Olet mennyt minun vereeni (1956)

Ohjannut Teuvo Tulio

Suomi 1956, 102 min.

Draama

Pääosissa: Regina Linnanheimo, Ami Runnas, Åke Lindman

 

Makeata... hyvää!

Alkoholismin kanssa kamppaileva Rea (Linnanheimo) muistelee elämänsä kohtalonhetkiä. Nuoruudessaan hänellä oli kaksi rakkautta, juhliva säveltäjä Tauno (Runnas) ja vakaa merikapteeni Erkki (Lindman). Vaikka Rea saa elämänsä vakiintumaan, viinapiru kuiskii ja viettelee toisinaan vastustamattomalla tavalla. Seuraukset ovat lopulta traagiset ja vievät Realta kaiken.

Olet mennyt minun vereeni on surullinen melodraama naisen syöksykierteestä. Elokuvan rahoittajana toimi Oy Alkoholiliike Ab (nyk. Alko), mikä näkyy filmin varoittavassa teemassa. Viinan kirot tuovat häpeää, johtavat köyhyyteen ja turmioon! Valistussanoma puskee läpi, mutta ihme kyllä sävy ei silti tunnu liian paasaavalta. Aikalaisyleisöt teilasivat elokuvan vanhanaikaisena, eikä katsojia juuri riittänyt. Naisen rappion, esiaviollisen seksin ja vapaan nautinnon kuvana filmi tuntuu paikoin rohkealtakin, mutta sellainen synti ei näemmä katsojia puhutellut.

 

Regina Linnanheimon roolityö Reana on elokuvan valovoimaisinta antia. Rooli on moninainen, eri aikatasoissa ja tunnelmissa liikkuva, eikä lainkaan helppo. Elokuvan käsikirjoittajana toiminut Linnanheimo kirjoitti roolin itselleen. Olet mennyt minun vereeni jäi Teuvo Tulion ja Regina Linnanheimon viimeiseksi yhteistyöksi, ja samalla elokuva oli molempien uran hiipuva päätös. Linnanheimo ei enää palannut valkokankaalle, ja Tulio ohjasi enää pari elokuvaa. Parivaljakon aiemmista yhteistöistä näkemisen väärti on eritoten kohtalokas Levoton veri (1946).

 

Pisteytys: 6/10

This is England (2006)

Ohjannut Shane Meadows

Iso-Britannia 2006, 101 min. 

Draama 

Pääosissa: Thomas Turgoose, Stephen Graham, Joe Gilgun

 

Honestly mate, you look sterling.

On vuosi 1983 ja 12-vuotias Shaun Fields (Turgoose) sisuuntuu. Koulukiusattu poika pääsee mukaan skinien hyväntahtoiseen jengiin, mutta hiljalleen meno alkaa muuttua. Vanha jengiläinen Combo (Graham) palaa vankilasta, pää täynnä äärioikeistolaisia asenteita. Shaunin isä on kuollut Falklandin sodassa, joten Combosta tulee hänelle isähahmo. Jengi kuitenkin jakaantuu Combon mielipiteiden vuoksi, ja lopulta myös Shaun joutuu pohtimaan, mikä todella on oikein.

Shane Meadowsin (s. 1972) käsikirjoittama ja ohjaama elokuva tuntuu huokuvan aidosti kohdattuja tilanteita 1980-luvun brittiläisestä pikkukaupungista. Margaret Tacherin aikakauden ilmapiiriin johdatellaan heti elokuvan alussa: ajat olivat kovat ja johtivat monenlaiseen kurjuuteen. Combon hahmon taustaltakin paljastuu kipeitä kokemuksia, jotka ovat suistaneet hänet raiteilta. Surullisia ihmiskohtaloita riittää ja katselu tekee kipeää, vaikka kuvataan filmissä lämpimiä ystävyyksiäkin.

