Beyond a Reasonable Doubt - Sähkötuoli odottaa (1956)

Ohjannut Fritz Lang

USA 1956, 80 min.

Rikos, Draama 

Pääosissa: Dana Andrews, Joan Fontaine, Sidney Blackmer

 

What about the risks?

Voiko syytön joutua sähkötuoliin? Kuolemanrangaistusta vastustava Austin Spencer (Blackmer) haluaa paljastaa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän aukot. Sanomalehden omistava Spencer innostaa toimittaja Tom Garretin (Andrews) pistämään likoon itsensä ja maineensa: Garrett lavastaa itsensä syylliseksi ratkaisemattomaan murhaan ja Spencer dokumentoi projektin tarkasti. Aivan kaikkea nokkelat toimittajatkaan eivät osaa ottaa huomioon ja pian Garrett on pahassa pulassa.

Sähkötuoli odottaa on tarinaltaan jännittävä, mutta toteutukseltaan innoton elokuva. Sitä selittää elokuvan tuotantovaihe. Ohjaaja Fritz Lang oli ajautunut kärhämään Hollywood-studioiden kanssa, Joan Fontainen ura oli hiipumassa ja päätähti Dana Andrews kärsi vaikeasta alkoholismista. Lang ohjasi film noirinsa loppuun pitkin hampain, muutti pikimmiten takaisin Saksaan ja ilmoitti vihaavansa viimeiseksi jäänyttä Hollywood-teostaan. Saksassa syntyi vielä muutama heikosti menestynyt filmi, mutta aiemman mestariohjaajan ura oli jo vääjäämättä saapunut ehtoopuolelle.

 

Onnettomista tuontanto-oloistaan huolimatta Sähkötuoli odottaa on ihan kelvollinen rikosdraama, jossa on myös hyvät hetkensä. Armoton loppuratkaisu tosin tuntuu henkivän Langin ärtymystä ja piittaamattomuutta; toisenlainen suunta olisi voinut kasvattaa kokonaisuudesta kiinnostavamman ja ennen muuta uskottavamman. Saman käsikirjoituksen pohjalta on sittemmin tehty uusintafilmatisointi Väärä alibi (2009), joka tosin on menestynyt vielä Langin versiotakin heikommin.

 

Pisteytys: 6/10

LUUKKU 8 ─ 80 vuotta sitten (Vaarallisia valheita, 1941)

I know I've been naughty, but it's all for you.

Elokuvavuosi 1941 on piirtynyt elokuvahistoriaan eritoten ikonisen Citizen Kanen ansiosta, mutta osatta ihailusta eivät ole jääneet myöskään film noir -klassikko Maltan haukka saati Disneyn sympaattinen Dumbo-animaatio. Vuoden suurin Oscar-magneetti oli John Fordin nostalgiadraama Vihreä oli laaksoni, joka kuvaa osuvasti sota-ajan mielenmaisemia. Hollywoodin unelmatehdas jatkoi pyörimistään muun maailman sotiessa, mutta kun Yhdysvallat yhtyi sotaan joulukuussa 1941, myös elokuvateollisuus sai sodasta osansa: pian moni elokuvantekijä lähti taisteluun, jos ei sotisovassa, niin tarvittiinpa propagandafilmien tekijöitäkin (ks. Toinen maailmansota ja Hollywood, 2017). Päivän filmissä painavat kuitenkin vielä aivan muut huolet!

Suspicion - Vaarallisia valheita

Ohjannut Alfred Hitchcock

USA 1941, 99 min.

Trilleri

Pääosissa: Cary Grant, Joan Fontaine

Lina McLaidlaw (Fontaine) suree vanhaksipiiaksi jäämistään, mutta salamaromanssi playboy Johnnie Aysgarthin (Grant) kanssa johtaakin tuota pikaa avioliittoon. Vaimo alkaa kuitenkin pian epäillä huithapelia miestään, johon on vaikea luottaa. Jos ukko on myynyt Linan korvaamattomia perhekalleuksia uhkapelejään rahoittaakseen, eikö hän voisi syyllistyä vakavampaankin rikokseen?

Epäilyksen tematiikkaa käsittelevä Vaarallisia valheita tuo mieleen pari muutakin elokuvaa Alfred Hitchcockin 1940-luvun tuotannosta. Perheenjäsentä uumoillaan murhaajaksi myös elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja romanssi muuttuu epäluottamukseksi filmissä Notorius (1946). Kiehtovin verrokki kuitenkin on Rebecca (1940), jonka kääntöpuoleksi Vaarallisia valheita on toisinaan luonnehdittu.  Tälläkin kertaa nuori rakastunut nainen on ahdingossa, mutta aivan toisella tapaa ─ ja molempia rooleja tulkitsee taitavasti Joan Fontaine. Kumpikin rooli tuotti Fontainelle Oscar-ehdokkuuden ja tästä elokuvasta tuli myös voitto kotiin.

