maanantai 18. helmikuuta 2019

The Graduate - Miehuuskoe (1967)

Ohjannut Mike Nichols
USA 1967, 106 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Dustin Hoffman, Anne Bancroft, Katharine Ross

Mrs. Robinson, you're trying to seduce me!
Miehuuskoe kertoo Benistä (Hoffman), vastavalmistuneesta nuorukaisesta, joka ei tiedä mitä elämällään tekisi. Tulevaisuudesta ahdistuneelle Benille sataa neuvoja ja apua, mutta erikoisin kaikista kädenojennuksista on tuttavaperheen rouva Robinsonin tarjoama mahdollisuus seksisuhteeseen. Vaivaannuttava ja hieman surumielinenkin huumori kuvaa loistavasti hukassa olevan Benin kautta sukupolvien välistä kuilua sekä aikakaudelle tyypillistä vieraantumista. Samaten ajalleen vielä radikaali seksuaalisuuden kuvaus kertoo, että häpeilyn aika on vähitellen ohitse.

Euroopassa kuohahtaneiden uusien aaltojen rantautuminen kaupalliseen Hollywoodiin otti oman aikansa. Niin kutsutun uuden Hollywoodin voidaan katsoa alkaneen viimeistään vuonna 1967, jolloin ensi-iltansa saivat Bonnie ja Clyde sekä Miehuuskoe ─ molemmat uutta aaltoa esteettisesti ja sisällöllisesti henkiviä auteur-elokuvia. Ulkoisten vaikutteiden lisäksi uuden Hollywoodin synty oli reaktio Haysin sensurointiohjeistukselle, jota hädin tuskin noudatettiin enää 1950-luvun lopullakaan. Muutoksen aika oli tullut, ja uusi ikärajoihin perustuva järjestelmä astui voimaan vuonna 1968.

Uuden Hollywoodin läpimurron lisäksi Miehuuskoe oli merkittävä virstanpylväs uraansa aloittelevalle Dustin Hoffmanille, jonka roolityö eksyneenä nuorukaisena on loistava. Puhtia uralleen sai myös folkduo Simon & Garfunkel. Edelleen ikivihreänä 1960-luvun hittinä muistettava Mrs. Robinson on sävelletty Miehuuskoetta varten, ja monia muitakin menestyssävelmiä kuullaan elokuvassa jo alkuteksteistä lähtien. Miehuuskoe on toiminut ponnahduslautana ja aikansa peilinä, mutta filmin teemoilla on merkitystä nykypäivänäkin. Oman sukupolveni harhailu ei tunnu olevan kovin kaukana Benin apatiasta. Teini-ikäiselle itsellenikin elokuva olisi saattanut olla hieno oivallus: ei ollut helppoa vanhempienikaan sukupolvella.

Pisteytys:
10/10

lauantai 16. helmikuuta 2019

Bonnie and Clyde - Bonnie ja Clyde (1967)

Ohjannut Arthur Penn
USA 1967, 111 min.
Rikos, Biografia, Draama
Pääosissa: Warren Beatty, Faye Dunaway, Michael J. Pollard, Gene Hackman, Estelle Parsons

We rob banks!
Sanomalehtiotsikoiden ansiosta rikospari Bonnie ja Clyde kohosivat kuuluisuuteen 1930-luvun Yhdysvalloissa. Kaksikon ura huoltoasemien ja muiden pikkuliikkeiden ryöstäjinä katkesi lopulta väijytykseen ja kuolemaan, mutta legenda oli jo syntynyt. Bonnie ja Clyde aloittaa tarinan siitä, kun pikkurikollinen Clyde (Beatty) on juuri vapautunut vankilasta ja lyöttäytyy yhteen jännitystä etsivän Bonnien (Dunaway) kanssa. Totuutta paranteleva kertomus on romantisoitu menneen kuva: vaikka elokuva onkin 1960-luvun rikosleffaksi raaka, todellisuus oli karumpaa ja verisempää.