This is England menestyi ilmestyessään erinomaisesti, vaikka sille lyötiinkin kotimaassaan tarpeettoman kova ikäraja. Maine poiki peräti kolme suosittua minisarjaa (2010─2015), joissa nähdään samaa näyttelijäkaartia ja jatketaan tarinaa aina 1990-luvulle saakka.  Ideaa 2000-luvulle sijoittuvasta sarjasta tai elokuvasta on palloteltu, mutta toistaiseksi on ollut hiljaista. Sympaattisen ja samalla surullisen jengin edesottamuksia jää kyllä elokuvan päättyessä kaipaamaan.

Pisteytys: 7/10

Krylja - Siivet (1966)

Ohjannut Larisa Sepitko

Neuvostoliitto 1966, 85 min.

Draama

Pääosissa: Maya Bulgakova, Zhanna Bolotova, Leonid Djatschkof

 

The steel bird will fly...

 

Toisen maailmansodan vuodet ovat jääneet taakse, mutta niiden muisto elää. Nadezhda Petrukhina (Bulgakova) on entinen taistelulentäjä, joka on sittemmin päätynyt opettajaksi ja yksinhuoltajaäidiksi. Arki on täynnä pieniä tavallisia murheita, ja uusi sukupolvi tuntuu vieraalta ja kaukaiselta. Enää ei ole sotaa ja kuolemaa, mutta oliko kaikki ennen paremmin? Mitä kaikkea sota Nadezhalta vei? Ainakin rakkauden, vapauden ja taivaan.

Ukrainalaissyntyinen Larisa Sepitko käsitteli elokuvissaan sotaa eri näkökulmista. Teoksissa yhdistyvät realismi ja symbolismi: Nadezhdan harmaan arjen murheet katkeavat hetkittäin pilven untuvan peittämiin haaveisiin. Onko loppukohtaus totta vai haavetta? Sepitkon ainutlaatuinen tuotanto jäi lyhyeksi, sillä hän menehtyi auto-onnettomuudessa vain 41-vuotiaana. Uran suurin kansainvälinen menestys oli viimeiseksi teokseksi jäänyt sotadraama Nousu (1977).

Siivet (engl. Wings) oli vasta toinen Sepitkon ohjaustyö, ja se koetteli hivenen sensuurisäädöksiä, mutta ura sai jatkua. Myöhemmin kriitikot ovat ylistäneet teosta, jonka maine lähentelee Nousun osakseen saamaa huomiota. Siivet on kiehtova tutkielma paitsi Nadezhasta, keski-ikäisestä naisesta, myös sukupolvieroista ja ajan kulumisesta. Samalla teos on merkittävä ja melko harvinainenkin kuvaus naistoimijuudesta sotavuosina. Toivonpa katsovani joskus loputkin Sepitkon ohjaamat elokuvat, sillä uran alun ja lopun perusteella niiden laatu on erinomainen.

Pisteytys: 8/10

Manon des sources - Rakkauden lähde (1986)

Ohjannut Claude Berri

Ranska, Italia & Sveitsi 1986, 113 min. 

Draama

Pääosissa: Daniel Auteuil, Yves Montand, Emmanuelle Béart

 

An orphan's prayer soars to heaven like a lark.

Marcel Pagnolin romaaniin perustuva elokuvaduologia vie helteiseen Ranskaan. Katkeruuden lähde (1986) päättyi ristiriitaiseen tilanteeseen, joka oli yksien onni ja toisten suuri epäonni. Tämä elokuva jatkaa tarinaa noin vuosikymmentä myöhemmin. Juonta ei parane avata liikaa, jos mielii säilyttää ensimmäisen elokuvan jännitteet. Mainittakoot kuitenkin, että vuosikymmenen rauhallisen elon jälkeen kylän elämässä tapahtuu järisyttävä mullistus, kun arvokas lähde ehtyy.

Rakkauden lähde (engl. Manon of the Spring) on samanlaista kaunista periodidraamaa kuin edellisosakin. Elokuvista huomaa, että ne on tehty samaan aikaan, ja laatu pysyy tasaisena. Rutikuivalla maaseudulla vesi on lähes pyhää, joten pulppuavan lähdeveden ympärille rakentuu kieroutta ja kurjuutta. Jos edellisfilmiä määrittivät ahneuden ja ystävyyden taisto, tässä elokuvassa tuikkivat rakkaus, kostonhimo ja katumus. Loppu on moninkertaisen traaginen, hetkittäin kauniskin.

