A Scanner Darkly - Hämärän vartija (2006)

Ohjannut Richard Linklater 

USA 2006, 100 min. 

Animaatio, Rikos, Draama, Scifi

Pääosissa: Keanu Reeves, Robert Downey Jr., Woody Harrelson

 

What does a scanner see?

Philip K. Dickin scifiromaani Hämärän vartija (1977) kertoo maailmasta, jossa huumeiden vastainen sota on auttamattomasti hävitty. Tarina on dystopia, mutta se pohjautuu Dickin omiin huuruisiin kokemuksiin 1970-luvun huumepiireistä. Elokuvaversio sijoittaa tarinan 2000-luvulle. Miltei neljännes Yhdysvaltain väestöstä on koukussa aivoja mädättävään D-huumeeseen, minkä vuoksi on kehitetty ennennäkemätön valvontajärjestelmä salaisine agentteineen.

Tarinan päähenkilö on päihteisiin uponnut huumekyttä Bob Arctor (Reeves), joka kamppailee vaikeassa kaksoisroolissaan. Tukahduttava ja synkähkö rikosfilmi on viimeistelty vinolla huumorilla, joka estää uppoamasta liian syvälle huumehelvetin lohduttomaan maailmaan. Elokuva on toteutettu rotoskooppitekniikalla, eli alun perin filmille näytelty materiaali on animoitu jälkeenpäin. Vaikutelma on hieman unenomainen ja kuva häilyy kuin öljyinen veden pinta. Se sopii elokuvan tyyliin, jossa todellisuuden eri tasoja kyseenalaistetaan ja pohditaan, kuka saa katsoa ja ketä.

Hämärän vartija ei noussut ilmestyessään menestykseen, vaikka kokeellisuus saikin jokusia kehuja. Elokuva on jäänyt verrattain tuntemattomaksi siivuksi Richard Linklaterin uralla, kovasta tähtikaartista ja kulttikirjailijan pohjateoksesta huolimatta. Kontrasti vaikkapa pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen hittifilmiin School of Rockiin (2003) on ilmeinen, menestyksen, jälkimaineen ja ylipäätään elokuvien tyylin puolesta. Hämärän vartija on kiinnostavaa kyynistä scifiä, vaikka ajoittain paikoillaan jankkaava tarina ei tunnu etenevän mihinkään. Vai enkö vain ymmärtänyt Dickin tai Linklanterin nyansseja? Kaiken varalta lienee parasta suositella elokuvaa Dickin tuotantoa tunteville.

Pisteytys: 6/10

Kôkaku Kidôtai - Ghost in the Shell (1995)

Ohjannut Mamoru Oshii

Japani 1995, 83 min.

Animaatio, Scifi, Toiminta, Trilleri

Pääosissa: Atsuko Tanaka, Akio Ôtsuka, Kôichi Yamadera

 

 

I guess once you start doubting, there's no end to it.

Ghost in the Shell -mangasarjaan (1989─1991) perustuva anime-elokuva sijoittuu futuristiselle 2020-luvulle. Tietoverkot ovat tulleet kiinteäksi osaksi ihmiskehoja, joita osataan muokata kyberneettisin implantein. Nukkemestarina tunnettu vaarallinen kyberterroristi murtautuu ihmisten mieliin ja muokkaa heidän muistojaan, mutta turvallisuusosasto 9 on hänen jäljillään. Poliisiupseeri Motoko Kusanagin (Tanaka) keho on lähes sataprosenttisesti keinotekoinen ja hänen kollegansakin ovat osittain paranneltuja. Saako teknologian vahvistama yksikkö Nukkemestarin taltutettua?

Kylmänviileä scifitoiminta kuvaa komeasti tyylikkään harmaata mutta ankeaa maailmaa. Surullinen tulevaisuuskuva tuo mieleen Blade Runnerin (1982) sateisen kolkkouden, temaattisestikin elokuvissa on paljon samaa. Ghost in the Shell on hyvin rytmitettyä menoa, mutta siinä on runsaasti tilaa ihmisyyden filosofoinnille. Milloin ihmisyys katoaa kehosta? Onko ihmisyys tietoisuutta? Mikä on muistojen ja todellisuuden suhde? Tällä todellisella 2020-luvulla emme vielä ole aivan tässä pisteessä, mutta tekoälyaihe on polttavan ajankohtainen. Elokuvan kysymykset ovat hyviä.

Ghost in the Shell on teemaansa sopivasti animoitu sekä tietokoneella että käsin piirtämällä. Filmi näyttää tyylikkäältä ja tunnelman viimeistelee erinomainen musiikki. Katsoessa ei ihmetytä, että elokuvalla on laaja kulttimaine! Ghost in the Shell on vaikuttanut voimakkaasti eritoten Matrixiin (1999), jossa on lukuisia yhtymäkohtia animen esittelemiin teemoihin ja tunnelmiin. Cyberpunk-tarina on lisäksi jatkunut omassa universumissaan, jossa on suuri liuta sarjakuvia, elokuvia ja pelejä. Tuorein elokuva on tämän alkuperäisen tarinan Hollywood-remake Ghost in the Shell (2017), joka on saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton.

Pisteytys: 8/10

Soul - Sielun syövereissä (2020)

Ohjannut Pete Docter & Kemp Powers

USA 2020, 100 min.

Animaatio, Draama, Seikkailu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Jamie Foxx, Tina Fey

 

You can't crush a soul here.

 

Pianisti Joe Gardner (Foxx) saa elämänsä tilaisuuden päästä jazz-keikalle idolinsa kanssa. Viime hetkellä Joe joutuu onnettomuuteen ja tuota pikaa hänen sielunsa kiitää kohti tuonpuoleista valoa. Pakokauhun vallassa Joe riuhtoo itsensä pakoon: pianistipolo tupsahtaa tulevia sieluja valmistelevaan maailmaan, jossa hän pääsee mentoroimaan elämää kaihtavaa sielupoloista (Fey).

Mielikuvituksellinen Soul on tutun kekseliästä Pixaria. Soul - Sielun syövereissä tutkii kuolemaa ja elämän tarkoitusta kauniin tasapainoisesti eli vakavasti mutta silti kevyesti. Tämän elokuvan sielut tosin vaikuttavat miltei elitistisiltä. Kuinka monella maailman ihmisellä tosiasiassa on tällaisia mahdollisuuksia innostua, inspiroitua ja haaveilla? No, sielujen tasa-arvo ainakin kukoistaa, vaikka maan päällä asiat ovat toisin. Tämä tietysti on vain pieni särö muuten miellyttävässä kertomuksessa, jonka tavoitteena on keskittyä positiivisuuteen ja lempeyteen.

