perjantai 17. helmikuuta 2017

Strangers on a Train - Muukalaisia junassa

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1951, 101 min.
Trilleri, Rikos
Pääosissa: Farley Granger, Robert Walker, Ruth Roman, Patricia Hitchcock

My theory is that everyone is a potential murderer.
Tennispelaaja Guy Heines (Granger) kohtaa junassa omalaatuisen ja hieman tunkeilevan miehen, Bruno Antonyn (Walker). Bruno esittää Guylle keksimänsä kaavan täydelliseen murhaan. Hän tarjoutuu murhaamaan Guyn vaimon, jos Guy vastineeksi murhaa Brunon isän - näin kumpikaan ei voi jäädä kiinni, mutta molemmat pääsevät eroon epämieluisasta läheisestään. Junamatkan päätyttyä Guy pyyhkii piinallisen kohtaamisen mielestään, mutta pian hän vastaanottaa karmivan uutisen vaimonsa murhasta.

Muukalaisia junassa on Alfred Hitchcockin kultakauden alkusysäys. Elokuva osoittaa, miten pelkoon ei tarvita säpsäyttelyä ja varjoja kummempia efektejä; hyvä tarina on tärkein. Hyytävää kertomusta oli käsikirjoittamassa itse jännityskirjailija Raymond Chandler, vaikka kemiat Hitchcockin kanssa eivät osuneet yhteen aivan saumattomasti. Loistavaa tarinaa täydentävät oivat näyttelijät ja varsinkin Robert Walker on loistava kaikessa karmivuudessaan. Sääli, että hän kuoli melko pian elokuvan ensi-illan jälkeen. Hahmosta tuli jopa mieleen neljä vuosikymmentä tuoreempi Antony Hopkinsin rooli Hannibal Lecterinä.

On hykerryttävän miellyttävää löytää kustakin Hitchcockin elokuvasta viitteitä ohjaajan muuhun tuotantoon. Tarinassa on häivähdyksiä omalaatuisesta äiti-suhteesta ja elokuvan alussa nähdään ohjaajan lyhyt cameo. Myös elokuvassa Nainen katoaa (1938) oltiin junassa. Täydellistä murhaa on suunniteltu ainakin filmeissä Epäilyksen varjo (1943) ja Köysi (1948). Jälkimmäisessä myös oli havaittavissa viittauksia päähenkilöiden keskinäiseen romantilliseen kiinnostukseen - samoin kuin tässäkin elokuvassa. Alkuperäisessä Hollywood-versiossa tosin Hainesin ja Antonyn keskinäistä vetovoimaa ei erityisemmin korosteta. Sen sijaan elokuvan vaihtoehtoisessa, alunperin julkaisemattomassa versiossa päähenkilöiden suhde saa uusia sävyjä. Versio on nykyisellään saatavana dvd:nä ja oli jo omissa hyppysissäni solahtamassa soittimeen, mutta eipä pannahinen kirjaston lainatavara toiminut. Se on katsottava sitten joskus toiste, sillä tämän elokuvan pariin täytyy ehdottomasti palata.

Pisteytys:
9/10

lauantai 11. helmikuuta 2017

The Big Carnival - Tuhansien silmien edessä

Ohjannut Billy Wilder
USA 1951, 110 min.
Draama
Pääosissa: Kirk Douglas, Jan Sterling, Porter Hall

Bad news sells best.
Chuck Tatum (Douglas) on menestynyt toimittaja, jonka ura on kuitenkin hetkellisesti jumittunut tympeään Albuquerquen pikkukaupunkiin New Mexicossa. Yksi jymyjuttu voisi palauttaa Tatumin jälleen huipulle, mutta mitäpä aavikolla tapahtuisi. Reportterin tilaisuus koittaa, kun muuan mies jää loukkuun sortuneeseen luolaan. Tatum ryhtyy koordinoimaan pelastustoimia pitääkseen langat tiukasti käsissään. Lehtijutuista tulee menestys, ja pian näennäiset pelastustoimet muuttuvat suureksi karnevaaliksi.

