The Lord of the Rings: The Return of the King ─ Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003)

Ohjannut Peter Jackson

Uusi-Seelanti & USA 2003, 201 min.

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Viggo Mortensen, Andy Serkis

Destroy it!

 

Fantasiatarun näyttävä loppuhuipennus liikkuu Tuomiovuoren liepeillä ja loppu lähestyy vääjäämättä. Sormussaattueen rippeet ovat mahdottoman edessä: Mordorin porteilla örkkien mahtavat armeijakunnat ovat liikekannalla, mutta Keski-maa on valmis sotimaan viimeiseen mieheen ja kääpiöön. Kaikkien ainoa toivo lepää yhden riutuneen hobitin harteilla.

Sormustrilogian kruunaava Kuninkaan paluu on loistelias lopetus tyylikkäälle kokonaisuudelle. Elokuvassa piisaa jännitystä, tunnetta ja hieman toimintaakin ─ kunnollista, perinteistä fantasiaa henkeäsalpaavine maisemineen ja outoine olioineen! Maratoonasin koko trilogian tällä kertaa extended-versioina (208 min., 223 min., 254 min.), mikä toki kysyi istumalihasten kestävyyttä. Pidennetyt  versiot ovat kestostaan huolimatta sangen onnistuneita ja lisäävät tarinaan mukavia tunnelmapalasia. Ensikatseluun hieman rytmikkäämmät teatteriversiot lienevät silti paras valinta.

Kuninkaan paluu oli elokuvavuoden 2003 ehdoton ykkösmenestys, jolle on vaikea löytää haastajaa niin menestyksessä kuin jälkimaineessa. Miljardiluokan lipputuloihin kohonnut elokuva voitti jokaisen 11 Oscar-ehdokkuudestaan (mm. paras elokuva): häikäisevä saavutus, johon harva filmi on koskaan yltänyt. Samassa sarjassa ovat toistaiseksi seurana vain Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997). Erinomaisen elokuvasarjan menestyksen innoittamana syntyi sittemmin Hobitti-trilogia (2012─2014) ja viimeisimpänä sarja The Rings of Power (2022─). Suuren suosion aika on jatkunut, vaikka aivan LOTR-filmien ansaitsemaa ylistystä uudet tulokkaat eivät ole saaneet osakseen. Peter Jacksonin sormustrilogian ansioita on vaikea ylittää.

 

Pisteytys: 9/10

The Lord of the Rings: The Two Towers ─ Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2002)

Ohjannut Peter Jackson

Uusi-Seelanti & USA 2002, 179 min.

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Viggo Mortensen, Christopher Lee, Andy Serkis

The battle for Middle-earth is about to begin.

Sormustrilogian keskimmäisessä osassa saattueen tiet erkanevat toisistaan. Yhtäällä hobitti- ja enttijoukko lähestyy Sarumanin (Lee) Rautapihaa ja toisaalla kääpiöt, haltiat ja ihmiset valmistautuvat taistelemaan örkkiarmeijaa vastaan. Sauronin tulenpalavan, kaikennäkevän silmän seuratessa sotatapahtumia, sormus kulkee salaisia reittejä kohti Mordorin hehkuvaa pätsiä.

 

Kaksi tornia noukkii taidokkaasti keskeiset osat kirjan polveilevista tapahtumista. Keskiosa on haastava kirja filmatisoida, sillä tarina äityy välillä puuduttavaksi, ilmassa on odottelun tuntua ja kaiken lisäksi  kertomus hajautuu eri paikkoihin. Filmiin on kuitenkin saatu oivaa rytmiä, ja parhainta antia ovat hetket maagisten enttien ja lieromaisen Klonkun (Serkis) kanssa. Hoveissa kiertely tuottaa suvantokohtia, joiden vastapainoksi kuitenkin tulee rymisevää taistelua ja miekankalinaa.

