The Big Heat ─ Gangsterikuningas (1953)

Ohjannut Fritz Lang

USA 1953, 89 min.

Rikos, Trilleri

Pääosissa: Glenn Ford, Gloria Grahame, Alexander Scourby, Lee Marvin

 

You're about as romantic as a pair of handcuffs.

 

Ylikomisario Dave Bannion (Ford) on suoraselkäinen mies, joka saa vastaansa kokonaisen korruptoituneen poliisilaitoksen. Kaiken takana on rikollispomo Mike Lagana (Scourby), joka lienee vastuussa Bannionin kollegan murhasta. Viimeinen niitti on nuuskivalle ylikomisariolle tarkoitettu autopommi, joka kuitenkin surmaa Bannionin vaimon. Murheen murtama Bannion ei anna periksi, vaan ryhtyy ratkomaan tapausta Laganan heila Debby March (Grahame) apunaan.

Karmiva ja jännittävä Gangsterikuningas edustaa ohjaajalegenda Fritz Langin myöhäistuotantoa. Synkistä rikoselokuvistaan (esim. M - kaupunki etsii murhaajaa, 1931) tunnetun Langin film noir -elokuva on ankara ja varsin lohduton tarina. Suoraselkäinen ja vaatimaton Bannion asemoituu voimakkaasti rikkaiden, työmoraalinsa unohtaneiden kollegoidensa vastinpariksi. Tavallisen puurtajan nousu järjestelmää vastaan päättyy kuitenkin lopulta oikeuden voittoon

 

Gangsterikuninkaan aihe oli ilmestyessään kiehuvan kuuma kuin rikollisen keittämä sumppi, sillä korruptoituneiden poliisien oikeudenkäyntejä oli seurattu ihan tosielämässäkin. Tarina oli ajankohtainen, mutta aikaansa nähden elokuva on poikkeuksellisen raaka. Värisyttävästä väkivallastaan huolimatta Gangsterikuningas sai ilmestyessään erinomaiset arvostelut ja kehuja oivista näyttelijäsuorituksistaan. Suomessa elokuva sen sijaan sensuroitiin kokonaan aina vuoteen 1966 saakka. Sensoreiden kauhun miltei ymmärtää, sillä viuhuvat kahvipannut ja yllättävät pommit sävähdyttävät edelleen tehokkaammin kuin monetkaan nykyelokuvien ylisuuret tehostepaukut.

 

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #11 - 60 vuotta sitten (Armoton ase, 1957)

My job's finished when I get you there...

Elokuvavuoden 1957 menestynein ja sittemminkin ikimuistoisin teos on kiistämättä Kwai-joen silta, joka oli ykkösenä niin lippuluukuilla kuin Oscar-pystien kahmijanakin. Vuoden suurimpia suru-uutisia oli hienoisena yllätyksenä tapahtunut Humphrey Bogartin menehtyminen syöpään vain 57 vuoden ikäisenä. Onneksi syntyi myös uusia elokuva-alan (tulevia) suurnimiä: vuonna 1957 tiensä maailmaan puskivat muun muassa  Daniel Day-Lewis ja Aki Kaurismäki.

Koska 1950-luku oli klassisen lännenelokuvan kulta-aikaa, oli myös vuoden 1957 menestysfilmeissä länkkäri jos toinenkin. 1001-listaltakin löytyvä Kuolemanloukku O.K. Corral on vuotensa ykköswestern, mutta muitakin hyviä löytyy. Päivän elokuva Armoton ase on oiva hyppäys hyisestä joulukuusta 1880-luvun tukahduttavan kuumaan Arizonaan. Takuuvarma talvi-iltojen lämmike!

3:10 to Yuma - Armoton ase
Ohjannut Delmer Daves
USA 1957, 92 min.
Lännenelokuva, Trilleri, Draama
Pääosissa: Van Heflin, Glenn Ford, Felicia Farr

Bizbeen pikkukaupunkia vaivaa kova kuivuus, ja karjankasvattajat ovat kovilla. Hikinen tilanne muuttuu entistäkin tukahduttavammaksi, kun muuan Ben Waden (Ford) joukkoineen päättää ryöstää arvokasta lastia kuljettavan postivaunun. Mies jää kuitenkin kiinni, ja rahapalkkio luvataan sille urhoolliselle sankarille, joka suostuu kuljettamaan Wadenin Yumasta lähtevään junaan. Epäröinnin jälkeen tilaisuuteen tarttuu Dan Evans (Heflin), joka tarvitsee rahaa hankkiakseen vettä karjalleen.

