Gangs of New York (2002)

Ohjannut Martin Scorsese

Italia & USA 2002, 167 min.

Rikos, Draama

Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Leonardo DiCaprio, Cameron Diaz

This is a day for America.

Eletään Yhdysvaltain sisällissotaa edeltäviä vuosikymmeniä, mutta New Yorkin slummeissa sota on ollut käynnissä jo pitkään. Nativisteiksi itseään kutsuva ryhmä on napit vastakkain irlantilaissiirtolaisten kanssa, ja suuren taistelun aika on koittanut. Irlantilaisjoukon johtaja saa surmansa ja nativistit ottavat vallan. Nuorukaiseksi varttuvan Amsterdamin (DiCaprio) mielessä muhii kosto, jonka tähtäimessä on hänen isänsä murhannut nativistijohtaja Bill the Butcher (Day-Lewis).

New York -elokuvistaan tunnetun Martin Scorsesen raaka kostoraina näyttää suurkaupungin julman menneisyyden. Tarina itsessään on fiktiota, vaikka taustoituksessa hyödynnetään tositapahtumia ja pyritään miljöön autenttiseen tuntuun. New Yorkin pahamaineisten slummien veren ja ravan peittämät kadut on kiistämättä hienosti toteutettu. Nykypäivään filmi kiinnittyy Bill the Butcherin muukalaisvihaa kihisevien näkemysten vuoksi, joissa ei tunnu olevan järjen hiventäkään. 

 

Gangs of New York oli yleisömenestys, joka keräsi näyttävät 10 Oscar-ehdokkuutta, voittamatta niistä yhtäkään. Parhaiten eri palkintogaaloissa menestyi, ansaitusti, Daniel Day-Lewis, jonka vimmaisen ilkeä roolisuoritus on takuuvarmaan tapaan onnistunut. Gaalakauden kolkko menestys kuvaa osuvasti elokuvan tasoa: se on keskimäärin ihan hyvä, mutta ei Scorsesen parhaimmistoa.

Pisteytys: 7/10

Irréversible ─ syntiset (2002)

Ohjannut Gaspar Noé
Ranska 2002, 97 min.

Mysteeri, Rikos, Draama

Pääosissa: Vincent Cassel, Monica Bellucci

Time destroys everything.

Gaspar Noén (s. 1963) väkevä ja säälimätön elokuva kertoo kahdesta rajusta väkivallanteosta yhtenä iltana. Elokuva alkaa tapahtumien päätepisteestä, öisestä raivosta, kun mies nimeltä Marcus (Cassel) saa kostolleen täyttymyksen. Kohtaus kohtaukselta tarina peruuttaa ajassa taaksepäin: mikä Marcuksen suututti, mitä sitä edelsi ja kuinka ilta alkoi. Katsojan osalta elokuva alkaa veriä kuohauttavalla järkytyksellä ja kuvotuksella, mutta pahin on vasta tulossa. Inho ei silti hellitä, vaikka elokuvan loppupuolella sen päälle valuu laimea nolous ja lopulta outo, vinoutunut huojennus.

 

Irréversible kertoo nimensä mukaisesti peruuttamattomasta tapahtumasarjasta ja syy-seuraussuhteesta. Siksi elokuvan pihvi on sen erikoinen takaperoinen rakenne. Elokuvan blu-ray -julkaisu tarjoaa katsottavaksi myös kronologista "straight cut" -leikkausta, joka vesittää elokuvan idean ─ tai ehkä sen katsoessaan viimeistään ymmärtää, miksi juuri peruutusvaihde on tässä tapauksessa nerokas ja ehdottoman tärkeä. Kauhun, inhon sekä vihan tunteita ryöpytetään kurkusta alas niin ahdistavalla tavalla, että seesteinen loppu oudoksuttaa ja tuntuu väärältä helpotukselta. Epäluulo jää kytemään.

Karmeudessaan elokuva on taitava herättämään ristiriitaisia tunteita, vaikka päällimmäisenä olona jää vain valtava misogynia-väsymys. Olen väsynyt miehisiin elokuviin, joissa naisilla ei ole toimijuutta, on vain näitä kohtaloita. Elokuvan päähenkilö on, perinteiseen tapaan, kostava mies, jonka toimintaa nainen ainoastaan motivoi. Irréversiblen naisviha ja homofobia eivät siten ole tarinan keskeinen aihio, vaan ne toimivat tietoisina raivon herättelijöinä. Se on tehokasta, sillä niitä on todella vaikeaa katsoa. Sinänsä on hyvä, ettei väkivalta ei ole rahtustakaan viihteellistettyä vaan realistisen toteavaa. Elokuvan kehujiin on helppo yhtyä, mutta ymmärrän valtavan hyvin myös heitä, jotka ovat päättäneet katsoa muualle ja marssia ulos kesken elokuvanäytöksen.

