A Prairie Home Companion - Robert Altmanin huonot vitsit (2006)

Ohjannut Robert Altman

USA 2006, 105 min.

Draama, Komedia, Musikaali

Pääosissa: Garrison Keillor, Meryl Streep, Lily Tomlin, Lindsay Lohan, John C. Reilly, Woody Harrelson

 

This isn't really going to be your last show, is it?

 

A Prairie Home Companion oli varietee-tyylin radio-ohjelma, jota lähetettiin livelähetyksinä vuosina 1974─2016. Robert Altmanin elokuvassa ollaan ohjelman kuvitteellisessa viimeisessä lähetyksessä, jossa rutiineista pidetään kiinni. Tähtiensemblen kaarti tuo lavalle takuuvarmaa nostalgiaviihdettä ikivihreiltä radioaalloilta, mutta kulisseissa tapahtuu kummia. Mystiset hahmot lipuvat esityksen laitamilla ja heilläkin on sanansa sanottavanaan.

Robert Altmanin (1925─2006) viimeiseksi jäänyt ohjaustyö on ehtaa americanaa. Nostalgian lämmöstä huolimatta filmi jättää hieman etäälle. Film noirista karanneen etsivän sivurooli jää kiinnittymättömäksi sivujuonteeksi, lavasteissa hortoileva enkeli taas pääsee paremmin juoneen mukaan. Sekavuus ei kiusaa liikaa, kun ymmärtää, että monet paikalla haahuilevat ja omiaan lörpöttelevät hahmot kuuluvat Altmanin tyyliin. Miltei jokaisella on jokin huono vitsi kerrottavanaan, mutta se ei olisi sentään oikeuttanut ihan näin karseaan nimisuomennokseen.

Robert Altmanin huonot vitsit sai kotimaassaan lempeän vastaanoton, vaikka suureksi hitiksi omalaatuisesta filmistä ei ollutkaan. Täällä Pohjolan perukoilla kriitikot pikemminkin ähisivät tuskasta, eikä jokainen jenkkikään ymmärtänyt radiohönöilyn viihdearvoa. Hajanaisena huojuvasta tarinasta huolimatta elokuvassa on sympaattinen tunnelma, joka auttaa sietämään outoakin hortoilua. Ainakin nostalgisessa draamakomediassa on takuuvarma livelähetyksen tuntu.

Pisteytys: 6/10

The Player ─ Pelimies (1992)

Ohjannut Robert Altman

USA 1992, 124 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Tim Robbins, Greta Scacchi, Fred Ward, Peter Gallagher, Whoopi Goldberg

If we could just get rid of these actors and directors...

Griffin Mill (Robbins) toimii merkittävän elokuvastudion tuotantopäällikkönä. Itseään täynnä olevan Millin työpöydälle alkaa ilmestyä nimettömiä uhkauskirjeitä. Onko kyseessä joku Millin hylkäämä katkera käsikirjoittaja? Uhkausten käydessä liian piinaaviksi, Mill ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän tappaa epäilemänsä syyllisen vain huomatakseen, että kyseessä oli väärä mies.

Elokuvamaailmaan sijoittuva satiiri pohtii, millainen on täydellinen Hollywood-elokuva. Päähenkilö Griffin Mill joutuu itse keskelle elokuvamaista tapahtumasarjaa, joka muuttuu edetessään yhä käsikirjoitetumman tuntuiseksi. Voiko tosielämä toimia näin? Hollywood-satiireita on nähty, mutta Pelimies on kyllä aivan omanlaisensa musta komedia! Erityisesti tarinan loppu on älyttömyydessään aivan hulvaton, sillä sellaista tapahtuu vain idyllisimmissä elokuvissa.

Pelimies on jännittävä satiiri, jonka runsas maailma ja päällekkäiset dialogit tempaavat hetkessä mukaansa. Elokuvafaneille teos on herkkua, sillä viittauksia klassikoihin on hauska bongata. Niiden määrä on sen verran suuri, että löydettävää jää useammallekin katselukerralle. Kymmenien cameo-roolien laskeminen olisi myös aivan oma urakkansa! Nokkela elokuva oli aikanaan arvostelumenestys, joka edusti näyttävästi palkintogaaloissa Cannesia ja Oscareita myöten.

Pisteytys: 8/10

The Long Goodbye - Pitkät jäähyväiset (1973)

Ohjannut Robert Altman

USA 1973, 112 min.

Rikos, Komedia, Draama

Pääosissa: Elliott Gould, Nina van Pallandt, Sterling Hayden

I even lost my cat.

Yksityisetsivä Philip Marlowen (Gould) rauhallinen arki katkeaa, kun hän saa kuulla erään ystävänsä olevan epäiltynä vaimonsa murhasta. Poliisien mukaan renttu on häipynyt Meksikoon ja tehnyt siellä itsemurhan, mutta Marlowea epäilyttää. Ei auta muu kuin lähteä itse selvittämään, mitä Meksikossa todella tapahtui. Perillä kohteessa Marlowe pääsee toverinsa jäljille, kunhan ensin sotkeutuu ryyppäävän kirjailijan (Hayden) ja tämän nuoren vaimon (van Pallandt) sekaviin kuvioihin.

Raymond Chandlerin luoma romaanisankari Philip Marlowe on nähty valkokankaalla monen näyttelijän tulkitsemana. Parhaiten tunnetaan Humphrey Bogartin versio elokuvassa Syvä uni (1946). Tässä elokuvassa ei kuitenkaan enää olla kovaksikeitetyssä film noirien maailmassa, vaan unenomaiseen fantasiaan taipuvassa 1970-luvun sekoilussa. Kuvat, paikat, tunnelmat ja tapahtuvat sulautuvat toisiinsa huuruiseksi massaksi. Tuossa maailmassa haahuileva Marlowe on nyt kissaansa hoivaava nuhjuinen pehmo, joka hoipertelee löysästi rikosjutusta toiseen.

