La pianiste ─ Pianonopettaja (2001)

Ohjannut Michael Haneke

Ranska, Itävalta & Saksa 2001, 131 min.

Draama

Pääosissa: Isabelle Huppert, Benoît Magimel, Annie Girardot

After all, love is built on banal things.

Erika Kohut (Huppert) on menestynyt pianisti, joka opettaa soittoa konservatorion lahjakkaimmille oppilaille. Opettajana ja pianistina Erika on ankara ja säälimätön, mutta kotona hän alistuu äitinsä (Girardot) voimakkaaseen tahtoon. Pako ja vapaus löytyy väkivallasta ja alistusfantasioista, joita Erika pyrkii toteuttamaan nuoren oppilaansa Walterin (Magimel) haparoivalla avustuksella.

Pianonopettaja (engl. The Piano Teacher) käsittelee vääristyneitä valtasuhteita. Pidättyväisyys aiheuttaa seksuaalisia patoumia ja Erikan ymmärrys rakkaudesta on kliinisen viileää. Teema on hyvä, mutta jättää katsojan etäälle. Turhautuminen on elokuvan avainsana ja sitä välitetään onnistuneesti, sillä katsojakaan ei saa täyttymystä rakkaudesta, onnesta, päätepisteestä. Sinänsä tarina taitaa päästä tavoitteeseensa aika taidokkaasti, vaikka katselu jättää koleaan tunnelmaan.

Kontrasteja korostava elokuva luo kiinnostavan vastinparin korkeakulttuurin ja pornon välille. Tässäkin suhteessa yhteys jää keskeneräiseksi, eivätkä maailmat kohtaa, vaikka Erika elää jatkuvasti molemmissa. Lopun romahdus jättää haavat auki. Kuten todettua, katselu on aika epämiellyttävää tirkistelyä, mutta Pianonopettajan tarkoitus ei olekaan tyydyttää vaan korostaa Erikan kokemaa tuskaa ja epävarmuutta, ja siinä filmi onnistuu taitavasti. Pianonopettaja palkittiin Cannesissa Grand Prixillä sekä näyttelijäpysteillä. Kultainen palmu ei jäänyt kauas, mutta ehkäpä se olisi ollut liiallista hurjastelua: voittoon nousi turvallisempi ja tunteikkaampi valinta Pojan huone (2001)

Pisteytys: 7/10

Rocco and His Brothers - Rocco ja hänen veljensä (1960)

Ohjannut Luchino Visconti
Italia & Ranska 1960, 177 min.
Draama
Pääosissa: Alain Delon, Renato Salvatori, Annie Girardot

There is no hope.

Parondin kuusihenkinen perhe muuttaa köyhältä Etelä-Italian maaseudulta vilkkaaseen Milanoon töiden toivossa. Veljeksistä Rocco (Delon) ja Simone (Salvatori) ryhtyvät elättämään perhettä nyrkkeilemällä, mutta nuorukaisten elämä kulkee kuitenkin eri polkuja. Luonteeltaan suoraselkäinen ja anteeksiantavainen Rocco alistuu kaidalta polulta lipsuvan Simonen edessä, ja taipuu jopa uhraamaan oman tulevaisuutensa veljessiteen vuoksi.

Luchino Viscontin (1906─1976) ylistetty teos Rocco ja hänen veljensä (Rocco e i suoi fratelli) on neorealismin perinteestä ponnistava perhekuvaelma. Yhtäältä elokuva on valtavien tunteiden melodraamaa, jota on usein verrattu oopperassa kerrottaviin suuriin tarinoihin. Köyhyyden tuomat ongelmat ja realistinen ote tekevät tarinasta aidon ja nivovat draaman vahvasti italialaiseen elokuvaperinteeseen. Toisaalta suunta on kohti tulevaa: vahvojen italialaisten perhesiteiden käsittely herättää jo mielleyhtymän reilua vuosikymmentä myöhemmin ilmestyvään Kummisetään (1972).

Kertomuksena Rocco ja hänen veljensä on liikuttavan täynnä toivoa, siitä huolimatta, että tarinan tapahtumat vyöryvät jatkuvasti yhä kurjempaan suuntaan. Tässäkin mielessä elokuva eroaa selkeästi neorealismin lohduttomuudesta. Hahmot ovat monisyisiä ja hetkittäin samaistuttavia, vaikka toisinaan yksioikoisessa ehdottomuudessaan jopa raivostuttavia ─ mutta sellaisia ovat ihmiset! Melkoinen suurteos, joka kasvanee vielä upeammaksi uusintakatselun myötä.

Pisteytys:

8/10