Pisteytys: 6/10

Far From Heaven ─ Kaukana taivaasta (2002)

Ohjannut Todd Haynes

USA & Ranska 2002, 107 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Julianne Moore, Dennis Quaid, Dennis Haysbert

That was the day I stopped believing in the wild ardor of things.

Cathy Whitaker (Moore) on täydelliseltä näyttävän ydinperheen onnellinen kotirouva. Ainoana kiusana ovat aviomies Frankin (Quaid) pitkiksi venyvät työpäivät, mutta todellinen helvetti paljastuu vasta, kun Cathylle valkenee iltatöiden todellinen syy. Frank heilastelee miesseurassa, eikä avioparin rakkaus enää tunnu todelliselta. Cathy purkaa sydäntään perheen hyväsydämiselle puutarhuri Raymondille (Haysbert), mutta kohtaamiset mustan miehen kanssa saavat ilkeät kielet liikkeelle.

 

Todd Haynesin (s. 1961) periodidraama maalaa häikäisevän kauniin kuvan värikkäästä Uuden-Englannin syksystä. Satumaisessa miljöössä perheidyllin kulissi lopulta murenee. Ennen muuta elokuva on esteettinen ja temaattinen Douglas Sirk -pastissi, joka viittaa jo nimelläänkin draamaan Kaikki minkä taivas sallii (1955). Siinä missä Sirkin elokuva kuvasi leskirouvan paheellista rakkautta, tässä elokuvassa ydinperhettä ravistelevat juuriaan myöten homous, rasismi ja seksismi.

Kaukana taivaasta keräsi kehuja tyylikkyydestään ja onnistuneesta käsikirjoituksestaan. Kiistämättä Sirk-lainat on toteutettu kiehtovasti ja niiden teemoja monipuolistaen. Sikäli melodraama olisi ansainnut käsikirjoitus-Oscarin, joka kuitenkin meni Pedro Almodóvarin draamalle Puhu hänelle (2002). Viidestä Oscar-ehdokkuudesta ei tullut yhtään muutakaan voittoa, mutta sentään Julianne Moore palkittiin Venetsiassa pätevästä roolisuorituksestaan suurten kohtaloiden kotirouvana. Kuinka monelle vastaavat kolhut ovatkaan olleet todellista elämää ja kohtuutonta häpeää?

Pisteytys: 8/10

Adaptation. ─ Adaptation. Minun versioni (2002)

Ohjannut Spike Jonze

USA 2002, 115 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Nicholas Cage, Meryl Streep, Chris Cooper

 

Do I have an original thought in my head?

Spike Jonze ja Charlie Kaufman jatkavat Being John Malcovichin (1999) eriskummallista tunnelmaa draamakomediassa Adaptation. Minun versioni, joka on Malcovichiin kietoutuva meta-parodia. Elokuvassa seurataan käsikirjoittaja Charlie Kaufmania (Cage), jolla on suuria vaikeuksia kääntää menestyskirjailija Susan Orleansin (Streep) romaani elokuvaksi. Hermostuneen Charlien itsetuntoa romuttaa kaksosveli Donald (Cage), joka päättää ryhtyä käsikirjoittajaksi täysin pystymetsästä.

Adaptationin huumori toimii makeimmin, jos on ehtinyt ennalta nähdä Malcovichin. Elokuva ei ole varsinainen jatko-osa, vaikka kietoutuukin filmin tekoaikaan. Huumorikin on samankaltaista, yllättävää ja täysin järjetöntä, joskaan ei aivan yhtä oudoksi fantasiaksi vyöryvää sekoilua. Luovan työn kriisejä, mielikuvituksen tyrehtymistä ja ylipäätään taiteen tekemistä käsitellään silti varsin hilpeällä ja samaistuttavalla tavalla. Ja kuka päättää, millainen teos menestyy?

