lauantai 30. joulukuuta 2017

The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa (1956)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1956, 120 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: James Stewart, Doris Day

You know what is paying for this three days in Marrakech?
Marokossa lomaileva McKennan perhe joutuu keskelle kummaa selkkausta. Keskellä torin tungosta muuan mies horjuu perheen isän Ben McKennan (Stewart) jalkoihin ja sopertaa tälle salaisen viestin. Oudosta kohtaamisesta ei kulu kauaakaan, kun hotellissa tutuksi tullut ystävällinen pariskunta kidnappaa McKennan pariskunnan lapsokaisen.

Alfred Hitchcock oli filmatisoinut saman eriskummalliseksi kääntyvän lomamatkan jo kerran aikaisemminkin. Samanniminen ensiversio oli ilmestynyt vuonna 1934 ja sitä tähditti muun muassa Peter Lorre. Tämä uudempi Mies joka tiesi liikaa on tunnetumpi, toki myös Hitchcockin nimi oli 1950-luvulla jo rutkasti maineikkaampi kuin pari vuosikymmentä aiemmin. Ylipäätään Hitchcockin tuotannossa Mies joka tiesi liikaa ei kuitenkaan ole aivan ykkösteoksia, vaikka sen loppukohtaus Lontoon Royal Albert Hallissa onkin melko ikimuistoinen. Parhaiten elokuvasta tunnetaan sen Oscar-palkittu tunnussävelmä Que sera, sera eli suomalaisittain Kenpä tietäis sen.

Mies joka tiesi liikaa on tutumpaa ja humoristisempaa Hitchcockia kuin samana vuonna ilmestynyt tositapahtumaan pohjaava Väärä mies. Molempia elokuvia kuitenkin yhdistää tavallisen ihmisen joutuminen mitä mielikuvituksellisimmalta tuntuvan rikostapauksen myrskynsilmään. Tämäkin elokuva olisi omiaan ruokkimaan lievää vainoharhaisuutta varsinkin lomamatkoilla.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Marraskuun elokuvat 2017

Jackie
Ohjannut Pablo Larrain
USA 2016, 100 min.
Historia, Draama, Biografia
Pääosissa: Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Billy Crudup




Tositapahtumiin perustuvassa draamassa seurataan Jackie Kennedyn (Portman) selviytymiskamppailua julkisuuden paineissa John F. Kennedyn murhan jälkeen. Kerronta pysyttelee intensiivisesti päähenkilössään ja musiikit korostavat tuskallista tunnelmaa oivallisesti. Natalie Portmanin roolityö on varsin onnistunut, samoin 1960-luvun miljöö. Elokuvan saavutukset huomioitiin kolmella Oscar-ehdokkuudella (naispääosa, musiikki, puvustus).

Pisteytys: 7/10

Passengers
Ohjannut Morten Tyldum
USA 2016, 116 min.
Scifi, Trilleri
Pääosissa: Chris Pratt, Jennifer Lawrence, Michael Sheen




Homestead-alus kuljettaa tuhansia ihmisiä kohti uutta kotiplaneettaa, mutta jotain menee pieleen: Jim (Pratt) herää horroskapselistaan 90 vuotta liian aikaisin. Yksinäinen mies ihastuu koisivaan Auroraan (Lawrence) ja herättää hänet seurakseen. Passengers on kuin creepy Prinsessa Ruusunen avaruuden äärettömyydessä seilaavalla Titanicilla ─ eli aika pöhkö kokonaisuus. Surkeasti käsikirjoitettu leffa hukkaa läjäpäin kiinnostavia ideoita inhimillisyyden tarkastelusta. Jennifer Lawrence sentään on osassaan ihan ok.

Pisteytys: 4/10

The Bucket List - Nyt tai ei koskaan
Ohjannut Rob Reiner
USA 2007, 97 min.
Draama, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Jack Nicholson, Morgan Freeman




Syöpäsairaat papat (Nicholson & Freeman) päättävät kokea sen, mikä elämässä vielä kokematta on. Niinpä parivaljakko lähtee seikkailemaan ympäri maailmaa ämpärilistansa kanssa. Lopputulos on keskinkertainen draamakomedia, joka onneksi ei kestä puoltatoista tuntia pidempään.

Pisteytys: 6/10

The Raven - Korppi
Ohjannut Roger Corman
USA 1963, 86 min.
Fantasia, Komedia, Kauhu
Pääosissa: Vincent Price, Peter Lorre, Boris Karloff




Edward Allan Poen klassikkorunon (1845) pohjalta ponnistava kertomus lähtee mielikuvitukselliseen lentoon Roger Cormanin kauhukomediassa. Korppi sijoittuu viehättävän karmiviin kartanoihin, joissa velhot ottavat mittaa toisistaan. Peter Lorre on suorastaan hulvaton! Sivuroolissa nähdään myös nuori Jack Nicholson.

Pisteytys: 7/10

The Sword in the Stone - Miekka kivessä
Ohjannut Wolfgang Reitherman
USA 1963, 79 min.
Animaatio, Fantasia
Pääosissa: Karl Swenson, Rickie Sorensen, Richard Reiterman, Robert Reiterman



Miekka kivessä ammentaa lupsakoita sketsi-ideoita keskiaikaisista legendoista, löyhähkönä punaisena lankana toimii kuningas Arthurin tarina. Elokuva keskittyy seuraamaan Merlin-velhon (Swenson) yritystä kouluttaa aseenkantajana toimivaa Arthur-poikaa (Sorensen, Reiterman & Reiterman) järjenkäytön jalossa taidossa. Disney-animaatioiden hiljaisen vuosikymmenen tuotos on pelkkä välityö, mutta silti sympaattinen pieni kertomus.

Pisteytys: 7/10

Arthur Christmas -
Artturi Joulu - joulupukin poika
Ohjannut Sarah Smith
Iso-Britannia & USA 2011, 97 min.
Animaatio, Fantasia, Komedia
Pääosissa: James McAvoy, Hugh Laurie, Jim Broadbent



Joulupukin perhe-elämää tarkasteleva Artturi Joulu on hauska ja osuva jouluanimaatio. Päähenkilö Arthur (McAvoy) tai suomeksi dubatussa versiossa Artturi (Riku Nieminen) on todella itsensä joulupukin poika ja täynnä joulumieltä kiireestä kantapäähän, tosin hirveä koheltaja. Juonesta ei ole välttämätöntä tietää liikoja ennen elokuvan katselua, sillä tarina on täynnä monenlaista löytämisen riemua. Muun muassa Wallace & Gromit -animaatioistaan tunnetun Aardman-studion animointijälki näyttää aina kivalta.

