sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Freaks - Kummajaiset (1932)

Ohjannut Tod Browning
USA 1932, 64 min.
Draama, Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Olga Baclanova, Harry Earles, Daisy Earles, Wallace Ford, Leila Hyams, Roscoe Ates, Henry Victor

Gooble Gobble?
Kiertävässä kummajaisnäytöksessä yleisö on kauhuissaan. Kuka on tuo muodoton olento, jonka väitetään kerran olleen kaunis trapetsitaiteilija? Cleopatra (Baclanova) todellakin oli kerran valloittava sirkusesiintyjä, joka heilasteli voimamiehen Herculeksen (Victor) kanssa. Myös eräs sirkuksen kummajaisista, kääpiö Hans (H. Earles) rakasti Cleopatraa palavasti. Tilanne kärjistyi kurjaan juoneen: Cleopatra aikoi naida Hansin, myrkyttää tämän ja lopulta päästä käsiksi Hansin valtavaan omaisuuteen. Mitä karmeaa sirkuksessa lopulta tapahtui?

Tod Browning käytti sirkusmiljöötä ja sen erikoista tunnelmaa useamman kerran uransa aikana (ainakin elokuvissa Kädetön Alfonso, The Unholy Three). Omakohtaiset kokemukset sirkustaiteilijana esiintymisestä auttoivat Browningia realistisen tunnelman luomisessa, mutta vasta Kummajaiset vei aitouden huippuunsa - siinä kun näyttelivät ihka oikeat luonnonoikuiksi leimatut ihmiset. Siamilaiset kaksoset, Earlsien nukkesisarukset, ihmisluuranko... kaikki esiintyivät myös oikeasti sirkusten ja karnevaalien friikkinäytöksissä. Hassua sinänsä, että elokuva oli friikkinäytöksiin tottuneelle aikalaisyleisölle järkytys.

Tästä filmistä sekä eritoten sen katsomisen historiasta ja erilaisista reaktioista herää paljon kysymyksiä ja ajatuksia, siksikin Kummajaiset täytyy nähdä useamman kerran. Sirkusfriikkien katselemiseen liittyy ihmettelyä ja kauhistelua. Ja tietenkin se, mikä kaikkeen muuhunkin katsomiseen: maailmaa otetaan haltuun katsomalla, kategorisoimalla ja luokittelemalla katseen kohteita. Katseen kohdatessa jotain eriskummallista, mahdotonta luokitella - reaktio on usein torjuva. Tämän lisäksi eri aikoina ja kulttuureissa katsetta kohdistetaan eri tavoin, vallitsevin soveliaisuuden säännöin. Vuoden 1932 yleisö katsoi Kummajaisia omien kulttuuristen lasiensa läpi, identifioiden itseään ja hyvää makuaan sekä määritellen suhdettaan sirkusfriikkeihin ja kanssakatsojiin.

Väärinymmärrettyä elokuvaa jouduttiin leikkaamaan rajusti, eikä se siltikään saavuttanut suosiota ennen 1960-lukua. Vaikka elokuvaa onkin sittemmin suitsutettu kriitikoiden taholta ja siitä on tullut suorastaan kulttiklassikko, ei tätä filmiä silti vieläkään aina täysin ymmärretä. Monelta katsojalta on vuosien saatossa jäänyt huomioimatta erityisesti se, ettei tämä filmi itsessään ole friikkishow - vaikka se sellaista kuvaakin. Genrerajoja rikkova, tunteita kuohuttava Kummajaiset on kaikin puolin varsin omalaatuinen tapaus ja kaikkinensa äärimmäisen mielenkiintoinen elokuva: kiehtova, uniikki, koskettava ja mieleenpainuva.