Animaatio-Oscarilla odotetusti palkitun Soulin maailma on kauniisti luotu. Monien nykyanimaatioiden ihmishahmot eivät ole makuuni ja sama vika hiertää tässäkin filmissä. Miljöötä ei sentään voi mitenkään moittia, sillä New York näyttää hulppealta ja sielumaailma se vasta onkin hauskaa katseltavaa. Jos hahmopallerot eivät minua innosta, Soulin niin ikään Oscar-palkittu musiikki sen sijaan hivelee jazzinnälkäisiä korviani. Hyvästä menestyksestä huolimatta Soul on yllättävänkin kaukana Pixarin suurimmista kassamagneeteista. Teemoiltaan elokuva kuitenkin tuo mieleen hittifilmi Inside Outin (2015), jonka fanit nauttinevat suuresti myös Soulin oivaltavuudesta.

Pisteytys: 8/10

Toy Story 4 (2019)

Ohjannut  Josh Cooley

USA 2019, 100 min.

Animaatio, Draama, Komedia, Seikkailu

Pääosissa: Tom Hanks, Annie Potts, Tony Hale

 

I'm trash.

 

Suursuosittu Toy Story -animaatiosarja seuraa tuttujen lelujen edesottamuksia ja yhdistää hupsutteluun vakavia teemoja. Ensimmäinen Toy Story (1995) käsittelee ystävyyttä, Toy Story 2 (1999) pohtii ulkopuolisuutta sekä hyväksytyksi tulemista ja Toy Story 3 (2010) jatkoi luopumisen ja yhteishengen teemoilla. Sarjan kolmas osa oli sarjalle hieno päätös. Siksipä nelososa tuli valkokankaille hieman yllätyksenä. Vaan mikäpä rahasampoa sammuttaisi?

Toy Story 4 alkaa siitä, mihin edellisosassa jäätiin. Tuttu lelujoukko on uuden lapsen hoivissa, mutta lojaalilla Woodylla (Hanks) ei enää olekaan lempilelun asemaa. Kun Bonnie-lapsosen askartelema Forky-lelu (Hale) katoaa, Woody lähtee järjettömälle pelastusretkelle ja oppii lopulta katsomaan totuutta silmiin. Vaikka Toy Story 4 ei kenties ole tarpeellinen jatko-osa, se on silti ihan kiva päätös tuttujen hahmojen tarinalle ─ vaikka eipä sarjan loppuminen tähänkään jää. Toy Story 5 ilmestyy näillä näkymin vuonna 2026.

Erityisen suositun Toy Story -sarjasta taitaa tehdä se, että se on paitsi hauskaa katsottavaa lapsille, myös aikuisille on tarinassa tuumittavaa. Varsinkin tässä osassa mietitään aikuisteemoja: mikä on elämän suunta ja tarkoitus, kun lapset kasvavat, ura päättyy tai jokin elämänvaihe ylipäätään on tulossa päätökseensä? Onnistuneiden tarinoiden ohella sarjan tavaramerkkinä on kautta linjan ollut laadukas animointi. Nytkin taidokkaan näköiset animaatiot palkittiin animaatio-Oscarilla.

Pisteytys: 7/10

The Jungle Book - Viidakkokirja (2016)

Ohjannut Jon Favreau

Iso-Britannia, USA, Uusi-Seelanti, Ranska, Kanada & Intia 2016, 106 min.

Animaatio, Seikkailu

Pääosissa: Neel Sethi, Bill Murray, Ben Kingsley

Can you just hang on?

Disneyn Viidakkokirja (1967) on animaatioklassikko, jonka svengaava lupsakkuus vetoaa vuosikymmenestä toiseen. Tämä  uusintafilmatisointi on osa elokuvayhtiön valtavaa remake-projektia, jolta yksikään Disney-kaanonin klasikko ei vaikuta olevan turvassa. Uuden Viidakkokirjan juoni noudattelee Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan (1894) kertomusta, jossa eri eläimet saattelevat Mowgli-poikaa (Sethi) kohti ihmisasumusta. Tunnelma elokuvassa on synkkä, ainakin 1960-luvun versioon verrattuna. Viidakkoseikkailu on täynnä vauhtia ja hetkittäin piinaavaakin jännitystä, eikä huolettomia lauluhetkiä löydy kovin montaa.

Edelliskatselu jätti minut aika latteisiin tunnelmiin, joten siihen nähden elokuva tuntuikin nyt paljon paremmalta kuin muistin. Kenties olen vain sittemmin nähnyt riittävästi surkeita Disney-uusintoja: karmeita ovat varsinkin Leijonakuningas (2019), Aladdin (2019) ja kaiken kurjuuden huippuna ankea Mulan (2020). Varsinkin moniin muihin kömpelyyksiin verrattuna Viidakkokirja on lajissaan harvoja onnistuneita teoksia, jos nyt jonkun näistä Disney-uusinnoista siis haluaa katsoa. Seikkailussa on hyvä rytmi, mainioita eläinhahmoja ja villiä vilskettä näyttävissä maisemissa.

Onnistuneinta Viidakkokirjassa on sen realismiin pyrkivä animointi. Muutamissa hetkissä jylhä viidakko erikoisine asujineen näyttää todella komealta. Täysin aidon näköiset mutta leukojaan hölmösti louskuttavat eläimet sen sijaan eivät tee vaikutusta. Erikoistehoste-Oscarilla palkittu Viidakkokirja menestyi taloudellisesti erinomaisesti ja se oli vuotensa viidenneksi tuottoisin filmi. Elokuvalle on kaavailtu jatko-osaa, josta ei kuitenkaan ole viime vuosina tihkunut tarkempia tietoja. Vaikka Viidakkokirja olikin menestys, toisen osan vetovoimaan en jaksa uskoa. Lipputuloja sekin silti varmasti tahkoaa, joten osan ilmestyminen mahtaa olla vain ajan kysymys.

Pisteytys: 6/10

Toy Story 3 (2010)

Ohjannut Lee Unkrich

USA & Japani 2010, 103 min. 

Animaatio, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Ned Beatty

The little ones love new toys!

