12. luukku: 60 vuotta sitten (Laukaus pimeässä, 1964)

I believe everything and I believe nothing.

Päivän luukussa hypätään erään vuoden 1964 hittifilmin pyörteisiin. Oheisen elokuvan lisäksi vuotensa suurmenestyksiä olivat satufilmatisointi Maija Poppanen (1964), Oscareita kahminut musikaali My Fair Lady (1964) sekä jännityksentäyteinen Bond-leffa 007 ja Kultasormi (1964).

Klassikoiksi muodostuneita kuusikymppisiä ovat myös eritoten mustan huumorin mestariteos, edelleen ajankohtainen Tohtori Outolempi (1964) ja haikean romanttinen musikaali Cherbourgin sateenvarjot (1964). Mikäli mielii matkata ympäri maailmaa, upeita elokuvia piisaa. Ukrainaan vie Menneitten sukupolvien varjot (1964), Brasiliaan saattelee Musta jumala, valkoinen paholainen (1964) ja Japanissa ilahduttavat Dyynien daami (1964) sekä Onibaba (1964).

 

A Shot in the Dark - Laukaus pimeässä
Ohjannut Blake Edwards

Iso-Britannia & USA 1964, 102 min.

Komedia, Rikos, Mysteeri

Pääosissa: Peter Sellers, Elke Sommer, Herbert Lom

 

 

 

 

Rikoskomedia Vaaleanpunainen pantteri (1963) osoittautui yleisömenestykseksi, joten filmille leivottiin nopeasti jatko-osa. Sen päärooliin nostettiin katsojien suosikki, Peter Lorren näyttelemä täystohelo etsivä Jacques Closeau. Vaikka tuotantotahti oli kaikin puolin vauhdikas, Laukaus pimeässä osoittautui suureksi yleisömenestykseksi, jolle kriitikot olivat vähintäänkin suopeita.

Laukaus pimeässä sijoittuu Pariisiin, jossa etsivä Closeau tutkii teollisuuspampun kartanossa tapahtuvia murhia. Syyttävä sormi osoittaa väistämättä kartanon sisäkön (Sommer) suuntaan, mutta Closeau ummistaa silmänsä... Maria-sisäkkö nimittäin on perin viehättävä. Miten rikos mahtaa ratketa? Ainakin Closeaun omaperäiset työskentelytavat saavat poliisijohdon epätoivon partaalle.

Humoristinen etsivätörttöily on säilyttänyt hyvän maineensa ja se on usein mainittu pantteri-sarjan parhaimpana osana. Hahmot ovat omaan makuuni ehkä hieman turhankin liioiteltuja karikatyyreja, vaikka se toki lajityyppiin sopii. Sittemmin suositulle elokuvaparille on tehty seitsemän jatko-osaa ja pari uusintafilmatisointia 2000-luvulla. Sarjan ekan osan alkuteksteissä seikkailee animoitu pantterihahmo, joka tästä filmistä uupuu ─ vaaleanpunainen kujeilija palasi kuitenkin myöhempiin elokuviin ja sai jopa oman animaatiosarjansa (1964─1977).

Pisteytys: 7/10

11. luukku: 60 vuotta sitten (Kamarineidon päiväkirja, 1964)

I bet you had lots of fun in Paris.

Tänään vuosi on 1964, jolloin Beatlemania levisi Yhdysvaltoihin. The Beatles oli vallannut alaa Suomessakin, vaikkei vielä hittilistalla päihittänyt Katri Helenaa. Puhelinlangat laulaa oli vuoden suosituin hitti! Enemmän kärkästä keskustelua sen sijaan synnytti Hannu Salaman läpimurtoromaani Juhannustanssit (1964), joka johti kuuluisaan jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin.

