tiistai 16. heinäkuuta 2019

Orphée - Orfeus (1950)

Ohjannut Jean Cocteau
Ranska 1950, 95 min.
Fantasia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Jean Marais, François Périer, María Casares, Marie Déa

What does marble think when it's being sculpted?

Orphée (Marais) on työlleen intohimoisesti antautunut runoilija, joka ajautuu kuoleman maahan metsästäessään elämän tarkoituksesta kertovia säkeitä. Tapahtumasarja saa alkunsa runoilijoiden kahvilassa, jossa Orphée todistaa kiivaan yhteenoton. Saattaessaan vakavasti loukkaantunutta nuorta runoilijaa sairaalaan, huomaa Orphée pian matkaavansakin kuoleman kartanoon ja muistojen jättömaille. Runoilija uppoutuu pakkomielteisesti kuoleman pauloihin, eikä huomaa oman vaimonsa Eurydicen (Déa) lipumista manalan porteille.

Fantasiamaailmassa liikkuva runollinen Orfeus perustuu antiikin taruun, mutta vain löyhästi. Jean Cocteaun mielikuvitus vie tarinan uusiin ulottuvuuksiin ja liki surrealistiseen unien maailmaan, josta totuutta on vaikea löytää. Jo pelkkä erikoinen tarina itsessään tempaa mukaan eriskummalliseen labyrinttiinsa, mutta myös visuaalisesti Orfeus häikäisee. Mikäli mielii katsoa alkuperäiselle tarulle uskollisemman elokuvan, on syytä nähdä myös Musta Orfeus (1950), jos toki antiikin maailmasta on tuossakin elokuvassa siirrytty 1900-luvun Brasiliaan.

Orfeus on keskimmäinen osa Cocteaun Orfeus-myyttiä käsittelevää trilogiaa, jonka muut osat ovat Runoilijan veri (1930) ja Orfeuksen testamentti (1960); jälkimmäinen jäi Cocteaun viimeiseksi elokuvaksi. Tämän elokuvan erityisteemoiksi Cocteau on itse nimennyt elokuvalle muutamia pääteemoja, joista kiinnostavimmalta tällä katselukerralla tuntui taiteilijaksi kasvamisen ─ tai taiteilijaksi kuolemisen ─ prosessi. Herkullisen filosofista elokuvaa voisi analysoida loputtomiin, mutta kaunista filmiä voi myös ilolla katsoa, vaikka ei jaksaisikaan uppoutua liian syvälle ajatusten suohon. Tarinan syvät pohjavirrat ja niiden käsittely omaperäisessä fantasiamaailmassa ovat tuttua Cocteauta jo elokuvasta Kaunotar ja hirviö (1946), joskin tämä elokuva on vakavampi ja vähemmän sadunomainen.

Pisteytys:
9/10

lauantai 13. heinäkuuta 2019

M*A*S*H - armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970)

Ohjannut Robert Altman
USA 1970, 116 min.
Komedia, Sota
Pääosissa: Donald Sutherland, Elliott Gould, Tom Skerritt, Sally Kellerman, Robert Duvall

This isn't a hospital! It's an insane asylum!
Lähellä erästä Korean sodan taistelutannerta sijaitsee Yhdysvaltain armeijan kenttäsairaala, jossa ammattitaitoiset kirurgit ja lääkärit pistävät elämän risaiseksi. Vastapainona veriselle ja raaistavalle työlleen ovat ammattimiehet keksineet liudan viihdykettä aina urheilukisoista mitä moninaisimpiin kepposiin, drinkkitarjoilua ja lääkkeiden väärinkäyttöä unohtamatta.

