Sideways (2004)

Ohjannut Alexander Payne

USA 2004, 127 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Paul Giamatti, Thomas Haden Church, Virginia Madsen, Sandra Oh

 

I am not drinking any fucking Merlot!

 

Ystävykset Miles (Giamatti) ja Jack (Church) suuntaavat lomareissulle kohti Kalifornian viinitiloja. Miles on epäonnistunut kirjailija ja avioliittokin päättyi edelleen katkeroittavaan eroon, mutta toiveikas Jack odottaa matkalta suuria kokemuksia: hän on purjehtimassa avioliiton satamaan, mutta haluaa vielä kerran irroitella vieraassa naisseurassa. Kalifornian auringon alta löytyy uusia tuttavuuksia, joiden kanssa miekkosten pysähtyneet elämät nytkähtävät varovaisesti uudenlaisille raiteille.

 

Tasapainoinen draamakomedia on vaihdellen surkuhupaisa ja koskettava. Milesin pohjattomaan ankeuteen on helppo päästä sisälle ja sille on helppoa hymähdellä ymmärtävästi. Elokuvan kaikki mieshahmot ovat parhaimmillaan lähes karikatyyrejä, joiden kautta voi nauraa miehisyydelle, ikäkriiseille, epäonnistumisille ja elämän ikuiselle keskeneräisyydelle. Kaikki näyttelijät ovat erinomaisia tulkitsemaan hahmoja, jotka ovat pieniä nyansseja myöten samaistuttavan tavallisia.

Alexander Paynen (s. 1961) käsikirjoitus palkittiin ansaitusti useilla palkinnoilla, muun muassa Oscarilla ja Baftalla. Arvostelumenestykseksi kohonnut Sideways ei tyytynyt pelkästään keräilemään kriitikoiden kehuja ja palkintoehdokkuuksia. Elokuvan menestyksestä kertoo nimittäin sekin, että Sideways vaikutti jopa viininmyyntiin ja nostatti huomattavasti Kalifornian viiniturismia. Sideways lieneekin parhaimmillaan parin viinilasillisen kera nautittuna ─ rohkenetko kokeilla merlotia?

Pisteytys: 8/10

Candyman (1992)

Ohjannut Bernard Rose

USA & Iso-Britannia 1992, 99 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Virginia Madsen, Tony Todd, Kasi Lemmons

 

What's blood for if not for shedding?

Urbaanilegenda salaperäisestä murhaajasta muuttuu todeksi, kun tutkija Helen Lyle (Madsen) ryhtyy leikkimään vakavilla tarinoilla. Helen onnistuu manaamaan esiin orjuuden perinnön taakkaa kantavan haamun, Candymanin (Todd), ja pian tuo mehiläisiä kuhiseva koukkukäsi piinaa Heleniä viheliäisillä surmatöillä. Totuuden paljastaminen ei arvatenkaan ole helppoa, vaan Helen joutuu itse epäillyksi jäljittämättömän Candymanin tekemistä karmeuksista.

Candymanin kanssa kävi blogitekstien osalta sikäli hassusti, että hieman ajattelemattomasti kirjoitin elokuvasta yhden tekstin viisi vuotta sitten Halloween-haasteeseen. En tohtinut jättää elokuvaa kuitenkaan välistä, joten tämän kerran menkööt sitten tuplateksti samasta elokuvasta! Viime kirjoituksessa tuumin elokuvaan liittämiäni lapsuusmuistoja. Näemmä tuolloin pidin elokuvasta hitusen enemmän kuin nyt, vaikka tekstissä ruodinkin elokuvan epäuskottavuuksia. Samoja kömpelyyksiä äimistelin tälläkin katselukerralla. Listalta filmi on poistettu jo 2005, ihan syystäkin.

Vaikka Candyman on parhaimmillaan hyytävä elokuva, ei tarina oikein pääse kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. Vaikka yhtenä teoksen teemana on rasismin painolasti, keskittyy elokuva lähinnä valkoisen päähenkilön kärsimykseen. Loppua kohden elokuva muuttuu yhä kömpelömmäksi. Candymanin aiemmat jatko-osat (1995, 1999) eivät ole menestyneet, mutta tuorein Candyman (2021) vaikuttaa mielenkiintoiselta päivitykseltä, saamistaan ristiriitaisista arvosteluista huolimatta.

Pisteytys: 6/10