Juhannustanssit huokuu vahvasti aikansa ilmapiiriä, mutta elokuvatkin vievät oivallisesti vuoden tunnelmiin. Beatlesien tahdissa aika rientää riehakkaasti aikalaisfilmissä Yeah! Yeah! Tässä tulemme! (1964), eikä villejä otteita puutu Jean-Luc Godardin uuden aallon filmistä Laittomat (1964). Vuoteen 1964 sijoittuvat esimerkiksi kansalaisoikeusliikkeen kuumaa kesää tarkasteleva Mississippi palaa (1988), lohduton työläisdraama Dancer in the Dark (2000) ja katolisen kirkon kahnauksia käsittelevä Epäilys (2008) ─ kaikki ovat tavalla tai toisella kiinni ajan hengessä.

 

Le journal d'une femme de chambre - Kamarineidon päiväkirja
Ohjannut Luis Buñuel

Ranska & Italia 1964, 97 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Jeanne Moreau, Georges Géret, Michel Piccoli

 

Pariisitar Célestine (Moreau) tietää herrasväen syvimmät salaisuudet, sillä hän työskentelee kamaripalvelijana. Nyt hän matkustaa maaseudulle uuteen pestiinsä vauraaseen taloon. Naapurustoriidat ja isäntäväen oudot paheet pohjustavat hilpeän farssin, joka kuitenkin yllättäen muuttuu sävyltään tummanpuhuvaksi. Tapahtuu nimittäin synkkä rikos, joka paljastaa taas uusia salaisuuksia paikkakunnan asukkaista.

Kamarineidon päiväkirja (engl. Diary of a Chambermaid) sijoittuu 1930-luvulle ja muukalaisvihaa lietsova ajankuva on tarinassa läsnä. Aikalaisilmapiirin lisäksi miljöö on taidokas, suorastaan herkullisen runsas. Elokuva pohjautuu Octave Mirbeaun romaaniin Le journal d'une femme de chambre (1900), josta on tehty kolme muutakin filmiversiota (1916, 1946 ja 2015). Ainoastaan Buñuelin elokuva tapahtuu 1930-luvulla, kun taas kirja ja toiset filmiversiot sijoittuvat 1800─1900-lukujen taitteeseen.

Buñuelin tarinalle valitsema ajankohta vie ajatukset hänen uransa alkuvaiheisiin, Kulta-ajan (1930) aikoihin. Espanjalaissyntyinen ohjaaja aloitti uransa Ranskassa surrealistisilla teoksilla (erit. Andalusialainen koira, 1928), palasi kotimaahansa (jossa syntyi Las Hurdes, 1932) ja pakeni sisällissotaa ja heräävää fasismia Amerikkaan. Yhdysvalloissa ja Meksikossa ura kukoisti (mm. Viridiana, 1961 ja Tuhon enkeli, 1962). Lopulta 1960-luvun alussa maailmankuulu ohjaaja palasi Ranskaan, jossa alkoi uran viimeinen vaihe. Pelin avasi Kamarineidon päiväkirja ─ se ei ole lainkaan absurdeinta Buñuelia, mutta ohjaajansa elokuvaksi selvästi tunnistettava klassikko.

Pisteytys: 8/10

10. luukku: 70 vuotta sitten (Paluuta ei ole, 1954)

We're takin' this bird all the way to 'Frisco

Tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa ovat viettäneet monet elokuvalegendat ─ Tie (1954), Takaikkuna (1954), Seitsemän samuraita (1954)! Ihka ensimmäinen Godzilla (1954) sai ensi-iltansa, ja tuskinpa kukaan vielä tuolloin aavisti sarjan jatkuvan yli seitsemän vuosikymmentä. Vuoden 1954 näyttävimpiä elokuvatapauksia olivat yleisöhitti Valkeaa joulua (1954), Judy Garlandin suuri paluu elokuvassa Tähti on syntynyt (1954) sekä Oscar-menestys Alaston satama (1954). Myös päivän elokuva lukeutuu osaksi vuoden 1954 nimekästä hittikimaraa.

 

Vuoden 1954 filmitähtien joukossa ei vielä juurikaan tunnettu sellaisia legendaarisia nimiä kuten Sean Connery tai Jack Lemmon, mutta molemmat kuitenkin tekivät tuona vuonna valkokangasdebyyttinsä. Vielä tuntemattomampia olivat vuoden vauvabuumilaiset: John Travolta, Jackie Chan, Amy Heckerling, Ang Lee... Nyt tie vie seitsemänkymppisten juhlalennolle, josta ei jännitystä puutu.

