Do the Right Thing - kuuma päivä (1989)

Ohjannut Spike Lee

USA 1989, 120 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Danny Aiello, Spike Lee, Ossie Davis

 

Ya need to cool that shit out!

Brooklynin lähiössä kuohahtaa kiukku kesän kuumimpana päivänä. Kipinä syttyy pienestä riidasta: eräs höyryäjä vaatii paikallisen pizzerian seinälle kuvia muistakin kuin amerikanitalialaisista. Pizzalähettinä työskentelevä Mookie (Lee) ajautuu kahden tulen väliin ja pohtii, kuinka toimia oikein. Do the Right Thing kiehuu ja polttaa! Yksinkertainen tarina kasvaa taidokkaan rehelliseksi kuvaksi Yhdysvalloissa vellovista rotuennakkoluuloista ja niiden monimutkaisuudesta.
 

Spike Leen energinen draamakomedia on tyyliltään vauhdikas, räiskähtelevä, hauska ja yllättävä. Räväkkää tunnelmaa luovat erikoiset leikkaukset, vaihteleva kuvaustyyli ja hip hop -kulttuuri, joka näkyy ja kuuluu kaikkialla. Alun humoristinen meno tosin kääntyy äkkiarvaamatta haudanvakavaksi. Vaikka ylilyöntejä tapahtuu puolin ja toisin, mikään ei oikeuta esimerkiksi lopun poliisiväkivaltaa. Aihe ei valitettavasti ole menettänyt ajankohtaisuuttaan ja tekee kipeää huomata, ettei mikään muutu.

Do the Right Thing ampaisi vauhdikkaasti monien elokuvakriitikoiden suosikkilistoille, mutta soraääniäkin kuultiin. Aikanaan elokuva pelättiin jopa aiheuttavan mellakoita, vaikka yllytystä tarinasta on vaikea löytää. Tähän vaikuttavat eritoten sympaattiset, moniulotteiset hahmot, jotka eivät lähtökohtaisesti ole sodanlietsojia. Ehkäpä mellakkauhan vuoksi moni tärkeä palkinto jäi elokuvalta saamatta, vaikka se oli ehdolla muun muassa Oscareissa ja Cannesissa. Jälkimaine on kuitenkin kantanut ilman palkintojakin: Do the Right Thing on yhä Spike Leen uran väkevimpiä kärkiteoksia.

Pisteytys 8/10

17. luukku: 30 vuotta sitten (Malcolm X, 1992)

You may be shocked by these words.

 

Aikakone saapuu vuoteen 1992, jolloin Bill Clintonista tuli Yhdysvaltain presidentti, tähtitieteilijät löysivät ensimmäisen eksoplaneetan (tähän mennessä löydettyjä on yli viisituhatta!) ja Tsekkoslovakia jakautui Tsekiksi sekä Slovakiaksi. Päivän elokuvassa viiletetään keskelle 1960-luvun rotumellakoita, mutta ennen sitä otetaan puhelu Suomeen ja lamavuoteen 1992.

Vaikka synkkä vuosi oli täynnä epävarmuutta, oli ajassa ilonsakin. Alkuvuoden talvituiskuissa villitsivät uudet tv-ohjelmat, Kauniit ja rohkeat sekä Tuttu juttu. Jälkimmäinen nosti Joel Hallikaisen vuoden kuumaksi nimeksi, ja pian radioaalloilla tunnelmoi megahitiksi kohoava Kuurankukka. Kesäkuuman hurlumhein taasen tarjosi Ruokolahden leijona, jonka kohuotsikoilta oli mahdotonta välttyä. Mitenköhän joulu sujui, kun vyötä piti kiristää? Siitä kertoo Ylen jouluinen Kotimaan katsaus.

 

 

Malcolm X

Ohjannut Spike Lee

USA & Japani 1992, 203 min.

