Szegénylegények - Miehet ilman toivoa (1966)

Ohjannut Miklós Jancsó

Unkari 1966, 90 min.

Draama, Historia

Pääosissa: János Görbe, Zoltán Latinovits, Tibor Molnár

 

The regime is pitiless.

Avaralla unkarilaispustalla seisoo ankara vankila, jonne on tuotu suuri kapinallisten joukko. Vangit ovat sankarillisen Lajos Kossuthin kannattajia, joiden tavoitteena on irroittaa Unkari Itävallan hallinnasta. Vankilassa aatteet pyritään riisumaan ja miehet yritetään kääntää toisiaan vastaan. Elokuva on terävä kuvaus vallasta ja vapauden hinnasta, ja kertomus osuu kiinnostavaan kuohunnan aikaan Euroopan historiassa. Tapahtumat sijoittuvat hullun vuoden 1848 jälkeiseen aikaan, mutta silti vuosiin ennen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian syntyä.

Miehet ilman toivoa (engl. The Round-Up), tai toisinaan Kapinalliset, on unkarilaisohjaaja Miklós Jancsón kansainvälinen läpimurto. Elokuvassa on yhtymäkohtia Jancsón muuhun tuotantoon, kuten Punaiseen psalmiin (1972). Molemmat elokuvat sijoittuvat avoimelle pustalle ja 1800-luvun jälkipuolelle, teematkin ovat samankaltaisia. Tämän elokuvan mieleenpainuvinta antia ovat pitkät otokset avarassa miljöössä. Tarina on vaitonainen ja jättää paljon katsojan ymmärrettäväksi tai tulkittavaksi. Liikaa vaikeaselkoisuutta ei silti tarvitse pelätä.

 

Kriitikoiden arvostama historiadraama oli menestys varsinkin Cannesissa, jossa elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Kaikkiaan Jancsón uralle tuli peräti viisi Kultaisen palmun ehdokkuutta, mutta yhdestäkään ei tullut voittoa. Kultaisen leijonan ehdokkuuksiakin ehti kertyä jopa kolme ja lopulta vuonna 1990 Jancsó sai kunnialeijonan arvostetusta urastaan. Näin runsas ehdokkuuslistakin on jo arvostettava saavutus. Pitkien otosten ja eurooppalaisen elokuvahistorian ystäville Jancsón teokset ovat ehdottomasti tutustumisen väärtejä.

Pisteytys: 7/10

Sing Street (2016)

Ohjannut John Carney

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2016, 106 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ferdia Walsh-Peelo, Lucy Boynton, Jack Reynor

 

This is life, Conor. Drive it like you stole it.

 

Nuori Conor Lalor (Walsh-Peelo) kamppailee teini-iän tuskien kanssa 1980-luvun Dublinissa. Perheriitoja, jatkuvaa rahapulaa ja ankaraa koulukuria pakeneva Conor perustaa bändin, joka tähtää tähtiin. Musiikillinen linja hakee muotoaan, mutta yhteissoitto toimii. Bänditouhujensa ansiosta lauluja rustaava Conor onnistuu lähestymään ihanaa, tavoittamatonta Rafinaa (Boynton), jonka katse tähyää jo parempaa elämää kaukana Lontoossa.

Sing Streetin teinitarina ei ole ennenkuulumaton: nuorukainen kapinoi (lempeästi) auktoriteetteja vastaan ja kokee kaihoisia sydänsuruja. Kuitenkin Sing Street laulaa tutun veisun sydämeenkäyvällä sympatialla. Kevyesti kulkevaa tarinaa seuraa mielellään, eikä vaikeuksiin jäädä jankkaamaan liikaa. Pohjavire on positiivinen ja iloinen, vaikka vaikeuksia riittää joka nurkalla: tavallaan tyylilaji on kitchen sink -realismia, jossa on kitkeryyden sijaan roimasti toivoa.

