Ranska 1928, 110 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia
Pääosissa: Reneé Falconetti, Eugene Silvain, André Berley
 |
| C'est Jeanne. |
Jeanne d'Arc on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys, ja hänen tarinansa on tuttu takuulla useimmille nykypäivän ihmisille muuallakin kuin Ranskassa. 1400-luvulla elänyt Jeanne osallistui satavuotiseen sotaan kuultuaan erinäisten pyhimysten puhuttelevan häntä - lopulta Jeanne päätyi roviolle syytettynä kerettiläisyydestä ja noituudesta. Jeanne D'Arcin kärsimys on Jeannen tarinan ensimmäinen filmatisointi, jota ohjaaja C. T. Dreyer työsti hartaasti ja huolellisesti, päästäkseen mahdollisimman autenttiseen ja täydelliseen lopputulokseen.
Elokuva ei suinkaan käsittele Jeannen tarinaa kokonaisuudessaan. Itse asiassa koko kaksituntinen käsittelee yhtä päivää, Jeannen kuulusteluja ja lopulta tämän elävältä polttamista. Elokuva etenee nopein leikkauksin ja keskittyy tutkiskelemaan henkilöiden tunnetiloja. Erityisesti Jeannen roolissa nähtävän Falconettin roolisuoritus on yksi elokuvan kantavista voimista. Suoritus uuvutti näyttelijän täysin, eikä Falconettia sittemmin enää nähty valkokankailla.
Ankarien kuulusteluiden seuraaminen nostaa esille useita mahdollisuuksia Jeannen tekojen syistä. Oliko Jeanne Jumalan valittu, Paholaisen harhaanjohtama, mielisairas vai jotain aivan muuta? Mielenkiintoista sinänsä on, ettei elokuva varsinaisesti ota asiaan mitään näkökantaa. Tulkinta on kiinni katsojan näkemyksestä. Ainakin uskonnon ja maailmankuvan merkitys, ymmärrys todellisuudesta tai tiedosta eri aikoina ovat teemoja, joita elokuvaa katsellessa on mielenkiintoista pohtia.
 |
| Has God promised you things? |
Eräs mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on sen äänettömyys. Alunperin Jeanne D'Arcin kärsimys tehtiin todella mykkäelokuvaksi, eikä siihen suunniteltu minkäänlaista säestystä. Sittemmin filmiä varten on tehty erinäisiä musiikkisovituksia; minäkin katsoin tästä erään jälkikäteen säestetyn version, Einhornin Voices of Light -oratorion siivittämänä. Tämä ääniraita sopi elokuvan tunnelmaan täydellisesti, vaikka osaltaan myös aiheutti pieniä vilunväristyksiä, sävellys kun ei varsinaisesti ole sellaista settiä, mitä muutoin mieluusti kuuntelisin.
Jeanne D'Arcin kärsimys on upeasti tehty ja sen tunnelataus mieletön, mutta myönnettäköön, että ainakin
ensikatselu kävi puolivälin tienoilla raskaaksi. Elokuva kannattaa joka tapauksessa kokea, vaikka jo sen vuoksi, että sitä ei kenties pitäisi enää olla edes olemassa: filmi nimittäin koki tulipaloissa Jeannen kohtalon peräti kahdesti, mutta 1980-luvulla ikiajoiksi menetetyksi luullusta elokuvasta löydettiinkin yksi jäljellä oleva negatiivi. Mikä mahtava ihmetapahtuma!
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti