes-biografia keskittyy monitaiturimiehen vaiheisiin 1920─1940-luvuilla. Howard Hughes (DiCaprio) takoo ennätyksiä lippuluukuilla ja ilmatilassa, mutta menestyksekästä elämää korventavat lapsuusajan pelot ja pakko-oireinen häiriö.

Leonardo DiCaprion tulkitsema Hughes on monitahoinen persoona: ärsyttävä ja vähän niljakas, mutta myös ihailtava ja sääliä herättävä mies, joka sulkeutuu tiukasti omaan kuoreensa. Filmin tähdeksi nousee ehdottomasti valloittavaa Katharine Hepburnia näyttelevä Cate Blanchett. Mikä loistelias karikatyyri! Toinen mestari tarinan takana on Oscar-palkittu Thelma Schoonmaker, jonka leikkaukset rytmittävät hieman liiankin pitkästä filmistä saumattoman kokonaisuuden. Elokuvaa täytyy lisäksi kehaista tyylikkäästä, tarkasti hiotusta ajankuvastaan ja kuvauksestaan.

Lentäjä oli vuotensa Oscar-magneetti, joka nappasi sekä eniten ehdokkuuksia (11) että voittoja (5). Parhaan elokuvan pystiä filmi ei saanut, mutta eritoten Blanchettin ja Schoonmakerin palkinnot tulivat kyllä oikeaan osoitteeseen. Vaikka Lentäjä on näyttävä kokonaisuus, se ei kohoa aivan Martin Scorsesen parhaiden draamojen rinnalle. Tarina tuntuu hetkittäin hieman hajanaiselta ja idea on hukassa, eikä katsojakaan aina aivan pääse kiinni Hughesin ajatuksenjuoksuun. Viihdyttävänä aikamatkana teos on silti ehdottomasti näkemisen väärti.

Pisteytys: 7/10

Collateral ─ väärä aika, väärä paikka (2004)

Ohjannut Michael Mann

USA 2004, 120 min.

Toiminta, Rikos, Trilleri

Pääosissa: Jamie Foxx, Tom Cruise

 

Take comfort in knowing you never had a choice.

 

Tavallisen taksikuskin Maxin (Foxx) elämä junnaa armottomasti paikallaan, kunnes yksi ainoa asiakas pistää kaiken sekaisin. Kylmähermoinen palkkamurhaaja Vincent (Cruise) hyppää Maxin kyytiin, ja pian kuskia viedään: Vincentin listalla on viisi nimeä ja aikaa on vain tämä yö. Michael Mannin toimintaelokuvassa tempo kasvaa asteittain, panokset kovenevat ja sivulliseksi joutunut taksikuski imetään yhä syvemmälle murhayön hektisiin tapahtumiin.

Onnistuneen rytmikkääksi käsikirjoitettu Collateral on erinomaista toimintaviihdettä, joka kasvaa loppua kohden hikiseksi sekuntipeliksi. Elokuva ehtii alkaa mukavan verkkaisesti ja tuudittaa katsojan Los Angelesin öiseen tunnelmaan. Taksikuski-Max edustaa yksinäisten miljoonakaupunkia, jossa kanssa-asujat jäävät vieraiksi. Onko muutamalla luodillakaan väliä? Uinuvassa kaupungissa ajeleva Max on itsekin kuin koomassa, mutta Vincentin herätys sysää Maxin elämälle uuden suunnan.

Collateral oli aikansa yleisö- ja arvostelumenestys, joka keräsi kiitosta varsinkin tyylikkäästä digitaalikuvauksestaan. Yömaisemat on kiistatta taltioitu taitavasti. Samoin näyttelijäsuoritukset ovat ansainneet kehunsa: Jamie Foxxin tunneskaalaa täydentää Tom Cruisen kylmänviileä tappajarooli, joka on tarkoituksellisen jäykkä ja etäinen. Dialogivetoisessa tarinassa on pieniä heikkoja hetkiä, mutta niistä viis, sillä Maxin ja Vincentin kyydissä yö kuluu kuin siivillä.

Pisteytys: 8/10

The Passion of the Christ (2004)

Ohjannut Mel Gibson

USA 2004, 127 min.

Draama

Pääosissa: Jim Caviezel, Monica Bellucci, Francesco De Vito

 

Forgive them, Father. They know not what they do.

 

The Passion of the Christ on elokuva Jeesuksen (Caviezel) viimeisestä vuorokaudesta, petollisista opetuslapsista ja piinallisesta vaelluksesta ristiinnaulittavaksi Golgatalle. Mel Gibson on halunnut elokuvallaan pyrkiä mahdollisimman realistiseen kuvaukseen, mikä on melko mahtipontinen ja vaikeasti saavutettava tavoite. Aitouden pyrkimys vesittyy väkisinkin ehdaksi Hollywoodiksi: viulukonsertto soi ja valkoinen Jeesus taivaltaa kohti turmiota.

 

Kaksituntiseen elokuvaan on ripeästi tiivistetty 12 tapahtumarikasta tuntia, mutta siitä huolimatta The Passion of the Christ on tuskastuttavan hidastempoista Via Dolorosaa. Alkuun raju väkivalta puistattaa, mutta ennen pitkää siihenkin turtuu. Verta ja kidutusta ei todellakaan säästellä, minkä vuoksi filmi on vastaanottanut melkoisesti kritiikkiä. Vielä enemmän elokuva herätti aikanaan kohua antisemitismiepäilyjen vuoksi. Kaikesta huolimatta The Passion of the Christ oli aikanaan suuri yleisömenestys, jopa ilmestymisvuotensa 5. katsotuin filmi. 1001-listalla Gibsonin Jeesus on kokenut jo kaksinkertaisen ylösnousemuksen; viimeksi elokuva poistettiin vuonna 2012.

The Passion of the Christ ei saa minulta ylistyssanoja, mutta on filmissä kiistattomat ansionsakin: autenttinen kieli on sinänsä erittäin hieno lisä tarinaan ja elokuva on leikattu niin rytmikkäästi kuin vain mahdollista. Luultavasti Kristuksen kärsimysnäytelmä puhuttelee paremmin, jos kristinuskon kokee itselleen läheiseksi tai mikäli suhtautuu siihen samalla tulenpalavalla tunteella kuin Gibson. Ohjaaja on sittemmin kaavaillut filmille jatko-osaa, joka kenties seuraisi Jeesuksen hetkiä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Viimeisimmän tiedon mukaan jatko-osan teko on käynnistynyt alkuvuodesta 2023.

Pisteytys: 3/10