tiistai 21. toukokuuta 2024

Blade Runner 2049 (2017)

Ohjannut Denis Villeneuve
USA, Kanada & Espanja 2017, 164 min.
Scifi, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Ryan Gosling, Ana de Armas, Harrison Ford, Jared Leto

You look like a good Joe.
 
Orjuutettujen replikantti-androidien keskuudessa kytee kapinan siemen. Joukko lainsuojattomia replikantteja piileskelee Los Angelesin ankeudessa, mutta heitä jahtaa blade runner -poliisi K (Gosling). Kaupungin slummimaiset korttelit, romahtaneet talot ja loputtomat neonmainokset kielivät hitaasti kuolevasta planeetasta ja ihmisyyden vääjäämättömästä lopusta ─ tai muutoksesta.

Scifiklassikko Blade Runnerin (1982) jatko-osaa odotettiin jännityksellä. Onnistunut lopputulos yllättää positiivisesti, vaikka esiosan veroinen Denis Villeneuven teos ei olekaan. Elokuvien välissä on kulunut yli kolme vuosikymmentä, mutta silti niiden tunnelmassa ja cyberpunk-estetiikassa on paljon samaa kylmyyttä. Temaattisesti molemmat elokuvat käsittelevät ihmisyyttä ja sen katoavaisuutta. Onko androidi ihminen? Aihetta tutkitaan monipuolisesti, vaikka mahtipontisen mittainen elokuva hieman vesittää teemaa. Mystinen, hidas filosofisuus tuntuu hetkittäin hieman ontolta.

Visuaalisesti komea Blade Runner 2049 oli kriitikoiden mieleen. Samoin elokuva teki komean voitollisen tuloksen, mutta siitä ei kuitenkaan tullut vuotensa megahittiä. Ei sinänsä ihme, sillä elokuva on melko erilainen kuin suosituimmat scifi-toimintaelokuvat. Filmi kuitenkin jää elokuvahistoriaan vähintään siksi, että se toi kuvaajalegenda Roger Deakinsille (s. 1949) viimeinkin uran ensimmäisen Oscarin. Tyylikkään kuvauksen ohella Blade Runner 2049 on kerännyt palkintoja eritoten efekteistään. Aika näyttää, vieläkö androidien saagalle nähdään jatkoa elokuvamuodossa. Paraikaa työn alla on, ajan hengen mukaisesti, tv-sarja Blade Runner 2099.

Pisteytys: 7/10

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

La La Land (2016)

Ohjannut Damien Chazelle
USA & Hongkong 2016, 128 min.
Musikaali, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Emma Stone, Ryan Gosling
 
City of stars, are you shining just for me?

Tähtien kaupunki Los Angelesissa piilee monia toteutumattomia unelmia. Näyttelijän urasta ja elokuvarooleista haaveileva Mia (Stone) ja määrätietoinen jazzmuusikko Sebastian (Gosling) kohtaavat sattumalta. Vastentahtoisesta alusta huolimatta kaksikon välillä leimahtaa lempi. Ihmissuhteiden ja suurien intohimojen yhteensovittaminen osoittautuu kuitenkin karikkoiseksi tieksi.
 
Suuria unelmia kohti kurotteleva La La Land on kuin yhtä suurta Hollywood-kulissia. Välillä steppikengät irtoavat maan kamaralta ja haaveet ottavat vallan, mutta tarina ei silti muutu täysin unenomaiseksi fantasiaksi. Köyhien taiteilijoiden arki ei ole tanssia ruusuilla. Tulevaisuuden haaveiden lisäksi elokuva tutkii menneen haikailua, mikä näkyy elokuvan kertaustyylissä. Tarina on täynnä silmäniskuja klassikoille aina Laulavista sadepisaroista (1952) Rochefortin tyttöihin (1967).
 