Biografia, Draama, Historia

Pääosissa: Denzel Washington, Angela Bassett, Albert Hall

 

 

 

 

Malcolm X (1925─1965) oli uraauurtava ihmisoikeusaktivisti. Biografia Malcolm X aloittaa tarinan Malcolmin (Washington) kipeistä nuoruusvuosista, jolloin hän häpesi ihonväriään ja sortui rikosten polulle. Vankilassa Malcolm löytää islamin ja tarkoituksen elämälleen. Tunteet kuumenevat taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta ja lopulta miestä odottavat katkeruuden kyllästämät luodit.

Spike Leen elokuva on perinteisehkö biografia, joka kuitenkin kerrotaan Leen jämptisti etenevällä rytmillä. Ohjaajalle tuttua räväkkyyttä elokuvassa ei silti erityisemmin ole, vaikka Leen kädenjäljen tunnistaakin. Lee on myöhemmin nostanut elokuvan yhdeksi omista ohjaussuosikeistaan. Sen ymmärtää, sillä alun tuotantovaikeuksista huolimatta lopputulos on eheä, tekijöidensä näköinen ja kohdettaan lämpimästi arvostava. Samalla filmi muistuttaa, ettei taistelu ole ohi.

Malcolm X keräsi ilmestyessään kiitosta kriitikoilta ja varsinkin Denzel Washingtonin roolisuoritusta ylistettiin aivan ansaitusti. Oscar jäi Washingtonilta harmillisesti saamatta, mutta muita palkintoja kasaantui komea kokoelma. Eeppisten elämäkertojen ystäviä Malcolm X pitänee otteessaan, sillä monitulkintaisen miehen tarinan eri puolia tarkastellaan rauhassa, turhia hätäilemättä. Myönnän, että elokuva tuntuu minusta hieman liian pitkältä, vaikka toisaalta arvostan sitä, että suurmiehelle on tehty anteeksipyytelemättömän suuri elokuva.

Pisteytys: 8/10

She's Gotta Have It (1986)

Ohjannut Spike Lee

USA 1986, 84 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Tracy Camilla Johns, Tommy Redmond Hicks, John Canada Terrell, Spike Lee

I'm not a one-man woman.

New Yorkin Brooklynissa kuplii kasvava kolmiodraama. Nola Darling (Johns) deittailee samanaikaisesti useita miehiä, joille Nolan polysuhteet ottavat koville. Yksinoikeudesta Nolan sydämeen ja vuoteeseen kilpailevat snobbaileva Jamie (Terrell), rääväsuinen vitsiniekka Mars (Lee) ja kiltti naapurinpoika Jamie (Hicks). Kisailunsa tuoksinnassa miekkoset eivät kuitenkaan millään ymmärrä, että nainen voi rakastaa eniten juuri vapautta.

Spike Leen (1957─) ensimmäinen kokopitkä elokuva on raikkaan kokeellinen, uutta aaltoa muistuttava feministinen teos. Pienellä budjetilla syntynyt elokuva on sittemmin muodostunut ikoniseksi esimerkiksi 1980-luvun indie-filmeistä. Mukavien lipputulojen ohella She's Gotta Have It sai jokusia palkintojakin ja lupaava nuori ohjaaja huomioitiin aina Cannesissa asti. Elokuvan menestys petasi tietä Leen lopulliselle läpimurrolle, jonka lopulta täräytti eetteriin Do the Right Thing (1989).

She's Gotta Have It ei ole laisinkaan niin pamfletinomainen kuin Leen tuorein tuotanto, mutta tärkeää asiaa piisaa tässäkin elokuvassa. Vapaan rakkauden puolesta puhuva itsenäinen nainen ─ ja vielä musta nainen ─ tuntuu nykyäänkin aiheuttavan pöyristystä, ja tarina oli varmasti vielä röyhkeämpi 1980-luvulla. Lee on sittemmin sanonut katuneensa elokuvan raiskauskohtausta, joka toki sanoman kannalta ei ole täysin välttämätön tai sen olisi voinut esittää toisinkin. Ilmeisesti näkemyksiä on tuuletettu ajanmukaisemmiksi elokuvan pohjalta tehdyssä samannimisessä tv-sarjassa (2017─2019).

 

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 23 - Elokuvavuosi 2020 osa 1.

You can't fake a thought.