Bonnie ja Clyde on rikosseikkailu, mutta käsittelee myös traumaattisen vuosikymmenen kohtaloita. Millaisia toiveita ja mahdollisuuksia köyhillä oli tulevaisuutensa suhteen? Parhaiten tilinteko menneen kanssa kirkastuu sumean unenomaisessa kohtauksessa, jossa Bonnie vierailee perheensä luona. Suursotien välisen aikakauden ja laman runteleman Yhdysvaltain miljöö ja tunnelma on taltioitu niin kiehtovasti, että katsoja lähes hämääntyy: onko kyseessä pyrkimys piiruntarkkaan ajankuvaan vai tietoisesti paksulla nostalgialla väritetty muisto?

Ranskalaisesta uudesta aallosta vaikutteita ottanut filmi on Hollywood-elokuvaksi poikkeavan häpeilemätön. Väkivaltaa ja seksiä ei säästellä, jos toki molempien määrä Hollywoodissa onkin sittemmin lisääntynyt tasaista tahtia. Bonnie ja Clyde muodostaa omanlaisensa virstanpylvään amerikkalaisviihteen kehityksessä: tällaista ei taatusti oltu tehty aiemmin, eikä paluuta entiseen ollut. Uusien tuulien elokuva oli aikanaan menestys, joskin kymmenestä Oscar-ehdokkuudesta haaviin tarttui lopulta vain kaksi pystiä.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Cool Hand Luke - Lannistumaton Luke (1967)

Ohjannut Stuart Rosenberg
USA 1967, 126 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Paul Newman, George Kennedy, Robert Drivas

I can eat fifty eggs.
Parkkimittareita katkonutta Luke Jacksonia (Newman) odottaa kahden vuoden tuomio kahlejengissä, mutta mies ei aio luopua vapaudestaan edes jalat raudoitettuna. Vankilapakoja ja järjettömiä tempauksia harrastava Luke saavuttaa muiden vankien ihailun ja luo toivoa muutoin surkean arjen keskelle. Elokuvakerronta rakentaa Luken hahmosta Jeesus-allegorian, julmuudenkin edessä lannistumattoman hahmon, joka vastaanottaa kohtalonsa hymy huulillaan.

Lannistumaton Luke muistetaan unohtumattomista kohtauksistaan ja sutkautuksistaan sekä siitä, miten filmi on vaikuttanut myöhempiin vankilaelokuviin. Mieleen tulevat nopeasti ainakin Vihreä maili (1999) sekä Avain pakoon (1994), samaa henkeä löytyy myös mielisairaalakuvaelmasta Yksi lensi yli käenpesän (1975). Aiemmista elokuvista on niin ikään ammennettu: myös Luke on vainottu kahlekarkuri (1932), vaikka tässä elokuvassa pyrkimyksenä ei olekaan kuvata hahmojaan voimattomina koneen osasina ─ päinvastoin. Ainakin elokuva tuntuu sanovan, että kone voi nielaista ja lannistaa ihmisen, mutta minuutensa voi silti säilyttää ja pahuutta vastaan voi yrittää taistella.

Vapautta kuvaava Lannistumaton Luke ilmestyi aikana, jona Vietnamin sodan vastaisuus lopulta kääntyi sodan kannatusta suuremmaksi. Olisiko elokuvaa ollut mahdollista tehdä tällaisenaan vielä joitain vuosia aikaisemmin? Rivien väleistä on varsin helppo lukea aikansa sodanvastaisen mielialan herättämiä tuntoja ja eritoten Vietnamin aiheuttamaa järkytystä. Entistä sotasankari Lukea näyttelevä Paul Newman on tehnyt useita kärsivän miehen rooleja, joissa piilotettu tuska lopulta purkautuu epäsopivin tavoin. Myös Luke on kohdannut kolhuja, kenties niin suuria, ettei mahdollisuutena ole kuin kohota stoalaisen viileästi epätoivon yläpuolelle.

