The Little Colonel - Pikku eversti (1935)

Ohjannut David Butler

USA 1935, 81 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Shirley Temple, Lionel Barrymore, Evelyn Venable, Bill Robinson

 

How can there be a new way to go upstairs?

 

Yhdysvaltain sisällissota jätti arpensa kansakuntaan ja perheisiin. Etelävaltioiden vanha eversti Lloyd (Barrymore) sydämistyy tyttärelleen (Venable), joka kehtaa avioitua pohjoisvaltioiden riveissä taistelleen nuorukaisen kanssa. Vuodet vierivät ja pariskunta saa lapsen, suloisen pikku-Lloydin (Temple). Ärhäkän mutta herttaisen lapsosen avulla vanhat kaunat lopulta hautautuvat!

Lapsitähti Shirley Templen näyttelijänura oli 1930-luvulla huipussaan. Vuosittain hän ehti tähdittää useampaa elokuvaa: vuonna 1935 sai ensi-iltansa kolme Temple-elokuvaa, joista Pikku eversti on tunnetuin. Maineikkainta elokuvassa on Templen ja kanssanäyttelijä Bill Robinsonin kuuluisa porrastanssi (kuvassa), sillä se oli kaikkien aikojen ensimmäinen mustan ja valkoisen näyttelijän yhteistanssi elokuvassa. Siitäpä päästäänkin elokuvan aihepiiriin, joka herttaisuuden alle kätkeytyy.

 

Pikku eversti pyrkii olemaan liennyttävä ja riitelijöitä yhdistävä lempeä elokuva. Eipä Temple-elokuva kovin vakavamielinen voisi ollakaan, ja lopulta kaikki käy hyvin. Nykymittapuulla filmi tuntuu ajoittain sangen kiusalliselta, sillä siinä on useita vaivaannuttavan rasistisia kohtauksia. Aikansa kuvaahan se tietenkin on ja sellaisena elokuvaan on suhtauduttava. Kokonaisuutta haittaa oikeastaan vielä enemmän hieman löperö tarina, jossa tuoksahtaa rahastuksen maku.

Pisteytys: 5/10

5. luukku: 90 vuotta sitten (Tässä tulen minä, 1934)

You're a smart little girl.

 

On aika juhlia 90-vuotiaita elokuvia ja filmitähtiä! Vuonna 1934 syntyi melkoinen liuta nimekkäitä näyttelijöitä: Shirley MacLaine, Sophia Loren, Brigitte Bardot, Judi Dench, Maggie Smith... Samana vuonna syntyivät myös ohjaajat Sydney Pollack, Jean Vigo sekä kotomaamme kamaralla Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta. Ei ole syytä unohtaa myöskään kaikkien tuntemaa kärttyliä Aku Ankkaa!

 

Vaikka vuoden 1934 tunnelmissa oli synkkiä sävyjä, elokuvista löytyi kepeyttä ja todellisuuspakoa. Komediatörttöily Sehän käy kuin leikiten (1934) hekottaa huonolle onnelle, ja huumaavan ihana L'Atalante (1934) muistuttaa kauneuden ja rakkauden olemassaolosta. Hittifilmi Tuomari Priest (1934) puolestaan viettelee nostalgiseen menneisyyteen, jonne vallitsevan maailmanajan kurjuutta on helppo paeta. Vuoden menestyselokuviin lukeutuu niin ikään screwball-klassikko Tapahtuipa eräänä yönä (1934), joka teki harvinaista Oscar-historiaa voittamalla viisi tärkeintä pystiä. Komedian äärelle päästään myös tämän päivän luukussa, josta steppailee esille aikansa suosittu lapsitähti.

Baby Take a Bow - Tässä tulen minä
Ohjannut Harry Lachman

USA 1934, 76 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: James Dunn, Claire Trevor, Shirley Temple, Alan Dinehart

 

 

 

Sing Singin vankilasta vapautunut Eddie (Dunn) on päättänyt aloittaa uuden puhtoisen elämän. Hän menee naimisiin ihanan Kayn (Trevor) kanssa, saa herttaisen tyttären Shirleyn (Temple) ja elämä kukoistaa. Kuitenkin kyyninen yksityisetsivä Welch (Dinehart) on vakuuttunut siitä, ettei vanha konna voi pysyä erossa rikoksista. Saisiko Welch tuupattua Eddien takaisin telkien taakse?

Tässä tulen minä rakentaa humoristista jännitystä onnettomien sattumien kautta. Käy nimittäin niin, että Eddien tytär saa käsiinsä varastetun helmikorun, jota Welch metsästää Eddie mielessään ─ kuinka pälkähästä päästään? Shirley Templen esittämä lapsonen on tietysti puhtoinen pulmunen ja viaton lapsukainen, joka levittää lempeyttä ympärilleen. Sympaattista viihdettä siis.

Mukavasti menestynyt rikoskomedia muistetaan eritoten siksi, että se edustaa lapsitähti Shirley Templen varhaistuotantoa ja suuren läpimurron aikaa. Temple on jo elokuvan vetonaula, mutta ei vielä filmin suurin tähti. Vain muutaman vuoden ikäinen lapsukainen hurmasi yleisöt kiharoillaan, hymykuopillaan ja steppitaidoillaan. Eritoten 1930-luvun aikana Temple tähditti monia elokuvia, tunnetumpina esimerkiksi Pikku eversti (1935) ja Heidi (1937).

Pisteytys: 6/10

10. LUUKKU - 70 vuotta sitten (Apassilinnake, 1948)

I'll not sit here and be threatened!

