The Elephant Man - Elefanttimies (1980)

Ohjannut David Lynch
USA & Iso-Britannia 1980, 124 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Anthony Hopkins, John Hurt, Anne Bancroft, John Gielgud

People are frightened by what they don't understand.

Tositarinaan pohjautuva Elefanttimies kertoo sirkuksen vetonaulana riutuvasta Joseph Merrickistä (Hurt). Lääkäri Frederick Treves (Hopkins) pelastaa Merrickin ankeasta vankeudesta sairaalaan, jotta voisi tutkia ulkomuodoltaan erikoista nuorukaista tarkemmin. Vähitellen Treves huomaa, ettei vaitonainen Merrick suinkaan ole mykkä saati tyhmä, vaan elämäniloinen ja sivistynyt nuori mies. Vaan kykeneekö kukaan todella katsomaan ulkokuoren tuolle puolen?

David Lynchin valtavirtaisin elokuva on tyyliltään suorastaan klassinen. Mukana on vain hienoisia kaikuja esimerkiksi Eraserheadin (1977) unenomaisesta outoudesta, mutta lopulta painajaisesta herätään aina todellisuuteen ─ joka tosin voi olla aika karmiva maailma, jos ei satu olemaan kaunis ja varakas! Viktoriaanisen ajan kaksinaismoralismi ja rajut luokkaerot tuovat sanoman esille viiltävän osuvasti, sillä todelliset hyväntekijät näyttävät olevan harvassa. Oman edun ajaminen ja vierauden ymmärtäminen ovat toki yhtä lailla vitsauksia nykypäivänäkin, ja siksi tarina puhuttelee.

Erinomaisesti menestynyt Elefanttimies oli Lynchin avain menestykseen ja maailmanmaineeseen. Komeat lipputulot kerännyt elokuva nousi peräti kahdeksan Oscarin ehdokkaaksi, vaikka yhtään voittoa akatemialta ei tullutkaan. Tyylikkäästi tehdyn elokuvan suosio on helppo ymmärtää, sillä liikuttava hirviötarina herättää väkisinkin myötätuntoa. Mieleen nousevat esimerkiksi Oopperan kummitus (1925), Nauruihminen (1928) ja Freaks (1932), joiden tyylistä, miljööstä ja riipaisevista tarinoista Lynch kenties on ammentanut inspiraatiota.

Pisteytys:

8/10

Campanadas a medianoche - Falstaff (1965)

Ohjannut Orson Welles
Espanja & Sveitsi 1965, 115 min.
Komedia, Draama, Historia
Pääosissa: Orson Welles, John Gielgud, Keith Baxter, Jeanne Moreau

We have heard the chimes at midnight...

Eletään sotaisia aikoja 1400-luvun alkuvuosien Englannissa. Kuningas Henry IV (Gielgud) tuskailee sotatouhujen ohella poikansa vuoksi, sillä prinssi Hal (Baxter) viettää vapaa-aikansa paikallisessa kapakassa vanhan pulskan ritarin Falstaffin (Welles) turmiollisessa seurassa. William Shakespearen eri kuningasnäytelmiin perustuva Falstaff (engl. Chimes at Midnight) on dramatisoitu alun perin teatterilavalle ja on dialogiaan myöten ehtaa, klassista Shakespearea. Elokuvatulkinta on raikas ja eloisa.

Falstaff nostaa päähenkilökseen useissa Shakespearen näytelmissä sivuhahmona seikkailevan vanhan juopottelijan Falstaffin, sydäntäsärkevän tragikoomisen hahmon, jota ohjaaja Orson Welles itse tulkitsee huikean karismaattisesti. Roolityöstä osuvan tekee Wellesin oma värikäs elämä, josta hän arvatenkin ammensi aineksia Falstaffin monisyisen hahmon ymmärtämiseksi. Pitkään haaveena siintänyt elokuvaprojekti oli sitä paitsi ehtinyt muhia Wellesin mielessä vuosikymmeniä, eivätkä edes tuotantovaiheen töyssyt heikentäneet vahvaa visiota. Ikimuistoisen roolin luovan Wellesin lisäksi myös muut näyttelijät tulkitsevat näytelmätekstiä oivallisesti.

Erityisen eläväksi Shakespearen klassikkonäytelmät hahmoineen ja tapahtumapaikkoineen tulevat hienon kuvauksen ansiosta, joka on lähiotoksineen ja erikoisine kuvakulmineen perin tyypillistä Wellesiä. Varsin ikimuistoinen on erityisesti Shrewsburyn taistelun hallittu kaaos! Ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton saanut elokuva on vuosien saatossa kohonnut Welles-klassikoksi, joka oli myös ohjaajan oma suosikki tuotannostaan. Ensinäkemän perusteella Falstaff tuntuisi olevan niitä elokuvia, jotka kasvavat yhä upeammaksi uusilla katselukerroilla.

Pisteytys:
8/10