Kotimaassaan suureen menestykseen kohonnut elokuvapari ei ole tarinan ensimmäinen filmiadaptaatio. Claude Berrin ohjaustyöt perustuvat Pagnolin romaaniin (1962), jonka hän itse laati oman elokuvansa pohjalta. Alkuperäinen Manon des sources (1952) kertoo vielä hieman erilaisen tarinan, jossa ei ole mukana kaikkia hahmoja ja tarinan eri vaiheita. Tämä vuoden 1986 elokuvakaksikko taitaa olla Pagnolin tarinointien tunnetuin adaptaatio, joka tarjoaa edelleen hiostavia hetkiä aikaan kadonneella kauniilla maaseudulla.

Pisteytys: 8/10

Local Hero - Kylän sankari (1983)

Ohjannut Bill Forsyth

Iso-Britannia 1983, 111 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Peter Riegert, Peter Capaldi, Burt Lancaster

 

I could grow to love this place.

 

Raha-haaveet mullistavat skotlantilaisen kylän elämänmenon. Yhdysvaltalainen öljy-yhtiö havittelee kylän maita hyvään hintaan, ja paikallisilla kiiluvat pian dollarinkuvat silmissä. Yhtiön edustaja Mac (Riegert) saapuu paikalle hieromaan kauppoja, mutta liikeneuvottelut muuttuvatkin odottamattomaan suuntaan. Vauraus voi muuttaa ihmistä, vaan entäpä rahasta luopuminen? Merkityksellisemmät asiat ja todellinen elämänlaatu löytyvätkin aivan muualta kuin pankkiholvista.

 

Kylän sankari on upeiden maisemien elokuva. Skotlantilaisen merenrantakylän elämänmeno on rauhallista ja lupsakkaa, ja huumoria lisää suuren öljy-yhtiön koomisenvakava touhotus ja tuhlailu. Firman omalaatuisella pomolla (Lancaster) on pätäkkää, mutta hänkin haikailee todellisuudessa tähtitaivaita ja pehmeitä arvoja. Kontrastit rakentavat huumoria, jota löytyy hieman joka käänteestä. Elokuva ei kirvoita röhönauruja, vaan tavoittelee ennemminkin alituista hymyilyä.

 

Kriitikoiden rakastama Kylän sankari keräsi ison kasan Bafta-ehdokkuuksia, joista vain ohjaus-pysti kääntyi lopulta voitoksi. Ohjaaja Bill Forsythin uralle (s. 1946) on mahtunut vain yhdeksän ohjaustyötä, joista Kylän sankari lienee tunnetuin. Sen lisäksi menestystä on saanut varhaisempi draamakomedia Gregory's Girl (1980), jonka katselua odotan jo mielenkiinnolla. Jospa sekin olisi Kylän sankarin kaltainen herttainen brittiklassikko, joka valaa luottamusta kanssaihmisiin. Näihin maisemiin ja tunnelmiin tekee mieli jäädä siemailemaan hyvää vanhaa viskiä.

Pisteytys: 8/10

Marathon Man - Maratoonari (1976)

Ohjannut John Schlesinger

USA 1976, 125 min.

Trilleri, Rikos 

Pääosissa: Dustin Hoffman, Laurence Olivier, Roy Scheider, Marthe Keller

 

Is it safe?

 

Thomas "Babe" Levy (Hoffman) treenaa maratonia varten, valmistelee väitöskirjaa ja pohtii edesmenneen isänsä keskenjäänyttä elämää. Suht huoleton arki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä, kun Henry-veli (Scheider) saapuu Baben kynnykselle vertavuotavana ja heittää henkensä. Pian Baben kannoilla ovat isot pahat rikolliset ─ mihin velipoika on oikein sekaantunut? Epäluulon sankka sumu laskeutuu, ja se paljastaa ainoastaan piileskeleviä natsirikollisia, kätkettyjä timantteja ja armottomia murhia.

