Manon des sources - Rakkauden lähde (1986)

Ohjannut Claude Berri

Ranska, Italia & Sveitsi 1986, 113 min. 

Draama

Pääosissa: Daniel Auteuil, Yves Montand, Emmanuelle Béart

 

An orphan's prayer soars to heaven like a lark.

Marcel Pagnolin romaaniin perustuva elokuvaduologia vie helteiseen Ranskaan. Katkeruuden lähde (1986) päättyi ristiriitaiseen tilanteeseen, joka oli yksien onni ja toisten suuri epäonni. Tämä elokuva jatkaa tarinaa noin vuosikymmentä myöhemmin. Juonta ei parane avata liikaa, jos mielii säilyttää ensimmäisen elokuvan jännitteet. Mainittakoot kuitenkin, että vuosikymmenen rauhallisen elon jälkeen kylän elämässä tapahtuu järisyttävä mullistus, kun arvokas lähde ehtyy.

Rakkauden lähde (engl. Manon of the Spring) on samanlaista kaunista periodidraamaa kuin edellisosakin. Elokuvista huomaa, että ne on tehty samaan aikaan, ja laatu pysyy tasaisena. Rutikuivalla maaseudulla vesi on lähes pyhää, joten pulppuavan lähdeveden ympärille rakentuu kieroutta ja kurjuutta. Jos edellisfilmiä määrittivät ahneuden ja ystävyyden taisto, tässä elokuvassa tuikkivat rakkaus, kostonhimo ja katumus. Loppu on moninkertaisen traaginen, hetkittäin kauniskin.

Kotimaassaan suureen menestykseen kohonnut elokuvapari ei ole tarinan ensimmäinen filmiadaptaatio. Claude Berrin ohjaustyöt perustuvat Pagnolin romaaniin (1962), jonka hän itse laati oman elokuvansa pohjalta. Alkuperäinen Manon des sources (1952) kertoo vielä hieman erilaisen tarinan, jossa ei ole mukana kaikkia hahmoja ja tarinan eri vaiheita. Tämä vuoden 1986 elokuvakaksikko taitaa olla Pagnolin tarinointien tunnetuin adaptaatio, joka tarjoaa edelleen hiostavia hetkiä aikaan kadonneella kauniilla maaseudulla.

Pisteytys: 8/10

Local Hero - Kylän sankari (1983)

Ohjannut Bill Forsyth

Iso-Britannia 1983, 111 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Peter Riegert, Peter Capaldi, Burt Lancaster

 

I could grow to love this place.

 

Raha-haaveet mullistavat skotlantilaisen kylän elämänmenon. Yhdysvaltalainen öljy-yhtiö havittelee kylän maita hyvään hintaan, ja paikallisilla kiiluvat pian dollarinkuvat silmissä. Yhtiön edustaja Mac (Riegert) saapuu paikalle hieromaan kauppoja, mutta liikeneuvottelut muuttuvatkin odottamattomaan suuntaan. Vauraus voi muuttaa ihmistä, vaan entäpä rahasta luopuminen? Merkityksellisemmät asiat ja todellinen elämänlaatu löytyvätkin aivan muualta kuin pankkiholvista.

 

Kylän sankari on upeiden maisemien elokuva. Skotlantilaisen merenrantakylän elämänmeno on rauhallista ja lupsakkaa, ja huumoria lisää suuren öljy-yhtiön koomisenvakava touhotus ja tuhlailu. Firman omalaatuisella pomolla (Lancaster) on pätäkkää, mutta hänkin haikailee todellisuudessa tähtitaivaita ja pehmeitä arvoja. Kontrastit rakentavat huumoria, jota löytyy hieman joka käänteestä. Elokuva ei kirvoita röhönauruja, vaan tavoittelee ennemminkin alituista hymyilyä.

 

Kriitikoiden rakastama Kylän sankari keräsi ison kasan Bafta-ehdokkuuksia, joista vain ohjaus-pysti kääntyi lopulta voitoksi. Ohjaaja Bill Forsythin uralle (s. 1946) on mahtunut vain yhdeksän ohjaustyötä, joista Kylän sankari lienee tunnetuin. Sen lisäksi menestystä on saanut varhaisempi draamakomedia Gregory's Girl (1980), jonka katselua odotan jo mielenkiinnolla. Jospa sekin olisi Kylän sankarin kaltainen herttainen brittiklassikko, joka valaa luottamusta kanssaihmisiin. Näihin maisemiin ja tunnelmiin tekee mieli jäädä siemailemaan hyvää vanhaa viskiä.

