14. luukku: 50 vuotta sitten (Parhaat vuotemme, 1973)

Can it be that it was all so simple then?

50 vuotta sitten Martin Scorsese teki läpimurtonsa raadollisella rikoselokuvallaan Sudenpesä (1973) ja Terrence Malick debytoi mestarillisella rikosdraamalla Julma maa (1973). Hittilistojen kärjessä keikkui monta sittemmin klassikoksi miellettyä filmiä, kuten hyytävä Manaaja (1973), teininostalgisointi Svengijengi'62 (1973) ja Oscareissa oivasti menestynyt veijarielokuva Puhallus (1973). Päivän elokuva kuuluu vuoden 1973 kuumaan hittikimaraan, mutta sen loisto on sittemmin hieman hiipunut. Vieläkö vanha romanssi on voimissaan?

 

 

The Way We Were - Parhaat vuotemme

Ohjannut Sydney Pollack

USA 1973, 118 min.

Romantiikka, Draama

Pääosissa: Barbra Streisand, Robert Redford 

Eletään 1930-luvun loppua, kun nuoret opiskelijat Katie (Streisand) ja Hubbell (Redford) tutustuvat. Kaksikko tuntee välitöntä vetovoimaa, vaikka huoleton opiskelijarenttu ja poliittisesti aktiivinen nuori nainen eivät löydäkään yhteistä säveltä. Vuodet vierivät ja aika tuo parin jälleen yhteen, eikä romantiikan taikaa voi enää väistää. Mutta voiko epätodennäköinen suhde koskaan toimia?

Katien ja Hubbellin hahmot ovat karkeasti veistettyjä, mutta ohjauksen ja näyttelijöiden ansiosta pääparin keskinäinen vetovoima toimii. Varsinkin hiljaisista kohtauksista rakentuu salaperäinen lemmenvoima, joka vetää puoleensa kahta tyyten erilaista ihmistä. Kokonaisuutena elokuva paranisi, jos tarinan ainekset ja motiivit olisivat jykevämpiä, mutta kyllä tämä haikeaksi rakkaustunnelmoinniksi välttää tällaisenaankin. Ainakaan aikalaisyleisöillä ei juuri tuntunut olevan valittamista!

Parhaat vuotemme menestyi aikanaan komeasti. Tarinan puolesta menestysreseptiä oli hyödynnetty jo paria vuotta aiemmin filmissä Rakkaustarina (1970), vaikka tämän elokuvan Hollywoodiin ja politiikkaan kietoutuva tarinalinja toki on omanlaisensa lisätwisti. Aikalaisarvioissa erityinen huomio kiinnittyi kertomuksen sijaan elokuvan koskettaviin musiikkeihin, joiden ansiosta filmi pokasi kaksi Oscaria, liudan Grammyja ja muutamia muitakin pystejä. Barbra Streisandin laulama haikean tunteellinen nimikkokappale The Way We Were kipusi vuoden hittilistoille, ja se on taattu korvamato pitkään elokuvan katselun jälkeenkin.

Pisteytys: 6/10

LUUKKU 14 - 50 vuotta sitten (Hello, Dolly!, 1969)

It's so nice to have you back where you belong!

Vuoden 1969 elokuvista nimekkäimpiä ja katsotuimpia olivat Oscar-palkitut Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat sekä Keskiyön cowboy. Ikimuistoisten elokuvien joukkoon lukeutuvat myös railakkaat ja rajoja rikkoneet hittifilmit Hurja joukko sekä Easy Rider. Jotta ei aivan täysin juututtaisi Hollywoodin menestystarinoiden muisteluun, on viiden vuosikymmenen takaa syytä nostaa esille myös häikäisevän kauniit taideteokset Granaattiomenan väri sekä Andrei Rublev. Tämän päivän luukusta paljastuva elokuva kuitenkin sijoittuu Hollywoodin valokeilaan ja nostalgisoi klassisten musikaalispektaakkelien kultaisia päiviä.

Hello, Dolly!
Ohjannut Gene Kelly
USA 1969, 146 min.
Musikaali, Komedia
Pääosissa: Barbra Streisand, Walter Matthau, Michael Crawford

Rahaa rakastava avioliittovälittäjä Dolly Levi (Streisand) järjestää avioliittoja 1890-luvun Yhdysvalloissa. Paraikaa Dollyn asiakkaana on yrmeä leski Horace Vandergelder (Matthau), johon Dolly iskee itse silmänsä. Dollyn ja Horacen yläluokkaisten seikkailujen ohella elokuvassa seurataan Horacen omistaman kaupan puotipuksujen edesottamuksia New Yorkin vaimomarkkinoilla.

