maanantai 29. lokakuuta 2012

Earth - Maa (1930)

Ohjannut Aleksandr Dovzhenko
Neuvostoliitto 1930, 76 min.
Draama
Pääosissa: Stephan Shkurat, Semjon Svashenko, Yuliya Solntseva

Tanssia Ukrainassa
Maa on Aleksandr Dovzhenkon Ukraina-trilogian kolmas teos ja yksi neuvostofilmien viimeisimpiä mykkäelokuvia. Propagandistisella sanomalla ryyditetty filmi keskittyy kuvaamaan ihmisen ja luonnon yhteyttä ja uuden järjestelmän luomista, tavoitellen realistista otetta ukrainalaisten maanviljelijöiden elämästä.

Elokuva kertoo tarinan eräästä ukrainalaisesta kylästä, jolla on edessään valoisa tulevaisuus: kylän ensimmäinen traktori tuo mukanaan uuden ajan ja onnen. Nuori Vasil (Svashenko) ei kuitenkaan pääse nauttimaan uuden ajan riemuista, vaan joutuu surmatyön uhriksi. Vasilin isän (Shkurat) johdolla koko kylä marssii uuteen aikaan hyläten uskonnon ja papin toimittamat hautajaiset.

Maa on yhtä aikaa sekä yksinkertaisen pelkistetty että yllättävänkin monimutkainen teos. Symboliikan huomioiminen vaatisi vähintään toisen katselukerran, joka avaisi muitakin elokuvan sävyjä laaja-alaisemmin. Vaikka Maa on takuulla monella tavoin merkittävä ja upea elokuva, en selvästikään ollut katselua varten mahdollisimman parhaassa vireessä. Mitä minä juuri näin?

Pisteytys:
6/10

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

L'Age D'Or - Kulta-aika (1930)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska 1930, 60 min.
Komedia, Draama, Surrealismi
Pääosissa: Gaston Modot, Lya Lys

Suddenly.
Muuan intohimoinen pariskunta (Modot & Lys) pyrkii vapauttamaan tukahdetun rakkautensa epäsovinnaisissa tilanteissa ja paikoissa, mutta tietenkin sivulliset pyrkivät estämään kauhistuttavat toimet kaikin keinoin! Ei liene yllätys, että hävyttömäksi ja rienaavaksi tulkitun elokuvan vastaanotto ei ollut suopea. Suurta kuohuntaa aiheuttaneen filmin esittäminen kiellettiin, mutta kaikeksi onneksi filmikeloja ei sentään hävitetty kokonaan.

Luis Buñuelin toinen elokuva on selkeämmin hahmottuva kokonaisuus kuin vuotta aiemmin valmistunut Andalusialainen koira (1929), mutta silti täyttä surrealismin ilotulitusta. Elokuvan ns. juonen kuvaileminen onkin yllättävän hankala tehtävä, mutta sen teemoista voi sentään sanoa jotain: Kulta-aika on täynnä hupaisia yllätyksiä ja oivalluksia aikansa maailmasta, ja pääasiallisesti se on kirkon, porvarillisen elämän ja muiden modernien typeryyksien viihdyttävän viiltävää kritiikkiä.

Kulta-aika tuo mieleen eräät Roy Anderssonin elokuvat, kuten Toisen kerroksen lauluja (2000) tai Sinä elävä (2007). Mikäli edellämainitut filmit viehättävät, tai Andalusialainen koira (1929) kiehtoo, myös tämä elokuva on ehdottomasti nähtävä - mieluummin useamman kerran. Ensimmäisellä katselukerralla tuskin on mahdollista huomata kaikkia Buñuelin maalailemia hienouksia, saati sitten ymmärtää teoksen lukuisia outouksia. Ajatuksia kuitenkin herää runsaasti.

Pisteytys:
9/10

perjantai 26. lokakuuta 2012

Syyskuun elokuvat 2012

Päätin ryhtyä kirjoittamaan tänne myös muista, kuin 1001-listan elokuvista. Kirjoittelen jatkossa joka kuukausi koosteen katsomistani listan ulkopuolisista elokuvista. Todennäköisesti kuitenkin tulen katsomaan 1001-projektin leffoja muutoinkin kuin listan määrittämässä järjestyksessä. Siispä kirjoitan niistä tiiviin kommentin myös näihin lyhytarvosteluihin, mutta kunhan kunkin listaleffan esittelyvuoro koittaa, palaan niiden pariin uudelleen ja syvällisemmin.

Dorian Gray
Ohjannut Oliver Parker
Iso-Britannia 2009, 112 min.
Draama, Fantasia, Trilleri
Pääosissa: Ben Barnes, Colin Firth, Rebecca Hall





Dorian Gray (Barnes) on nuori, kaunis ja täydellinen. Turmiollista elämää viettävä Dorian säilyy ulkoisesti puhtoisena, mutta hänen muotokuvansa paljastaa totuuden. Oscar Wilden kirjasta hurmioituneena olen jo pitkään halunnut katsoa jonkun alkuperäisteoksesta tehdyn filmatisoinnin. Tosin tässä tapauksessa täytyy sanoa, ettei kirja ole kääntynyt elokuvaksi kovin onnistuneella tavalla. Jos Dorian Grayn tarina kiinnostaa, suosittelen ennemin kirjaa. Mutta jos yrittää unohtaa vaikuttavan alkuperäisteoksen luomat odotukset, tarjoaa tämäkin elokuva menettelevää, sekä ainakin hieman erikoista viihdettä.