Pisteytys: 8/10

Marathon Man - Maratoonari (1976)

Ohjannut John Schlesinger

USA 1976, 125 min.

Trilleri, Rikos 

Pääosissa: Dustin Hoffman, Laurence Olivier, Roy Scheider, Marthe Keller

 

Is it safe?

 

Thomas "Babe" Levy (Hoffman) treenaa maratonia varten, valmistelee väitöskirjaa ja pohtii edesmenneen isänsä keskenjäänyttä elämää. Suht huoleton arki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä, kun Henry-veli (Scheider) saapuu Baben kynnykselle vertavuotavana ja heittää henkensä. Pian Baben kannoilla ovat isot pahat rikolliset ─ mihin velipoika on oikein sekaantunut? Epäluulon sankka sumu laskeutuu, ja se paljastaa ainoastaan piileskeleviä natsirikollisia, kätkettyjä timantteja ja armottomia murhia.

Maratoonari on hiostava trilleri, joka perustuu William Goldmanin samannimiseen menestysromaaniin (1974). Yllätyksiä odottaa joka mutkassa, eikä päähenkilö tiedä, keneen luottaa. Paranoiaa kasvattava jännäri tarjoaa tuskallisia hetkiä eritoten heille, jotka potevat hammaslääkäripelkoa. Tyyliltään Maratoonari on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin moni nykyaikainen trilleri, mutta se ei silti tarkoita jännityksen laimenemista. Kolea hiljaisuus vain korostaa tarinan armottomuutta ja Baben yksinäisyyttä karmeiden tapahtumien polttopisteessä.

 

Hyvään yleisömenestykseen kohonnut Maratoonari tunnetaan hyytävien kohtaustensa ohella pätevistä roolisuorituksista. Näyttelijälegenda Laurence Olivier on pakoileva rikollinen, tohtori Christian Szell, jonka julmuus on saanut innoituksensa natsilääkäri Josef Mengelestä. Olivier palkittiin osastaan Golden Globella ja Oscar-ehdokkuuskin tuli. Hieno saavutus, varsinkin, kun Olivier oli kuvausten aikaan vakavasti sairas. Elokuvan kulisseista tunnetaan tapaus, jossa Olivier ja nuoremman polven näyttelijä Dustin Hoffman sanailivat työtapojensa erilaisuudesta. Metodinäyttelemiseen luottava Hoffman tekee niin ikään hyvää työtä yksinäisenä nuorena miehenä, jonka maratonjuoksulle ei näy päätepistettä.

Pisteytys: 8/10

Paterson (2016)

Ohjannut Jim Jarmusch

USA, Ranska & Saksa 2016, 118 min.

Draama
Pääosissa: Adam Driver, Golshifteh Farahani

 

Sometimes an empty page presents more possibilities.

 

Bussikuski Patersonin (Driver) elo on arjen poetiikkaa. Runoilijamiehen viikko koostuu työpäivistä, luovista taukohetkistä, rakastavista hetkistä vaimon (Farahani) kanssa sekä iltaretkistä lähipubiin. Arki on tasaista, samankaltaista, ajoittain rosoista ja rahatonta, mutta jatkuvasti kaunista ja riittävän inspiroivaa, oikeastaan aika ihmeellistä. Viikonpäivät ovat rutiineja ja jatkuvaa toistoa, vaikka yksikään päivä ei ole tismalleen samanlainen kuin edeltäjänsä.

Paterson kehystää arkisen puurtamisen kauniiksi ja arvokkaaksi. Työläiselämä ei ole pelkkää kitsasta raatamista, katkeruutta ja tasapaksua selviytymistä, vaan kaunista itsessään. Amerikkalaista unelmaa ei täydy tavoitella. Elokuvan tyyli on toiveikas ja lämmin, hentoja hymyjä kirvoittava. Vastoinkäymisetkin johtavat aina jollekin uudelle reitille, joka on vielä kulkematta. Taiteen keskeneräisyys ja hetkessä syntyminen kurkistavat jokaisen nurkan takaa! Ainoa hivenen vaivaannuttava asia Patersonin maailmassa on perinteinen asetelma, jossa nainen hoitaa kotia ja mies hoitaa palkkatyön, olkoonkin, että Laura-vaimolla on omatkin bisneksensä.

 

Kriitikoiden ylistämä arkidraama sai ensi-iltansa Cannesissa. Elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi, mutta voitto tulikin toisaalta. Perheen Marvin-koiraa näyttelevä Nellie-bulldoggi sai Cannesin koirapalkinnon, ja aivan ansaitusti, sillä isäntäänsä inhoavan ja emäntäänsä rakastavan hauvan nuiva ylpeys on vertaansa vailla. Oivasti pärjäävät ihmisnäyttelijätkin. Kaunis elokuva kaikille arkeenpalaajille, elämän kauneuden etsijöille ja pöytälaatikkorunoilijoille.

Pisteytys: 8/10 

Jean de Florette - Katkeruuden lähde (1986)

Ohjannut Claude Berri

Ranska, Italia & Sveitsi 1986, 120 min. 

Draama

Pääosissa: Daniel Auteuil, Yves Montand, Gérard Depardieu

 

Ugly exteriors often conceal the purest souls.

 

Etelä-Ranskan maaseudulla eletään kukkeaa mutta rutikuivaa kesää. Suursodan taistelut ovat takanapäin ja maanviljelijät voivat taas keskittyä maansa antimiin, kun vain sataisi välillä vettä! Nelikanviljelystä haaveileva César (Auteuil) ja hänen setänsä Ugolin (Montand) yrittävät viekkain keinoin keplotella haltuunsa naapurin tiluksilla sijaitsevaa salaista lähdettä, mutta tehtävä vaatii kaiken mahdollisen oveluuden. Tilan uusi omistaja on kaupunkilainen Jean (Depardieu), joka on päättänyt ystävystyä Césarin kanssa.

 

Katkeruuden lähde päättyy avoimeksi jäävään jännitteiseen hetkeen. Elokuva onkin osa duologiaa, joten tarinaa jatkaa samaan aikaan kuvattu Rakkauden lähde (1986). Molemmat perustuvat kirjailija ja elokuvaohjaaja Marcel Pagnolin romaaniin L'eau des collines (1962). Elokuvakaksikko oli aikanaan suurtuotanto ja sen menestys oli ison ponnistuksen mukainen. Erityisen suuri yleisöhitti elokuva oli odotetusti kotimaassaan Ranskassa, mutta draama menestyi hyvin muuallakin.

 

Tähtinäyttelijöiden kaarti, upeat maalaismaisemat ja toki myös Pagnolin juonikas käsikirjoitus tekevät Katkeruuden lähteestä viehättävän elokuvan. Elämystä voisi kuvailla periranskalaiseksi, lähes kliseiseksi maalaiselämän kuvaksi. Se oli tavoitteenakin, sillä 1980-luvulla Ranskassa tuettiin voimakkaasti vanhan kunnon ranskalaisuuden positiivista kuvaamista. Tosin paahteisen maaseudun köyhdyttämistä ihmisistä löytyy katkeruutta, itsekkyyttä ja ulkopuolisiin kohdistuvaa epäluuloa. Se ei turisteja ole haitannut, sillä filmi lisäsi voimallisesti Provencen seudun matkailuviehätystä.

 

 Pisteytys: 8/10

Kolya - Kolja (1996)

Ohjannut Jan Svěrák

Tsekki, Iso-Britannia & Ranska 1996, 111 min. 

Draama, Komedia

Pääosissa: Zdeněk Svěrák, Andrey Khalimon, Libuše Šafránková

 

This wasn't part of the deal.

Sinfoniaorkesterin muusikko Louka (Svěrák) on pinteessä. Hän on saanut potkut jouduttuaan poliittisesti arveluttavien henkilöiden listalle, eletäänhän ankaria aikoja 1980-luvun lopun Tsekkoslovakiassa. Ikuinen poikamies ja naistennaurattaja päätyy siksi epätavalliseen ratkaisuun: valeavioliittoon, joka tuo hänelle mojovat rahat. Vaimo häipyy pian rajan yli ja jättää Loukan vaivoiksi Kolja-poikansa (Khalimon). Yllättävä tilanne kääntää uuden lehden Loukan elämässä.