Hello, Dolly! kohosi ilmestymisvuotensa neljänneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi, kahmi liudan erilaisia palkintoehdokkuuksia ja lopulta voitti kolme Oscaria (lavastus, musiikki & äänet). Menestystä voi sanoa vähintään kohtalaiseksi, mutta elokuvan tekeminen oli ollut niin kallista, etteivät voitot lopulta olleet kummoisia. Aikalaisarviot olivat ristiriitaisia, eivätkä myöhemmät vuodetkaan ole olleet elokuvalle suopeita. Eritoten nykyarvioissa filmi on saanut osakseen lähinnä lyttäystä ja samaan kuoroon joudun liittymään itsekin.

Menestyselementtejä ei tästä musikaalista puutu: musikaaliveteraani Gene Kelly ohjaajana, eloisa Barbra Streisand pääroolissa ja menestyksekäs Broadway-näytelmä pohjalla, mikä voisi epäonnistua? Valitettavasti paljonkin, sillä komeista puitteistaan huolimatta Hello, Dolly! on tuskastuttavan hidastempoinen, staattinen ja aikaansa nähden hivenen vanhanaikainenkin. Yksittäisten onnistuneiden laulelmakohtausten (esim. Louis Armstrongin cameo-show!) ansiosta elokuvan pariin jaksaa uppoutua hetkittäin, vaikka kokonaisuutena filmi onkin melkoista ajanhukkaa.

Pisteytys:
5/10

LUUKKU 16: Kierrätettyjä tarinoita

Maailma vuonna 1976... Lasse Viren voitti kaksi olympiakultaa Montrealissa, Freemanin Ajetaan tandemilla raikasi radioissa ja vuoden elokuvatapauksia olivat muun muassa Rocky sekä Taksikuski. Kauhuelokuvista suosiota lippuluukuilla niitti The Omen ja kriitikot ylistivät myös nerokasta Carrieta. Mikäli matkaamme ajassa taaksepäin aivan tarkalleen joulukuun puoliväliin neljä vuosikymmentä sitten, elokuvateattereissa yleisöitä puoleensa vetivät parhaillaan Freaky Friday ja Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen.

Neljänkymmenen vuoden takaisista elokuvista ainakin edellämainitut kauhuelokuvat ja Freaky Friday ovat saaneet myöhemmin uudelleenfilmatisointinsa. Tässäpä kuitenkin arvio eräästä vuoden 1976 elokuvasta, joka on jo remaken remake. Eikä siinä suinkaan kaikki! Tästä samasta tarinasta on nimittäin parhaillaan tekeillä jälleen yksi elokuva, jossa päätähtenä nähdään Lady Gaga. Bradley Cooperin ohjaus tulee ensi-iltaan näillä näkymin noin kahden vuoden päästä.

A Star is Born - Tähti on syttynyt
Ohjannut Frank Pierson
USA 1976, 139 min.
Romantiikka, Draama, Musikaali
Pääosissa: Barbra Streisand, Kris Kristofferson





John Norman Howard (Kristofferson) on suosittu rock-artisti, joka tuhoaa uraansa viinalla ja huumeilla. John rakastuu uraansa aloittelevaan lahjakkaaseen laulajaan Esther Hoffmaniin (Streisand) ja auttaa tätä nousemaan huipulle. Johnin oma ura on kuitenkin mennyttä ja hän pelkää vetävänsä Estherin mukaansa pohjalle.

Kuten todettua, Tähti on syttynyt on uusintafilmatisoinnin uusintafilmatisointi. Ensimmäinen tähti syttyi jo vuonna 1937 ja seuraava vuonna 1954. Jälkimmäinen, kovin ylistetty versio on 1001-listalla tulossa jo melko pian katsottavaksi. Tarina on aiemmissakin elokuvissa perusidealtaan sama, mutta tapahtumat sijoittuvat elokuvamaailmaan. Tässä versiossa uutta on siis lähes kliseisen 1970-lukulaisuuden lisäksi musiikkibisnes, jonka myötä valjuun romanssitarinaan on ujutettu runsaasti musikaalimeininkiä.

Siinä missä aiemmat saman aiheen elokuvat ovat klassikoita, tästä versiosta ei voi sanoa samaa. Elokuva ei kuitenkaan ollut ilmestyessään täydellinen floppi. Teemasävelmä Evergreen palkittiin Oscarilla ja koko soundtrack menestyi erinomaisesti, se on itse asiassa yksi Barbra Streisandin myydyimpiä albumeita. Musiikkikohtauksia kuunteleekin mielellään ja onhan karismaattinen Streisand tietenkin mahtava. Myös Kris Kristofferson tekee ihan hyvää työtä toikkaroivana rokkitähtenä. Kokonaisuutena elokuva tuntuu kuitenkin kummalta ajelehtimiselta laimeaksi typistyvän tarinan ja musiikkikohtausten välillä, kelvot päänäyttelijät pitävät settiä jotenkuten koossa. Väkisin venytetystä klassikon uudelleenlämmittelystä voisi leikata pois miltei kaiken muun paitsi Streisandin lauluosuudet.

Pisteytys:
4/10