Marathon Man - Maratoonari (1976)

Ohjannut John Schlesinger

USA 1976, 125 min.

Trilleri, Rikos 

Pääosissa: Dustin Hoffman, Laurence Olivier, Roy Scheider, Marthe Keller

 

Is it safe?

 

Thomas "Babe" Levy (Hoffman) treenaa maratonia varten, valmistelee väitöskirjaa ja pohtii edesmenneen isänsä keskenjäänyttä elämää. Suht huoleton arki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä, kun Henry-veli (Scheider) saapuu Baben kynnykselle vertavuotavana ja heittää henkensä. Pian Baben kannoilla ovat isot pahat rikolliset ─ mihin velipoika on oikein sekaantunut? Epäluulon sankka sumu laskeutuu, ja se paljastaa ainoastaan piileskeleviä natsirikollisia, kätkettyjä timantteja ja armottomia murhia.

Maratoonari on hiostava trilleri, joka perustuu William Goldmanin samannimiseen menestysromaaniin (1974). Yllätyksiä odottaa joka mutkassa, eikä päähenkilö tiedä, keneen luottaa. Paranoiaa kasvattava jännäri tarjoaa tuskallisia hetkiä eritoten heille, jotka potevat hammaslääkäripelkoa. Tyyliltään Maratoonari on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin moni nykyaikainen trilleri, mutta se ei silti tarkoita jännityksen laimenemista. Kolea hiljaisuus vain korostaa tarinan armottomuutta ja Baben yksinäisyyttä karmeiden tapahtumien polttopisteessä.

 

Hyvään yleisömenestykseen kohonnut Maratoonari tunnetaan hyytävien kohtaustensa ohella pätevistä roolisuorituksista. Näyttelijälegenda Laurence Olivier on pakoileva rikollinen, tohtori Christian Szell, jonka julmuus on saanut innoituksensa natsilääkäri Josef Mengelestä. Olivier palkittiin osastaan Golden Globella ja Oscar-ehdokkuuskin tuli. Hieno saavutus, varsinkin, kun Olivier oli kuvausten aikaan vakavasti sairas. Elokuvan kulisseista tunnetaan tapaus, jossa Olivier ja nuoremman polven näyttelijä Dustin Hoffman sanailivat työtapojensa erilaisuudesta. Metodinäyttelemiseen luottava Hoffman tekee niin ikään hyvää työtä yksinäisenä nuorena miehenä, jonka maratonjuoksulle ei näy päätepistettä.

Pisteytys: 8/10

Naked Lunch ─ Alaston lounas (1991)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada, Iso-Britannia & Japani 1991, 115 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Peter Weller, Ian Holm, Judy Davis, Roy Scheider

 

Exterminate all rational thought.

 

Tuholaistorjuja William Lee (Weller) saa yhteydenoton erikoiselta jättikuoriaiselta. Peräpäästään puhuva ötökkä esittäytyy Leen pomoksi, joka odottaa jatkossa Leen toimittavan hänelle tärkeitä raportteja. Agentiksi ajautuvan Leen tehtävänä olisi murhata oma vaimonsa Joan (Davis), joka on pahassa hyönteismyrkkykoukussa. Sattumalta murha onnistuu ja Leen täytyy paeta Välitilaan.

Beatkirjailija William S. Burroughsin tunnetuin romaani Alaston lounas (1959) on huumetripeissä hourailua ja tajunnanvirtaista yhteiskuntakritiikkiä. Tämä elokuva perustuu kirjaan vain osittain ja on lisäksi surrealistinen kertomus Burroughsin romaanin synnystä. Ajatusten vapauttamisen ja mielen kontrolloinnin teemat kuvaavat kiinnostavasti kirjoittamista, joka on elokuvan keskeinen aihio. Teemoihin on kudottu paljon muutakin, kuten Burroughsin kirjassaan käsittelemää homoseksuaalisuutta. Suhde seksuaalisuuteen on sinänsä ilahduttavan mutkatonta, vaikka esitystavassa onkin oman aikansa yksipuolisuutta ja stereotyyppejä.

 

Ellottavan ötökkäkauhun mestari David Cronenberg on visioinut täysin järjettömän maailman taitavasti, sillä lähdeteos ei ole helpoimmasta päästä edes lukea. Hieman scifiltä maistuvassa elokuvassa on ripaus film noirien tunnelmaa: juoni on kiehtovan käsittämätön kuin Syvässä unessa (1946), mutta oudoiksi olennoiksi muuttuvine kirjoituskoneineen tarina on vielä älyttömämpi. Riemukkaan kummaa tunnelmaa tahdittaa vapaasti tempoileva jazz. Ötökkäpulverin tarjoama hallusinointitrippi ei ole kaikkien makuun, mutta matka on taatusti mieleenpainuva.

