Son of Saul (2015)

Ohjannut László Nemes

Unkari 2015, 107 min.

Draama, Sota

Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn

 

You failed the living for the dead.

Auschwitzin kaasukammioissa sonderkommandona työskentelevä vanki Saul (Röhrig) on menettänyt poikansa. Kuolemanleirillä tapetut hävitetään jätteen lailla, mutta Saul on onnistunut piilottamaan poikansa ruumiin juutalaisia hautajaismenoja varten. Enää olisi löydettävä avuksi rabbi, vaan tehtävä on vaikea. Saulin toverit suunnittelevat pakoa, mutta murtuneen miehen mielenkiinto kohdistuu vain pojan kunnialliseen hautaamiseen, eikä voimavaroja riitä eläville saati elämiseen.

Son of Saul on hyytävä elokuva, jota en olisi halunnut katsoa toiste. Uudelleenkatselu oli aivan yhtä vaikuttava kuin ensimmäinenkin kerta, mutta Auschwitzin ahdinkoa tekee mieli väistellä. Ehkäpä juuri siksi elokuva on hyvä katsoa useamman kerran, tätä kun ei saisi unohtaa. Son of Saul ei mässäile aiheellaan eikä tee holokaustista viihdettä. Moni kauheus sumenee taustalle tai jää jonnekin kameran tavoittamattomiin, kuuluu ehkä etäisinä huutoina tai laukauksina. Puistattaa ajatellakin. Kamera seuraa herkeämättömästi päähenkilöä, joka hoitaa tehtäviään haudanvakavin kasvoin.

Lähestymistapansa ansiosta Son of Saul tuo herkästi mieleen Claude Lanzmannin mammuttimaisen dokumenttiklassikon Shoah (1985). Molempien elokuvien äärelle kannattaa pysähtyä, vaikka tekisi pahaa. Son of Saul miellytti myös Lanzmannia, joka on toisinaan kritisoinut liian viihteelliseksi kehkeytyneitä holokaustifilmejä. Tämän elokuvan kohdalla sitä vaaraa ei ole! Kriitikoiden ylistämä draama menestyi ylipäätään hienosti, ja se palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla sekä Cannesin Grand Prixillä.

Pisteytys: 8/10

The Revenant (2015)

Ohjannut Alejandro G. Iñárritu

USA, Hongkong & Taiwan 2015, 156 min.

Toiminta, Seikkailu, Draama

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Tom Hardy, Domhnall Gleeson

Keep breathing.

Joukko turkismetsästäjiä vaeltaa pohjoisessa Suurilla tasangoilla, Arikara-heimon entisillä mailla. Yhteenotot alkuperäisväestön kanssa repivät joukkoa hajalle ja viimeisen niitin ryhmän yhtenäisyyteen lyö harmaakarhun hyökkäys. Pedon raatelemaksi jäänyt opas Hugh Glass (DiCaprio) jätetään lopulta yksin kuolemaan, mutta kyllä miehessä vielä kiivas kosto pihisee!
 

The Revenant on osin tosipohjainen tarina koleista perämetsistä. Tarina on parhaimmillaan jännittävä ja näyttävä, sillä se osoittaa luonnon ja ihmisen armottomimmillaan. Alkuperäisasukkaiden kulttuuria ja kohtaamisia valloittajien kanssa kuvataan uskottavasti. Hetkittäin kerronnan rytmi silti heikkenee ja idea hämärtyy: tästä on syyttäminen Glassin kokemia houreita ja unijaksoja. Tavallaan niilläkin on paikkansa miehen tarinan taustoittajana ja osana selviytymiskokemusta, mutta vähempikin haahuilu olisi riittänyt. Napakampana elokuvan imu vetäisi vielä paremmin.

 

Kovia lipputuloja kerännyt The Revenant nappasi huimat 12 Oscar-ehdokkuutta, joista tuli kolme merkittävää voittoa: ohjauksen ja kuvauksen lisäksi pystin sai odotetusti Leonardo DiCaprio. Näyttelijä oli ollut tätä ennen ehdolla jo neljästä eri roolista ja faneja riivasi epätoivo. Ehkäpä saatu pysti oli osin korvausta aiemmista menetyksistä, sillä juuri tätä murisevaa ähinäroolia ei välttämättä voi pitää DiCaprion ikimuistoisimpana, vaikka suoritus onkin taitavan raivoisa.