 

Metailun lisäksi tarina kertoo nimensä mukaisesti sopeutumisesta omiin nahkoihinsa. Charlien hahmo peilaa itseään jatkuvasti veljeensä, joka on rohkeampi ja luottaa omiin kykyihinsä täysin. Nicholas Cage sopii tuplarooliin oivasti, samaten Meryl Streep tekee tutun varmaotteisen roolin mysteeriin uppoutuvana kirjailijana. Oikea Susan Orleans tiettävästi mieltyi Streepin tulkintaan itsestään ja romaanistaan. Useissa palkintogaaloissa näyttävästi edustanut Adaptation keräsi kehuja, mutta se ei aivan vedä vertoja Being John Malcovichin nokkeluudelle. Elokuva on silti varsin mainio ja katsomisen arvoinen eritoten kirjoittamista työkseen tekeville, minä ainakin löysin samaistumispintaa. 1001-listalta Adaptation tosin on poistettu sangen rivakasti jo vuonna 2004.

Pisteytys: 8/10

Hable con ella ─ Puhu hänelle (2002)

Ohjannut Pedro Almodóvar

Espanja 2002, 112 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Darío Grandinetti, Javier Cámara, Rosario Flores, Leonor Watling

Love is the saddest thing when it goes away.

 

Marco (Grandinetti) rakastuu härkätaistelija Lydiaan (Flores), mutta lempi katkeaa vakavaan onnettomuuteen. Marco pysyttelee koomaan vaipuneen mielitiettynsä vierellä sairaalassa, jossa hän ystävystyy nuoreen sairaanhoitajaan Benignoon (Cámara). Miekkosen ykköspotilas on niin ikään koomaan vaipunut nuori tanssija Alicia (Watling), jonka suhteen Benigno vaikuttaa lähes pakkomielteisen huolehtivalta. Tätäkö on rakkaus, saa Marco kysyä itseltään yhä uudelleen.

Puhu hänelle (engl. Talk to Her) on herkullisesti rakentuva, sopivan kepeästi kerrottu mysteeri. Niljakkaiden tekojen tarina tosin myös puistattaa, sillä se rakentuu kahdesta epätoivoisesta, ällöttävän sinnikkäästä ja yksipuolisesta rakkaustarinasta. Elokuva jää loppuessaan kesken: ehkä seuraava tarina olisi jo jotain muuta kuin kuvitelmaa, jotain aidompaa ja todellisempaa. Kuva katkeaa sopivassa kohdassa, vaikka saippuasarjan makuun päässyt katsoja juuri janoaisi lisää.

Pedro Almodóvarin maailmanmaine ja suuri suosio tulivat sinetöidyksi elokuvalla Kaikki äidistäni (1999). Puhu hänelle jatkoi kultaisella tiellä: elokuva sai kehuja erityisesti käsikirjoituksestaan, joka palkittiin niin Oscarilla kuin Baftalla. Vähitellen avautuvassa tarinassa ovat tarjolla Almodóvarin parhaat salaperäiset juonikikkailut, vaikka filmi ei ole ohjaajan ehdotonta kärkeä. 1001-listallakin teos on seilannut useammissa painoksissa, viimeksi filmi on poistettu vuonna 2019.

Pisteytys: 7/10

Chicago (2002)

Ohjannut Rob Marshall

USA, Saksa, Kanada, Iso-Britannia 2002, 113 min.

Musikaali, Rikos, Komedia

Pääosissa: Renée Zellweger, Catherine Zeta-Jones, Richard Gere

 

Where the gin is cold and the piano's hot...

 

Chicagon villi 1920-luku tuoksahtaa salaviinalta, teatterilavojen huumalta ja rikollisten synneiltä. Suuresta urasta haaveileva taustatanssija Roxie Hart (Zellweger) joutuu vankilaan ammuttuaan miehen ja unelmat ovat hetkessä murskana. Samassa tyrmässä majailee lavojen supertähti Velma Kelly (Zeta-Jones), joka paistattelee menestyneen asianajaja Billy Flynnin (Gere) suosiossa. Luoteja laulattaneet naiset haistavat vapauden ja ryhtyvät kilpailemaan Flynnin palveluksista.

Chicago perustuu samannimiseen Broadway-näytelmään (1975), joka puolestaan luotiin suoraan jazz-ajalta peräisin olevan näytelmäkäsikirjoituksen pohjalta. Tämä tarinan ensimmäinen elokuvaversio tasapainoilee broadway-henkisen lavamusikaalin ja perinteisen elokuvakerronnan välillä. Komedia on mustaa ja tarinan pohjavire tummanpuhuva, mutta upeissa tanssinumeroissa kimaltavat värit ja valot. Elokuva loihtii illuusion ikuisesta show'sta, joka ei pääty edes kulisseissa.