Pisteytys:
8/10

maanantai 11. helmikuuta 2019

Les demoiselles de Rochefort - Rochefortin tytöt (1967)

Ohjannut Jacques Demy
Ranska 1967, 120 min.
Musikaali, Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Catherine Deneuve, Françoise Dorléac, Jacques Perrin, George Chakiris

Mi fa so la mi re!
Iloinen karnevaali saapuu idylliseen Rochefortin satamakaupunkiin, josta on pian muodostuva yllättävien romanttisten kohtaamisten lemmenpesä. Musikaaliset sisarukset Delphine (Deneuve) ja Solange (Dorléac) eivät kuitenkaan suostu valitsemaan heilakseen ketä tahansa vastaantulijaa, eikä oikeaa lempeä tahdo löytyä mistään. Rakkaus odottaa kuitenkin jo nurkan takana, ja pienten kommellusten jälkeen jokainen armastaan kaipaava saa lopulta osuman Amorin nuolesta.

Eritoten Ranskassa suursuosioon noussut Rochefortin tytöt (engl. The Young Girls of Rochefort) on veistelty samasta puusta kuin Jacques Demyn aiempi teos Cherbourgin sateenvarjot (1964). Musikaaleja ei tietenkään voi olla vertaamatta keskenään. Tässä elokuvassa aivan kaikkia repliikkejä ei lauleta, mutta uutena elementtinä mukana on runsaasti vauhdikkaita tanssikohtauksia ja koreografiaa Hollywoodin tyyliin. Sivuroolissa mukana on sitä paitsi itse Gene Kelly! Uusista täydennyselementeistään huolimatta Rochefortin tytöt ei aivan yllä Cherbourgin sateenvarjojen tasolle.

Rochefortin tyttöjen viehättävässä maailmassa jalat irtoavat maasta helposti, joskin kokonaisuus on hetkittäin hieman liiankin höttöinen. Toki mukana on myös kerrontaa syventävää draamaa ja surullisiakin hetkiä, mutta eritoten tällä aspektilla Cherbourgin sateenvarjot onnistuu paremmin. Pastellivärein maalatussa karkkikauppamiljöössä syttyvät unelmaromanssit ovat tahmean sokerista hattaraa, sillä jopa pikkukaupungissa sattuva paloittelusurma saadaan mahtumaan samaan herkkulaariin! Surullisin tapaus sattui lopulta kulissien takana: pääroolissa laulanut ja tanssinut Françoise Dorléac, Catherine Deneuven tosielämänkin sisar, menehtyi auto-onnettomuudessa vain muutama kuukausi elokuvan valmistumisen jälkeen.

Pisteytys:
7/10

lauantai 9. helmikuuta 2019

Blow-Up - erään suudelman jälkeen (1966)

Ohjannut Michelangelo Antonioni
Iso-Britannia, Italia & USA 1966, 111 min.
Draama, Trilleri, Mysteeri
Pääosissa: David Hemmings, Vanessa Redgrave, Sarah Miles

Some people are politicians. I'm a photographer.
Blow-Up ─ erään suudelman jälkeen sijoittuu svengaavaan Lontooseen, huumeiden, seksin ja rock'n'rollin taivaaseen. Michelangelo Antonioni kuvaa 1960-luvun nuorison pinnallista ja nautinnonjanoista elämää todellisuudesta irtaantuvana päämäärättömänä haahuiluna. Elokuvan kantavaksi teemaksi kohoavat epätodellisuudet, illuusiot ja myös näiden näkyjen katoavaisuus.

Elokuvan päähenkilö ja keskipiste on ylimielinen mutta suosittu valokuvaaja Thomas (Hemmings). Eräänä päivänä Thomas pitää pienen tauon studiollaan kuhisevista mallitytöistä ja suuntaa läheiseen puistoon, jossa niin ikään päätyy taltioimaan kauniissa valossa kylpevän naisen. Tahattomasti malliksi päätynyt Jane (Redgrave) ei ole muiden tyttöjen tapaan otettu Thomasin kameran intensiivisestä katseesta. Käy ilmi, että Thomas on sattumalta dokumentoinut murhan.