Pisteytys: 8/10

American Pie
Ohjannut Paul Weitz
USA 1999, 95 min.
Komedia
Pääosissa: Jason Biggs, Chris Klein, Thomas Ian Nicholas




Suureen suosioon nousseen American Pie -leffasarjan ekassa osassa joukko teinipoikia yrittää hampaat irvessä päästä eroon poikuudestaan. Tietenkin mukana juonessa on myös kakkajuttuja ja muita masentavia kiintiövitsejä. Himokkaan teini-ikäisen uroon stereotypia nousee elokuvan alkupuolella hälyttävän korkealle, mutta onneksi lopulta käy ilmi, etteivät pojat (tai tytöt) ole pelkkiä yhdestä muotista valettuja hormoniurpoja. Soundtrack vie aikamatkalle vuosituhannen taitteeseen.

Pisteytys: 4/10

Riso amaro - Katkeraa riisiä
Ohjannut Giuseppe De Santis
Italia 1949, 108 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Doris Dowling, Silvana Mandago, Vittorio Gassman



Neorealistinen Katkeraa riisiä tarkastelee köyhien työläisnaisten asemaa Pohjois-Italiassa. Päähenkilö Francesca (Dowling) on koruvarkaan (Gassman) heila, joka ryöstösaalis mukanaan kätkeytyy riisinpoimijanaisten joukkoon. Katkeraa riisiä menestyi maailmalla poikkeuksellisen hyvin, joskin lähinnä naisnäyttelijöiden viehättävyyden vuoksi. Elokuva on kyllä kaunis muutoinkin.

Pisteytys: 8/10

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

LUUKKU #24 - Elokuvavuosi 2017 osa II

Spoiler alert!
Vuoden 2017 näkyvimpiä tai ainakin kehutuimpia ensi-iltoja ovat olleet muun muassa Star Wars VIII, Dunkirk, Get Out ja Blade Runner 2049. Mutta moniko tämän vuoden hittifilmeistä muistetaan vielä vuosikymmenen tai useamman kuluttua?

Päivän luukusta paljastuu kolme vuoden 2017 suosittua ja suurta näkyvyyttä nauttinutta ensi-iltaelokuvaa, jotka esitellään ilmestymisjärjestyksessään. Alun perin taisin kaavailla tähän hieman erilaisia elokuvia, mutta osin sattuman sanelusta kollaasista muodostuikin toisenlainen. Yksikään elokuvista ei ole sinällään itsenäinen teos, vaan joukossa on yksi remake ja kaksi jatko-osaa. Kaiken lisäksi jokainen on Disney-elokuva! Aikansa kuvaa sekin. Hieman valtavirrasta poikkeavia, vuoden 2017 elokuvia löytyy eilisestä luukusta.


Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö
Ohjannut Bill Condon
USA 2017, 129 min.
Musikaali, Romantiikka, Fantasia
Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans




Kaunotar ja hirviö on tuttu tarina linnassaan asuvasta hirviöstä (Stevens) ja tämän vangiksi joutuvasta Belle-neidosta (Watson). Disneyn uusintaversio on paikoin onnistunut säilyttämään edellisen version (1991) taian, osa kohtauksista on peräti liki millintarkkaa toisintoa animaatioklassikosta. Hetkittäin kopiointi toimiikin viehättävästi, mutta välillä toisinto taas tuntuu kököltä taideväärennökseltä. Mukana on myös paljon uutta, joskin monet tarinan lisät ovat lähinnä turhia päälleliimauksia. Emma Watson puolestaan jatkaa Disneyn prinsessauudistuslinjaa aivan kelvollisesti. Kivaa, että elokuvasta voi bongata pienen visuaalisen viittauksen Jean Cocteaun upeaan Kaunottareen ja hirviöön (1946), sitä parempaa filmatisointia klassikkotarinasta ei taida ollakaan.

Pisteytys: 6/10

Thor: Ragnarök
Ohjannut Taika Watiti
USA 2017, 130 min.
Toiminta, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Cate Blanchett, Tom Hiddleston



Asgard on uhattuna, sillä Thorin (Hemsworth) sisko Hela (Blanchett) päättää pistää ranttaliksi ja vieläpä rikkoo veljensä vasaran. Tilanteen korjaamista mutkistaa rikkinäisen työkalun lisäksi se, että Thor tipahtaa Sakaar-planeetalle ja joutuu vangituksi. Lopulta Thor moukaroi tiensä pakoon toverinsa Hulkin (Ruffalo) kanssa. Kolmannen Thor-leffan juoni ei ole turhan syvällinen tai yllättävä, mutta miksipä olisikaan. Elokuva on joka tapauksessa paras ja hauskin Thor tähän mennessä, joskin omasta puolestani sateenkaaren värejä, tykittelymusaa ja kaikkea campia olisi saanut tuutata eetteriin vielä suuremmallakin volyymilla. Elokuva nimittäin toi mitä positiivisimmalla tavalla mieleen He-Manin HEYYEYAAEYAAAEYAEYAA-videon, mielikuva puhukoon puolestaan.

Pisteytys: 7/10


Star Wars: Episode VIII - The Last Jedi
Ohjannut Rian Johnson
USA 2017, 152 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, Mark Hamill, Carrie Fisher



The Last Jedi jatkaa tarinaa siitä, mihin The Force Awakens (2015) viimeksi jäi. Saagan uusin teos on vielä niin tuore, etten tohdi ryhtyä ruotimaan juonta kovin tarkasti. Elokuvassa jatketaan myös edellisosassa tutuksi tulleella nostalgialinjalla viittailemalla tällä kertaa varsinkin Imperiumin vastaiskun (1980) tapahtumiin. Fanitribuuttia henkivä ote on toki omalla tavallaan viihdyttävä, mutta vielä ansiokkaampaa olisi toki luoda jotain uutta ja upeaa. Pelkkä vanhan toisinto ei sentään saa tarinasta täyttä otetta, vaan kertomus kasvaa lopulta jokseenkin omanlaisekseen. Pituutta ja tarinansäikeitä voisi tosin olla vähemmänkin, mutta melkoisessa runsaudessaan kokonaisuus pysyy ihmeen hyvin kasassa. Parannettavaakin vielä jää, mutta onhan noita uusiakin leffoja tulossa ties kuinka monta...

Pisteytys: 7/10

lauantai 23. joulukuuta 2017

LUUKKU #23 - Elokuvavuosi 2017 osa I

I fell in love with Finland.
Suomi100-teemalla täytynee omistaa aatonaaton luukku kotimaiselle elokuvatuotannolle. Vuoden puhutuimpien ja myös katsotuimpien elokuvien ykkössijaa pitää Tuntematon sotilas, kolmituntinen ja kolmas samannimisen kirjan (1954) filmatisointi. Esillä ovat olleet myös muun muassa Tom of  Finland, Ikitie ja Yösyöttö, viimeisin tosin pitkälti Finnkinon kanssa syntyneiden ristiriitojen vuoksi.