Pisteytys:
10/10

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Zero for Conduct - Nolla käytöksessä (1933)

Ohjannut Jean Vigo
Ranska 1933,  41 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Jean Dasté, Robert le Flon, Du Verron, Delphin, Léon Larive

Je vous dis merde!
Nolla käytöksessä on anarkiaa poikien sisäoppilaitoksessa, aikuisten maailman ja lasten vapautuneiden leikkien absurdi yhteentörmäys. Auktoriteettien halveksunnasta syytetty filmi joutui ilmestyttyään sensuurin kohteeksi, eikä sitä esitetty ennen toista maailmansotaa.

Rakastetun ranskalaisohjaajan Jean Vigon lyhyeksi jäänyt elämä jätti jälkipolville vain muutaman elokuvan, joista Nolla käytöksessä on toiseksi viimeinen. Anarkistiset sävyt ja surrealistiset vaikutteet kohauttivat maailmansotien välistä maailmaa, mutta elokuvat eivät suinkaan jääneet unohduksiin. Erityisesti ranskalaisen uuden aallon elokuvissa 1950-60-luvuilla Vigon vaikutus on vahva. Nolla käytöksessä muistuttaa hieman Luis Buñuelin surrealistisia filmejä, sen lisäksi mieleen tulee väkisinkin erityisesti François Truffautin mestariteos 400 kepposta (1959).

Nolla käytöksessä on varsin hyväntuulinen ja hilpeä elokuva; erityisesti sen kuuluisa tyynysotakohtaus on suorastaan maaginen. Aivan helposti tämän filmin haltuunotto ei kuitenkaan tapahdu. Surrealistinen ote hämmentää, eikä kerronta ole tavallista ja totuttua - mikä toisaalta on myös piristävää. Tällaisia elokuvia katsellessa joutuu ensin ajattelemaan kauheasti, kunnes tajuaa että on parempi olla ajattelematta liiaksi. Filmi vie kyllä mukanaan.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Shanghai Express - Shanghain pikajuna (1932)

Ohjannut Josef von Sternberg
USA 1932, 80 min.
Draama, Seikkailu, Romantiikka
Pääosissa: Marlene Dietrich, Clive Brook, Anna May Wong

Shanghai Lily
Pekingin asemalla pikajuna tekee lähtöä kohti Shanghaita, läpi sisällisodan pyörteissä kuohuvan Kiinan. Matkustajiin lukeutuvat muun muassa salaperäinen Shanghai Lily (Dietrich) kera kiinalaisen ystävättärensä Hui Fein (Wong). Junan kyytiin astuu myös Lilyn entinen rakastaja, kapteeni Donald "Doc" Harvey (Brook).

Jopa unenomaista tunnelmaa tarjoileva Shanghain pikajuna lukeutuu Josef von Sternbergin tunnetuimpiin elokuviin. Esimerkiksi Siniseen enkeliin (1930) verrattaessa on tämä elokuva kokonaisvaltaisempi sekä huolitellumpi teos. Myös Sternberin ja Marlene Dietrichin yhteistyö oli Sinisen enkelin jälkeen vakiintunut, yhteisiä elokuvia valmistui perätysten yhteensä seitsemän kappaletta. Shanghain pikajunassa Dietrichin rooli on suuri ja tunteikas - muut näyttelijät, vaikka osansa hyvin esittävätkin, jäävät auttamatta Marlenen varjoon.

Shanghain pikajuna on kokonaisuudessaan verrattoman tunnelmallinen elokuva. Sumu, valon ja varjon leikki - chiaroschuro - sekä rikas äänimaailma tekevät filmin katselusta ihastuttavan mielikuvamatkan halki kuvitteellisen Kiinan. Erikoista toki on, ettei Sternberg ollut koskaan käynyt Kiinassa, saati sitten että tätä filmiä olisi kuvattu muualla kuin yhdysvaltalaisella studiolla. Miljöön autenttisuus ei kuitenkaan ole tämän elokuvan kannalta olennaisinta. Oikeastaan juuri sen kuvitteellisuus on sinänsä kiehtovaa. Shanghain pikajuna palkittiin aikanaan parhaan kuvauksen Oscarilla, ja juuri voimakkaista kuvistaan tämä filmi edelleenkin jää ensisijaisesti mieleen. Toisella katselukerralla maaginen matka paljastaisi varmasti vielä uusia puolia itsestään.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Helmikuun elokuvat 2013