Draamakomedia Kolja kertoo sympaattisen (ja vähän liiankin imelän) tarinan lapsen ja miehen ystävyydestä, erikoisella tavalla rakentuvasta isyydestä. Loukan naistenmiehen elkeet olivat varmasti vielä 1990-luvulla viattoman hurttia huumoria, mutta nyt eletään jo toista aikaa ja naisten tiirailu tuntuu uuvuttavalta. Pohjimmiltaan tarina kuitenkin uskoo hyvyyteen ja muutokseen. Kiinnostavaa elokuvassa on sen taustakulissi, Neuvostoliiton lopun aika ja Tsekkoslovakian samettivallankumous. Paremmat ajat ovat tulossa, Loukalle, Koljalle ja Itä-Euroopalle.

 

Pääroolia esittävä Zdeněk Svěrák käsikirjoitti Koljan ja elokuvan ohjasi hänen poikansa Jan Svěrák. Isä-poika -parivaljakko on työskennellyt yhdessä tiiviisti tismalleen samaa työnjakoa noudattaen, aina tälle vuosikymmenelle saakka. Elokuvat ovat menestyneet kotimaassaan, mutta maailmanmaineeseen on noussut vain kaksi teosta. Kolja palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Svěrákin kaksikon yhteisprojekteista menestystä on saanut myös prahalaisista koulupojista kertova draamakomedia Poikaluokan vintiöt (1991), joka sekin oli aikanaan Oscar-ehdokkaana.

Pisteytys: 6/10

Il Casanova di Federico Fellini - Fellinin Casanova (1976)

Ohjannut Federico Fellini

Italia 1976, 155 min. 

Biografia, Historia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Donald Sutherland, Tina Aumont, Cicely Browne

 

I've fallen hopelessly in love with you.

Giancomo Casanovan (1725─1798) kuuluisa elämäkerta on skandaalinkäryinen kertomus seikkailijan naissuhteista ja valloituksista. Teos on sen verran tunnettu, että miehen nimestä on tullut synonyymi hurmurihenkiselle naistenmiehelle. Federico Fellinin visiossa Casanova (Sutherland) kiitää ympäri Eurooppaa ja hyppää romanssista toiseen, kokee suuren rakkauden, luopumisen tuskan ja lopulta löytää täyttymyksen odottamattomasta paikasta, mekaanisen nuken syleilystä.

Fellinin Casanova (engl. Fellini's Casanova) edustaa ohjaajan uneliasta fantasiaosastoa. Tavallaan se on samankaltainen kuin Fellinin Satyricon (1969); molemmat historiaelokuvat tarkastelevat rappiota unenomaisissa kuvissa. Mutta siinä missä Satyricon on värikäs ja räiskyvä, Casanovan vaikutelma jää koleaksi, etäiseksi ja ilmeettömäksi. Tietyllä tapaa kylmyys on osa elokuvan tarinaa: näin epäeroottisia seksikohtauksia ei helpolla löydä! Giacomo Casanovan kyltymättömyyden takana piilee tyhjyyttä, jota sinänsä kuvataan hyvin. Kokonaisuus jää kuitenkin laimeaksi sarjaksi outoja kuvia. Elokuvan pituus tuntuu puuduttavalta.

Satyriconin ohella Casanovaa on usein verrattu Fellinin tunnettuun mestariteokseen 8½ (1963) tai oikeastaan kuvattu sen kääntöpuoleksi. Ohjaaja halveksi Casanovaa ja halusi luoda miehen lemmenseikkailuista inhan kuvan, jossa rakkauden teot tuntuvat tyhjältä kulissilta. Mekaaniseksi suoritukseksi muuttuva rakkaus vertautuu myös 8½:n  luomisen tuskaan ja taiteilijan tyhjiöön. Lopputuloksena on kummallinen elokuva, joka ei voita katsojaa puolelleen. Casanova palkittiin muun muassa parhaan puvustuksen Oscarilla ja Baftalla: ulkoiset puitteet toki ovat komeita, vaikka kulissien maailma jääkin hailakaksi.

Pisteytys: 6/10