sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Notorious - kohtalon avain (1946)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1946, 101 min.
Jännitys, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Ingrid Bergman, Cary Grant, Claude Rains

Another drink?
Saksalaissyntyinen Alicia Huberman (Bergman) suree natsivakoojana tuomittua isäänsä ja hukuttaa murheensa alkoholiin. Alician elämään tulee käänne, kun hän rakastuu T. R. Devliniin (Grant), natsirikollisia etsivään agenttiin. Lemmensuhde syvenee ja Devlinin vaatimuksesta Alicia suostuu lopulta lähtemään vakoojaksi Rio De Janeiroon. Työ ei ole helppoa ja Alicia joutuu peräti avioitumaan isänsä vanhan natsituttavan Alex Sebastianin (Rains) kanssa, joka tosin on jo pitkään rakastanut Aliciaa. Mutta kenen rakkaus on aitoa ja kenen lempi on pelkkää velvollisuuden vuoksi näyteltyä teatteria?

Notorious - kohtalon avain on Alfred Hitchcockin parhaimmistoa. Se on rauhallisella tempolla etenevä ihmissuhdedraama, mutta samalla myös huima agenttiseikkailu, jossa piinaavaa jännitystä luodaan upean vähäeleisesti ja ilman ihmeempiä toimintakohtauksia. Henkilöiden monisyiset motiivit kiehtovat, ja siitä syystä elokuva tuntuu myös aidolta - elämä kun on täynnä vaihtelevia tilanteita, taustatekijöitä ja myös absurdeja käänteitä, kylmää harkintaa ja kuumia tunteita. Syvällisemmän pohdinnan lisäksi Notorious käy myös erinomaisesti puhtaasta viihteestä. Esimerkiksi Hitchcockille tuttuja elementtejä piisaa ja niitä on myös hauska bongailla! Näitä ovat muun muassa ohjaajan itsensä lyhyt cameo, vanha kunnon MacGuffin -elementti ja tutut teemat, kuten antagonistin omituinen äiti-suhde. Yhtymäkohtia löytyy myös muihin Hitchcockin elokuviin. Mieleen tulee vahvasti vuotta aiemmin ilmestynyt Noiduttu (1945) sekä reilua vuosikymmentä myöhemmin tehty Psyko (1960).

Mainittakoon muuten myös, että Notorious on Hitchcokin ensimmäinen Hollywood-elokuva, jossa hänellä oli täysin vapaat kädet toteuttaa ainutlaatuisia visioitaan. Pääosanäyttelijät olivat luonnollisesti ohjaajan itsensä valitsemia, ja koko kööri tekee kyllä loistavaa työtä. Eritoten Bond-faneille tätä elokuvaa voi muuten suositella lämpöisesti. Devlinistä tulee nimittäin vahvasti mieleen tuo nykypäivänä kaikille tuttu agentti 007, jonka Ian Fleming loi 1950-luvun alussa. Cary Grantia kaavailtiinkin ensimmäiseksi Bondiksi, mutta harmillisesti näyttelijä kieltäytyi. Sean Connerystä leivottiin lopulta loistava Bond, joskin Grant olisi ollut roolissa varmasti huikea. Tätä menetystä voi kuitenkin fiilistellä vaikka sitten Notoriouksen äärellä.

Pisteytys:
9/10

torstai 17. maaliskuuta 2016

The Killers - Tappajat (1946)

Ohjannut Robert Siodmak
USA 1946, 97 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Burt Lancaster, Ava Gardner, Edmond O'Brien

I'm poison, Swede, to myself and everybody around me!
Pikkukaupunkiin saapuu kaksi kovanaamaa, jotka murhaavat Ole "Swede" Anderssonin (Lancaster), hiljaisen kaverin, joka on työskennellyt kaikessa rauhassa paikallisella huoltamolla. Outo juttu herättää vakuutusetsivä Jim Reardonin (O'Brien) huomion. Miksei Swede tehnyt elettäkään paetakseen? Kuka Swede oikeastaan edes oli? Kummallisen murhajutun taustalta paljastuu kokonainen rikosvyyhti.