 

The High and the Mighty - Paluuta ei ole

Ohjannut William A. Wellman

USA 1954, 147 min.

Toiminta, Seikkailu, Trilleri

Pääosissa: John Wayne, Claire Trevor, Robert Stack

Matkustajalentokone lähtee reittilennolle Honolulusta kohti San Franciscoa, kunnes kesken matkan koneeseen tulee vakava vika. Konkarikapteeni John Sullivania (Wayne) riivaa aiempi muisto tuhoisasta lento-onnettomuudesta, mutta tilanteeseen on suhtauduttava viileällä ammattitaidolla. Lopulta takaisin ei voi enää kääntyä, vaan koneen miehistön ja matkustajien on valmistauduttava pahimpaan.

Paluuta ei ole perustuu Ernest K. Gannin bestseller-romaaniin The High and the Mighty (1953). Myös filmiversiosta tuli odotetusti hitti ja yksi vuotensa katsotuimmista elokuvista. Dimitri Tiomkinin score palkittiin Oscarilla ja muitakin ehdokkuuksia elokuvalle tuli. Nykynäkökulmasta tarinan viihdyttävin anti taitaa kuitenkin olla se, miten paljon lentomatkailu onkaan muuttunut.

Sittemmin Paluuta ei ole on toiminut vaikuttimena monille muille katastrofielokuville. Jännityksen tahti ei tässä filmissä vielä ole kovinkaan hengästyttävä, vaan draamaa annostellaan maltillisesti ja hienoisen huumorin sävyttämänä. Kaikessa rauhassa vaan! Elokuva ei kylläkään ole varsinainen komedia, mutta moni sen käänne meinaa naurattaa. Syynä on eritoten myöhempi lentoparodia Hei me lennetään (1980), jonka idea, rakenne ja moni hahmokin on suurelta osin napattu tästä filmistä.

Pisteytys: 6/10

9. luukku: 70 vuotta sitten (Mies, jonka minulle annoit, 1954)

Does your wife really want you to play this part?

 

Elokuva-aikakone saapuu 70 vuoden taa, jolloin rapakon takana räjähtivät uuden aikakauden hittisävelet. Rockin räjähtävä voima oli kuplinut pinnan alla hyvän tovin, mutta viimein vuoden 1954 kevään  korvalla Bill Haley & His Comets täräyttivät rock-ajan alkaneeksi hitillään Rock Around Clock ja kesällä tahteja seurasi Elvis That's All Right -coverillaan.

Suomessa rock ei vielä ollut rajaton riemu. Sota-ajan varjot olivat pitkiä, mutta sentään vuonna 1954 säännöstely loppui ja kahvikin virtasi taas vapaana. Sen sijaan "kirjallinen jatkosota" oli vasta alkamassa, kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas julkaistiin marraskuussa ja Helsingin Sanomien joulukuinen kritiikki "Purnaajan sota" aloitti kiivaan keskustelun sotatodellisuuden kuvaamisesta. Kulttuurin parissa jatketaan, sillä päivän elokuva vie teatterimaailmaan!

 

 

The Country Girl - Mies, jonka minulle annoit
Ohjannut George Seaton

USA 1954, 104 min.

Draama

Pääosissa: Bing Crosby, Grace Kelly, William Holden

 

 

 

 

Näyttelijä Frank Elgin (Crosby) raivaa tietään takaisin teatterilavalle, mutta paha alkoholismi ja menneisyyden traumat ovat onnen tiellä. Frankin Georgie-vaimo (Kelly) haluaa auttaa miestään, mutta uskooko hän enää viinanhuuruisen miehensä kykyihin? Karille ajautunut avioliitto joutuu kovaan koitokseen, kun Frankille viimein avautuu tilaisuus päästä Broadwayn parrasvaloihin.

