perjantai 30. kesäkuuta 2017

The Bigamist - Kahden naisen rakkaus

Ohjannut Ida Lupino
USA 1953, 80 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Edmond O'Brien, Ida Lupino, Joan Fontaine, Edmund Gwenn

For the first time, I felt needed.
San Franciscossa asuva aviopari, Harry (O'Brien) ja Eve Graham (Fontaine), yrittävät adoptoida lapsen. Pariskunnan taustoja selvittävälle adoptiovirkailijalle (Gwenn) kuitenkin selviää, että Harry viettääkin jo osa-aikaista perhe-elämää Los Angelesissa toisen naisen, Phylliksen (Lupino) kanssa. Phyllis puolestaan ei tiedä mitään Evestä. Kaikkeen on kuitenkin syynsä.

Kahden naisen rakkaus on film noir, joskaan ei aivan tyypillinen sellainen. Rikos on kaksinnaiminen ja rikollinen on päällepäin tavalliselta vaikuttava mies, joka kärsii syvästä yksinäisyydestä. Myös Harryn molemmat kumppanit vellovat omassa surussaan. Eve suree isänsä heikentyvää terveyttä ja lapsettomuuttaan, eikä osaa käsitellä vaikeuksiaan muutoin kuin paneutumalla tarmokkaasti bisnesasioihin. Hylätyksi olonsa tunteva Harry löytää lohtua Phylliksestä, joka puolestaan ei tahdo paljastaa miehelle mitään menneisyydestään. Jännitys syntyy moraalittomasta salamyhkäisyydestä, jota tukevat film noireille tyypilliset raskassävyiset sävelmät. Kohtalon oikkujen vuoksi päähenkilöt saavat maistaa vain pienen palan onnea, vaikka kenties sisimmässään tietävät sen katoavaisuuden. Mikäli katsoja pääsisi omantunnon äänenä kuiskimaan oikeita ratkaisuja elokuvan henkilöiden korviin, voisi olla vaikeaa sanoa, mitä kenenkin lopulta pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Mahdottomuus löytää oikeita ratkaisuja on vain inhimillistä.

Elokuvan ohjasi Phylliksen roolia näyttelevä Ida Lupino ja tiettävästi Kahden naisen rakkaus on ensimmäinen elokuva, jonka on ohjannut pääroolissa näyttelevä nainen. Eivätkä naisohjaajat olleet tuona aikana muutoinkaan itsestäänselvyys! Ilmestyessään elokuva ei saavuttanut kummoistakaan suosiota, mutta sittemmin kriitikot ovat löytäneet tämän omalaatuisen helmen. Tunnelmaltaan surumieliseen draamaan on ujutettu myös jokunen vitsinpoikanen: Harry ja Phyllis tapaavat turistibussissa, joka kiertää elokuvatähtien kotikulmilla. Tietenkin bussi ajaa elokuvassa adoptiovirkailijaa näyttelevän Edmund Gwennin talon ohi ja kuski muistaa mainita Gwennin joulupukkiroolin kuuluisassa jouluelokuvassa Ihme 34. kadulla (1947).

Pisteytys:
7/10

tiistai 27. kesäkuuta 2017

From Here to Eternity - Täältä ikuisuuteen

Ohjannut Fred Zinnemann
USA 1953, 118 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Burt Lancaster, Montgomery Clift, Deborah Kerr, Donna Reed, Frank Sinatra

Nobody ever kissed me the way you do!
On vuosi 1941 ja Havaijilla Pearl Harborin sotilastukikohdassa tunnelma on sähköinen. Tukikohtaan siirretty sotilas Prewitt (Clift) joutuu kestämään armotonta simputusta, koska ei suostu liittymään kapteenin luotsaamaan nyrkkeilyjoukkueeseen. Prewitt rakastaa armeijaa, mutta ei pysty vetämään nyrkkeilyhansikkaita käteensä erään traagisesti päättyneen ottelun vuoksi. Sentään heila Lorene (Reed) ja solttukaverit tukevat miestä mäessä. Eritoten apuna häärivät railakas sotamies Maggio (Sinatra) ja kersantti Warden (Lancaster), mutta molemmilla miehillä on omatkin ongelmansa. Varsinkin Warden on tiukassa tilanteessa, sillä hän lempii kapteenin vaimoa Karenia (Kerr).

