torstai 23. syyskuuta 2021

Goodfellas ─ Mafiaveljet (1990)

Ohjannut Martin Scorsese
USA 1990, 146 min.
Rikos, Draama, Biografia
Pääosissa: Ray Liotta, Robert De Niro, Joe Pesci
 
I always wanted to be a gangster.
 
Gangsteri Henry Hillin elämäkertaan (Nicolas Pileggi: Wiseguy, 1985) perustuva Mafiaveljet on yksi kaikkien aikojen parhaista mafiaelokuvista. Elokuvan päähenkilö Henry Hill (Liotta) on haaveillut gangsteriurasta jo pikkupoikana. Innokas nuorukainen aloittaa hanttihommista ja ottaa hiljalleen paikkansa uudessa perheessään Jimmy Conwayn (De Niro) ja Tommy DeViton (Pesci) rinnalla. Huumekartelli pyörii ja luodit laulavat New Yorkin kujilla, mutta huipulla tuulee aina.

Mafiaveljet on taattua Martin Scorsesen ytimekästä kerrontaa, milteipä Scorsesea parhaimmillaan. Thelma Schoonmakerin leikkausten rytmi antaa elokuvalle täydellisen tempon: kestoa tarinalla on lähes kolme tuntia, mutta aika kuluu kuin siivillä. Soundtrack ja äänimaisema, miljöö sekä näyttelijät ovat niin ikään nappiosumia. Scorsese palasi samankaltaisiin tunnelmiin ja tarinaan The Irishmanin (2020) myötä; onnistuminen sekin, mutta ei aivan vedä vertoja Mafiaveljille.

Erinomaiseen menestykseen kohonnut Mafiaveljet loisti palkintogaaloissa. Oscarin sai vain Joe Pesci hienosta, räjähtävän energisestä ja kylmäävästä sivuroolista ─ osuvaa, että Pescin seuraava ehdokkuus tuli The Irishmanista. Mafiaveljet on parhaimmillaan juuri henkilöhahmojensa ansiosta: Robert De Niron tyylinäyte on tuttua laatutavaraa ja tuoreempi kasvo Ray Liotta pärjää konkareiden rinnalla mainiosti. Sääli, ettei Liottan ura menestyksestä huolimatta lähtenyt erityiseen nousukiitoon. Hahmot ovat aitoja, arvaamattomia ja inhimillisiä, mutta he elävät elokuvatähtien elämää. Mafiaveljien lopussa väläytetään tavallisen tallaajan arkea, Henry Hillin toista elämää, josta elokuvamainen gangsteritodellisuus on kaukana. Hetken elämä olikin kuin elokuvaa!

Pisteytys: 9/10

tiistai 21. syyskuuta 2021

Pretty Woman (1990)

Ohjannut Garry Marshall
USA 1990, 119 min.
Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Julia Roberts, Richard Gere

I want the fairy tale.

Häikäilemätön bisnesmies Edward Lewis (Gere) törmää kohtalon oikusta prostituoituun Vivian Wardiin (Roberts). Uusi tuttavuus tuntuu niin raikkaalta tuulahdukselta, että Edward palkkaa Vivianin viikoksi seuralaisekseen erilaisiin liiketapahtumiin. Liikesuhteeksi määritelty kumppanuus muuttuu hiljalleen syvemmäksi ja rakastavaisten elämä on suurten muutosten edessä.

Pretty Woman on vanha kunnon tuhkimotarina ja melko yllätyksetön romanttinen komedia. Pieni ennalta-arvattavuus ei silti haittaa, sillä elokuvassa on omanlaistaan vetovoimaa ja pääparin välistä kemiaa. Naisvartaloita hivelevä miehinen katse tuntuu jo vanhanaikaiselta ja prostituutiosta jää turhan ruusuinen kuva, mutta hahmot ja tarina pelastavat paljon. Pretty Womanissa kyse on ennen kaikkea sadusta, joka ei onneksi etene ainoastaan rikkaan, vanhemman miehen ehdoilla. Vivianin hahmo on onnistuneen itsenäinen toimija, joka ei alistu mihin tahansa kohteluun.
 