Mies, jonka minulle annoit on teemoiltaan hieman samankaltainen kuin saman vuoden Tähti on syntynyt (1954) ─ molempien näyttämökulisseissa kukoistavat kilvan alkoholismi ja rakkaussuhteet. Tämä elokuva ei kuitenkaan keskity tähteyteen, vaan painavaan ihmissuhdedraamaan. Elokuvan näyttelijät, aikansa suuret tähdet, tulkitsevat väkevästi kertomuksen synkkiä teemoja.

Elokuvan aikalaismenestys oli erinomaista: filmi oli yksi vuotensa katsotuimpia ja se palkittiin lisäksi kahdella Oscarilla (käsikirjoitus & Grace Kellyn pääosa). Sittemmin elokuvan maine on jatkunut. Mies, jonka minulle annoit on listattuna esimerkiksi New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalla. Elokuva on pätevästi näyteltyä, vakuuttavaa draamaa, mutta ei lajinsa ikimuistoisin. Sinänsä elokuva ansaitsi Oscarinsa mutta kilpailijat ällistyttävät: kuinka ihmeessä Judy Garlandin suuri paluurooli hävisi Grace Kellylle ja miten niin tämä käsikirjoitus voitti Takaikkunan (1954)? Vaan sellaista on akatemiapystien maailmassa ja Hollywoodin kulisseissa!

Pisteytys: 7/10

8. luukku: 40 vuotta sitten (Arsenikkia ja vanhoja pitsejä, 1944)

Just a pinch of cyanide!

Sota-ajan tunnelmat piirtyivät valkokankaille esimerkiksi elokuvissa Kirjava satama (1944) ja Iivana Julma (1944). Elokuvavuoden suurimmat hitit kuitenkin olivat pikemminkin todellisuuspakoa. Vuoden isoin kassamagneetti ja parhaan elokuvan Oscarin voittaja oli Leo McCareyn musikaali Kulje tietäni (1944). Sen ohella suurmenestykseksi ylsi toinen musikaali, Tyttö ja kosija (1944), joka sopii oivasti katsottavaksi juuri joulun tienoilla. Päivän elokuvassa kuitenkin hypätään yllättävän myrkylliseen Halloween-iltaan erään 1940-luvun menestyskomedian matkassa.

Arsenic and Old Lace - Arsenikkia ja vanhoja pitsejä

Ohjannut Frank Capra

USA 1944, 118 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Cary Grant, Priscilla Lane, Raymond Massey

Teatterikriitikko Mortimer Brewster (Grant) on ikuinen poikamies, joka kuitenkin on viimein aikeissa avioitua. Hääsuunnitelmiin kuitenkin tulee melkoinen töyssy, kun Mortimer vie nuorikkonsa (Lane) kylään rakkaiden tätiensä luokse. Herttaisten rouvien kellarista nimittäin paljastuu kokonainen hautausmaa, jonne muorit ovat lapioineet surmaamiaan papparaisia. Ja entäpä Mortimerin sekopäiset veljet, joiden temput ovat toinen toistaan älyttömämpiä? Koko suku on tullut hulluksi!

Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on mustanpuhuva farssi, jonka humoristista yllätysasetelmaa korostetaan näyttelijöiden fyysisellä ilmaisuvoimalla. Varsinkin Cary Grant saa ilveillä ihan tosissaan! Tarina sijoittuu lähes kokonaan tätien asuntoon, mikä luo filmiin melko teatterimaisen tunnelman. Elokuva toki perustuu samannimiseen näytelmään, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla alkuvuodesta 1941. Filmiversion oli määrä päästä valkokankaille vuonna 1942, mutta näytelmä olikin niin suosittu, että elokuva sai odottaa vuoroaan aina syksyyn 1944 saakka.

Jos teatteriversio oli suosittu, katsojia ja kriitikoiden kehuja ropisi myös elokuvaversiolle. Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on mainio komedia, vaikkei aivan Frank Capran ikimuistoisin teos olekaan. Elokuva on puhdasverinen komedia siinä mielessä, ettei tarinassa erityisemmin nosteta esille syviä teemoja tai draamaa. Murha-asetelma tuo mieleen Charlie Chaplinin aikalaiskomedian Ritari Siniparran (1947), jossa kuitenkin käydään lävitse melkoinen tunneskaala. Joka tapauksessa tämä kevytmielinen ja silti aavistuksen mustanpuhuva komedia sopii oivasti syysiltojen kevennykseksi.