Andy-pojan vartuttua Woody (Hanks), Buzz (Allen) ja muut leluystävykset ovat joutuneet unholaan. Kun entinen pojankoltiainen on muuttamassa omilleen, lapsuuden leluaarteiteet päätyvät vahingossa kierrätykseen. Lahjoituskohteeksi valikoituva Sunnysiden päiväkoti ei lopulta ole hassumpi paikka viettää vireitä eläkepäiviä, joskin auringonpaisteen peittää muutamakin tumma pilvi.

Toy Storyn (1995) ja Toy Story 2:n (1999) tarina sai hieman yllättävääkin jatkoa vuosien jälkeen. Toy Story 3 on aiempaa synkempi ja syvällisempi, mutta silti edelleen sangen viihdyttävä ja menevä animaatioseikkailu. Pixarin käsikirjoitustiimi on pistänyt parastaan ja samaten animaatio on kehittynyt eritoten esiosasta komeasti. Pettymyksiä, luopumista ja kaiken voittavaa ystävyyttä käsitellään sopivan pohdiskelevasti ja osuvissa väleissä kepeästi hupaillen.

 

Vuotensa suurimmaksi kassamagneetiksi kohonnut Toy Story 3 sai kaikkinensa ylistävän vastaanoton. Elokuva palkittiin parhaan animaation ja laulun Oscareilla sekä liudalla muitakin palkintoehdokkuuksia ja pystejä. Vaikka elokuvan menestys oli erinomaista eikä soraääniä juuri kuultu, välitöntä lupausta jatko-osille ei annettu. Hyvä niin, sillä ideoiden on parempi muhia rauhassa. Rakastettu trilogia sai lopulta neljännen osansa vuonna 2019 ja viime aikoina on liikkunut huhuja viidennen osan valmistelusta ─ monesko filmi jäänee Woodyn ja Buzzin viimeiseksi leikiksi?

Pisteytys: 8/10

WALL-E (2008)

Ohjannut Andrew Stanton

USA & Japani 2008, 98 min.

Animaatio, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Ben Burtt, Elissa Knight

 

Eeeee... va?

 

Pixarin hittianimaatio sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin ihmiskunta on jättänyt saastuneen maapallon taakseen. Suurissa avaruusaluksissa purjehtivien laiskottelijoiden elämään tulee muutos, jonka käynnistää maapallon viimeinen roskankerääjärobotti Wall-E (Burtt). Maan mullasta kajahtava viesti herättää vetelehtivän ihmiskunnan: joko kotiin uskaltaisi palata?

WALL-E:n sympaattinen päähenkilö ja taidokas animaatio valloittavat, vaikka varsinainen valopilkku on onnistunut tarina. Suuret teemat kulkevat Wall-E:n ja EVE-luotaimen (Knight) ystävyyden kautta ─ ja pääasiassa ilman sanoja. Siinä sivussa tehdään hienovaraisia viittauksia scifiklassikoihin, muistutetaan luonnonsuojelun merkityksestä ja naureskellaan ihmisten teknologiariippuvuudelle. Hieman kyllä oudoksuttaa, millaisten lihavuusstereotypioiden kautta ihmiskuntaa kuvataan.

Pixarin leivissä vuosikymmeniä työskennelleen Andrew Stantonin (s. 1965) esikoisohjaus oli kalojen edesottamuksia seuraava Nemoa etsimässä (2003). Huikean hyvin menestynyt animaatio uiskenteli meren syvyyksissä, joten WALL-E:n avaruuden painottomuus on luonteva jatko erikoisten ympäristöjen seikkailutarinoille. Animaatio-Oscarilla palkittu WALL-E sai aikanaan kehuja omaperäisyydestään ja keräsi valtavat lipputulot, vaikka Nemon tuottoisuuden jäljille se ei yltänytkään. Stantonin hittikaksikosta WALL-E vie minun sydämeni, vaikkei huono ole Nemokaan.

Pisteytys: 8/10

20. luukku: 20 vuotta sitten (Ice Age, 2002)

You're an embarrassment to nature. You know that?

 

Elokuvavuosi 2002 muistetaan monista suuria lipputuloja keränneistä jatko-osista. Näistä ikonisimmaksi on selvästi noussut Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2002). Sen sijaan uuden Star Wars -esitrilogian kakkososa Kloonien hyökkäys (2002) ei saanut yhtä suopeaa vastaanottoa, vaikka filmi vetikin väkeä teattereihin aivan kiitettävästi. Löytyypä hittifilmeistä uusia tuulahduksiakin, kuten Tobey Maguiren tähdittämä Spider-Man (2002).

 

Vuotensa palkintogaaloissa puolestaan loistivat Chicago (2002), Pianisti (2002) sekä jo edellisvuonna ilmestynyt animaatio Henkien kätkemä (2001). Alkuvuodesta Oscar-historiaan jäi Halle Berryn tunteikas palkintopuhe ja toki voittokin, sillä kyseessä oli ensimmäinen mustan naisen saama pääosapysti. Päivän filmi edustaa hittikaartia, sillä se kohosi maailmanlaajuisesti katsotuimpien elokuvien top-10-listalle ja aloitti näihin päiviin jatkuneen jääkausibuumin.

 

 

Ice Age

Ohjannut Chris Wedge & Carlos Saldanha

USA 2002, 81 min.

Animaatio, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Dennis Leary

 

 

Jääkausi lähestyy ja esihistorialliset elikot ovat liikekannalla. Erakkoluontoinen Manfred-mammutti (Ray Romano) saa tahtomattaan seurakseen kahelin Sid-laiskiaisen (Leguizamo), sapelihammastiikeri Diegon (Leary) ja ihmisvauvan. Alkaa eriskummallinen pelastusreissu, jonka päämääränä on pitää kummallinen vauveli hengissä ja saada hänet omiensa pariin.

Siihen nähden, että elokuva kertoo ystävyydestä ja avuliaisuudesta, tarinantäytteenä on kohtuuttoman paljon tyhjänpäiväistä ärhentelyä ja karjumista. Sama typeryys vaivaa valitettavasti monia muitakin lapsille suunnattuja elokuvia ja tv-sarjoja: on makukysymys, viihdyttääkö melskaus, mutta minua sellainen hieman kiusasi jo lapsena. Ice Agen juoni on stereotyyppisine hahmoineen yllätyksetön, joskaan ei kuitenkaan piinallisen kulunut. Toimintakohtauksissa on vauhtia sitä kaipaaville ja rytmi on kohdillaan, sillä napakaa tarinaa ei suotta pitkitetä tarpeettomasti.