Uusi vuosituhat toi tullessaan musikaalien nousukauden. Dancer in the Dark (2000) ja Moulin Rouge! (2001) olivat jo menestyksiä, ja Chicago jatkoi paistattelua yleisön suosikkina. Elokuva kahmi leijonanosan Oscar-ehdokkuuksista (13) ja voitti suurimman palkintopotin. Kuuden Oscarin joukkoon mahtui parhaan elokuvan pysti. Rob Marshallin (1960─) esikoisohjaus on räväkkä ja ehdottomasti viihdyttävä, vaikka elokuva ei oikeastaan mitenkään uudista lajityyppiä, saati jätä kovin pysyvää muistijälkeä. Tähtipöly on sittemmin laskeutunut: 1001-listalta filmi haihtui unholaan jo vuonna 2005.

Pisteytys: 7/10

Cidade de Deus ─ Jumalan kaupunki (2002)

Ohjannut Fernando Meirelles & Kátia Lund

Brasilia, Ranska & Saksa 2002, 130 min.

Rikos, Draama

Pääosissa: Alexandre Rodrigues, Leandro Firmino, Phellipe Haagensen

 

 

In the hand or in the foot?

 

Sambarytmit raikuvat ja luodit laulavat Rio de Janeiron slummikortteleissa. Paulo Linsin samannimiseen romaaniin (1997) perustuva Jumalan kaupunki (engl. City of God) kertoo huono-osaisuuden synnyttämästä pahuudesta ja rikosten kierteestä eräässä 1960─1980-lukujen favela-slummissa. Kertojaäänenä toimii lehtikuvaajan urasta haaveileva nuorukainen Buscapé (Rodrigues), joka todistaa lähietäisyydeltä suurten rikollisten nousun ja tuhon.

Fernando Meirellesin ja Kátia Lundin vauhdikas kertomus poukkoilee rytmikkäästi kuin samba ja sulautuu slummikortteleiden elämään. Tarinassa on monia hahmoja ja sivupolkuja, mutta kokonaisuus ei horju. Aitoutta kerrontaan tuo sekin, että rooleissa nähdään favela-elämän kasvattamia amatöörinäyttelijöitä. Roolisuoritukset ovat väkeviä ja varmoja. Vaikka elokuvasta ei puutu pelottavia ja ahdistavia kohtauksia, lopulta hylsyt ja verenroiskeet lakaistaan maton alle. Elämä jatkuu samanlaisena, eikä mikään taida muuttua paremmaksi.

Jumalan kaupunki sai ensi-iltansa pallon toisella puolen Cannesin elokuvajuhlilla. Filmi nousi monille vuoden 2002 parhaiden elokuvien TOP-listoille ja keräsi ehdokkuuksia useissa palkintogaaloissa. Vaikka vastaanotto oli positiivinen, joitakin kriitikoita elokuvan ajoittainen kepeys vieroksutti. Totta sinänsä, että väkivaltaan on helppo turtua, mutta sitähän elokuva juuri käsitteleekin. Mutta mitä faveloihin kuuluu tänä päivänä? Elokuva tuskin onnistui muuttamaan kuvaamaansa todellisuutta, vaikka se toikin slummitodellisuuden hetkeksi valkokankaille ja kotikatsomoihin. Rikoselokuvana Jumalan kaupunki on joka tapauksessa mestarillinen.

Pisteytys: 8/10

The Pianist ─ Pianisti (2002)

Ohjannut Roman Polanski

Ranska, Puola, Saksa & Iso-Britannia 2002, 150 min.

Biografia, Sota, Draama

Pääosissa: Adrien Brody, Frank Finlay, Michal Zebrowski

 

If you prick us, do we not bleed?

 

Władysław Szpilmanin (1911─2000) muistelmateokseen (1945/1998) perustuva Pianisti seuraa muusikon (Brody) vaiheita toisen maailmansodan aikaisessa Varsovassa. Juutalainen Władysław joutuu perheineen nöyrtymään natsivalloittajien edessä ja muuttamaan vauraasta kodistaan ankeaan ghettoon. Pahempaa on tulossa, kun kuljetukset tuhoamisleireille käynnistyvät. Władysławin selviytymistaistelu sodan runtelemassa maassa muuttuu yhä vaikeammaksi ja epätoivoisemmaksi.