Vietnamin sodan jyllätessä tehty sotaparodia haistattaa pitkät pokkuroinnille, byrokratialle ja kohteliaille fraaseille. Groteskissa sekoilussa on häivähdys Marx-veljesten anarkistista kakofoniaa, mutta vietynä täysin uudelle härskiyden tasolle. Aikanaan raju elokuva oli varsinainen jymymenestys ja se huomioitiin hyvien arvioiden ja lipputulojen lisäksi muun muassa Kultaisella palmulla, parhaan käsikirjoituksen Oscarilla sekä isolla liudalla erinäisiä ehdokkuuksia. Suosio poiki saman tien elokuvalle jatkona samannimisen, niin ikään hitiksi nousseen tv-sarjan (1972─1983).

M*A*S*H jättää jälkeensä kumman ristiriitaisen fiiliksen. On surkeaa katsoa komediaa, joka ei naurata, vaikka ymmärränkin kupletin juonen. Elokuvan ideana on mahdollisimman mauton huumori, sillä raskas työ vaatii raskaat huvit. Idea resonoi nokkelasti sota-ajan kauhujen ja niistä selviämisen kanssa; ajatuksella on toki pohjaa todellisuudessakin. Vaikka tavoitteena ehkä onkin kyseenalaistaa sodan brutaaliuden raaistava vaikutus, kritiikin ääni hukkuu täysin seksististen ja muuten vaan tuhnuisten vitsien valtavirtaan. Kaikelle voi nauraa, mutta ei miten tahansa.

Pisteytys:
4/10

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Tristana (1970)

Ohjannut Luis Buñuel
Espanja, Italia & Ranska 1970, 99 min.
Draama
Pääosissa: Catherine Deneuve, Fernando Rey, Lola Gaos, Franco Nero

I wish he'd love me less.
Edesmenneen äitinsä toiveesta nuori Tristana (Deneuve) saa uudeksi holhoojakseen Don Lopen (Rey), paikallisen aristokraatin. Ankara kasvattaja ryhtyy koulimaan Tristanasta itselleen vaimoa, unohtamatta kuitenkaan isällisiä velvollisuuksiaan. Arasta Tristanasta kuoriutuu vähitellen omaa tilaansa hakeva nuori nainen, joka tapaa yöllisillä seikkailuillaan nuoren taiteilijan Horacion (Nero). Miten käy nuorelle lemmelle, kun holhooja on itsekin lapsensa mustasukkainen sulhasehdokas?

Tristana ja Don Lope eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja hahmoja, mutta molemmat taitavat olla vuorollaan marttyyreita omalla tavallaan. Esimerkiksi Don Lope ei ole pelkkä tyranni ja niljakas ukonrähjä, vaikka elokuvan alkupuolella siltä voimakkaasti vaikuttaakin. Don Lope osaa olla myös lempeä ja puhua köyhien puolesta, mutta hänen viisaat hetkensä eivät riitä anteeksiantoon. Päähenkilöiden valtasuhteet kääntyvät kiinnostavasti päälaelleen, kun elokuvan loppu lähenee.

Valtaa ja kaksinaismoralismia tarkasteleva Tristana ei ole Luis Buñuelin paras elokuva, jos toki siltikin varsin kelpo draama. Jokusista unenomaisista kohtauksista huolimatta Tristana ei edusta ohjaajansa tunnetuinta surrealistista suuntaa, mutta vertautuu mainiosti vuosikymmentä varhaisempaan hyväksikäyttöä käsittelevään draamaan Neitsytsaari (1960). Elokuvan teko aloitettiin itse asiassa jo 1960-luvun alussa, mutta projekti sai odotella kauan valmistumistaan. Tristanan kertomuksessa kaikuvat myös vuosikymmenten takaiset realismin sävyt, sillä elokuva perustuu espanjalaisen realistikirjailija Benito Pérez Galdósin samannimiseen romaaniin (1892).

Pisteytys:
8/10

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Performance (1970)

Ohjannut Donald Cammell & Nicholas Roeg
Iso-Britannia 1970, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Fox, Mick Jagger, Anita Pallenberg

I need a bohemian atmosphere!
Chas (Fox) on urallaan hyvin edennyt gangsteri, jonka vapaa-ajan huvit ovat yhtä rankkoja kuin työkin. Kun Chas riitaantuu pomonsa kanssa, hän löytää piilopaikan hämyisestä kellariasunnosta, jonka omistaa julkisuuden valokeilasta vetäytynyt entinen rocktähti Turner (Jagger). Uudesta yhteiselosta tulee entisen tähden viimeinen esitys ─ huumeiden ja seksin täyttämässä rockluolassa Chas lopulta kadottaa itsensä.