Ice Age ei yllä animaatiojätti Pixarin tasolle juonensa saati visuaalisen ilmeensä puolesta, vaikka animaatio onkin oikein tasokasta aloittelevan studion jäljeksi ja ilmestymisaikaansa nähden. Tasapaksun tarinan huumori on joka tapauksessa vedonnut moniin katsojiin, sillä, kuten edellä todettua, Ice Age oli ilmestymisvuotensa isoimpia hittielokuvia. Leffalle on sittemmin tehty monia jatko-osia, lyhäreitä, tv-jaksoja ja pelejäkin, eikä franchise-juna ole vieläkään hidastanut vauhtiaan. Uusin sai ensi-iltansa tänä vuonna ja seuraavaa tehdään jo kovalla höyryllä.

Pisteytys: 4/10

Sen to Chihiro no kamikakushi ─ Henkien kätkemä (2001)

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 2001, 125 min.

Animaatio, Fantasia

Pääosissa: Rumi Hiiragi, Miyu Irino

There is a story deep within my heart.

Chihiro-tyttö (Hiiragi) eksyy kummalliseen henkimaailmaan, jossa ihmishenki on vaarassa. Taikavoimia hallitseva Haru-nuorukainen (Irino) auttaa Chihiron pestautumaan jumalten kylpylään, jossa hän on varmasti turvassa. Chihiron on voitettava pelkonsa ja kerättävä kaikki rohkeutensa, sillä hänen on vielä pelastettava vanhempansa karulta kohtalolta ja kylpylän keittopadoilta.

Henkien kätkemä (engl. Spirited Away) on mestarillinen tarina Hayao Miyazakin mielikuvituksen syövereistä. Maagisessa maailmassa hahmojen hyvyys ja pahuus saavat erilaisia sävyjä, aivan kuten todellisessa elämässäkin. Katsojat ovat löytäneet elokuvasta lukuisia eri teemoja, aina kulutusyhteiskunnasta ympäristöongelmiin ja kaipuusta menneisiin aikoihin. Yksi synkähkö tulkinta on jopa sillä kannalla, että filmi käsittelee prostituutiota. Elokuvan taikamaailma onkin niin monipuolinen, että siitä löytää jokaisella katselukerralla helposti uudenlaisen kulman.

Upean realistinen lapsuuskuvaus oli ilmestyessään suuri menestys. Kotimaassaan Henkien kätkemä oli vuotensa hitti, ja myös ulkomailla elokuva sai suurta suosiota. Muun muassa Kultaisella karhulla ja animaatio-Oscarilla palkittu Henkien kätkemä ponkaisi studio Ghiblin tuottoisimpien filmien kärkeen ja viimeistään sinetöi ohjaajansa maailmanlaajuisen maineen. Sittemmin suuri yleisö on jo osannut odottaa studion uutuuksia kieli pitkällä, ja paraikaa varrotaan, josko mestari-Miyazakin viimeinen elokuva vielä jonain päivänä valmistuisi. Henkien kätkemä pitää omalla listallani ykköspaikkaa Ghiblin tuotannosta, vaikka sille onkin miellyttävän helppoa löytää haastajia.

Pisteytys: 10/10

Toy Story 2 (1999)

Ohjannut John Lasseter

USA 1999, 92 min.

Animaatio, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack

Sweet mother of Abraham Lincoln!

Andy-pojan leikkihuoneen arki on asettunut uomiinsa, mutta pienen onnettomuuden vuoksi suosikkilelu Woody (Hanks) joutuu kadoksiin. Woodyn kaappaa rahanahne lelukeräilijä, joka aikoo myydä lännenlelunsa museoon. Lelutoverit aloittavat uhkarohkean pelastusretken, mutta samaan aikaan Woody pohtiikin omaa leluolevaisuuttaan ja pelkoaan unohdetuksi tulemisesta. Olisiko sittenkin parasta astella vitriiniin mukisematta ja nauttia kuolemattomuudesta?

Toy Storyn (1995) jatko-osassa riittää vauhtia ja huumoria siinä missä edellisteoksessakin. Pixarin tehotiimi on saanut viritettyä erinomaiseen pohjatarinaan uusia kierroksia ja draamaa, jossa pohditaan tärkeitä tunnekysymyksiä: ulkopuolisuutta, hylätyksi tulemista ja solidaarisuutta. Onnistumiset eivät jää tähän, vaan animaatiokin on muutamassa vuodessa hilautunut piirun verran hienommaksi. Harvinaislaatuista edistystä jatko-osalta ja poikkeavan taiturimaista tarinan kasvattamista! Leffasarjan uumoiltiin pitkään päättyneen tähän, mutta onneksi jatkoa tehtiin kaikessa rauhassa, ideoita kunnolla kypsytellen. Toy Story 3 sai ensi-iltansa vasta vuonna 2010.

 

Toisinaan Toy Story 2 on arvioitu jopa edeltäjäänsä onnistuneemmaksi kokonaisuudeksi, mutta minä pidän niitä melko tasalaatuisina ─ puolensa molemmissa. Lienee selvää, että elokuva menestyi erinomaisesti. Odotettu jatko-osa kohosi tuota pikaa vuotensa megahitiksi ja kriitikot ylistivät. Suomeen elokuva tuli katsottavaksi helmikuussa 2000 ja muistan erinomaisesti käyneeni katsomassa filmin teatterissa, samanaikaisesti innosta kihisten ja piinallisesti häveten kuviteltua yli-ikäisyyttäni. Onneksi teini-iästä on sittemmin selvitty ja animaatioista voi jälleen nauttia täysin palkein: eritoten Toy Story -saaga puhuttelee osuvasti kaikkia eri ikäluokkia.

Pisteytys: 8/10

Mononoke-hime ─ Prinsessa Mononoke (1997)

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 1997, 134 min.

Animaatio, Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Yōji Matsuda, Yuriko Ishida, Yūko Tanaka

The world is cursed.