Pisteytys: 6/10

Men in Black - Miehet mustissa
Ohjannut Barry Sonnenfeld
Yhdysvallat 1997, 98 min.
Komedia, Scifi
Pääosissa: Will Smith, Tommy Lee Jones





Salaperäiset miehet mustissa työskentelevät kansainvälisissä tehtävissä, nimittäin ulkoavaruudesta tulleiden vieraiden parissa. Jo trilogiaksi kasvaneen leffasarjan ensimmäisessä osassa poliisi J (Smith) osoittaa taitonsa ja saa pestin visusti salassa pidetystä, muukalaisten kanssa asioivasta organisaatiosta. Pian entisellä kytällä on pelastettavanaan kokonainen galaksi. Riemastuttavan leffan toimivuus ja viihdearvo eivät ole vähentyneet hiventäkään, vaikka ensikatselusta on jo melkoisen monta vuotta.

Pisteytys: 8/10

Fantastic Four
Ohjannut Tim Story
Yhdysvallat & Saksa 2005, 106 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Ioan Gruffudd, Jessica Alba, Chris Evans, Michael Chiklis




Marvelin Ihmeneloset-sarjakuvaan perustuva elokuva kertoo avaruudessa supervoimat saaneesta nelikosta. Kun uudet supervoimat ovat hallussa, saa ihmenelikko tehtäväkseen taltuttaa niinikään supervoimilla varustetun pahiksen. Lähtökohdat elokuvassa ovat sinällään hyvät, mutta lopputulos on mitä on. Marvel-sarjakuvat ja supersankari-äksöni yleensä viihdyttävät ainakin keskinkertaisesti, mutta tämä filmi on pelkkää kuraa. Olen nähnyt elokuvan jo kerran sen ilmestyessä: petyin, mutta en muistellut tämän olevan sentään näin huono. Kenties tämä kestää yhden katselukerran, mutta toinen on ainakin auttamattomasti liikaa.

Pisteytys: 4/10

Planet of the Apes - Apinoiden planeetta
Ohjannut Tim Burton
Yhdysvallat 2001, 119 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Mark Wahlberg, Tim Roth, Helena Bonham Carter





Burtonin Apinoiden planeetta on uudelleenfilmatisointi vuoden 1968 samannimisestä klassikosta. Tapahtumat noudattelevat samankaltaista kaavaa, kuin alkuperäisfilmatisoinnissakin, mutta toki enemmän tai vähemmän muunneltuna. Astronautti Leo Davidson (Wahlberg) laskeutuu oudolle planeetalle, jossa apinat pitävät ihmisiä orjinaan. Pääseekö Leo kotiin ja voiko hän pelastaa planeetan orjat? Jos klassikkoteokset voisi unohtaa (mutta kun ei voi), olisi Tim Burtonin apinaseikkailu jotenkin siedettävää kertakatseluviihdettä, mutta ei siltikään kovin laadukasta sellaista. Loppukohtauksessa on vielä yritetty uusintaa alkuperäistarinan yllätysmomentti. Typeryydessään se kyllä yllättää.

Pisteytys: 2/10

Puhdistus
Ohjannut Antti Jokinen
Suomi & Viro 2012, 118 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Laura Birn, Amanda Pilke, Liisi Tandefelt, Peter Franzén




Sofi Oksasen romaaniin ja näytelmään perustuva Puhdistus on kertomus Neuvosto-Eestistä, kahdesta naisesta, monesta ajasta. Eräänä yönä Aliide Truun (Birn) pihaan ilmestyy nuori tyttö (Pilke). Pian menneisyyden verhot avautuvat, vanhat haavat revitään auki. Kipeän menneisyyden yhdistämien yksinäisten kohtaaminen on raskas, mutta avaa uuden tulevaisuuden. Tämän elokuvan kohdalla on ilo huomata, kuinka sulavasti kirja/näytelmä on muokkautunut valkokankaalle. Elokuvanautinto ei läheskään tavoita kirjan lukemisesta syntynyttä intoa, mutta elokuvaversionkin katseleminen on positiivinen kokemus, mitä nyt kirjakielisyys ja suomen pajattaminen hieman vaivaavat.

Pisteytys: 7/10

tiistai 23. lokakuuta 2012

The Blue Angel - Sininen enkeli (1930)

Ohjannut Josef von Sternberg
Saksa 1930, 124 min.
Draama, Musikaali
Pääosissa: Emil Jannings, Marlene Dietrich

They call me naughty Lola!
Emmanuel Rath (Jannings) on oppilaidensa pilkkaama opettaja, jonka elämä ei ole saanut arvoistaan täyttymystä. Eräänä iltana jäljittäessään kunnottomia oppilaitaan Rath päätyy yökerhoon nimeltä Sininen enkeli, jossa hän hullaantuu yökerhon viehättävästä tähdestä Lola-Lolasta (Dietrich). Elämäänsä kyllästynyt opettaja suostuttelee Lolan kanssaan avioon ja liittyy itsekin kiertävään kabareeseurueeseen. Ratkaisu tuntuu loistokkaalta hetken, mutta uuteen elämään sopeutuminen tuottaa vanhalle professorille vaikeuksia.