Lukuisten ihmissuhdedraamojen lisäksi sodan uhka tuo elokuvaan oman jännitteensä. Kuten tiedämme, japanilaisten pommikoneet hyökkäsivät Pearl Harboriin joulukuussa 1941 ja Yhdysvallat ajautui lopulta mukaan merien takana riehuvaan maailmansotaan. Hyökkäys nähdään myös tässä elokuvassa, vaikka sitä saadaankin odottaa lähes loppuun saakka. Tunnelmaltaan Täältä ikuisuuteen on kiihkeä, jännittynyt ja hieman epätoivoinen. Kyseessä on epävarma uhkapeli, johon kukin hahmo on itsensä kapinoiden kammennut. Vastapainoksi ryypätään ankarasti ja humalassa toikkaroivat sotilaat vievät muutamat kohtaukset jopa komedian puolelle.

Melodramaattisiin sfääreihin yltävässä tarinassa on ripaus todellisuuspohjaa. Täältä ikuisuuteen perustuu James Jonesin samannimiseen esikoisromaaniin (1951), jonka Jones puolestaan kirjoitti löyhästi omien sotakokemuksiensa pohjalta. Teos on varsinainen järkäle, lähes 800 sivua, joten kirjaa lukemattakin täytyy kehaista tarinan oivaa tiivistämistä. Samojen, tosin toisin nimettyjen, sotilaiden tarina maailmansodan pyörteissä jatkuu Jonesin myöhemmässä tuotannossa. Näistä teos Ohut punainen viiva (1962) on filmatisoitu nimellä Veteen piirretty viiva (1998) ─ se löytyy niin ikään 1001-listalta. Vaikka niin kirjan kuin elokuvankin kerronnassa on mukana roima annos mielikuvitusta, teosten tunnelma koettiin osuvana. Yllätyksettömästi armeijan taholta kuultiin soraääniä, esitetäänhän elokuvassa melko brutaalia simputusta ja "tarpeettomia" kuolemia. Joka tapauksessa suurien jännitteiden Täältä ikuisuuteen oli 1950-luvun suurimpia kassamagneetteja ja peräti kahdeksan Oscarin voittaja, mukana muun muassa Frank Sinatran ja Donna Reedin ainoat pystit sekä palkinnot parhaasta käsikirjoituksesta, kuvauksesta ja ylipäätään elokuvasta.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Tokyo Story - Ensimmäinen matka

Ohjannut Yasujirô Ozu
Japani 1953, 136 min.
Draama
Pääosissa: Chishû Ryû, Chieko Higashiyama, Setsuko Hara

None can serve his parents beyond the grave.
Vanha pariskunta Shukichi (Ryû) ja Tomi (Higashiyama) lähtevät Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan. Perillä he saavat kuitenkin huomata olevansa vain tiellä, sillä vanhemmistaan etääntyneet lapset elävät kukin omaa kiireistä elämäänsä. Ainoastaan leskeksi jäänyt miniä Noriko (Hara) tekee kaikkensa järjestääkseen aikaa appivanhemmilleen. Varsin pian vanhusten lähdettyä takaisin kotiinsa joutuvat lapset keskeyttämään kiireensä ja vuorostaan matkaamaan vanhempiensa luo. Matkan rasittama äiti Tomi on sairastunut äkillisesti ja menehtynyt.