Monista onnistumisistaan huolimatta Kaksi tornia on hienoinen notkahdus kahden erinomaisen osan välissä. Se ei silti ole varsinainen moite, sillä elokuva on kaikesta huolimatta erittäin hyvä. Menestystäkin tuli: Sormuksen ritarit (2001) oli nostanut odotuksia siinä määrin, että Kaksi tornia kohosi komeasti vuoden 2002 tuottoisimmaksi elokuvaksi. Kuudesta Oscar-ehdokkuudesta tuli voitot äänistä ja erikoistehosteista, eikä filmi jäänyt rannalle muissakaan gaaloissa. Varsinkin erikoistehosteiden kehuminen on ansaittua, sillä elokuva suurine örkkiarmeijoineen on edelleen todella komean näköinen. Upeat entit ja Klonkun sietää mainita toistamiseen!

Pisteytys: 8/10

The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring ─ Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001)

Ohjannut Peter Jackson

Uusi-Seelanti & USA 2001, 178 min.

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Sean Bean, Viggo Mortensen

I wish the ring had never come to me.

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1954─1955) on fantasiakirjallisuuden kuningasteos. Kirjasta on tehty jokusia filmiadaptaatioita ja vielä sitäkin enemmän suunnitelmia, mutta ainoa suureen maineeseen ja kunniaan noussut on Peter Jacksonin (s. 1961) komea sormustrilogia. Sarjan avausosa Sormuksen ritarit mukailee ensimmäisen kirjan tärkeimpiä käänteitä: se kertoo valtasormuksen löytymisestä ja urheista hobiteista, jotka suostuvat toimittamaan kovan onnen helyn tuhottavaksi Mordorin uumeniin.

Sormuksen ritarit on loistava fantasiaelokuva. Tarinan kiehtova rytmi, komeat maisemat ja tekninen toteutus hämmästyttävät edelleen. Kirjaan verrattuna mukana on enemmän toimintaa kuin tunnelmointia, mutta filmi ei silti sorru liikaan koheltamiseen. Extended-versiot tarjoavat lisää Keski-Maahan upottavaa taikaa. Suren hieman hilpeän Tom Bombadilin poissaoloa, vaikka ymmärrän hyvin tehdyn rajauksen. Jacksonin mukaan Bombadilin tarinapätkä olisi ollut liian pitkä ja kokonaisuuden kannalta irrallinen. Tolkien-tulkinta on tehty huolellisesti ja harkiten.

 

Vuotensa jättimenestykseksi kohonnut Sormuksen ritarit sai kriitikot ja yleisömassat puolelleen. Elokuvan kolmestatoista Oscar-ehdokkuudesta tuli lopulta neljä pystiä (kuvaus, maskeeraus, sävellys & erikoistehosteet). Varsinainen jättipotti jäi lopulta trilogian päätösosaan (2003), joka kiistämättä kruunaa kokonaisuuden. Oma suosikkini on aina ollut tämä avausosa, niin elokuvana kuin kirjana. Kenties syynä on Konnun iloinen tunnelma, ensikohtaaminen sormussaattueen jäsenten kanssa ja ennen muuta edessä olevan seikkailun kutkuttava tuoksu.

Pisteytys: 10/10

The Quiet Earth - Huomisen tuska (1985)

Ohjannut Geoff Murphy

Uusi-Seelanti 1985, 91 min.

Scifi, Draama

Pääosissa: Bruno Lawrence, Alison Routledge, Pete Smith

 

I've been condemned to live.

 

Zac Hobsonin (Lawrence) aamu valkenee tuiki tavallisena, mutta hän saakin pian huomata maailman muiden ihmisten kadonneen kuin tuhka tuuleen. Liekö koko maailma ja tunnettu todellisuus romahtamisen partaalla? Zac opettelee elämään uudessa hiljaisessa maailmassa ja julistautuu sen presidentiksi, kunnes kuvaan astuu kaksi muuta selviytyjää. Uudessa pienoisyhteiskunnassa koetaan huojennusta toisten ihmisten läsnäolosta, vaikka muut näyttäytyvät myös uhkina.