Päivän luukusta löytyy kaksi tänä vuonna ensi-iltansa saanutta yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvaa elokuvaa, jotka molemmat tarkastelevat nykypäivää täällä globaalissa lintukodossamme.


Toivon tuolla puolen
Ohjannut Aki Kaurismäki
Suomi & Saksa 2017, 100 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen




Palkittu ja kehuttu Toivon tuolla puolen kertoo kohtaamisista, inhimillisyydestä ja toivosta. Syyrialainen Khaled (Haji) saapuu Suomeen etsimään turvapaikkaa. Samaan aikaan kauppamatkustaja Wikström (Kuosmanen) vaihtaa alaa ja ryhtyy kaljakuppilan omistajaksi. Miesten tiet kohtaavat merkittävässä risteyksessä. Elokuva on selkeää jatkumoa Le Havrelle (2011), mutta Toivon tuolla puolen on huomattavasti kantaaottavampi. Aki Kaurismäelle tuttuun tapaan elokuva on tyylillisesti upea ja myös musiikit jytäävät suoraan sydämeen.

Pisteytys: 9/10

Hobbyhorse Revolution
Ohjannut Selma Vihunen
Suomi 2017, 88 min.
Dokumentti
Pääosissa: Mariam Njie, Elsa Salo, Alisa Aarniomäki




Selma Vihusen dokumentti kertoo keppihevosharrastuksesta ja lajiin vihkiytyneestä yhteisöstä. Marginaalista valtavirraksi tietään raivaava laji on herätellyt (suorastaan ajan tavan mukaan) irvileukoja liikkeelle. Kuitenkin tarkemmin ajatellen huomaa, ettei nyt vaikkapa jalkapallossakaan ole sinällään "järkeä", mutta silti laji on supersuosittu sekä yhteisöllisyyttä luovaa vivahteikasta viihdettä. Sama pätee keppareihin! Hobbyhorse Revolution on avartava ja ilahduttava kuvaus hemmetin cooleista ja rohkeista 2010-luvun nuorista toivoista.

Pisteytys: 8/10

perjantai 22. joulukuuta 2017

LUUKKU #22 - 10 vuotta sitten (Zodiac, 2007)

Someone should write a fuckin' book, that's for sure.
Kymmenen vuotta sitten ensi-iltansa saivat muun muassa synkähköt There Will Be Blood, Menetetty maa ja Orpokoti. Suomessa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi kiilasi The Simpsons Movie ja viiden katsotuimman joukossa oli myös kotimainen Joulutarina. Yhdysvalloissa tilastokärkeen nousivat Pirates of the Caribbean -sarjan kolmas osa sekä Harry Potter -saagan kuudes filmatisointi. Vuoden 2007 Oscar-gaalassa eniten palkintoja keräsivät The Departed (2006) sekä Pan's Labyrinth (2006) ─ mahtaakohan Guillermo del Toron uutuus The Shape of Water (2017) nousta palkintosijoille ensi vuonna?


Zodiac
Ohjannut David Fincher
USA 2007, 157 min.
Rikos, Draama, Historia
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Robert Downey Jr., Mark Ruffalo



Vuonna 1968 Kaliforniassa murhataan 16-vuotias nuori nainen. Poliisi ei pääse tekijän jäljille, ja pian samankaltaisia murhatapauksia tulee lisää. Seuraavana vuonna omahyväinen murhaaja ottaa yhteyttä kolmeen San Franciscossa ilmestyvään lehteen ilmoittaakseen, että poliisi ei koskaan pääsisi hänen jäljilleen. Lisää murhia on tulossa. Zodiac-nimimerkillä esiintyvän mysteerimurhaajan arvoitusta ratkovat niin kytät kuin toimittajatkin, mutta lopulta lähimmäs pääsee aiheesta innostunut sarjakuvapiirtäjä Robert Graysmith (Gyllenhaal).

Epäiltyjä löytyy lopulta aika liuta, mutta onko kukaan se oikea? Zodiacin perustuessa tositapahtumiin, on vastaus periaatteessa jo tiedossa ─ mutta enpä spoilaa, jos jollekin tapahtumasarja on vielä tuntematon. Hyvä tarina kuitenkin toimii, vaikka loppuratkaisu olisikin tiedossa. Murhamysteeri yhdistelee saumattomasti hyytäviä kauhunhetkiä svengaavaan ajankuvaan, ja arvoituksen ratkomista on joka tapauksessa kiinnostavaa katsoa.

Koska elokuvan painopiste on rikostutkinnan seuraamisessa, päähenkilön kohtaamat "valitse ura tai perheesi" -kliseet tuntuvat turhilta. Henkilöhahmoa voisi rakentaa hienovaraisemminkin. Todennäköisesti miehen perhe-elämä oli oikeastikin katkolla, sillä elokuva perustuu Graysmithin Zodiac-tutkimuksistaan vuonna 1986 tekemään kirjaan. Mainittakoon, että Zodiacin mysteeristä on tehty kolme muutakin fiktiivistä elokuvaa ja yksi dokumentti, lisäksi tarinaa on löyhästi mukailtu parissa elokuvassa - tunnetuimpana Likainen Harry (1971). Tämä David Fincherin versio on onnistunut ja katsomisen arvoinen, vaikka ei nousekaan ohjaajan koko tuotannon kärkeen.

Pisteytys: 7/10

torstai 21. joulukuuta 2017

LUUKKU #21 - 10 vuotta sitten (Juno, 2007)

You seem to be getting pregnanter these days.
Holding on, ten years gone, lauloi Robert Plant aikanaan. Vuonna 2007 Euroviisut järjestettiin Suomessa, ensimmäinen iPhone julkaistiin ja samaten päivänvalon näki viimeinen Harry Potter -kirja. Päivän elokuva Juno on myös vielä tuota kotoisen tuttua lähihistoriaa, mutta tarkkasilmäinen katsoja voi toki jo havaita muutosten tuulten vaikutuksen vaikkapa muodin ja teknologian saralla.


Juno
Ohjannut Jason Reitman
USA 2007, 96 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman



Juno McGuff (Page) huomaa tulleensa raskaaksi parhaalle ystävälleen Paulie Bleekerille (Cera), mutta vauva ei sovi yhteen high school -elämän kanssa. Railakkaalla tavallaan Juno päättää muitta mutkitta synnyttää lapsen ja antaa tämän adoptoitavaksi. Oikea pariskunta (Garner & Bateman) löytyy lehti-ilmoituksen avulla, mutta odottavan aika on pitkä ja suorasukaiseen suunnitelmaankin tulee ryppyjä.