Irlantilaisohjaaja John Carney muistetaan eritoten läpimurtofilmistään Once (2007), joka kertoo köyhien muusikoiden haaveista Dublinin koleilla kaduilla. Sing Streetissä on samaa kotikutoista tunnelmaa ja lämpöä. Sundancessa ensi-iltansa saanut elokuva otettiin vastaan kehuen, vaikka filmistä ei tullutkaan Oncen kaltaista hittiä. Näiden elokuvien ystäviä ilahduttanee tieto siitä, että tänä vuonna ensi-iltansa on määrä saada Carneyn seuraava musiikkielokuva Power Ballad (2026).

Pisteytys: 7/10

Zwartboek - Black Book (2006)

Ohjannut Paul Verhoeven

Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia & Belgia 2006, 145 min.

Sota, Draama, Trilleri

Pääosissa: Carice van Houten, Sebastian Koch, Thom Hoffman

 

Work is work, right?

Juutalainen laulajatähti Rachel Stein (van Houten) joutuu jättämään parrasvalot natsimiehityksen vuoksi. Alankomaissa kytee kapina ja kovia kokenut Stein osallistuu päättäväisesti vastarintaliikkeen toimintaan. Edessä on kovia uhrauksia, sillä Stein soluttautuu käärmeenpesään ja aloittaa lemmensuhteen kapteeni Ludwig Müntzen (Koch) kanssa. Sota ei ole mustavalkoista: vaikeita valintoja, pahuutta, itsekkyyttä on kaikkialla, mutta niin myös pyyteettömyyttä ja avunantoa.

Black Book on pohjimmiltaan vakoojajännäri, jota on Paul Verhoevenin tapaan maustettu hienoisella erotiikalla. Onneksi pahimmalta kiusallisuudelta vältytään ja fokus on enemmän vastarintaliikkeen toiminnassa. Elokuvalla on kestoa, mutta intensiteetti säilyy hyvin loppuun saakka. Verhoeven on aiemminkin käsitellyt kotimaansa vaiheita toisessa maailmansodassa: Gestapon vihollinen numero 1 (1977) on niin ikään pitkä mutta hyvin rytmitetty sotatrilleri, joka kertoo vastarintaliikkeestä.

Venetsiassa ensi-iltansa saanut Black Book vastaanotettiin pääosin positiivisesti ja elokuva oli jopa ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi. Verhoevenin paluu Hollywoodista kotimaahansa oli onnistunut, ja sittemmin ura on jatkunut Euroopan kamaralla muutaman filmin voimin (mm. Elle, 2016). Suomessa Black Book ei tainnut saada laajaa teatterikierrosta, vaikka filmi menestyikin maailmalla hyvin. Näinä eurooppalaisen vastarinnan aikoina Black Book sopii mainiosti katsottavaksi, jos kaipaa terävää poikkiteloin asettautumista. Tyyli ammentaa Hollywoodista, mutta on kuitenkin leimallisen eurooppalaista ja monisävyistä tarinankerrontaa.

 

Pisteytys: 7/10

The Color of Money - Suuret setelit (1986)

Ohjannut Martin Scorsese

USA 1986, 119 min.

Draama 

Pääosissa: Paul Newman, Tom Cruise, Mary Elizabeth Mastrantonio

 

You gotta have brains and you gotta have balls.

Eddie "Fast Eddie" Nelson (Newman) on eläköitynyt biljardimestari, joka ei kuitenkaan ole hylännyt tuttuja pelikuppiloitaan. Eddie ottaa oppilaakseen nuoren ja itsevarman Vincentin (Cruise), jonka näyttämisenhalu seisoo menestyksen tiellä. Eddien suoraviivaisessa biljardikoulussa Vincent etenee aina vain suurempiin ja rahakkaampiin pelipöytiin, mutta myös Eddiellä on matkan varrella paljon opittavaa. Kuka lopulta vie suurimman turnauksen jättipotin?

Suuret setelit on jatko-osa Robert Rossenin jännittävälle biljardi-draamalle Suurkaupungin hait (1961). Paul Newman uusii roolinsa takavuosien biljardihaina, joka nyt on kohonnut mentoroitavasta mentoriksi. Ekasta elokuvasta Newman sai Oscar-ehdokkuuden ja Suuret setelit toi lopulta voiton, pitkän ja taitavan uran ainoan akatemiapystin. Elokuva sai myös kolme muuta Oscar-ehdokkuutta ja varsin kiitettävän vastaanoton. Suuret setelit ei aivan yllä esiosansa tasolle maineessa tai laadussa, mutta se on silti taitava jatko-osa.

