12. luukku: 60 vuotta sitten (Harakiri, 1962)

The suspicious mind conjures its own demons.

 

Kuusikymmentä vuotta sitten valkokankaiden suurmenestyksiä olivat näyttävä aavikkodraama Arabian Lawrence (1962) ja oikeussaliin lasten silmin kurkisteleva Kuin surmaisi satakielen (1962). Maailma astui agenttiaikaan, kun ensi-iltansa sai ensimmäinen Bond-filmi Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962). Yksi aikakausi myös päättyi, kun tähtinäyttelijä Marilyn Monroe (1926─1962) löydettiin kuolleena kotoaan elokuun alkupäivinä. Vuoden 1962 vauvaedustukseen puolestaan lukeutuivat monet tulevat tähdet, kuten Jim Carrey, Jodie Foster ja Tom Cruise.

Aikansa pirskahtelevaa elokuvahenkeä kuvaavat räväkästi ranskalaiset uuden aallon ikoniset filmit Jules ja Jim (1962), Elää elämäänsä (1962) sekä Cleo viidestä seitsemään (1962). Näiden ohella tahdon mainita erityisinä suosikkeinani omaperäisen filmin Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962) sekä japanilaisdraaman Syksyinen iltapäivä (1962). Viimeksi mainitusta onkin sopivaa kääntää aatokset nousevan auringon maahan, jonne päivän elokuva sijoittuu.

Seppuku - Harakiri

Ohjannut Masaki Kobayashi

Japani 1962, 137 min.

Draama, Toiminta

Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Akira Ishihama, Shima Iwashita

 

 

 

Klassikkomainetta nauttiva samuraielokuva Harakiri sijoittuu 1630-luvun Japaniin. Sortuneen klaanin yksinäinen samurai Tsugumo Hanshiro (Nakadai) saapuu riutuneena Ii-klaanin kartanoon ja pyytää avustusta harakiriin, rituaali-itsemurhaan. Pyyntö herättää epäilyksiä ja halveksuntaa, mutta tunteet korvaa pelko, kun Hanshiron salaisuudet äkillisesti paljastuvat.

Harakiri on niittänyt mainetta yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista samuraielokuvista, ja teoksen laatu yltää helposti lajin mestarin Akira Kurosawan tasolle. Yhden miehen taistelu korruptiota ja väärää valtaa vastaan on väkevä ja jännittävä, vaikka elokuva sijoittuu lähes kokonaan yhteen huoneeseen. Yksinkertainen asetelma kasvaa polveilevaksi kertomukseksi ja kokonaisen aikakauden kuvaksi. Aavistelen, että tämä filmi saattaa vain parantua useammilla katselukerroilla.
 

Masaki Kobayashi (1916─1996) tunnetaan japanilaisen yhteiskunnan taitavana kuvaajana. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten juurikin Harakiri, jonka lisäksi kansainvälistä mainetta on nauttinut esimerkiksi Kwaidan - kauhun kasvot (1964). Elokuvia yhdistää historia ja kansanperinne, joiden avulla peilataan modernin ajan ajatuksia. Harakirin pohdinnat etiketin noudattamisesta tuntuvat istuvan kiintoisasti myöhempienkin aikojen Japaniin. Jännitteitä pursuava Harakiri oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi, mutta himottu pysti meni niin ikään upealle Tiikerikissalle (1963). Kobayashin mestariteoksen saama jälkimaine kantaa onneksi ilman palkintojakin.

Pisteytys: 8/10

Ran (1985)

Ohjannut Akira Kurosawa

Japani & Ranska 1985, 162 min.

Draama, Sota, Toiminta

Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Akira Terao, Jinpachi Nezu, Daisuke Ruy

Man is born crying. When he has cried enough, he dies.

Voimakas sotaherra Hidetora Ichimonji (Nakadai) on tullut vanhaksi ja hauraaksi. On aika luopua kruunusta ja jakaa maaomistukset kolmen pojan kesken, mutta veljekset äityvät torailemaan ja nostavat miekkansa toisiaan vastaan. Aikanaan verellä valloitetut maat saavat jälleen värjäytyä punaiseksi ja Hidetora Ichimonji joutuu kohtaamaan menneisyyden tekojensa väkivaltaisen perinnön. Ymmärryksen hetkellä on kuitenkin jo liian myöhäistä ja valtakunta on vajonnut kaaokseen.