Teiniraskaudesta kertova Juno ei liikoja tunteile saati neuvo suuntaan tai toiseen. Ratkaisu on toimiva, sillä aiheensa puolesta elokuva voisi lässähtää vain tympeäksi kesäkumimainokseksi. Persoonallisen kevyt draamakomedia oli ilmestyessään hitti, mutta ikimuistoiseksi merkkiteokseksi siitä ei ihan ole. Ongelmiakin nimittäin löytyy: esimerkiksi dialogi ärsyttää hetkittäin, vaikka Ellen Page osaakin tasapainotella lakonisen reteän roolinsa ja outojen repliikkiensä kanssa taitavasti. Toisekseen, en voi väittää tuntevani erityisen hyvin Yhdysvaltojen adoptiosysteemiä, mutta Junon kuvaus prosessista vaikuttaa hieman epärealistiselta.

Olen katsonut Junon kerran aiemminkin, ehkä noin vuoden sisällä sen ilmestymisestä. Oli mielenkiintoista huomata, että muistin elokuvan olevan jokseenkin toisenlainen ─ ainakin paljon nokkelampi ja hauskempi, ehkä myös sydämellisempi. Ehkäpä muka-nokkela teini-ikä ja naiivit rakkauslaulut tuntuivat parikymppisenä samaistuttavammalta, nyt oma elämäntilanne on pikemminkin lähempänä elokuvan adoptiovanhempien perheenperustamisarkea. Niin muuttuu maailma!

Pisteytys: 7/10

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

LUUKKU #20 - 20 vuotta sitten (Gattaca, 1997)

They say every atom in our bodies was once part of a star.
Elokuvavuoden 1997 kiistattomin merkkiteos on massiivisia rahasummia ja katsojalukuja tahkonut Titanic. Näkyvyyttä ja katsojia saivat mitä runsaimmin myös Men in Black, Bean - äärimmäinen katastrofielokuva, 007 - Huominen ei koskaan kuole sekä Kadonnut maailma - Jurassic Park. Titanicia lukuunottamatta edelliset elokuvat eivät ole muodostuneet kovin ikimuistoisiksi klassikoiksi. Päivän elokuva Gattaca ei ollut aikanaan supersuosittu kassamagneetti eikä sitä nykypäivänä löydy ihan jokaisesta klassikkolistauksestakaan, mutta silti filmi on varsin kehuttu ─ eikä aivan suotta.


Gattaca
Ohjannut Andrew Niccol
USA 1997, 106 min.
Scifi, Draama, Trilleri
Pääosissa: Ethan Hawke, Uma Thurman, Jude Law




Gattaca sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa geenimanipulaatio on mahdollistanut uudenlaisen luokkajärjestelmän synnyn. Tekniikan kehitys ei kuitenkaan tee maailmasta onnelaa, vaan on pikemminkin johtanut dystopiaan. Elokuvan päähenkilö Vincent (Hawke) on yksi onnettomista, geneettisesti epätäydellisistä yksilöistä. Vincent päättää kuitenkin pyrkiä toteuttamaan unelmansa ja keinoja kaihtamatta raivaa itselleen tietä avaruuslennolle, jonne kelpuutetaan vain geneettiset valioyksilöt.

Ohjaaja Andrew Niccol on tullut tunnetuksi eritoten Truman Show'n (1998) käsikirjoittajana, mutta myös Gattaca lukeutuu Niccolin pääteosten joukkoon. Elokuva on arvostettu, mutta silti jäänyt hieman unholaan. Erityisen ansiokas Gattaca on kiinnostavan teemansa vuoksi, joka ei vanhene ainakaan teknologian kehittyessä tai eriarvoisuuden lisääntyessä.

Kuten tulevaisuuteen sijoittuvat elokuvat yleensä, myös Gattaca kertoo paljon omasta syntyajastaan. Esteettisesti ja elokuvassa esitellyn tulevaisuusteknologian puolesta elokuva näyttää viehättävällä tavalla 1990-luvun lopun tuotokselta. Lähestyvän milleniumin futuristinen estetiikka tuo etäisesti mieleen myös Matrixin (1999). Ajankuvana elokuvan kulisseista mainittakoon se, että toisiinsa rakastuvia työtovereita näyttelevät Ethan Hawke ja Uma Thurman päätyivät tosielämässäkin romanssiin ja avioituivat seuraavana vuonna, sittemmin liitto tosin päättyi.

Pisteytys: 7/10

tiistai 19. joulukuuta 2017

LUUKKU #19 - 20 vuotta sitten (Sairaan kaunis maailma, 1997)


Vittu näin voi käydä vaan elämässä.
Vuonna 1997 Terminator 2 (1991) -elokuvasta tutun Skynetin oli määrä sinetödä ihmiskunnan tuho ydinasein. Toisin kuitenkin kävi: todellisuudessa vuonna 1997 maailman suurimpia murheita olivat pikemminkin prinsessa Dianan ja äiti Teresan kuolemat. Suomessa kauppojen hyllyt notkuivat Linda-siideriä, televisiossa ensi-iltansa saivat legendaariset The Joulukalenteri, Buffy the Vampire Slayer (1997─2003) ja Ally McBeal (1997─2002). Päivälleen tasan 20 vuotta sitten Yhdysvalloissa koettiin Titanicin ensi-ilta, joskin Suomessa tuon ikimuistoisen, sydäntäriipivän romanssin äärellä kyynelehdittiin vasta tammikuussa 1998.

Itse asiassa vuoteen 1997 kiteytyy mieletön määrä ysärin merkkitapahtumia ja ikimuistoisia kulttuurituotoksia, lisää hilpeitä muistoja löytyy maanmainion Nuoruusdiskon koosteesta. Teksti osaa myös kertoa, että päivän luukusta paljastuva leffa äänestettiin Suosikissa vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.


Sairaan kaunis maailma
Ohjannut Jarmo Lampela
Suomi 1997, 96 min.
Draama
Pääosissa: Joonas Bragge, Arttu Kapulainen, Pihla Penttinen, Kati Outinen, Ilkka Koivula



Ippe (Bragge), Papu (Kapulainen) ja Mia (Penttinen) ovat helsinkiläisnuoria, joiden perhe-elämä on rikkinäistä ja kesälomapäivät yhtä ajelehtimista pikkurikosten ja pilvenpolttelun parissa. Huumediilerin bisneksiin sotkeutuneet kaverukset joutuvat lopulta hakemaan Tukholmasta LSD-lastin, mutta homma ei tietenkään mene ihan nappiin. Loppuselvittelyiden myötä yksi joukosta uskaltautuu kulkemaan liian pitkälle heikoilla jäillä, mutta toisille avautuu mahdollisuus pyristellä irti turhan vaarallisiksi yltyvistä kuvioista.