Pelkkää juonta kuvailemalla Blow-Up kuulostaa murhamysteeriltä, vaikka oikeastaan rikos jää täysin taka-alalle. Antonionin aiempien filmien tapaan fokus on päähenkilössä, tämän mielenmaisemassa ja perin vahvasti kuvaus tuntuu pyrkivän myös katsojan pään sisälle. Suurin mysteeri koskeekin elokuvakerrontaa, ja vaikuttaa siltä, että ymmärrys elokuvan rakenteesta ja sisällöstä lisääntyy jokaisen katselun myötä. Itse rikoskin on sittemmin päässyt valokeilaan Brian De Palman uusintaversiossa Blow Out (1981).

Pisteytys:
8/10

tiistai 5. helmikuuta 2019

Persona - naisen naamio (1966)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1966, 83 min.
Draama
Pääosissa: Liv Ullmann, Bibi Andersson

The hopeless dream of being.
Ingmar Bergmanin 1960-lukua sävyttävät mustan ja valkean kontrastit sekä Fårön kivikkoiset maisemat. Synkkien uskontoteemaisten elokuvien jälkeen Bergman sukelsi syvemmälle ihmisen psyykeeseen, ja ensimmäisenä syntyi tutkielma kahden naisen sisimmästä. Persona - naisen naamio käsittelee naiseutta, identiteettejä ja niitä naamioita (lat. persona), joiden avulla heijastamme haluttua minuuttamme muille ihmisille.

Persona - naisen naamio kertoo sairaanhoitaja Almasta (Andersson), joka saa hoidettavakseen mykäksi ryhtyneen kuuluisan näyttelijän Elisabeth Voglerin (Ullmann). Alma aloittaa hoitosuhteen pirteänä omana itsenään, mutta Elisabethin seura paljastaa pintakerroksen alla piilevät tunnot. Samoin Alman seura sulattaa Elisabethin ulkokuoren. Suhde saa syventyä kaikessa rauhassa hiljaisella saarella, jossa Elisabeth ja Alma asuvat kahdestaan.

Psykologinen kertomus on kaikkinensa onnistunut, mutta erityisesti Persona puhuttelee visuaalisuudellaan. Liki jokainen kuva on järjettömän upea ja yksinkertaiset elementit laskostuvat tyylikkäiksi kerroksiksi. Kamera on paljastava katse, joka riisuu naamiot ja näkee roolien lävitse. Osansa työssä on toki kaikkensa antavilla näyttelijöillä: Bibi Andersson kuului jo Bergmanin vakiokaartiin ja Personan myötä siihen liittyi myös Liv Ullmann.

Pisteytys:
10/10

lauantai 2. helmikuuta 2019

Tammikuun elokuvat 2019

Roma
Ohjannut Alfonso Cuarón
Meksiko & USA 2018, 135 min.
Draama
Pääosissa: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira, Diego Cortina Autrey



Alfonso Cuarónin ylistetty Roma uudelleenlämmittää neorealismin perintöä meksikolaisissa slummeissa, ohjaajan omissa lapsuusmaisemissa. Cuaronin muistoista voimansa haaliva elokuva seuraa perhe-elämää pääosin rikkaan perheen palvelijan Cleon (Aparicio) näkökulmasta, ja taltioi hienosti arkisen voimattomuuden suurten tapahtumien varjoissa. Kymmenen Oscarin ehdokas on kannuksensa ansainnut, mutta aivan täydellinen elokuva ei silti ole. Niin kaunis ja monin tavoin onnistunut kuin Roma onkin, kokonaisuuden ainutlaatuisuus tuntuu ainakin ensinäkemältä piilevän vain siinä, ettei tällaisia elokuvia kerta kaikkiaan enää tehdä.

Pisteytys: 8/10

Black Panther
Ohjannut Ryan Coogler
USA, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea & Australia 2018, 134 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Chadwick Boseman, Lupita Nyong'o, Michael B. Jordan



Black Panther kertoo nimikkosankaristaan, rikkaan ja salaisen Wakanda-valtion tarumaisesta kuninkaasta T'Challasta (Boseman). Tulisiko T'Challan avata Wakandan salaisuudet ulkomaailmalle vai suojella kansaansa? Kehuttu leffa osuu ajankohtaisiin aiheisiin muun muassa huikealla afrofuturismillaan, ja juuri sen vuoksi elokuvassa on paljon hyvää ja kertomisen arvoista. Marvel-sarjan rasitteena ovat kuitenkin muistia koettelevat juonilinjat ja väsyttävän ylimitoitetut toimintakohtaukset.

