torstai 20. helmikuuta 2020

Young Frankenstein - Frankenstein Junior (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 106 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Gene Wilder, Peter Boyle, Marty Feldman, Teri Garr

Abby Normal?
Kuuluisan tiedemiehen Victor Frankensteinin pojanpoika Frederick (Wilder) saa kuulla perineensä perheensä kartanon Transylvaniassa. Isoisänsä perintöön nuivasti suhtautuva Frederick joutuu muuttamaan mielensä, kun vanhasta kartanosta paljastuu isoisän salainen laboratorio yksityiskohtaisine päiväkirjoineen. Eriskummalliset palvelijat pääsevät töihin, kun Frederick ryhtyy herättämään kuolleita henkiin isoisänsä perintöä kunnioittaen.

Mel Brooksin kauhukomedia ammentaa tyylinsä eritoten Universalin kauhuklassikoista 1930-luvulta. Pääasiallisena inspiraationa on tietenkin Frankenstein (1931) sekä sen jatko-osat Frankensteinin morsian (1935) ja Frankensteinin poika (1939). Maailma on luotu viimeistä piirtoa myöten tyylikkäästi ja miljöön stereotypioista revitään aimo annos hupia. Lisäksi huumoria irtoaa karikatyyreistä, sanaleikeistä ja ylipäätään Brooksille tutusta koheltamisesta.

Frankenstein Junior on visuaalisesti tyylikäs komedia, joka ei kuitenkaan kirvoita röhönauruja. Mel Brooks on itse nostanut elokuvan yhdeksi parhaimmista ohjaustöistään, joskaan hän ei välttämänä nähnyt elokuvaa hauskimpana tekeleenään. Tämä arvio on kyllä aivan osuva. Joka tapauksessa Frankenstein Junior menestyi ilmestyttyään sangen hyvin, vaikka ei tehnytkään aivan yhtä isoa tiliä lippuluukuilla kuin samana vuonna ilmestynyt, kontroversiaalimpi Villiä hurjempi länsi (1974). Brooks on palannut kauhuklassikoiden pariin toistaiseksi viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään Dracula: Verevä vainaja (1995).

Pisteytys:
7/10

tiistai 18. helmikuuta 2020

The Texas Chain Saw Massacre - Teksasin moottorisahamurhaaja (1974)

Ohjannut Tobe Hooper
USA 1974, 83 min.
Kauhu
Pääosissa: Marilyn Burns, Allen Danziger, Gunnar Hansen

You like this face?
Viisi nuorta ystävystä on road-tripillä Teksasissa etsimässä muuatta vanhaa maatilaa. Hilpeä reissu saa ikävän käänteen, kun mukaan otettu liftari paljastuu väkivaltaiseksi. Kaveri heitetään pois kyydistä, mutta kumma enteellisyys jää piinaamaan pelokkaimpien mieliä. Matkan edetessä bensa käy vähiin, eikä harvaanasutulta seudulta löydy ristin sielua. Autiolla maaseudulla harhailevat toverit löytävät kuitenkin yksi kerrallaan tiensä asutulta vaikuttavaan taloon, joka on täynnä ihmisen luita.

Teksasin moottorisahamurhaajan kauhu on pikemminkin psykologista kuin graafista. Mielikuvitus on elokuvaa tehdessä päästetty vapaaksi kahleista ja viety ihmismielen pimeälle puolelle. Ruumiiden avulla koristeltu kauhujen talo on tehty pikkutarkasti ja hyytävä musiikki antaa painajaistodellisuudelle oman oudon sävynsä: murhatalon väki tuntuu elävän täysin vieraassa ja siten pelottavassa maailmassa. B-elokuvalle tyypillinen ylinäyttely on oikeastaan paikallaan, sillä se etäännyttää sopivasti karmivasta aiheesta. Raakalaismaisuuksia nimittäin piisaa yllin kyllin, vaikka harva asia läväytetään suoraan katsojan silmille.