James and the Giant Peach - James ja jättipersikka
Ohjannut Henry Selick
Iso-Britannia & USA 1996, 79 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Paul Terry, Simon Callow, Richard Dreyfuss, Jane Leeves, Susan Saradon




Orpolapsi James (Terry) viettää kolkkoa elämää hirviömäisten tätiensä luona. Pelastukseksi osoittautuu pihapuuhun kasvava jättipersikka, joka vie Jamesin hurjaan seikkailuun kohti unelmien New Yorkia, seuranaan ystävällisiä ötököitä. James ja jättipersikka on hellyyttävä filmi, jonka mielikuvituksellinen tarina etenee leikkien logiikalla. Vaikka elokuva onkin viehättävä ja valtavirta-animaatioista poikkeava, ei tämä silti tarjoa mindblow-elämyksiä tai mitään muutakaan erityisen suurta.

Pisteytys: 6/10

Metropia
Ohjannut Tarik Saleh
Ruotsi, Tanska, Norja & Suomi 2009, 86 min.
Animaatio, Trilleri
Pääosissa: Vincent Gallo, Juliette Lewis, Udo Kier




Lähitulevaisuuden Eurooppa on synkkä paikka. Trexx-yhtymän hallitsemat metroverkot yhdistävät koko Eurooppaa, isoveli valvoo ajatuksia ja maahanmuuttajat kilpailevat tosi-tv-sarjassa turvapaikoista. Tasaisen tylsää arkea elävä Patrick (Gallo) havahtuu kuulemiinsa outoihin ääniin metrotunnelissa. Pian salaliittoteoriat alkavat paljastua. Metropian juoni etenee paikoin epäloogisesti ja töksähdellen, mutta sekin tuntuu sopivan elokuvan erikoislaatuiseen tyyliin. Vaikka filmi onkin kaikkinensa oikein mielenkiintoinen kokonaisuus, ei hieno idea tunnu oikein lähtevän lentoon. Metropia jää silti mieleen positiivisella tavalla, mutta silti vähän harmittaa. Olisikohan tästä voinut tehdä vielä paremman? Joka tapauksessa katsomisen arvoinen elokuva.

Pisteytys: 7/10

Lincoln
Ohjannut Steven Spielberg
USA 2012, 150 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Strathairn, Joseph Gordon-Lewitt, James Spader




Suurmieshistoriasta on helppoa tehdä tylsää. Eritoten elokuvan keskittyessä Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäykseen, lähtökohdat voivat kuulostaa tuskastuttavilta, ainakin, jos aiheeseen ei ole erityisesti paneutunut aiemmin. Lincoln onnistuu kuitenkin elävöittämään sittemmin pölyttyneet lakitekstit jännittäviksi tilanteiksi, jotka (ainakin suunnilleen tähän tapaan) ovat joskus todella tapahtuneet. Paikoittain pitkät dialogit tosin vaativat rautaisia hermoja. Lincoln kannattaa katsoa erityisesti sen luoman maailman vuoksi: tarkoitan toki elokuvan lavasteita, valaistusta, eleitä ja puhetta. Elokuvan saama Lavastus-Oscar oli iloinen yllätys, sillä juuri se puoli tässä filmissä tuntuu kaikkein viehättävimmältä piirteeltä. Aikalaiskuvauksen ohella myös onnistuneet roolisuoritukset kantavat tarinaa eteenpäin. Vuoden 2012 elokuvatapaus tämä ei ole, saati sitten Steven Spielbergin parhaimmistoa - mutta joka tapauksessa kiinnostava historiafilmi.