Tuhansien silmien edessä tunnetaan englanniksi parhaiten nimellä Ace in the Hole, joka kuvaa melkoisen hyvin Chuck Tatumin motiiveja. Sortuneessa luolassa oleva mies on hänelle ässä hihassa, joka takaa hyvät tulot päiväkausiksi ja avaa oven takaisin uran huipulle. Kyyninen tarina saa hetkittäin jopa mustan komedian piirteitä - niin älyttömäksi luolan ympärillä tapahtuva hullunmylly äityy. Huvittavinta on, että se voisi tapahtua oikeastikin. Elokuva myös perustuu pariin tosielämän sattumukseen. Näin valemedioiden ja klikkiotsikoiden kultaisella aikakaudella myös tästä filmistä löytää ajankohtaisuutta.

Tuhansien silmien edessä on Billy Wilderin ensimmäinen auteur-elokuva. Sittemmin teosta on kehuttu, mutta aikalaisyleisöiden mielestä elokuva oli liian julma ja tunteeton. Hollywood-teokseksi filmi on kyllä harvinaisen kyyninen. Oscar-ehdokkuuksia tuli vain yksi, käsikirjoituksesta, mutta voitto meni musikaalille Pariisin lumoissa (1951). Valinta kuvannee aikaansa ja akatemian mieltymyksiä. Venetsian filmijuhlilla Wilder menestyi elokuvansa kanssa paremmin. Sanottakoon kuitenkin, ettei Tuhansien silmien edessä ole suinkaan paras näkemäni Wilderin elokuva, vaikka sen erinomainen tarina herättää tunnereaktioita aina kyynisyydestä hilpeyteen. Elokuva on myös ainoa Kirk Douglasin ja Billy Wilderin yhteistyö. Edelleen elävä legenda Douglas on roolissaan hyvässä vedossa.

Pisteytys:
8/10

perjantai 10. helmikuuta 2017

A Place in the Sun - Paikka auringossa

Ohjannut George Stevens
USA 1951, 122 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Montgomery Clift, Elizabeth Taylor, Shelley Winters

Did you promise to be a good boy?
Theodore Dreiserin romaaniin An American Tragedy (1926) perustuva Paikka auringossa kertoo köyhistä oloista ponnistavasta nuorukaisesta George Eastmanista (Clift), joka saapuu kaupunkiin paremman elämän toivossa. George pääsee töihin rikkaan setänsä tehtaaseen ja piristää yksinäistä elämäänsä yhden illan kielletyllä työpaikkaromanssilla muuan Alicen (Winters) kanssa. Pian George kuitenkin tapaa elämänsä rakkauden, vauraan perheen tyttären Angelan (Taylor). Georgen pahaksi onneksi Alice on raskaana ja vaatii Georgea viemään hänet vihille. Alicesta on päästävä eroon, mutta miten? Vastaus kysymykseen valkenee Georgelle, kun hän kuulee radiosta eräästä hukkumistapauksesta.

Paikka auringossa on George Stevensin Amerikka-trilogian avausosa. Ajatuksia herättävän trilogian myöhemmät osat, jotka niin ikään löytyvät 1001-listalta, ovat Etäisten laaksojen mies (1953) ja Jättiläinen (1956). Avausosassa nähdään amerikkalaista unelmaa tavoitteleva George, joka ei karta kovaa työtä. Hänellä kun on viimein mahdollisuus rikastua, rakastua ja ylipäätään pyrkiä elämässä eteenpäin - siihen elokuvan nimen mukaiseen paikkaan auringossa. Yhteisön paine ja toisaalta omat virhevalinnat johtavat hänet lopulta hirmutekoihin, eikä ryysyistä rikkauksiin -tarina tällä kertaa toteudu. Mutta toteutuuko oikeus? Onneksi nykypäivänä aviottomien lasten synnyttäminen tai lasten synnyttämättä jättäminen ei ole enää yhtä pöyristyttävää kuin tämän elokuvan ilmestyessä - vaikka kukapa tuota Yhdysvaltain politiikan takaperoisuutta osaisi tarkalleen ennustaa. Ehkä tästäkin elokuvasta tulee taas ajankohtainen. Puistatus. Dreiserin romaanikin muuten perustuu tositapahtumiin. Sen pohjalta on tehty muitakin tulkintoja, kuten Josef von Sternbergin ohjaama An American Tragedy (1931).