Pianistin kerronta on melko tuttua ja suoraviivaista, eli helposti sulatettavaa hirveästä aiheesta huolimatta. Kielenäkin on suuria yleisöjä ajatellen englanti. Elokuvassa on silti aitoa tunnetta ja liian sentimentaalisuuden ansa väistetään taitavasti. Sotatapahtumia kuvataan kiinnostavasti ainoastaan Władysławin rajatusta näkökulmasta, eli ikkunasta näkyvänä siivuna tai luotettujen ystävien kautta kantautuvina juoruina. Mitä tapahtuu ja milloin painajainen päättyy? Mitä Varsovalle tapahtuu? Adrian Brody tekee hyvän roolityön, vaikka hänen hahmoansa olisi voitu vielä syventääkin.

Kultaisella palmulla palkittu Pianisti menestyi oivasti palkintogaaloissa ympäri maailmaa. Oscareita tuli kolme (mm. Brodylle pääosastaan) ja suosiota riitti niin brittien Baftoissa kuin ranskalaisten Césareissa. Yleisösuosio oli niin ikään taattu: kävin itsekin katsomassa Pianistin ensi kertaa valkokankaalta ihan tuoreeltaan. Ensinäkemältä pidin elokuvasta valtavasti, eikä filmin tenho paljoa ole hiipunut. Tällaisenaankin elokuva on onnistunut ja koskettava sotadraama, mutta olisiko Szpilmanin ja Varsovan tarina vielä sielukkaampi ilman yleisöystävällisiksi hiottuja kerrontaratkaisuja?

Pisteytys: 8/10

Rabbit-Proof Fence ─ Varastetut lapset (2002)

Ohjannut Philip Noyce

Australia 2002, 94 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Everlyn Sampi, Tianna Sansbury, Laura Monaghan, Kenneth Branagh

This girl is clever. She wants to go home.

Eletään 1930-luvun alkua Australian erämailla, joihin valkoinen virkavalta on suunnannut tiukan katseensa. Aboriginaali-yhteisöjen kontrolli on säntillistä, ja vuosisadan alusta asti noudatettu sulauttamispolitiikka oikeuttaa valtion viemään lapsia vanhemmiltaan ja sijoittamaan heidät valkoiseen perheeseen. Varastetut lapset kertoo kolmen tällaisen lapsen vaiheista: ällistyttävän tositarinasta tekee se, että kolmikko onnistui pakenemaan ja vaeltamaan takaisin kotiinsa yli 2000 kilometriä.

Varastetut lapset perustuu Doris Pilkington Garimaran samannimiseen romaaniin (1996), joka puolestaan kertoo kirjailijan äidin todellisista koettelemuksista. Elokuvan loppu korostaa, että tällaiset tapahtumat olivat aivan todellisia ja oikeutettuja peräti 1970-luvulle asti, eivätkä aborginaalien ylisukupolviset kärsimykset ole vieläkään ohi. On pöyristyttävää, että elokuvan ilmestyminen herätti tietyissä konservatiivipiireissä pahennusta siksi, että se kuvasi maan hallinnon niin julmana.

Maailmanlaajuisesti menestynyt selviytymiselokuva on taitava draama vaietusta aiheesta. Maapallon toisella puolella aboriginaalien kärsimykset eivät ole läpikotaisin tuttuja, mutta alkuperäisväestön kaltoinkohtelu on tuttua meilläkin. Tällaisia kertomuksia tarvitaan, etteivät kolkot kohtalot unohtuisi ja toistuisi. Mutta minne tarina on toistaiseksi johtanut? Australia on pyytänyt harjoittamaansa rotuerottelupolitiikkaa anteeksi vasta 2000-luvulla ja viime vuosina entisille lapsille on maksettu korvauksia elinikäisistä traumoista. Rasismin vaurioita paikataan vielä pitkään.

Pisteytys: 8/10

No Man's Land ─ Ei kenenkään maa (2001)

Ohjannut Danis Tanovic

Ranska, Bosnia ja Hertzegovina, Italia, Belgia, Iso-Britannia & Slovenia 2001, 98 min.

Sota, Komedia, Draama

Pääosissa: Branko Djuric, Rene Bitorajac, Filip Sovagovic

Who started the war?

 

Jugoslavian hajoamissodat riipivät Balkanin niemimaata. Eräällä sumuisella taistelukentällä kourallinen bosnialaissotilaita eksyy suoraan serbijoukkojen tulilinjalle. Kaoottisen kohtaamisen jälkeen hylätyssä juoksuhaudassa ei-kenenkään-maalla piileksii kolme sotilasta: bosnialainen konkari Čiki (Djuric), serbialainen alokas Nino (Bitorajac) ja kuolleeksi luultu Čikin toveri Cera (Sovagovic), joka makaa vaarallisesti laukeamistaan odottavan miinan päällä.