 
Pisteytys: 7/10

The Big Short (2015)

Ohjannut Adam McKay

USA 2015, 130 min.

Draama, Komedia, Biografia

Pääosissa: Steve Carell, Christian Bale, Ryan Gosling

 

Short everything that man has touched.

 

Uuden vuosituhannen alussa pankkien holveissa muhii maailmanluokan katastrofi. Romahduksen ennakkovaroitukset jäävät useimmilta huomaamatta, mutta muutama nokkela rahanhaistaja onnistuu hyötymään tilanteesta ja käärimään ennennäkemättömät voitot. Eräillä sentään moraali kolkuttaa, sillä omien voittojen kääntöpuolella irvistää toisten tappio. Lopulta koittaa vuosi 2007 ja suuri finanssikriisi jättää monen tavallisen kansalaisen työttömäksi, kodittomaksi ja rahattomaksi.

Lähihistorian synkkään rahoituskriisiin sukeltava The Big Short pyrkii tekemään talousjargonista mahdollisimman vetävää draamaa. Tarina on kyllä kiinnostava, mutta toteutus on syystäkin saanut osakseen moitteita. Elokuva on leikattu levottomasti, kamera tutisee holtittomasti ja välillä rahoitusalan kieltä selitetään rautalangasta niin, että katsoja epäilee jo elokuvantekijöiden uskoa omaan aiheeseensa. Kyllä tästä olisi tullut hyvä tarina ilman ylimääräistä sekoiluakin!

Moitteista huolimatta The Big Short on kohtalaisen vetävä kertomus, ennen muuta tosipohjaisen aiheensa vuoksi. Ahneuden, välinpitämättömyyden ja suoranaisen korruption määrä pöyristyttää, varsinkin, kun jälkiseuraamukset jo tiedetään. Elokuva perustuu Michael Shortin samannimiseen kirjaan (2010), ja käsikirjoitus palkittiin muun muassa Oscarilla ja Baftalla. Ohjaaja Adam McKayn (s. 1968) seuraavat elokuvat Vice (2018) ja Don't Look Up (2021) ovat myös keränneet Oscar-ehdokkuuksia. Seuraavia, vielä työn alla olevia teoksia voinee odotella hienoisella mielenkiinnolla.

Pisteytys: 6/10

Do the Right Thing - kuuma päivä (1989)

Ohjannut Spike Lee

USA 1989, 120 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Danny Aiello, Spike Lee, Ossie Davis

 

Ya need to cool that shit out!

Brooklynin lähiössä kuohahtaa kiukku kesän kuumimpana päivänä. Kipinä syttyy pienestä riidasta: eräs höyryäjä vaatii paikallisen pizzerian seinälle kuvia muistakin kuin amerikanitalialaisista. Pizzalähettinä työskentelevä Mookie (Lee) ajautuu kahden tulen väliin ja pohtii, kuinka toimia oikein. Do the Right Thing kiehuu ja polttaa! Yksinkertainen tarina kasvaa taidokkaan rehelliseksi kuvaksi Yhdysvalloissa vellovista rotuennakkoluuloista ja niiden monimutkaisuudesta.
 

Spike Leen energinen draamakomedia on tyyliltään vauhdikas, räiskähtelevä, hauska ja yllättävä. Räväkkää tunnelmaa luovat erikoiset leikkaukset, vaihteleva kuvaustyyli ja hip hop -kulttuuri, joka näkyy ja kuuluu kaikkialla. Alun humoristinen meno tosin kääntyy äkkiarvaamatta haudanvakavaksi. Vaikka ylilyöntejä tapahtuu puolin ja toisin, mikään ei oikeuta esimerkiksi lopun poliisiväkivaltaa. Aihe ei valitettavasti ole menettänyt ajankohtaisuuttaan ja tekee kipeää huomata, ettei mikään muutu.

Do the Right Thing ampaisi vauhdikkaasti monien elokuvakriitikoiden suosikkilistoille, mutta soraääniäkin kuultiin. Aikanaan elokuva pelättiin jopa aiheuttavan mellakoita, vaikka yllytystä tarinasta on vaikea löytää. Tähän vaikuttavat eritoten sympaattiset, moniulotteiset hahmot, jotka eivät lähtökohtaisesti ole sodanlietsojia. Ehkäpä mellakkauhan vuoksi moni tärkeä palkinto jäi elokuvalta saamatta, vaikka se oli ehdolla muun muassa Oscareissa ja Cannesissa. Jälkimaine on kuitenkin kantanut ilman palkintojakin: Do the Right Thing on yhä Spike Leen uran väkevimpiä kärkiteoksia.