Vuosi 2020 on ollut sangen erikoislaatuinen, eivätkä pandemia-ajan vitsaukset ole jättäneet rauhaan elokuvateollisuuttakaan. Monia ensi-iltoja on lykätty reippaasti ja teatterikierrosten sijaan yhä useampi filmi julkaistiin vain suoratoistopalveluissa. Eipä ole elokuvateatterin taikaa ja aitoja filmiesityksiä voittanutta, mutta ilman tätä aikamme ilmiötä, suoratoistoa, elokuvavuosi olisi jäänyt vielä nykyistäkin laihemmaksi. Tästä luukusta löytyy kaksi Netflixissä ensi-iltansa saanutta elokuvaa, joista ensimmäinen saapui kotikatsomoihin kesäkuussa ja toinen syyskuussa.

Da 5 Bloods

Ohjannut Spike Lee

USA 2020, 154 min.

Seikkailu, Sota, Draama

Pääosissa: Delroy Lindo, Jonathan Majors, Clarke Peters, Norm Lewis, Isiah Whitlock Jr., Chadwick Boseman

Neljä Vietnamin sodan veteraania päättää tehdä turistireissun vanhoille taistelutantereille. Matkalla on suurempikin tarkoitus: kaivaa esille sodan aikana löytynyt kulta-aarre ja hakea nuorena kuolleen joukkueenjohtaja Normanin (Boseman) jäänteet kotimaan multiin. Matka muuttuu tunteikkaaksi, mutta myös vaaralliseksi ─ sota ei ole koskaan loppunut ja jännitteet pääsevät viimein purkautumaan.

Da 5 Bloods on juoneltaan huvittavankin simppeli, mutta sisältö on valtavan runsas. Kertomuksen teemat ja hahmot rönsyävät läkähdyttävällä tahdilla ja genre saattaa hetkessä vaihtua komediasta toimintaan ja syvään draamaan, mutta Spike Lee pitää paketin mestarillisesti kasassa. Punainen lanka tehdään joka tapauksessa selväksi: Black Lives Matter. Kerronta on tiukkasanaista, sillä tekijöillä on paljon sanottavaa. Rasismi on valitettavasti jatkuvasti ajankohtainen aihe, mutta elokuva ilmestyi erityisen osuvalla hetkellä BLM-mielenosoitusten jylistessä.

 

Tärkeän teemansa ja ajankohtaisuutensa lisäksi Da 5 Bloods on taidolla tehty elokuva, jossa piisaa onnistuneita roolitöitä. Suomalaisia innostanee Jasper Pääkkösen taitava sivurooli suomeksi kiroavana miinakenttien raivaajana. Näin jälkiviisaasti Chadwick Bosemanin rooli nuorena kuolleena sankarina taas tuntuu korreloivan tosielämän kanssa, sillä Boseman menehtyi syöpään elokuussa 2020. Erityisen mieleenpainuva on kuitenkin Delroy Lindon suoritus veteraani-Paulina, ristiriitaisuuksien miehenä, joka kunnioittaa mustia veljiään Trump-lippis päässä. Paulin hahmo kasvaa Yhdysvaltojen kuvaksi ja varsinaiseksi aikakautemme symboliksi. Tulisikohan tällä roolityöllä Oscar-ehdokkuus tai peräti voitto?

Pisteytys: 8/10

I'm Thinking of Ending Things

Ohjannut Charlie Kaufman

USA 2020, 134 min.

Draama, Trilleri, Surrealismi

Pääosissa: Jesse Plemons, Jessie Buckley, Toni Collette, David Thwelis, Guy Boyd

Nuoripari lähtee ensivierailulle anoppikokelaiden luo maaseudulle, vaikka suhteen tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Lumituiskun rajaamassa autiossa maailmassa outous ottaa vallan. Ihmiset muuttuvat ja katoavat, tarinat sekoittuvat toisiinsa ja todellisuus järkkyy kiihtyvällä tahdilla. Koska ajatuksiaan ei voi valehdella, mielessä rakennetut kulissit ovat lopulta tuomittuja romahtamaan.