Erityisen hyvin Suuret setelit onnistuu siinä, että sen kasvutarina on moniulotteinen. Eddie ei jää taustalle hymisteleväksi papaksi, vaan hän on edelleen tiukasti pääosassa, vahvana ja vahvistuvana, sopivissa hetkissä hauraana. Hahmon tarina jatkuu. Kokonaisuutena elokuva ei silti ole parasta ja iskevintä Martin Scorsesea; ehkäpä 1980-luku ei ollut ohjaajan parasta kulta-aikaa, vaikka syntyneet filmit eivät missään nimessä ole huonoja. Suuret setelit on joka tapauksessa vetävä sporttileffa intohimosta ja itsensä etsimisestä, rehellinen ja viskinmakuinen tarina pölyisistä kuppiloista ja lumisilta takakujilta.

Pisteytys: 7/10

Beyond a Reasonable Doubt - Sähkötuoli odottaa (1956)

Ohjannut Fritz Lang

USA 1956, 80 min.

Rikos, Draama 

Pääosissa: Dana Andrews, Joan Fontaine, Sidney Blackmer

 

What about the risks?

Voiko syytön joutua sähkötuoliin? Kuolemanrangaistusta vastustava Austin Spencer (Blackmer) haluaa paljastaa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän aukot. Sanomalehden omistava Spencer innostaa toimittaja Tom Garretin (Andrews) pistämään likoon itsensä ja maineensa: Garrett lavastaa itsensä syylliseksi ratkaisemattomaan murhaan ja Spencer dokumentoi projektin tarkasti. Aivan kaikkea nokkelat toimittajatkaan eivät osaa ottaa huomioon ja pian Garrett on pahassa pulassa.

Sähkötuoli odottaa on tarinaltaan jännittävä, mutta toteutukseltaan innoton elokuva. Sitä selittää elokuvan tuotantovaihe. Ohjaaja Fritz Lang oli ajautunut kärhämään Hollywood-studioiden kanssa, Joan Fontainen ura oli hiipumassa ja päätähti Dana Andrews kärsi vaikeasta alkoholismista. Lang ohjasi film noirinsa loppuun pitkin hampain, muutti pikimmiten takaisin Saksaan ja ilmoitti vihaavansa viimeiseksi jäänyttä Hollywood-teostaan. Saksassa syntyi vielä muutama heikosti menestynyt filmi, mutta aiemman mestariohjaajan ura oli jo vääjäämättä saapunut ehtoopuolelle.

 

Onnettomista tuontanto-oloistaan huolimatta Sähkötuoli odottaa on ihan kelvollinen rikosdraama, jossa on myös hyvät hetkensä. Armoton loppuratkaisu tosin tuntuu henkivän Langin ärtymystä ja piittaamattomuutta; toisenlainen suunta olisi voinut kasvattaa kokonaisuudesta kiinnostavamman ja ennen muuta uskottavamman. Saman käsikirjoituksen pohjalta on sittemmin tehty uusintafilmatisointi Väärä alibi (2009), joka tosin on menestynyt vielä Langin versiotakin heikommin.

 

Pisteytys: 6/10

Highlander - kuolematon (1986)

Ohjannut Russell Mulcahy

Iso-Britannia & USA 1986, 116 min.

Fantasia, Toiminta

Pääosissa: Christopher Lambert, Sean Connery, Clancy Brown, Roxanne Hart

 

There can be only one!

 

Connor MacLeod (Lambert) saa poliisit peräänsä, sillä häntä epäillään oudosta murhasta. Mies on syytön tapahtumaan, mutta hänen menneisyyteensä kuuluu vuosisatojen verran verenvuodatusta. MacLeod nimittäin lukeutuu harvalukuisten kuolemattomien joukkoon, joiden päiviä ei päätä mikään muu kuin kaulan katkaisu. Lopulta kuolemattomia on määrä jäädä henkiin vain yksi, ja nyt vuosisatoja jatkunut taistelu on jälleen käynnissä...

