From Here to Eternity - Täältä ikuisuuteen (1953)

Ohjannut Fred Zinnemann
USA 1953, 118 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Burt Lancaster, Montgomery Clift, Deborah Kerr, Donna Reed, Frank Sinatra

Nobody ever kissed me the way you do!

On vuosi 1941 ja Havaijilla Pearl Harborin sotilastukikohdassa tunnelma on sähköinen. Tukikohtaan siirretty sotilas Prewitt (Clift) joutuu kestämään armotonta simputusta, koska ei suostu liittymään kapteenin luotsaamaan nyrkkeilyjoukkueeseen. Prewitt rakastaa armeijaa, mutta ei pysty vetämään nyrkkeilyhansikkaita käteensä erään traagisesti päättyneen ottelun vuoksi. Sentään heila Lorene (Reed) ja solttukaverit tukevat miestä mäessä. Eritoten apuna häärivät railakas sotamies Maggio (Sinatra) ja kersantti Warden (Lancaster), mutta molemmilla miehillä on omatkin ongelmansa. Varsinkin Warden on tiukassa tilanteessa, sillä hän lempii kapteenin vaimoa Karenia (Kerr).

Lukuisten ihmissuhdedraamojen lisäksi sodan uhka tuo elokuvaan oman jännitteensä. Kuten tiedämme, japanilaisten pommikoneet hyökkäsivät Pearl Harboriin joulukuussa 1941 ja Yhdysvallat ajautui lopulta mukaan merien takana riehuvaan maailmansotaan. Hyökkäys nähdään myös tässä elokuvassa, vaikka sitä saadaankin odottaa lähes loppuun saakka. Tunnelmaltaan Täältä ikuisuuteen on kiihkeä, jännittynyt ja hieman epätoivoinen. Kyseessä on epävarma uhkapeli, johon kukin hahmo on itsensä kapinoiden kammennut. Vastapainoksi ryypätään ankarasti ja humalassa toikkaroivat sotilaat vievät muutamat kohtaukset jopa komedian puolelle.

Melodramaattisiin sfääreihin yltävässä tarinassa on ripaus todellisuuspohjaa. Täältä ikuisuuteen perustuu James Jonesin samannimiseen esikoisromaaniin (1951), jonka Jones puolestaan kirjoitti löyhästi omien sotakokemuksiensa pohjalta. Teos on varsinainen järkäle, lähes 800 sivua, joten kirjaa lukemattakin täytyy kehaista tarinan oivaa tiivistämistä. Samojen, tosin toisin nimettyjen, sotilaiden tarina maailmansodan pyörteissä jatkuu Jonesin myöhemmässä tuotannossa. Näistä teos Ohut punainen viiva (1962) on filmatisoitu kahdesti, tunnetumpi versio on Veteen piirretty viiva (1998) ─ se löytyy niin ikään 1001-listalta. Vaikka niin kirjan kuin elokuvankin kerronnassa on mukana roima annos mielikuvitusta, teosten tunnelma koettiin aikanaan osuvana. Yllätyksettömästi armeijan taholta kuultiin soraääniä, esitetäänhän elokuvassa melko brutaalia simputusta ja "tarpeettomia" kuolemia. Joka tapauksessa suurien jännitteiden Täältä ikuisuuteen oli 1950-luvun suurimpia kassamagneetteja ja peräti kahdeksan Oscarin voittaja, mukana muun muassa Frank Sinatran ja Donna Reedin ainoat pystit sekä palkinnot parhaasta käsikirjoituksesta, kuvauksesta ja ylipäätään elokuvasta.

Pisteytys:

8/10

A Place in the Sun - Paikka auringossa (1951)

Ohjannut George Stevens
USA 1951, 122 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Montgomery Clift, Elizabeth Taylor, Shelley Winters

Did you promise to be a good boy?

