The King of Comedy - Koomikkojen kuningas (1982)

Ohjannut Martin Scorsese

USA 1982, 109 min.

Draama, Rikos, Komedia

Pääosissa: Robert De Niro, Jerry Lewis, Sandra Bernhard

 

Better to be king for a night than schmuck for a lifetime.

 

Koomikon urasta haaveileva Rupert Pupkin (De Niro) päättää ryhtyä elämään unelmaansa, ja tunkeutuu väkisin idolinsa Jerry Langfordin (Lewis) tietoisuuteen. Pitkän uran tehnyt Langford sivuuttaa Pupkinin jälleen yhtenä rasittavan määrätietoisena fanina, mutta tästä miehestä ei pääsekään eroon noin vain. Sairaalloisen intohimoisen Jerry-fanin Rita Keanen (Bernhard) avulla Pupkin kidnappaa Langfordin kiristääkseen itselleen tähtiesiintyjän paikan tämän tv-ohjelmassa.

Jos tarina kuulostaa tutulta, se johtunee siitä, että tuoreehko hittileffa Jokeri (2019) kopioi tarinansa muun muassa tästä filmistä. Koomikkojen kuningas ei tuuppaa aihettaan esille yhtä alleviivaavasti kuin Jokeri, mutta vähäeleisyys säväyttääkin usein paremmin. Rupert Pupkinin itsevarman showmiehen elkeet muuttuvat piinaavan ahdistaviksi ja epäusko jäytää katsojaa. Mikä kaikki on kuvitelmaa, mikä totta? Tarina ei onneksi päästä liian helpolla, vaan pakottaa ajattelemaan. Hilpeän mustan komedian ja melko riipaisevankin draaman yhdistelmä toimii erinomaisesti.

Koomikkojen kuningas käsittelee nokkelasti julkisuuskuvien luomaa harhaa. Koomikko Jerry Lewis onnistuu pelottavan vakavassa roolissaan ja Robert De Niro loistaa karmivan hyvätapaisena koomikontekeleenä. Koomikkojen kuningas on näyttelijöidensä show, eikä esimerkiksi De Niron suoritus häviä lainkaan Taksikuskin (1976) erinomaiselle roolityölle. Elokuva ei ilmestyessään juuri menestynyt, eikä se vieläkään ole Martin Scorsesen tunnetuimpien teosten joukossa. Sääli, sillä Koomikkojen kuningas on monella tapaa onnistunut ja yhä ajankohtainen elokuva.

Pisteytys:
8/10

The Nutty Professor - Tohtori Jerry ja Mr. Hyde (1963)

Ohjannut Jerry Lewis
USA 1963, 107 min.
Komedia, Romantiikka, Scifi
Pääosissa: Jerry Lewis, Stella Stevens, Del Moore, Kathleen Freeman

To love yourself is the beginning of a life-long romance.

Julius F. Kelp (Lewis) on erikoisia kokeita harrastava professori, joka haluaisi karistaa nössön maineen hinteliltä harteiltaan. Muutos onnistuu erikoisella ihmelääkkeellä, joka tempaa Kelpin Jekyll ja Hyde -tarinan tapaiseen kaksoiselämään. Liemensä avulla Kelp muuttuu egoistiseksi Buddy Loveksi, jonka nyrkit ovat terästä ja alkoholin sietokyky loputon. Tietenkin kuvioissa on myös kaunis tyttö, Kelpin oppilas Stella Purdy (Stevens), jonka sydämen vain Buddy Love voi valloittaa. Vai voiko?

Tohtori Jerry ja Mr. Hyde on tyylipuhdas Jerry Lewis -komedia, jossa maestro itse hääräsi kaksoisroolinsa ohella käsikirjoittajana, ohjaajana ja vielä osittaisena tuottajanakin. Lewis revittelee ideoidensa kanssa railakkaasti ja pääsee käyttämään mihin tahansa toilailuun taipuvan fyysisyytensä koko repertuaaria ─ vaikka apuun tarvitaan hieman erikoisefektejäkin. Visuaalisesti elokuva on pirskahtelevan värikästä pop-kuvastoa, joka räikeydessään luo hauskat puitteet hupsulle tarinalle. Juoni nyt voisi olla parempikin, mutta tällaiseen kohellukseen se on ihan riittävä kehys.

1960-luvulla suosionsa huippuajoista nauttineen Jerry Lewisin neljäs kokopitkä ohjaustyö on muodostunut aikojen saatossa koomikon tunnetuimmaksi teokseksi. Siitä on vallan hyvä aloittaa tutustuminen ilveilijän tuotantoon, jos Lewisin komiikka on aiemmin jäänyt vieraaksi. Noin kolme vuosikymmentä myöhemmin Lewis palasi Tohtori Jerry ja Mr. Hyden tarinan äärelle uudelleen, tosin vain taustatuottajan roolissa: valkokankaille lipui Eddie Murphyn läskivitseille rakentuva uusintaversio Pähkähullu professori (1996), josta tuli ainakin lipputuloissa mitaten yksi vuoden hittielokuvista.

Pisteytys:

8/10

The Ladies Man - Jerry naisten miehenä (1961)

Ohjannut Jerry Lewis
USA 1961, 95 min.
Komedia
Pääosissa: Jerry Lewis, Kathleen Freeman, Pat Stanley, Helen Traubel

Geronimo! Ma!