Performance on tyyliltään kumma elokuva, sillä se yhdistää rohkeasti gangsterien maailman psykedeeliseen huumetrippiin. Omalaatuisen elokuvan tyylissä häilähtelee pieniä vivahteita uudesta aallosta, undergroundista ja rock-dokumenteista, eikä uusimpien kauhuelokuvien lanseeraamaa runsasta verenvuodatustakaan kaihdeta. Performancen tyyli on sangen ainutlaatuinen, ja ehkäpä siksi elokuva vastaanotettiin vähintäänkin tyrmistyneesti. Tätä nykyä elokuva sentään jo löytyy parhaiden brittifilmien TOP-100-listan puolimaista.

Jos Woodstock päätti hippiajan ja Gimme Shelter (1970) -dokumentissa kuvattu Altamont-festari oli arkun viimeinen naula, meren toisella puolen Performance löi päätepisteen 1960-luvun svengaavalle Lontoolle. Elokuva on kiinni ajassaan tarkastellessaan identiteetin tai minuuden hukkumista sekä vieraantumista. Chasin erikoinen muodonmuutos kovanaamasta boheemiksi hipiksi on hämmästyttävä, ja James Foxin roolisuoritus osuu nappiin. Jos vallankumouksellisen kuluttava elämä käy Chasille liian raskaaksi, on sille vastineensa tosielämässäkin: urallaan uupunut Fox vetäytyi Performancen jälkeen elokuva-alalta kymmeneksi vuodeksi.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kesäkuun elokuvat 2019

Bohemian Rhapsody
Ohjannut Bryan Singer
Iso-Britannia & USA 2018, 134 min.
Biografia, Draama, Musikaali
Pääosissa: Rami Malek, Lucy Boynton, Gwilym Lee




Bohemian Rhapsody kertoo Queenin solistina tunnetuksi tulleen Freddie Mercuryn (1946─1991) tarinan nuoruusvuosista tähteyteen. Elokuva on teknisesti hienosti toteutettu ja playbackina soitettu musiikki on tietenkin loistavaa, eritoten lopun Live Aid -huipennus on hieno. Ulkoisten seikkojen näyttävyydestä ja tarkasta kopioinnista huolimatta elokuva ei tavoita rock-ikonin luonnetta ja lattea biografia on kaukana Queenin musiikin mahtipontisesta dramatiikasta. Rakenteeltaan Bohemian Rhapsody on yllätyksetön, paikoitellen täysin surkeasti rytmitetty tusinatuote ─ toisin kuin nimikkobiisi ja Freddie Mercury itse.

Pisteytys: 4/10

A Film with Me in It - elämä kuin elokuvaa
Ohjannut Ian Fitzgibbon
Irlanti 2008, 89 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Mark Doherty, Dylan Moran, Keith Allen




Irlantilainen musta komedia kertoo huonosti menestyneestä näyttelijästä Markista (Doherty), jonka asunnossa sattuu yhtäkkiä liuta kuolemantapauksia. Ehkäpä jonkun mielestä leffa on hauska, mutta itse sain tästä irti vain pari pientä hymähdystä. Elokuva ei kestä puoltatoista tuntia enempää, mutta se tuntuu silti ylipitkältä sketsiltä. Tältä koomikkokaartilta olisi voinut odottaa jotain parempaakin.