Ei kenenkään maa repii kitkerää huumoria kiperästä pattitilanteesta. Juoksuhaudassa apua odottavien sotilaiden keskinäinen epäluottamus on syvää ja haavat kipeitä, mutta tarinan tasapaino on täydellinen: synkkyys ja satiiri kietoutuvat toisiinsa. Kun juoksuhautaan lopulta saadaan hälytettyä YK:n rauhanturvaajia, perässä juoksee mediasirkus. Pienoiskonfliktissa unohtuu miinan päällä riutuva avuton Cera, joka edustaa kaikkia sodan jalkoihin jääneitä ihmispoloja.

 

Erinomaisesen vastaanoton saanut sotaelokuva on saanut viljalti kehuja tasapainoisesta käsikirjoituksestaan, eikä kehuja käy kiistäminen. Ei kenenkään maa kiersi ilmestyttyään filmijuhlia ja -festivaaleja, eikä suinkaan jäänyt ilman merkittäviä palkintoja. Kultaisen palmun ehdokkuus tosin ei kääntynyt voitoksi, mutta käsikirjoituspysti Cannesista tuli. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar lisäsi osaltaan kansainvälisen filmin tunnettavuutta. Vaikka teos kietoutuu kiinteästi 1990-luvun alun Serbian sekä Bosnian ja Hertzegovinan tilanteeseen, sodan kasvot ovat ajattomia. Ei kenenkään maa tuntuu jälleen ajankohtaiselta, kun pommit ovat palanneet Eurooppaan.

 

Pisteytys: 8/10

Joulukuun elokuvat 2022

Guillermo del Toro's Pinocchio
Ohjannut Guillermo del Toro

USA, Meksiko & Ranska 2022, 117 min.
Animaatio, Fantasia, Seikkailu, Draama

Pääosissa: Gregory Mann, Ewan McGregor, David Bradley

Guillermo del Toron Pinocchio kertoo uudelleen Carlo Collodin sadun (1883). Elokuva on saanut osakseen varsin kehuvat arvostelut, jotka ovat saaneet pontta Disneyn live-uusinnan (2022) epäonnistumisesta. Groteskiudestaan huolimatta del Toron versio on sydämellinen, jopa liiankin sentimentaalinen. Satua ja synkkyyttä sekoittava tarina ei aivan löydä tasapainoaan, eivätkä laulunumerotkaan istu kohdilleen. Hauskannäköisen animaation katselee silti todennäköisesti mieluummin kuin edellämainitun Disney-uusinnan.

 

Pisteytys: 6/10

Im Westen nichts Neues - Länsirintamalta ei mitään uutta

Ohjannut Edward Berger

Saksa, USA & Iso-Britannia 2022, 148 min.

Sota, Draama, Toiminta

Pääosissa: Felix Kammerer, Albrecht Schuch, Aaron Hilmer

Erich Maria Remarquen koskettava klassikkoromaani (1929) on saanut kolmannen filmatisointinsa. Tämä on aiheen ensimmäinen saksalaisversio, sillä edellisosat (1930 ja 1979) ovat voimakkaammin Hollywood-tuotantoa. Sotatantereilta haetaan rujoa realismia, mutta sotilaiden horjuviin mieliin kerronta ei pääse kunnolla käsiksi. Tunnelataus on lopulta varsin vaisu, vaikka sodan kauheutta alleviivataan miltei epäuskottavan paksuin vedoin mudalla ja verellä.

Pisteytys: 6/10

The Wonder - Ihme

Ohjannut Sebastián Lelio

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2022, 108 min.

Draama, Mysteeri

Pääosissa: Florence Pugh, Kíla Lord Cassidy, Tom Burke

Sebastián Lelion psykologinen draama tarkastelee toden ja tarinan suhdetta. Elokuva sijoittuu 1860-luvun irlantilaiselle syrjäseudulle, jossa filmi noukkii päähenkilökseen sairaanhoitaja Elizabeth Wrightin (Pugh). Naisen on määrä tarkkailla ihmeeksi väitettyä nuorta tyttöä (Cassidy), jonka kerrotaan elävän ruuatta jumalan armosta. Kertomuksien, uskon ja fiktion rajoilla tasapainoileva tematiikka on sinänsä lähtökohdiltaan kiehtovaa, mutta ajatusleikissä ei lopulta päästä juuri alkua pidemmälle. Vai avautuisiko tarina paremmin toisella katselulla?