Herbert H. Heebert (Lewis) on naisia pelkäävä herkkä nuorukainen, joka päätyy vahingossa työskentelemään nuorten naisten asuntolaan. Kun kehystarina on polkaistu käyntiin, sattuu asuntolassa yhtä sun toista kohellusta aina tv-showsta hieman absurdeihin tanssinumeroihin. Asuntolaelämän seuraaminen on hauskaa myös siksi, että lavasteena toimii valtava, kirjaimellisestikin neljännen seinän rikkova nukketalo!

Jo elokuvan alkukohtaus antaa ymmärtää, että luvassa oleva huumori perustuu suurelta osin slapstick-henkiseen kohellukseen. Monenlaiseen irveeseen ja solmuun taipuvan Jerry Lewisin fyysinen elastisuus onkin tässä elokuvassa suorastaan parhaimmillaan. Tarinan hahmot perustuvat hienoisiin stereotyyppeihin, mutta pelkät ihmisten ulkonaiset piirteet eivät onneksi ole komedian varsinainen moottori. Silmiinpistävää toki on Lewisin osuva leikittely sukupuolirooleihin liittyvillä odotuksilla, joita koomikko käsittelee myös elokuvissa Jerry sai kolmoset (1958) ja Jerry Tuhkimona (1960). Hauskan Baby-vitsin kautta löytyy lisäksi yhteys samankaltaiseen komediaklassikkoon Hätä ei lue lakia (1938), jossa sukupuolirooleja ravistellaan oikein kunnolla.

Jerry naisten miehenä tarjoaa parhaimmillaan hauskan vauhdikasta rytmiä, mutta harmillisesti tempo hyytyy pariin otteeseen junnaamaan paikoilleen yhtä ja samaa vitsiä. Olen sanonut saman aiemminkin, mutta sanottakoon jälleen, että Lewisin kohellukset upposivat kuin kuuma veitsi voihin joskus kymmenkesäisenä. Hauskaa Lewis-komedioiden parissa toki on yhäkin, osittain ehkä lapsuusnostalgian vuoksi, mutta kokonaisuus enemmän hymyilyttää kuin kuoliaaksinaurattaa. Kritiikistäkin huolimatta Jerry naisten miehenä on silti kekseliäisyydessään koomikon parhaimmistoa, joten eiköhän tämän touhotuksen äärelle tule vielä joskus palattuakin.

Pisteytys:
8/10

Artists and Models - Vaarattomia vakoilijoita (1955)

Ohjannut Frank Tashlin
USA 1955, 109 min.
Komedia, Romantiikka, Musikaali
Pääosissa: Dean Martin, Jerry Lewis, Dorothy Malone, Shirley MacLaine

Those lovely lips, those red inviting, lucious lips!

Rick (Martin) ja Eugene (Lewis) ovat ystävykset, jotka yrittävät elättää itsensä taiteilijoina New Yorkissa. Rick on taidemaalari ja Eugene puolestaan haaveilee tekevänsä lastenkirjoja, mutta käyttää todellisuudessa kaiken aikansa sarjakuvien lukemiseen. Rickin ura lähtee nousuun, kun hän keksii ryhtyä piirtämään sarjakuvia Eugenen villeistä supersankariunista. Tarinat äityvät niin mielikuvituksellisiksi, että lopulta jopa joukko agentteja kiinnostuu sarjakuvien sisällöstä.

Dean Martin (1917─1995) ja Jerry Lewis (1926─2017) muodostivat menestyksekkään koomikkoparin, jonka suosio perustuu Martinin charmikkaan laulun ja Lewisin ilmeikkään slapstickin lyömättömään yhdistelmään. Kaksikko aloitti yhteistyönsä yökerhoissa ja radiolähetyksissä 1940-luvulla ja vuosikymmenen lopulla show siirtyi luontevasti televisioon. Vuosina 1949─1956 parivaljakko ehti tähdittää yhdessä kuuttatoista elokuvaa, joista Vaarattomia vakoilijoita on jo kolmanneksi viimeinen. Elokuvan ohjannut Frank Tashlin jatkoi sittemmin yhteistyötä Lewisin soolokomedioiden ohjaajana (mm. Jerry sai kolmoset, 1958).

Lapsena suorastaan rakastin Jerry Lewisin energistä ilveilyä, mutta varttuneemmalla iällä toilailu paikoin jopa ärsyttää ─ vaikka onhan koomikon vauhdissa toki hetkittäin oma viehätyksensä. Dean Martinin italoromanttisiin lauluihin ei sentään voi kyllästyä. Kaksikon erikoinen balanssi kuljettaa monisäikeistä tarinaa sujuvasti eteenpäin, vaikka toisinaan juoni on jo vaarassa ajautua tuuliajolle. Loppun kuitenkin selvitään jotakuinkin kunnialla. Villi ja värikäs Vaarattomia vakoilijoita osuu mainiosti aikakautensa ytimeen kaikkine sarjakuvatouhuineen, agentteineen ja tanssinumeroineen. Erityisen ajattomalta elokuva ei kuitenkaan tunnu, mutta tuskinpa kaikkien viihdetuotosten tarvitseekaan aina puhutella inhimillisyyden syvimpiä tuntoja. Kelpoa ajanvietettä kuitenkin.

Pisteytys:

7/10