Sininen enkeli on tunnettu eritoten Marlene Dietrichin kansainvälisenä läpimurtoelokuvana. Ja mielenkiintoista kyllä, ennen tätä elokuvaa Dietrich oli aloitellut uraansa kabareelaulajana! Dietrichin roolisuoritus Lola-Lolana onkin ehdottomasti tämän elokuvan kohokohta, ja sen kiihkeänä ytimenä on aikansa hittisävelmän Falling in Love Again siivittämä kabaree-esitys. Pääosassa nähtävä Emil Jannings oli myös aikansa tähtinäyttelijöitä ja myös ensimmäisen miespääosan Oscarin (1928) voittaja. Myös Janningsin näyttelijäntyö on oivaa, joskin hänen tunteita herättävä esiintymisensä elokuvassa Viimeinen mies (1924) vetosi ainakin allekirjoittaneeseen vielä syvemmin. Tässä elokuvassa Emmanuel Rath on yksiulotteisesti vain vanha likainen mies, jonka jatkuviin epäonnistumisiin eläytyminen on enemmän puistattavaa, kuin millään muotoa liikuttavaa.

Näyttelijöiden suuresta panoksesta huolimatta tämä elokuva on hyvin suurelta osalta melkoisen kökkö ja töksähtelevä tuotos. Toisinaan tapahtumien epärealistisuus ja outous paistavat läpi lähinnä vaivaannuttavalla tavalla ja joitain kohtauksia on venytetty aivan liian pitkiksi. Tästä filmistä on tehty saksankielisen version lisäksi myös englanninkielinen - joka lienee vielä ns. alkuperäiskielistä kehnompi. Vaikka Sininen enkeli on kokonaisuutena hieman heikko esitys, on siinä silti myös paljon hyvää. Elokuvan hämärät ja ahtaat kabareemiljööt ovat jännittäviä ja kiehtovia, ja juuri tälle salaperäiselle tunnelmalle kuuluu näyttelijöiden ohella suurin kiitos siitä, että katselukokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi miellyttävä.

Pisteytys:
7/10

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pandora's Box - Pandoran lipas (1929)

Ohjannut Georg Wilhelm Babst
Saksa 1929, 133 min.
Mykkäelokuva, Draama, Rikos
Pääosissa: Louise Brooks, Fritz Kotner, Francis Lederer

You'll have to kill me to get rid of me!
Tanssijatar Lulu (Brooks) on kaunis ja lumoava miestennielijä. Hänen estoton elämänasenteensa johtaa kuitenkin vähitellen kohti turmiota, eikä Lulun lähipiirikään välty onnettomuuksilta. Elokuvan eroottisuus ja sen esittämä naiskuva olivat ilmestyessään aikalaisyleisöille kerrassaan liikaa, mutta myöhemmin Pandoran lipas on nostettu yhdeksi saksalaisen mykkäelokuvan merkkiteoksista.

Uransa teatteriohjaajana aloittanut Georg Wilhelm Babst ryhtyi tekemään elokuvia 1920-luvun alussa. Yhteiskunnan rappiotilaa käsittelevät elokuvat ovat keskeinen teema hänen tuotannossaan, ja tyylisuunnallisesti Babstia voitaisiin luonnehtia uusasiallisuuden edustajaksi. Tämä tyylisuunta käsitteli yhteiskunnallisia kysymyksiä mahdollisimman realistisesti, toisinaan jopa satiirisesti. Suuntausta on luonnehdittu myös ekspressionismin vahvan tunteikkaan ilmaisun vastavoimaksi. Skandaalinkäryisine teemoineen myös Pandoran lipas edustaa uusasiallisuutta ja realismin paluuta.

Syystä tai toisesta, en voi väittää erityisemmin pitäneeni tästä elokuvasta. Lähtökohdiltaan filmi on kyllä mielenkiintoinen, mutta lopputulos ei silti onnistunut tekemään kovin kummoista vaikutusta. Brooksin roolisuoritus on elokuvan parasta antia, mutta myös erikoislaatuinen tunnelma ja tietyt kauniisti luodut kohtaukset pitävät mielenkiintoa yllä. Pandoran lipas ei kuitenkaan kokonaisuudessaan valloittanut, vaikka ihan kelpo filmi olikin.

Pisteytys:
6/10

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

The Man with the Movie Camera - Mies ja elokuvakamera (1929)

Ohjannut Dziga Vertov
Neuvostoliitto 1929, 68 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti, Avantgarde
Pääosissa: Mikhail Kaufman

Mies ja apparaatti.
Elokuvateatterin yleisö asettuu paikoilleen. Valot himmenevät ja orkesteri on valmiina soittoon - pian kuva heijastuu valkokankaalle ja elokuva voi alkaa. Tästä elokuvan katselemisen tilanteesta alkaa Mies ja elokuvakamera, joka on elokuvana varsin erikoislaatuinen: se on sekä dokumentti elokuvan teosta että suurkaupungin elämää esittelevä kaupunkisinfonia. Tämän elokuvan katselu on miltei kuin viettäisi erään päivän Moskovan ytimessä, tuolloin vuonna 1929.