Pisteytys: 6/10

Billie

Ohjannut James Erskine

Iso-Britannia 2019, 98 min.

Dokumentti, Biografia

Journalisti Linda Lipnack Kuehl keräsi 1970-luvulla valtavan haastatteluaineiston Billie Holiday -elämäkertaa varten. Opus jäi tekemättä, mutta tässä dokumentissa unohtuneet ääneet pääsevät estradille. Miksi laulajalegenda menehtyi vain 44-vuotiaana ja millaiset tragediat hänen elämäänsä varjostivat? Dokumentissa on kiintoisa lähtökohta ja sen päätähti on kiistaton legenda, mutta elokuvan toteutus ei innosta. Pitkäveteiseltä ja puolitekoiselta tuntuva filmi ei onnistu terävöittämään katsettaan Billien elämään ja taiteeseen, saati kertomaan siitä uudella tavalla.

 

Pisteytys: 5/10

Skavabölen pojat

Ohjannut Zaida Bergroth

Suomi & Saksa 2009, 123 min.

Draama

Pääosissa: Ilmari Järvenpää, Onni Tommila, Martti Suosalo

Kahden veljeksen onnelliset lapsuusvuodet katkeavat vanhempien eroon. Aikuisuuden kynnyksellä kipeät muistot ja vaietut salaisuudet palaavat jälleen mieleen. Zaida Bergrothin esikoisohjaus onnistuu aitoudessa ja näyttelijät ovat erinomaisessa terässä. Rusehtavaan 1970-luvun miljööseen vievä aikamatka palkittiin kahdella Jussilla, kässäristään ja äänisuunnittelustaan.

Pisteytys: 7/10

The Hobbit: An Unexpected Journey -
Hobitti: odottamaton matka
Ohjannut Peter Jackson
USA & Uusi-Seelanti 2012, 169 min. (ext. 182 min.)
Seikkailu, Fantasia
Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Rickhard Armitage

Hobitti: odottamaton matka aloittaa trilogiaksi venytetyn elokuvasarjan, joka perustuu J.R.R. Tolkienin Hobittiin (1937). Seikkailun päähenkilöksi riuhtaistaan mukavuudenhaluinen hobitti Bilbo Reppuli (Freeman), jonka matka vie kääpiöjoukon matkassa kohti Lohikäärmevuoren vaaroja. Sadunomainen klassikko on kääntynyt sangen toiminnantäyteiseksi hulinaksi, joka kuitenkin välttää viihteenä. Extended-versiossa on laulelmakohtauksia, jotka tasapainottavat vauhdikasta tunnelmaa.

Pisteytys: 6/10

The Hobbit: The Desolation of Smaug -

Hobitti: Smaugin autioittama maa

Ohjannut Peter Jackson

USA & Uusi-Seelanti 2013, 161 min. (ext. 186 min.)

Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Rickhard Armitage

 

 

Urhea retkikunta lähestyy vuorta, jonka uumenissa piilee kääpiöiden aarre. Vaan kuinka onnenkalu viedään mahtavan lohikäärmeen nenän edestä? Hobitti-sarjan väliosassa tarina ei etene paljolti, mutta kerronnan vähäisyyttä paikataan runsaalla toiminnalla. Se riittää pitämään katsojan vauhdissa mukana, vaikka välillä meno meinaa uuvuttaa. Näyttävä lohikäärmekohtaus on filmin kruunu. Viime näkemän moitin Hobittien efektivetoisuutta: liekö tuohon vuosikymmenessä turtunut, kun tällä kertaa CGI ei paljoa ärryttänyt, jos nyt muovisuus ei ihastutakaan.

 

Pisteytys: 6/10

 

The Hobbit: The Battle of the Five Armies -
Hobitti: Viiden armeijan taistelu

Ohjannut Peter Jackson

USA & Uusi-Seelanti 2014, 144 min. (ext. 164 min.)

Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Rickhard Armitage

 

 

 

Bilbo (Freeman) ystävineen joutuu suureen ja mahtavaan taisteluun, jossa ratkotaan Keski-Maan voimasuhteita. Spektaakkelia pedataan liiankin kauan ja itse sotiminen se vasta kestääkin! Yhden kaksintaistelun nähtyään on nähnyt ne kaikki, eikä lähes tunnin mittainen mäiskintä meinaa millään loppua. Elokuvasarjan päätösosa on tarinalliselta sisällöltään kaikkein köykäisin, vaikka edellisfilmissä jo luuli, ettei tästä voi enää tarina niukemmaksi mennä. Turhauttavan pitkäveteinen lopetus muutoin välttävän viihdyttävästi kerrotulle tarinalle.