Ran vie William Shakespearen Kuningas Learin feodaaliajan Japaniin. Shakespearen ohella tarinaa ovat innoittaneet muinaisen japanilaisen lääninherra Mori Motonarin elämänvaiheet. Lopputuloksena on surumielinen ja verinen kertomus vallanhimosta, ahneudesta ja vanhan miehen jälkeensä jättämästä perinnöstä. Teema on sangen sopiva, sillä Ran jäi Akira Kurosawan viimeiseksi suurteokseksi, jonka ohjaaja lopulta nimesi suosikiksi omasta tuotannostaan.

Tämän katselun puitteissa Ran ei noussut omaksi Kurosawa-suosikikseni, vaikka elokuva onkin kiistaton mestariteos. Komean spektaakkelin näyttävät taistelukohtaukset häikäisevät ja rauhallisemmat hetket kietovat synkkään syleilyynsä. Upea puvustus palkittiin Oscarilla, ja pari muutakin ehdokkuutta elokuvalle tuli. Hetkittäin tarina tuntuu turhankin hitaalta ja nihilistisessä asenteessaan jopa luotaantyöntävältä, mutta kyseessä toki onkin tragedia, joka kuvaa ihmisluonnon raadollisimpia puolia. Sisarteos elokuvalle on hehkuvanvärinen Kagemusha (1980), jossa myös lähestytään yhden aikakauden vääjäämätöntä päätöstä.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 16 - 40 vuotta sitten (Kagemusha, 1980)

Immovable as a mountain.

 

Vuonna 1980 Star Wars -kuume oli huippulukemissa ja Imperiumin vastaisku (1980) oli vuoden maailmanlaajuisesti menestynein elokuva. Suomessa ykköspaikkaa silti piti ajaton nuorisofilmi Täältä tullaan, elämä! (1980). Eniten Oscar-ehdokkuuksia keräsivät mustavalkodraamat Elefanttimies (1980) sekä Kuin raivo härkä (1980), mutta suurimman pystisaaliin (4) keräsi silti tunteikas perhedraama Tavallisia ihmisiä (1980). Tätä nykyä vuoden ikonisimpia elokuvia edustaa Hohto (1980), joka tosin vielä ilmestyessään ei kohonnut järin suureen menestykseen. Nyt matkamme kuitenkin käy satojen vuosien takaiseen Japaniin, jossa kohdataan muutosten tuulet.

 

Kagemusha - varjokenraali

Ohjannut Akira Kurosawa

Japani & USA 1980, 162 min.

Draama, Sota

Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Tsutomu Yamazaki, Jinpachi Nezu

Eletään sotaisaa Sengoku-kautta 1500-luvun Japanissa. Mahtava Takeda-klaani kokee kovan iskun, kun klaanin päällikkö sairastuu vakavasti ja lopulta menehtyy. Tilalle keksitään nostaa edesmenneen päällikön kaksoisolento, kagemusha, joka sattuu olemaan karkeatapainen rikollinen (Nakadai). Yksi aikakausi on kuitenkin vääjäämättä tulossa päätökseensä, eikä huijaus voi kestää ikuisesti.

Kagemusha - varjokenraali on hienovaraisesti esitettyä draamaa, mutta tarina on teemoiltaan ankara ja lohduton. Ihmisenä olemisen perusasioita punnitaan monin tavoin, kun huijaus paisuu ja pikkurikollisesta on yhtäkkiä kasvanut klaanin mahtavin sotapäällikkö. Akira Kurosawan elokuvia jaksaisi katsoa loputtomiin, mutta nyt pohdin kenties ensi kertaa, olisiko tarinaa kuitenkin voinut hieman tiivistää. Kagemusha on hieman liiallisesta pituudestaankin huolimatta hieno teos ja visuaalisestikin näyttävä, hehkuvanvärinen elokuva.

Niin menestynyt ohjaaja kuin olikin, Kurosawalla oli vaikeuksia saada elokuvilleen rahoitusta kotimaassaan. Ulkopuoliseen apuun oli pitänyt turvautua jo 1970-luvulla (esim. Dersu Uzala, 1975), ja tällä kertaa idolinsa avuksi riensivät Hollywood-tähdet George Lucas ja Steven Spielberg. Kagemusha menestyi jälleen erinomaisesti maailmalla ja palkittiin muun muassa Kultaisella palmulla. Aikojen saatossa filmi on kuitenkin tainnut jäädä samankaltaisena pidetyn Ranin (1985) varjoon.

Pisteytys: 8/10