Pisteytys: 7/10

Perkele! Kuvia Suomesta
Ohjannut Jörn Donner, Jaakko Talaskivi ja Erkki Seiro
Suomi 1971, 96 min.
Dokumentti
Pääosissa: Jaakko Talaskivi, Jörn Donner, Tapani Perttu






Vuosi 1970. Suomen kansalaiset pääsevät sanomaan elokuvakameralle sanottavansa niin äänestämisestä kuin arkipäivästäänkin, eri ammattien edustajia nähdään töissään, festareilla remutaan ja pikkukaupungeissa haaveillaan tulevaisuudesta. Haastattelijatiimi kiertelee Suomessa sekä Ruotsissa kartoittamassa sitä, mikä Suomea ja suomalaisuutta kuvastaa uuden vuosikymmenen alkaessa. Loistavaa ajankuvaa! Kirsikkana kakussa on vielä elokuvan soundtrack Perkele! Lauluja Suomesta, joka on kertakaikkiaan puhdasta kultaa.

Pisteytys: 8/10

Badding
Ohjannut Markku Pölönen
Suomi 2000, 103 min.
Draama
Pääosissa: Janne Reinikainen, Peter Franzén, Karoliina Blackburn




Badding on mielikuvituksella ja satujen taialla höystetty kuvaus Rauli Badding Somerjoen elämästä ja teoista. Nuoruuden rakkautta, ystävyyttä, yksinäisyyttä ja loppuunpalaneen taiteilijan sielunmaisemaa kuvaileva elokuva on sekä liikuttava että hauska. Erityisesti Janne Reinikaisen roolityö Baddingina on mieletön. Täydellinen filmi tämä ei ole, mutta tähän ikuiseen Badding-faniin elokuvan maalailema kuva jo edesmenneestä artistista uppoaa. Tästä jää aina hyvä fiilis.

Pisteytys: 8/10

Mustaa valkoisella
Ohjannut Jörn Donner
Suomi 1968, 95 min.
Draama
Pääosissa: Jörn Donner, Kristiina Halkola, Jukka Virtanen, Lasse Mårtensson, Liisamaija Laaksonen


Mainospäällikkö Juha Holm (Donner) vaikuttaa viettävän mallikansalaisen elämää, mutta pintaa syvemmällä kuohuu. Kun Juha heittäytyy salasuhteeseen nuoren Marian (Halkola) kanssa, avioliitto ja täydellinen perhe-elämä ovat uhattuina. Mustaa valkoisella on niitä filmejä, jotka ovat samalla älyttömän kökköjä mutta kuitenkin oudon valloittavia. Aihe on kliseinen, mutta toteutuksessa on jotain omaperäistä. Aikaansa nähden filmi on varsin rohkea, ja aiheutuipa filmin seksikohtauksista kaikenlaista jälkijupinaa. Jopa Donnerin surkea näyttelijäntyö tuntuu sopivan elokuvaan täydellisesti. Tässä filmissä on särmää ja vieläpä mielenkiintoinen palanen elokuvahistoriaa. Sekä tietenkin hauska trippi 1960-luvulle!

Pisteytys: 7/10

Cloverfield
Ohjannut Matt Reeves
USA 2008, 85 min.
Toiminta, Scifi, Trilleri
Pääosissa: Michel Stahl-David, T. J. Miller, Lizzy Caplan, Jessica Lucas, Odette Yustman, Mike Vogel




Eräänä iltana joukko ystävyksiä on kokoontunut Central Parkin tienoille viettämään Japaniin lähdössä olevan toverinsa Robin (Stahl-David) läksiäisiä. Ilta saa ikävän käänteen, kun kauempaa kaupungista kuuluu valtaisa räjähdys. Salaperäinen hyökkäys New Yorkiin muuttaa juhlaillan selviytymistaisteluksi, joka tallentuu mukana olevalle videokameralle. Cloverfieldia voisi kuvailla karkeasti yhdistelmäksi Blair Whitch Projectia (1999) ja Godzillaa - tai ehkei sittenkään. Ainakin jälkimmäiseen "hirviö New Yorkissa" -rymistelyyn verrattain on tämä raina huomattavasti parempi. Jännitys pysyy yllä ja filmi jää mieleen - pakko katsoa joskus uudelleen. Mistään megaluokan leffatapauksesta ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka tällä filmillä tuntuukin olevan lähtökohtaisesti paljon potentiaalia. Odotukset täyttyvät, mutta jotain jää silti puuttumaan.