Elokuvan ehdoton tähti on Viviania loistavasti tulkitseva Julia Roberts, jonka elokuvaura oli vasta aluillaan. Hollywoodin unelmamaailma otti Robertsin nopeasti syleilyynsä: ensimmäinen Oscar-ehdokkuus tärähti elokuvasta Teräskukat (1989) ja Pretty Womanin ansiosta Roberts oli ehdolla jälleen seuraavassa gaalassa. Voittoa ei vielä tullut, mutta ura urkeni. Pretty Woman oli jättimenestys, joka viimeistään teki nuoren taiturin maailmanlaajuisesti tunnetuksi. Ilmestymisvuotensa kolmanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi kohonnut Pretty Woman ei aivan suotta ole muodostunut lajityyppinsä klassikoksi. Kepeä viihde puree edelleen.

Pisteytys 7/10

lauantai 18. syyskuuta 2021

Dip huet seung hung ─ The Killer (1989)

Ohjannut John Woo
Hongkong 1989, 111 min.
Toiminta, Rikos, Draama
Pääosissa: Chow Yun-Fat, Danny Lee, Sally Yeh

Buddy, this ain't no kindergarten.

Salamurhaaja Ah Jong (Yun-Fat) suostuu vastaanottamaan uransa viimeisen keikan, sillä hän tarvitsee rahaa elämänsä ainoaan hyvään tekoon. Ah Jong tuntee syyllisyyttä aiheutettuaan ihailemansa kapakkalaulaja Jennyn (Yeh) sokaistumisen, ja kaivattujen rahojen on määrä mennä Jennyn silmäleikkaukseen. Harmi vain, ettei salamurhaajalla juuri ole luotettavia kollegoita ─ pian Ah Jongin kannoilla vaanii piinkova kyttä Lee Ying (Lee).

The Killer on tärähtävää toimintaa, loputonta luotien laulua ja vereen sekoittuvaa melankoliaa. Juoni on tarpeeksi yksinkertaistettu, mutta henkilötarinoissa on sopivasti syvyyttä. Nykynäkökulmasta Jennyn hahmosta tosin on tehty aika tuskastuttavan avuton myötäilijä, mutta ajan patina antakoot sen anteeksi. Eivät muutkaan sivuhahmot toisaalta niin mietittyjä ole, sillä näytelmän keskellä ovat viholliset, ystävät ja taistelutoverit Ah Jong sekä Lee Ying.

Kunniaa ja ystävyyttä käsittelevässä The Killerissä on juuri oikea annos draamaa, mutta pääpaino on näyttävässä toiminnassa. Taisteluiden koreografiat ovat uskomattoman taitavasti mietittyjä, eikä siksi ole ihmekään, että elokuva on toiminut merkittävänä vaikuttimena lukuisille muille toimintaelokuville. Elokuvan faniksi on tunnustautunut esimerkiksi Quentin Tarantino, jonka fanit nauttinevat The Killerin paukuttelusta taatusti. Elokuvan osakseen saama menestys toimi Hollywood-menolippuna sekä ohjaaja John Woolle (1946─) että päätähti Chow Yun-Fatille (1955─), vaikka The Killer on tainnut ainakin toistaiseksi jäädä molempien suurimmaksi mestariteokseksi.

Pisteytys: 8/10

torstai 16. syyskuuta 2021

Hitlerjunge Salomon ─ Europa Europa (1990)

Ohjannut Agnieszka Holland
Saksa, Ranska & Puola 1990, 112 min.
Draama, Sota, Historia
Pääosissa: Marco Hofschneider, René Hofschneider, Julie Delpy

Are you really German?

Kristalliyö muuttaa juutalaisnuorukaisen elämän selviytymistaisteluksi. Solomon Perel (Hofschneider) löytää karmaisevan piilopaikan vihollisen silmien alta, sillä hän päätyy hitlerjugendin jäseneksi. Taustan salaaminen on vaikeaa ja kaikkein raastavinta on seurata, kuinka uskonveljiä teurastetaan. Elokuvan katsojaa kauhistuttaa sekin, että kertomus pohjautuu todellisen Solomon Perelin (1925) muistelmateokseen (1989). Mies itse tekee lyhyen cameoroolin aivan elokuvan lopussa.