Elokuva voitti peräti kuusi Oscaria, ja kaikkinensa ehdokkuuksia oli yhdeksän. Paikka auringossa sai osakseen valtavasti kiitosta, ja esimerkiksi Charlie Chaplin ylisti elokuvaa heti sen nähtyään. Ei ihme, sillä tässä draamassa on myös niitä hyveitä, joita Chaplin viljeli omissa filmeissään. Paikka auringossa on kuvattu kauniisti, ja sen tarina on toki riipaiseva. Jokin elementti tai sellaisen puutos kuitenkin erottaa elokuvan loistavista mestariteoksista. Kiinnostavaa onkin, että elokuvan maine on sittemmin hiipunut, ja myöhempien aikojen kriitikot ovat nostaneet aikakaudelta mieluummin esiin tyyten muita elokuvia. Stevensin trilogiassa Paikka auringossa on myös tainnut hieman jäädä jälkimmäisten osien varjoon. Hyvä draama tämä silti on. Katsoohan elokuvan jo vain ikonisten Montgomery Cliftin ja Elizabeth Taylorin vuoksi, vaikkei elokuva oikeastaan kummankaan osalta ole se uran säkenöivin suoritus.

Pisteytys
7/10

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tammikuun elokuvat 2017

La La Land
Ohjannut Damien Chazelle
USA 2016, 128 min.
Musikaali, Romantiikka, Draama, Komedia
Pääosissa: Ryan Gosling, Emma Stone




Odotukset Damien Chazellen uutta ohjausta kohtaan ovat Whiplashin (2014) jälkeen korkealla. Whiplashin tapaan La La Land kertoo unelmien tavoittelun armottomuudesta, ja tälläkin tarinalla on huikean tunteitaherättävä lopetus. Suuret odotukset eivät kuitenkaan täyty. Tarinan edetessä on kuitenkin myönnettävä, että Hollywood-kliseitä kierrätetään ihan kivasti - jossain steppinumerossa minäkin pääsin viimein mukaan elokuvan genekellymäisen kepeään tunnelmaan. La La Land on genressään oikein onnistunutta viihdettä, mutta mieltäräjäyttävän oivaltavaksi elokuvaa ei voi millään kutsua. Ehkäpä sen osakseen saama hehkutus kertookin siitä, että laadukkaalle hömpälle on tilausta. Leffa on myös elokuva-akatemian suosiossa, sillä ehdokkuuksia tuli huikeat 14 kappaletta.

Pisteytys: 7/10

Toni Erdmann - Isäni Toni Erdmann
Ohjannut Maren Ade
Saksa, Itävalta & Romania 2016, 162 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Peter Simonischek, Sandra Hüller





Vanhemman ja lapsen etääntyminen toisistaan on aiheena koluttu, mutta Isäni Toni Erdmann puhaltaa ikiaikaiseen teemaan uutta puhtia. Kontrasti kiireisen bisnesnaisen (Hüller) ja tekohampailla pelleilevän isän (Simonischek) välillä on räikeä ja juuri siksi niin hauska. Piinallinen vaivaannuttavuus vyöryy yli äyräidensä ja on lopulta valtavan vapauttavaa. Elokuva on loistava, joskin lähes kolmen tunnin kesto tuntuu melko pitkältä ajalta. Tylsää elokuvan parissa ei silti tule millään, eikä siitä oikein osaisi mitään poistaakaan.

Pisteytys: 8/10

Mission: Impossible II - Vaarallinen tehtävä 2
Ohjannut John Woo
USA & Saksa 2000, 123 min.
Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Tom Cruise, Dougray Scott, Thandie Newton, Ving Rhames



Mission: Impossiblen  (1996) jatko-osassa Ethan Hunt (Cruise) metsästää vaarallista virusta ja heilastelee entisen roiston (Newton) kanssa. Kokonaisuus on kuin ylipitkä kliseekollaasi kaikista miehille suunnatuista mainoksista aina Axesta Gillette-partateriin. Leffa viihdyttää jotenkuten yhden katselukerran verran - onhan se nähtävä, ettei sarjan katselu jää vajaaksi. Kokonaisuudessaan kuitenkin huolimatonta työtä ja siksi myös M:I-elokuvien heikoiten menestynein osa.