Railakkailla nuoruuden sananparsilla ja valovoimaisella näyttelijäntyöllä kruunattu Sairaan kaunis maailma on loistavaa ajankuvaa ja tietenkin näin 2010-luvulta tarkastellen se tarjoaa myös nostalgisia fläsäreitä kultaiselta 90-luvulta. Elokuva herätti ilmestyessään, ja jo sitäkin ennen, valtavasti keskustelua huumesekoiluiden ja runsaan kiroilun vuoksi. Eipä mikään ihme maailmassa, jossa samana vuonna pohdittiin, että johtavatko roolipelit saatananpalvontaan. Kauhistustakin herättänyt filmi kuitenkin palkittiin kolmella Jussilla, muun muassa vuoden parhaana elokuvana.

Sairaan kaunis maailma on taattua ysäriestetiikkaa ja aitoa elämänmenoa, siitäkin huolimatta, ettei jokainen aikakauden nuori välttämättä käyttänyt aikaansa huumebisneksiin. Kuitenkin yleinen ajelehtiminen, räjähdysalttius sekä yhtäaikainen vapauden ja vakauden kaipuu kuuluvat erottamattomasti nuoruuteen. Kuvaus tuntuu yhä ajankohtaiselta. Elokuvaa on verrattu myös toiseen vastaavanlaiseen stadilaisia nuoria kuvaavaan teokseen Täältä tullaan elämä! (1980); elokuvia yhdistää myös aina upea Kati Outinen. Kirjallisuuden puolesta samankaltaisuuksia löytyy ainakin Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta (1984), joka toki on tehty myös erinomaiseksi tv-sarjaksi vuonna 1989.

Pisteytys: 8/10

maanantai 18. joulukuuta 2017

LUUKKU #18 - 30 vuotta sitten (Predator, 1987)

It's all bullshit!
Päivän luukusta paljastuu synttärispessu! Itseni lisäksi pyöreitä vuosia täytti tänä vuonna myös legendaarinen Arnold Schwarzenegger, jonka mittariin pärähti jo seitsemän vuosikymmentä. Kehonrakentaja-Arska aloitti elokuvauransa 1970-luvulla ja nousi tähteyteen 1980-luvun alkupuolella Conan-leffojen myötä. Lopulta maineen sinetöi Terminator - tuhoaja (1984). Toimintatähti laajensi repertuaariaan sittemmin myös komedioihin: joulun aikaan sopii tietenkin katsottavaksi Isäni on turbomies (1996), vaikka tuo elokuva suoraan sanottuna onkin ihan pepusta. Kolmen vuosikymmenen takainen Predator on Arskan isoja hittileffoja, jonka olen tainnut nähdä vain kerran aiemmin joskus viime vuosituhannen puolella.


Predator - saalistaja
Ohjannut John McTiernan
USA 1987, 107 min.
Toiminta, Scifi, Trilleri
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Carl Weathers, Bill Duke



Majuri "Dutch" (Schwarzenegger) joukkoineen kutsutaan Keski-Amerikan viidakoihin sissioperaatioon pelastamaan panttivankeja. Piakkoin käy ilmi, ettei kyse olekaan mistä tahansa panttivankidraamasta, vaan ihmisiä huvikseen lahtaavasta avaruuden muukalaisesta. Sikareita poltteleva, one-linereita heittelevä lihaskimppu Dutch keksii kuitenkin keinot.

Viidakko-hippaleikissä meno on raakaa ja tappotouhujen näyttävät efektit ovat edelleen varsin hyviä, vaikka elokuva onkin jo ehtinyt varttua kypsään ikään. Elokuvan efektit myös poikivat aikanaan Oscar-ehdokkuuden. Viimenäkemältä muistelen Predatorin tuntuneen hieman jännältä, ellei jopa pelottavalta, mutta nyt se vaikutti lähinnä huvittavalta pullistelulta ja pitkästyttävältä tykittelyltä. Materiaali toki on siinä määrin klassikkokamaa, että suosion ymmärtää jotenkin. Omiin suosikkeihini tämä melkoinen muskeliturahdus tosin ei yllä.

Montaa muuta katsojaa Predator on kuitenkin ilmeisesti viihdyttänyt, sillä se on saanut jatkoa vuosina 1990 ja 2010, lisäksi ulkoavaruuden saalistaja on mitellyt Alien-leffasarjasta tuttujen petojen kanssa. Ja voi hyvänen aika tätä elämää, ensi vuonna on tulossa ensi-iltaan Predatorin uusi jatko-osa, jossa ohjaajanpallilla häärii alkuperäisessä leffassa Hawkinsia näytellyt Shane Black.

Pisteytys: 5/10

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

LUUKKU #17 - 30 vuotta sitten (Viimeinen keisari, 1987)

I can do anything I want!
Vuoden 1987 elokuvista muistetaan muun muassa sellaiset klassikot kuten Full Metal Jacket, Lahjomattomat, Robocop ja 007 vaaran vyöhykkeellä, viimeiseksi mainittu oli myös kyseisenä vuonna Suomen katsotuin elokuva. Katsotuimpien elokuvien listan neljättä sijaa Suomessa piti spektaakkelimainen Viimeinen keisari. Elokuva oli 60. Oscar-gaalan palkintorohmu yhdeksällä ehdokkuudellaan, joista se voitti kaikki mukaanlukien parhaan elokuvan palkinnon.


The Last Emperor - Viimeinen keisari
Ohjannut Bernando Bertolucci
Iso-Britannia, Italia, Kiina, Ranska, USA 1987, 163 min.
Historia, Biografia, Draama
Pääosissa: John Lone, Joan Chen, Peter O'Toole




Viimeinen keisari kertoo nimensä mukaisesti Kiinan viimeisestä keisarista, Puyista (mm. Lone), joka kruunattiin asemaansa ja lukittiin Kiellettyyn kaupunkiin täyttämään tehtäväänsä vain kolmevuotiaana, vuonna 1908. Keisarin lapsuus ja nuoruus ovat yksinäisyydessään raskasta aikaa, mutta vielä suuremmat vaikeudet ovat edessä, kun nuori keisari karkoitetaan palatsistaan yhteiskunnallisten muutosten ravistellessa Kiinaa.

Bernando Bertoluccin menestyksekäs historiadraama on paitsi kiinnostava, myös komea niin visuaalisesti kuin upean äänimaailmansakin puolesta. Elokuvan viheliäisin kauneusvirhe on englannin kieli, joka ei tietenkään istu miljööseen sitten mitenkään. Muutoin elokuva sentään on nautinnollista katsottavaa, ja historiallisten tapahtumienkin puolesta varsin realistisen tuntuinen. 

Erityistä hienoutta elokuvaan tuo eräs sen keskeinen kuvauspaikka, Pekingin Kielletty kaupunki. Bertolucci oli vieläpä ensimmäinen länsimainen ohjaaja, joka pääsi kuvaamaan tuota mystistä keisareiden linnaketta. Palatsikohtauksissa aikakaudet sekoittuvat kiehtovasti, kun ikuiselta tuntuvan Kielletyn kaupungin pitkät traditiot yhdistyvät ulkomaailman moderneihin väläyksiin: polkupyöriin, autoihin ja äänimaisemaan.