Tappajat pohjautuu Ernest Hemingwayn samannimiseen novelliin (1927). Napakan tarinan filmiadaptaatio oli menestys ja Oscar-ehdokkuuksiakin sille tuli peräti neljä. Rikosmysteeri on laadukasta ja takuuvarmaa jännärikamaa, jonka ratkeamista on kiinnostavaa seurata. Varsinkin elokuvan alku on huikea, mutta harmillisesti rautainen ote lipeää aavistuksen verran loppua kohden. Tätä selittää se, että elokuvan alku kertoo Hemingwayn tarinan kokonaisuudessaan ja loppufilmi on käsikirjoitettu sen jatkoksi; takaumien kautta kerrottava tarina jäjittelee tyylillisesti Citizen Kanea (1941). Lopputulos ei ole täydellinen, mutta silti täysin kelvollinen. Saksalaissyntyinen, mutta juutalaisena kansallissosialismia Yhdysvaltoihin paennut ohjaaja Robert Siodmak teki Hollywoodissa lukuisia hyviä film noireja, joista Tappajat on yksi tunnetuimpia. Syynä elokuvan ikimuistoisuuteen lienee herkullisen toimiva paketti: Hemingwayn tarina, Miklós Rózsan laadukas musiikki, hienot miljööt valoineen ja varjoineen, sekä näyttelijäkaksikko Burt Lancaster ja Ava Gardner, joiden kemiat natsaavat mahtavasti yhteen. Molemmille Tappajat myös merkitsi tärkeää käännettä näyttelijänuralla.

Tappajat on ensimmäinen elokuva, jossa legendaarinen Burt Lancaster esiintyy. Newyorkilaissyntyinen Lancaster (1913-1994) aloitti esiintymisuransa parikymppisenä nuorukaisena sirkuksessa ja teatterissa. Sodan jälkeen Lancaster sai roolin Broadway-näytelmästä, josta hänet bongasi Tappajat-elokuvaan näyttelijöitä etsivä Hollywood-agentti Mark Hellinger. Komea Lancaster vakuutti katsojat siinä määrin, että Tappajien jälkeen hän ehti samana vuonna esiintyä vielä kahdessa muussakin filmissä. Lancaster jatkoi elokuvauraansa sangen aktiivisena aina vuoteen 1989 saakka ja vielä 1990-luvun alussakin hän näytteli muutamassa tv-sarjassa. Valkokangaskarismansa ja ulkoisten avujensa lisäksi Lancaster tuli tunnetuksi muun muassa kovana naistenmiehenä ja Vietnamin sodan vastustajana. Mitä taas tulee Tappajien toiseen tähteen, Ava Gardneriin (1922-1990), hänkin oli Lancasterin tapaan oman aikansa seksisymboli. Köyhästä maanviljelijäperheestä Hollywoodiin ponnistaneen Gardnerin elokuvaura alkoi sattumien kautta vuonna 1941, mutta vasta Tappajat teki hänestä todellisen tähden. Myös Gardner esiintyi lukuisissa elokuvissa aina 1980-luvulle saakka. Lancasterin ja Gardnerin urat ovat hauskasti aika yhteneväisiä: molemmat aloittivat elämänsä vaatimattomissa oloissa, mutta ulkomuotonsa ansiosta pääsivät osaksi Hollywoodin loistoa ja julkisuuden paineita. Onko tämä se amerikkalainen unelma?

Pisteytys:
8/10

torstai 10. maaliskuuta 2016

A Matter of Life and Death - Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946)

Ohjannut Michael Powell & Emeric Pressburger
Iso-Britannia 1946, 104 min.
Fantasia, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: David Niven, Kim Hunter, Roger Livesey

One is starved for Technicolor up there!
Toisen maailmansodan tuoksinnoissa brittilentäjä Peter Carter (Niven) tekee kuolemaa. Tuonpuoleisessa tapahtuneen erheen vuoksi Peter jää kuitenkin elävien kirjoihin ja ehtii rakastuakin, ennen kuin kuolleiden valtakunnasta saadaan aikaiseksi lähettää joku korjaamaan harmillista virhettä. Peter ei tietenkään halua luopua onnellisesta elämästään, joten asiasta joudutaan järjestämään perusteellinen oikeudenkäynti.