Dziga Vertovin tavoitteena oli näyttää elokuvan keinoin elämää sen todellisessa muodossaan. Näinpä tämäkin elokuva esittelee lyhyen kestonsa aikana valtavan määrän ihmisten jokapäiväisiä toimia, suuria ja pieniä, arkisia ja juhlavia. Elokuvassa nähdään niin syntymä kuin hautajaissaattuekin, ankarasti puurtavia työläisiä ja vapaa-ajan viettoa uimarannalla. Yhdessä hetkessä katsoja osallistuu nuoren naisen aamutoimiin, välillä kamera seuraa babushkoiden keskustelua torilla. Vaikka varsinaista juonta ei ole, tapahtumat on ryhmitelty teemoittaisiksi kokonaisuuksiksi. Mies ja elokuvakamera esittelee myös laajan kirjon elokuvan teon tekniikkaa, kuten erilaisia leikkauksia sekä erikoisefektejä, ja nähdäänpä filmissä hieman animaatiotakin.

Vaikka elokuva onkin aina tekijöidensä subjektiivinen näkemys, tai Vertovin mukaan konstruktio, Mies ja elokuvakamera tavoittaa toki tiettyä realismia ja siinä on aitouden tuntua. Kamera ja katsojuus ovat elokuvassa läsnä mielenkiintoisella tavalla. Onko katsoja arjen tirkistelijä vaiko tietoinen tuijottaja, jolle kameramies esittelee elämän eri puolia? Avioeropapereita kirjoittamassa oleva pariskunta peittää kasvonsa kameralta, mutta rintaliivejä päälleen pukeva nainen ei tunnu tietävän katsojan olemassaoloa.

Tämän elokuvan katselu on erittäin mielenkiintoista ja kokemuksena ainutlaatuinen. Vastaavanlaisia filmejä toki on muitakin ja eritoten 1920-luvulla kaupunkisinfoniat olivat suosittuja - täytyy tosin todeta, että kovin montaa sellaista en ole vielä nähnyt. Erityislaatuista tässä filmissä on myös elokuvanteon eri puolien esiintuonti: mukana ovat tekniikka, kameran ja kuvaajan esittely sekä elokuvanäytännön yksityiskohdat. Vaikka lähtökohdat ovatkin varsin simppelit, Mies ja elokuvakamera on valtavan monipuolinen elokuva, joka täytyy ehdottomasti katsoa vielä uudelleen.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Blackmail - Puhtauden lunnaat (1929)

Ohjannut Alfred Hitchcock
Iso-Britannia 1929, 84 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Anny Ondra, John Longden, Donald Calthrop

Rikospaikka.
Etsivä Frank Webber (Longden) on työlleen omistautunut mies. Vähäisen vapaa-aikansa hän viettää tyttönsä Alicen (Ondra) kanssa, joka on kyllästynyt jäämään toiseksi Frankin uralle. Eräänä iltana Alice lähtee häntä liehittelevän taiteilijan matkaan, mutta hilpeä ilta päättyy karmivalla tavalla. Lipevä taiteilija ei nimittäin aio tyytyä kepeään flirttiin. Pöydältä löytyvä veitsi pelastaa Alicen raiskaukselta - mutta syyttömästä on tullut syyllinen. Tunnontuskien piinaama Alice ei ole tekonsa kanssa yksin, sillä joku muukin tietää, mitä on tapahtunut.

Puhtauden lunnaat on Iso-Britannian ensimmäinen äänielokuva, joskin vielä kuvausten alkaessa  tarkoituksena oli tehdä mykkäelokuva. Kuvausten loppuvaiheessa ääni saatiin elokuvaan mukaan, mutta Alfred Hitchcock vaati liittää äänen mukaan myös aiempiin kohtauksiin. Tässä filmissä onkin paljon mielenkiintoisia ja erikoisia ääniefektejä. Puheosuudet ovat suoraan sanoen melko kökköjä, joten elokuva lienee kuitenkin eheämpi teos mykkäversiona katsottuna - sellainenkin versio on nimittäin vielä tallessa.

Sen lisäksi, että Puhtauden lunnaat sai kunnian olla Iso-Britannian ensimmäinen äänielokuva, on se myös tietynlainen merkkipaalu ohjaajasuuruus Hitchcockin uralla. Niin ikään tämä filmi oli toki myös Hitchcockin ensimmäinen äänielokuva ja samalla viimeinen mykkäelokuva, mutta ennen kaikkea Puhtauden lunnaat vakiinnutti hänen uransa vakavasti otettavana ohjaajana.

Jännittävä tarina sekä valojen ja varjojen synkkä leikki tekevät filmistä hyvän jännärin, joka toimii erinomaisesti vielä tänäkin päivänä. Kenties tämä täytyy nähdä vielä mykkäversiona, jotta tarina ja tunnelma pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa - ääniversiossa dialogi ja tarinan eteneminen paikoittain ontuvat, vaikka toisaalta äänikokeilut ovatkin yksi tämän filmiversion kiintoisimmista puolista.

Pisteytys:
7/10

tiistai 16. lokakuuta 2012

Storm over Asia - Myrsky yli Aasian (1928)

Ohjannut Vsevolod Pudovkin
Neuvostoliitto 1928, 82 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Valery Inkijinoff, Viktor Tsoppi, I. Dedintsev

Turkista ihastelemassa.
Myrsky yli Aasian on Pudovkinin vallankumoustrilogian kolmas ja viimeinen osa. Trilogian aiemmat elokuvat Äiti (1926) ja Pietarin viimeiset päivät (1927) olivat jo nostaneet Pudovkinin neuvosto-ohjaajien eturiviin. Eisensteinin tapaan myös Pudovkin oli erityisen kiinnostunut montaasitekniikasta, lisäksi selkeän poliittinen sävy leimaa molempien neuvostomestareiden elokuvia. Mutta toisin kuin Eisensteinin, Pudovkin keskittyi elokuvissaan kertomaan tarinaa yksilöiden kautta - tässä elokuvassa mongolitalonpojan tarina edustaa koko hänen kansansa kohtaloa.

Vuonna 1918 mongolimies Bair (Inkijinoff) on päättänyt lähteä turkiskaupoille. Ahne kapitalisti (Tsoppi) kuitenkin onnistuu huijaamaan yksinkertaista talonpoikaa ja kaiken lisäksi kauppiaan kanssa aiheutunut raju kiista ajaa miespolon maanpakoon. Pakomatkallaan Bair kohtaa neuvostopartisaaneja, joiden joukkoon hän päättää liittyä taistellakseen brittivalloittajia vastaan. Tarina ei ole historiallisilta faktoiltaan eksakti, mutta se ei menoa haittaa.

Elokuvan juonellinen anti ei varsinaisesti kuulostanut kovin kiehtovalta ennen filmin näkemistä - valitettavasti tilanne ei juurikaan parantunut myöskään kaksituntisen katselun aikana. Myrsky yli Aasian on kuitenkin visuaalisesti kaunis ja taidokkaasti leikattu elokuva, vaikkei muuten onnistunutkaan tempaamaan mukaansa. Tietyt kohtaukset ovat vaikuttavia: esimerkiksi mystiikkaa täynnä oleva buddhalaisluostarin riittien kuvaus tuntuu suorastaan dokumentaariselta.

Pisteytys:
6/10

lauantai 13. lokakuuta 2012

Steamboat Bill, Jr. - Laivakalle nuorempi (1928)

Ohjannut Charles Reisner, Buster Keaton
USA 1928, 71 min.
Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Ernest Torrence, Marion Byron

If you say what you're thinking, I'll strangle you!
Missisippi-joen varrella on pieni River Junctionin pikkukaupunki, jossa siipiratasaluksen omistaja William Canfield (Torrence) tuskailee heikosti menestyvän yrityksensä parissa. Pelastukseksi näyttää kuitenkin koituvan sähke, jossa kerrotaan Williamin pojan Willien (Keaton) saapuvan pitkästä aikaa isäänsä tapaamaan. Isä odottaa poikansa olevan raavas työmies, mutta Willie paljastuukin heiveröiseksi kaupunkilaiskeikariksi! Kaiken lisäksi Willie vieläpä ryhtyy heilastelemaan isänsä pahimman kilpailijan tyttären (Byron) kanssa.

Laivakalle nuorempi oli Buster Keatonin yritys nousta jaloilleen useamman epäonnistumisen jälkeen. Kuitenkaan tämäkään filmi ei saanut osakseen erityisen hyvää vastaanottoa, ja sitä seuraavan alamäen myötä Keaton menetti vähitellen itsenäisyytensä elokuvien teossa. Aivan kuten Keatonin Kenraali (1926), tämäkin teos on saanut arvostusta osakseen vasta vuosikausia ilmestymisensä jälkeen.

Tässä filmissä ovat jälleen tutut keatonmaiset peruselementit kohdillaan, mutta mikään ei silti ole kulunutta tai liian usein nähtyä: Buster jaksaa yllättää aina uusilla osuvilla vitseillä. Filmin parhaisiin hetkiin lukeutuu lopun hulvattoman myrskytohinan ohella filmin alussa nähtävä vierailu hattukaupassa, jossa Keaton jopa nähdään hetken verran Chaplinina. Lukuisista hyvistä puolista huolimatta Laivakalle nuorempi ei ole aivan yhtä viihdyttävä kuin moni muu Keatonin aiempi teos

Pisteytys:
8/10

torstai 11. lokakuuta 2012

The Passion of Joan of Arc - Jeanne D'Arcin kärsimys (1928)

Ohjannut Carl Theodor Dreyer
Ranska 1928, 110 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia
Pääosissa: Reneé Falconetti, Eugene Silvain, André Berley

C'est Jeanne.
Jeanne d'Arc on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys, ja hänen tarinansa on tuttu takuulla useimmille nykypäivän ihmisille muuallakin kuin Ranskassa. 1400-luvulla elänyt Jeanne osallistui satavuotiseen sotaan kuultuaan erinäisten pyhimysten puhuttelevan häntä - lopulta Jeanne päätyi roviolle syytettynä kerettiläisyydestä ja noituudesta. Jeanne D'Arcin kärsimys on Jeannen tarinan ensimmäinen filmatisointi, jota ohjaaja C. T. Dreyer työsti hartaasti ja huolellisesti, päästäkseen mahdollisimman autenttiseen ja täydelliseen lopputulokseen.