Pisteytys: 7/10

All That Jazz - Syke ei sammu (1979)

Ohjannut Bob Fosse
USA 1979, 123 min.
Draama, Musikaali
Pääosissa: Roy Scheider, Jessica Lange, Ann Reinking

It's showtime, folks!

Tanssija, ohjaaja ja koreografi Joe Gideon (Scheider) rakastaa intohimoisesti sekä ammattiaan että egoaan. Äärirajoilla työskentelyn ohella elämää rytmittävät naiset ja päihteet. Loppuunpalanut mies saa lopulta sydänkohtauksen ja joutuu sairaalaan, jossa käynnistyy kamppailu elämästä ja kuolemasta. Houraileva mies näkee uransa tähtihetket, kohtalokkaat kolhut ja viimeisen suuren show'n ─ muistojen valtatielle Joen johdattavat kaikki elämän tärkeät naiset.

Syke ei sammu on viihdeteollisuuden itsetutkiskelua, mutta samalla se on myös hyvin henkilökohtainen elokuva. Kertomus perustuu ohjaaja-koreografi Bob Fossen (1927─1987) omiin kokemuksiin 1970-luvun kiihkeimmistä työvuosista, jotka lopulta meinasivat viedä mieheltä hengen. Fossea tai hänen fiktiivistä versiotaan Joe Gideonia on osuvasti kuvailtu Broadwayn Felliniksi: selkein vertailukohde ja innoittaja elokuvalle on luomistyön tuskaan pureutuva 8½ (1963). Loppukarnevaalikin on fellinimäistä vapauttavaa iloa!

Erinomaisesti menestynyt Syke ei sammu oli aikanaan arvostelumenestys ja voitti lukuisia merkittäviä palkintoja. Yhdeksästä Oscar-ehdokkuudesta filmi voitti neljä ja lisäksi Cannesista irtosi Kultainen palmu. Houraileva ja lääkehuuruinen matka on rakennettu tasapainoisesti, ja Roy Scheider onnistuu loistavasti pääroolissaan hivenen epämiellyttävänä työnarkomaanina. Taitavasti käsikirjoitettu ja ohjattu teos ei ole aivan tyypillisintä Hollywood-hömppää, vaan eurooppalaisella traditiolla tehtyä, melko vakavaakin itsetutkiskelua kepeän viihdemaailman synkissä kulisseissa.

Pisteytys:
8/10

Jaws - Tappajahai (1975)

Ohjannut Steven Spielberg
USA 1975, 124 min.
Trilleri, Seikkailu, Draama
Pääosissa: Roy Scheider, Richard Dreyfuss, Robert Shaw

You're gonna need a bigger boat!

Idyllinen Amityn saari heräilee alkavaan kesäsesonkiin, joka täyttää rannat turisteista. Tällä kertaa rantalomat kuitenkin ovat vaarassa jäädä toteutumatta, sillä poliisipäällikkö Martin Brody (Scheider) uskoo hain uhkaavan saaren turvallisuutta. Brody vaatii rantoja suljettavaksi, mutta kaupunginhallinto pormestaria myöten ei ota neuvoja kuuleviin korviinsa. Uhrimäärän kasvaessa apuun astuvat meribiologi Matt Hooper (Dreyfuss) sekä karski hainpyytäjä Quint (Shaw).

Tappajahai on mestarillisesti luotu trilleri, joka teki Steven Spielbergistä (1946─) kuuluisan. Nautinnollisen piinan viimeistelee John Williamsin ikoninen sävellystyö. Eipä toki sovi vähätellä Tappajahain muitakaan ansioita, sillä kokonaisuus on tyylikkäästi paketissa niin leikkausta kuin näyttelijäntyötäkin myöten. Mekaaninen haikin on mainio! Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat muutoksia hirviön koossa matkan varrella, mutta eipä tuo kokonaisuutta latista. Jännityksen määrässä ja laadussa jättimäisen hain luomaa epätietoisuutta ja pelkoa voi hyvin verrata Alfred Hitchcockiin.

Peter Benchleyn samannimiseen bestselleriin (1974) perustuva Tappajahai julkaistiin massiivisen mainoskampanjan siivittämänä. Hyytävästä kesäjännäristä tuli valtava menestys ja kaikkien aikojen kassamagneetti, jonka seurauksena edelleen saamme nauttia (tai "nauttia") kesäsesonkiin tuotetuista, megahiteiksi tarkoitetuista lomaleffoista. Tappajahai sai sittemmin neljä jatko-osaa (1978─1987), ja niiden lisäksi ikoninen haikauhu on toiminut inspiraationa lukemattomille veden vaaroihin keskittyville jännäreille ja toki parodioillekin.