Kysymys elämästä ja kuolemasta on Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin nokkela fantasiakuvaelma, jossa leikitellään nimensä mukaisesti elämällä, kuolemalla ja niiden rajapinnoilla. Toisin kuin Ihmemaa Ozissa (1939), tässä elokuvassa ihmeellinen satumaa on mustavalkoinen ja oikea elämä on kuvattu värikylläisenä Technicolorina. Kysymys elämästä ja kuolemasta on hersyvän hauska ja täynnä hupaisia oivalluksia, joissa on paikoittain myös kauneutta ja herkkyyttä. On myös mahtavaa, miten runsaasti filmi jättää tilaa tulkinnoille. Suurin kysymys lienee, ovatko visiot kuolleiden valtakunnasta oikeita vai pelkkää kuvitelmaa.

Kaikkinensa Kysymys elämästä ja kuolemasta on ainutlaatuinen klassikko, joka on täynnä visuaalista ja kerronnallista neroutta. Elokuvan jälkipuolella tunnelma hiipuu aavistuksen riemastuttavaan alkuun nähden, mutta muuta moitittavaa en keksi. Loppuun vielä kyseenalaisen tärkeä maininta siitä, että muun muassa Jurassic Parkista (1993) tuttu, toissavuonna edesmennyt Richard Attenborough nähdään elokuvassa sivuroolissa varsin hauskojen viiksien kera.

Pisteytys:
9/10

perjantai 4. maaliskuuta 2016

The Stranger - Muukalainen katosi (1946)

Ohjannut Orson Welles
USA 1946, 95 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Orson Welles, Edgar G. Ulmer, Loretta Young


I've never so much as even seen a Nazi!
Yhdysvaltoihin paennut natsitiedemies Franz Kindler (Welles) on juuri saanut uudella henkilöllisyydellä aloittamansa elämän asettumaan uomiinsa, kun tiedustelupalvelu viimein pääsee hänen jäljilleen. Etsivä Wilson (Ulmer) uskoo löytävänsä Kindlerin Harperin pikkukaupungista, ja tuota pikaa hän kohdistaa epäilynsä oudosti käyttäytyvään tuoreeseen sulhaseen, joka esiintyy nimellä Charles Rankin.

Muukalainen katosi  on Orson Wellesin kaupallisesti menestynein elokuva, joskin juuri siksi se on hieman heikko tekele. Welles oli pakotettu alistumaan studion sanelupolitiikalle, koska hänen edelliset elokuvansa omalaatuisine visioineen eivät olleet tuottaneet riittävästi tuohta. Visionääri-ohjaaja teki työtä käskettyä, mutta ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Siksipä voi varmaan hyvillä mielin sanoa, etten minäkään tästä elokuvasta mitenkään kamalasti innostunut, vaikka se onkin kelpo film noir.

Tarina piileskelevän natsin etsinnöistä on kiinnostava, mutta juonenkäänteet ovat myös jossain määrin naiiveja. Enkä oikein osaa sanoa, onko Wellesin oma näyttelijäntyö enemmän hyvällä tavalla creepya vai vaan vaivaannuttavan tönkköä. Ohjaajan persoonallinen tyyli on kuitenkin tunnistettavissa kautta linjan, ja niinpä tästäkin teoksesta irtoaa muutamia ikimuistoisia hetkiä, avainsanoina kellotornit ja holokaustikuvat.

Pisteytys:
7/10

torstai 3. maaliskuuta 2016

The Postman Always Rings Twice - Kohtalon tuomio (1946)

Ohjannut Tay Garnett
USA 1946, 113 min.
Rikos, Draama, Romantiikka
Pääosissa: John Garfield, Lana Turner, Cecil Kellaway, Leon Ames

With my brains and your looks, we could go places.
James M. Cainin romaaniin Vahinko kello kaulassa (1934) perustuva tiivistunnelmainen film noir -elokuva kertoo kohtalokkaasta kolmiodraamasta. Kulkurina maata kiertävä Frank Chambers (Garfield) saapuu pikkukaupunkiin, jonne hän asettuukin hetkeksi aloilleen työskennelläkseen pienessä Twin Oaksin tienvarsikuppilassa. Frank rakastuu takahuoneessa keimailevaan Cora Smithiin (Turner), joka tosin on naimisissa kuppilan omistavan vanhan Nickin kanssa (Kellaway). Cora on kyllästynyt elämäänsä, joten rakastunut Frank suostuu auttamaan häntä Nickin murhassa. Tietenkään mikään ei mene suunnitelmien mukaan.

