Avengers: Endgame (2019)

Ohjannut Anthony Russo & Joe Russo

USA 2019, 181 min.

Toiminta, Scifi, Seikkailu, Draama

Pääosissa: Robert Downey Jr., Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Chris Evans, Scarlett Johansson, Paul Rudd

 

I love you 3000.

 

Avengers: Infinity Warin (2018) tarina jatkuu synkissä merkeissä. Puolet universumin elävistä olennoista on kadonnut tuhkana tuuleen ja Kostaja-jengin rippeet yrittävät keksiä ratkaisun mahdottomaan ongelmaan. Vuodet vierivät ja toivo hiipuu, kunnes sankareiden pieni ystävä Ant-Man (Rudd) tupsahtaa takaisin kvanttimaailman syövereistä. Aikamatkustuksen avulla kaikki on sittenkin ehkä mahdollista pelastaa, vaikka se vaatii kipeitä uhrauksia yhteisen hyvän puolesta.
 

Avengers: Endgame on tarinaltaan edeltäjäänsä parempi, ehyempi ja merkityksellisempi. Hienoisia kauneusvirheitä on, kuten vaikkapa Thorin (Hemsworth) kiusallinen hahmokehitys ja ylipäätään huumorin kliseisyys. Rauhaa ja kiinnostavaa draamaa voisi olla enemmänkin, mutta supersankaritarinalta edellytetään mäiskettä. Valtaosin tappeluhurmio on kuitenkin säästetty loppuun. Ylipäätään kokonaisuus on kuitenkin lajityypissään onnistunut ja viihdyttävä.

Vuoden 2019 katsotuimmaksi elokuvaksi kohonnut Endgame on onnistunut päätös pitkälle, vuosikymmenen jatkuneelle elokuvasaagalle. Tai no päätös ja päätös  ─ elokuva sinetöi ainoastaan "The Infinity Sagan", jonka jälkeen alkanut  "The Multiverse Saga" on sekin paisunut jo yli kymmenellä elokuvalla ja liudalla sarjoja vain muutamassa vuodessa. Liioitellulta tuntuvassa tahdissa on jo väljähtänyt maku. Ehkäpä Endgame sittenkin oli todellinen päätösosa vielä jollain tapaa koossa pysyneelle supersankaritarinalle.

Pisteytys: 7/10

The Prestige (2006)

Ohjannut Christopher Nolan

Iso-Britannia & USA 2006, 130 min.

Draama, Mysteeri

Pääosissa: Christian Bale, Hugh Jackman, Michael Cain, Scarlett Johansson, David Bowie

Now you're looking for the secret.

Robert Angier (Jackman) ja Andrew Borden (Bale) ovat taitavia taikureita, joiden työtoveruus muuttuu katkeraksi kaunaksi erään epäonnisen tempun jälkeen. Miehet jatkavat uraa tahoillaan, toisiaan kateellisena vakoillen, kunnes sabotaasi menee liian pitkälle. Draama tiivistyy Bordenin kehittelemän teleporttitempun ympärille, jonka salaisuuden Angier aikoo selvittää vaikka henkensä uhalla.

Christopher Nolanin draaman aikatasot rakentuvat taitavasti. Juoni purkautuu takaperin; ei yhtä kryptisesti kuin Mementossa (2000), mutta ideassa on samoja kaikuja. The Prestige on onnistunut silmänkääntötemppu itsessään, sillä salaisuuksia varjellaan melko loppumetreille. Niiden paljastuessa tosin huomaa sen, mitä tarinan taikuritkin varoittavat: taika raukeaa ja salaisuudet muuttuvat arvottomiksi, kun ne tietää. Se ei silti täysin laimenna intoa katsoa elokuvaa uudemman kerran.

The Prestige ilmestyi melko pian Nolanin ensimmäisen megahitin The Batman Beginsin (2005) perään. Christian Bale oli juuri murissut valkokankaalla Batmanina, ja hän sopii tähänkin jurotusrooliin sikäli näpsäkästi. The Prestige jäi pienemmälle huomiolle kuin menestyksekäs Batman-trilogia, vaikka keräsikin ihan kelvot lipputulot. Elokuva nappasi Oscar-ehdokkuudet lavastuksesta ja kuvauksesta, sinänsä ihan syystä: filmi taltioi hienosti 1890-luvun hämyisen Lontoon, teatterien takahuoneet ja paikoin hulppeatkin esiintymislavat. The Prestige ei ole ikimuistoinen mestariteos, mutta siinä on viihdyttävää tyyliä.

Pisteytys: 7/10

Lost in Translation (2003)

Ohjannut Sofia Coppola

USA & Japani 2003, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Bill Murray, Scarlett Johansson

I just don't know what I'm supposed to be.

Tokiolaisessa luksushotellissa valvotaan. Elokuvatähti Bob Harris (Murray) on Japanissa kuvaamassa viskimainoksia, mutta kärsii yksinäisyydestä ja unettomuudesta. Hotellin baarissa Bob tapaa Charlotten (Johansson), joka tappaa aikaa odotellessaan valokuvaajamiehensä keikkaputken päättymistä. Kaksikon välille syntyy öinen ystävyys: kumpikin on on tullut elämässään taitekohtaan, jota ympäröivän kulttuurin vieraus entisestään korostaa. Eksyminen on mukavampaa yhdessä.

Lost in Translation on unenomainen välitila jossain yksinäisyyteen vetäytymisen ja toisen ihmisen kaipuun rajalla. Hotellissa elämisen limbo on täydellinen tila kertomukselle, jossa koetaan irrallisuutta maailmasta, arjesta ja omasta itsestä. Elokuva täyttyy välinpitämättömästä haahuilusta ja vetelehtimisestä, mutta tylsyys on kerronnasta kaukana. Harhailua taitavasti tunnelmoiva Lost in Translation jättää miellyttävästi tilaa erilaisille tulkinnoille ja pohdinnoille, joita päähenkilöiden matkassa vellominen herättää.

 

Sofia Coppolan (s. 1971) elokuvaura alkoi verrattain varhain, sillä hänen isänsä Francis Ford Coppola nosti mieluusti tyttärensä pieniin rooleihin elokuvissaan. Nuorempi Coppola seurasi lopulta isänsä jalanjälkiä ohjaajanpallille; Lost in Translation on vasta Coppolan toinen kokopitkä ohjaustyö. Kriitikot ottivat elokuvan vastaan mielihyvin ja Coppolalle ojennettiin parhaan käsikirjoituksen Oscar. Kerronta on tunnelmallista, hauskaa, haikeaa ja hetkittäin sydänalaa lämmittävää. Taitavaa tarinaa tukevat rooleihinsa loistavasti istuvat näyttelijät, tyylikäs kuvavirta ja täydellisen unelias soundtrack.

Pisteytys: 9/10