 

Vaarallisia valheita on tasapainoinen yhdistelmä pientä komediaa, hentoista romantiikkaa ja kylmääviä epäilyksiä, mutta kokonaisuutta ei voi kehua jännityksen mestarin parhaimmistoon kuuluvaksi. Taika puuttuu, ja varsinkin elokuvan loppuratkaisu on vaisu. Syynä oli studion vaatimus: alun perin ratkaisun oli määrä olla synkempi. Syynä muutokselle oli Cary Grantin sankari-imago, jota ei ollut syytä ravistella liialti. Vaarallisia valheita ei jäänyt Grantin ainoaksi Hitchcock-elokuvaksi vaan yhteistyö jatkui erilaisissa rooleissa vielä kolmen elokuvan verran.

Pisteytys: 6/10

The Bigamist - Kahden naisen rakkaus (1953)

Ohjannut Ida Lupino
USA 1953, 80 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Edmond O'Brien, Ida Lupino, Joan Fontaine, Edmund Gwenn

For the first time, I felt needed.

San Franciscossa asuva aviopari, Harry (O'Brien) ja Eve Graham (Fontaine), yrittävät adoptoida lapsen. Pariskunnan taustoja selvittävälle adoptiovirkailijalle (Gwenn) kuitenkin selviää, että Harry viettääkin jo osa-aikaista perhe-elämää Los Angelesissa toisen naisen, Phylliksen (Lupino) kanssa. Phyllis puolestaan ei tiedä mitään Evestä. Kaikkeen on kuitenkin syynsä.

Kahden naisen rakkaus on film noir, joskaan ei aivan tyypillinen sellainen. Rikos on kaksinnaiminen ja rikollinen on päällepäin tavalliselta vaikuttava mies, joka kärsii syvästä yksinäisyydestä. Myös Harryn molemmat kumppanit vellovat omassa surussaan. Eve suree isänsä heikentyvää terveyttä ja lapsettomuuttaan, eikä osaa käsitellä vaikeuksiaan muutoin kuin paneutumalla tarmokkaasti bisnesasioihin. Hylätyksi olonsa tunteva Harry löytää lohtua Phylliksestä, joka puolestaan ei tahdo paljastaa miehelle mitään menneisyydestään. Jännitys syntyy moraalittomasta salamyhkäisyydestä, jota tukevat film noireille tyypilliset raskassävyiset sävelmät. Kohtalon oikkujen vuoksi päähenkilöt saavat maistaa vain pienen palan onnea, vaikka kenties sisimmässään tietävät sen katoavaisuuden. Mikäli katsoja pääsisi omantunnon äänenä kuiskimaan oikeita ratkaisuja elokuvan henkilöiden korviin, voisi olla vaikeaa sanoa, mitä kenenkin lopulta pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Mahdottomuus löytää oikeita ratkaisuja on vain inhimillistä.

Elokuvan ohjasi Phylliksen roolia näyttelevä Ida Lupino ja tiettävästi Kahden naisen rakkaus on ensimmäinen elokuva, jonka on ohjannut pääroolissa näyttelevä nainen. Eivätkä naisohjaajat olleet tuona aikana muutoinkaan itsestäänselvyys! Ilmestyessään elokuva ei saavuttanut kummoistakaan suosiota, mutta sittemmin kriitikot ovat löytäneet tämän omalaatuisen helmen. Tunnelmaltaan surumieliseen draamaan on ujutettu myös jokunen vitsinpoikanen: Harry ja Phyllis tapaavat turistibussissa, joka kiertää elokuvatähtien kotikulmilla. Tietenkin bussi ajaa elokuvassa adoptiovirkailijaa näyttelevän Edmund Gwennin talon ohi ja kuski muistaa mainita Gwennin joulupukkiroolin kuuluisassa jouluelokuvassa Ihme 34. kadulla (1947).

Pisteytys:
7/10

Letter from an Unknown Woman - Kirje tuntemattomalta naiselta (1948)

Ohjannut Max Ophuls
USA 1948, 86 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Joan Fontaine, Louis Jourdan

By the time you read this letter, I might be dead...