Pisteytys: 4/10

Mission: Impossible III
Ohjannut J. J. Abrams
USA, Saksa & Kiina 2006, 126 min.
Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Tom Cruise, Philip Seymour Hoffman, Ving Rhames, Michelle Monaghan




J.J. Abramsin osaavissa käsissä M:I-sarja lähtee viimein lentoon. Ethan Huntia (Cruise) koijataan taas ja sankari joutuu taistoon julman asekauppiaan Owen Davianin (Hoffman) kanssa. Äksöni alkaa jo ensimmäisestä kohtauksesta ja jännitystä pidetään sopivasti yllä koko elokuvan ajan. Tarina puolestaan pysyy hyvin käynnissä hieman korostetun MacGuffinin avulla. Kelpaahan tätä katsoa, varsinkin edellisen toheloinnin jälkeen.

Pisteytys: 7/10

Mission: Impossible - Ghost Protocol
Ohjannut Brad Bird
USA, Yhdistyneet Arabiemiraatit & Tsekki 2011, 133 min.
Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Tom Cruise, Paula Patton, Simon Pegg, Jeremy Renner



Ethan (Cruise) ja tämän uusi tiimi ovat tuttuun tapaan aivan mahdottomassa tilanteessa, mutta he estävät silti ydinsodan syttymisen. Sarjan nelososa on tiukkaa toimintaa ja viihdyttää edellisosan tapaan, ellei jopa paremmin. Kiintoisaa kyllä, Brad Birdin aiempiin ohjaustöihin lukeutui vain animaatioita, joskin hyviä sellaisia (esim. Ihmeperhe, 2004). Birdin ensimmäinen live-action vakuuttaa: Huumori ja jännitys ovat hyvässä tasapainossa, samaten bondmaisen päätähden ja sivuhenkilöiden suhde toimii. Ghost Protocol ei ole vain yhden miehen show ja hyvä niin. Suomalaisia toki kiinnostaa Samuli Edelmannin sivurooli pääpahiksen apurina. Aivan kelvollinen suoritus sekin.

Pisteytys: 7/10

Still Alice - Edelleen Alice
Ohjannut Richard Glatzer & Wash Westmoreland
USA & Ranska 2014, 101 min.
Draama
Pääosissa: Julianne Moore, Alec Baldwin, Kristen Stewart, Kate Bosworth




Koskettava draama Edelleen Alice käsittelee kauniin riipaisevasti muistisairauksia. Päähenkilö Alice (Moore) on menestynyt kielitieteilijä, joka sairastuu alzheimeriin poikkeuksellisen nuorena. Tragediaa syventää se, että varhainen muistisairaus on mahdollisesti periytynyt myös hänen lapsilleen. Loistava Julianne Moore voitti roolistaan ansaitusti Oscarin. Myös hieman yksipuoliseksi näyttelijäksi (ainakin minun mielessäni) profiloitunut Kristen Stewart onnistuu roolissaan omaa tietään kulkevana tyttärenä, joka kuitenkin lähenee äitiään vaikeuksien koittaessa. Kyynel!

Pisteytys: 8/10

Haarautuvan rakkauden talo
Ohjannut Mika Kaurismäki
Suomi 2009, 82 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Elina Knihtilä, Kati Outinen




Mika Kaurismäen avioerokomedia on suomalaiseksi elokuvaksi keskimääräistä parempi ja niinpä myös ihan hauska. Silti Haarautuvan rakkauden talo on vain kohtalainen kokonaisuus. Avioparin eroprosessia tarkastellaan huumorin keinoin, mutta välillä näkökulma menee hieman sekavaksi ja tarina leviää ties minne. Katsoin elokuvan oikeastaan vain siksi, että satuin eräänä takavuosien kesäyönä kuljeskelemaan tämän filmin kuvauspaikalle ja seurailin filmiryhmän touhuja sivusta hyvän tovin. Eipä tuommoista nyt turhan usein satu, joten olihan se elokuva sitten joskus nähtävä.

Pisteytys: 6/10

Äideistä parhain
Ohjannut Klaus Härö
Suomi & Ruotsi 2005, 111 min.
Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Topi Marjaniemi, Maria Lundqvist, Michael Nyqvist



Heikki Hietamiehen samannimiseen romaaniin (1992) pohjautuva Äideistä parhain kertoo Eerosta (Marjaniemi), joka lähetetään Ruotsiin sotalapseksi. Elokuva eroaa kirjaversiosta merkittävästi: kirjassa sotalapsen aika Ruotsissa on lohdutonta ja aiheuttaa vakavia traumoja, mutta elokuva pehmentää alkuperäisteoksen tulenkatkuista näkökulmaa huomattavasti. Vaikeaa ja kiistanalaista aihetta käsitellään korrektisti eri näkökulmat huomioonottaen, eikä liian syväluotaaviin jälkiviisasteluihin ryhdytä. Kauniisti kuvattu elokuva viehättää visuaalisesti.