Elokuvan väkivalta sävähdyttää ja painostava tunnelma saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, mutta verenvuodatuksen määrä ei nykypäivänä tunnu enää poikkeuksellisen suurelta. Vielä 1970-luvulla aika oli kuitenkin toinen, ja elokuva sai osakseen suoranaisen viharyöpyn ─ äänekkäimmät kriitikot eivät toki itse olleet edes nähneet koko filmiä. Suomessakin elokuva pysyi sensuroituna aina vuoteen 1996 saakka. Kritisoijien moraalipaniikki taisi kuitenkin vain lietsoa elokuvan mainetta ja suosio oli taattu. Slasher-filmien suurena innoittajana tunnettu elokuva on saanut peräti viisi jatko-osaa 1980─2010-luvuilla ja vielä pari uudelleenlämmittelyä 2000-luvulla.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Zerkalo - Peili (1974)

Ohjannut Andrei Tarkovski
Neuvostoliitto 1974, 107 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Margarita Terekhova, Oleg Yankovskiy, Nikolay Grinko

The soul is sick and tired.
Andrei Tarkovskin omaelämäkerrallinen Peili (engl. The Mirror) sukeltaa menneisyyteen ja syvälle muistojen uumeniin. Elokuva yhdistää näyteltyihin kohtauksiin ohjaajan isän Arseny Tarkovskin runoja sekä otoksia vanhoista sotaa käsittelevistä uutisfilmeistä. Peili ei ole perinteisen juonellinen teos, mutta tarinanrippeistä voi kertoa ainakin sen verran, että keskeisessä roolissa on kuolinvuoteellaan menneisyyttään muisteleva mies. Nämä muistot kuljettavat inhimillisten tunteiden äärelle, jotka johdattavat elokuvan sisimpään paremmin kuin mikään tarina.

Tarkovskin elokuvat ovat ylipäätään hyvin subjektiivisia, mutta Peili lienee miehen koko tuotannon henkilökohtaisin teos. Kerronnan tajunnanvirtaisuus ja aiheiden omakohtaisuus tekevät elokuvan katselusta toki omalla tavallaan haastavaa, mutta elämys on upea. Vaikka juuri nämä elokuvassa esitetyt maisemat ja ihmiset eivät ole oman elämäni muistoja, on koko ihmisenä olemisen ja ihmisyyden kokemisen teema silti puhutteleva. Mitkä hetket, henkilöt ja paikat ovat muovanneet Tarkovskia, entä mitkä juuri minua? Mikä kokemusmaailma meitä ihmisinä yhdistää?

Peili sai valmistuttuaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta tämä teos taitaakin tarvita aikaa tullakseen paremmin ymmärretyksi. Sama pätee elokuvan ensikatseluun: kaikkia Peilin heijastamia ajatuksia tuskin yhdellä kerralla tavoittaa, mutta intensiivisen teoksen äärelle tekee varmasti mieli palata. Vaikka elokuva johdattelee pohtimaan ja tutkiskelemaan sisintään, sen voi katsoa ihan vain estetiikankin vuoksi. Kauniisti kuvattu elokuva kulkee sulavasti kiehtovissa asunnoissa ja rauhallisessa luonnon helmassa, jotka nekin huokuvat unien ja muistojen tunnelmaa.

Pisteytys:
9/10

perjantai 14. helmikuuta 2020

Blazing Saddles - Villiä hurjempi länsi (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 93 min.
Komedia, Lännenelokuva
Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens

He's just crazy enough to do it!
Rock Ridgen pikkukaupunkia uhkaavat ilkeät korstot. Umpirasistista pikkukylää suojelemaan saapuu entinen orja ja nykyinen seriffi Bart (Little). Ennakkoluulot saavat kyytiä, kun Bart pistää tuulemaan uuden ystävänsä, alkoholisoituneen pyssysankari Jimin (Wilder) kanssa. Räiskähtelevä sekoilu huipentuu täyteen kaaokseen elokuvan loppumetreillä, mutta sen sisältö on sitä purevampi, mitä vähemmän lopputuloksesta tietää!

Mel Brooksin lännenparodia ammentaa huumorinsa hulvattomasta anarkiasta, joka tuo mieleen Marx-veljesten revittelyn. Stereotypioilla leikitellään, tahallisille anakronismeille on helppo tyrskähdellä ja neljättä seinää rikotaan ihailtavan vallattomasti. Leffa naureskelee rasisteille, mutta ei kuitenkaan pyri voimakkaaseen sanomanjulistukseen. Kaikki elokuvan vitsit eivät kyllä enää ole tätä päivää, mutta onneksi moni juttu on kuitenkin säilyttänyt tenhonsa.