Hervotonta fantasiatoimintaa luritteleva Highlander on juoneltaan niin pöljä, ettei sen parissa voi olla viihtymättä. Elokuva alkaa mehevästi parkkihallissa käydyllä kankealla miekkailunäytöksellä ja siirtyy takaumien kautta 1500-luvun Skotlantiin, jossa MacLeod saa tietää erikoiskyvystään. Kuolemattomien olemassaolon syytä, tai mitään muutakaan, ei hirveästi selitellä: tämä tarina täytyy vain ottaa annettuna ja koittaa nauttia sen kömpelöstä viehätysvoimasta. Yksi mieleenpainuva ja sinänsä aivan toimiva elementti on Queenin musiikki, joka tahdittaa kummaa tarinaa.

Highlander ei saanut suurta suosiota ilmestyessään, mutta vähitellen elokuvalle on kertynyt kulttimainetta. Sen innoittamana tarina on saanut jatkoa peräti neljän elokuvan verran (1991, 1994, 2000, 2007). Tarinasta on niin ikään syntynyt animaatioita, pari tv-sarjaa ja aivan viime vuosina on kuhistu mahdollisesta uudelleenfilmatisoinnista. Kun tähän lisätään vielä sarjakuvat ja pelit, Highlander alkaakin vaikuttaa lopulta melko suositulta kasariviihteeltä. Tuskinpa vuosikymmenensä parasta toimintaa, mutta silti yllättävän ikimuistoista miekankalistelua.

Pisteytys: 6/10

Ostre sledované vlaky - Tarkoin vartioidut junat (1966)

Ohjannut Jirí Menzel

Tsekkoslovakia 1966, 92 min.

Draama, Komedia, Sota 

Pääosissa: Václav Neckár, Josef Somr, Vlastimil Brodský, Jitka Bendová

 

The curse of an erotic century! Armageddon!

 

Eletään toisen maailmansodan lopun aikoja ja sodan ratkaisua odotetaan kiihkeästi. Nuori Milos (Neckár) ajattelee jo kaikkea muuta kuin jatkuvia taisteluita, kurjuutta ja ties mitä attentaatteja: hänen mielensä on vallannut rautateillä työskentelevä kaunis Mása (Bendová). Milos pääsee ihastuksensa lähelle aloittaessaan työt pienellä rautatieasemalla, mutta nuoruuden epävarmuus on hauraan lemmen tiellä.

 

Tsekkoslovakian uuden aallon merkkiteos kertoo täyteläisesti ajasta nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla. Sodan vakavuus on Milosin kokemusmaailman reunamilla, sillä hänen huomionsa kohteina ovat vain orastava rakkauselämä, seksuaalisesti kokeneemmat, irstailevat työtoverit ja pelko omasta huonommuudesta petipuuhissa. Miehisyyttä tarkastellaan ensisijaisesti humoristisessa valossa. Kaksinaismoralismi tulee esille mustana huumorina esimerkiksi kohdassa, jossa siveyttä vartioivat ukkomiehet kuulostelevat nuorelta naiselta tämän osallisuutta lemmenleikkeihin.

Aiheiltaan herkkä, hauska ja rohkea elokuva herättää suurta sympatiaa. Vaikka sota jää tavallaan kulissiksi, se on myös tarinan ytimessä: miten paljon heleää ja orastavaa ihmiselämää sota tuhoaa tieltään! Elokuvan loppu on järisyttävä. Tarkoin vartioidut junat (engl. Closely Watched Trains) on tätä nykyä klassikko, mutta oivaa menestystä tuli jo teoksen ilmestyessä. Elokuva palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Häkellyttävää on sekin, että filmi on ohjaaja-käsikirjoittaja Jirí Menzelin (1938─2020) ensimmäinen kokopitkä ohjaus. Elokuva tosin lopulta jäi Menzelin tunnetuimmaksi teokseksi, vaikka muitakin onnistumisia mahtui pitkälle uralle.

 

Pisteytys: 

9/10