Ylistetty Ensimmäinen matka (Tokio Monogatari) on nostettu lukuisille maailman parhaiden elokuvien listoille, eikä ainoastaan tuhannen ja yhden joukossa. Yasujirô Ozun merkkiteos löytyy lähes taatusti useimmilta elokuvakriitikkojen laatimilta top-100-listoilta ja vieläpä varsin läheltä kärkisijoja. Syynä ylistyslauluun on elokuvan mestarillinen tapa käsitellä aihepiiriään ajatuksia herätellen, muttei kuitenkaan ketään syyttäen tai provosoiden. Tunnelma syntyy rauhallisesta kerronnasta, joka ilmenee niin dialogissa, näyttelijäsuorituksissa kuin myös kameran kuvakulmissa. Vanhenemisen, lapsista (sekä nykymaailmasta) vieraantumisen ja yksinjäämisen teemoja on käsitelty elokuvissa toki muulloinkin. 1950-luvulta mieleen nousee ainakin Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka (1957) ja hieman varhaisemmalta ajalta Leo McCareyn Make Way for Tomorrow (1937).

Tämän elokuvan erikoisuus on sen ajattomuus, jonka ansiosta tarina ei kerro vain 1950-luvun japanilaisesta yhteiskunnasta, vaan mistä tahansa ihmisyhteisöstä, sukupolvien ketjusta ja ajan vääjäämättömästä kulusta. Täytyy myöntää, että katseluhetkellä olin parin todella hektisen viikon päätteeksi hieman väärässä mielentilassa rauhoittumaan näin hitaan ja yhtä aikaa sekä suuren että pienen elokuvan äärelle, vaikka toisaalta vaikutus oli myös mahtavan tyynnyttävä. Elokuvaa katsellessa tunnelma on lähes nöyrä, ja sen päätyttyä on erikoisella tavalla sopusoinnussa oman inhimillisyytensä kanssa.

Pisteytys:
10/10

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Gentlemen Prefer Blondes - Herrat pitävät vaaleaveriköistä

Ohjannut Howard Hawks
USA 1953, 91 min.
Komedia, Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Elliot  Reid, Tommy Noonan

Diamonds are a girl's best friend!
Broadway-musikaalin tunnelmaa henkivä Herrat pitävät vaaleaveriköistä kertoo kahdesta tosirakkautta etsivästä onnenonkijasta. Lorelei Leen (Monroe) unelmien miehen tulee olla varakas, kun taas hänen ystävänsä Dorothy Shaw (Russell) luottaa ainoastaan urhojen komeaan ulkonäköön. Luksusristeilyllä miehiä riittää joka sormelle, mutta pinnalliset naiset joutuvat kuitenkin lopulta punnitsemaan todellisia arvojaan  ─ tai ainakin valitsemaan seuralaisensa hieman tarkemmin.

Värikäs, räiskyvä ja hetkittäin suorastaan hävytön komedia lukeutuu päätähtiensä Marilyn Monroen ja Jane Russellin ikimuistoisimpiin roolisuorituksiin. Russell oli tehnyt nimeään tunnetuksi jo 1940-luvulta alkaen ja ikoninen Monroe oli tehnyt läpimurtonsa 1950-luvun alussa. Herrat pitävät vaaleaveriköistä oli sen sortin menestys, että sille puuhattiin tuota pikaa "jatko-osa" But Gentlemen Marry Brunettes (1955), jossa Monroe tosin ei esiintynyt. Molemmat elokuvat perustuvat alun alkaen Anita Loosin romaaneihin 1920-luvulta. Herrat pitävät vaaleaveriköistä on arvatenkin taipunut myös mykkäelokuvaksi, joskin tuo versio on valitettavasti kadonnut aikojen saatossa. Ennen tätä filmatisointia kertomusta esitettiin menestyksekkäästi myös Broadwaylla, ja juuri tuon musikaalin käsikirjoituksen pohjalta luotiin myös tämä elokuva. Laulutkin ovat samoja, erityisen tunnettu on tietenkin  Diamonds Are a Girl's Best Friend.