Nuorukainen nimeltä Ashitaka (Matsuda) joutuu taistoon riivatun demonin kanssa ja saa kantaakseen ikävän kirouksen. Ashitaka lähtee etsimään parannuskeinoa kaukaisen metsän jumalilta, mutta ihmisen ei ole enää helppoa kulkea metsässä herättämättä epäluuloa. Susijumalten kasvattama ihmislapsi San (Ishida) on sydämistynyt ihmisiin, jotka ovat aiheuttaneet eläimille ja jumalille hallaa.

Prinsessa Mononoke (engl. Princess Mononoke) on kaunis animaatio metsien muinaisista taruista. Luonnonsuojeluteemaltaan elokuva yhtyy Ghibli-studion aiempaan fantasiaan, Tuulen laakson Nausicaän (1984), jossa taistellaan leviävää saastemerta vastaan. On pohjattoman surullista, että elokuvien aiheet ovat tulleet vain kipeämmin ajankohtaisiksi. Filmit toki tuovat myös lohtua, sillä tässäkin tarinassa on sentään ripaus toivoa. Kauniisti animoidut metsät äänimaisemineen ihastuttavat ja käsikirjoitus viehättää: edes pahikset eivät ole yksiulotteisia.

Hayao Miyazaki ja Isao Takahata perustivat Studio Ghiblin vuonna 1985, ja hiljalleen studio on kohonnut yhdeksi Japanilaisen animaation tunnetuimmista tuottajista. Prinsessa Mononoke oli valtava hitti kotimaassaan, mutta maailmalla se otettiin vastaan vielä hieman hillitymmin, joskin ylistäen. Studion maine kuitenkin kiiri ja tuore yhteistyö Disneyn kanssa edisti menestystä. Studion seuraava iso elokuva Henkien kätkemä (2001) sai jo huomattavasti suuremman näkyvyyden. Siinäkin on temaattista jatkuvuutta, sillä ihmisten ja jumalten on aika tavata jälleen.

Pisteytys: 8/10

Toy Story ─ leluelämää (1995)

Ohjannut John Lasseter

USA 1995, 81 min.

Animaatio, Seikkailu, Komedia, Draama

Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen

To infinity, and beyond!

Andy-pojan huoneessa on laatikoittain leluja, jotka elävät salaa aivan omaa elämäänsä. Joukon tähti on cowboy-nukke Woody (Hanks), mutta suosikkilelun asemaa marssii uhkaamaan avaruusrangeri Buzz Lightyear (Allen). Toy Story on asetelmaltaan hauskan leikkisä, mutta tarinassa on vakavaakin draamaa ja pohdintaa niin ystävyydestä kuin yksin jäämisestäkin.

Toy Story on ensimmäinen täysin tietokoneella animoitu kokopitkä elokuva. Leluseikkailu on edelleen kivan näköinen, vaikka tietokoneanimaation kehityksen väkisin huomaakin. Toy Story palkittiin teknisestä edistyksellisyydestään erikois-Oscarilla, animaatio-Oscaria ei vielä 1990-luvulla jaettu. Toy Story on merkittävää animaatio-historiaa myös siksi, että se oli Pixarin ensiteos. Tämän vuosituhannen aikana Pixarista on kehittynyt merkittävä animaatiostudio, jonka tunnettavuutta lisäsi Disney-imperiumiin liittäminen vuonna 2006. Toy Story -sarja lienee studion suurin menestystarina.

Ilmestymisvuotensa jättihitiksi kohonnut Toy Story on vuosien varrella poikinut monenlaisia oheistuotteita, joista merkittävimmät ovat kolme erinomaisesti menestynyttä jatko-osaa (1999, 2010, 2019). Saagan menestyksen avain perustuu huolelliseen työhön, jolla jokainen osa on luotu. Jo ensimmäisen Toy Storyn vahvuus on mainio käsikirjoitus. Elokuva kestää monta katselukertaa ja easter egg -yllätysten bongailusta saa lisäpontta uusintoihin: vasta tällä ties kuinka monennella katselulla älysin, että painajaismaisen naapuritalon lattia on suoraan Hohdon (1980) Overlook-hotellista.

Pisteytys: 8/10

The Lion King ─ Leijonakuningas (1994)

Ohjannut Roger Allers & Rob Minkoff

USA 1994, 88 min.

Animaatio, Seikkailu, Draama, Musikaali

Pääosissa: Matthew Broderick, Jeremy Irons, James Earl Jones

 

Hakuna matata!

 

Disneyn menestysanimaatio Leijonakuningas kertoo Simba-leijonasta (Broderick), joka on Jylhäkallion tuleva kruununperijä. Tulevaisuus on uhattuna, kun ilkeä vallananastaja Scar (Irons) ajaa jellonan pakosalle. Afrikan runsaaseen luontoon sijoittuva seikkailu ampaisi välittömästi katsojatilastojen kärkeen ja Leijonakuninkaasta tuli vuoden 1994 tuottoisin elokuva. Menestystä auttoi tehokas lapsille suunnattu markkinointi, ja lelukauppojen hyllyt olivat tuota pikaa notkollaan Leijonakuningas-tavaraa.

Leijonakuninkaan tarina on yksinkertainen ja tuttu jo Shakespearen ajoilta. Kerronta hyödyntää syviä tunteita ja ajattomia teemoja ─ on kohtalokkaita menetyksiä, oman paikkansa etsimistä ja varttumista aikuiseksi, vastuuseen kasvamista. Tragediaa kevennetään komedialla, josta vastaavat monet humoristiset sivuhahmot. Hitunen romantiikkaakin liikenee. Hans Zimmerin jylhät sävellykset sekä Elton Johnin ja Tim Ricen laulut ovat mahtavia, Disneyn parhaimmistoa. Juuri musiikeistaan elokuva palkittiin kahdella Oscarilla.

 

Olin Leijonakuninkaan ilmestyessä niin optimaalisessa kohdeiässä, etten voi olla suhtautumatta elokuvaan lämpimän nostalgisesti. Elokuvan poikimia myöhempiä tuotoksia en ylistä yhtä varauksetta, mutta niidenkin joukossa on onnistumisia. Ennen kaikkea koko Leijonakuningas-franchise on osoittautunut varsinaiseksi rahasammoksi: elokuvalle on tehty muun muassa pari jatko-osaa, spin-off -sarja, Broadway-musikaali sekä videopeli, ja viimeisin tulokas Leijonakuninkaan elämän tiellä on realistisen näköinen mutta kömpelö uusintaversio Leijonakuningas (2019). Tavaramerkiksi muuttuneen elokuvan suosiolle ja jatko-osille ei näy loppua, mutta alkuperäiselle on vaikea vetää vertoja.

