maanantai 20. marraskuuta 2017

Written on the Wind - Tuuleen kirjoitettu (1956)

Ohjannut Douglas Sirk
USA 1956, 99 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rock Hudson, Lauren Bacall, Robert Stack, Dorothy Malone

Still the idiot boy.
Lucy Moore (Bacall) on Hadleyn öljy-yhtiön uusi sihteeri, johon firman miehet iskevät silmänsä alta aikayksikön. Yhtiön omistajan upporikas playboy-poika Kyle Hadley (Stack) viettelee Lucyn ja pian soivat hääkellot. Kylen rehti ystävä Mitch Wayne (Hudson) ehti myös langeta Lucyn pauloihin, mutta hänen kohtalonaan on seurata lemmenleikkejä sivummalta. Suurempaakin draamaa on edessä, kun Kyle saa kuulla, ettei hän voi koskaan saada lapsia. Aiemmassa elämässään alkoholilla itseään marinoinut Kyle ratkeaa jälleen rapajuopoksi. Kun Lucy yllättäen odottaakin lasta, epäilee Kyle Mitchin ja Lucyn olevan keskenään suhteessa. Suhdesoppaa hämmentää Kylen hepsankeikka-sisar Marylee Hadley (Malone), joka tietenkin on epätoivoisesti rakastunut Mitchiin.

Tuuleen kirjoitettu on juonensa puolesta ehtaa saippuaoopperaa, joka tuo väistämättä mieleen Dynastian (1981─1989) ja Dallasin (1978─1991) kaltaiset genren klassikot. Mikäli miljöön vaihtaa öljykentiltä muodin maailmaan, kaukana ei ole myöskään Kauniit ja rohkeat (1987─). Elokuvan suhdesotkut eivät tosin ole täyttä fantasiaa, vaan niihin on ammennettu inspiraatiota todellisista ökyrikkaiden rakkausskandaaleista. Melodraaman kuvaama rikkaiden rappiotila on kaukana tavallisten pulliaisten arjesta, mutta elokuvan skandaalinkäryinen viihde ja pintakimallus kätkee alleen syvää, osin samaistuttavaakin draamaa kaiken katoavaisuudesta ja hauraudesta. Lapsuuden viattomuus jää taakse joskus, eikä sitä saa takaisin ainakaan rahalla.

Niin paljon kuin Tuuleen kirjoitettu muistuttaakin tusinatuotteiksi muuttuneita saippuaoopperoita, se on hemmetin paljon syvällisempi ja kauniimpi teos. Douglas Sirkin vastaavat huikeat melodraamat kokivat huippuhetkensä 1950─1960-luvuilla, kunnes television ontommat versiot raivasivat tieltään Sirkin visiot. Mainittakoon vielä, että yltäkylläisissä väreissä kylpevä elokuva on kuvattu ja leikattu kauniin rytmikkäästi. Näyttelijät ovat niin ikään kauttaaltaan hyviä, eritoten aina karismaattinen Lauren Bacall tekee vaikutuksen. Akatemiakilvoitteluissa pystin kuitenkin sai Dorothy Malone, ja myös Robert Starck oli ehdolla.

Pisteytys:
8/10

torstai 16. marraskuuta 2017

Invasion of the Body Snatchers - Ruumiinryöstäjät (1956)

Ohjannut Don Siegel
USA 1956, 80 min.
Scifi, Kauhu
Pääosissa: Kevin McCarthy, Dana Wynter, Larry Gates

I didn't know the real meaning of fear until...
Tieteiskauhun klassikko Ruumiinryöstäjät (tai Varastetut ihmiset) kertoo pikkukaupungin oudoista tapahtumista, jotka saavat kenet tahansa menettämään järkensä. Kaikki alkaa pienistä eriskummallisuuksista, jotka lopulta paisuvat massahysterian mittoihin: aluksi kaupunkilaiset ihmettelevät tuttaviensa yllättävää kylmyyttä, mutta pian yhä useammat jo uskovat, että heidän läheisensä on korvattu jonkinlaisilla karmeilla kopioilla. Juuri sinä voit olla seuraava!

Palkoihmisistään ja ikonisista repliikeistään muistettu Ruumiinryöstäjät vakuuttaa myös musiikkinsa ja kuvakulmiensa ansiosta. Jännitys on luotu kerta kaikkiaan taitavasti! Kiehtovinta elokuvassa on kuitenkin sen herkullinen teema. Ruumiinryöstäjien jännitys perustuu tutun ja turvallisen romahtamiseen sekä katoavaan inhimillisyyteen. Onko kyse sitten ihmisten vieraantumisesta vai ulkopuolisesta, yhteisön myrkyttävästä valloittajasta, lienee täysin tulkintakysymys.