Villiä hurjempi länsi oli vuoden 1974 tuottoisin elokuva ja kolmen Oscarin ehdokas, vaikka sai myös osakseen kovaa kritiikkiä. Elokuvan huumori ei ehkä nykypäivänä tunnu verrattoman radikaalilta, mutta aikaansa suhteutettuna tilanne näyttää toiselta. Pieruvitsit ja kepeä rotustereotypioilla retostelu tuskin olivat arkipäivää vielä viisikymmentä vuotta sitten ─ ja tämä rajoja rikkova elokuva oli vielä vuoden isoin hitti! Komediaelokuvien historiassa filmi on kiinnostava pieni vallankumous, vaikka huumoriarvo onkin vuosien varrella saanut pieniä kolhuja.

Pisteytys:
7/10

tiistai 11. helmikuuta 2020

The Conversation - Keskustelu (1974)

Ohjannut Francis Ford Coppola
USA 1974, 113 min.
Trilleri, Mysteeri, Draama
Pääosissa: Gene Hackman, John Cazale, Cindy Williams, Harrison Ford

All I want is a nice, fat recording.
Harry Caul (Hackman) on salakuuntelun ammattilainen. Työnsä vuoksi Harry tietää, kuinka helposti ihmisiä voi tarkkailla missä tahansa, ja on siksi lähes sairaalloisen tarkka omasta yksityisyydestään. Harry ei mielellään näytä tunteitaan eikä takuulla anna puhelinnumeroaan edes heilalleen. Työlleen omistautunut Harry ei juurikaan ole kiinnostunut muusta kuin äänitteidensä teknisestä laadusta, mutta omatunto herää, kun eräs toimeksianto vaikuttaa johtavan murhaan.

Watergate-skandaalin  kiihkeimmän loppupelin aikaan ensi-iltansa saanut elokuva kommentoi osuvasti ajankohtaiskeskustelua erilaisista tietovuodoista. Päivänpolttavien ilmiöiden lisäksi Francis Ford Coppola otti teokseen vaikutteita Michelangelo Antonionin trilleristä Blow-Up (1966), jossa murha tallentuu vahingossa kameralle. Vastaavat paranoia-elokuvat olivat suosittuja 1970-luvulla, mutta aivan helposti teemat tuntuvat läheisiltä nykypäivänäkin. Mitä tietoa älylaitteet, verkkosivut ja sovellukset meistä keräävätkään? Kenelle tiedot päätyvät?

Koska elokuvan teemana on tarkkailu, on tietenkin kiehtovaa peilata teeman suhdetta katsojaan. Harry Caul ei taatusti haluaisi nuuskijoita kannoilleen, mutta kamera seuraa häntä kaikkialle. Miespolo ei tätä tiedä, vaikka vainoharhaisena epäileekin kaikkia ja kaikkea. Keskustelu on oiva trilleri, jossa tarinan jännite pysyy hyvässä vireessä alusta loppuun saakka. Kultaisella palmulla palkittu elokuva sai myös muutaman Oscar-ehdokkuuden, mutta voittoja ei Hollywoodista tullut. Parhaan elokuvan pystin Keskustelu hävisi Coppolan toiselle elokuvalle, Kummisetä II (1974) nimittäin oli saman vuoden satoa. Äänipalkinto olisi kyllä Keskustelulle ollut omiaan, sillä onhan ääniteknologia elokuvassa monella tapaa keskeisessä roolissa.
 
Pisteytys:
8/10

torstai 6. helmikuuta 2020

The Towering Inferno - Liekehtivä torni (1974)

Ohjannut John Guillermin
USA 1974, 165 min.
Toiminta, Trilleri, Draama
Pääosissa: Paul Newman, Steve McQueen, William Holden, Faye Dunaway, Fred Astaire

Son of a bitch gave us an impossible job!
San Franciscossa juhlitaan uuden 138-kerroksisen pilvenpiirtäjän avajaisia. Ulkoisesti kaikki vaikuttaa olevan erinomaisessa kunnossa, mutta huimiin korkeuksiin kohoavan lasitornin sisällä piilee vaara. Arkkitehdin (Newman) suosituksista huolimatta rakennusmateriaalit eivät nimittäin ole mitään priimatavaraa. Mittavat juhlallisuudet ovat vasta päässeet alkamaan, kun talossa syttyy pieni varastopalo ─ eikä aikaakaan, kun lieskat räjähtävät täysin hallitsemattomaksi katastrofiksi.