La La Land oli jättimenestys, joka tuntuu saaneen yksinomaan ylistäviä arvosteluja. Kuudella Oscarilla (mm. paras ohjaus, lavastus, laulu) palkittu musikaali on kiistämättä raikas tuulahdus supersankari-megaversumien hallitsemasta Hollywoodista, ihana muisto menneistä loiston ajoista. Perinteisestä sävystä ja monista klassikkoviitteistä huolimatta elokuva ei ole pelkkää vanhan toistoa, mistä näytteenä on nykypäivän tekniikka ja modernit miljööt. Vaan ei La La Land ole aivan esikuviensa veroinenkaan, sillä nostalgia vie omaperäisyyden kustannuksella. Siksi en aivan pääse kiinni La La Landin huumaan, vaikka tyylipuhtaan klassinen musikaali onkin kaikin puolin taitavasti tehty.
 
Pisteytys: 7/10

tiistai 14. toukokuuta 2024

I, Daniel Blake (2016)

Ohjannut Ken Loach
Iso-Britannia, Ranska & Belgia 2016, 100 min.
Draama
Pääosissa: Dave Johns, Hayley Squires
 
It's a monumental farce, isn't it?
 
Puuseppä Daniel Blake (Johns) saa sydänkohtauksen ja joutuu lääkärin määräyksestä jättämään työnsä. Työvoimatoimisto evää mieheltä elämiseen tarvittavat tuet ja edessä on loputon taistelu byrokraattien, online-palveluiden ja cv-klinikoiden pyörteissä. Onneksi Daniel tutustuu nuoreen yksinhuoltajaäiti Katieen (Squires), jonka perhe on myös ajettu ahtaalle. Kahden yksinäisen ystävyys auttaa heistä molempia, vaikka tulevaisuus vaikuttaa täysin toivottomalta.

I, Daniel Blake on tunteita herättävää arkirealismia, joka voisi olla aivan tosielämää kenelle vain. Tarinassa on kyllä kärjistyksiä, joita ilman draama ei kuitenkaan toimisi näin väkevästi. Lajityypiltään elokuva on brittiläisen kitchen sink -lajin jälkeläinen. Ken Loachin uralla yhteiskunnalliset aiheet ja työväenluokka ylipäätään ovatkin tuttuja teemoja jo monen vuosikymmenen ajalta: tästä muistuttaa jo toinen 1001-listan Loach-filmi Poika ja haukka (1969). Tavallaan I, Daniel Blake tuntuu jopa uran synteesiltä, vaikka eipä ahkera ohjaaja työntekoa tähän teokseen lopettanut.

Kultaisella palmulla palkittu I, Daniel Blake oli arvostelumenestys kotimaassaan ja Euroopassa laajemminkin. Palkintokokoelmaan lukeutuu myös muun muassa parhaan brittifilmin Bafta. Vajaan vuosikymmenen aikana elokuva ei ole menettänyt terävyyttään ja ajankohtaisuuttaan. Lähivuosina Danielin kokemat nöyryytykset lienevät yhä useampien kohtalona Suomessakin. Brittiläisen byrokratian kiemurat ovat hieman erilaisia, mutta eipä aihe kovin vieraalta silti vaikuta. Tarina synkistää, mutta jättää myös hyvälle mielelle. Yhteistyössä on voimaa!

Pisteytys: 8/10

lauantai 11. toukokuuta 2024

Manchester by the Sea (2016)

Ohjannut Kenneth Lonergan
USA 2016, 137 min.
Draama
Pääosissa: Casey Affleck, Lucas Hedges, Michelle Williams
 
There's nothin' there.
 
Masentunut huoltomies Lee Chandler (Affleck) pitäytyy omissa oloissaan. Harmaa arki katkeaa, kun Lee saa tiedon veljensä yllättävästä kuolemasta. Ei auta muu, kuin palata entiselle kotiseudulle järjestelemään käytännön asioita ja kohtaamaan entisen elämän raunioita. Lee näkee edessään vain menneisyyden murheita, eikä avoimeen tulevaisuuteen ole helppo katsoa. Teini-ikäinen veljenpoika Patrick (Hedges) kaipaa kuitenkin aikuista rinnalleen.
 