Maratoonari on hiostava trilleri, joka perustuu William Goldmanin samannimiseen menestysromaaniin (1974). Yllätyksiä odottaa joka mutkassa, eikä päähenkilö tiedä, keneen luottaa. Paranoiaa kasvattava jännäri tarjoaa tuskallisia hetkiä eritoten heille, jotka potevat hammaslääkäripelkoa. Tyyliltään Maratoonari on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin moni nykyaikainen trilleri, mutta se ei silti tarkoita jännityksen laimenemista. Kolea hiljaisuus vain korostaa tarinan armottomuutta ja Baben yksinäisyyttä karmeiden tapahtumien polttopisteessä.

 

Hyvään yleisömenestykseen kohonnut Maratoonari tunnetaan hyytävien kohtaustensa ohella pätevistä roolisuorituksista. Näyttelijälegenda Laurence Olivier on pakoileva rikollinen, tohtori Christian Szell, jonka julmuus on saanut innoituksensa natsilääkäri Josef Mengelestä. Olivier palkittiin osastaan Golden Globella ja Oscar-ehdokkuuskin tuli. Hieno saavutus, varsinkin, kun Olivier oli kuvausten aikaan vakavasti sairas. Elokuvan kulisseista tunnetaan tapaus, jossa Olivier ja nuoremman polven näyttelijä Dustin Hoffman sanailivat työtapojensa erilaisuudesta. Metodinäyttelemiseen luottava Hoffman tekee niin ikään hyvää työtä yksinäisenä nuorena miehenä, jonka maratonjuoksulle ei näy päätepistettä.

Pisteytys: 8/10

Paterson (2016)

Ohjannut Jim Jarmusch

USA, Ranska & Saksa 2016, 118 min.

Draama
Pääosissa: Adam Driver, Golshifteh Farahani

 

Sometimes an empty page presents more possibilities.

 

Bussikuski Patersonin (Driver) elo on arjen poetiikkaa. Runoilijamiehen viikko koostuu työpäivistä, luovista taukohetkistä, rakastavista hetkistä vaimon (Farahani) kanssa sekä iltaretkistä lähipubiin. Arki on tasaista, samankaltaista, ajoittain rosoista ja rahatonta, mutta jatkuvasti kaunista ja riittävän inspiroivaa, oikeastaan aika ihmeellistä. Viikonpäivät ovat rutiineja ja jatkuvaa toistoa, vaikka yksikään päivä ei ole tismalleen samanlainen kuin edeltäjänsä.

Paterson kehystää arkisen puurtamisen kauniiksi ja arvokkaaksi. Työläiselämä ei ole pelkkää kitsasta raatamista, katkeruutta ja tasapaksua selviytymistä, vaan kaunista itsessään. Amerikkalaista unelmaa ei täydy tavoitella. Elokuvan tyyli on toiveikas ja lämmin, hentoja hymyjä kirvoittava. Vastoinkäymisetkin johtavat aina jollekin uudelle reitille, joka on vielä kulkematta. Taiteen keskeneräisyys ja hetkessä syntyminen kurkistavat jokaisen nurkan takaa! Ainoa hivenen vaivaannuttava asia Patersonin maailmassa on perinteinen asetelma, jossa nainen hoitaa kotia ja mies hoitaa palkkatyön, olkoonkin, että Laura-vaimolla on omatkin bisneksensä.

 

Kriitikoiden ylistämä arkidraama sai ensi-iltansa Cannesissa. Elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi, mutta voitto tulikin toisaalta. Perheen Marvin-koiraa näyttelevä Nellie-bulldoggi sai Cannesin koirapalkinnon, ja aivan ansaitusti, sillä isäntäänsä inhoavan ja emäntäänsä rakastavan hauvan nuiva ylpeys on vertaansa vailla. Oivasti pärjäävät ihmisnäyttelijätkin. Kaunis elokuva kaikille arkeenpalaajille, elämän kauneuden etsijöille ja pöytälaatikkorunoilijoille.

Pisteytys: 8/10