Elokuva ei suinkaan käsittele Jeannen tarinaa kokonaisuudessaan. Itse asiassa koko kaksituntinen käsittelee yhtä päivää, Jeannen kuulusteluja ja lopulta tämän elävältä polttamista. Elokuva etenee nopein leikkauksin ja keskittyy tutkiskelemaan henkilöiden tunnetiloja. Erityisesti Jeannen roolissa nähtävän Falconettin roolisuoritus on yksi elokuvan kantavista voimista. Suoritus uuvutti näyttelijän täysin, eikä Falconettia sittemmin enää nähty valkokankailla.

Ankarien kuulusteluiden seuraaminen nostaa esille useita mahdollisuuksia Jeannen tekojen syistä. Oliko Jeanne Jumalan valittu, Paholaisen harhaanjohtama, mielisairas vai jotain aivan muuta? Mielenkiintoista sinänsä on, ettei elokuva varsinaisesti ota asiaan mitään näkökantaa. Tulkinta on kiinni katsojan näkemyksestä. Ainakin uskonnon ja maailmankuvan merkitys, ymmärrys todellisuudesta tai tiedosta eri aikoina ovat teemoja, joita elokuvaa katsellessa on mielenkiintoista pohtia.

Has God promised you things?
Eräs mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on sen äänettömyys. Alunperin Jeanne D'Arcin kärsimys tehtiin todella mykkäelokuvaksi, eikä siihen suunniteltu minkäänlaista säestystä. Sittemmin filmiä varten on tehty erinäisiä musiikkisovituksia; minäkin katsoin tästä erään jälkikäteen säestetyn version, Einhornin Voices of Light -oratorion siivittämänä. Tämä ääniraita sopi elokuvan tunnelmaan täydellisesti, vaikka osaltaan myös aiheutti pieniä vilunväristyksiä, sävellys kun ei varsinaisesti ole sellaista settiä, mitä muutoin mieluusti kuuntelisin.

Jeanne D'Arcin kärsimys on upeasti tehty ja sen tunnelataus mieletön, mutta myönnettäköön, että ainakin ensikatselu kävi puolivälin tienoilla raskaaksi. Elokuva kannattaa joka tapauksessa kokea, vaikka jo sen vuoksi, että sitä ei kenties pitäisi enää olla edes olemassa: filmi nimittäin koki tulipaloissa Jeannen kohtalon peräti kahdesti, mutta 1980-luvulla ikiajoiksi menetetyksi luullusta elokuvasta löydettiinkin yksi jäljellä oleva negatiivi. Mikä mahtava ihmetapahtuma!

Pisteytys:
8/10

maanantai 8. lokakuuta 2012

An Andalusian Dog - Andalusialainen koira (1929)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska 1929, 16 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Surrealismi, Avantgarde
Pääosissa: Simone Mareuil, Pierre Batcheff, Luis Buñuel, Salvador Dalí

Alkukohtaus. Silmät auki!

Silmää viilletään partaveitsellä, kämmenestä ryömii muurahaisia, mies vetää perässään kahta flyygeliä. Andalusialainen koira on kokoelma järjettömiä unenomaisia kuvia, jotka herättävät häkellyttävyydellään välittömästi katsojan mielenkiinnon. Osa kohtauksista on vastenmielisiä, osa vain puhtaasti oudon selittämättömiä. Kaikki on kuitenkin jotenkin tuttua, sillä elokuva noudattaa unimaailman logiikkaa. Kokonaisuutta on turha edes yrittää järkeillä, ainakaan valvetilassa.

Tiedostamatonta tavoitteleva surrealismi oli eritoten maailmansotien välisen ajan ilmiö. Tyylisuunta etsi inspiraatiota unista ja alitajunnasta, joissa todellisuus vääristyy tai ainakin ilmenee hyvin erikoisella tavalla. Andalusialainen koira on yksi surrealismin tunnetuimpia ilmentymiä ja edustaa loistavasti tyylisuuntansa erityispiirteitä. Lisäksi se on yksi ehdottomasti tunnetuimpia lyhytelokuvia: erityisesti alkukohtauksen karmiva kuva on takuulla tuttu kaikille vähääkään elokuvia harrastaville.

