21. luukku: 10 vuotta sitten (Kaksi päivää, yksi yö 2014)

 

I don't exist. I'm nothing.

Elokuva-aikakone saapuu vuoteen 2014, jolloin tasa-arvoinen avioliitto meni lopultakin läpi eduskunnassa ja kaikkialla raikasi Pharrel Williamsin Happy. Kesällä todistettiin urheiluhistoriaan jäävää Brasilia-Saksa kamppailua jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa, ja jo alkuvuodesta seurattiin Sotšin talviolympialaisia, ellei niitä sitten valinnut boikotoida.

 

Vuosi ei kuitenkaan ollut pelkkää riemua ja olympiatulen takaamaa rauhaa. Olympiapöhinä jatkui seuraavana vuonna negatiivisessa valossa, kun Venäjän harjoittama laaja doping paljastui ─ sitä voi muistella katsomalla jännittävän dokumentin Käry (2017). Eikä Venäjä-uutisointi ollut tässä, sillä Krimin miehitys oli alkusoitto yhä jatkuvaan Venäjän hyökkäyssotaan. Tähänkin tapahtumasarjaan löytyy loistava dokumenttivinkki: Winter on Fire (2015) avartaa selkeästi kriisin taustoja ja konfliktin etenemistä. Päivän elokuvassa palataan viime vuosikymmenen talouskriisitunnelmiin. Millaista tehokkuus ja tuottavuuspaine on tavallisen duunarin näkökulmasta?

 

Deux jours, une nuit - Kaksi päivää, yksi yö
Ohjannut Jean-Pierre Dardenne & Luc Dardenne

Belgia, Ranska & Italia 2014, 95 min. 

Draama

Pääosissa: Marion Cotillard, Fabrizio Rongione, Catherine Salée

 

 

 

Masennusta sairastava Sandra (Cotillard) palaa töihin sairausloman jälkeen. Häntä odottavat kuitenkin potkut, sillä johtoportaassa Sandran työtehtäviä on jaettu uusiksi. Työntekijät ovat saaneet äänestää joko Sandran työpaikan tai 1000 euron bonuksen puolesta. Sandralla on yksi viikonloppu aikaa taivutella työtoverinsa uusintaäänestykseen, mutta kaikki tuntuu toivottomalta.

Kaksi päivää, yksi yö (engl. Two Days, One Night) on väkevä muisto talouskriisin vuosikymmeneltä, eikä elokuvan ajankohtaisuus ole kadonnut vieläkään. Draamassa tapahtuu näennäisesti vähän, mutta kerronta on silti intensiivistä. Tarina antaa tilaa yksilöiden tunteille ja moraalisille valinnoille. Marion Cotillardin roolisuorituksessa kuultavat taitavasti epätoivon monet sävyt. Masennus, pettymys ja häpeä lamaannuttavat, mutta tästä työpaikasta ei ole varaa luopua.

Dardenne-veljesten käsikirjoittama ja ohjaama draama vastaanotettiin ylistäen. Ehdokkuuksia tuli muun muassa Kultaiseen palmuun, ja kaikkein eniten ylistystä vastaanotti Marion Cotillard taidokkaan herkästä roolistaan. Cotillardin lukuisten palkintojen ja ehdokkuuksien joukossa oli parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuus. Julianne Mooren taidokas tulkinta elokuvassa Edelleen Alice (2014) vei voiton, mutta aivan hyvin palkinto olisi voinut tulla Cotillardille. Hyvien roolien ohella elokuva puhuttelee terävänä, arkisena ajankuvana.

Pisteytys: 8/10

Rosetta (1999)

Ohjannut Jean-Pierre Dardenne & Luc Dardenne

Ranska & Belgia 1999, 95 min.

Draama

Pääosissa: Émilie Dequenne, Fabrizio Rongione

I won't fall in a rut.

Teini-ikäinen Rosetta (Dequenne) tarvitsee töitä. Hän on kyllästynyt elämään asuntovaunussa alkoholisoituneen äitinsä kanssa, mutta kurjista oloista on vaikea ponnistaa. Pysyvää työpaikkaa ei löydy millään, joten epätoivoinen ja impulsiivinen Rosetta on valmis mihin tahansa: kapinoimaan, pettämään ja taistelemaan. Onko pohjalta siltikään mahdollista kivuta ylöspäin?

Rosetta on pienellä budjetilla luotu indie-elokuva, mutta kokoonsa nähden filmi sai paljon näkyvyyttä ja tavoitti haltioituneet kriitikot. Elokuva palkittiin Cannesissa kolminkertaisesti ja menestyksen kruunasi Kultainen palmu. Belgialaisille Dardennen ohjaajaveljeksille voitto oli ensimmäinen, joskaan ei viimeinen. Parivaljakko on kerännyt tähän mennessä jo yhdeksän ehdokkuutta himoittuun palkintoon, joista Rosettan ohella voiton on tuonut niin ikään nuorten elämää kuvaava L'Enfant (2005). 1001-listalla Rosetta ei pysynyt kauaa, sillä se poistettiin jo vuonna 2008.

Aitouteen pyrkivä Rosetta on kuvattu käsivaralta ja kamera seuraa tiiviisti Rosettan punaista nuttua kaikkialle. Nuori Émilie Dequenne näyttelee taitavasti ja hänenkin työnsä palkittiin Cannesissa ansaitusti. Teemoiltaan elokuva on synkkä, eikä missään näy toivon pilkahdustakaan: katsojalle ei tarjota helpotusta huumorista, ei hengähdystä antavista laajakuvista. Silti tarinaa seuraa intensiivisesti nuoren päähenkilön nahkoihin sulautuen. Suomalaisvastineena mieleen nousee Tulitikkutehtaan tyttö (1990), joka kuitenkin käsittelee aihiotaan humoristisemmin.

Pisteytys: 8/10