Pisteytys: 7/10

7. luukku: 80 vuotta sitten (Kiihko, 1944)

Didn't you prepare for the lesson?

Vuonna 1944 toisen maailmansodan loppujylinät olivat  kiivaassa vaiheessa ─ vetäytymisiä, verilöylyjä, kansannousuja! Alkuvuonna jysähtelivät Helsingin suurpommitukset ja kesällä räjähti käyntiin Neuvostoliiton suurhyökkäys. Rauhanneuvotteluita hiottiin aina syyskuulle saakka, jolloin jatkosota lopulta päättyi ja Lapin sota alkoi. Muuallakin Euroopassa melskattiin kiihkeästi, sillä Saksa alkoi sortua ja keskitysleirien kauhut paljastua. Julmuuksien aika ei silti ollut vielä ohi: holokausti oli täydessä vauhdissa ja junat kuljettivat ihmisiä kuin karjaa. Kun kesä kääntyi syksyksi, muuan nuori Anne Frank oli matkalla kohti Auschwitzia...

Vuoden sotatapahtumiin voi uppoutua elokuvien parissa. Normandian maihinnousuun vievät Atlantin valli murtuu (1962) sekä Pelastakaa sotamies Ryan (1998). Son of Saul (2015) puolestaan rysäyttää katsojansa syvälle keskitysleirien ahdinkoon. Lapin sodan tunnelmia välittävät Pojat (1962) sekä Kätilö (2015). Mikäli tositapahtumat kaipaavat mausteekseen mielikuvitusta, sotavuoteen 1944 sijoittuvat myös Juna (1964) sekä Panin labyrintti (2006). Päivän elokuva pakenee sodan kauhuja rauhalliseen Ruotsiin, vaikka täysin huolista vapaata ei elo ollut sielläkään.

 

 

Hets - Kiihko
Ohjannut  Alf Sjöberg

Ruotsi 1944, 95 min.

Draama

Pääosissa: Alf Kjellin, Stig Järrel, Mai Zetterling

Tulevien ylioppilaiden viimeinen kouluvuosi lähestyy loppuaan. Uhkana valmistumisen jälkeen alkavalle vapaudelle on kuitenkin tiukka koulukuri, joka koettelee eritoten nuorta Jan-Erikiä (Kjellin). Sadistinen latinanopettaja "Caligula" (Järrel) piinaa rakkaushuolien riuduttamaa nuorukaista. Kahden voimakkaan hahmon taistelu ajautuu synkkiin vesiin.

Kiihko (engl. Torment) on Alf Sjöbergin (1903─1980) tunnetuimpia ohjaustöitä. Nykyisin filmi on maineikas eritoten siksi, että se oli Ingmar Bergmanin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Tuolloin vielä nuori elokuvanoviisi latasi tekstiin kitkeriä muistoja omilta kouluvuosiltaan. Ankaran opettajan vastapainona nähdään toki myös hieman lempeämpiä auktoriteetteja, vaikka kunnon ymmärrystä Jan-Erik ei saa osakseen keneltäkään.

Edelleen samaistuttavalta tuntuva nuoruuskiihkon kuvaus menestyi aikanaan hyvin, sillä tarina varmasti puhutteli monia. Kotimaassaan elokuva herätti suorastaan kiivasta keskustelua kouluoloista, eikä edes Bergmanin entinen rehtori malttanut olla julkisesti kommentoimatta filmin aiheuttamaa hälyä. Kiihko sai näkyvyyttä ulkomaillakin ja se palkittiin Cannesin Grand Prixillä.

Pisteytys: 7/10

6. luukku: Suomifilmejä 1924─2024

Visa mig min tillkommande!

 

Itsenäisyyspäivän Suomi-kooste esittelee jälleen elokuvia sadan vuoden ajalta 1924─2024. Kun ajat ovat kovia, tekee herkästi mieli paeta onnellisiin aikoihin: tässä kattauksessa piisaakin monta komediaa, kevyttä romanssia ja nostalgian kyllästämää menneisyyskuvaa. Toki mukana on synkkiäkin sävyjä. Silti parempien aikojen kaihossa tekee mieli kysyä, oliko ennen kaikki paremmin. Vai olisiko elo iloisempaa, jos olisin joku muu?