Kenties eniten puhetta elokuva on aiheuttanut merkityksillään tai pikemminkin niiden puuttumisella. Mitä elokuvan tapahtumat tarkoittavat? Onko tarkoitus järkyttää, sekoittaa mieltä, kertoa jotain syvällistä? Voidaanko elokuvaa ylipäätään tulkita? Parasta toki on, ettei oikeaa vastausta tuskin ole edes olemassa. Luulen, että Andalusialaisen koiran voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa, mutta tapahtumia tuskin tarvitsee yrittää ottaa haltuun saati järkevöittää. Se tuskin ainakaan on tämän filmin syvin olemus, päinvastoin.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

The Docks of New York - Yö satamassa (1928)

Ohjannut Josef von Sternberg
USA 1928, 76 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: George Bancroft, Betty Compson

I've sailed the seven seas, but I've never seen a craft as trim as you!
New Yorkin satama - kirkuvat lokit, iltahämärän sumu ja ympäröivä meri. Kaksikymmentäluku kuohuu sataman kuppiloissa, joissa juhlat pauhaavat kuin viimeistä päivää. Tämä ympäristö kätkee sisäänsä monia ihmiskohtaloita, satunnaisia kohtaamisia ja hetken huumaa.

Yö satamassa kertoo tarinan eräästä illasta, jolloin satamaan saapuu yksi maailman merillä seilaavista laivoista. Aluksen miehistö on ansainnut vapaaillan maissa - mikä tarkoittaa riehakasta juhlintaa, kauniita naisia ja vettä väkevämpiä virvoikkeita. Illan edetessä höyrylaivan lämmittäjänä työskentelevä Bill Roberts (Bancroft) iskee silmänsä Mae-nimiseen neitoon (Compson). Bill vannoo vievänsä Maen vihille - vaikka saman tien! Avioliitto solmitaan, mutta auringon noustessa laivapesti kutsuu ja satamassa vietetty sumuinen yö tuntuu enää etäiseltä unelta.

1920-luvun lopulla Josef von Sternberg oli jo menestynyt ohjaaja, mutta Yö satamassa ei noussut läheskään yhtä suureksi hitiksi kuin hänen edelliset tuotoksensa. Yö satamassa nimittäin sai ensi-iltansa maailmassa, jossa äänielokuvan läpimurto oli juuri tapahtunut, ja kehnokin puheääntä sisältävä filmi veti enemmän katsojia kuin vanhanaikainen mykkäelokuva. Sittemmin elokuva on niittänyt arvostusta ja sitä pidetäänkin von Sternbergin mykkäkauden pääteoksena.

Yö satamassa ei moralisoi, muttei liioin romantisoi sataman väen elämää. Kuvaus tuntuu realistiselta, mikä tekee tarinasta aidon ja koskettavan. Nykypäivänä melko kliseiseltäkin kajahtava tarina voitaisiin todella vesittää helposti, mutta von Sternbergia tästä ei voida syyttää. Elokuva tarjoaa ensisijaisesti upeaa tunnelmaa, mutta myös jännitystä ja oivaa viihdettä. Juonenkäänteet eivät kenties ole aivan täydellisiä, mutta tarinan kulku ei silti jätä kylmäksi. Railakkaat juhlat ja niiden jälkeiset hämmentävät aamut olivat takuulla parhaimmillaan 1920-luvulla - tässä elokuvassa ainakin!

Pisteytys:
8/10

perjantai 5. lokakuuta 2012

The Crowd - Kansan mies (1928)

Ohjannut King Vidor
USA 1928, 104 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: James Murray, Eleanor Boardman

To hell with this job!
Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä vuonna 1900 syntyy poika, joka saa nimekseen John Sims (Murray). Omaan ainutlaatuisuuteensa ja mahdollisuuksiinsa uskovasta pojasta kasvaa nuorukainen, joka lähtee toteuttamaan loistokasta tulevaisuuttaan New Yorkiin. John rakastuu ja perustaa perheen; elämä hymyilee ja koko maailma on Simsien perheelle avoinna. Vähitellen katkera todellisuus hiipii Johnin tajuntaan: kehno asunto, riidat vaimon kanssa ja ylennys, jota ei koskaan kuulu. Onko John sittenkin vain tavallinen työtätekevä perheenisä, vai vieläkö maailmalla on jotain suurta juuri hänen varalleen?

Kansan mies kertoo yhden miehen tarinan avulla suuria ihmisjoukkoja koskettaneista tapahtumista. Vidorin menestyselokuva Suuri paraati (1925) käsitteli ensimmäisen maailmansodan todellisuutta kertomalla yhden sotilaan ja hänen lähipiirinsä tarinan, Kansan mies puolestaan pureutuu vielä laajempiin kokonaisuuksiin kommentoiden modernisaatiota, kaupunkikulttuuria ja massojen valta-aikaa. Mikä on yksilö ja mitä hänestä tulee? Löytyykö onni suurista saavutuksista vai pikemminkin paikkansa löytämisestä yhteisössä?