 

Ian Reidin samannimiseen romaaniin (2016) perustuva elokuva tarkastelee yksinäisyyttä ja ajan kulumista. Millaisia kerroksia mielemme rakentavatkaan elämän junnatessa alati paikoillaan? Millaisen tarinan olisin voinut elää? Jätän elokuvan olennaisen kerrontakoukun paljastamatta, sillä sitä on hauska arvuutella itse. Suoraviivaisen Hollywood-tarinan kerrontatapaa tästä elokuvasta ei löydä, vaikka hahmot sellaisen perään haikailevatkin. Mutta todellinen elämä ei ole mikään Oklahoma! (1955).

 

Charlie Kaufmanin nimi on lupaus filosofisesta kummastelusta. Aiempia ohjaustöitä on ainoastaan kolme, mutta Kaufmanin laatu on ollut vakaata alusta alkaen. Tv-elokuva How and Why (2014) on minulle vieras, mutta ainakin Synecdoche, New York (2008) sekä Anomalisa (2015) käsittelevät hieman eri näkökulmista samankaltaisia teemoja kuin I'm Thinking of Ending Things, kaikissa myös tarinan rakenteella leikittely on keskeisessä osassa. Kaufmanin käsikirjoituksista mainittakoot myös todellisuuden rakennetta rikkovat Being John Malcovich (1999) sekä Tahraton mieli (2004). I'm Thinking of Ending Things jatkaa tuttua surrealistista laatudraamaa elämän toivottomasta ahdingosta!

Pisteytys: 8/10

24. LUUKKU - Elokuvavuosi 2018 osa II (BlacKkKlansman, 2018)

God bless white America.

Elokuvavuoden 2018 tiivis ruodinta alkoi eilisessä luukussa, jonka elokuva osuu samaan ajankohtaisteemaan myös tämän päivän elokuvan kanssa. Sekä Hölmö nuori sydän että BlacKkKlansman pureutuvat rasismin, muukalaisvihan ja yleisen sapelinkalistelun huolestuttavaan nousuun: eilisessä elokuvassa pohdittiin syitä, tässä seurauksia. Samaan keskusteluun on aiemmin osallistunut jo esimerkiksi Get Out (2017), joka päivän elokuvan tapaan lähestyy vaikeaa aihepiiriään huumorin kautta.

BlacKkKlansman

Ohjannut Spike Lee

USA 2018, 135 min.

Biografia, Komedia, Rikos

Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier

Tositapahtumiin perustuva BlacKkKlansman kertoo mielettömästä undercover-tehtävästä: musta mies Ron Stallworth (Washington) soluttautuu KKK-järjestöön juutalaisen kollegansa Flip Zimmermanin (Driver) kanssa. Stallworth toimii projektin aivoina ja hoitaa puhelinkeskustelut, mutta Zimmerman antaa Stallworthin luomalle hahmolle kasvot vihaorganisaation tapaamisissa.

Voimakkaan yhteiskuntakriittinen BlacKkKlansman tekee erinomaisen ja tälle aikakaudelle tärkeän ratkaisun ottaessaan tiukasti kantaa yhdenvertaisuuden puolesta. Sanoma on tärkeä, ja erityisesti loppukohtaus ravistelee toden teolla. Toki olisi vielä ansiokkaampaa, jos myös draaman kaari toimisi hieman sutjakkaammin. Komediallisen aspektin toimivuus on välillä siinä ja tässä, vaikka huumori onkin pääasiassa aivan onnistuneella linjalla. Get Outin (2017) tapaan välillä joutuu pohtimaan, saako tälle edes nauraa.

Pieni komedia keventää raskasta aihetta joka tapauksessa sopivasti, sillä BlacKkKlansman on erityisesti historiaa ja nykypäivää kommentoiva draama. Spike Leen ote tuntuu jopa paranevan vuosien saatossa, vaikka tämä elokuva ei ihan ykkösteos välttämättä olekaan ─ ainakaan näin läheltä katsottuna. Aika näyttää, mitä BlacKkKlansmanista vielä kehkeytyy. Loppuun tietenkin se suomalaisia kiinnostava seikka: Jasper Pääkkönen onnistuu sivuroolissaan erinomaisesti.

Pisteytys: 8/10