17. luukku: 30 vuotta sitten (Viha, 1995)

The world is yours.

Paluu vuoteen 1995 kuulostaa eurodiskolta: Aikakoneelta, Scatman Johnilta ja Movetronilta, ellei sitten käännä radiota muille kuin uunituoreen Kiss FM:n tai NRJ:n taajuuksille. Jos muistaa kuunnella uutisiakin, tietää, että Suomi astui vuoden alussa EU-aikaan. Olipa uutisissa myös Bosnian sotaa ja Suomen eduskuntavaaleja, joiden punasävyisessä tuloksessa näkyi pettymys lama-ajan porvarihallitukseen.

Vuonna 1995 elettiin vielä tukevasti yhteisöllistä televisioaikaa: ruutujen ääreen houkuttelivat muun muassa uutuusohjelmat Kotikatu ja nuorisomusalle omistautunut räväkkä Jyrki sekä toukokuussa koettu jääkiekon MM-huuma. Mutta jos radio ja televisio eivät vielä riittäneet, tietokoneetkin yleistyivät ja päivänvalon näki legendaarinen Windows 95 -käyttöjärjestelmä. Toisille moiset teknologiat olivat haaveita vain. Karuun todellisuuteen saatelkoon päivän ranskalaiselokuva!

 

 

La haine - Viha
Ohjannut Mathieu Kassovitz 

Ranska 1995, 98 min.

Draama, Rikos 

Pääosissa: Vincent Cassel, Hubert Koundé, Saïd Taghmaoui 

 

 

 

 

Ranskalaislähiöissä kuohuvat mellakat, eikä poliisiväkivalta liennytä vihaisia liekkejä. Kolmen nuoren karu arki kärjistyy, kun heidän ystävänsä saa poliisin luodista pikkunäpistyksen vuoksi. Elokuva seuraa vuorokauden verran vihan, surun ja levottomuuden purkauksia. Katuelämän kasvattamat jengiläiset hautovat kostoa ja haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta.

Vavahduttava draamaelokuva ei tunnu kolmekymppiseltä, sillä sen aihe on edelleen niin ajankohtainen. Elokuvan tapahtumasarjalla on hienoista pohjaa monissa tositapahtumissa, eivätkä nuorten kohtalot vaikuta muutenkaan kovin tuulesta temmatuilta mielikuvitustarinoilta. Aitous puhuttelee ja harkitusti käytetyt tehokeinot alleviivaavat vähäosaisten nuorten näköalatonta elämää. Onko heitä varten olemassa muuta kuin ainainen pelko ja viha? Odotetaanko heiltä mitään muuta?

Viha sai ilmestyttyään suurta suosiota kotimaassaan Ranskassa. Mathieu Kassovitz palkittiin ohjaustyöstään Cannesissa ja lisää pystejä tuli Césareista. Muuallakin maailmassa mainetta on tullut. Elokuva toivottavasti pysyy edelleen pinnalla, sillä levottomuuksien ajat ovat käynnissä ja edessä. Köyhyyden ja rasismin tie näyttäytyy juuri tällaisena epätoivon umpikujana.

Pisteytys: 8/10

Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain ─ Amélie (2001)

Ohjannut Jean-Pierre Jeunet

Ranska & Saksa 2001, 122 min.

Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Audrey Tautou, Mathieu Kassovitz

These are hard times for dreamers.

Pariisin ylle laskeutuvat fantasiamaailman vaaleanpunaiset pilvet! Unelmoijaksi osoittautuva nuori nainen Amélie Poulain (Tautou) työskentelee kahvilassa ja elää omassa haavemaailmassaan. Elokuisena iltana kaikki muuttuu, kun Amélie löytää kotoaan vuosikymmenten takaisen lapsen aarrekätkön. Voisiko sen palauttaa? Yksinäisyyteen tottunut Amélie ryhtyy määrätietoisesti levittämään onnellisuutta ympäristöönsä, mutta kuinka hän itse pääsisi osalliseksi yhteiseen iloon?

Jean-Pierre Jeunetin menestyselokuva on taattua mielihyvää, jos suinkin on valmis ottamaan elokuvan lämmön vastaan. Tunnelmallisen punavihreä maailma tuikkii seikkailua, jossa kaikki on mahdollista. Ihmeiden imelyys maittaa, koska huumori on sopivan absurdia. Välillä groteskiakin! Kerronnallisesti elokuva lainaa vaikutteita klassikoista, eritoten esikuvana on kertojaäänellä ja erilaisilla kuvakikoilla täydennetty Jules ja Jim (1962), joka vilahtaa Améliessakin valkokankaalla.

 
Amélie on taatusti yksi ilmestymisvuotensa rakastetuimpia elokuvia. Romantillinen satumaailma riemastutti kriitikoita, keräsi ehdokkuuksia ja pystejä palkintogaaloissa sekä veti suuret yleisöt teattereihin. Filmistä tuli vuotensa menestynein ranskalaiselokuva; Suomessakin Amélie nousi helposti kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Maaginen Pariisi viehättää edelleen, mutta 1001-listalta Amélie on siirretty sivuun uudempien unelmien tieltä jo vuonna 2010.

Pisteytys: 8/10