Pisteytys: 9/10

Who Framed Roger Rabbit ─ Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (1988)

Ohjannut Robert Zemeckis

USA, Iso-Britannia, Ranska & Länsi-Saksa 1988, 104 min.

Komedia, Rikos, Animaatio

Pääosissa: Bob Hoskins, Charles Fleischer, Christopher Lloyd, Joanna Cassidy

 

P-p-please, Eddie!

 

Eletään vuotta 1947 Los Angelesissa, jossa piirroshahmot ovat muuttuneet todeksi. Yksityisetsivä Eddie Valiant (Hoskins) loi aiemmin uraa piirrettyjen sankareiden parissa, mutta veljen kuolema ajoi Eddien ryyppäämään täyspäiväisesti. Vastahakoisesti Eddie joutuu palaamaan töihin, kun suosittu piirroshahmo Roger Rabbit (Fleischer) lavastetaan syylliseksi Piirrokselan kaupungin omistajan murhasta. Millaista roolia jutussa näyttelee Rogerin hemaiseva vaimo Jessica (Cassidy), entäpä rikollisia piirroshahmoja julmasti teloittava tuomari Tuho (Lloyd)?

Piirroshahmojen ja live-actionin hilpeän sekopäinen yhdistelmä on vanhan kunnon film noirin ja saman aikakauden hittianimaatioiden omalaatuinen liitto. Sivuhahmoina vilahtelevat monet tutut piirrossankarit Aku Ankasta Repe Sorsaan. Oikeat näyttelijät ja piirroshahmot solahtavat onnistuneesti samaan tarinaan, kahdesta tyyten erilaisesta maailmasta puhumattakaan. Yhä hulvattomammaksi äityvä piirrosmaailman sekoilu on kokonaisuutena ällistyttävää seurattavaa, mutta huumoria irtoaa myös lukuisista pikkuvitseistä, joista osa on tietenkin tarkoitettu hieman varttuneemmille katsojille.

 

Vaikka ihmiset ja piirroshahmot ovat ennenkin ohimennen kohdanneet (esim. Fantasia, 1940), ei aivan vastaavaa kokoillan elokuvaa oltu aiemmin tehty. Sittemmin samanlaista ideaa on hyödynnetty, mutta ei yhtä ikimuistoisella tavalla (vrt. esim. Space Jam, 1996). Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? menestyi ainutlaatuisen ideansa ja onnistuneen toteutuksensa ansiosta niin mainiosti, että elokuva kohosi vuoden 1988 toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi (voiton vei Sademies). Varsinkin erikoisefektiensä vuoksi palkitun (mm. Oscar, Bafta) elokuvan tehosteet tuntuvat aivan päteviltä vielä tänäkin päivänä, eikä huumorissakaan ole valittamista.

Pisteytys: 8/10

Hotaru no haka ─ Tulikärpästen hauta (1988)

Ohjannut Isao Takahata

Japani 1988, 89 min.

Animaatio, Sota, Draama

Pääosissa: Tsutomu Tatsumi, Ayano Shiraishi

September 21, 1945... that was the night I died.

Studio Ghiblin surumielinen animaatio käsittelee lapsuutta sodan jaloissa. Toisen maailmansodan aikaiseen Japaniin sijoittuvassa kertomuksessa ilmapommitukset polttavat kaupunkeja tuhkaksi. Nuori Seita (Tatsumi) ja hänen pikkusiskonsa Setsuko (Shiraishi) ovat jääneet kodittomiksi ja vailla vanhempia, eikä sukulaisten huomastakaan löydy heille myötätuntoa.

Tulikärpästen hauta (engl. Grave of the Fireflies) perustuu Akiyuki Nosakan samannimiseen romaaniin (1967), joka on osin omaelämäkerrallinen muisto hänen oman pikkusisaruksensa nälkäkuolemasta. Liikuttavan tarinan ohjasi elokuvaksi animemestari Isao Takahata (1935─2018), ja Tulikärpästen hauta muistetaan hänen arvostetuimpana työnään. Upeasti animoitu teos keskittyy isoveli-Seitan kohtaamaan julmaan todellisuuteen ja toisaalta siihen sadunomaiseen maailmaan, jota Seita yrittää siskolleen ylläpitää. Lasten julma kohtalo selviää jo elokuvan alussa, mutta lopussa on surumielistä onneakin.

Kaunis, mutta loputtoman surullinen animaatio on aiheeltaan yleismaailmallinen ja puhutteleva. Viattomien kärsimykset sodan jaloissa kuvataan sen verran hellästi, että elokuvan kykenee katsomaan useammankin kerran ilman lamaannuttavaa tuskaa. Mikäli katselu äityy liian tunteikkaaksi, voi mieltään helliä katsomalla perään Studio Ghiblin Totoron (1988), joka julkaistiin yhtä aikaa Tulikärpästen haudan kanssa. Elokuvat ovat keskenään erilaisia tunnelmaltaan, mutta molemmissa käsitellään lapsuuden taianomaisuutta traagistenkin aikojen keskellä. Mestariteoksia kumpainenkin.

Pisteytys: 10/10

Neco z Alenky ─ Liisa Ihmemaassa (1988)

Ohjannut Jan Svankmajer

Tsekkoslovakia, Sveitsi, Iso-Britannia & Länsi-Saksa 1988, 82 min.

Fantasia, Seikkailu, Animaatio

Pääosissa: Kristýna Kohoutová

A film made for children... perhaps.

Lewis Carrollin lastenkirjaan Liisa Ihmemaassa (1865) pohjautuva elokuva on surrealistinen lapsen uni. Yksinäinen Alenky-tyttö (Kohoutová) lojuu pitkästyneenä huoneessaan, kun täytetty kani herää yhtäkkiä henkiin. Kanin perässä Alenky vaeltaa oudosta tapahtumasta toiseen, ja tutut arkiset esineet johtavat kumman mielikuvituksellisiin seikkailuihin.

Liisa Ihmemaassa (engl. Alice) kuvaa osuvasti lapsen mielikuvitusta ja aikuisten maailman tutkimista leikin keinoin ─ joskus seikkailu äityy aika julmaksikin. Lipastot, hakaneulat, hillopurkit ja sukat saavat uusia merkityksiä, ja mikä tahansa sattuma johtaa uuteen järjettömyyteen kuin lapsuuden todentuntuisessa unessa. Pääosin stop motion -animaationa toteutettu elokuva herättää esineet eloon hieman groteskillakin tavalla, joka soveltuu parhaiten aikuisten silmille.
 

