The Greatest Showman (2017)

Ohjannut Michael Gracey

USA 2017, 105 min.

Musikaali, Draama, Biografia

Pääosissa: Hugh Jackman, Michelle Williams, Zac Efron

 

The show must go on.

Yhdysvaltalainen liikemies P.T. Barnum (1810─1891) (Jackman) ja perusti elinaikanaan tuottoisan kummajaissirkuksen. "Friikkien" esittelyllä rikastuneen miehen elämästä ja perinnöstä saisi luotua useammankin kiinnostavan elokuvan, mutta The Greatest Showman hyödyntää Barnumin tarinaa vain pintapuolisesti. Tarinaltaan täysin tyhjänpäiväinen elokuva tavoittelee kepeää todellisuuspakoa ja ajatonta sirkuksen riemua. Iloa elokuvassa kyllä riittää, mutta se ei tartu katsojaan.

 
The Greatest Showmanin ableistinen tarina kertoo kirkasotsaisesti valkoisen, vammattoman miehen loputtomista mahdollisuuksista Yhdysvaltain viihdebisneksessä. Muiden unelmat ovat täysin alisteisia Barnumin tarinalle ja riippuvat hänen olemassaolostaan. Sirkuksen tähdistä paistaa vain kiitollisuus ja niin ikään rouva Barnum (Williams) on onnellinen vain miehensä läsnäollessa. Jos elokuvan päärooliin nousisivat edes sirkuksen tähdet tai Barnumia tutkittaisiin kriittisesti, filmi olisi heti kiinnostavampi. Vaan ei: Barnumin bisneksiä kuvataan ylistävin sanankääntein ja showmies onkin inhimillisyyden sankari. "celebration of humanity", toteaa elokuvassa teatterikriitikko ─ todellako?

Elokuvan ongelmat eivät jää kökköön tarinaan, sillä juuri mikään muukaan ei oikein kulje. Ohjaus on töksähtelevää, miljöö halvan tuntuinen ja kliseiset pop-renkutukset kiusaannuttavat. Toisaalta musiikki on makuasia: lauluja voi myös kehua tarttuviksi ja helposti haltuunotettaviksi, siihen musiikissa ja koko elokuvassa kenties on pyrittykin. Elokuvan sävelmät eivät silti millään mittapuulla ole ikimuistoisia, mutta onneksi veisuja ja tanssikenkien töminää silti on paljon, koska ilman niitä tarina olisi yksinomaan kammottava. Juuri musiikkiensa ansiosta elokuva on kerännyt komean nipun palkintoehdokkuuksia ja sirkuksen vetonaulojen voimabiisi This is Me pääsi Oscareihin asti.

Pisteytys: 2/10

Les Misérables (2012)

Ohjannut Tom Hooper

Iso-Britannia & USA 2012, 158 min.

Musikaali, Draama

Pääosissa: Hugh Jackman, Russell Crowe, Amanda Seyfried, Sacha Baron Cohen, Eddie Redmayne, Anne Hathaway

 

There is something I must do...

Victor Hugon suuri romaaniklassikko Kurjat (1862) sai ensimmäisen lukuisista elokuvasovituksistaan  jo vuonna 1897. Tom Hooperin ohjaama, suursuosioon noussut sovitus ei kuitenkaan nojaa tarinan aiempiin filmiversioihin, vaan etsii menestyksen avaimia musikaalimaailmasta. Elokuva pohjautuu vuonna 1985 ensi-iltansa saaneeseen, niin ikään valtavan menestyneeseen lavamusikaaliin. Klassikkotarina seuraa kovia kokenutta vankikarkuria Jean Valjeania (Jackman), joka kamppailee omatuntonsa kanssa. Kuinka hän voisi sovittaa menneet syntinsä?

Les Misérables kääntää teatterimusikaalin onnistuneesti omanlaiseensa elokuvamuotoon. Kamera ottaa kaiken irti lähikuvista, joukkokohtauksista ja lavasteiden mahdollisuuksista. Spektaakkelissa on komeita maisemia, tyylikkäitä asuja ja pauhaavia kuorokohtauksia. Lopputuloksessa on tyyliä, mutta teatterilavan taianomaisuudelle elokuva tuskin vetää vertoja. Sama pätee kirjaan, joka on pitkä mutta juuri siksi antoisa. Elokuvallakin on mittaa, mutta harppovassa tarinassa on pikakelauksen maku.

 

Musikaaliversion tapaan elokuvassakin dialogi on pääasiassa laulua. Pidän esimerkiksi oopperasta, mutta elokuvissa resitatiivilaulu on minusta  hirveän väsyttävää. Jokin tärkeä osa dramatiikasta jää herkästi uupumaan. Mieltymyksistäni viis ─ joulusesongissa ensi-iltansa saanut Les Misérables takoi kovia lipputuloja, innosti katsojia ja edusti näyttävästi vuoden 2013 elokuvagaaloissa. Monista kehuista ja ehdokkuuksista erottuu eritoten Fantinen roolissa tunteikkaasti riutuva Anne Hathaway, joka pokasi osastaan sivuosa-Oscarin. Les Misérables ei ehkä innoita nousemaan barrikadeille, mutta toivottavasti yllyttäisi useampia kokeilemaan Hugon klassikkoromaania. Siinä sitä vasta on tunnetta ja draamaa!

Pisteytys: 6/10

The Prestige (2006)

Ohjannut Christopher Nolan

Iso-Britannia & USA 2006, 130 min.

Draama, Mysteeri

Pääosissa: Christian Bale, Hugh Jackman, Michael Cain, Scarlett Johansson, David Bowie

Now you're looking for the secret.

Robert Angier (Jackman) ja Andrew Borden (Bale) ovat taitavia taikureita, joiden työtoveruus muuttuu katkeraksi kaunaksi erään epäonnisen tempun jälkeen. Miehet jatkavat uraa tahoillaan, toisiaan kateellisena vakoillen, kunnes sabotaasi menee liian pitkälle. Draama tiivistyy Bordenin kehittelemän teleporttitempun ympärille, jonka salaisuuden Angier aikoo selvittää vaikka henkensä uhalla.

Christopher Nolanin draaman aikatasot rakentuvat taitavasti. Juoni purkautuu takaperin; ei yhtä kryptisesti kuin Mementossa (2000), mutta ideassa on samoja kaikuja. The Prestige on onnistunut silmänkääntötemppu itsessään, sillä salaisuuksia varjellaan melko loppumetreille. Niiden paljastuessa tosin huomaa sen, mitä tarinan taikuritkin varoittavat: taika raukeaa ja salaisuudet muuttuvat arvottomiksi, kun ne tietää. Se ei silti täysin laimenna intoa katsoa elokuvaa uudemman kerran.

The Prestige ilmestyi melko pian Nolanin ensimmäisen megahitin The Batman Beginsin (2005) perään. Christian Bale oli juuri murissut valkokankaalla Batmanina, ja hän sopii tähänkin jurotusrooliin sikäli näpsäkästi. The Prestige jäi pienemmälle huomiolle kuin menestyksekäs Batman-trilogia, vaikka keräsikin ihan kelvot lipputulot. Elokuva nappasi Oscar-ehdokkuudet lavastuksesta ja kuvauksesta, sinänsä ihan syystä: filmi taltioi hienosti 1890-luvun hämyisen Lontoon, teatterien takahuoneet ja paikoin hulppeatkin esiintymislavat. The Prestige ei ole ikimuistoinen mestariteos, mutta siinä on viihdyttävää tyyliä.

Pisteytys: 7/10