Tarina on erinomainen ja niinpä sitä on myös filmattu ahkerasti, tämän elokuvan lisäksi peräti viisi kertaa. Kohtalon tuomio on adaptaatioista tunnetuin, joskaan ei välttämättä paras. Luchino Viscontin Riivaajat (1943) teki ainakin allekirjoittaneeseen suuremman vaikutuksen, joskaan ei tämä Hollywood-versiokaan ole missään nimessä huono. Elokuvan katsoisi jo pelkästään Lana Turnerin huikean roolityön vuoksi, mutta on tässä toki muutakin ihailtavaa.

Cainin romaanin filmatisointi aiheutti päänvaivaa Hollywoodissa, sillä sensuurisäännösten takia intohimon, seksin ja raa'an rikoksen esittäminen oli jotakuinkin haastavaa. Sopivat kiertoilmaisut kuitenkin löytyivät, ja niinpä rohkean tarinan valkokangasversio on jo sinällään taidonnäyte. Antisankari-päähenkilön ja kohtalokkaan naisen välinen erotiikka tuntuu ajalleen hyvin uskaliaalta, ja myös rikostarina on jännittävä, vaikka loppuratkaisun karkeasti ottaen jo ennakkoon tietääkin. Miinusta tulee kuitenkin siitä, että ajoittain tarina ei kerta kaikkiaan tunnu etenevän ja tyhjäkäynti sen kun lisääntyy loppua kohden.
 
Pisteytys:
7/10

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun elokuvat 2016

Gone Girl
Ohjannut David Fincher
USA 2014, 149 min.
Rikos, Mysteeri, Draama
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Tyler Perry, Carrie Coon



Nick Dunnen (Affleck) vaimo Amy (Pike) katoaa mystisesti, jättäen jälkeensä erikoisia viestejä. Hämmentävän arvoituksen ja stressaavan mediamylläkän lisäksi Nick joutuu epäillyksi vaimonsa murhasta. Erinomaisesti rakennettu ja omalaatuinen rikosmysteeri on todella ohjaajansa näköinen, ja jännitys sykkii sekä musiikissa että tarinankertojien kiihkeässä puheessa. Rosamund Piken roolisuoritus on huikea.

Pisteytys: 8/10

To Kill a Mockingbird - Kuin surmaisi satakielen
Ohjannut Robert Mulligan
USA 1962, 129 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Gregory Peck, Mary Badham, Phillip Alford, Frank Overton



Harper Leen Kuin surmaisi satakielen (1960) on merkittävä klassikko, ja samaten kirjan filmiadaptaatiokin on arvostettu teos. Elokuvassa, kuten kirjassakin, tarkastellaan amerikkalaisen pikkukaupungin elämää 1930-luvulla. Lapset Scout (Badham) ja Jem (Alford) seuraavat kaupungin tapahtumia, kun heidän isänsä Atticus (Peck) puolustaa oikeudessa mustaa miestä. Elokuvaa katsoessa on karmivaa pohtia sitä, miten herkästi ihmiset uskovat omia ennakkoluulojaan tukevia hatariakin väitteitä. Tärkeä ja koskettava teos, jossa on myös viehättävää lapsuuden tuntua.

1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 8/10

Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann
Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi
Ohjannut Felix Herngren
Ruotsi 2013, 114 min.
Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Robert Gustafsson, David Wiberg



Samannimiseen Jonas Jonassonin romaaniin (2010) perustuva Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi on eräänlainen ruotsalaisversio Forrest Gumpista (1994), mutta hävyttömämpi ja hauskempi. Pitkän ja vivahteikkaan elämän elänyt Allan räjäyttää itsensä vanhainkotiin, josta kuitenkin pakenee. Pakotarina rakentuu herkullisesti, ja sen hauskoja käänteitä ryydittävät vauhdikkaat muistot Allanin seikkailuntäyteisen elämän varrelta. Ehtaa ruotsalaista mustaa huumoria! Elokuva oli hienoista maskeerauksistaan ehdolla vuoden 2016 Oscar-gaalassa.

