9. luukku: 70 vuotta sitten (Mies, jonka minulle annoit, 1954)

Does your wife really want you to play this part?

 

Elokuva-aikakone saapuu 70 vuoden taa, jolloin rapakon takana räjähtivät uuden aikakauden hittisävelet. Rockin räjähtävä voima oli kuplinut pinnan alla hyvän tovin, mutta viimein vuoden 1954 kevään  korvalla Bill Haley & His Comets täräyttivät rock-ajan alkaneeksi hitillään Rock Around Clock ja kesällä tahteja seurasi Elvis That's All Right -coverillaan.

Suomessa rock ei vielä ollut rajaton riemu. Sota-ajan varjot olivat pitkiä, mutta sentään vuonna 1954 säännöstely loppui ja kahvikin virtasi taas vapaana. Sen sijaan "kirjallinen jatkosota" oli vasta alkamassa, kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas julkaistiin marraskuussa ja Helsingin Sanomien joulukuinen kritiikki "Purnaajan sota" aloitti kiivaan keskustelun sotatodellisuuden kuvaamisesta. Kulttuurin parissa jatketaan, sillä päivän elokuva vie teatterimaailmaan!

 

 

The Country Girl - Mies, jonka minulle annoit
Ohjannut George Seaton

USA 1954, 104 min.

Draama

Pääosissa: Bing Crosby, Grace Kelly, William Holden

 

 

 

 

Näyttelijä Frank Elgin (Crosby) raivaa tietään takaisin teatterilavalle, mutta paha alkoholismi ja menneisyyden traumat ovat onnen tiellä. Frankin Georgie-vaimo (Kelly) haluaa auttaa miestään, mutta uskooko hän enää viinanhuuruisen miehensä kykyihin? Karille ajautunut avioliitto joutuu kovaan koitokseen, kun Frankille viimein avautuu tilaisuus päästä Broadwayn parrasvaloihin.

Mies, jonka minulle annoit on teemoiltaan hieman samankaltainen kuin saman vuoden Tähti on syntynyt (1954) ─ molempien näyttämökulisseissa kukoistavat kilvan alkoholismi ja rakkaussuhteet. Tämä elokuva ei kuitenkaan keskity tähteyteen, vaan painavaan ihmissuhdedraamaan. Elokuvan näyttelijät, aikansa suuret tähdet, tulkitsevat väkevästi kertomuksen synkkiä teemoja.

Elokuvan aikalaismenestys oli erinomaista: filmi oli yksi vuotensa katsotuimpia ja se palkittiin lisäksi kahdella Oscarilla (käsikirjoitus & Grace Kellyn pääosa). Sittemmin elokuvan maine on jatkunut. Mies, jonka minulle annoit on listattuna esimerkiksi New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalla. Elokuva on pätevästi näyteltyä, vakuuttavaa draamaa, mutta ei lajinsa ikimuistoisin. Sinänsä elokuva ansaitsi Oscarinsa mutta kilpailijat ällistyttävät: kuinka ihmeessä Judy Garlandin suuri paluurooli hävisi Grace Kellylle ja miten niin tämä käsikirjoitus voitti Takaikkunan (1954)? Vaan sellaista on akatemiapystien maailmassa ja Hollywoodin kulisseissa!

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 5 - 90 vuotta sitten (King of Jazz, 1930)

America is a Melting Pot of music!

Jos 2020-luku on alkanut kurjasti, eipä 1930-lukukaan alkanut kovin hilpeissä merkeissä. Yhdysvalloista edellisvuonna alkanut suuri lama tuntui Suomessakin asti pula-aikana, ja jouduttiinpa kotomaassamme sietämään vielä Lapuan liikettä ja poliittista terroria. Lama-ajan kurjuteen voi eläytyä vaikka katsomalla vuosikymmentä myöhemmin tehdyn filmin Vihan hedelmät (1940) ─ parhaimmillaan asetelma voi luoda toivoa, sillä onpa sitä ennenkin selvitty ties mistä. Synkistelyn vastapainoksi päivän elokuva kuitenkin tarjoaa kaivattua todellisuuspakoa hilpeän revyyn merkeissä!

King of Jazz

Ohjannut John Murray Anderson & Walter Lantz

USA 1930, 99 min.

Musikaali, Komedia

Pääosissa: Paul Whiteman, John Boles, Laura La Plante

Jazzmuusikko Paul Whitemanin leikekirja avautuu ja päästää valloilleen hupsujen sekä romanttisten sattumusten sarjan. Lavamusikaalin tyylillä luotu King of Jazz voisi olla suora näytös teatterilavalta, mutta elokuvaformaattia on hyödynnetty tuomalla mukaan erilaisia trikkikohtauksia ja hieman animaatiotakin. Erilaisissa numeroissa on tarjolla "jotain jokaiselle" ja koko näytäntö huipentuu mahtipontiseen Amerikka kulttuurien sulatusuunina -musiikkinumeroon.