 

Elokuva-arkistostani löytyy vaihtoehtoinen elokuvamuistojen taival, jonka voi aloittaa poikkeavasti Hollywood-filmillä. Mika Waltarin tunnettuun romaaniin (1945) perustuva Sinuhe egyptiläinen (1954) nimittäin on saanut ainoan elokuvaversionsa rapakon toisella puolen. Vaan jatkakaamme matkaa kummallisten kotimaisten parissa! Seppo Huunosen Karvat (1974) kuvaa häkellyttävästi kotimaisen elokuvateollisuuden laarinpohja-aikoja, ja ysärin railakkuutta tarjoavat Leningrad Cowboys meet Moses (1994) sekä Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994). Tälle vuosituhannelle tuovat hauskat Kukkia & sidontaa (2004) ja Perkele (2004) sekä animaatio Muumit Rivieralla (2014). Jos taas haluaa jatkaa nostalgiateemalla, päivän kattauksen täydentää osuvasti Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (2004).

 

 

Polyteekkarifilmi

Ohjannut Adolf Lindroos

Suomi 1924, 69 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Rurik Ekroos, Emil Lindh, Kirsti Suonio

 

 

 

 

Joukko suomalaisurheilijoita oli suuntaamassa Pariisin kesäolympialaisiin 1924. Tätä jaloa aatetta halusivat tukea Helsingin polyteekkarit, jotka päättivät avittaa atleettien matkakassaa elokuvan lipputuloilla. Niin syntyi puolittain dokumentaarinen ja fiktiivinen Polyteekkarifilmi, jossa teekkarikulkueeseen sekaantuvat jopa Olympoksen jumalat. Lopputulos on ihan hauskaa aikansa henkeä, vaikka elokuvallisilta ansioiltaan filmi ei ole mikään merkkiteos. Jos kaipaa aikamatkaa 1920-luvun Helsinkiin, tämä elokuva toimii oivana menolippuna. Se sisältää kiehtovaa ajankuvaa, mutta myös tuhnuista misogyniaa ja runsain määrin tuotesijoittelua.

Pisteytys: 6/10

 

Siltalan pehtoori
Ohjannut Risto Orko

Suomi 1934, 87 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Jalmari Rinne, Hanna Taini, Uuno Laakso

 

 

 

 

Kujeilevan vedonlyönnin ansiosta muuan rikas kartanonomistaja Kurt (Rinne) pestautuu Siltalan kartanon pehtoriksi. Mies haluaa osoittaa taitonsa maataloustöiden johdossa, eikä hän pelkää heilua viikatteen varressa. Kartanon kesäpäivissä roihahtaa monta lemmentarinaa! Suursuosioon kohonnut elokuva oli aikanaan ensimmäinen suomalainen miljoonan katsojan rajapyykin ylittänyt filmi. Siltalan pehtoori toimii edelleen kauniina, joskin melko romantisoituna aikamatkana entisajan vauraimpaan maaseutuelämään. Harald Selmer-Geethin samannimiseen romaaniin (1903) perustuva tarina on sittemmin filmatisoitu uudelleen vuonna 1953.

Pisteytys: 7/10

Nainen on valttia

Ohjannut Ansa Ikonen

Suomi 1944, 99 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ansa Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso

 

 

 

 

Menestynyt laulaja Kirsi Kalpa (Ikonen) kyllästyy itsekkääseen sulhaseensa ja ajautuu pakosalle poikamiesboksiin. Siellä syttyy romanssi säveltäjä Rantamaan (Salminen) kauniiden sävelmien tahdittamana. Sota-aikana tehdyssä filmissä luotetaan viihdelinjaan, eikä aikalaistodellisuus näy rahtustakaan: kahvikin on kahvia, eikä mitään vastiketta! Ansa Ikosen ainoaksi jäänyt ohjaustyö on vasta toinen suomalainen naisen ohjaama elokuva (ensimmäinen on Glory Leppäsen Onnenpotku, 1936). Ohjaustyössä ei ole moitittavaa, varsinkin, kun Ikonen on vieläpä pääroolissa ja laulaa lurittaa useammankin hienon numeron. Sen sijaan Mika Waltarin tusina-käsikirjoitus on löperö.