Elokuvan puolivälissä umpimielisen Lee Chandlerin suru iskee katsojaa suoraan palleaan. Näinkö tämä on mennyt? Vaikka päähenkilö on aika tuskainen tapaus ─ ongelmia pakeneva riidanhaastaja, täysin kykenemätön puhumaan tunteistaan ─ hänen asemaansa on pakko solahtaa. Ja kuinka antoisaa se onkaan! Valtavan hieno käsikirjoitus saa tukea hienovaraisesta, ensiluokkaisesta näyttelijätyöstä. Kuvakulmat ovat tarkkaan harkittuja, pikkukaupungin ankaraan arkeen juurruttavia.

Manchester by the Sea on taitava kuvaus surutyön eri sävyistä. Aihe pakahduttaa, mutta mukaan mahtuu pieni pilkahdus huumoriakin. Kerronnassa hyvää on sekin, ettei surutyö tule elokuvan päättyessä valmiiksi. Leen elämä ainoastaan nytkähtää johonkin suuntaan, kenties kohti muutosta. Manchester by the Sea oli ansaitusti vuotensa puhutuimpia ja ylistetyimpiä draamaelokuvia. Elokuvan käsikirjoitus ja Casey Affleckin roolityö palkittiin Oscareilla ja Baftoilla.

Pisteytys: 9/10

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Moonlight (2016)

Ohjannut Barry Jenkins
USA 2016, 111 min.
Draama
Pääosissa: Trevante Rhodes, Ashton Sanders, Alex R. Hibbert, Naomie Harris, Mahershala Ali
 
My name is Chiron, people call me little.

Nuori Chiron (Hibbert/Sanders/Rhodes) varttuu huumeluolien naapurissa. Koulukiusatusta lapsesta ja teinistä kasvaa lopulta kovapintainen lihaskimppu, mutta epävarmuus ei haihdu vahvasta ulkokuoresta huolimatta. Moonlight seuraa Chironin elämää lineaarisesti kolmessa aikatasossa. Muutamien lyhyiden mutta merkittävien kohtaamisien kautta tarkastellaan alituista oman itsensä etsimistä, herkkyyden kätkemistä ja maskuliinisuuden ihanteiden epätoivoista tavoittelua.

Moonlight on koskettava kasvutarina, jossa tutkitaan minuuden muodostumista. Ote on realistinen mutta ei liian rujo. Elokuvasta merkittävän tekeekin juuri se, että uhon ja nyrkkienheilutuksen sijaan fokus on rakkaudessa ja sen kaipuussa. Vaikeita asioita kokenut Chiron kokee kyllä sokaisevaa vihaa, ymmärrettävästi, mutta lopulta sijaa saa anteeksiantokin. Kuinka tärkeä tällainen tunne-elokuva onkaan, varsinkin, kun se kertoo nuoresta miehestä!

Parhaan elokuvan Oscarilla palkittu Moonlight kruunasi akatemiajuhlan, jota oli moitittu ja myllytetty liiasta valkoisuudesta. Elokuva ehdottomasti ansaitsi kaikki voittonsa omine ansioineen, eikä vain siksi, että Moonlight sattumalta sopi uuden ajan palkintokriteereihin. Kriitikoiden ylistämä elokuva teki Barry Jenkinsistä (s. 1979) hetkessä tunnetun ohjaajan, jonka tulevia töitä moni ryhtyi välittömästi odottamaan innolla. Sittemmin Jenkins on jatkanut rakkauden ja rikosten polulla erinomaisessa teoksessaan If Beale Street Could Talk (2018).

Pisteytys: 10/10

lauantai 4. toukokuuta 2024

13th - 13. lisäys (2016)

Ohjannut Ava DuVernay
USA 2016, 100 min.
Dokumentti, Rikos, Historia
 
So let's look at the statistics...
 
Yhdysvalloissa elää viitisen prosenttia maailman väestöstä, mutta peräti neljännes maailman kaikista vangeista lusii tuomiotaan tuossa vapauden maassa. Erityisen silmiinpistävää on, että vangeista valtava osa on mustia. Black Lives Matter -dokumentti pureutuu väkevästi Yhdysvaltain rasistiseen historiaan vankiloiden kautta. Aseena ovat tiukat faktat, joita dokumentti pudottelee sopivasti annostellen. Vankilat vertautuvat nykyajan orjuuteen, eikä väite tunnu lainkaan tuulesta temmatulta.