On ihan ymmärrettävää, ettei kummallinen rikoselokuva saanut aikanaan suosiota ─ eipä nimittäin ihan heti tule mieleen toista samanlaista teosta! Sittemmin Pitkät jäähyväiset on sentään löytänyt fanikuntansa. Kiistämättä elokuva enemmän naurattaa kuin jännittää, mutta Robert Altmanin luoma maailma on niin erikoislaatuinen, että elokuva imaisee väistämättä mukaansa. Outoiluun on helppo uppoutua ja sen parissa kyllä viihtyy, jos leikkimieltä riittää. Loppukuriositeettina täytyy mainita, että leffassa nähdään nuori Arnold Schwarzenegger pienessä sivuroolissa, vasta uransa toisessa!

Pisteytys:
8/10

McCabe & Mrs. Miller - McCabe ja Mrs. Miller (1971)

Ohjannut Robert Altman
USA 1971, 120 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Warren Beatty, Julie Christie

I got poetry in me!

Uhkapeluri John McCabe (Beatty) saapuu tuoreeseen pikkukaupunkiin ja onnistuu päihittämään paikalliset kaivostyöläiset pokeripelissä. Mystisen maineen saava karismaattinen McCabe päättää jäädä kaupunkipahaseen ja rikastua tosissaan perustamalla bordellin. Liikekumppanikseen McCabe saa itseään fiksumman Constance Millerin (Christie), jonka oopiuminhuuruiset haaveet upeasta ilotalosta mahdollistuvat McCaben rahavarojen ansiosta. Kukoistavan liiketoiminnan esteeksi tulevat paikallisen kaivosyhtiön pomot, jotka haluavat päästää ahneen McCaben päiviltä.

Robert Altmanin (1925─2006) omaperäinen western viis veisaa lännenelokuvan lajityypin perinteistä. Näillä uudisasukkaiden mailla ei sankareita nähdä, sillä kurjissa oloissa elävä väki on viinaanmenevää, ahnetta ja hieman pikkumaistakin sakkia. Puutteessa sikiää tosin sitkeys, jolla oli osansa lännen valloituksessa ─ mutta niin myös rahalla ja häikäilemättömyydellä. Elokuvan pikkukaupunki on niin masentavan liejuinen, ette sen maisemia tee mieli nostalgisoidakaan. Kuitenkin suuri kurjuus on kuvattu ihmeen kauniisti ja viehättävän tarkkanäköisesti!

Genrensä uudistajana McCabe ja Mrs. Miller on samaa sarjaa kuin Altmanin hittifilmi M*A*S*H (1970), vaikka elokuvat eivät muuten muistutakaan toisiaan. Lisäksi, M*A*S*H:n tapaan, myös tämä elokuva menestyi hienosti, vaikka Oscar-kisassa ansiot jäivät ainoastaan Julie Christien saamaan ehdokkuuteen. Ainakin näin jälkeenpäin ällisteltynä ihmetyttää, ettei kuvaaja Vilmos Zsigmond päässyt akatemiakisaan mukaan, vaikka saipa hän sentään BAFTA-ehdokkuuden. Viimeisenä, joskaan ei vähäpätöisimpänä asiana on syytä mainita elokuvan tyylikkään minimalistinen soundtrack, joka on Leonard Cohenin käsialaa.

Pisteytys:

8/10

M*A*S*H - armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970)

Ohjannut Robert Altman
USA 1970, 116 min.
Komedia, Sota
Pääosissa: Donald Sutherland, Elliott Gould, Tom Skerritt, Sally Kellerman, Robert Duvall

This isn't a hospital! It's an insane asylum!

Lähellä erästä Korean sodan taistelutannerta sijaitsee Yhdysvaltain armeijan kenttäsairaala, jossa ammattitaitoiset kirurgit ja lääkärit pistävät elämän risaiseksi. Vastapainona veriselle ja raaistavalle työlleen ovat ammattimiehet keksineet liudan viihdykettä aina urheilukisoista mitä moninaisimpiin kepposiin, drinkkitarjoilua ja lääkkeiden väärinkäyttöä unohtamatta.

Vietnamin sodan jyllätessä tehty sotaparodia haistattaa pitkät pokkuroinnille, byrokratialle ja kohteliaille fraaseille. Groteskissa sekoilussa on häivähdys Marx-veljesten anarkistista kakofoniaa, mutta vietynä täysin uudelle härskiyden tasolle. Aikanaan raju elokuva oli varsinainen jymymenestys ja se huomioitiin hyvien arvioiden ja lipputulojen lisäksi muun muassa Kultaisella palmulla, parhaan käsikirjoituksen Oscarilla sekä isolla liudalla erinäisiä ehdokkuuksia. Suosio poiki saman tien elokuvalle jatkona samannimisen, niin ikään hitiksi nousseen tv-sarjan (1972─1983).

M*A*S*H jättää jälkeensä kumman ristiriitaisen fiiliksen. On surkeaa katsoa komediaa, joka ei naurata, vaikka ymmärränkin kupletin juonen. Elokuvan ideana on mahdollisimman mauton huumori, sillä raskas työ vaatii raskaat huvit. Idea resonoi nokkelasti sota-ajan kauhujen ja niistä selviämisen kanssa; ajatuksella on toki pohjaa todellisuudessakin. Vaikka tavoitteena ehkä onkin kyseenalaistaa sodan brutaaliuden raaistava vaikutus, kritiikin ääni hukkuu täysin seksististen ja muuten vaan tuhnuisten vitsien valtavirtaan. Kaikelle voi nauraa, mutta ei miten tahansa.

Pisteytys:

4/10