Ohjaaja Jan Svankmajer (1934─) oli aiemmin ohjannut kokeellisia lyhytelokuvia, ja Liisa Ihmemaassa oli hänen ensimmäinen kokopitkä teoksensa. Esikoista voi pitää varsin onnistuneena: animointi on luovaa ja erikoinen tarina tavoittaa poikkeuksellisen hienosti alkuperäisteoksen synkähkön hengen, joka loistaa poissaolollaan paremmin tunnetuista lastenanimaatioista. Surrealistinen elokuva käsittelee häkellyttävän taitavasti aikuiseksi varttumista lapsen silmin. Tarinasta on luettavissa myös ripaus poliittista kommentaaria romahdusta lähestyvästä Tsekkoslovakiasta, vaikka aivan hyvin filmiä voi katsoa vain ällistyttävänä esimerkkinä mielikuvituksen voimasta. Valloittava teos!

Pisteytys: 8/10

Akira (1988)

Ohjannut Katsuhiro Ôtomo

Japani 1988, 124 min.

Animaatio, Scifi, Toiminta

Pääosissa: Mitsuo Iwata, Nozomu Sasaki, Mami Koyama

The future is not a straight line.

Eletään 2010-luvun viimeistä vuotta Neo-Tokiossa. Nuorukaisten moottoripyöräjengi joutuu kummaan onnettomuuteen, ja pian Akiran nimi kuiskataan ääneen ensi kertaa sitten kolmannen maailmansodan. Jengiläinen Kaneda (Iwata) liittyy hallituksen vastaisten terroristien rintamaan pysäyttääkseen ystävänsä Tetsuon (Sasaki), joka sai onnettomuuden seurauksena outoja psykokineettisiä kykyjä. Huolettomalle motoristille avautuu näköala suurkaupungin alla kytevään mätään ja salattuihin sotilasoperaatioihin.

 

Kasuhiro Ôtomon luomaan 12-osaiseen samannimiseen mangasarjaan (1982─1990) perustuva animeklassikko sijoittuu atomipommin jälkeiseen Japaniin. Kerran tuhoutunut maailma ei ole täysin toipunut kriisistä, sillä korruptio, terrorismi ja jengiväkivalta ovat arkipäivää. Kerronta viittaa kiinnostavasti Japanin sotahistoriaan ja ydinajan maailmaan, hieman Tsernobylin jälkeen mutta kauan ennen Fukushimaa. Dystooppinen maailma on kutkuttavan salaperäinen, ja mystistä tapahtumasarjaa täydentää menevä toiminta. Animaatio hulppeine maisemineen ja räjähdyksineen on värisyttävän näyttävää ja vetää hyvin vertoja alkuperäiselle sarjakuvaversiolle.

Animeklassikoksi muodostunut Akira on kyberpunkia vailla vertaa. Suosituksi kasvaneelle elokuvalle on useasti kaavailtu jatkoa, mutta toistaiseksi sellaista ei ole tullut. Tällä hetkellä koko mangatarinaa käsittelevä tv-sarja (Ôtomon ohjaamana!) ja live-action -leffa lienevät yhä suunnitelmissa. Tarinan teemoissa on toki ajankohtaisuutta tänäkin päivänä. Näin 2010─2020-lukujen taitteessa Akira on jälleen pinnalla ─ ei vain tuoreen restauroinnin ja viimevuotisen elokuvateatterikierroksen vuoksi, vaan Tokion olympialaisten takia. Todellisessa maailmassa 2020-luku alkoi kriisillä ja olympiahuuman odottelulla, ja niinpä myös aikaamme sijoittuvassa Akirassa Tokion olympialaisia järjestetään täyttä häkää, vaikka pinnan alla kuplii katastrofi.

Pisteytys:
10/10

La planète sauvage - Villi planeetta (1973)

Ohjannut René Laloux
Ranska & Tsekkoslovakia 1973, 72 min.
Animaatio, Fantasia
Pääosissa: Jennifer Drake, Jean Valmont

Draag & Om

Villi planeetta (engl. Fantastic Planet) sijoittuu mielikuvitukselliselle Ygam-planeetalle. Oudossa maailmassa elää ihmisen kaltaisia om-olentoja, joiden elintila kuitenkin on uhattuna valtavien draagien vuoksi. Draagit ovat meditointia harjoittavia viisaita humanoideja, jotka pitävät omeja lemmikkeinään. Pienet omien yhdyskunnat kuitenkin yrittävät taistella elintilansa puolesta ─ ovatko draagit kuitenkaan kykeneväisiä huomaamaan heikompiensa todelliset tarpeet?

Tunnelmaltaan omalaatuinen animaatio esittelee kauniin fantasiamaailman, joka tosin on monella tavalla aika pelottavakin. Tarina käsittelee mitä selvimmin valtaa, ja aikanaan sen tulkittiin kuvaavan osuvasti varsinkin Tsekkoslovakian miehitystä (1968) ja sen jälkeisiä vuosia. Muitakin tulkintoja on toki helppo löytää ihmisoikeuksia ja rasismia myöten, ja niinpä elokuvan teema tuntuu lopulta kovin ajattomalta. Villi planeetta taitaa myös kertoa suorasukaisen osuvasti eläinsuhteestamme: ihminen ei olekaan luomakunnan kruunu.

Cannesissa menestynyt Villi planeetta tuo tyyliltään mieleen avantgarde-animaation Heaven and Earth Magic (1962) ja Beatles-hassuttelu Keltainen sukellusvene (1968) lipuu sekin mieleen. Tässä elokuvassa on kuitenkin enemmän selväjärkisyyttä kuin ensiksi mainitussa teoksessa ja toisaalta syvällisempi sielu kuin Beatles-höpöttelyssä. Sitä paitsi eriskummallisen Ygam-planeetan tunnelma jää kiehtovana ja piinallisena pyörimään mielen filmikeloilla kuin draagien maaginen meditaatio. Kuinka oma yhteiskuntamme kohtelee heikompiaan? Ketkä ovat draageja, ketkä omeja?

 

Pisteytys:

8/10

LUUKKU 12 - 60 vuotta sitten (Prinsessa Ruusunen, 1959)

In a faraway land, long ago...