Pisteytys: 7/10

Full Metal Jacket
Ohjannut Stanley Kubrick
USA & Iso-Britannia 1987, 116 min.
Sota, Draama
Pääosissa: Matthew Modine, Vincent D'Onforio, Lee Ermey, Adam Baldwin



Full Metal Jacket on kyyninen kuvaus ihmisten typeryydestä ja sodan mielettömyydestä. Elokuvassa seurataan yhdysvaltalaisten merijalkaväen sotilaiden koulutusta ja myöhemmin myös osittain saman jengin edesottamuksia Vietnamin sodassa. Full Metal Jacket on samaan aikaan sekä huvittava että karmaiseva. Kaksinaamaisuus ja tekopyhyys ovat filmin kantavia teemoja, loppukohtaus on karmea kliimaksi. Sotafilmien parhaimmistoa.

Pisteytys: 8/10

Thunderball - Pallosalama
Ohjannut Terence Young
Iso-Britannia 1965, 130 min.
Toiminta, Trilleri, Rikos
Pääosissa: Sean Connery, Claudine Auger, Adolfo Celi, Bernard Lee



Bond, James Bond on täällä taas, ja jo neljättä kertaa Conneryn tulkitsemana. Tällä kertaa Bond saa tehtäväkseen jäljittää gangsteripomo Emilo Largon, alias numero 2:n (Celi), joka pitää hallussaan Natolta kaapattuja ydinpommeja. Tiedossa on siis tuttuun tapaan räiskintää ja naisvalloituksia. Pallosalama viihdyttää, mutta ei ole Bondeista parhaimpia. Täytyy tosin myöntää, että tällä kertaa en oikein jaksanut keskittyä katseluun. Toisaalta, eipä tämä filmi ole aiemmiltakaan katselukerroilta juuri jäänyt mieleen. Vaikka Jamesin jetpack onkin niin mainio.

Pisteytys: 6/10

Onnen maa
Ohjannut Markku Pölönen
Suomi 1993, 60 min.
Draama
Pääosissa: Pertti Koivula, Taisto Reimaluoto, Anja Pohjola, Katariina Kaitue




Kesä 1960-luvulla. Tenho (Koivula) on vierailulla perheensä luona maaseudulla. Isä on vanhuudenhöperö, veli jäyhä työmies. Kesä kuluu opettaen veljenpojalle tangon askelia ja valloittavaa tyttöä piirittäen. Onnen maassa makustelee suomi-filmien menneellä taialla, kesäöillä ja tanssilavaromantiikalla. Mukavaa, joskaan ei kummoista.

Pisteytys: 6/10

Stadilaista tangoa etsimässä
Ohjannut Tahvo Hirvonen
Suomi 2009, 104 min.
Dokumentti
Pääosissa: Hannu Nurmio, Antero Jakoila, Jarmo Saari, Markku Hillilä



Stadilla ja Tuomari Nurmiolla on erityinen paikka sydämessäni. Tämä dokumentti seuraa Tuomari Nurmion ja Kongontien orkesterin Tangomanifesti-levyn tekoa sekä valaisee myös helsinkiläisen tangon historiaa. Oikein mielenkiintoista settiä - kannattaa katsoa eritoten jos kiinnostaa seurata levynteon prosessia ja kurkistaa artistien takahuoneisiin. Ja totta kai suositeltavaa settiä myös Dumarista diggaileville.