13. lisäys on tyyliltään puhuvien päiden dokumentti, mutta se on rytmitetty selkeästi ja kiinnostavasti. Elokuva pohjustaa nykytilannetta Yhdysvaltain rasistisella historialla ja paljastaa, kuinka tämän päivän vankilatodellisuuteen on oikein ajauduttu. Vankiloiden ja niistä hyötyvien yritysten liitto vaikuttaa toivottomalta vyyhdiltä, jonka purkaminen vaatii valtavasti työtä. Dokumentin ensi-illasta on pian vuosikymmen ja tuntuu ahdistavalta, ettei elokuvan aihe ole ehtinyt vanheta yhtään.

Ahdistusta purkaakseen voi toki syventyä tärkeään aihepiiriin syvällisemmin. Tämän dokumentin lisäksi ohjaaja Ava DuVernayn (s. 1972) tuotannossa on muutakin katsomisen arvoista mustaa historiaa: historiadraama Selma (2014) seuraa mustien ihmisoikeustaistelua Martin Luther Kingin johdolla. Sama tematiikka toistuu uusimmassa kehutussa ohjaustyössä Origin (2023), joka sai ensi-iltansa Venetsiassa viime syksynä. Selma oli jo esillä Oscar-gaalassa, tosin vain parhaan kappaleen ansiosta. 13. lisäys sai dokumentti-ehdokkuuden, mutta voiton vei hieman samaa teemaa liippaava O.J.: Made in America (2016) -saaga. Samana vuonna ehdolla oli myös rasismidokumentti I am Not Your Negro (2016), jossa tutkitaan nyky-Yhdysvaltojen rasismia kirjailija James Baldwinin sanoin. Aikanaan tunteita aiheellisestikin kuumentanut #OscarsSoWhite -kohu näkyy ehdokasasettelussa!

Pisteytys: 8/10

torstai 2. toukokuuta 2024

Huhtikuun elokuvat 2024

Al-hadiya - The Present
Ohjannut Farah Nabulsi
Iso-Britannia & Palestiina 2020, 24 min.
Lyhytelokuva, Draama
Pääosissa: Saleh Bakri, Maryam Kanj




Palestiinalainen lyhytelokuva kertoo miehestä (Barkri), joka lähtee kauppareissulle tyttärensä kanssa. Saisiko samalla ostettua hääpäivälahjan vaimolle? Arkinen matka on täynnä esteitä, kontrollipisteitä ja kohtuutonta vallankäyttöä. Oivaltava kertomus voitti lyhytelokuva-Baftan ja oli ehdolla samassa kategoriassa myös Oscareissa. Vahva esikoisohjaus Farah Nabulsilta.

Pisteytys: 8/10
 
Bølgen - The Wave
Ohjannut Roar Uthaug
Norja & Ruotsi 2016, 105 min.
Draama, Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Kristoffer Joner, Ane Dahl Torp, Fridtjov Såheim
 
 
 
 
Norjalainen katastrofielokuva seuraa geologi Kristian Eikjordia (Joner) suuren onnettomuuden uhatessa. Pikkukaupungin vieressä kohoava vuori käyttäytyy omituisesti, eikä takaraivossa kolkuttava vaisto jätä Eikjordia rauhaan. Kun vuori lopulta murenee, tsunami uhkaa upottaa koko asutuksen alleen ja kello tikittää. Draama on välillä vähän kömpelöä ja katastrofielokuvan kliseet piinaavat, mutta tarinassa on silti sellaista hyvää arkisuutta, jota Hollywoodin tusinarainoista ei löydä etsimälläkään.