Pisteytys: 7/10

Beasts of the Southern Wild
Ohjannut Benh Zeitlin
USA 2012, 93 min.
Draama, Fantasia
Pääosissa: Quvenzhané Wallis, Dwight Henry




Alkukantaisen aito ja elinvoimainen Beasts of the Southern Wild kuvaa elämää Louisianassa pienen Hushpuppyn (Wallis) näkökulmasta. Elokuvan voi tulkita monin tavoin, mutta ainakin se kertonee selviytymisestä ja itsenäisyydestä; toisaalta pienen yhteisön kannalta, mutta ennen kaikkea päähenkilön osalta. Nuori päätähti on kyllä aivan loistava! Vertailupariksi elokuvalle mieleen nousi samoihin maisemiin sijoittuva Louisiana Story (1948).

Pisteytys: 8/10

East of Eden - Eedenistä itään
Ohjannut Elia Kazan
USA 1955, 115 min.
Draama
Pääosissa: James Dean, Julie Harris, Raymond Massey




Elia Kazanin hieno ohjaus John Steinbeckin samannimisestä klassikkoteoksesta (1952) kertoo veljesparista, joista Cal (Dean) on kylmällä bisnesvainulla varustetun äitinsä kaltainen ja Adam (Massey) puolestaan muistuttaa enemmän lempeää isää. Vuosiin 1917—1918 sijoittuva tarina tarkastelee ihmisyyttä klassisen hyvän ja pahan vastakkainasettelun kautta. Onko ihminen luonnostaan paha tai hyvä? Käy ilmi, ettei asetelma ole missään määrin mustavalkoinen. Tuoreempana versiona samasta pahuusteemasta mieleen tulee riipaiseva Poikani Kevin (2011). Eedenistä itään on kaikkinensa oikein kiinnostava teos, mutta merkittävä eritoten siksi, että Cal oli James Deanin ensimmäinen merkittävä rooli. Elokuva oli nuorisoidolin suuri läpimurto, joskin kuten tiedämme, lupaavasti alkanut ura jäi surullisen lyhyeksi. Dean on ilmiömäinen nuoruuden epävarman itsevarmuuden ja rauhattomuuden tulkitsija!

Pisteytys: 9/10

Plankton
Ohjannut Alvaro Passeri
Italia 1994, 86 min.
Kauhu, Scifi
Pääosissa: Sharon Twomey, Clay Rogers, Michael Bon




Nuorisojoukko koheltaa salaperäisellä aluksella ja saa kimppuunsa oudon planktonin saastuttamat hirviöt. Elokuvan voi tulkita olevan myös symbolinen kuvaus kostean illan jatkoista. Viihdyttävää b-tason paskaa! Kehuja eritoten mehevälle soundtrackille, hätäiselle kässärille ja kuvaajien taiteellisille visioille. Luonnollisesti mukana on myös vaivaannuttavaa seksiä ja surkeita erikoisefektejä. Elokuva tunnetaan myös kohtalokkaalla nimellä Creatures from the Abyss.

Pisteytys: 5/10

A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge -
Painajainen Elm Streetillä 2: Freddyn kosto
Ohjannut Jack Sholder
USA 1985, 87 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Mark Patton, Kim Myers, Robert Englund



Perhe Walsh on vastikään muuttanut Elm Streetille, jossa Freddy Krueger (Englund) ilmestyy teinipoika Jessen (Patton) uniin. Ensimmäisen Elm Streetin (1984) menestyksen jälkeen jatko-osaa ryhdyttiin työstämään joutuisasti, ja niinpä Freddyn kosto tuli ensi-iltaan vain noin vuotta avausosaa myöhemmin. Liekö syynä nopea tekotahti vai mikä, mutta slashersarjan kakkososa on todella kömpelö. Hetkittäin kökköys kirvoittaa muutamat naurunhörähdykset, mutta enimmäkseen koko leffa vain tuskastuttaa.