King of Jazz on aikansa harvoja värifilmejä ja ylipäätään ilmestymisaikaansa nähden teknisesti kunnianhimoinen teos. Elokuva voitti Oscarin tyylikkäistä lavasteistaan, joissa ihmiset välillä muuttuvat muurahaisiksi ja toisinaan jättiläisiksi. Muutoin elokuva sai hieman ristiriitaisen vastaanoton, sillä kunnianhimoinen tuotanto koettiin jo hieman yliampuvaksi. Lamaa puolestaan voidaan syyttää siitä, etteivät lipputulotkaan olleet aivan odotetut. Elokuvan ajoitus oli väärä.

Tyylikkäästi tehdyn revyyn idea on hauska, vaikka sen yksittäiset osiot eivät sinällään olekaan erityisen ikimuistoisia tai nokkelia. Tkinehtävänsä elokuva silti täyttää edelleenkin, sillä arjen huolet unohtuvat kivojen tanssinumeroiden ja hyvän musiikin myötä. Klassisen viihteen ystäville King of Jazz tarjoaa siten aivan mukavaa todellisuuspakoa. Lopuksi mainittakoon knoppitietona, että legendaarinen Bing Crosby tekee elokuvassa ensiesiintymisensä pienen lauluroolin myötä.

Pisteytys: 7/10

Luukku #18 - Joulumusikaalit

Tässä joulukalenterissa on esitelty erilaisia joululauluja sekä elokuvia, joissa musiikki on tärkeässä roolissa. Ylipäätäänkin vaikuttaa siltä, että jouluelokuvista suuri osa on musikaaleja tai ainakin pitää sisällään enemmän tai vähemmän ikimuistoisia musiikkinumeroita. Maanantaina esittelin White Christmas -hitin tarinan, ja tänään sille on luvassa jatkoa. Valkeaa joulua -elokuva nimittäin on väkerretty hittibiisin pohjalta.

White Christmas - Valkeaa joulua

Ohjannut Michael Curtiz

USA 1954, 120 min.

Musikaali, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Bing Crosby, Danny Kaye, Rosemary Clooney, Vera-Ellen, Dean Jagger

Valkeaa joulua on nimensä mukaisen hitin jälkilämmittelyä suurten lipputulojen toivossa. Elokuva jatkaa Ravintola Vapaa-ajan (1942) viitoittamalla tiellä, jossa Valkeaa joulua tai White Christmas -sävelmä alunperin kuultiin. Tuo elokuva on myös toiminut inspiraationa tämän filmin juonelle. Päärooleihinkin kaavailtiin tuttua kaksikkoa Bing Crosbya ja Fred Astairea, joskin jälkimmäinen kieltäytyi kunniasta. Elokuvan kannalta se on sääli, sillä tuuraaja Danny Kaye (vaikka ihan hyvä koomikko onkin) ei millään täytä flirttailevan ja itsevarman Astairen steppikenkiä. Hassua kyllä, kehnommista lähtökohdistaan ja toteutuksestaan huolimatta tämä elokuva vaikuttaa olevan jopa tunnetumpi kuin rutkasti parempi Ravintola Vapaa-aika!

Koska White Christmas -sävelmä löi tiensä menestykseen eritoten koti-ikävästä kärsivien sotilaiden myötävaikutuksella, on tämä muistettu myös elokuvan juonessa olennaisena tekijänä. Viihdealalle suuntautuneet Bob (Crosby) ja Phil (Kaye) tutustuvat rintamalla, ja kotiuduttuaan ryhtyvät esiintymään yhdessä. Parivaljakko lyöttäytyy yhteen sisarusten Bettyn (Clooney) ja Judyn (Vera-Ellen) kanssa, ja lopulta nelikko päätyy puuhaamaan vauhdikasta esitystä Bobin ja Philin kenraaliystävän (Jagger) omistamassa hotellissa - joka muuten on sama paikka, kuin Ravintola Vapaa-ajassa. Romantiikkaviritelmät ja luminen joulu meinaavat jäädä vain haaveiksi, ja kaikkia myös huolettaa kenraalipolon surkea elämä hiljaisessa hotellissa. Mutta tietenkin jouluna kaikki toiveet täyttyvät! Valkeaa joulua on juoneltaan sen verran ennalta-arvattava, ettei kenellekään varmaan tule yllätyksenä sen väkinäisen liikuttava finaali suudelmineen ja lumisateineen.

