sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Spring in a Small Town - Kevät pienessä kaupungissa (1948)

Ohjannut Mu Fei
Kiina 1948, 98 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Wei Li, Yu Shi, Wei Wei

All I have is my regret...
Pieni perhe viettää hiljaista elämää sodan raunioittamassa pikkukaupungissa. Tuberkuloosista ja masennuksesta kärsivä mies Liyan (Yu Shi) käyttää päivänsä kehnon tilansa surkutteluun, ja vaimo Yuwen (Wei Wei) riutuu rakkaudettomassa avioliitossa. Eräs kevät tuo kuitenkin mukanaan muutoksen, kun Liyanin hyvä ystävä Lao Huang (Wei Li) saapuu vuosien jälkeen takaisin kaupunkiin. Käy ilmi, että Lao ja Yuwen ovat olleet rakastavaisia - eivätkä tunteet ole vuosien varrella suinkaan unohtuneet.

Kevät pienessä kaupungissa on parin viimeisen vuosikymmenen aikana useasti nostettu parhaaksi ja tärkeimmäksi kiinalaiseksi elokuvaksi kautta aikain, eikä suotta. Yksinkertaisista elementeistä rakentuva kertomus kasvaa monimuotoiseksi ja tunteikkaaksi ihmissuhdetutkiskeluksi mestarillisen herkällä tavalla. Kunkin hahmon tunteet ovat kiinnostavia ja aitoja, jokainen elokuvan henkilöistä myös herättää omalla tavallaan sympatiaa. Antagonistiakaan ei varsinaisesti ole, ellei sellaiseksi sitten mielletä menneisyydessä tehtyjä virhevalintoja. Elokuvan keskeiseksi elementiksi nousee päähenkilöiden kolmio- tai ellei jopa neliödraama sekä tukahdutettu himo, mutta myös nostalgiaa ja menneisyyssuhdetta käsitellään kiinnostavasti.

Elävät kuvat löysivät tiensä Kiinaan aivan 1800-luvun viimeisinä vuosina, joskin paikallinen elokuvateollisuus sysähti kunnolla käyntiin vasta 1930-luvulla. Toinen maailmansota hidasti elokuvateollisuuden kehitystä, mutta niin kutsuttu toinen kultakausi ajoitetaan alkaneeksi vuonna 1945 - tuona aikana syntyi myös herkkä ja tunteikas Kevät pienessä kaupungissa. Kukoistuksen aika sai jatkua vain neljä vuotta, kunnes Kiinan kansantasavalta perustettiin ja filmiteollisuus valjastettiin propagandavälineeksi. Arvatenkaan Kevät pienessä kaupungissa ei saanut uusien tuulien puhaltaessa kommunistijohdon arvostusta. Unohdettu mestariteos "löytyi" jälleen vasta 1980-luvulla ja sai viimein ansaitsemansa suosion.

Pisteytys:
8/10

1 kommentti:

  1. Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista