Kauhukuu IV ─ Creepshow (1982)

I never saw such rotten junk in my life!

 

Vuosi 1982 on tuottanut synkkien iltojen iloksi monta legendaarista elokuvaa. Ällötyksiä kaihtamattomille sopii parhaiten avaruusoliokauhu The Thing (1982), eikä gialloklassikko Tenebre (1982) ole sekään huono vaihtoehto. Hieman leikkimielisempää tunnelmaa loihtii Poltergeist (1982) ja kaikkein turvallisimman, lapsenmielisen Halloween-tunnelman takaa perheleffa E.T. (1982). Päivän elokuvassa sävy on humoristinen, mutta hirvityksiltä ei säästytä!

Creepshow - yöjuttu

Ohjannut George A. Romero

USA 1982, 120 min.

Kauhu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Hal Holbrook, Leslie Nielsen, Adrienne Barbeau

Stephen Kingin käsikirjoittama Creepshow mukailee vanhojen kauhusarjakuvien juonen kulkua. Elokuvan kehystarinassa pojankoltiainen lukee kauhusarjista, joka kertoo viisi pientä karmivaa tarinaa: kuullaan kuolleen isän haudantakaisesta kostosta, kohdataan epämiellyttäviä oireita aiheuttava avaruuden meteoriitti ja sadistinen miljonäärimurhaaja. Varjoista kömpii esin muinaisaikojen kauhistuttava peto ja lopulta joka nurkan valtaa tulevaisuuden torakkapaniikki!

Kussakin kertomuksessa on jännitteensä, vaikka kokonaisuus jääkin epätasaiseksi. Kovin pelottava elokuva ei ole, sillä humoristisessa tarinassa hehkuvat sarjakuvamaiset värit ja B-tason efektit luovat soveliaan kömpelöä tunnelmaa. Elokuva on tarkoituksellisen pöljä, mutta hupaisia väristyksiä etsivälle se sopii kevyeen nostalgiannälkään. Creepshow menestyi lippuluukuilla mukavasti ja suosion jälkiaalloilla leffa käännettiin oikeastikin sarjakuvamuotoon. Filmi sai sittemmin kaksi jatko-osaa (1987, 2007), joista jälkimmäisessä Romeron ja Kingin kädenjälkeä ei enää näy.

Pisteytys: 6/10

Dawn of the Dead - Kuolleiden aamunkoitto (1978)

Ohjannut George A. Romero
USA & Italia 1978, 127 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: David Emge, Gaylen Ross, Ken Foree, Scott H. Reiniger

This place is gonna be rotten!

Kuolleiden aamunkoitto jatkaa George A. Romeron Elävien kuolleiden yön (1968) kertomusta. Kuolleet ovat heränneet ja valloittaneet elävien maailman, mutta muutamat ihmispolot sinnittelevät kotikaupunkinsa raunioissa. Neljä selviytyjää onnistuu linnoittautumaan ostoskeskukseen, jossa olot ovat lopulta olosuhteisiin nähden yllättävän mukavat. Ulkopuolella vaanii kuitenkin alati paheneva uhka, jolta ei suojaa edes ostarin kaltainen yltäkylläisyyden paratiisi.

 

Kulutusyhteiskuntaa kritisoiva Kuolleiden aamunkoitto marssittaa zombit muistelemaan hailakasti entisen elämänsä tärkeitä asioita. Ostoskeskuksessa haahuillaan, vaikka ruumis mätänisi! Eivätkä herkkupuodit, hupimahdollisuudet ja tavaravuoret lopulta tyydytä elävien selviytyjienkään tarpeita, sillä onnelasta tulee väistämättä vankila. Nokkela tarina oli Romeron omaa käsialaa, ja toisena käsikirjoittajana hääri Dario Argento. Italokauhun tunnelmat välittyvät elokuvasta myös musiikin kautta, sillä sävellykset ovat muun muassa Suspiriasta (1977) tutun The Goblin -yhtyeen käsialaa.

Kuolleiden aamunkoitto on Romeron zombisarjan arvostetuin teos ainakin jälkimaineeltaan, mutta toki raaka filmi sai aikanaan osakseen myös paheksuntaa ja esityskieltoja. Vaikka aikaansa ja budjettiinsa nähden elokuvan maskeeraukset sekä efektit ovat hienoja, niiden tyyli ei enää välttämättä säväytä nykykatsojaa. Zombit eivät myöskään ole kovin vauhdikkaita saati raivokkaita, vaan pikemminkin aika aneemisia laahustajia. Pelkokerrointa on pyritty lisäämään elokuvan samanimisessä remakessa (2004), jonka olin täysin unohtanut katsoneeni. Se kertonee tarpeellisen siitä, miten hyvä tarina lopulta aina päihittää parhaimmatkin shokkiefektit.

Pisteytys:
8/10

Night of the Living Dead - Elävien kuolleiden yö (1968)

Ohjannut George A. Romero
USA 1968, 96 min.
Kauhu
Pääosissa: Duane Jones, Judith O'Dea, Karl Hardman

They're coming to get you, Barbra...

Tavallinen arkipäivä saa karmivan käänteen, kun kuolleet heräävät yllättäen henkiin ja pyrkivät mässäilemään elävien lihalla. Nykypäivänä tarina kuulostaa tuiki tutulta, mutta Elävien kuolleiden yö vasta esitteli inhimillisyytensä menettäneet kannibaali-zombit suurelle yleisölle. Itse zombi-termiä elokuvassa tosin ei kuulla, sillä käsite liittyi täysin voodoo-taikojen muokkaamaan ihmiseen (esim. Yö voodoo-saarella, 1943). Tämä elokuva kuitenkin muutti pelin säännöt ja sittemmin George A. Romero (1940─2017) on tituleerattu modernin zombikauhun isäksi. Elävien kuolleiden yö nyrjäytti kauhun lajityypin jälleen uuteen ja yhä karmivampaan suuntaan.

Elävien kuolleiden yö on inspiroinut lukemattomia elokuvantekijöitä, ja sen hahmottelema apokalypsin mahdollisuus saa edelleen mielikuvituksen laukkaamaan. Varsinkin 2000-luvulla zombileffoja tehtailtiin valtavat määrät, eikä zombien pelottava viehätys ole hirveästi hiipunut tälläkään vuosikymmenellä: elävien kuolleiden maailmanvalloitus näkyy elokuvien ohella muussakin populaarikulttuurissa aina videopeleistä zombikävelyihin. Myös Romero jatkoi uraansa zombien parissa, ja Elävien kuolleiden yö kasvoi kokonaiseksi kuusiosaiseksi Living Dead -elokuvasarjaksi (1968─2009).

Elokuvassa seurataan muutamia elävien kuolleiden hyisistä kourista paenneita selviytyjiä, jotka telkeävät itsensä tyhjään maalaistaloon. Nykypäivästä katsoen selviytymistaisto on kliseitä pullollaan, mutta klassikon voima kantaa ennalta-arvattavien kohtien ylitse. Elokuvaa katsellessa on myös kiinnostavaa pohtia niitä yhteiskunnallisia taustavaikuttimia, jotka aikanaan saattoivat vaikuttaa sen suosioon. Poliittisesti jännittynyt 1960-luku väreilee tuhoontuomitun taistelun taustalla ja häivähtää myös selviytyjäjoukon keskinäisissä kahnauksissa. Siinä kenties yksi syy, miksi pienen budjetin filmi kohosi ilmestyttyään yllättävän suureksi hitiksi.

Pisteytys:

8/10