Pisteytys: 7/10

Per un pugno di dollari - Kourallinen dollareita
Ohjannut Sergio Leone
Italia, Espanja & Länsi-Saksa 1964, 99 min.
Lännenelokuva
Pääosissa: Clint Eastwood, Gian Maria Volonte, Antonio Prieto


Sergio Leonen ja Clint Eastwoodin läpimurtoteos Kourallinen dollareita (engl. A Fistful of Dollars) perustuu Akira Kurosawan Onnensoturiin (1961). Muukalainen (Eastwood) saapuu kylään, jossa kaksi sukua taistelee keskenään. Ulkopuolinen katsoo parhaaksi usuttaa tappelupukarit lopulliseen taistoon kieron juonen avulla. Jäyhän tunnelmallisessa filmissä hiekka pöllyää ja luoteja ei säästellä! Elokuva aloittaa Leonen erinomaisen dollaritrilogian, jonka jatko-osat ovat Vain muutaman dollarin tähden (1965) sekä legendaarinen Hyvät, pahat ja rumat (1966).

Pisteytys: 8/10

Per qualche dollaro in più - Vain muutaman dollarin tähden
Ohjannut Sergio Leone
Italia, Espanja & Länsi-Saksa 1965, 132 min.
Lännenelokuva
Pääosissa: Clint Eastwood, Lee Van Cleef, Gian Maria Volonte


Dollaritrilogian keskimmäisessä osassa kaksi palkkasoturia, Monco (Eastwood) ja Mortimer (Van Cleef), ovat saman roistojoukon jäljillä. Manco tavoittelee keikasta kasaa kahisevaa ja Mortimer puolestaan halajaa päästää päiviltä roistopäällikkö El Indion (Volonte). Vain muutaman dollarin tähden tuo valkokankaalle samat ikoniset elementit kuin Kourallinen dollareita, mutta mukana on myös uutta. Mainitsemisen arvoinen uutuus on näyttelijä Lee Van Cleef, jonka jo parikymmentä vuotta jatkunut ura kohosi kukoistukseensa dollaritrilogian roolien ansiosta.

Pisteytys: 8/10

The Ballad of Buster Scruggs
Ohjannut Ethan Coen & Joel Coen
USA 2018, 133 min.
Lännenelokuva, Komedia
Pääosissa: Tim Blake Nelson, Willie Watson, James Franco, Liam Neeson, Zoe Kazan, Tom Waits



Coenin veljesten elokuvat ammentavat usein aineksiaan lännenfilmeistä, ja niinpä The Ballad of Buster Scruggs kokoaa yhteen elementtejä tuon ikivihreän lajityypin eri puolilta. Lännenantologian pienet tarinat yhdistelevät ja venyttelevät genrerajoja, mutta kaikkia nivoo yhteen musta huumori. The Ballad of Buster Scruggs on viihdyttävä kokoelma, joka toisintaa ja uudistaa lännenklassikoita: mieleen nousee väkisinkin välähdys niin Aavikon lain (1946) Shakespeare-lausunnasta kuin myös Stagecoachin (1939) kiehtovista keskusteluista.

Pisteytys: 8/10

Darkest Hour - Synkin hetki
Ohjannut Joe Wright
Iso-Britannia & USA 2017, 125 min.
Biografia, Historia, Draama
Pääosissa: Gary Oldman, Kristin Scott Thomas, Ben Mendelsohn



Winston Churchill (Oldman) on jäänyt historiaan Iso-Britannian pääministerinä, joka luotsasi maansa läpi toisen maailmansodan vaikeiden vuosien. Sota-ajan kabinetteihin keskittyvä biografia on visuaalisesti näyttävä ja synkkä poliittinen trilleri, mutta osin kyse on myös perinteisehköstä vaikeuksista voittoon -elämäkerrasta. Gary Oldmanin roolisuoritusta on kehuttu laajalti ja Churchillin osa toi Oldmanille lopulta odotetun Oscarin.