Pisteytys: 4/10

Monsoon Wedding (2001)

Ohjannut Mira Nair

Intia, USA, Italia, Saksa, Ranska & Iso-Britannia 2001, 114 min.

Romantiikka, Komedia,  Draama

Pääosissa: Naseeruddin Shah, Lillete Dubey, Vijay Raaz, Shefali Shah

 

I just fell from grace.

 

Intialaisperheessä valmistellaan perheen ainoan tyttären ikimuistoista hääseremoniaa. Juhlahumun tuoksinnassa aistitaan salaisuuksia ja kätkettyä lempeä. Vanha suola janottaa eräitä, toisia kiehtoo uusi ihastus ja useimmat tahtoisivat vaan tanssia ja iloita. Järjestelty avioliitto osoittautuu pelottavaksi, mutta ainakin tässä iloisessa tarinassa kaikki taitaa lopulta asettua onnellisesti omiin uomiinsa.

Monsoon Wedding on iloisten lemmenleikkien kaoottista riemujuhlaa. Elokuva yhdistää Bollywood-musikaalia ja romanttista komediaa draamaan, joka tutkii intialaista yhteiskuntaa. Vaikka filmissä on selkeitä Bollywood-piirteitä, tarina ei ole täysin suoraviivainen eikä vaikeitakaan aiheita väistetä. Kaikki rakkaus ei pääty onneen, vaikka kovin syviin vesiin filmi ei sukellakaan. Köyhimmän Intian murheet ovat kaukana, mutta ylipäätään naisen asemaa pohditaan eri näkökulmista.

Kansainvälisen tuotantoprosessin myötä syntynyt elokuva menestyi oivasti maailmalla. Cannesissa ensi-iltansa saanut Monsoon Wedding palkittiin Venetsiassa peräti Kultaisella leijonalla, ja jokusia ehdokkuuksia tuli muistakin gaaloista eri puolilta maailmaa. Samettikukkien täyttämä romanttinen komedia on kepeän piristävää viihdettä, vaikka filmi ei jättänytkään minuun lähtemätöntä vaikutusta. Monipuolisesta ja monikielisestä elokuvasta ei ainakaan puutu värejä ja rytmejä!

Pisteytys: 7/10

A.I.: Artificial Intelligence ─ A.I. - Tekoäly (2001)

Ohjannut Steven Spielberg

USA & Iso-Britannia 2001, 146 min.

Scifi, Draama

Pääosissa: Haley Joel Osment, Frances O'Connor, Jude Law, William Hurt
 

I have a wish to make.

Tulevaisuuden maailmassa rantakaupungit ovat huuhtoutuneet mereen ja väkiluku on laskenut. Teknologian kehitys vyöryy silti eteenpäin ja erilaiset robotit täyttävät ihmiskunnan jättämät aukot. Uusin kokeellinen innovaatio on vanhempiaan ehdoitta rakastava lapsirobotti, jonka prototyyppi David (Osment) joutuu keinotekoisen perheensä hylkäämäksi.

A.I. - Tekoäly on eriskummallinen yhdistelmä Steven Spielbergiä ja Stanley Kubrickia. Elokuvan idean kehitteli Kubrick, jonka vuosikymmenten uurastus aiheen parissa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt jalostua lopulliseksi elokuvaksi. Kubrickin kuoleman jälkeen keskeneräisen elokuvaprojektin peri Spielberg, joka antoi tarinaan oman sävynsä: perinteinen sadun maailma nivoutuu kolkon futuristiseen scifiin, joka muuttuu tarinan edetessä lähes unenomaiseksi.

 

Ihmisyyden määreitä ja olemassaolon teemoja pohdiskeleva elokuva on lähtökohdiltaan kiinnostava, mutta toteutukseltaan kiusaannuttavan sentimentaalinen ja silti etäännyttävä. Elokuvan lukemattomat pohdinnat jäävät levälleen, eikä mikään aihio nouse johtavaksi teemaksi. Blade Runnerin (1982) kaltaisiin oivalluksiin filmi ei kohoa, vaikka maailma näyttää samankaltaiselta ja teemat ovat yhdenmukaisia. A.I. menestyi kuitenkin lippuluukuilla erinomaisesti ja monet kriitikotkin mieltyivät, joskaan eivät kaikki. 1001-listalta filmi hautautui unholaan jo vuonna 2005.

Pisteytys: 5/10