Elokuvan tarina ei ole kovin kummoinen; pikemminkin se on vain taustakehys mahtipontisille musikaalinumeroille, jotka kieltämättä ovat mukaansatempaavia. Päätähdillä on kullakin omat vahvuutensa: Kaye on hauska, Crosby ja Clooney laulavat upeasti ja Vera-Ellen on lahjakas tanssija. Onnistuneista elementeistä huolimatta Valkeaa joulua on kokonaisuutena keskinkertainen elokuva, joka vieläpä haiskahtaa vahvasti rahastukselle. Tästä kertovat ainakin yleisöiden kosiskelu sotilaiden urheutta ja ystävyyttä ylistämällä, ja ylipäätään hittisävelmän maineella ratsastaminen.

Pisteytys:

6/10

Luukku #14 - White Christmas

White Christmas tai suomalaisittain Valkeaa joulua on yksi rakastetuimpia ja tunnetuimpia joululauluja. Irving Berlin sävelsi tuon kauniin haikean laulun vierailtuaan joulunaikaan helteisessä Kaliforniassa. Sävelmä päätyi elokuvaan Ravintola Vapaa-aika (1942), ja eritoten koti-ikävästä kärsivien sotilaiden ansiosta tuosta Bing Crosbyn esittämästä laulusta tuli vähitellen hitti. White Christmas voitti myös parhaan laulun Oscarin ja on kohonnut useilla listoilla parhaiden elokuvasävelmien kärkisijoille. Ja mainio joululaulu se onkin!

Innostuin tapani mukaan palailemaan ilmiön juurille ja katsoin tuon elokuvan, jossa White Christmas ensimmäistä kertaa on kajahtanut. Tai itse asiassa Bing Crosby esitti sävelmän ensimmäistä kertaa jo vuonna 1941, mutta tuolloin se ei vielä saanut ansaitsemaansa huomiota osakseen. Luettakoon siis Ravintola Vapaa-aika ensimmäiseksi huomionarvoiseksi White Christmasin esitystilanteeksi.

Holiday Inn - Ravintola Vapaa-aika

Ohjannut Mark Sandrich

USA 1942, 100 min.

Romantiikka, Komedia, Musikaali

Pääosissa: Bing Crosby, Fred Astaire, Marjorie Reynolds, Virginia Dale, Walter Abel

Jim Hardy (Crosby) ja Ted Hanover (Astaire) ovat esiintyviä viihdetaiteilijoita, jotka rakastuvat molemmat kollegaansa Lila Dixoniin (Dale). Lila valitsee tanssitaitoisen Tedin, ja Jim muuttaa maalle nuolemaan haavojaan. Kitkerien aatosten väistyessä Jim saa loistoidean ravintolasta, joka olisi avoinna vain juhlapyhinä. Projektinsa myötä Jim tapaa Linda Masonin (Reynolds), johon lopulta rakastuu. Pian kuitenkin Ted iskee silmänsä myös Lindaan...

Ravintola Vapaa-Aika on täynnä viehättävää tunnelmaa ja upeita tanssinumeroita, Irving Berlinin loistavalla musiikilla höystettynä. Ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen klassikko, eikä vain sen yhden tunnetun laulun vuoksi! White Christmas -sävelmän suosio johti muuten lopulta siihen, että vuonna 1954 tehtiin samanniminen elokuva, joka juoneltaan pohjaa hyvin löyhästi tähän Ravintola Vapaa-aikaan. Myös tuossa elokuvassa nähdään Bing Crosby pääroolissa, joskin Fred Astaire kieltäytyi kunniasta nähtyään arveluttavalta vaikuttavan käsikirjoituksen.

Tässäkin elokuvassa juonen rakkaussotkut ovat kyllä hienoisesti hölmöjä, mutta kepeän tunnelman vuoksi pienet epäuskottavat typeryydet eivät haittaa liikaa. Ravintola Vapaa-aika ei nouse Mark Sandrichin ohjaaman Top Hatin (1935) tasolle, mutta mikäli nauttii näistä Fred Astairen ja Bing Crosbyn tähdittämistä romanttisista musikaalikomedioista, suosittelen tätäkin katsottavaksi. Joulutunnelman lisäksi elokuvassa käydään läpi kaikenlaisia (yhdysvaltalaisia) juhlapyhiä sopivine sävelmineen, joten toki elokuvan voi katsoa muutoinkin kuin joulutunnelmissa.

Pisteytys: 8/10