The Bad and the Beautiful - Särkyneiden haaveiden kaupunki (1952)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1952, 118 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Kirk Douglas, Lana Turner, Barry Sullivan, Dick Powell, Walter Pidgeon

If you dream, dream big.

Elokuvatuottaja Harry Pebbel (Pidgeon) kutsuu koolle kolme Hollywood-tähteä neuvottelemaan uudesta elokuvaideasta. Ohjaaja Fred Amiel (Sullivan), näyttelijä Georgia Lorrison (Turner) ja käsikirjoittaja James Lee Bartlow (Powell) saapuvat kuulemaan Pebbelin ehdotuksen, mutta kieltäytyvät jyrkästi. Varsinaisen yhteistyöpyynnön nimittäin esittää Jonathan Shields (Douglas), jonka kanssa kaikki ovat ajautuneet sotajalalle. Mutta toisaalta, juuri Shieldsin sysäämänä Amiel, Lorrison ja Bartlow ovat ylipäätään nousseet Hollywoodin tähtitaivaalle...

Vincente Minnellin showbisnesdraama Särkyneiden haaveiden kaupunki on yksi 1950-luvun itsekriittisistä Hollywood-leffoista. Elokuva ei ole yhtä hyvä kuin lajinsa klassikko Auringonlaskun katu (1950), mutta kuitenkin viihdyttävä kaikessa melodramaattisuudessaan. Arvattavastikin elokuvan hahmoilla on vastineensa tosielämässä. Päähenkilö Jonathan Shieldsin hahmo on yhdistelmä tunnettuja Hollywood-kasvoja aina tuottaja David O. Selznickistä (tuottaja esim. elokuvassa Tuulen viemää, 1939) monitaituri Orson Wellesiin.

Tarinan ohella myös elokuvan miljöö viehättää. On omalla tavallaan kiehtovaa samanaikaisesti olla kulisseissa ja katsoa niiden taakse: aikansa studiovalot ja lavastustyylin ihanteet kun ovat kliseisen ehtaa 1950-luvun Hollywoodia! Elokuva voitti viisi Oscaria, joista pari siunaantuikin juuri lavasteille ja kuvaukselle. Filmin keräämistä ehdokkuuksista voittoa vaille jäi ainoastaan päätähti Kirk Douglas. Piinkovaa työmyyrää näyttelevän Douglasin suoritus on onnistuneen määrätietoinen, mutta häviää kuitenkin Oscarin ansainneelle Gary Cooperille (Seriffi, 1952).

Pisteytys:

8/10

Murder, My Sweet - Hyvästi, kaunokaiseni (1944)

Ohjannut Edward Dmytryk
USA 1944, 95 min.
Rikos, Jännitys
Pääosissa: Dick Powell, Claire Trevor, Anne Shirley, Otto Kruger, Mike Mazurki

"Okay Marlowe" I said to myself. "You're a tough guy."

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Powell) saa kaksi toimeksiantoa, jotka kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa. Ensimmäinen tapaus koskee hämäräperäisen Moose Malloyn (Mazurki) kadonnutta heilaa ja toinen taas varastettujen jadekorujen mysteeriä. Juttuja ratkoessaan kovapintainen ja rääväsuinen yksityisetsivä saa itsekin pari ikävämpää kolhua, jotka hän kuitenkin selvittää tiukalla ammattitaidolla.

1940-luvun film noireista tunnetun Edward Dmytrykin Hyvästi, kaunokaiseni perustuu Raymond Chandlerin romaaniin Näkemiin, kaunokaiseni (1940). Dmytrykin elokuvaa on ylistetty Chandler-romaanien parhaaksi filmiadaptaatioksi ja Dick Powellin Philip Marlow on niin ikään todettu useissa yhteyksissä onnistuneimmaksi Marlowe-tulkinnaksi. Chandlerin luoma yksityisetsivä Marlowe seikkailee useammassakin kirjassa ja on siis myös nähty monessa elokuvassa, joista tunnetuimpana kenties Humphrey Bogartin näyttelemänä elokuvassa Syvä uni (1946). Dick Powellin Marlowe on kiehtova hahmo, jonka edesottamuksia on viihdyttävää seurata. Marlowe on elämää nähnyt suupaltti, joka ei kaihda rähjäisempiäkään kaupungin kolkkia saati pelkää kolkatuksi tulemista! Ennen Marlowen roolia Powell oli näytellyt lähinnä kepeissä musikaaleissa, mutta Hyvästi, kaunokaiseni avasi hänelle uuden uran vakavampien aiheiden parissa. Sittemmin Powell itsekin ohjasi yhden film noirin, Aution kaupungin vangit (1952).