Theodore Dreiserin romaaniin An American Tragedy (1926) perustuva Paikka auringossa kertoo köyhistä oloista ponnistavasta nuorukaisesta George Eastmanista (Clift), joka saapuu kaupunkiin paremman elämän toivossa. George pääsee töihin rikkaan setänsä tehtaaseen ja piristää yksinäistä elämäänsä yhden illan kielletyllä työpaikkaromanssilla muuan Alicen (Winters) kanssa. Pian George kuitenkin tapaa elämänsä rakkauden, vauraan perheen tyttären Angelan (Taylor). Georgen pahaksi onneksi Alice on raskaana ja vaatii Georgea viemään hänet vihille. Alicesta on päästävä eroon, mutta miten? Vastaus kysymykseen valkenee Georgelle, kun hän kuulee radiosta eräästä hukkumistapauksesta.

Paikka auringossa on George Stevensin Amerikka-trilogian avausosa. Ajatuksia herättävän trilogian myöhemmät osat, jotka niin ikään löytyvät 1001-listalta, ovat Etäisten laaksojen mies (1953) ja Jättiläinen (1956). Avausosassa nähdään amerikkalaista unelmaa tavoitteleva George, joka ei karta kovaa työtä. Hänellä kun on viimein mahdollisuus rikastua, rakastua ja ylipäätään pyrkiä elämässä eteenpäin - siihen elokuvan nimen mukaiseen paikkaan auringossa. Yhteisön paine ja toisaalta omat virhevalinnat johtavat hänet lopulta hirmutekoihin, eikä ryysyistä rikkauksiin -tarina tällä kertaa toteudu. Mutta toteutuuko oikeus? Onneksi nykypäivänä aviottomien lasten synnyttäminen tai lasten synnyttämättä jättäminen ei ole enää yhtä pöyristyttävää kuin tämän elokuvan ilmestyessä - vaikka kukapa tuota Yhdysvaltain politiikan takaperoisuutta osaisi tarkalleen ennustaa. Ehkä tästäkin elokuvasta tulee taas ajankohtainen. Puistatus. Dreiserin romaanikin muuten perustuu tositapahtumiin. Sen pohjalta on tehty muitakin tulkintoja, kuten Josef von Sternbergin ohjaama An American Tragedy (1931).

Elokuva voitti peräti kuusi Oscaria ja kaikkinensa ehdokkuuksia oli yhdeksän. Paikka auringossa sai osakseen valtavasti kiitosta, ja esimerkiksi Charlie Chaplin ylisti elokuvaa heti sen nähtyään. Ei ihme, sillä tässä draamassa on myös niitä hyveitä, joita Chaplin viljeli omissa filmeissään. Paikka auringossa on kuvattu kauniisti, ja sen tarina on riipaiseva. Jokin elementti tai sellaisen puutos kuitenkin erottaa elokuvan loistavista mestariteoksista. Kiinnostavaa onkin, että elokuvan maine on sittemmin hiipunut, ja myöhempien aikojen kriitikot ovat nostaneet aikakaudelta mieluummin esiin tyyten muita teoksia. Stevensin trilogiassa Paikka auringossa on myös tainnut hieman jäädä jälkimmäisten osien varjoon. Hyvä draama tämä silti on. Katsoohan elokuvan jo vain ikonisten Montgomery Cliftin ja Elizabeth Taylorin vuoksi, vaikkei elokuva oikeastaan kummankaan osalta ole se uran säkenöivin suoritus.

Pisteytys
7/10

The Heiress - Perijätär (1949)

Ohjannut William Wyler
USA 1949, 115 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Olivia de Havilland, Montgomery Clift, Ralph Richardson, Miriam Hopkins

Being cruel.

1850-luvun New Yorkiin sijoittuva Perijätär on kertomus naiivista nuoresta naisesta Catherine Sloperista (de Havilland), joka rakastuu komeaan nuorukaiseen, Morris Townsendiin (Clift). Ikävä kyllä Catherinen julma isä (Richardson) ei suostu hyväksymään vastarakastuneen pariskunnan seurustelua saati avioliittoa, sillä hän uskoo Townsendin olevan vain Catherinen suuren perinnön perässä.