Pisteytys: 8/10

lauantai 16. joulukuuta 2017

LUUKKU #16 - 30 vuotta sitten (Tappava ase, 1987)

Looks like we both been fucked!
Vuosi 1987 alkoi hyytävän kylmänä ja sellaisena myös jatkui. Kylmän sodan mannerjää sentään osoitti jatkuvasti pieniä sulamisen merkkejä ja viimeistään tunnelmaa lämmittivät historian ensimmäiset kondomien tv-mainokset. Vuoden muihin ikimuistoisiin merkkitapahtumiin lukeutuu myös allekirjoittaneen puskeminen tiensä maailmaan. Elämän alkutaipaleessa tuskin oli valittamista, kun ensimmäisen elinvuoden aikana soittolistoilla keikkuivat Pet Shop Boys ja Rick Astley!

Päivän leffa huokuu 30 vuoden takaista tunnelmaa kasarikampauksineen ja -soundeineen. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat joulun alle, ja niinpä se on oiva vuodenaikaelokuva toiminnan ja kasariviihteen ystäville. Ei nyt ihan Die Hard (1988), mutta sinne päin.


Lethal Weapon - Tappava ase
Ohjannut Richard Donner
USA 1987, 110 min.
Rikos, Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover




Huumekyttä Martin Riggs (Gibson) elää yksinäistä elämää vaimonsa kuoleman jälkeen. Itsetuhoisesti käyttäytyvä Riggs siirretään tavanomaisista tehtävistään murharyhmään uusien haasteiden pariin. Uudessa duunissa Riggs saa parikseen perheellisen miehen, viisikymppisen Roger Murtaugh'n (Glover). Parivaljakko tutkii murhakeissiä, jonka taustalta paljastuu myös valtava huumebisnes. Miesten työtavat ovat varsin erilaiset, mutta yhteinen sävel löytyy kiinnostavan jutun valjetessa.

Tappava ase oli ilmestymisvuotensa isoimpia kassamagneetteja ja ylipäätään se on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä toimintaelokuvia. Jopa siinä määrin, että kyttätoiminta on saanut peräti kolme jatko-osaa. Sarjaan suunniteltiin vielä viidettä osaa, joka kuitenkin on jäänyt toteutumatta Mel Gibsonin sekoiluiden vuoksi. Aika näyttää, vieläkö jatkoa joskus syntyy ─ ainakin moista on lähiaikoina taas huhuttu. Sarja on myös vastikään päivitetty tv-sarjaksi (2016─), jossa pääparia esittävät uudet nuoremmat kasvot.

Niin suosittu kuin elokuva jatko-osineen onkin, ei Tappava ase lopulta tunnu erityisen ikimuistoiselta klassikolta. Toki toiminta viihdyttää ja sen hahmot ovat hyviä, ideasta puhumattakaan. On aika mehevä yhdistelmä laittaa räjähdysherkkä huumekyttä ratkomaan outoa murhakeissiä Roger "I'm too old for this shit" Murtaugh'n kanssa. Näyttelijöiden yhteispeli toimii ja eritoten Danny Glover on mainio. Leffa ei kuitenkaan herätä välitöntä innostusta katsoa sen toistaiseksi kolmea jatko-osaa, mutta ehkäpä joskus.

Pisteytys: 7/10

perjantai 15. joulukuuta 2017

LUUKKU #15 - 40 vuotta sitten (Rakkaus ei sula sateessakaan, 1977)

Perfect with spaghetti.
Elokuvavuosi 1977 pitää sisällään klassikon jos toisenkin. Ensimmäinen Star Wars tuli ensi-iltaan toukokuun lopuilla: sittemmin avaruusoopperalle on siunaantunut aika liuta jatko-osia, joista tuoreimman teoksen ensi-ilta oli muutama päivä sitten. Neljän vuosikymmenen takaisille valkokankaille scifiä toi myös perunamuusivuoristaan tuttu Kolmannen asteen yhteys, kepeämpää ja hempeämpää tunnelmaa sen sijaan tarjosi Woody Allenin Annie Hall. Edellämainittu myös voitti parhaan elokuvan akatemiapystin, vieläpä erään toisen romanttisen komedian nenän edestä. Tuo elokuva oli Rakkaus ei sula sateessakaan, klassisen lämminhenkinen romcom-hömppä.


The Goodbye Girl - Rakkaus ei sula sateessakaan
Ohjannut Herbert Ross
USA 1977, 111 min.
Komedia, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Richard Dreyfuss, Marsha Mason, Quinn Cummings



Paula McFadden (Mason) on tanssija ja yksinhuoltajaäiti, jonka miesystävä häipyy yllättäen ja jälleenvuokraa pariskunnan asunnon ystävälleen Elliot Garfieldille (Dreyfuss). Niinpä Paula ja tämän kymmenenvuotias tytär Lucy (Cummings) joutuvat jakamaan asuntonsa outoja tapoja viljelevän näyttelijä-Elliotin kanssa. Mutta kuten romanttisissa komedioissa tapaa käydä, epämieluisa yhteiselo johtaa vähitellen Elliotin ja Paulan romanssiin.

Screwball-traditiota jatkava Rakkaus ei sula sateessakaan perustuu torailevan pääparin rakkaustarinaan, joka syttyy arkisen yhteenjoutumisen myötä. Osansa huvista tuo myös nokkela Lucy-tytär, jolle käsikirjoitetut sutkautukset ovat parempia kuin aikuisten sanailut. Erityisesti roolissaan kuitenkin loistaa Richard Dreyfuss, joka voitti työstään Oscarin. Kuten jo mainittua, koko leffa kisasi myös parhaan elokuvan palkinnosta. Annie Hallille se ei sentään vedä vertoja.

Rakkaus ei sula sateessakaan oli lipputuloissa mitattuna ilmestymisvuotensa menestysleffoja Yhdysvalloissa. Suomessa elokuva tuli ensi-iltaan vasta seuraavan vuoden maaliskuussa ja oli ensi-iltavuonnaan vasta 53. katsotuin filmi, eipä nyt aivan pohjanoteeraus sekään. Kokonaisuutena kepeäksi tarkoitettu tarina on hivenen kankea, mutta hömppä on silti onnistuneen lempeä ja hyvät näyttelijät pelastavat paljon.

Pisteytys: 7/10

torstai 14. joulukuuta 2017

LUUKKU #14 - 40 vuotta sitten (ABBA: The Movie, 1977)

Thank you for the music!
Vuonna 1977 jytisi disko: Baccara osasi boogien, Donna Summer tunsi rakkautta ja kaiken kruunasi Saturday Night Fever - Lauantai-illan huuma, jonka ensi-ilta vieläpä oli juuri joulukuussa. Päivän luukusta paljastuu neljä aikansa kuuluisinta ruotsalaista, joiden merkitystä populaarimusiikin historiassa ei parane vähätellä.