Huomisen tuska perustuu Craig Harrisonin scifiromaaniin The Quiet Earth (1981). Niin kirja kuin elokuvakaan eivät liene järin tunnettuja, vaikka ainakin filmi nauttii tukevasta kulttimaineesta. Pienellä budjetilla tehty postapokalyptinen kuvaelma tavoittaa hyytävän hyvin aution maailman kolkon tunnelman, joka ennemmin tai myöhemmin ajaisi kenet tahansa järjettömyyden tuolle puolen. Päähenkilö jaksaa vielä aluksi järkeillä, mutta hiljalleen älykönkin mieli horjuu.

Kerrontaa voisi paikoitellen tiivistääkin, vaikka puolitoista tuntia hurahtaa ohi nopeasti. Aihe on kutkuttava jo lähtökohdiltaan, mutta elokuva jättää oivasti työtä aivoille. Tarinaa ei turhaan väännetä rautalangasta ja loppukin jää häkellyttävän avoimeksi. Minusta kiinnostavinta Huomisen tuskassa oli se, kuinka kertomus kasvaa huvittavallakin tavalla valkoisen miehen dystopiaksi. Kun kuvaan tulee nainen ja maori, ei Zac oletusarvoisesti olekaan uuden maailmanjärjestyksen pomo. Se ei tietenkään tee uuteen maailmaan sopeutumisesta yhtään helpompaa.

 

Pisteytys: 8/10

Utu - kosto (1983)

Ohjannut Geoff Murphy

Uusi-Seelanti 1983, 104 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Anzac Wallace, Bruno Lawrence, Kelly Johnson

I feel no guilt.

Puolivälissä 1800-lukua Uusi-Seelanti oli sodassa. Taisteluita käytiin eurooppalaisvalloittajien ja maorien välillä, sillä alkuperäisväestö ei halunnut luovuttaa maitaan vieraiden käsiin. Näiden tapahtumien tiimellykseen sijoittuu Utu - kosto, jonka päähenkilö Te Wheke (Wallace) taistelee alkuun brittiarmeijan riveissä. Nähtyään sotilastovereidensa teurastaneen kotikylänsä asukkaat, Wheke tekee täyskäännöksen ja ryhtyy organisoimaan vastaiskuja kostaakseen brittien hirmutyöt.
 

Tunteikas teos tarkastelee alkuperäisväestön asemaa kolonialismin ikeessä. Tarinaa kerrotaan kiinnostavasti sekä brittien että maorien kannalta, ja sotatantereilta kaukana pysyvät siviilitkin joutuvat tahtomattaan väkivallan pyörteisiin. Utu pohtii verilöylyjen syitä ja seurauksia sekä sitä, miksi karismaattinen Te Wheke ei voi muuta kuin valita koston tien. Väkivallalla on aina pitkä varjo, ja näiden sotien perintöä niitetään Uudessa-Seelannissa edelleen.

 

Utu - kosto on tunnelmaltaan jopa hieman kummallinen, mutta silti tutuilla konventioilla rakennettu kertomus. Maori-perintöä kerrotaan hollywoodilaisittain, ja onpa elokuvaa jopa luonnehdittu sinällään osuvasti "maorien westerniksi". Menevä kertomus nousi aikansa ykkösteoksiksi kotimaassaan, mutta yleismaailmallinen aihe menestyi hienosti maailmallakin. Kolonialismi-teema on valitettavan tuttu aihe jokaisessa maailmankolkassa, joko suoraan tai välillisesti. Aihe on myös edelleen arka ja kipeä, minkä osoittaa jo vaikkapa Suomessa käytävän saamelaiskeskustelun tunteikkuus.

Pisteytys: 7/10