Pisteytys:

9/10

Klute - rikosetsivä (1971)

Ohjannut Alan J. Pakula
USA 1971, 114 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Jane Fonda, Donald Sutherland, Charles Cioffi, Roy Scheider

You're not gonna get hung up on me, are you?

Yksityisetsivä John Klute (Sutherland) saapuu New Yorkiin etsimään kadonnutta ystäväänsä. Ainoa johtolanka on puhelintyttö Bree Daniels (Fonda), jota piinaavat ahdistavat häirikkösoitot ja nyt myös sinnikäs yksityisetsivä. Vähitellen Daniels suostuu yhteistyöhön Kluten kanssa ja kaksikon välit lämpenevät liki romanssin asteelle. Kadonneen miehen tapauksen lisäksi Klute ryhtyy selvittämään, kuka Danielsia vainoaa ja liittyvätkö mystiset tapaukset kenties toisiinsa.

Kluten kuvaama New York osuu aikakautensa lisääntyvän rikollisuuden ytimeen: koko kaupunki tuntuu uhkaavalta tilalta, jossa turvasatamat ovat harvassa. Neo-noiriksi laskettava elokuva on viileämpi kuin parin vuosikymmenen takaiset film noirit ja maailmasta puuttuu takavuosien vähäinenkin savuinen viehätys. Maailman ylle laskeutuva yksinäisyys ja epäluulo kietovat koleaan syleilyynsä myös katsojan, jonka jännitystarina tempaa ansiokkaasti mukaansa.

Sopivasti jännä ja omaperäisen tunnelmallinen kertomus on jo sinällään aivan kelpo, mutta elokuvan ehdoton tähti on kuitenkin Bree Danielsin eri kasvoja huikeasti tulkitseva Jane Fonda. Samanaikaisesti herkkä, kovan tunteeton, itsevarma ja epävarma Breen rooli toi Fondalle ansaitun Oscar-palkinnon. Muita Oscareita Klute ei saanut, mutta se menestyi varsin hyvin aikalaisarvioissa. Alan J. Pakula jatkoi samaa tunnelmointia elokuvissaan Ansa (1974) ja Presidentin miehet (1976), yhdessä kolmikko muodostaa Pakulan niin kutsutun paranoia-trilogian.

Pisteytys:
8/10

The French Connection - Kovaotteiset miehet (1971)

Ohjannut William Friedkin
USA 1971, 104 min.
Rikos, Toiminta
Pääosissa: Gene Hackman, Fernando Rey, Roy Scheider

All right, Popeye's here!

Huumekytät Jimmy "Popeye" Doyle (Hackman) ja Buddy "Cloudy" Russo (Scheider) saavat vihiä suuren huumelastin salakuljetuksesta. Jättimäisen keikan taustalta paljastuu kokonainen salakuljetusliiga "The French Connection", jota johtaa ranskalainen Alan Charnier (Rey). Kovalla höyryllä töitään paiskiva ja valtuuksiaan venyttävä Popeye pääsee Charnierin jäljille, mutta ovela kriminaali lipeää poliisien hyppysistä kerta toisensa jälkeen.

Kovaotteiset miehet on räiskyvä paketti täynnä nyrkkitappeluita, kaahauksen huumaa ja takaa-ajojen jännitystä. Railakas toimintaelokuva eläytyy rähjäisissä maisemissa huumeongelman kanssa painivien poliisien asemaan ja on on yhtä ajankohtainen kuin samana vuonna ensi-iltansa saanut Likainen Harry (1971). Elokuvat ovat keskenään hyvin samankaltaisia: tapahtumat perustuvat ajankohtaisiin rikosilmiöihin ja päähenkilöt ovat varsinaisia kovanaamoja. Kovaotteiset miehet kuitenkin vastaanotettiin hieman lempeämmin, ehkäpä huumesalakuljetus puistatti vähemmän kuin häikäilemätön salamurhaaja.

Viiden Oscarin (mm. paras elokuva) arvoisesti menestynyt Kovaotteiset miehet ei ole se kaikkein tyypillisin Oscar-voittaja, mutta kaiketi uutuudenviehätys ja samalla ajankohtaisuus vetosivat kriitikoihin ja raateihin. Nykypäivänä kyttien nihilismi ja jopa rasismi kohottaa kulmakarvoja, mutta kuvaapa tämä toisaalta aika osuvasti aikaansa. Muutoin tarina soljuu eteenpäin mukavasti ja Oscarinsa ansainnut Gene Hackman loistaa roolissaan keinoja kaihtamattomana ja hieman viinaanmenevänä poliisina. Sinnikkään "Popeyen" seikkailut eivät jääneet vain tähän yhteen filmiin, vaan hänet päästettiin jälleen huumejuttujen jäljille elokuvassa Kovaotteiset miehet II (1975).

Pisteytys:

8/10