Pisteytys: 3/10

perjantai 27. tammikuuta 2017

The Day the Earth Stood Still - Uhkavaatimus maalle

Ohjannut Robert Wise
USA 1951, 92 min.
Scifi, Draama
Pääosissa: Michael Rennie, Patricia Neal, Billy Gray, Sam Jaffe

Join us and live in peace!
Atomipommin kehittäminen ja kylmän sodan epäluuloinen ilmapiiri innoittivat 1950-luvun elokuvantekijöitä käsittelemään ajankohtaisia pelkoja lentävien lautasten ja ulkoavaruuden muukalaisten avulla. Tieteiselokuvabuumia taustoitti myös vastaava kirjallisuus, joka oli kovassa huudossa varsinkin 1930—1940-lukujen taitteessa. Lajityyppinsä suuri klassikko Uhkavaatimus maalle ja samana vuonna ilmestynyt Se toisesta maailmasta kiidättivät ufot valkokankaille ja saivat taatusti monet vaikuttuneet katsojat tiirailemaan taivaita. Hieman aikakaudelleen poikkauksellisesti tässä elokuvassa ulkoavaruuden vieras ei kuitenkaan ole uhka, vaan hän saapuu varoittamaan Telluksen asukkaita suuresta vaarasta.

Elokuvan tapahtumat alkavat, kun lentävä lautanen laskeutuu Washingtoniin. Aluksesta astuu kaukaiselta planeetalta saapunut Klaatu (Rennie), joka ilmoittaa saapuvansa vierailulle rauhallisin aikein. Hätäinen sotilas kuitenkin haavoittaa muukalaista, joka toimitetaan sairaalahoitoon. Täysin ihmisen näköinen ja erinomaista englantia taitava Klaatu katsoo parhaaksi paeta laitoksesta ja yrittää keksiä keinon kertoa tärkeän sanomansa koko maailman kansalle.

Klassikoksi muodostuneesta elokuvasta on tietenkin tehty uusintafilmatisointi Päivä jona maailma pysähtyi (2008). Keanu Reevesin tähdittämä scifiraina tosin ei ole erityisen kehuttu. Tarinan päivitykselle tuskin olisi ollut tarvetta, sillä Uhkavaatimus maalle ei tunnu vanhentuneelta, vaikka siinä onkin omanlaistaan ajan patinaa. Sympaattinen totisuus ja naiivius voitaisiin tulkita uskottavuuden puutteeksi, ellei tarina olisi niin osuva! Elokuvalla on juurensa edellisen vuosikymmenen scifikirjallisuudessa, sillä oiva kertomus perustuu Harry Batesin novelliin Farewell to the Master (1940). Käsikirjoittajana toimi Edmund H. North (mm. Patton, 1970), jonka keksintöä oli filmin ikimuistoinen lausahdus "Klaatu barada nikto!". Elokuvan ohjaaja Robert Wise puolestaan muistetaan parhaiten musikaaleistaan West Side Storysta (1961) ja The Sound of Musicista (1965). Monipuoliselle uralle mahtui vielä kaksi muutakin scifi-elokuvaa: The Andromeda Strain (1971) ja filosofisuudessaan turruttava Star Trek: Avaruusmatka (1979).

Pisteytys:
8/10

tiistai 24. tammikuuta 2017

An American in Paris - Pariisin lumoissa

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1951, 113 min.
Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Gene Kelly, Leslie Caron, Oscar Levant, Nina Foch

If you can't paint in Paris, you better give up.

Jerry Mulligan (Kelly) on entinen jenkkisotilas, joka on päätynyt Pariisiin viettämään köyhää taiteilijaelämää. Jerryn päivät kuluvat taiteilijaystävien kanssa hullutellen ja maalaten maisematauluja, joita hän ei saa kaupaksi. Eräänä päivänä rikas taideintoilija Milo Roberts (Foch) kääntää Jerryn uran nousuun, mutta flirtistä huolimatta Jerryn sydän ei lämpene Milolle. Sen sijaan viehättävä parfyymiliikkeen myyjä Lise Bouvier (Caron) saa Jerryn pauloihinsa - harmi vain, että eräs Jerryn ystävistä on myös iskenyt silmänsä ihanaan Liseen.

