Dance, Girl, Dance - Tanssi, tyttö, tanssi (1940)

Ohjannut Dorothy Arzner
USA 1940, 90 min.
Musikaali, Komedia, Draama
Pääosissa: Maureen O'Hara, Lucille Ball, Louis Hayward, Ralph Bellamy, Maria Ouspenskaya

A celebration is a celebration!

Tanssivat ystävykset Judy (O'Hara) ja Bubbles (Ball) kisailevat suosiosta ja työpaikoista, ja ihastuvat vielä kaiken lisäksi samaan miehenrenttuun (Hayward). Bubbles on miehiä miellyttävä, burleskin taitava hempukka, kun taas Judy on siveä ja kunnianhimoinen ballerina. Judy tosin menettää uskonsa tanssitaitoihinsa ja joutuu hyvin menestyvän Bubblesin show'n naurettavaksi väliaikanumeroksi.

Elokuva etenee hieman jähmeästi, mutta mukaansatempaavat musikaalikohtaukset kertovat parhaiten, mistä elokuvassa on kyse: feminismiä ennakoivasta naisnäkökulmasta. Harvinaista onkin, että Hollywoodin miehisessä maailmassa ohjaajantuolilla on istunut nainen, urallaan melkoisen hyvin menestynyt Dorothy Arzner. Ohjaajan sukupuoli ei enää nykypäivänä ole ällistelyn aihe, mutta kiistämättä viihdeteollisuuden maailma on edelleen tympeän miehinen.

Naisnäkökulmansa ohella Tanssi, tyttö, tanssi on mielenkiintoinen tuolloin vielä melko tuntemattomien päätähtiensä vuoksi, jotka sittemmin nousivat kuuluisuuteen. Lucille Ball, joka on Bubblesina upean räväkkä vamppi, tuli tunnetuksi 1950- ja 1960-luvuilla tehtyjen ikonisten Lucy-sarjojen myötä. Siinä missä Ball oli vuonna 1940 tehnyt lukuisia roolitöitä B-leffoissa, Maureen O'Hara vasta aloitteli pitkää ja menestyksekästä Hollywood-uraansa.

Pisteytys:

7/10

His Girl Friday - Meidän vastaeronneiden kesken (1940)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1940, 92 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Cary Grant, Rosalind Russell, Ralph Bellamy

Divorce doesn't mean anything nowadays!

Sukkelasanainen screwball-komedia Meidän vastaeronneiden kesken kertoo toimittajista rakkauden pyörteissä. Päätoimittaja Walter Burns (Grant) yrittää keinolla millä hyvänsä palata yhteen ex-vaimonsa, tähtireportteri Hildegard Johnsonin (Russell) kanssa. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä Hildy on jo menossa uusiin naimisiin ja asettumassa aloilleen - kauhistus sentään - kotivaimoksi! Onneksi Walter tuntee entisen vaimonsa paremmin kuin uusi sulho Bruce Baldwin (Bellamy), ja kaupungissa vellova murhajuttu on omiaan houkuttelemaan Hildyn takaisin kirjoituskoneen ääreen.

Elokuvan alkuperäisessä näytelmäversiossa Hildegardin tilalle oli käsikirjoitettu mies, mutta Howard Hawks keksi muokata toimittajien kisailusta ex-aviopuolisoiden tahtojen taiston. Idea on loistava, eikä elokuvan voisi kuvitella toimivan paremmin muunlaisena. Cary Grantin ja Rosalind Russelin kemiat soljuvat yhteen täydellisesti ja osin improvisoitujen repliikkien tykitys saa katsojankin hengästymään. Mehevän sanailu, piikittely ja vitsailu ovat elokuvan parasta antia, mutta kiinnostavaa on myös tarkastella hahmojen häilyvää moraalia ja toiminnan täydellistä ajoitusta.

Tämän elokuvan myötä 1001-projektini siirtyy jälleen uudelle vuosikymmenelle. 1940-luvun Hollywood on edelleen studioiden kulta-aikaa, ja tämänkin elokuvan edustama screwball-komedia kukoistaa ainakin vielä vuosikymmenen alkupuolella. 1940-luku tuo tullessaan vielä monenlaisia myllerryksiä, muutamina mainittakoon sota ja propaganda, televisioajan alku sekä Hollywoodin studiojärjestelmän vapautuminen. Vuonna 1940 Eurooppa on jo sodassa, eivätkä merentakaiset tapahtumat jää tässäkään filmissä huomiotta. "Take Hitler and stick him on the funny page!"

Pisteytys:

8/10

The Awful Truth - Rouvani sulhanen (1937)

Ohjannut Leo McCarey
USA 1937, 91 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Cary Grant, Irene Dunne, Ralph Bellamy, Alexander D'Arcy

I've just seen a three-ring circus!

Rikas newyorkilainen Warrinerin pariskunta on avioeron partaalla. Mies Jerry (Grant) epäilee vaimoaan Lucya (Dunne) kevytkenkäisyydestä, vaikka ei itsekään ole aivan viaton. Ennen avioeron virallista voimaantuloa kumpikin osapuoli ehtii etsiä itselleen uudet, toinen toistaan epäsopivammat puolisokandidaatit - vain huomatakseen rakastavansa edelleen aviopuolisoaan. Paljon melua tyhjästä!

Rouvani sulhanen on suoranainen screwball-genren malliesimerkki. Runsaan verbaalikomiikan ohella aikalaisyleisö on saanut hyvät naurut rikkaan yläluokan hölmöilyiden kustannuksella, mutta toki samalla myös ihastellen tirkistellyt tähtinäyttelijöiden esittämää loistokasta vaihtoehtotodellisuutta. Karismaattiset Cary Grant ja Irene Dunne ovat täynnä 1930-luvun charmia, eikä kaksikon sujuvassa yhteispelissä ole moitittavaa. Taitavasti tehdyn dialogin ja nokkelien vitsien ohella elokuvassa ilahduttavat myös aikansa koiratähti Skippyn temput.

Menestystä niittänyt elokuva voitti parhaan ohjauksen Oscarin, joskin ohjaaja itse oli palkinnosta jopa hieman harmissaan. Samana vuonna ilmestynyt draama Make Way for Tomorrow olisi Leo McCareyn mielestä ollut pikemminkin palkinnon arvoinen. Olen kieltämättä samaa mieltä, vaikka Rouvani sulhanen onkin kaikin puolin mainio komediaklassikko.

Pisteytys:

8/10