Elokuvan tarina vaikuttaa asetelmansa puolesta lähes ärsyttävän stereotyyppiseltä: Lorelei on täysi bimbo, oikea blondivitsien äitihahmo, kun taas brunette Dorothy tietenkin toimii järjen äänenä. Huomautettakoon kuitenkin, että Dorothyn hahmo on loistava ja Loreleikin on itse asiassa yllättävällä tavalla hauska ja tuntuu lähes satiirilta. Marilyn Monroe oli loistava ja älykäs näyttelijä, joten Lorelein (tai Monroen!) tulkinta pelkkänä avuttomana tollona olisi suuri vääryys. Tulkintani saattaa tässä kohtaa olla liian moderni, mutta 1950-luvun elokuvaksi Herrat pitävät vaaleaveriköistä esittää päätähtensä suorastaan yllättävän vahvoina, vapaina ja itsenäisinä naisina.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Summer with Monika - Kesä Monikan kanssa

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1953, 96 min.
Draama
Pääosissa: Harriet Andersson, Lars Ekborg

Älskling.
Ingmar Bergmanin varhaiskauden elokuvassa tukholmalaisnuoret Monika (Andersson) ja Harry (Ekborg) pakenevat tympeää arkeaan luonnonkauniille saarelle. Riehakas kesä meren äärellä on lähes täyttä unelmaa, mutta liian varhain alkanut aikuisuus odottaa kaupungissa. Kesän lähestyessä loppuaan kotiinpaluuta ei voi enää viivyttää, sillä pariskunta odottaa jo esikoistaan. Vapautta janoava Monika ei kuitenkaan tahdo nuoruutensa vielä päättyvän.

Kesä Monikan kanssa eli Sommaren med Monika on hämmästyttävän monitahoinen elokuva, vaikka tarina onkin melko yksinkertainen. Jo juonikuvauksesta selviää, että kyseessä on nuorisokuvaus ja kasvukertomus. Elokuva myös perustuu Per Anders Fogelströmin samannimiseen nuortenromaaniin (1951). Monikan ja Harryn tarina sijoittuu 1950-luvulle ja täysin toisenlaiseen aikaan kuin nykypäivä, mutta tarina tuntuu yhä elinvoimaiselta. Yhtäältä se tietenkin johtuu nuoruuden ja sen ongelmien pysyvyydestä. Monika ja Harry edustavat uutta nuorisoa, villiä ja pidättelemätöntä, mutta arki kohtelee heitä kaltoin: lapsuus päättyi liian varhain ja aikuisten odotukset ovat liian suuria. Symbolisessa merkityksessään kesä on vastaavissa nuoruuskuvauksissa suorastaan klassikkoelementti.

Mieleenpainuvinta ja erikoislaatuisinta elokuvassa on sen viehättävä realismi. Kesä Monikan kanssa suorastaan vapauttaa päähenkilönsä luontoon. Tämä ei tarkoita ainoastaan kohtauksia, joissa Monika kirmaa alasti rantakallioilla tai joissa seurataan nuhjuisia arkihetkiä lähes neorealismin hengessä. Parhaiten realismi havainnollistuu eräässä kuuluisassa katseessa, joka kohtaa katsojan silmät elokuvan loppupuolella. Tyylikeino on niin huikea, ettei yhtä paljonpuhuvaa katsetta tule mieleen aivan helposti ─ jo pelkästään sen vuoksi elokuva on syytä kokea.