8/10


The Longest Daycare
Ohjannut David Silverman
USA 2012, 5 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia




Maggie Simpsonin päiväkotihetkestä kertova lyhytfilmi oli ehdolla Oscareiden lyhytanimaatioiden sarjassa. Ei voittanut, eikä ihme. Tätä pätkää tuntuu vaivaavan se sama, kuin Simpsoneita nykyisin muutenkin. Ihan kiva, mutta kaukana siitä nerokkuudesta mitä keltaisen perheen edesottamukset joskus ovat olleet.

Pisteytys: 6/10

ParaNorman
Ohjanut Chris Butler & Sam Fell
USA 2012, 92 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Kodi Smith-McPhee, Tucker Albrizzi, Anna Kendrick, Casey Affleck





Väärinymmärretty lapsi Norman (Smith-McPhee) näkee kuolleita kaikkialla ja jopa katselee televisiota edesmenneen mummonsa haamun kanssa. Kun noidan kirous nostattaa kuolleet haudoistaan, on Norman pikkukaupungin ainoa toivo. Aluksi hieman tökerön oloinen tarina kasvaa kivasti elokuvan edetessä, eikä ole liian ennalta-arvattava tai pliisu. Hauska pätkä, joka toi kovasti mieleen Monsteritalo-animaation vuodelta 2006. Hieman erilainen lastenleffa, joka on myös kivasti kiinni ajassaan.

Pisteytys: 7/10

Dracula: Dead and Loving It - Dracula: verevä vainaja
Ohjannut Mel Brooks
USA & Ranska 1995, 88 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Leslie Nielsen, Peter MacNicol, Steven Weber, Amy Yasbeck




Vanhan kunnon Dracula-tarinan parodiaversiota tähdittää Leslie Nielsen itse pimeyden ruhtinaana sekä mainio Peter MacNicol Renfieldina. Molemmat koheltajat ovat loistavia, mutta muutoin elokuvan idea kuulostaa huonolta - pakkohan tämä silti oli katsoa. Nyt-liitteessä taidettiin muistaakseni varoitella väsyneestä vedosta, ja täytyy kyllä todeta että sitähän tämä juuri oli. Uskomatonta, että tällaisenkin filmin kohdalla voi pettyä! Muutamat naurut Dracula tarjosi, mutta eipä juuri muuta positiivista. Olisi tosin varmasti iskenyt kuin tuhat volttia, jos tämän olisi nähnyt silloin vuonna 1995.

Pisteytys: 4/10

Groundhog Day - Päiväni murmelina
Ohjannut Harold Ramis
USA 1993, 101 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Bill Murray, Andie MacDowell, Chris Elliott





Phil Connors (Murray) on television säämies, elämäänsä tympääntynyt kyyninen kaveri. Connors joutuu työmatkalle tekemään uutisjuttua murmelipäivän perinteestä, tavoitteenaan selvitä tylsästä hommasta niin pian kuin suinkin. Jotain kummallista kuitenkin tapahtuu ja Connors joutuu elämään saman päivän kerran toisensa jälkeen. Elokuvan yksinkertainen juoni vaikuttaa tylsän ennalta-arvattavalta, mutta kokonaisuus on suorastaan nerokas. Päiväni murmelina on kepeää viihdettä, joka pitää sisällään sopivan syvällisen sanoman elämän ainutkertaisuudesta.

Pisteytys: 8/10

Life of Pi - Piin elämä
Ohjannut Ang Lee
USA 2012, 127 min.
Seikkailu, Draama
Pääosissa: Suraj Sharma, Irrfan Khan





Yann Martelin romaaniin perustuva Piin elämä on yksi vuoden 2012 menestyneimmistä filmeistä. Erityisesti visuaalisuudestaan suitsutettu elokuva voittikin peräti neljä Oscaria ja lukuisia muita palkintoja, eikä ihan suotta. Idea Piin elämässä on yksinkertainen: intialainen nuorukainen Pi (Sharma/Khan) päätyy haaksirikon seurauksena ajelehtimaan avomerelle tiikeri seuranaan. Uskomaton tarina - liekö se totta ja mitä se tarkoittaa?