Pisteytys 8/10

Festen - Juhlat (1998)

Ohjannut Thomas Vinterberg

Tanska & Ruotsi 1998, 105 min.

Draama

Pääosissa: Ulrich Thomsen, Henning Moritzen, Thomas Bo Larsen

 

Here's to the man who killed my sister...

 

Perheen patriarkka Helge (Moritzen) viettää 60-vuotisjuhlaansa. Helgen omistama hotelli täyttyy perheenjäsenistä ja ystävistä, laseihin kaadetaan kuplivaa ja puheet voivat alkaa. Esikoispoika Christian (Thomsen) pitää isälleen puheen, jossa hän paljastaa isänsä hyväksikäyttäneen lapsiaan. Kuinka juhlat jatkuvat ja kenen hyväksi puheidenpito lopulta kääntyy?

 

Joukko tanskalaisohjaajia kehitti 1990-luvun puolimaissa minimalistisen elokuvasuuntauksen, joka sai nimekseen Dogma 95. Juhlat (engl. The Celebration) on suuntauksen tunnetuimpia teoksia ja varsin tyylipuhdas esimerkki sen opinkappaleiden noudatuksesta. Suuntaukseen kuuluu esimerkiksi käsivarakuvaus ja reaaliaikaisuus. Dogmaelokuvia ei erikseen lavasteta eikä niihin ei tehdä sävellyksiä ─ kaikessa kuultaa pyrkimys aitouteen ja Hollywoodin hylkäämiseen. Suuntaus on sittemmin hiipunut, mutta sen kaikuja näkyy eritoten Lars von Trierin tuotannossa ja Thomas Vinterbergin (s. 1969) menestyselokuvassa Jahti (2012).

 

Juhlat on kiinnostava elokuva juuri tyylikeinojensa vuoksi. Elokuvan tarina antaa odottaa konfliktia, mutta kuten kunnon dogmaelokuvassa kuuluukin, juoni ei noudata genrekaavoja. Kotivideomainen tunnelma korostaa aitoutta. Oikeassa elämässäkään ei voi aina täysin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu! Omaperäinen Juhlat menestyi oivasti ja palkittiin muun muassa Cannesissa tuomariston palkinnolla. Suosion jälkeen Vinterbergin ura jatkui hieman epätasaisena, mutta viimeistään Jahdin suuren suosion myötä nousukiito on jatkunut. Viimeisin menestysteos on ollut Yhdet vielä (2020). Dogma-teesejä tuoreimmat teokset eivät enää noudata, mutta pieniä piirteitä niissä vielä väreilee.

Pisteytys: 8/10

Leviafan - Leviathan (2014)

Ohjannut Andrei Zvjagintsev

Venäjä 2014, 140 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Aleksei Serebrjakov, Elena Lyadova, Vladimir Vdovichenkov

 

I'm staying here.

 

Automekaanikko Kolja (Serebrjakov) elää esi-isiensä mailla eräässä pikkukaupungissa Jäämeren rannalla. Arki teinipojan ja uuden vaimon kanssa rullaa tavallisilla urillaan, mutta kaupunginhallinnon korruptio on omiaan pilaamaan pienen ihmisen arjen. Kaupungin pormestari vaatii Koljan kaunista rantatonttia itselleen ja aikoo ottaa haluamansa joko hyvällä tai pahalla.

Äiti-Venäjän kalutun luurangon paljastava Leviathan kritisoi Kremliä ja Putinin hallintoa. Kuinka puhutteleva elokuva edelleen onkaan! Rauhallisesti etenevä elokuva nostaa sykettä hiljalleen ja antaa aikaa ajatuksille. Vaikka Leviathan parjaa suuria rakenteita, demokratian puutetta ja korruptiota, myös aivan tavalliset ihmiset ovat tärkeitä. Koljan kurja kohtalo sapettaa, vaikka hahmo ei olekaan puhtoinen ja viaton enkeli. Käsikirjoitus on todella hieno! Kehua sopii kuvaustakin, joka taltioi kauniisti arkisen rosoiset huoneet ja komeat mutta kolkot pohjoiset maisemat.