Pisteytys:
9/10

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun elokuvat 2017

Kingsman: The Secret Service - Kingsman: Salainen palvelu
Ohjannut Matthew Vaughn
Iso-Britannia & USA 2014, 129 min.
Toiminta, Komedia
Pääosissa: Colin Firth, Taron Egerton, Samuel L. Jackson




Hunningolle ajautunut nuorukainen Eggsy (Egerton) pestataan salaiseen agenttijärjestöön ja opetetaan tavoille. Kingsman on koottu monenlaisista tutuista aineksista, joskaan monia sen elementtejä ei olla totuttu näkemään brittiläisissä agenttirainoissa. Elokuva on ohjaajansa näköinen, ja muistuttaa tämän tuotannosta lähinnä Kick-Assia (2010). Kokonaisuus on omalla tavallaan virkistävä ja siinä määrin kiva, että jatko-osatkin täytynee nähdä. Yllätyspaketti ei silti ole täydellinen. Tarinan peruskaava on yksinkertaisuudessaan tuttu, eivätkä tarkasti asetellut vitsit ole mitenkään railakkaan hupaisia. Omaan makuuni myös vähempikin mäiske riittäisi, vaikka mätkintäviihde onkin elokuvan mehukkainta ydintä.

Pisteytys: 7/10

Mustang
Ohjannut Deniz Gamze Ergüven
Ranska, Saksa, Turkki & Qatar 2015, 97 min.
Draama
Pääosissa: Güneş Şensoy, Doga Zeynep Doguslu

Deniz Gamze Ergüvenin esikoisohjaus Mustang sijoittuu Turkkiin, jossa viisi sisarusta joutuu kamppailemaan kahden maailman rajalla. Sisarten kasvattivanhemmat luottavat perinteisiin arvoihin ja haluavat järjestää tyttöjen avioliitot, mutta modernia elämää maistaneet varhaisnuoret eivät sulata suunnitelmaa tuosta vain. Elokuvassa on kaunista kuvausta sisaruudesta, mutta pääosaan nousee selkeä ja jopa kärkäs sanoma, jolla kritisoidaan nykymaailmaan sopimattomia vaimotehtaita. Elokuva keräsi ilmestyessään kehuja ja oli myös vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana. Odotukset Ergüvenin tulevia elokuvia kohtaan ovat suuret. Siispä onkin mukavaa, että seuraava filmi on näillä näkymin tulossa ensi iltaan jo tänä vuonna.

Pisteytys: 8/10


Captain Fantastic
Ohjannut Matt Ross
USA 2016, 118 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Viggo Mortensen, George McKay, Samantha Isler



Metsän siimeksessä eristyksissä asunut perhe joutuu tekemään road tripin ihmisten keskuuteen kuolemantapauksen vuoksi. Matkalla tietenkin piisaa ihmeitä ja kriisejä, jotka johtuvat metsän ulkopuolisen materialistisen maailman erilaisuudesta. Tunnelmallinen tarina on omanlaisensa, vaikka siinä onkin ennalta-arvattavia elementtejä. Perheenisänä pinnistelevä Viggo Mortensen sai monitahoisesta roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Pisteytys: 7/10

Casting JonBenet
Ohjannut Kitty Green
USA 2017, 80 min.
Dokumentti





Vuonna 1996 kuusivuotias JonBenet Ramsey murhataan kotonaan Coloradon Boulderissa. Tapaus käynnistää mediamylläkän ja huhujen tulvan, joka ei ole täysin laantunut vieläkään. Casting JonBenet on koostettu koostettu fiktiivistä elokuvaa varten tehdyistä koekuvausotteista ─ juonenkäänne tosin on se, että kaikki tämä tehdäänkin vain tämän nimenomaisen elokuvan vuoksi. Omalaatuinen dokumentti ei yritä selvittää itse murhamysteeriä, sitä on nimittäin tehty yllin kyllin. Casting JonBenet keskittyy antaumuksella tarkastelemaan arvoitusta ratkovia ihmisiä. Kulisseissa eri rooleihin pyrkivät näyttelijät pohtivat JonBenetin tapausta ja sen heijastumia omaan elämäänsä. Dokumentti koettelee monia rajoja ja saa tunteet heittelemään laidasta toiseen. Hämmentävä, mutta erinomaisesti koostettu kokonaisuus.

Pisteytys: 8/10