Pisteytys: 7/10

Once Upon a Time in America - Suuri gangsterisota
Ohjannut Sergio Leone
USA & Italia 1984, 229 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Robert De Niro, James Woods, Joe Pesci, Burt Young, Elizabeth McGovern



Sergio Leonen uran huipentuma Suuri gangsterisota on yksi lempielokuvistani. Muistan jo lapsena vaikuttuneeni suuresti pelkästä elokuvan julisteesta, ja tietenkin ensikatselu säväytti vielä syvällisemmin ja koin tuolloin jonkinasteisen elokuvakerronnallisen valaistumisen. Sittemmin olen katsellut filmin useamman kerran, joskin extended cut on vieläkin näkemättä. New Yorkiin sijoittuva elokuva liikkuu eri aikatasoilla, David "Noodles" Aaronsonin (De Niro) muistoissa ja preesensissä. Pikkurikollisena uransa aloittanut Noodles vietti teinivuosiaan vankilassa, kohosi ystäviensä avulla isoksi nimeksi salaviinabisneksessä ja lopulta pakeni henkensä kaupalla - kunnes palasi kohtaamaan menneisyytensä haamut. Elokuvan hämyinen miljöö on miltei käsinkosketeltava ja sen aistii liki tuoksujenkin tasolla. Ennio Morriconen upea musiikki kruunaa kokonaisuuden. Mestariteos.
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 10/10

Mad Max: Fury Road
Ohjannut George Miller
Australia 2015, 120 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Tom Hardy, Charlize Theron, Nicholas Hoult



Post-apokalyptiseen aavikkoerämaahan sijoittuva Mad Max: Fury Road on yksi vuoden 2015 suuria menestysleffoja - eikä suotta. Elokuva on, hieman yllättäen, mahtava jatko-osa Mad Max -trilogialle, aivan huikeaa räiskintäilotulitusta ja rallia! Vastaavien toimintaleffojen kaanonista poiketen mukana menossa on myös hyvää feminismiä ja varsin kelvollinen juoni, joka ei kuitenkaan astu näyttävän toiminnan tielle. Lyhyesti tiivistäen filmissä tapahtuu yksi takaa-ajo, jonka jäljiltä katsojallakin ovat silmät sekä suu täynnä hiekkaa ja moottoriöljyä. Elokuva kahmi Oscar-gaalassa eritoten teknisiä palkintoja ja ihan ansaitusti, sillä Mad Maxin maailma on esteettisesti todella hieno. Minulle henkilökohtaisesti tämä oli vähän kuin lapsuuden prätkähiirileikit hiekkalaatikolla - mutta aikuisten versiona.

Pisteytys: 8/10

Winter on Fire: Ukraine's Fight for Freedom
Ohjannut Evgeny Afineevsky
Ukraina 2015, 102 min.
Dokumentti





Oscar-ehdokas Winter on Fire pureutuu vuonna 2014 Ukrainan vallankumouksen tapahtumiin. Kuinka rauhanomaiset mielenosoitukset äityivät mellakoiksi ja aseellisiksi yhteenotoiksi? Mitä tapahtuu, kun inhimillisyys unohtuu? Dokumentti koostuu kuvamateriaalista, jota on sekä mielenosoituksista että väkivaltaisista yhteenotoista. Näiden lisäksi kuullaan tapahtumien jälkeen tehtyjä haastatteluja. Winter on Fire perehdyttää hyvin Ukrainan lähivuosien kriisitilanteen syihin, joten tämä dokumentti on ajankohtaisuudessaan liikuttava, järkyttävä ja ennen kaikkea tärkeä.