Katastrofielokuvien lajityyppi nousi suosioon 1970-luvun alussa ja monen filmin taustalla hääri genreen erikoistunut tuottaja Irwin Allen. Liekehtivä torni toi Allenille Oscar-ehdokkuuden, mutta vuoden parhaaksi filmiksi elokuvasta ei ollut. Kahdeksasta ehdokkuudesta elokuva voitti kuitenkin kolme (kuvaus, leikkaus ja laulu). Hauskana knoppina mainittakoon, että Fred Astaire sai sivuosastaan ainoan Oscar-ehdokkuutensa, vaikka musikaaleista tunnetun miehen tanssiliikkeet jäivät sangen vähäisiksi! Oscareita ja ylipäätään suurmenestystä haettiin kovilla paukuilla ja polttamalla talon lisäksi tukuittain rahaa: huippuosaamista tarvittiin niin paljon, että filmiä varten Fox ja Warner yhdistivät voimansa. Ainakin rainaan saatiin loistonäyttelijöitä, jotka pitävät mielenkiinnon yllä.

Liekehtivän tornin menestys on vuosien saatossa haalennut eritoten siksi, että genren kliseet ovat tulleet sangen tutuiksi. Jyhkeimmät stereotypiat löytyvät elokuvan hahmoista: mukana on järjenvastaisesti toimiva panikoitunut väkijoukko, urheita miehiä, mokomakin liero ja toisiaan hellästi hyvästeleviä pariskuntia. Samat tutut voi bongata vaikkapa Titanicissa (1997)! Elokuvan efektit ovat tietenkin hieman nahistuneet, mutta se ei tässä tapauksessa pääse haittaamaan katselua lainkaan. Kliseitä ja teknologian kehitystä suurempi ongelma on elokuvan naurettavan pitkä kesto, joka vielä nivoutuu jo mainittuun ennalta-arvattavuuden ongelmaan. Onneksi hieman jännitystäkin irtoaa ja kuumotusta lisää huomio siitä, että vuonna 1974 Liekehtivän tornin 515-metrinen surmanloukku oli ennätyksellisen korkea! Oikeasti tuo mitta saavutettiin vasta 2000-luvulla.

Pisteytys:
6/10

tiistai 4. helmikuuta 2020

Angst essen Seele auf - Pelko jäytää sielua (1974)

Ohjannut Rainer Werner Fassbinder
Länsi-Saksa 1974, 92 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Brigitte Mira, El Hedi ben Salem

We'll buy ourselves a little piece of heaven.
Kuusikymppinen siivooja Emmi (Mira) tapaa paikallisessa kuppilassa salskean Alin (Salem), joka on muuttanut Saksaan Marokosta. Kaksi yksinäistä löytää toisensa ja kaksikon välille syttyy odottamaton romanssi. Emmin ystävät ja lapset eivät hyväksy rouvan lemmenleikkejä, eikä Alillakaan ole helppoa vieraan kulttuurin keskellä. Kantaako paheksuttu rakkaus yli karikoiden?

Yksinäisyyttä, toiseutta ja syvälle juurtuneita ennakkoluuloja käsittelevä elokuva oli aikanaan viiltävä yhteiskuntakommentaari, ja kylmäävästi se on sitä edelleen. Münchenin verilöylyn jälkeisessä Länsi-Saksassa muukalaisviha nosti jälleen päätään, vaikka Hitlerin perinnöstä pyristeltiinkin eroon. Kielletyn rakkauden kokemukseen liittyvät myös sosiaaliset normit, joiden mukaan isoja ikäeroja karsastetaan ─ varsinkin naisen ollessa reilusti vanhempi.

Rainer Werner Fassbinderilla oli rakkauden häpeästä varmastikin omakohtaisia kokemuksia. Elokuvan teon aikaan Fassbinder oli suhteessa El Hedi ben Salemin kanssa, jolle puolestaan rasismin kokemukset tuskin olivat vieraita. Surumielinen ja kaunis Pelko jäytää sielua (engl. Ali: Fear Eats the Soul) oli kaksikon ensimmäinen yhteinen elokuva. Filmistä tuli myös Fassbinderin kansainvälinen läpimurto. Kultainen palmu jäi elokuvalta ehdokkuudesta huolimatta saamatta, mutta Cannesista mukaan tarttui kuitenkin FIPRESCI-palkinto.

Pisteytys:
9/10