 

Vaikka Leviathania tehtiin valtion tuella, ministeritasoinen vastaanotto oli paheksuva, jopa vihamielinen. Kotimaan kriitikot sen sijaan arvostivat Andrei Zvjagintsevin (s. 1964) rehellistä näkemystä. Lisää menestystä Leviathan sai ulkomailta: Oscareissa elokuva kisasi parhaan vieraskielisen filmin kategeoriassa ja Cannesista tuli käsikirjoituspalkinto. Zvjagintsevin seuraava elokuva ilmestyy toivottavasti lähivuosina. Kansainvälisenä tuotantona toteutettava filmi tulee käsittelemään venäläisen oligarkin edesottamuksia, joten kriittisiä sanoja lienee luvassa jälleen.

Pisteytys: 8/10

Birdman: Or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)

Ohjannut Alejandro G. Iñárritu

USA 2014, 119 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Michael Keaton, Edward Norton, Emma Stone

Sixty's the new thirty, motherfucker!

Supersankarielokuvista tunnettu näyttelijä Riggan (Keaton) yrittää läpimurtoa Broadwaylla. Ei kuitenkaan ole helppoa siirtyä massaviihteestä syvälliseen taiteilijuuteen ja vähitellen lajien välinen ero sumenee. Suhteiden paikkailu aikuiseen tyttäreen (Stone), ongelmat näyttelijöiden kanssa ja julkisuuden paineet riipivät Rigganin hermoja. Pian supersankari-menneisyydestä kurotteleva Lintumies kuiskailee riutuneelle miehelle ohjeitaan...

Alejandro G. Iñárritun komediaelokuva kommentoi satiirisesti julkisuutta ja "oikeaa" taidetta. Elokuvan tyyli on omintakeinen, sillä se on kuvattu pitkälti "yhden oton" taktiikalla, mukana välähtelee muutamia hauskoja fantasiaelementtejä ja soundtrackin vinksahtanut rummuttelu lisää kummaa tunnelmaa. Nokkela yksityskohta on sekin, että pääroolia näyttelevä Michael Keaton muistetaan parhaiten Tim Burtonin Batmanista (1989). Riemukas kokonaisuus!

 

Birdmanista tuli tuottoisa nappiosuma, joka lenteli takuuvarmasti voitosta voittoon. Oscareita napsahti neljä, mukaan lukien voitto parhaan elokuvan kategoriassa. Oivan käsikirjoituksen ja ohjauksen lisäksi kehua sopii näyttelijöitä, joista mieleen jäävät varsinkin Michael Keaton ja Emma Stone. Menestyselokuvan jälkeen Iñárritu palasi akatemiakisojen parrasvaloihin nopeasti The Revenantin (2015) synkkien tunnelmien myötä. Sen jälkeen uusia teoksia on saatu odotella hartaasti. Hieman Birdmanin komediallis-fantasiamaista tyyliä muistuttava Bardo (2022) ei kuitenkaan ole yltänyt aivan edellisten menestysteosten rinnalle.

Pisteytys: 8/10

Tammikuun elokuvat 2024

20 Days in Mariupol
Ohjannut  Mstyslav Chernov

Ukraina 2023, 95 min.

Dokumentti, Sota

 

 

 

 

 

Ukrainalaisdokumentti sijoittuu Mariupoliin helmikuussa 2022. Venäjän hyökkäyssota vyöryy kohti kaupunkia, jossa toimittajat dokumentoivat karmeita tapahtumia kahdenkymmenen päivän ajan. Sitten koittavat viimeiset hetket paeta, jotta todisteet hyökkääjän sotarikoksista saadaan tuotua julki. 20 Days in Mariupol on saanut suurta kansainvälistä näkyvyyttä ja se on ehdolla parhaan dokumentin Oscarin saajaksi. Elokuvan katsominen on rankkaa, sillä eritoten lasten ja synnyttävien äitien kohtalot järkyttävät. Kauhua kasvattaa tieto siitä, että Gazassa tilanne on paraikaa monin verroin synkempi.

 

Pisteytys: 8/10

Kabuli Kid

Ohjannut Barmak Akram

Ranska & Afganistan 2008, 97 min.