Aikansa kontekstissa elokuva on helppo tulkita heijastelemaan kylmän sodan aikaisia pelkotiloja. Vainoharhan ja epäinhimillisyyden teemassa on kuitenkin oivaa ajattomuutta, joten elokuvasta on helppo löytää monia muitakin tulkintoja. Niinpä Ruumiinryöstäjien aihetta on myöhemmin filmattu peräti kolme kertaa uudelleen (1978, 1993, 2007) ja aina hieman eri näkökulmasta. Tämä ensimmäinen filmatisointi taitaa kuitenkin olla se legendaarisin ja yleisesti ottaen myös kehutuin, joskin myös Philip Kaufmanin ohjaama Ihmispaholaiset (1978) on menestynyt hyvin. Mikäli näissä neljässä elokuvassa ei vielä piisaa katsottavaa, on viideskin jo tekeillä!

Pisteytys:
8/10

maanantai 13. marraskuuta 2017

The Wrong Man - Väärä mies (1956)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1956, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Henry Fonda, Vera Miles, Anthony Quayle

An innocent man has nothing to fear, remember that.
Väärän miehen teema on yksi Alfred Hitchcockin lempiaiheista, joka kääntyy jännityksen mestarin käsissä moneksi erilaiseksi tarinaksi tai sivujuonteeksi. Pienessä roolissa teema oli esimerkiksi elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja keskeisenä osana juonta taas varhaisemmassa brittifilmissä 39 askelta (1935) sekä takaa-ajojännärissä Vaarallinen romanssi (1959). Väärä mies kertoo nimensä mukaisesti rikoksesta syytetystä miehestä (Fonda), joka kuitenkin todellisuudessa on syytön.

Tavallisen tallaajan osalleen saama kohtuuton syytös herättää tietenkin kysymyksen siitä, voisiko näin sattua ─ ja mikä pahinta, entä jos näin kävisi minulle! Erityisen piinaavan tarinasta tekee tietenkin se, että elokuva perustuu hyvin tarkasti tositapahtumaan. Tosielämän väärän miehen eli Manny Balestreron oikeudenkäynti käytiin vain jokunen vuosi ennen kuin tapaus pääsi valkokankaalle. Väärä mies on oikeastaan hienoisella fiktiivisellä eläytymisellä väritetty tositapahtumien rekonstruktio. Elokuvassa nähdään sivurooleissa näyttelijäamatöörejä, jotka sattuivat todistamaan oikean tapahtumasarjan, ja kohtauksia on myös kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla.

Hitchcock kertoo tarinaa tapansa mukaan miellyttävän tarkasti, jokaisen pienen yksityiskohdan huomioiden. Jännitys on intensiivistä ja se herättää myös ajatuksia oikeusjärjestelmän toimivuudesta. Yhteiskuntakriittinen rikoselokuva on sikäli Hitchcockin filmeistä poikkeuksellinen, ettei ahdistavaa tunnelmaa missään vaiheessa kevennetä hienoisellakaan huumorilla. Juonen mahdollisuuksillakaan ei ole tarpeen leikitellä, koska hemmetti, tämä todella tapahtui! Liekö Väärä mies Hitchcockin hymyttömin elokuva?

Pisteytys:
8/10

perjantai 10. marraskuuta 2017

The Ten Commandments - Kymmenen käskyä (1956)

Ohjannut Cecil B. DeMille
USA 1956, 220 min.
Draama, Seikkailu
Pääosissa: Charlton Heston, Yul Brynner, Anne Baxter, Edward G. Robinson

Hear his word!
Kristittyjen pyhään kirjaan Raamattuun pohjautuva Kymmenen käskyä kertoo Mooseksen elämästä ja teoista. Tarina alkaa Niilin varrelta, jossa myöhemmin Moosekseksi nimetty vauva lipuu korissa Egyptin prinsessan kaipaaville käsivarsille. Jaloksi prinssiksi varttunut Mooses (Heston) päätyy vapauttamaan juutalaiset Egyptin orjuudesta. Urotekonsa jälkeen Mooses vastaanottaa Jumalalta kymmenen käskyä kivitauluihin kaiverrettuna.

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että harva elokuva on ennakkoon kirvoittanut allekirjoittaneesta yhtä raskaita huokauksia kuin tämä. Raamatun tarinoiden ja ylipäätään kristinuskon tuntemus on tärkeää, onhan niillä melkoinen vaikutus koko länsimaiseen kulttuuriin. Tästä huolimatta koko teos on minulle etäinen eikä sen sisältö ole jostain syystä koskaan kiinnostanut hölkäsen pöläystä. Liki nelituntinen Raamattuun pohjautuva spektaakkeli tuntui siis jotakuinkin via dolorosalta. 1001-listaan on silti tässä vaiheessa projektia jo sen verran luottaminen, että kaikki elokuvat ovat kuitenkin lopulta näkemisen arvoisia ja lähes poikkeuksetta myös hyviä. Koettelemus Kymmenen käskyn parissa oli kieltämättä hivenen raskas, mutta lopputulemana kokemus oli kuitenkin hyvä. Kertakatselu kuitenkin piisannee.