Mielenkiintoisen sanomansa ja aihepiirin problematisoinnin lisäksi Kansan mies on myös visuaalisesti sangen kaunis elokuva. Kameran hienostunut liike seuraa Johnin tarinaa parhaalta aitiopaikalta ja illuusio todellisuudesta piirtyy mielen sopukoihin. Elokuvan päätähtien roolisuoritukset ovat niin ikään erinomaisia, ja eritoten James Murray Johnin roolissa on nappiosuma. Elokuvan jälkeen Murrayn elämä ajautui alamäkeen ja päättyi traagisesti jo vuonna 1936, mikä luo oman karmaisevan siteensä Johnin ja Jamesin tarinoiden välille.
Pisteytys:
10/10

tiistai 2. lokakuuta 2012

The Kid Brother - Pikkuveli (1927)

Ohjannut Ted Wilde
USA 1927, 84 min.
Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston

Mestariampuja Harold.
Hickoryvillen kylä on kuuluisa Hickoryn perheestä, eli väkivahvasta seriffi-isästä ja hänen kahdesta raavaasta pojastaan. Perheen kuopus ja kolmas poika, Harold (Lloyd), on kuitenkin toista maata. Hän ei ole voimakas tai rohkea, mutta seriffintähti rintapielessään haaveilee salaa olevansa veljiensä kaltainen. Erehdysten ja sattumien kautta käynnistyy tapahtumaketju, joka voi parhaassa tapauksessa suoda Haroldille hänen isänsä kunnioituksen sekä ihanan Mary-tytön (Ralston) rakkauden.

Buster Keaton ja Charlie Chaplin ovat komediaelokuvan tunnetuimpia nimiä, mutta heidän rinnallaan Harold Lloydinkaan tuotanto ei jää juuri mestareita huonommaksi. Mykkäkaudella loistanut Lloyd siirtyi syrjään elokuvamaailman valokeilasta äänielokuvien yleistymisen myötä, joskin hänen tuotantonsa on viime vuosikymmeninä nostettu uudelleen komediagenren kärkeen. Eritoten paksusankaisista silmälaseistaan tunnettu optimistinen ja jopa hieman surkuhupaisa sankari on Lloydin tunnetuin tavaramerkki. Nämä piirteet ovat vahvoilla myös Harold Hickoryn hahmossa.

Pikkuveli on tituleerattu Lloydin mestariteokseksi, vaikkakin hän on kenties hivenen tunnetumpi esimerkiksi vuonna 1923 valmistuneesta Turvallisuus viimeiseksi! -filmistään. Toki myös Pikkuveli on sujuvasti etenevä elokuva, jossa pienet vitsit rytmittävät suuren tarinan etenemistä. Lloydin huumori toimii loistavasti ja lisäksi draamallisemmat elementit ovat kohdillaan. Ajatonta viihdettä!

Pisteytys:
8/10

maanantai 1. lokakuuta 2012

Napoléon (1927)

Ohjannut Abel Gance
Ranska 1927, 222 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia
Pääosissa: Albert Dieudonné, Gina Manés, Antonin Artaud

Pikku-Napoléon
Ranskalaisen Abel Gancen tunnetuin teos Napoléon on Griffithin Kansakunnan synnystä (1915) vaikutteita saanut spektaakkeli, joka kertoo Napoléonin elämäntarinan tuota mystistä persoonaa tarkastellen ja historian merkittävät hetket elävöittäen. Erityisesti teos on tunnettu uudenlaisista kuvausmenetelmistään ja visuaalisuudestaan. Myös elokuvan historiakuvaa ja Gancen omistuneisuutta "todenperäisyyden vaatimukselle" on aikojen saatossa pidetty suuressa arvossa.

Napoléon seuraa elokuvan sankarin kasvutarinaa nuoresta uhmakkaasta pojasta taitavaksi armeijan ylipäälliköksi. Trikolorin väreissä ylpeilevä elokuva kattaa noin vuodet 1781-1796, eikä siten seuraa Napoleonin tarinaa aivan loppuunsa asti - mikä tosin ei ole tarpeenkaan. Nelituntinen elokuva on varsin pitkä ja vaatii hyviä istumalihaksia tai ainakin pieniä taukoja. Kuitenkaan mikään kohtaus ei tunnu turhalta saati venytetyltä: jokainen hetki elokuvassa on todella oikealla paikallaan, täydellisen mittaisena.

Elokuvan upeinta antia ovat juuri Gancen kameravisiot. Tässä filmissä nähdäänkin ensimmäistä kertaa muun muassa käsivaralla kuvaamista sekä laajakuvaa, kauniisti ja ainutlaatuisesti toteutettuina. Mielenkiintoista pohdittavaa tarjoaa myös Napoléonista luotu henkilökuva sekä historialliset tulkinnat. Tällä katselukerralla keskityin kuitenkin vain fiilistelemään elokuvan estetiikkaa, joten syvällisempää historiallista analyysia en täten Napoléonista pohtinut.

Kokonaisuudessaan tämä nelituntinen teos on sekä kaunista että raskasta katseltavaa. Vaikka tapahtumat etenevätkin nopeatempoisesti, eikä tylsiä hetkiä juuri tule, on katselu elokuvan pituuden vuoksi ikävän puuduttavaa. Gancen La Roue (1923) on kokemuksena nautittavampi ja pysäyttävämpi, ehkä myös aidompi ja helpommin lähestyttävä. Napoléon on kuitenkin elokuvahistoriallisesti varsin merkittävä teos: sen visuaalisuus on vaikuttanut muun muassa 1960-luvulla ranskalaiseen uuteen aaltoon. Kauniita kuvia, mutta vaatii keskittymistä ja hyviä eväitä.

Pisteytys:
7/10