Tänä vuonna kuusikymppisiään viettävät Hollywood-hitit Piukat paikat ja Vaarallinen romanssi. Vuoden isoin hitti taisi kuitenkin olla spektaakkelimainen Ben Hur, joka pärjäsi Oscar-kisoissakin. Cannesissa sen sijaan Kultaisen palmun vei brasilialainen Musta Orfeus. Eurooppalaisesta tuotannosta on mainittava tietenkin ranskalaisen uuden aallon käynnistäjät, 400 kepposta sekä Hiroshima, rakastettuni. Jälkimmäinen vie Japaniin, jossa puolestaan syntyi valloittavan kaunis Kiertolaiset. Tämän päivän elokuva on kotoisin Yhdysvalloista, joskin kerronnan perinteet juontavat juurensa eurooppalaisiin satuihin ja taiteen kaanoniin.

Sleeping Beauty - Prinsessa Ruusunen
Ohjannut Clyde Geronimi
USA 1959, 75 min.
Animaatio, Fantasia
Pääosissa: Mary Costa, Bill Shirley, Eleanor Audley

Satuklassikkoon perustuva Prinsessa Ruusunen sijoittuu kaukaiseen aikaan ja maahan. Kuninkaallisessa hovissa vietetään juhlaa vastasyntyneen prinsessa Auroran (Costa) kunniaksi, mutta kesken ilonpidon paikalle änkeää julma Pahatar (Audley) ja uhkaa prinsessan kohtaavan kuolemansa 16 vuoden kuluttua. Taikaa ei voida täysin peruuttaa, mutta Auroran hyvät ja höperöt haltiakummit yrittävät tehdä parhaansa prinsessaa suojellakseen.

Disneyn tuotannossa Prinsessa Ruusunen edustaa animaation taitekohtaa. Elokuvan tekoon upposi valtava määrä työtä ja niinpä teos olikin aikansa kallein animaatio. Lopputulos on klassisen tyylikäs, mutta tekotavoiltaan uutta edustava: jokainen yksityiskohta on mietitty ihailtavan tarkasti ja toteutettu alusta loppuun käsityönä. Taidevaikutteita animaattorit ovat saaneet keskiajan länsimaisesta taiteesta, joka kaukaisena ja nykypäivälle vieraalta tuntuvana aikakautena on usein muutenkin toiminut inspiraationa erilaisille fantasiamaailmoille.

Ikimuistoisen Lumikin (1937) ohella Prinsessa Ruusunen on Disneyn prinsessasaduista viehättävin. Tarina on tasapainoinen yhdistelmä jännitystä ja komediaa ja upeaa animointia on nautinto katsoa. Mikäli animaatio-Oscareita oltaisi jaettu jo 1950-luvulla, olisi Disney jo aloittanut voittokulkunsa. Tosin toisin kuin nykyään, näissä klassikoissa olisi jotain palkitsemisen arvoistakin. Yksi Oscar-ehdokkuus elokuvalle tuli musiikkien ansioista. Pjotr Tšaikovskin Prinsessa Ruusunen -balettiin (1890) perustuvat sävelmät sointuvat tyylikkäästi kokonaisuuteen.

Pisteytys: 8/10

8 x Halloween: osa I (Lyhäreitä, 1929 & 1933)

Hell's Bells!

Kauhukuukausi on täällä taas! Kirjoittelen jälleen kahdeksan tekstiä selkäpiitä värisyttävistä tai muuten vain kuukauden henkeen sopivista filmeistä, joita ei tähän tietoon löydy 1001-listalta. Tekstit ilmestyvät kuluvan lokakuun aikana aina tiistaisin ja torstaisin. Ekana päivänä aloitetaan sen verran kepeissä tunnelmissa, ettei kenenkään toivottavasti tarvitse menettää yöuniaan. Tämän vuoden lyhytelokuvakolmikosta kaikki ovat Disneyn tuotantoa ja kaksi ensimmäistä tasan 90 vuoden takaa.

Hell's Bells

Ohjannut Ub Iwerks

USA 1929, 6 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Musikaali, Komedia

Halloweenin aattona ensi-iltansa saanut Hell's Bells esittelee demonien ja paholaisten ilonpitoa Helvetin tulien lämmössä. Alamaailman hallitsijan komentelu kuitenkin pilaa tunnelman, ja niinpä muuan pikku pirulainen potkaisee itse Saatanan hornan tukalimpiin liekkeihin! Tarina ei kuulosta kovin tyypilliseltä Disney-animaatiolta, mutta tyyliltään filmi on tuttua Hassunkuristen sinfonioiden musisointia ja tanssia. Sittemmin pätkän ideoita hyödynnettiin kokopitkässä animaatiokollaasissa Fantasia (1940).

Pisteytys: 6/10

The Haunted House

Ohjannut Walt Disney

USA 1929, 7 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Musikaali, Komedia

Pääosissa: Walt Disney

Mikki (Disney) etsii sateensuojaa syrjäisestä talosta, jossa joutuu tanssittamaan iloluontoisia luurankoja. The Haunted House perustuu ensimmäiseen Hassunkuriset sinfoniat -animaatioon Luurankotanssi (1929) ja osa kummitustalon luurankojen koreografioista onkin molemmissa leffoissa tismalleen samoja. Tämä lyhäri ei ole yhtä ikimuistoinen kuin esikuvansa, mutta silti aivan hauska. Mikki muuten oli tehnyt debyyttinsa vasta vuotta aiemmin elokuvassa Höyrylaiva Ville (1928).

Pisteytys: 6/10

The Mad Doctor - Hullu tohtori

Ohjannut David Hand

USA 1933, 7 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Komedia

Pääosissa: Walt Disney, Pinto Colvig

Tässä lyhärissä Pluto-hauva (Colvig) joutuu hullun tohtorin kynsiin ja Mikin (Disney) on riennettävä hurtan avuksi. Animointi on muutamassa vuodessa hieman kehittynyt, mutta hauskaa kyllä, filmin alkuun on lainattu varsin tietoisesti elementtejä The Haunted Housen (1929) kauhutalosta. Tässä lyhärissä on kuitenkin hitusen enemmän ideaa eikä jännitystäkään puutu. Poikkeavan väkivaltaisten kauhukohtausten vuoksi elokuva peräti kiellettiin Iso-Britanniassa ja Saksassa.

Pisteytys: 7/10