Pisteytys: 9/10

The Martian - Yksin Marsissa
Ohjannut Ridley Scott
USA 2015, 125 min.
Scifi, Seikkailu, Draama
Pääosissa: Matt Damon, Jeff Daniels, Chiwetel Ejiofor, Jessica Chastain



Andy Weirin romaaniin (2011) perustuva Yksin Marsissa kertoo nimensä mukaisesti Marsiin "unohtuvasta" astronautista Mark Watneysta (Damon). Markin vaatimattomana tehtävänä on selviytyä hengissä ja odottaa pelastusretkikuntaa saapuvaksi miljoonien kilometrien päässä olevalta kotiplaneetalta. Kertomus on lähtökohdiltaan kutkuttava, ja jännityksen lisäksi tarinaa ryydittää aimo annos 70-luvun discon tahdissa tykiteltyä huumoria. Ennen kaikkea elokuva on täynnä tieteen ylistyslaulua ja siinä samassa huomiota kohdistetaan ajankohtaisesti NASA:n määrärahojen puutteeseen. Harvinaista sinänsä, että elokuva on parempi kuin itse kirja, jossa hahmot on rakennettu kömpelösti. Elokuvakerronnassa hahmoihin on onnistuttu pumppaamaan hieman elämää eri sävyineen.

Pisteytys: 8/10

Room
Ohjannut Lenny Abrahamson
Kanada & Irlanti 2015, 118 min.
Draama
Pääosissa: Brie Larson, Jacob Tremblay, Sean Bridgers



Viisivuotias Jack (Tremblay) asuu äitinsä Joyn (Larson) kanssa Huoneessa, joka on Jackille koko maailma. Totuus on kuitenkin lapsuuden taianomaista maailmaa rajumpi: seitsemän vuotta sitten "Vanha Kehno" (Bridgers) kidnappasi Joyn ulkovajaansa, jossa Joy on siitä saakka elänyt vankeudessa ja tullut äidiksi. Joy päättää kertoa Jackille totuuden ja laatia uskaliaan pakosuunnitelman. Tarinan näkökulma ei ole onneksi kidnappauksen horrorissa, vaan Emma Donoghuen romaaniin (2010) perustuva kertomus kuvaa pikemminkin äidin ja lapsen rakkaudentäyteistä suhdetta. Juoni on riipivän surullinen ja kamala, mutta ennen kaikkea täynnä toivoa. Pääosanäyttelijät tekevät huikean roolityön! Kuvaus on myös toteutettu todella hienosti. Miinusta tulee kuitenkin Jackin dialogiosuuksista, jotka paikoittain tuntuvat liikaa aikuisen kirjoittamilta söpöstelyiltä. Lisäksi elokuvan loppupuolelle on ahdettu liikaa materiaalia. Vaikka valitut näkökulmat ovatkin hyviä, kokonaisuus hieman onnahtelee. Erittäin hyvä draama joka tapauksessa.

Pisteytys: 8/10

American Sniper
Ohjannut Clint Eastwood
USA 2014, 133 min.
Sota, Draama, Biografia
Pääosissa: Bradley Cooper, Sienna Miller, Luke Grimes




Tositarinaan perustuva sotadraama kertoo tarkka-ampuja Chris Kylesta (Cooper), josta tuli ampumataitojensa ansiosta legenda (on siinäkin kyllä dorka meriitti). Kokonaisuus ei kuitenkaan onneksi ole niin patrioottinen, kuin voisi olettaa ja Clint Eastwoodkin taitaa kallistua enemmän sodanvastaiselle kannalle. Elokuva koostuu suurilta osin vauhdikkaista taistelukohtauksista, ja sodan turhuuden näkemystä tukee vielä sekin seikka, ettei sotaa taustoiteta elokuvassa millään lailla. Irakissa tapahtuvien raakuuksien välillä kuvataan Kylen toipumista kotirintamalla, jossa hän on kuitenkin läsnä vain fyysisesti. American Sniper oli peräti viiden Oscarin ehdokas, joskin pysti irtosi vain parhaista ääniefekteistä. Sodan äänimaailma on kyllä luotu hienosti, mutta muutoin elokuva on aika tylsä ja yksipuolinen tapaus, jota näkemättäkin pärjää varsin mainiosti.

Pisteytys: 5/10