Mielenkiintoisinta elokuvassa on sen osuvuus 1950-luvun Hollywoodiin, eikä niinkään itse tarina. Hurjan pitkä ja tyyliltään teatraalinen Kymmenen käskyä edustaa erinomaisesti aikakautensa massiivisia elokuvatuotantoja, joista tunnetuin esimerkki lienee Ben Hur (1959). Paatoksellisesta kerronnasta tulee mieleen esimerkiksi Griffithin Suvaitsemattomuus (1916) ja se onkin ollut esimerkkinä De Millelle jo vuonna 1923, kun hän teki ensimmäisen elokuvaversionsa tästä tismalleen samasta aiheesta. Vuoden 1923 Kymmenen käskyä saavutti suuren suosion, mutta se ei kunnianhimoista ohjaajaa tyydyttänyt! Myös tämä modernimpi Kymmenen käskyä oli niin ikään aikanaan menestys ja ansioitui kuudella akatemiaehdokkuudella. Elokuva voitti lopulta Oscarin vain parhaista erikoistehosteista, ja aikaansa nähden tehosteet ovat totta vie huikeita. Sivumennen sanoen elokuva tarjoaa myös varteenotettavia näköaloja heille, jotka haluavat katsella öljyttyjä miesvartaloita, niitä nimittäin piisaa.

Pisteytys:
6/10

torstai 9. marraskuuta 2017

Artists and Models - Vaarattomia vakoilijoita (1955)

Ohjannut Frank Tashlin
USA 1955, 109 min.
Komedia, Romantiikka, Musikaali
Pääosissa: Dean Martin, Jerry Lewis, Dorothy Malone, Shirley MacLaine

Those lovely lips, those red inviting, lucious lips!
Rick (Martin) ja Eugene (Lewis) ovat ystävykset, jotka yrittävät elättää itsensä taiteilijoina New Yorkissa. Rick on taidemaalari ja Eugene puolestaan haaveilee tekevänsä lastenkirjoja, mutta käyttää todellisuudessa kaiken aikansa sarjakuvien lukemiseen. Rickin ura lähtee nousuun, kun hän keksii ryhtyä piirtämään sarjakuvia Eugenen villeistä supersankariunista. Tarinat äityvät niin mielikuvituksellisiksi, että lopulta jopa joukko agentteja kiinnostuu sarjakuvien sisällöstä.

Dean Martin (1917─1995) ja Jerry Lewis (1926─2017) muodostivat menestyksekkään koomikkoparin, jonka suosio perustuu Martinin charmikkaan laulun ja Lewisin ilmeikkään slapstickin lyömättömään yhdistelmään. Kaksikko aloitti yhteistyönsä yökerhoissa ja radiolähetyksissä 1940-luvulla ja vuosikymmenen lopulla show siirtyi luontevasti televisioon. Vuosina 1949─1956 parivaljakko ehti tähdittää yhdessä kuuttatoista elokuvaa, joista Vaarattomia vakoilijoita on jo kolmanneksi viimeinen. Elokuvan ohjannut Frank Tashlin jatkoi sittemmin yhteistyötä Lewisin soolokomedioiden ohjaajana (mm. Jerry sai kolmoset, 1958).

Lapsena suorastaan rakastin Jerry Lewisin energistä ilveilyä, mutta varttuneemmalla iällä toilailu paikoin jopa ärsyttää ─ vaikka onhan koomikon vauhdissa toki hetkittäin oma viehätyksensä. Dean Martinin italoromanttisiin lauluihin ei sentään voi kyllästyä. Kaksikon erikoinen balanssi kuljettaa monisäikeistä tarinaa sujuvasti eteenpäin, vaikka toisinaan juoni on jo vaarassa ajautua tuuliajolle. Loppun kuitenkin selvitään jotakuinkin kunnialla. Villi ja värikäs Vaarattomia vakoilijoita osuu mainiosti aikakautensa ytimeen kaikkine sarjakuvatouhuineen, agentteineen ja tanssinumeroineen. Erityisen ajattomalta elokuva ei kuitenkaan tunnu, mutta tuskinpa kaikkien viihdetuotosten tarvitseekaan aina puhutella inhimillisyyden syvimpiä tuntoja. Kelpo viihdettä kuitenkin.