ABBA: The Movie - Abba - elokuva
Ohjannut Lasse Hallström
Australia & Ruotsi 1977, 95 min.
Musikaali, Dokumentti, Komedia
Pääosissa: Anni-Frid Lyngstad, Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Agnetha Fältskog, Robert Hughes



Abban fanihysterian huippuaikana tehty Abba - elokuva seuraa popyhtyeen Australian kiertuetta. Elokuva yhdistelee oikeita keikkapätkiä, pressitilaisuuksia ja näyttää myös (osin dramatisoituja) kohtauksia backstagelta ja hotellihuoneista. Mukana on myös pieni taustatarina: yhtyettä tuntematon kantritoimittaja (Hughes) yrittää nyhtää haastattelua suosikkibändiltä, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen.

Luin alkuvuodesta Tommi Liimatan maanmainiot Jeppis-kirjat (2014, 2016), joita sivumennen huomauttaen suosittelen jokaiselle, joka on joskus ollut lapsi. Ekan Jeppiksen päähenkilön malliin koin lapsena vanhempien c-kasettihyllyltä alkaneen lyhyen, mutta intensiivisen Abba-faniuden kauden. Myöhemmin löysin "parempaa musiikkia" ja sitten koko Abba-juttu tietenkin nolotti! Abba-fanius ei ole palannut, mutta nyt yhtyeen laulut jo sentään ilahduttavat nostalgisesti, jos niitä jossain sattuu kuulemaan. Näinpä myös elokuva hymyilytti kaikessa tönkköydessäänkin.

Vaikka nostalgia-arvoa piisaa, elokuvana Abba - elokuva ei tosiaan ole järin onnistunut. Dramatisointi on vaivaannuttavan tökeröä, mutta onneksi suurin painoarvo on keikkataltioinneissa. Fanituotteena elokuva toki on mainio, ja se sopinee myös aikamatkaksi muuten vain 1970-luvusta innostuneille tai aikaa kaipaaville. Missäköhän kaikki elokuvan lukemattomat Abba-fanit ovat tänään, ja vieläkö heidän levylautasillaan soi Dancing Queen?

Pisteytys: 6/10

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

LUUKKU #13 - 50 vuotta sitten (Arvaa kuka tulee päivälliselle, 1967)

When the hell are we gonna get some dinner?
Vuoden 1967 ikimuistoisimpiin elokuviin lukeutuvat muun muassa Bonnie ja Clyde, Viidakkokirja sekä Likainen tusina. Päivän elokuvana on eräs sittemmin hieman unohdettu menestys, joka oli kuitenkin ilmestymisvuonnaan Yhdysvaltojen kolmanneksi katsotuin filmi ja peräti kahdeksan Oscarin ehdokas. Palkintoja tuli lopulta käsikirjoituksesta ja Katharine Hepburnille naispääosasta.


Guess Who's Coming to Dinner -
Arvaa kuka tulee päivälliselle
Ohjannut Stanley Kramer
USA 1967, 108 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Spencer Tracy, Katharine Hepburn, Sidney Poitier, Katharine Houghton


Joanna Drayton (Houghton) ja John Prentice (Poitier) ovat uunituore nuoripari, aikeissa seilata avioliiton satamaan. Kaikki appivanhemmat ovat vielä tapaamatta, joten pariskunta aloittaa urakan Joannan vanhempien (Tracy & Hepburn) luota. Matkassa on kuitenkin yksi mutka: John on musta mies, eikä hän ole aivan vakuuttunut Joannan vanhempien reaktion positiivisuudesta.

Elokuvan teeman toivoisi jo vanhentuneen, mutta viidessä vuosikymmenessäkään kuka-saa-naida-ja-kenet -kysymys ei ole maailmasta kadonnut. Mustien ja valkoisten väliset avioliitot sentään ovat jo kaikkialla Yhdysvalloissa lainvoimaisia, toisin kuin elokuvan ilmestyessä. Täysin ei rotusorto ole silti kadonnut. 2010-luvun loistava versio samankaltaisesta tarinasta on vinksahtanut kauhukomedia Get Out (2017). Nykypäivänä elokuvan teeman voisi liittää myös esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Kiinnostava seikka elokuvassa on muuten vielä se, ettei kymmenen päivää tunteneen parin reipas pikamarssi alttarille hätkähdytä vanhempia lainkaan!

Pienellä tiivistämisellä Arvaa kuka tulee päivälliselle voisi olla vieläkin toimivampi draama, mutta tällaisenaankin se käsittelee hankalaa teemaa diplomaattisesti ja lempeästi. Hahmot ovat mitä rakastettavimpia, omine oikkuineenkin. Valovoimaisimmat tähdet ovat tietenkin Katharine Hepburn ja Spencer Tracy yhdeksännessä ja viimeisessä yhteisessä elokuvassaan. Rakastettava parivaljakko oli kulissien takana pitkässä lemmensuhteessa, ja rooleissaankin he esiintyivät pariskuntina. 1001-listan filmeistä kyyhkyläisten torailua seurataan komediassa Aatamin kylkiluu (1949). Murheellista kyllä, Tracy menehtyi juuri kuvausten päätyttyä, puoli vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa ─ joka muuten oli lähes tasan 50 vuotta sitten, 12. joulukuuta. Hepburn ei koskaan katsonut valmista elokuvaa muistojen tuskallisuuden vuoksi, eikä hän myöskään astellut yleisön eteen hakemaan akatemiapalkintoaan.

Pisteytys: 8/10

tiistai 12. joulukuuta 2017

LUUKKU #12 - 50 vuotta sitten (Lapualaismorsian, 1967)

Liehu, punalippu, liehu!
Toissapäivänä Kuriton sukupolvi (1957) väläytti katsauksen kuudenkymmenen vuoden takaiseen nuorisoelämään villeine tansseineen ja purkanjauhamisineen. Mutta mitä tapahtuu nuorisolle vuosikymmenessä? Vuonna 1967 ensimmäiset hipit rantautuivat Helsinkiin, Jimi Hendrix konsertoi Kulttuuritalolla ja kotimaiset käännöshitit veivät kuulijansa Rööperiin sekä Kesäkadulle. Päivän elokuvassa puhaltaa toukokuisen lempeä tuuli, mutta ilmassa kipinöi muutosvastarinta!