Europa Europa kuvaa todenmukaisesti toisen maailmansodan kauhuja yhden nuoren miehenalun silmin. Välillä painajaismaiset tapahtumat muuttuvat absurdiksi uneksi, joiden musta huumori tuntuu pitävän päähenkilön jollain tapaa järjissään diktaattorit valssaavat ja pienet ihmiset kärsivät. Erinomaisen vastaanoton saanut selviytymistarina sai hyvin näkyvyyttä maailmalla. Suomessa elokuvaa tosin ei juuri olla esitetty, mikä on kiistämättä sääli.
 
Koskettava sotadraama on puolalaisohjaaja Agnieszka Hollandin (1948) tunnetuimpia teoksia. Holokausti, uskonto ja erilaiset väkevät poliittiset teemat toistuvat monissa muissakin Hollandin elokuvissa. Tässä teoksessa tuntuu olevan jotain henkilökohtaista, sillä Holland oli itsekin paennut sotaa kotimaastaan vain vuosikymmentä aiemmin. Europa Europan hyvä menestys avasi ohjaajalle tien Hollywoodiin, mutta tällä vuosituhannella Holland on palannut juurilleen Euroopan maaperälle.

Pisteytys:
8/10

tiistai 14. syyskuuta 2021

My Left Foot ─ Minun elämäni (1989)

Ohjannut Jim Sheridan
Irlanti & Iso-Britannia 1989, 103 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Hugh O'Conor, Brenda Fricker, Kristen Sheridan, Fiona Shaw

A broken body's nothing compared to a broken heart.

CP-vammainen Christy Brown (Day-Lewis/O'Conor) viettää lapsuutensa ja nuoruutensa köyhässä työläisperheessä. Kovan taistelun tuloksena Christy saa perheensä ymmärtämään, ettei hänen vammansa suinkaan tarkoita älyllistä vajavaisuutta. Sinnikäs nuorukainen opettelee käyttämään luomistyönsä välineenä vasenta jalkaansa, ainoaa käyttökelpoista raajaansa. Taide tuo Christylle kuuluisuutta ja vaurautta, mutta ei välttämättä onnea.

Tositapahtumiin perustuva Minun elämäni pohjautuu Christy Brownin omaelämäkerralliseen romaaniin Vasen jalkani (1954). Päähenkilö kuvataan taitavasti moniulotteisena persoonana, eikä vammaisen täydy sopeutua altavastaajan osaan pikemminkin muun maailman olisi sopeuduttava ja ymmärrettävä vammaisuutta paremmin. Daniel Day-Lewisin roolisuoritus on vaikea ja fyysisyydessään armoton, mutta taitava näyttelijä onnistui osassaan Oscarin ja Baftan arvoisesti. Christyn äitiä lämpimästi näyttelevä Brenda Fricker palkittiin myös sivuosastaan Oscarilla.

Minun elämäni sai koskettavan aiheensa ja onnistuneen käsittelytapansa ansiosta näkyvyyttä palkintogaaloissa, ylistystä kriitikoilta ja moninkertaiset lipputulot budjettiinsa nähden. Kehutut näyttelijät ovat elokuvan kantava voima, mutta kerrontakin on mukavan tasapainoista ja aitoa, jos nyt välillä hieman kömpelöäkin. Christy Brownin tarinassa on ikävää potentiaalia muuttua liian pinnalliseksi kyyneltentiristykseksi ja yksioikoiseksi vaikeuksista voittoon -kerronnaksi (vrt. Kaiken teoria, 2014), mutta elokuva pysyy onneksi rehellisellä tiellä.

Pisteytys: 7/10

lauantai 11. syyskuuta 2021

Drugstore Cowboy (1989)

Ohjannut Gus Van Sant
USA 1989, 81 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Matt Dillon, Kelly Lynch, James Le Gros, Heather Graham

I was once a shameless full-time dope fiend.
 
Bob Hughes (Dillon) on nelihenkisen narkkarijengin keulakuva. Villiä ja vapaata elämäntapaa ylläpidetään apteekkiryöstöillä, joiden saalis tosin hupenee aina liian nopeasti ahnaiden käyttäjien kärsineisiin suoniin. Kolhut seuraavat toisiaan ja viikatemies vierailee, mutta vasta tarpeeksi monen onnettomuuden jälkeen Bob havahtuu ymmärtämään elämäntapansa turmiollisuuden.