Vuoden 1948 menestysfilmejä olivat tanssielokuva Punaiset kengät sekä samoissa värisävyissä liikuskeleva länkkäri Punainen virta, niin ikään mainetta kahmi kullanhimoisia mainareita esittelevä Sierra Madren aarre. Seitsemän vuosikymmenen takaisista filmeistä nostettakoot esille vielä pari elokuvaa Hollywoodin ulkopuolelta: koskettava neorealistinen kuvaelma Polkupyörävaras menestyi Oscareissakin, mutta kaunis sodan jälkeistä aikaa kuvaava Kevät pienessä kaupungissa sai mainetta vasta useita vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeen. Ehdottomasti näkemisen arvoisia teoksia jokainen!

Fort Apache - Apassilinnake

Ohjannut John Ford

USA 1948, 128 min.

Lännenelokuva, Draama, Toiminta

Pääosissa: John Wayne, Henry Fonda, John Agar, Shirley Temple

Yhdysvaltain sisällissota on juuri sodittu ja everstiluutnantti Owen Thursday (Fonda) matkaa kohti syrjäistä Fort Apachen tukikohtaa, joka hänen on määrä ottaa komentoonsa. Tunnelma tukikohdassa on hämmentynyt, sillä komentajaksi odotettiin paikallista kapteenia Kirby Yorkia (Wayne). Thursdayn ja Yorkin näkemykset poikkeavat toisistaan rajusti, eikä Fort Apachen ristiriitoja helpota myöskään Thursdayn tyttären (Temple) epäsopiva romanssi vääräsäätyisen luutnantin (Agar) kanssa.

Apassilinnake aloittaa John Fordin menestyksekkään ratsuväkitrilogian, jonka myöhemmät osat ovat Keltainen nauha (1949) ja Rio Grande (1950). Elokuvat perustuvat suuriin lännenlegendoihin ja toki siten ammentavat aineksensa myös tositapahtumista. Tämän elokuvan taustalla on Little Bighornin kuuluisa taistelu, jossa George Armstrong Custerin johtama joukko koki karmean tappion Istuvan Härän, Hullun Hevosen ja Gallin johtamia intiaanijoukkoja vastaan nykyisen Montanan suurilla tasangoilla.

Hienoissa maisemissa kuvattu Apassilinnake on parhaimmillaan näyttävissä ratsuväkikuvaelmissa, eikä tarinakaan ole huono. Suurin ongelma on vakavan draaman ja hieman teennäisen huumorin epärytmikäs liitto: muutama vitsi keventäisi tunnelmaa synkkien tapahtumien alla, mutta tässä tapauksessa väkinäisiä yrityksiä on hieman liikaa. Samaten elokuvan romanssin käänteet tuntuvat paikoitellen turhan kliseisiltä, vaikka tietenkin lemmentarina muodostaa merkittävän osan kertomuksesta. Kaikki palat kenties eivät ole täydellisiä, mutta kokonaisuus toimii silti varsin hyvin.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #7 - 80 vuotta sitten (Heidi, 1937)

Isn't Heidi the funniest little thing?

Shirley Temple (1928─2014) on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista lapsitähdistä. Temple päätti elokuvauransa jo parikymppisenä ja siirtyi 1950-luvulla television pariin, sittemmin entinen lapsitähti toimi poliitikkona ja suurlähettiläänä. Temple ennätti kuitenkin näytellä yli viidessäkymmenessä elokuvassa, joskaan 1001-listalla niistä ei ole ainuttakaan.

Oheinen filmi on yksi Templen menestyselokuvia, joskaan ilmestymisvuotensa suurimpien teosten joukkoon se ei sentään yllä. Vuoden suurteoksista mainittakoon vaikkapa häikäisevän kaunis Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), sotaa ja rauhaa pohtiva Suuri illuusio (1937) sekä sukupolvien välistä kuilua koskettavasti kuvaava Make Way for Tomorrow (1937).

Heidi

Ohjannut Allan Dwan

USA 1937, 88 min.

Draama, Musikaali

Pääosissa: Shirley Temple, Jean Hersholt, Marcia Mae Jones

Heidi (Temple) on kahdeksanvuotias orpotyttö, joka tuupataan vastahakoisen isoisän (Hersholt) huomaan. Syrjäisessä mökissä isoisä ja lapsenlapsi lähentyvät, mutta juuri arjen asettuessa huomiinsa, päättää Heidin ahne täti hyötyä orporukasta rahallisesti. Niinpä Heidi päätyy kaukaiseen kaupunkiin viihdyttämään pyörätuoliin joutunutta Klaraa (Jones).

Heidi perustuu Johanna Spyrin klassikkokirjaan Pikku Heidi (1880), jonka muistan itsekin naperona lukeneeni. Tarina ei ole jäänyt mieleeni, mutta kirjan maalailema sveitsiläinen vuoristoidylli teki vaikutuksen. Myös elokuvassa tuo miljöö kieltämättä on viehättävä, vaikka se onkin kuvattu studiossa ja Kalifornian metsissä. Kuvankauniiseen joulutunnelmaankin päästään, joten Heidi sopii mainiosti tähän vuodenaikaan.

Kaikkinensa Heidi on perin herttainen lastenelokuva, jonka verraton viehätysvoima on säilynyt mainiosti läpi vuosikymmenten. Charmi perustuu pitkälti sanavalmiiseen päätähteen maagisine kiharoineen ja steppaustaitoineen. Kovin suureksi klassikoksi elokuvasta ei välttämättä ole, mutta ikivihreäksi viihteeksi se kuitenkin kelpaa.

Pisteytys: 7/10