Perijätär on viiltävää ja taitavasti rakennettua melodraamaa ─ juuri sellaista oikeaa laatua, joka kouraisee mahanpohjasta kaikkine tunnemyrskyineen ja epäoikeudenmukaisuuksineen! Tarinan alussa on luontevaa asettua puolustamaan alisteisessa asemassa olevaa Catherinea, mutta isänkin tyrannimaiset piirteet saavat hetkittäin selityksensä. Erityisen kiinnostavaa on huomata, miten isän ja tyttären statukset vaihtuvat päikseen elokuvan loppupuolella. Ylipäätään hyytävä loppuratkaisu yllättää, mutta se tuntuu myös ymmärrettävältä.

Perijätär oli aikanaan menestys, joka pärjäsi hienosti akatemiakisailussa. Erityisesti Olivia de Havillandin roolityö on ikimuistoinen ja hyvinkin Oscarin arvoinen suoritus. Kelpo työtä tekevä Montgomery Clift jäi tässä kolmannessa elokuvaroolissaan pystittä, eikä hän sellaista ehtinyt urallaan saavuttaa myöhemminkään, vaikka ehdokkuuksia tulikin neljä.

Pisteytys:
8/10

Red River - Punainen virta (1948)

Ohjannut Howard Hawks & Arthur Rosson
USA 1948, 133 min.
Lännenelokuva, Seikkailu
Pääosissa: John Wayne, Montgomery Clift, Walter Brennan

Pretty unhealthy job.

Lännenklassikko Punainen virta kertoo karjatilallisista, jotka tekevät vaarallisen matkan Teksasista Kansasiin. Matkaseuruetta luotsaa karjatilan omistaja Thomas Dunson (Wayne) ja hänen oikeina käsinään toimivat kasvattipoika Matthew (Clift) ja vanha ystävä Groot (Brennan). Dunsonin kovaotteinen johtamistyyli ei miellytä kaikkia, joten matkan varrella miehistö niskuroi, kantturat oikuttelevat ja lopulta Matthew ottaa ohjat käsiinsä - vastoin Dunsonin tahtoa.

Kasvatti-isän ja -pojan välinen vastakkainasettelu korostaa kiinnostavasti vanhan konkarinäyttelijän John Waynen ja esikoiselokuvaansa tekevän Montgomery Cliftin kohtaamista valkokankaalla. Wayne edustaa perinteistä Hollywoodia, kun taas Clift tuo elokuvaan raikkaan tuulahduksen modernia metodinäyttelemistä. Molempien roolisuoritukset ovat loistavia ja maininnan arvoinen on myös hauska Walter Brennan. Karismaa siis piisaa! Myös eläinnäyttelijöitä on hurjaa seurata ja ainakin Howard Hawks sai karjalauman luotsaamisesta tarpeekseen - on siinä varmasti työtä ollut riittämiin.

Kaikkinensa Punainen virta on oikein hyvä länkkäri, jonka katselee mieluusti useammankin kerran. Vaihtoehtojakin löytyy, sillä elokuvasta on olemassa kaksi erimittaista versiota. Alunperin elokuvalla oli mittaa 133 minuuttia, mutta vastavalmistunutta elokuvaa lyhenneltiin pariin otteeseen. Pidempi versio on se aito ja alkuperäinen, mutta saatavilla on myös 127 minuuttinen lyhennelmä, jota Hawks lopulta itse preferoi. Lyhemmässä tekeleessä kohtauksia on karsittu ja kertojanääneksi on lisätty Walter Brennanin lupsakkaa rupattelua. Diplomaattisesti todettakoon, että molemmissa versioissa on hyvät puolensa enkä varsinaisesti osaa nostaa toista ehdottomasti paremmaksi. Molemmat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia!

Pisteytys:

8/10