Armotonta asetta on usein verrattu lännenklassikkoon Seriffi (1952), ja yhtäläisyydet ovat kieltämättä ilmeisiä. Tässäkin filmissä kello tikittää, junaa odotellaan ja vastuusta luistaminen on keskeinen teema. Kokonaisuus ei ole likimainkaan yhtä mestarillinen, mutta jännitystä kyllä piisaa! Armoton ase menestyi ilmestyessään mainiosti. Elokuvan viisikymppisiä juhlistettiin samannimisellä uusintafilmatisoinnilla 3:10 to Yuma (2007). Russel Crowen ja Christian Balen tähdittämä elokuva sai jopa pari Oscar-ehdokkuutta.

Poikennen nyt hieman aiheesta, mutta Armoton ase pohditutti erityisesti kummallisen nimisuomennoksensa vuoksi. Aihe on toki mietityttänyt aiemminkin useiden elokuvien kohdalla. Mutuillen on helppo todeta, että englannin yhä yleistyessä ei suomennoksille ole enää ehdotonta tarvetta. Jako ei kuitenkaan ole näin karkea. Vähitellen on myös yleistynyt se inha trendi, että elokuvien nimet ovat kieliopillisesti uskomattoman tönkköjä käännöksiä (esim. Lego Elokuva) ja noudattavat liiankin uskollisesti alkukielensä logiikkaa. Kiinnostavaa on toki huomata, miten käännöksissäkin näkyy kielen ja kulttuurin muutos. Armottoman aseen kohdalla uumoilen, että kääntäjällä oli valmiina napakka nimi jollekin länkkärille, juonesta viis. Onhan tässä elokuvassa toki uhkaavia pyssyjä, mutta nimi ei silti sovi tarinaan mitenkään.

Pisteytys: 7/10

Gilda (1946)

Ohjannut Charles Vidor
USA 1946, 110 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rita Hayworth, Glenn Ford, George Macready

I can never get a zipper to close!

Silmänkääntötemput taitava Johnny Farrell (Ford) kiertää kasinoita Buenos Airesissa ja voittaa sopivan potin toisensa perään. Erään laittoman kasinon omistaja Ballin Mundson (Macready) palkkaa terävän Farrellin apulaisekseen. Pian Farrell tapaa myös uuden pomonsa vallattoman vaimon, Gilda Mundsonin (Hayworth). Kaksikko tosin on tavannut aiemminkin romantillisten yhteenottojen merkeissä, ja nyt menneisyyden kaunat ja sammumattomat intohimot roihahtavat jälleen täyteen liekkiinsä.

Valloittava film noir muistetaan eritoten Rita Hayworthin voimakkaan moniulotteisesta roolisuorituksesta ja sen jälkipyykistä. Räväkän Gildan kuumottavat tanssinumerot ovat tehneet hahmosta lähes ikonisen. Gilda tai Rita Hayworth mustassa mekossaan lienee jopa tunnetumpi kuin itse elokuva, ja tietenkin hahmosta muodostui nopeasti seksisymboli. Eritoten Gildan esittämä viekoitteleva veisu Put the Blame on Mame lukeutuu elokuvan ikimuistoisimpiin hetkiin. Mielenkiintoista tietenkin on se, missä määrin elokuva huokuu misogyniaa ja kuinka se kuvaa naistähteään. Gilda esitetään pitkälti itsenäisenä femme fatalena, joka kuitenkin lopulta vaikuttaa olevan riippuvainen ensirakkaudestaan. Sanoma jää ristiriitaiseksi.

Gildassa on toki muutakin muistettavaa kuin itse Gilda. Tarina ei ole täydellinen, mutta hyvä. Sensuurisäädökset pakottivat luovuuteen ja Gildan tapauksessa kaikki keinot ovat kyllä olleet käytössä. Repliikitkin ovat täynnä sekä hienovaraisia että suorasukaisia vihjeitä. Melkoisia harmaita haituvia on tämäkin filmi varmasti koodinvartijoille aiheuttanut!

Pisteytys:

8/10