Pisteytys:
7/10

tiistai 7. marraskuuta 2017

The Ladykillers - Naisentappajat (1955)

Ohjannut Alexander Mackendrick
Iso-Britannia 1955, 91 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Alec Guinness, Peter Sellers, Cecil Parker, Katie Johnson

I wonder if perhaps you'd like some tea?
Professori Marcus (Guinness) on suunnitellut ryöstävänsä rahalastin apunaan neljä ammattikorstoa. Juonien punomista varten joukko vuokraa asunnon herttaisen rouva Wilberforcen (Johnson) yläkerrasta, ja häntä hämätäkseen rikolliset esiintyvät uutterasti harjoittelevina muusikoina. Tietenkin vanha rouva sattuu olemaan hyvin suuri musiikinystävä sekä oikeudentuntoinen ja lainkuuliainen kansalainen, joten rikoksen suunnittelu ja peittely osoittautuu työlääksi puuhaksi. "Rouva Kääkän" murhaaminen välähtää tietenkin miekkosten mieleen, mutta onko sekään lopulta niin helppoa...

Ealing-studion ylistetty komedia on kuvattu värillisenä, mutta sisällöltään se on pikimustaa brittihuumoria. Mehevä asetelma tarjoaa monet naurut roistojen moraalin ja hellyyttävien mummolaumojen kustannuksella! Varsinkin Katie Johnsonin tulkitsema rouva Wilberforce on mitä hurmaavin old lady, jonka kanssa joisin kupposen teetä milloin tahansa. Alec Guinness rosvojen pääjehuna on niin ikään mainio ja tuntuu suorastaan revittelevän oudon professorin roolissaan. Kiinnostavaa on myös nähdä Peter Sellers elokuvauransa alkutaipaleella vielä verrattain tuntemattomana nimenä, kahdeksan vuotta ennen Vaaleanpunaisen pantterin suursuosiota.

Kaikin puolin charmantti Naisentappajat oli BAFTA-palkittu menestys ja myös parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokas. Elokuvaa pidetään edelleen brittifilmien parhaimmistona, eikä missään määrin suotta. Suosittu elokuva taipui myöhemmin muun muassa oopperaksi ja toki siitä on tehty myös uusintafilmatisointi. Coenin veljesten laatima ja Tom Hanksin tähdittämä Ladykillers (2004) sijoittuu 1950-luvun Lontoon sijaan 1800-luvun etelävaltoihin. Uusintakaan ei välttämättä ole täysin huono, mutta tuskinpa se vetää vertoja nerokkaalle alkuperäisteokselle.

Pisteytys:
9/10

lauantai 4. marraskuuta 2017

Smiles of a Summer Night - Kesäyön hymyilyä (1955)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1955, 108 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Eva Dahlbeck, Gunnar Björnstrand, Ulla Jacobsson, Harriet Andersson

Skönare liv än det här livet finns inte!
Entinen naistenmies Fredrik Egerman (Björnstrand) on viimein asettunut aloilleen ja elää ehkä liiankin siveää avioelämää nuoren vaimonsa Annen (Jacobsson) kanssa. Kun Fredrikin entinen rakastaja, näyttelijä Desiree Armfelt (Dahlbeck) saapuu kaupunkiin, useiden rakastavaisten ristiriidat vyöryvät näyttämölle äkillisesti nousseen rajuilman tavoin.

Kesäyön hymyilyä (Sommarnattens leende) oli aikanaan Ingmar Bergmanin kansainvälinen läpimurto, joka palkittiin Cannesissa saakka poeettisen huumorin palkinnolla. Menestystä piisasi myöhemminkin, sillä 1970-luvulla elokuva adaptoitiin Broadway-lavalle ja sittemmin myös Woody Allen inspiroitui Bergmanin romanttisen komedian tajusta: A Midsummer Night's Sex Comedy (1982) pohjautuu löyhästi juuri tähän Bergmanin elokuvaan. Ylipäätään Allenin komedioista nautiskelevat arvostavat taatusti myös Kesäyön hymyilyä.

Elokuva tuntui käynnistyvän hivenen hitaasti, tai todennäköisesti vain omat aivoni olivat alkuun tavallista enemmän jumissa. Kuitenkin hilpeät tapahtumat pääsevät vauhtiin heti, kun keskeiset hahmot tulevat esiteltyä ─ ja nyt koko filmi tekisi mieli katsella välittömästi uudelleen. Kesäyön hymyilystä kehkeytyy herttaisen räävitön kesäyön uni, teatraalinen tosielämän kuva. Elokuvan muuatta repliikkiä mukaillen, ihmiset ovat niin pitkästyttäviä ja rakastettavia; siroja ja kömpelöitä kaikissa toimissaan!

Pisteytys:
10/10