Visuaalisuus on todellakin tämän elokuvan valttikortti. 3D-potti ei kuitenkaan vielä räjähtänyt, sillä lasit tympivät edelleen turhan paljon. Katselunautintojen lisäksi tarina on mielenkiintoinen ja uniikki, vaikka tietyt klassiset haaksirikkotarinan tunnusmerkit täyttyvätkin. Paikoin coelhomainen elämän tarkoituksen ihmettely meinaa myös livetä älyttömille raiteille. (Onneksi ei sentään pahasti, sillä Coelho on ihan kamala.) Piin elämä ei ole parasta ikinä, mutta kuitenkin ennakko-odotuksia parempi ja kokonaisuudessaan miellyttävä filmi.

Pisteytys: 8/10

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Scarface - Arpinaama (1932)

Ohjannut Howard Hawks, Richard Rosson
USA 1932, 93 min
Rikos, Draama, Trilleri
Pääosissa: Paul Muni, Ann Dvorak, Karen Morley, Osgood Perkins, George Raft, Boris Karloff

The world is yours...
Gangsterileffojen kuningas Arpinaama paljastaa rujon kuvan 1930-luvun epävakaasta ilmapiiristä. Armitage Trailin romaaniin perustuva tarina rikollisliigojen yhteenotoista ei juuri kaunistele sanomaansa: tässä filmissä luodit viuhuvat ja aseet laulavat. Jos Arpinaama olisi tehty kaksi vuotta myöhemmin, olisi sensuuri pakottanut filmin melko erilaiseen muotoon.

Arpinaama sijoittuu kieltolain aikaiseen Chicagoon. Salakuljetus kukoistaa ja gangsterijengit hallitsevat kaupunkia. Johnny Lovon (Perkins) palveluksessa toimiva Tony Camonte (Muni) päättää ryhtyä pyörittämään omia bisneksiään. Keinoja kaihtamatta Tony kohoaa alamaailman huipulle, vikitellen siinä ohessa entisen pomonsa tyttöä Poppya (Morley). Rikollisen elämä ei kuitenkaan ole ruusuista, ja valta-aseman menettäminen käy nopeammin kuin sen saavuttaminen.

Elokuvan tähti Paul Muni oli aloittanut elokuvauransa vuonna 1926. Hänen ensimmäiset filminsä eivät olleet menestystarinoita, vaikka The Valiant (1929) toikin Munille Oscar-ehdokkuuden. Suuren yleisön suosioon ja Warner Brothersien tähdeksi Muni nousi kuitenkin juuri Arpinaaman sekä myöhemmin samana vuonna ilmestyneen vankiladraaman Olen vainottu kahlekarkuri (1932) myötä. Näistä jälkimmäisestä Muni oli myöskin Oscar-ehdokkaana parhaan miesnäyttelijän kategoriassa. Väkevien roolisuoritusten mies Paul Muni ei tuota pettymystä Tony Camontena, kylmäverisenä roistona, joka lopulta kuitenkin joutuu tunteidensa valtaan.

Kunnon vanhan ajan gansterifilmin tapaan Arpinaama tarjoaa jännitystä ja rajua meininkiä, visuaalisesti onnistuneita kuvakulmia ja vahvoja roolisuorituksia. Elokuva on toimiva kokonaisuus, joka varmasti muuttuu vielä paremmaksi useammilla katselukerroilla. Rainasta tehtyyn vuoden 1983 uusintafilmatisointiin tätä ei viitsi verrata, varsinkin kun uudemman filmin katselusta on allekirjoittaneella kulunut vuosikausia. Versiot ovat myös keskenään hyvinkin erilaisia. Ehkä palaan asiaan viimeistään noin 700 elokuvan kuluttua, kun 1980-luvun Arpinaama on katseluvuorossa.

Pisteytys:
8/10