Pisteytys: 3/10

The Death of Stalin
Ohjannut Armando Iannucci
Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Kanada & USA 2017, 107 min.
Komedia, Draama, Historia
Pääosissa: Steve Buscemi, Michael Palin, Jeffrey Tambor



Tavattoman epäkorrekti, mutta hulvaton poliittinen satiiri The Death of Stalin tarkastelee kuhinaa vallan kulisseissa Stalinin menehdyttyä. Tarina tietenkin pohjautuu tositapahtumiin, mutta aikalaistodellisuuden sijaan elokuva kertoo enemmän nykyajasta ja mahdollisuudesta tarkastella diktatuurin järjettömyyttä huumorin keinoin. Välillä elokuvan vankilamiljööt ja teurastuskohtaukset vetävät mielen apeaksi, mutta sitten murjaistaan taas nopeasti vitsi; lisäksi englanti kielenä ja slapstick-henkinen koominen sävy etäännyttävät vaikeasta aiheesta. Runsas kiroilu tosin toimisi tehokeinona paremmin, jos sitä ei käytettäisi joka toisessa lauseessa.

Pisteytys: 8/10

Lady and the Tramp - Kaunotar ja Kulkuri
Ohjannut Clyde Geronimi, Wilfred Jackson & Hamilton Luske
USA 1955, 76 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Barbara Luddy, Larry Roberts, Peggy Lee



Lupsakassa hauvaromanssissa seurataan rotukoira Kaunottaren (Luddy) ja kadulla elelevän piskin Kulkurin (Roberts) yhteistä taivalta. Filmistä muistetaan eritoten ikoninen spagettikohtaus ja viehättävä Bella Notte -sävelmä. Aikansa maailma näkyy ainakin siinä, että sivuosissa nähtävät eläinhahmot perustuvat etnisiin stereotypioihin. Saa nähdä, kuinka asiaa käsitellään tulevassa live-action-versiossa, jonka on määrä saada ensi-iltansa loppuvuodesta 2019.

Pisteytys: 6/10

How the West Was Won - Näin valloitettiin Villi Länsi
Ohjannut Henry Hathaway, John Ford & George Marshall
USA 1962, 164 min.
Lännenelokuva, Seikkailu Draama
Pääosissa: Debbie Reynolds, Carroll Baker, James Stewart, Gregory Peck, Karl Malden



Eeppinen lännen valloituksen tarina seuraa Prescottien perheen vaiheita aina uudisraivaajien ajoista kultaryntäykseen ja sisällissodan taisteluihin. Lopulta Amerikan halkova rautatie vie suvun kohti uutta vuosisataa. Kolmen ohjaajan episodielokuvaa tähdittävät lukuiset eturivin näyttelijät ja Cinemarama-tekniikalla kuvattu filmi on komeaa katsottavaa. Lännen valloitus tosin esitetään kiusallisen kritiikittömänä sankaritarinana ja kertomusta vaivaa muutenkin pinnallisuus: lukuisat kiinnostavat hahmot ehdi päästä kunnolla esille, kun on jo siirryttävä seuraavaan episodiin. Kertomus itsessään olisikin toiminut syvällisemmin vaikkapa tv-sarjana, ja niinpä 1970-luvulla sellainenkin tehtiin.

Pisteytys: 7/10

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Little Big Man - Pieni suuri mies (1970)

Ohjannut Arthur Penn
USA 1970, 139 min.
Lännenelokuva, Draama, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Dustin Hoffman, Chief Dan George, Faye Dunaway, Richard Mulligan

Today is a good day to die.
121-vuotias Jack Crabb (Hoffman), intiaaninimeltään Pieni suuri mies, muistaa vielä kirkkaasti entisen ajan villissä lännessä. Jackin vaiherikkaat muistelmat vievät kuulijat jo kadonneeseen Länteen, jonka laajalti tunnettu Pieni suuri mies koki niin intiaanina, uskovaisena, erämaan erakkona, huijarikauppiaana ja ties minä muuna. Liekö kaikkialle ehtineen ja pulmasta kuin pulmasta selvinneen Jackin tarinoissa liioittelun makua vai onko totuus tarua ihmeellisempää?