Monipuolisen uran tehneen Gus Van Santin (1952) ensimmäiset ohjaustyöt syntyivät 19701980-lukujen taitteessa. Drugstore Cowboy on vasta toinen Van Santin kokopitkä ohjaustyö ja se sai erinomaisen vastaanoton kriitikoilta sekä näkyvyyttä palkintogaaloissa. Menestys tasoitti tietä kohti suurempaa suosiota, vaikka Van Santin varsinainen valtavirtamenestys koitti vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen. Drugstore Cowboy toimi hyvänä vauhdittajana myös pääosaa näytelleen Matt Dillonin ja säveltäjä Elliot Goldenthalin urapoluilla. Coolin koleat sävelmät eivät liene Goldenthalin parhaita, mutta käyvät hyvin yksiin soundtrackilla soivien pop-sävelmien kanssa, jotka juurruttavat elokuvan tapahtuma-aikaansa 1970-lukuun.

Drugstore Cowboy kuvaa yhteiskunnan laitamilla elävien ihmisten omaehtoista elämää turhia kaunistelematta. Narkkareiden arjen seuraaminen ei ole mieltäylentävää viihdettä, mutta pahimmat ankeudet tasapainotetaan onnistuneesti siivulla mustaa huumoria. Valtavirrasta poikkeavaa elämäntapaa ei silti kauhistella tai karnevalisoida. Elokuvassa on paljon samaa kuin hieman tunnetummassa addiktiklassikossa Trainspotting (1996), joka myös luottaa komedian ja realismin räväkkään liittoon. Ysärileffan fanit viihtynevät myös tämän jenkkiversion äärellä.

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Field of Dreams ─ Unelmien kenttä (1989)

Ohjannut Phil Alden Robinson
USA 1989, 107 min.
Fantasia, Draama
Pääosissa: Kevin Costner, Amy Madigan, James Earl Jones, Ray Liotta

If you build it, he will come.

Maissifarmari Ray Kinsella (Costner) elelee leppoista arkea perheensä kanssa Iowassa, kunnes eräänä päivänä hän kuulee outoja ääniä. Koska kuiskaukset eivät jätä miestä rauhaan, Ray päättää totella salaperäisiä ehdotuksia ja rakentaa pellolleen baseball-kentän. Puuha on järjetön, mutta se kannattaa: pian mahdottomatkin unelmat käyvät kentällä todeksi mitä ihmeellisimmillä tavoilla.
 
Unelmien kenttä perustuu maagista realismia edustavaan W. P. Kinsellan Shoeless Joe -romaaniin (1982). Unelmien toteutumista käsittelevä tarina muistuttaa haaveilun ihmeellisestä voimasta ja päämäärien taiasta kun tarpeeksi jaksaa yrittää, kaikki voi kääntyä hyväksi, on yksi elokuvan sanomista. Ainakaan unelmiaan ei kannata unohtaa! Toisaalta Rayn kentällä käy ilmi, etteivät kaikki haaveet saa tilaa toteutua, mutta ne voivat aina tehdä tilaa jollekin uudelle. Unelmien kenttä ei onneksi ole pelkkää amerikkalaisen unelman siirappista fantasiaa, vaan sivujuoniksi on punottu tärkeitä tarinoita jokaisen ihmisen vastuusta paremman maailman puolesta. 
 
Mukavasti menestynyt Unelmien kenttä oli ehdolla muutamaan Oscariin ja sai aikanaan kehuja pehmeästä lähestymistavastaan. Kiistämättä elokuva on lämminhenkisen lupsakkaa draamaviihdettä, mutta omaan makuuni kerronta on hieman turhan sentimentaalista. Ainakin Unelmien kenttä on tietystä valtavirtaisuudestaan huolimatta omaperäinen teos. Ihan vastaavia elokuvia ei nimittäin juuri tule mieleen, ellei sitten Tim Burtonin reaalimaailman fantasiaseikkailu Big Fish (2003).

Pisteytys: 6/10