Pisteytys: 6/10

 

Opri

Ohjannut Edvin Laine 

Suomi 1954, 79 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Rakel Laakso, Elsa Turakainen, Elna Hellman

Karjalainen evakkomummo Opri (Laakso) joutuu kunnalliskotiin. Edvin Laineen herttaisessa ja tunteikkaassa draamakomediassa ei ole erityisen selvää juonta, mutta tunnelmaa piisaa senkin edestä. Rakastettavien vanhushahmojen joukossa on kujeilevia pappoja ja nyreitä sekä ilomielisiä mummoja, joiden parissa aika kiitää sukkelaan. Erinomaiset näyttelijät olivat tehneet roolinsa jo kertaalleen teatterilavalla. Ihastuttava matka aikaan entiseen!

Pisteytys: 8/10

 

X-paroni
Ohjannut Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta & Spede Pasanen

Suomi 1964, 85 min.

Komedia

Pääosissa: Spede Pasanen, Pirjo Pasanen, Simo Salminen, Jaakko Pakkasvirta

 

Paroni Wilhelm von Tandem (Pasanen) kolauttaa päänsä ja menettää muistinsa. Pian syntyy sekaannus, sillä muuan maalaisukkeli Kalle (Pasanen) on paronin ilmetty kaksoisolento. Kuinka miekkoset pärjäävät toistensa kengissä? Spede Pasanen oli aloitellut elokuvauraansa näyttelijänä jo 1950-luvulla ja X-paronin myötä hän pääsi kokeilemaan kannuksiaan käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Niin alkoi pitkä ja tuottelias ura viihteen moniottelijana. Elokuvassa nähdään Speden vilkkaan mielikuvituksen tuottamia keksintöjä, joita hän elämänsä varrella kehitteli samalla innolla kuin kansanhuvejakin.

Pisteytys: 6/10

 

Viu-hah hah-taja
Ohjannut Ere Kokkonen

Suomi 1974, 83 min.

Komedia

Pääosissa: Leo Lastumäki, Jyrki Kovaleff, Pentti Siimes

 

 

 

 

Ufomiehet ja kummat kaksoisolennot aiheuttavat sekaannusta ja pian itse valtakunnaneuvottelijakin viuhahtaa. Vuotta 1974 voi hyvin luonnehtia suomalaisen elokuvaviihteen aallonpohjaksi, sillä Viu-hah hah-tajan ohella ensi-iltansa sai vain kyseenalaisehko erootiikkadraama Karvat (1974). Molemmat olivat luokattomia jo aikalaiskriitikoiden mielestä. Viu-hah hah-taja on kyllä niin pöljä, että hyvällä tuulella ollessaan törttöilylle saattaa hieman nauraakin.

Pisteytys: 3/10

 

Klaani: Tarina Sammakoitten suvusta
Ohjannut Mika Kaurismäki

Suomi 1984, 120 min.

Draama, Rikos, Romantiikka

Pääosissa: Markku Halme, Minna Soisalo, Antti Litja

Sammakoiden suku tunnetaan pahamaineisista rikollisistaan ja hulttiomaisesta elämäntyylistään. Nuori Aleksanteri Suuri Sammakko (Halme) väistelee sukunsa taakkaa, mutta erilainen elämä on mahdotonta saavuttaa. Rehellinen draamaelokuva muistetaan varsinkin Anssi Tikanmäen Jussi-palkitusta musiikista, joka soi kauniina kautta linjan. Hieno on elokuvan miljöökin, vanha Tampere jo kadonneine maisemineen. Tarina kulkee hieman jäykästi, mutta silti raadollisen rehdisti.

Pisteytys: 7/10

 

Pekko ja poika
Ohjannut Timo Koivusalo

Suomi 1994, 82 min.