Pisteytys: 6/10

Vera Drake
Ohjannut Mike Leigh
Iso-Britannia, Ranska & USA 2004, 125 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Imelda Staunton, Phil Davis, Daniel Mays
 
 
 
On vuosi 1950 ja abortti on Iso-Britanniassa yhä laiton. Nuhteeton vanha rouva Vera Drake (Staunton) tekee laittomia raskaudenkeskeytyksiä työläisnaisille, kunnes jää kiinni. Sydäntäsärkevä draama haluaa muistuttaa, että abortti on ollut myös luokkakysymys. Valitettavaa ja raivostuttavaa, että aihe on jälleen ajankohtaistumassa. Mike Leighin tyylille uskollinen työläiselokuva oli ilmestyessään arvostelumenestys ja se palkittiin muun muassa parhaan elokuvan Baftalla.
 
Pisteytys: 8/10
 
Once Were Warriors - Kerran sotureita
Ohjannut Lee Tamahori
Uusi-Seelanti 1994, 102 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Rena Owen, Temuera Morrison, Mamaengaroa Kerr-Bell



Kurjaa on köyhän maoriperheen elämä 1990-luvun Aucklandissa. Lihaksiaan pullisteleva isä Jake Heke (Morrison) ryyppää, rellestää ja pitää koko perhettä väkivaltaisessa otteessaan. Vaan millainen onkaan todellinen esi-isien unohdettu soturihenki? Tarinassa olisi hetkittäin syventämisen varaa, vaan vaikuttava yhteiskunnallinen kertomus se on näinkin. Elokuva perustuu Alan Duffin romaanitrilogiaan, jonka toinen osa on filmatisoitu nimellä Soturin varjo (1999).

Pisteytys: 7/10
 
Born American - Jäätävä polte
Ohjannut Renny Harlin
USA & Suomi 1986, 95 min.
Toiminta, Draama, Trilleri
Pääosissa: Mike Norris, Steve Durham, David Coburn
 
 
 
 
Kolme hölmöä amerikkalaisturistia seikkailee Lapissa ja ylittää huvin vuoksi itärajan. Siitä seuraa melkoinen soppa ja suunta vie armottomalle vankileirille. Renny Harlinin esikoisohjaus on täysin typerä, mutta juuri siksi huvittavan viihdyttävä. Kiinnostavinta elokuvassa kuitenkin on sen aikanaan synnyttämä kohu: neuvostovastaiseksi tulkittua filmiä sensuroitiin Suomessa, samalla kun sitä markkinoitiin Yhdysvalloista tutulla raivokkaalla tuotteistamisella. Menestys jäi kuitenkin köykäiseksi.

Pisteytys: 4/10
 
La feu follet - Virvatuli
Ohjannut Louis Malle
Ranska 1963, 108 min.
Draama
Pääosissa: Maurice Ronet, Léna Skerla, Jean-Paul Moulinot
 
 
 
 
Ahdistunut mies (Ronet) hautoo synkkiä ajatuksia alkoholistiparantolassa. Onko elämässä enää mitään mieltä? Kertomus vie taidokkaasti syviin vesiin ja valtavaan tyhjiöön, jota viinakaan ei enää täytä. Pariisilainen miljöö on viehko, mutta kaikki kauneus on jo päähenkilön tavoittamattomissa. Elokuva henkii uutta aaltoa, mutta ahdistavuutensa vuoksi se on kaukana tyylin riehakkaimmista kokeiluista.

Pisteytys: 8/10
 
Moana - Moana, auringon poika
Ohjannut Robert Flaherty
USA 1926/1980, 85 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti
 
 
 
 
 
Robert Flahertyn elokuva vie Samoan kaukaisille saarille, jossa valmistaudutaan suureen juhlaan. Samoin kuin Flahertyn Nanookissa (1922), elokuvan katse on eksotiikan ja paratiisi-ihanteiden kyllästämä. Aikalaisten näkökulma oli kuitenkin toinen, eikä elokuvaa siten voi liikaa jälkiviisaasti moittia. Vuosikymmeniä myöhemmin mykkäelokuva on täydentynyt ohjaajan tyttären Monica Flahertyn laatimalla ääniraidalla. Lavastettu, rekonstruoitu ja osin näytelty Moana ei nykymittapuulla täytä dokumentin kriteereitä, mutta kuvaa kyllä kiehtovasti lajityypin historiaa.

Pisteytys: 7/10