Draamaa, komediaa ja seikkailua sulavasti yhdistelevä Pieni suuri mies on esikuva elokuville Forrest Gump (1994) tai Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2013). Myös Jack Crabb kohtaa aikansa legendaarisia hahmoja ja ajautuu tapahtumiin, jotka aikojen saatossa muodostuvat historiallisesti merkittäviksi. Kohokohta on tietenkin Little Bighornin taistelu, jossa intiaanit kukistivat kenraali George Armstrong Custerin (Mulligan) joukot. Lämminhenkisesti tehty elokuva tarjoaa hupia ja viihdettä, mutta intiaanien kokemat vääryydet maltetaan silti kuvata koskettavasti.

Löyhästi historiallisiin tositapahtumiin perustuva Pieni suuri mies poikkeaa intiaanikuvauksensa ansiosta lännenfilmien aiemmasta traditiosta, jossa sankarin viitta laskeutuu lähes yksinomaan herooisen lännen valloittajan harteille. Muutamista suvantokohdista huolimatta kokonaisuus on tasapainoinen ja ennen muuta sydämellinen. Dustin Hoffman hoitaa monipuolisen roolinsa taipuen niin vanhaksi ukonrähjäksi kuin venkoilevaksi pyssysankariksikin. Samaten ikimuistoinen on intiaanipäällikköä esittävä Chief Dan George, jonka lausahdus "Tänään on hyvä päivä kuolla" on sekin jo muodostunut omanlaisekseen klassikoksi.

Pisteytys:
8/10

torstai 27. kesäkuuta 2019

Strategia del ragno - Hämähäkin juoni (1970)

Ohjannut Bernardo Bertolucci
Italia 1970, 100 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Giulio Brogi, Alida Valli

I'm still here. Among friends.
Muuan mies (Brogi) saapuu pieneen Taran kaupunkiin, jossa hänen isänsä (Brogi) murhattiin vuosikymmeniä sitten. Fasisteja vastustanut isä on Taran paikallissankari, mutta pojan uppoutuminen menneisyyden muistoihin paljastaa sankarihahmon takaa yllättävän totuuden. Kertomus perustuu Jorge Luis Borgesin novelliin Petturuuden ja sankaruuden teema (1944). Elokuva käsittelee alkuperäistekstin nimen mukaisesti petturuutta ja sankaruutta, joista jälkimmäinen on tässä tapauksessa syntynyt muistojen varaan.

Hämähäkin juoni (engl. The Spider's Stratagem) on omaperäinen kudelma eri aikatasoja ja hahmojen eri puolia; toisinaan myös elokuvan henkilöt sekoittuvat toisiinsa. Tarina ei sinällään ole vaikeasti seurattava, mutta kokonaisuus jää silti ensinäkemältä hämäräksi. Alussa vauhti tuntuu hitaalta, mutta eipä aikaakaan, kun verkko jo tihenee sakeaksi. Lisäksi elokuva tuntuu olevan täynnä piilotettuja merkityksiä, joihin ei vielä ensikatselulla ehdi uppoutua. Hämähäkin juoni lienee taas niitä filmejä, jotka muuttunevat nautinnollisemmiksi ja palkitsevammiksi useampien katselukertojen myötä.

Teemoiltaan ja kerronnaltaan Hämähäkin juoni muistuttaa Bernardo Bertoluccin läpimurtoelokuvaa Fasistia (1970): molemmat ovat monimerkityksellisiä, aikatasoja rikkovia elokuvia, joissa käsitellään 1930-luvun Italiaa. Kameran taltioimat kylmät värisävytkin vastaavat toisiaan, ja elokuvien maailma tuntuu samankaltaiselta, vaikka Fasistin pääasiallinen miljöö on maaseutumaista Taraa urbaanimpi Rooma. Hämähäkin juoni itse asiassa sai ensi-iltansa jo hieman ennen Fasistia, satuinpa tietämättömyyttäni vain katsomaan elokuvat nurinpäin ─ molempien kerronnaltaan sekavien teosten ollessa kyseessä sattuma toki on vain hauskan osuva!

Pisteytys:
7/10