Draama

Pääosissa: Haji Gul Aser, Leena Alam, Messi Gul

 

Kabulilaisen taksikuskin Khaledin (Aser) autoon hylätään vauva. Minne hylätyn lapsen voi toimittaa ja kuka ottaa vastuun nuoresta elämästä? Afganistanilais-ranskalainen elokuva on tehty talebanin valtakausien välissä, vapaampana aikana, mutta pommikuoppien täplittämä maisema on lohduton. Millaisia tulevaisuudennäkymiä tällaisessa maassa on lapsilla, varsinkaan tytöillä? Aihe on hyvä, mutta jäin kaipaamaan elokuvalta kerronnallista napakkuutta. Kabulin katuelämästä kiinnostuneille filmi toimii menolippuna, paikan päälle nimittäin ei toistaiseksi pääse muuten kuin kotisohvalta käsin.

Pisteytys: 6/10

 

Colorado Avenue
Ohjannut Claes Olsson

Suomi & Ruotsi 2007, 120 min.

Draama

Pääosissa: Birthe Wingren, Nicke Lignell, Peter Kanerva

 

 

 

 

Lars Sundin kirjasarjaan pohjautuva filmatisointi sijoittuu 1800─1900-lukujen taitteen Pohjanmaalle. Ameriikan siirtolaisena onneaan koittanut Dollari-Hanna (Wingren) palaa kotiseudulleen ja perustaa kyläkaupan. Hannan pojasta Otosta (Kanerva) varttuu vuosien varrella aikamies, joka sekaantuu äidinsä kielloista huolimatta salaviinabisneksiin. Elokuva ei yritä toisintaa romaanien erikoista kertojaääntä, vaan on tyyliltään hyvin perinteinen. Aika kankeaa törötystä oikeastaan, mutta kyllä tämän viehättävän ajankuvan vuoksi viitsii katsoa.

Pisteytys: 5/10
 

Nikita - Tyttö nimeltä Nikita
Ohjannut Luc Besson

Ranska & Italia 1990, 117 min.

Toiminta, Rikos, Draama

Pääosissa: Anne Parillaud, Marc Duret, Patrick Fontana

Valtio koulii palkkamurhaajaa nuoresta vangista, Nikitasta (Parillaud). Elokuvan rytmi on hieno, sillä jännitteet eivät hellitä edes rauhallisissa hetkissä. Yksinkertaisesta tarinasta on moneksi! Aikalaiskriitikoiden mielipiteet jakautuivat, mutta filmi tuotti frangeja. Nikita on innoittanut muitakin elokuvantekijöitä, sillä elokuvan pohjalta on tehty pari uusintafilmatisointia ja tv-sarjaa.

Pisteytys: 8/10

 

Blood Simple
Ohjannut Joel Coen & Ethan Coen

USA 1984, 99 min.

Rikos, Trilleri, Komedia

Pääosissa: John Getz, Frances McDormand, Dan Hedaya

 

 

 

 

Coen-veljesten esikoiselokuvassa murha menee pieleen ja simppeli juttu muuttuu herkullisen kiemuraiseksi. Hykerryttävää neo-noiria 1980-luvun Texasista! Veljeksille ominaiseen tapaan elokuva on täynnä vinoa huumoria, eikä tästä jännitystäkään puutu. Blood Simple valloitti kriitikot ja veljesparin ura sai mukavaa vauhtia. Eipä aikaakaan, kun valkokankaat valloitti Arizona Baby (1987), joka on sittemmin niittänyt mainetta yhtenä kaikkien aikojen parhaana komediaelokuvana. Omaan makuuni Blood Simple tosin on huomattavasti hauskempi ja täyteläisempi!

Pisteytys: 8/10

 

Rio Lobo
Ohjannut Howard Hawks

USA 1970, 114 min.

Lännenelokuva, Sota, Rikos

Pääosissa: John Wayne, Jorge Rivero, Jennifer O'Neill

 

 

 

 

Kaksi entistä vihollista yhdistää voimansa löytääkseen pahaiset petturit. Junaryöstöjen jäljillä ratsastava elokuva on paluu perinteisen lännenelokuvan äärelle. Howard Hawksin viimeiseksi jääneestä ohjaustyöstä tosin paistaa väsymys, eikä elokuva innostanut uusien westernien huumaan päässeitä aikalaisyleisöitä. Tarinassa on viihdyttävätkin hetkensä, mutta ymmärrän, miksi Quentin Tarantino on käyttänyt Rio Loboa esimerkkinä oman ohjausuransa pituudesta. On parempi lopettaa huipulla. Kaukana on Rio Bravon (1959) loisto!

Pisteytys: 5/10