Hassusti tästä elokuvasta muuten tuli koko ajan mieleen mainio Kuollut mies ei palttoota kaipaa (1982), jonka tekijät ovat taatusti nähneet Marlow'n ikimuistoisen, huumehuuruisen unissakävelyn. Mahdollisen parodisoinnin lisäksi Chandlerin tarinaa on filmattu aiemminkin ja uusintaversiokin löytyy: ensiksimainittu on löyhemmin Chandlerin kertomukseen perustuva Haukka ja kadonnut kaunotar (1942) ja jälkimmäinen Verenpunainen yö (1975). Kumpikaan ei ihan vaikuta tämän filmatisoinnin veroiselta, mutta ainakin tuo 1970-luvun versio houkuttaisi nähdä. Elokuvan katseltuani lisäsin myös Chandlerin romaaneita lukulistalleni, ovathan ne selvästi hemmetin hyviä tarinoita!

Pisteytys:

8/10

Gold Diggers of 1933 - Kultakalat 1933 (1933)

Ohjannut Mervyn LeRoy & Busby Berkeley (musiikkinumerot)
USA 1933, 97 min.
Musikaali, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Dick Powell, Ruby Keeler, Joan Blondell, Aline MacMahon, Warren William, Guy Kibbee, Ned Sparks

Shadow Waltz

Lama-aikana elämä on tiukkaa. Myös broadwaytähtöset - rikkaita miehiä kalastelevat "kultakalat" - ovat töitä vailla. Heihin kuuluvat nuori viaton Polly (Keeler), koomikko Trixie (MacMahon), glamouria huokuva Fay (Rogers) ja laulajatar Carol (Blondell). Heidän luotto-ohjaajansa Barney Hopkins (Sparks) on valmistellut uuden musikaalin, mutta tiukassa taloustilanteessa rahoitusta ei ole. Apuun saapuu salaperäinen säveltäjänero Brad Roberts (Powell), joka myöhemmin paljastuu miljonäärin jälkikasvuksi. Musikaaliharjoitusten edetessä kasvaa myös Bradin rakkaus Pollyyn, mutta pariskunnan onnen tielle astuvat Robertsin ökysuvun edustajat.

Warner Brosin varhaisten musikaalien sarja muodostui nopeasti omaksi konseptikseen. Musikaalinumerot ohjasi koreografi Busby Berkeley uudistavalla tyylillään, visualisoiden showtytöt geometrisiin kaleidoskooppiasetelmiin. Sama näyttelijöiden tähtikaarti esiintyi useammassakin musikaalipätkässä, ja jo pelkkä Gold Diggers -elokuvien sarja täydentyi vuoden 1933 jälkeen vielä kolmella filmillä. Itse asiassa tämäkin elokuva oli uudelleenversiointi kadonneesta, vuonna 1929 tehdystä elokuvasta (Gold Diggers of Broadway). Alunperin tarina kuitenkin perustuu jo vuonna 1919 ensi-iltansa saaneeseen Broadway-musikaaliin.

Kultakalat 1933 on myös yksi lukuisista 1930-luvun backstage-musikaaleista. Hilpeän todellisuuspaon ohella tämä filmi myös kommentoi selkeästi aikansa ongelmakohtia, koko juonen kietoutuessa lama-ajan tematiikan ympärille. Elokuva päättyy kantaaottavaan musikaalinumeroon, jossa maailmansodan veteraanien kunniakas marssi on rinnastettu epätoivoisten työnhakijoiden vaellukseen. Kaikkinensa elokuva on hellyyttävä, naiivi ja hyväntuulinen kokonaisuus. Juonen ajoittaiset heikkoudekin voi antaa anteeksi tunnelman ollessa kohdillaan. Jo yksin musikaalinumeroiden katselu on ihastuttavaa seurattavaa, mutta myös kulissien takaisissa tapahtumissa riittää rutkasti viihdettä ja vauhtia.

Pisteytys:

8/10