Klassinen Gene Kellyn tähdittämä steppailumusikaali ammentaa vaikutteita tanssielokuvien kuningattaresta Punaiset kengät (1948). Voimakkaimmin vaikutus näkyy lopun pitkässä, unenomaisessa balettikohtauksessa. Pariisin lumoissa jatkaa myös yhdysvaltalaisten puhtaan viihteellisten musikaalien perinnettä köykäisellä juonellaan. Heppoinen tarina on silti vallan kelpo kehys elokuvaan, jonka fokus on lopulta vain viihdyttää katsojaa värikkäillä puvuilla, muutamilla osuvilla sanailuilla ja (paikoin hyvin kunnianhimoisilla) tanssiosuuksilla. Viehättävä Pariisin lumoissa oli yleisömenestys sekä arvatenkin aikansa Oscar-magneetti peräti kahdeksalla ehdokkuudella ja kuudella voitolla. Gene Kelly sai myös filmin myötä kunnia-Oscarin, joka jäi hänen ainoaksi akatemiapalkinnokseen.

Pariisin lumoissa on erinomaista viihdettä ja sen pariin voi mieluusti palata joskus uudelleenkin. Lempparimusikaaliksi elokuvasta ei silti ole, vaikka Gene Kellyn tanssi-ilmaisu ansaitseekin kunniamainintansa. Elokuvan katselu tuntui kuitenkin myös hauskan ajankohtaiselta tällä hetkellä, kun moderni, joskin hyvin genekellymäinen La La Land (2016) pyörii teattereissa saaden osakseen hieman liioitellultakin tuntuvaa ylistyslaulua. Lienevätkö 89. Oscarit samanlaista iloittelumusikaalin juhlaa kuin yli kuudenkymmenen vuoden takainen 24. gaala?

Pisteytys:
7/10

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sunset Blvd. - Auringonlaskun katu

Ohjannut Billy Wilder
USA 1950, 110 min.
Draama
Pääosissa: William Holden, Gloria Swanson, Erich von Stroheim, Nancy Olson

The stars are ageless, aren't they?

Vähäpätöinen käsikirjoittaja Joe Gillis (Holden) tapaa sattumalta entisen tähtinäyttelijän Norma Desmondin (Swanson). Rahapulassa Gillis suostuu laatimaan Desmondille käsikirjoituksen, joka on palauttava unohdetun diivan takaisin valokeilaan. Gillis muuttaa Desmondin valtavaan kartanoon, jossa asuu myös hovimestari Max von Mayerling (von Stroheim). Työskentely pölyisten tähtien maailmassa ei suo Gillisille menestystä, vaan elo muistojen kartanossa muuttuu lähes painajaiseksi.

Kaikista Hollywood-satiireista Auringonlaskun katu on kenties ikimuistoisin. Parrasvalojen nurjalle puolelle kurkistetaan kolkon huumorin saattelemana, mikä keventää lähes groteskia ja vaivaannuttavaa tähtien rappiota. Yhtymiä todelliseen Hollywoodiin lisäävät monien tähtien cameot: elokuvassa nähdään muun muassa Buster Keaton ja Anna Q Nilsson, joka oli 1920-luvun suurnimiä. Päätähdetkin pistävät itseironiaa likoon. Eräässä lukuisista klassikkokohtauksista Norma Desmond näyttää Joe Gillisille vanhan elokuvansa. Tosiasiassa tuo filmi on Gloria Swansonin tähdittämä Queen Kelly (1929), jonka Erich von Stroheim vieläpä oli ohjannut.

Auringonlaskun katu oli tietenkin ilmestyessään menestys, vaikka se sai osakseen myös vaivaantunutta kritiikkiä. Hämmennys näkyi myös akatemiapalkintoja jaettaessa, eikä pystejä tullut kuin kolme: käsikirjoituksesta, musiikista ja lavastuksesta. Muitakin palkintoja elokuva olisi toki ansainnut. Akatemiapalkinto olisi kuulunut eritoten Gloria Swansonille, mutta onneksi hänet palkittiin toisissa gaaloissa. Swansonin palkintokaappiin päätyivät niin Golden Globe kuin suomalainen Jussi-patsaskin! Ylipäätään Auringonlaskun katu on saanut monien muiden elokuvien tapaan kunnollista ylistystä osakseen vasta vuosikymmenten kuluessa. Time-lehden kriitikko kuvasi osuvasti elokuvan näyttävän Hollywoodista sekä sen parhaan että pahimman puolen. Sitähän Hollywood on – yhtäältä toiveet täyttävä unelmatehdas, mutta myös mekaaninen ja julma haaveiden murskaaja.

Pisteytys:
10/10