Komedia

Pääosissa: Timo Koivusalo, Satu Silvo, Kalle Wallin, Esko Nikkari

 

 

 

Timo Koivusalon luoma Pekko Aikamiespoika nousi suosituksi huumorihahmoksi 1990-luvulla. Hahmon edesottamuksista syntyi tv-sarja (1993) sekä viisi elokuvaa (1993─1997), joista Pekko ja poika on toinen. Kuvitteellisessa Tyräahon kylässä elelevä yksinkertainen mualaismies Pekko (Koivusalo) loihtii ympärilleen lämminhenkistä kansankomediaa. Tässä elokuvassa hän tosin lähtee maaseudulta Helsinkiin, mukanaan sosiaalivirkailijoita pakeneva pikkuveljensä (Wallin). Umpipöhkö mutta hyväntuulinen elokuva oli vuoden 1994 katsotuin kotimainen elokuva. Kai tässä on jotain oudosti purevaa 90-luvun nostalgiaa, jonka ansiosta elokuva on näkemisen väärti.

Pisteytys: 5/10

 

Koirankynnen leikkaaja
Ohjannut Markku Pölönen

Suomi 2004, 105 min.

Draama

Pääosissa: Peter Franzén, Taisto Reimaluoto, Ahti Kuoppala

 

 

 

 

Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin (1980) perustuva draama vie sotien jälkeisiin köyhiin vuosiin. Tarinan päähenkilö on sodassa vaikeasti päähän vammautunut Mertsi (Franzén), joka saa pakkomielteen työkaverinsa koiran kynnenleikkuusta. Pienestä sysäyksestä saa alkunsa pitkä vaellus halki rikkinäisen maan, kohti Kainuun korpea ja hauva-auvoa. Markku Pölösen tyylille uskollisesti elokuvassa tarkastellaan entisajan Suomea sangen nostalgisesti ja lämminhenkisesti.

Pisteytys: 7/10

 

Mielensäpahoittaja
Ohjannut Dome Karukoski

Suomi & Islanti 2014, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Antti Litja, Petra Frey, Iikka Forss, Mari Perankoski

Tuomas Kyrön luomaan Mielensäpahoittaja-hahmoon perustuva draamakomedia esittelee juron mutta rakastetun ukkelin (Litja). Ennen oli kaikki paremmin, jupisee jäärä ja yrittää tilapäisesti sopeutua modernin miniänsä (Perankoski) kanssa samaan talouteen. Karkean olemuksen alta paljastuu kauniisti herkkiä tuntoja, välillä vähän naurattaakin. Mielensäpahoittaja oli ilmestyessään hitti ja niinpä sille on tehty jatkoksi tv-sarja (2019) sekä kolme elokuvaa (2018, 2022, 2024).

Pisteytys: 6/10

 

Myrskyluodon Maija
Ohjannut Tiina Lymi

Suomi 2024, 164 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Amanda Jansson, Linus Troedsson

Anni Blomqvistin Myrskyluoto-kirjasarja (1968─1973) on rakastettu kertomus ankarasta elämästä 1800-luvun Ahvenanmaalla. Tässä elokuvassa alkuperäisromaanien pitkä tarina on tiivistetty hyvin ja Maijasta (Jansson) on luotu kirjaan nähden varsin vahva ja omapäinen hahmo. Siinä olisi hyvä lähtökohta saaristorealismille, mutta elokuva on voimakkaan romantisoitu miljöötä ja puvustusta myöten. Niin puhtaaksi siivotulta kaikki tuntuu, että saaristoelämää vaivaa hienoinen teatraalisuus, vaikka kaikki onkin kovin kaunista. Tunnelatauskin kasvaa mekaanisesti, jatkuvasti alleviivaten ja jokainen onneton käänne pureskellaan katsojalle valmiiksi. Elokuva on kuitenkin kerännyt laajalti ihailua ja suuria katsojalukuja, joten historiallista rakkausviihdettä ja puhdistavaa itkua kaipaavalle Myrskyluodon Maija on todennäköisesti nappiosuma.

Pisteytys: 5/10