1900-luvun alun Wienissä nuori tyttö Lisa Brendl (Fontaine) rakastuu naapurissa asuvaan hurmuripianistiin, Stefan Brandiin (Jourdan). Yksipuolinen rakkaus kukoistaa vielä vuosia myöhemminkin, ja hetkellisesti huuma on myös molemminpuolista. Naistenmies Stefanilla kuitenkin menevät heilat siinä määrin sekaisin, että Lisakin kaikkoaa ajatuksista uusien tyttösten ja sävelten tieltä. Lisa ei kuitenkaan unohda - ja eräänä päivänä Stefan saa kohtalokkaan kirjeen.

Max Ophulsin Kirje tuntemattomalta naiselta on melodraamaa parhaimmillaan! Päähenkilöitä tekisi mieli hieman läpsiä poskille kaikenlaisista typeryyksistä, mutta tähän romanttiseen sentimentaalisuuteen voi kuitenkin myös upota nenäliinapaketin kera. En itse aivan tavoittanut kyynelten tasoa tätä katsellessani, mutta ainakin Lisan ja Stefanin onneton tarina tempaisi täysillä mukaansa. Tunteikkaan tunnelman lisäksi sadan vuoden takaista Wieniä on kuvattu upealla tavalla. Mikä miljöö! On myös huikeaa, että kuvaukset tietenkin tapahtuivat studiossa Hollywoodissa.

Elokuva perustuu Stefan Zweigin vuonna 1922 ilmestyneeseen novelliin Brief einer Unbekannten. Saman tekstin pohjalta on tehty myös suomalainen elokuvaversio jo vuonna 1943, nimittäin Hannu Lemisen ohjaama Valkoiset ruusut, joka sijoittuu Helsinkiin. Muistelen katsoneeni tuon Tauno Palon ja Helena Karan tähdittämän elokuvan sivusilmällä aikapäiviä sitten, mutta pitääpä joskus katsoa se uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Kirje tuntemattomalta naiselta muuten löytyy kirjoitushetkellä Yle Areenasta vielä muutaman päivän ajan, joten nyt on hieno tilaisuus tsekata tämä klassikko, jos se on vielä näkemättä.

Pisteytys:

8/10

Rebecca (1940)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1940, 130 min.
Trilleri
Pääosissa: Laurence Olivier, Joan Fontaine, George Sanders, Judith Anderson

I watched you go down just as I watched her...

Vuonna 1939 Alfred Hitchcock muutti Yhdysvaltoihin ja joutui miltei ensi töikseen totuttautumaan Hollywoodin omalaatuiseen studiojärjestelmään. Vuoden kuluttua, useita omaehtoisen ohjaajan ja kaikkivaltiaan tuottajan välisiä kompromisseja myöhemmin valmistui kauhuromanttinen teos Rebecca. Yleisö rakasti elokuvaa, useimmat kriitikot kirjoittivat siitä suopeita arvosteluja ja menestyksen kruunasi parhaan elokuvan Oscar-palkinto.

Daphne du Maurierin samannimiseen romaaniin (1938) perustuva Rebecca alkaa Rivieralta. Rikkaan väen huolettomassa huvikeskuksessa saa alkunsa kohtalokas romanssi erään nuoren neidon (Fontaine) ja leskimiehen (Olivier) välillä. Pian neidosta tulee rouva de Winter, ja tuore aviomies Maxim kuljettaa uuden vaimonsa kotiinsa Manderleyn kartanoon. Manderley ei kuitenkaan ole halukas vastaanottamaan tunkeilijaa: Maximin edesmenneen vaimon Rebeccan salamyhkäinen muisto elää sen sopukoissa ja liikkuu painajaismaisena varjona kaikkien talon tapahtumien kannoilla.

Vaikka arvostettu teos onkin, Rebecca ei ole jännityksen mestarin ohjauksista nimekkäimpiä. Elokuva tuntuu jo pohjustavan esimerkiksi Vertigon (1958) jännitysnäytelmää, vaikka ei olekaan aivan yhtä erinomainen. Ensinäkemältä en pitänyt Rebeccaa järin suurena klassikkona, mutta toinen katselu avarsi silmät Manderlayn hyytävyydelle. Aurinkoisesta lomakohteesta alkava kertomus muuttuu edetessään kuviensakin puolesta synkemmäksi ja piinaavammaksi. Yksityiskohtia myöten hiottu trilleri pureutuu taitavasti ihmisten välisiin valtasuhteisiin ja hyväksikäyttöön. Vaikuttavaa piinaa!

Pisteytys:

8/10