LUUKKU 13 - 50 vuotta sitten (Alicen ravintola, 1969)

Amazing grace!

Tänään aikakone vie viidenkymmenen vuoden taakse, jolloin hippiliike vielä kukoistaa ennen kuihtumistaan. Vuonna 1969 ihminen käveli ensi kerran kuun pinnalla ja Stonewallissa mellakoitiin seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Suomessa vuosi kuohahti käyntiin monien mielestä iloisissa merkeissä, sillä keskiolut vapautui kauppoihin. Päivän elokuva tuudittaa katsojansa lempeästi kapinan ja muutoksen vuosikymmenelle, nauttimaan viimeisen hippivuoden rauhasta, rakkaudesta ja pitkistä hiusmalleista!

Alice's Restaurant - Alicen ravintola
Ohjannut Arthur Penn
USA 1969, 111 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Arlo Guthrie, Patricia Quinn, James Broderick, Pete Seeger

Alicen ravintola perustuu folkmuusikko Arlo Guthrien lauluun Alice's Restaurant Massacree (1967), jolla puolestaan on juurensa tositapahtumissa. Guthrie itse esittää päähenkilö Arloa, joka hengailee kommuunissa muiden hyväntahtoisten hippien kanssa. Leppoisten päivien varrella tielle osuvat kutsunnat, isän sairaus ja pieni putkakeikkakin, mutta kaikesta selvitään rauhan ja rakkauden avulla.

Temaattisesti elokuva käsittelee Vietnamin sotaa, jota vastustetaan kuitenkin melko hyvässä hengessä ja ketään suuremmin demonisoimatta. Sodanvastaisuudelle oli aikanaan tilausta, ja niinpä Alicen ravintola oli ilmestymisvuotensa katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Filmille siunaantui myös yksi Oscar-ehdokkuus ohjaustyöstä. Kiistämättä Arthur Penn pitää haahuilevan tarinan ihmeen hyvin kasassa, mutta kovin suurta klassikkoa aikansa hittielokuvasta ei silti ole muodostunut.

Tyyliltään Alicen ravintola on turhankin vetelä ja niin päämäärättömästi ajelehtiva elokuva, ettei sen tarinassa useinkaan tunnu olevan mitään ideaa. Kohtausten rento sarja toki on tehty aivan tarkoituksella ja päämääränä lienee aitouden tavoittelu. Tunnelma on tarinan löysyydestä huolimatta ihan kivasti aikaansa kuvaava ja musiikki on mukavan leppoisaa. Hippitunnelmia ja kommuunielämää kaipaavalle Alicen ravintola toimii takuulla kivana aikamatkana, mutta paremmin tähän aikakauden janoon vastannee vaikkapa musiikkidokumentti Woodstock (1970).

Pisteytys: 6/10

Little Big Man - Pieni suuri mies (1970)

Ohjannut Arthur Penn
USA 1970, 139 min.
Lännenelokuva, Draama, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Dustin Hoffman, Chief Dan George, Faye Dunaway, Richard Mulligan

Today is a good day to die.

121-vuotias Jack Crabb (Hoffman), intiaaninimeltään Pieni suuri mies, muistaa vielä kirkkaasti entisen ajan villissä lännessä. Jackin vaiherikkaat muistelmat vievät kuulijat jo kadonneeseen Länteen, jonka laajalti tunnettu Pieni suuri mies koki niin intiaanina, uskovaisena, erämaan erakkona, huijarikauppiaana ja ties minä muuna. Liekö kaikkialle ehtineen ja pulmasta kuin pulmasta selvinneen Jackin tarinoissa liioittelun makua vai onko totuus tarua ihmeellisempää?

Draamaa, komediaa ja seikkailua sulavasti yhdistelevä Pieni suuri mies on esikuva elokuville Forrest Gump (1994) tai Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2013). Myös Jack Crabb kohtaa aikansa legendaarisia hahmoja ja ajautuu tapahtumiin, jotka aikojen saatossa muodostuvat historiallisesti merkittäviksi. Kohokohta on tietenkin Little Bighornin taistelu, jossa intiaanit kukistivat kenraali George Armstrong Custerin (Mulligan) joukot. Lämminhenkisesti tehty elokuva tarjoaa hupia ja viihdettä, mutta intiaanien kokemat vääryydet maltetaan silti kuvata koskettavasti.

Löyhästi historiallisiin tositapahtumiin perustuva Pieni suuri mies poikkeaa intiaanikuvauksensa ansiosta lännenfilmien aiemmasta traditiosta, jossa sankarin viitta laskeutuu lähes yksinomaan herooisen lännen valloittajan harteille. Muutamista suvantokohdista huolimatta kokonaisuus on tasapainoinen ja ennen muuta sydämellinen. Dustin Hoffman hoitaa monipuolisen roolinsa taipuen niin vanhaksi ukonrähjäksi kuin venkoilevaksi pyssysankariksikin. Samaten ikimuistoinen on intiaanipäällikköä esittävä Chief Dan George, jonka lausahdus "Tänään on hyvä päivä kuolla" on sekin jo muodostunut omanlaisekseen klassikoksi.

Pisteytys:

8/10

Bonnie and Clyde - Bonnie ja Clyde (1967)

Ohjannut Arthur Penn
USA 1967, 111 min.
Rikos, Biografia, Draama
Pääosissa: Warren Beatty, Faye Dunaway, Michael J. Pollard, Gene Hackman, Estelle Parsons

We rob banks!

Rikospari Bonnie ja Clyde kohosivat kuuluisuuteen 1930-luvun Yhdysvalloissa sanomalehtiotsikoiden ansiosta. Kaksikon ura huoltoasemien ja muiden pikkuliikkeiden ryöstäjinä katkesi lopulta väijytykseen ja kuolemaan, mutta legenda oli jo syntynyt. Bonnie ja Clyde aloittaa tarinan siitä, kun pikkurikollinen Clyde (Beatty) on juuri vapautunut vankilasta ja lyöttäytyy yhteen jännitystä etsivän Bonnien (Dunaway) kanssa. Totuutta paranteleva kertomus on romantisoitu menneen kuva: vaikka elokuva onkin 1960-luvun rikosleffaksi raaka, todellisuus oli karumpaa ja verisempää.

Bonnie ja Clyde on rikosseikkailu, mutta käsittelee myös traumaattisen vuosikymmenen kohtaloita. Millaisia toiveita ja mahdollisuuksia köyhillä oli tulevaisuutensa suhteen? Parhaiten tilinteko menneen kanssa kirkastuu sumean unenomaisessa kohtauksessa, jossa Bonnie vierailee perheensä luona. Suursotien välisen aikakauden ja laman runteleman Yhdysvaltain miljöö ja tunnelma on taltioitu niin kiehtovasti, että katsoja lähes hämääntyy; onko kyseessä pyrkimys piiruntarkkaan ajankuvaan vai tietoisesti paksulla nostalgialla väritetty muisto?

Ranskalaisesta uudesta aallosta vaikutteita ottanut filmi on Hollywood-elokuvaksi poikkeavan häpeilemätön. Väkivaltaa ja seksiä ei säästellä, jos toki molempien määrä Hollywoodissa onkin sittemmin lisääntynyt tasaista tahtia. Bonnie ja Clyde muodostaa omanlaisensa virstanpylvään amerikkalaisviihteen kehityksessä, sillä tällaista ei taatusti oltu tehty aiemmin, eikä paluuta entiseen ollut. Uusien tuulien elokuva oli aikanaan menestys, joskin kymmenestä Oscar-ehdokkuudesta haaviin tarttui lopulta vain kaksi pystiä.

Pisteytys:
8/10