Pisteytys: 7/10

Solo: A Star Wars Story
Ohjannut Ron Howard
USA 2018, 135 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Alden Ehrenreich, Joonas Suotamo, Woody Harrelson



Star Wars -filmien lisäosa kertoo Han Solon (Ehrenreich) nuoruusvuosista, ja wookie-puvussa hikoilee Chewbaccaa näyttelevä suomalainen Joonas Suotamo. Elokuva ei tarjoa yllätyksiä, vaan pysyy liian arasti kiinni tutuissa ja turvallisissa konventioissa. Hyvätkin ideat jäävät toteutusta vaille valmiiksi. Eipä ihme, että lopputulos tuntuu vain hätäisesti kyhätyltä easter egg -rahastukselta.

Pisteytys: 4/10

Una Mujer Fantástica - Fantastinen nainen
Ohjannut Sebastián Lelio
Chile, Saksa, Espanja & USA 2017, 104 min.
Draama
Pääosissa: Daniela Vega, Francisco Reyes




Marinan (Vega) miesystävä Orlando (Reyes) kuolee ja Marina joutuu vaikeuksiin Orlandon vihamielisten omaisten kanssa. Marinan kohtaamat asiat ärsyttävät, ahdistavat ja tekevät transfobian näkyväksi. Suunnilleen jokaista sivuhenkilöä tekisi mieli motata, mutta Marina sivaltaa vain muutamilla harkituilla sanoilla. Hahmo on rakennettu hyvin: melko vaiteliaana pysyvä Marina ei toimi "kuten olisi järkevää", vaan kuten tahtoo. Fantastinen nainen pureutuu tärkeään aiheeseen, mutta kerronnallisesti elokuva voisi olla paljon monisyisempikin.

Pisteytys: 7/10

Johnny Got His Gun - Sotilaspoika
Ohjannut Dalton Trumbo
USA 1971, 111 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Timothy Bottoms, Kathy Fields, Donald Sutherland



Dalton Trumbon ainoa ohjaustyö kertoo pasifistisen tarinan ensimmäisen maailmansodan tuhoamasta nuorukaisesta. Elokuva pohjautuu ohjaajan omaan, samannimiseen romaaniin (1938). Trumbo on oiva tarinankertoja, mutta ei kuitenkaan ohjaajana yllä aivan samaan kuin käsikirjoittajana. Olisikohan elokuvan ohjaajaksi alun perin kaavailtu Luis Buñuel luonut unimaisemissa harhailevasta tarinasta eheämmän kokonaisuuden? Tällaisenaan Sotilaspoika on rakenteeltaan paikoin kankea ja tunnelma hieman turhan sentimentaalinen, mutta kertomus tietenkin koskettaa ja jättää vakavan mietteliääksi.

Pisteytys: 7/10

Fyre
Ohjannut Chris Smith
USA 2019,  97 min.
Dokumentti





Vuonna 2017 Bahamalla järjestettiin kohuttu Fyre-festivaali, jonka luksusta lupaileva ennakkomarkkinointi paljastui täydeksi sumutukseksi. Ylellisten bileiden sijaan vieraita odotti infrastruktuuriton monttu täynnä asumiskelvottomia telttoja. Aiheesta on ehditty tehdä jo kaksi dokumenttia, joista tämä Netflixin versio avaa mielenkiintoisesti 2010-luvun some-epätodellisuuksia.

Pisteytys: 7/10

My Dead Dad's Porno Tapes
Ohjannut Charlie Tyrell
USA 2018, 14 min.
Lyhytelokuva, Dokumentti, Biografia





Charlie Tyrell pyrkii ymmärtämään edesmennyttä isäänsä tämän epämääräisen jäämistön avulla. Etäiseksi jääneen isän roinien seasta sekä omien ja muiden perheenjäsenten muistilokeroista löytyykin onneksi kiinnostavia tarinanpalasia. Pieni isämuistelo kasvaa ylisukupolviseksi kertomukseksi siitä, miten isovanhempiemme teot ja kokemukset vielä vaikuttavat meihin.

Pisteytys: 7/10