Lapualaismorsian
Ohjannut Mikko Niskanen
Suomi 1967, 90 min.
Draama
Pääosissa: Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori, Heikki Kinnunen



Käpy selän alla (1966) -menestyselokuvan innoittamana syntynyt Lapualaismorsian osuu 1960-luvun levottomaan ytimeen. Elokuvassa seurataan ylioppilasteatterin Lapualaisooppera-näytelmän harjoituksia ja myös nuorten teatterilaisten elämää näytelmäprojektin ulkopuolella. Opiskelijaradikaalien arkea ja juhlaa rytmittävät keskustelut politiikasta, maailmantuskasta ja muutoksen kaipuusta.

Parilla Jussi-pystillä palkittu elokuva on yhä varsin vetovoimainen kuvaus konservatiivisesta, mutta muutosvoimaisesta aikakaudesta, ja toki myös nuoruudesta. Nuoruuden palo ja opiskeluajan riemu on viehättävän tuttua katsottavaa. Myös pienet yksityiskohdat ajankuvassa kiehtovat: jos vuoden 2017 vappu oli kylmä, niin satoipa räntää myös vuonna 1967! Oma hupinsa on myös bongata elokuvasta lukuisia tuttuja henkilöitä sivurooleista. Teatterilavalla nähdään muun muassa Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen ja Kaj Chydenius, jonka musisointia elokuvassa myös kuullaan.

Pisteytys: 9/10

maanantai 11. joulukuuta 2017

LUUKKU #11 - 60 vuotta sitten (Armoton ase, 1957)

My job's finished when I get you there...
Elokuvavuoden 1957 menestynein ja sittemminkin ikimuistoisin teos on kiistämättä Kwai-joen silta, joka oli ykkösenä niin lippuluukuilla kuin Oscar-pystien kahmijanakin. Vuoden suurimpia suru-uutisia oli hienoisena yllätyksenä tapahtunut Humphrey Bogartin menehtyminen syöpään vain 57 vuoden ikäisenä. Onneksi syntyi myös uusia elokuva-alan (tulevia) suurnimiä: vuonna 1957 tiensä maailmaan puskivat muun muassa  Daniel Day-Lewis ja Aki Kaurismäki.

Koska 1950-luku oli klassisen lännenelokuvan kulta-aikaa, oli myös vuoden 1957 menestysfilmeissä länkkäri jos toinenkin. 1001-listaltakin löytyvä Gunfight at O.K. Corral on vuotensa ykköswestern, mutta muitakin hyviä löytyy. Päivän elokuva Armoton ase on oiva hyppäys hyisestä joulukuusta 1880-luvun tukahduttavan kuumaan Arizonaan. Takuuvarma talvi-iltojen lämmike!


3:10 to Yuma - Armoton ase
Ohjannut Delmer Daves
USA 1957, 92 min.
Lännenelokuva, Trilleri, Draama
Pääosissa: Van Heflin, Glenn Ford, Felicia Farr




Bizbeen pikkukaupunkia vaivaa kova kuivuus, ja karjankasvattajat ovat kovilla. Hikinen tilanne muuttuu entistäkin tukahduttavammaksi, kun muuan Ben Waden (Ford) joukkoineen päättää ryöstää arvokasta lastia kuljettavan postivaunun. Mies jää kuitenkin kiinni, ja rahapalkkio luvataan sille urhoolliselle sankarille, joka suostuu kuljettamaan Wadenin Yumasta lähtevään junaan. Epäröinnin jälkeen tilaisuuteen tarttuu Dan Evans (Heflin), joka tarvitsee rahaa hankkiakseen vettä karjalleen.

Armotonta asetta on usein verrattu lännenklassikkoon Seriffi (1952), ja yhtäläisyydet ovat kieltämättä ilmeisiä. Tässäkin filmissä kello tikittää, junaa odotellaan ja vastuusta luistaminen on keskeinen teema. Kokonaisuus ei ole likimainkaan yhtä mestarillinen, mutta jännitystä kyllä piisaa! Armoton ase menestyi ilmestyessään mainiosti. Elokuvan viisikymppisiä juhlistettiin samannimisellä uusintafilmatisoinnilla 3:10 to Yuma (2007). Russel Crowen ja Christian Balen tähdittämä elokuva sai jopa pari Oscar-ehdokkuutta.

Poikennen nyt hieman aiheesta, mutta Armoton ase pohditutti erityisesti kummallisen nimisuomennoksensa vuoksi. Aihe on toki mietityttänyt aiemminkin useiden elokuvien kohdalla. Mutuillen on helppo todeta, että englannin yhä yleistyessä ei suomennoksille ole enää ehdotonta tarvetta. Jako ei kuitenkaan ole näin karkea. Vähitellen on myös yleistynyt se inha trendi, että elokuvien nimet ovat kieliopillisesti uskomattoman tönkköjä käännöksiä (esim. Lego Elokuva) ja noudattavat liiankin uskollisesti alkukielensä logiikkaa. Kiinnostavaa on toki huomata, miten käännöksissäkin näkyy kielen ja kulttuurin muutos. Armottoman aseen kohdalla uumoilen, että kääntäjällä oli valmiina napakka nimi jollekin länkkärille, juonesta viis. Onhan tässä elokuvassa toki uhkaavia pyssyjä, mutta nimi ei silti sovi tarinaan mitenkään.

Pisteytys: 7/10

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

LUUKKU #10 - 60 vuotta sitten (Kuriton sukupolvi, 1957)

Pärinäpoikia ja surinasussuja, purkkaa ja jitterbugia!
Sota ja säännöstely jäivät edelliselle vuosikymmenelle, ja niinpä 1950-luvulla elämänjanoinen nuoriso sai taas tanssia sydämensä kyllyydestä. Aiemmat ikäluokat menettivät parhaan nuoruutensa rintamalle, mutta nytpä oli vaurautta ilkamoida! Varsinainen nuorisokulttuurin räjähdys tapahtui 1960-luvulla, mutta vuonna 1957 meno oli jo oheisen kuvan mukaisesti hyvässä vauhdissa. Tämän päivän luukusta avautuu kuuden vuosikymmenen takaisia tulkintoja silloisesta teininuorisosta. Alkuperäiskertomus tosin on vielä huomattavasti sitäkin vanhempi, mutta onhan nuoruus toki ikuista!


Kuriton sukupolvi
Ohjannut Matti Kassila
Suomi 1957, 94 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Tauno Palo, Jussi Jurkka, Matti Ranin, Kaija Siikala



Varavaaran perheen lapset ovat varttuneet riehakkaan kurittomiksi nuoriksi ja aiheuttavat nyt päänvaivaa varsinkin leppoisalle Reinhold-isälle (Palo). Kun perheen esikoinen Galileo eli Kali (Jurkka) viettää 21-vuotispäiviään, vierailulle tullut rauhallinen Marja (Siikala) valloittaa yllättäen Reinholdin sydämen. Marja tosin on hänen poikansa Pellen (Ranin) tyttöystävä, ja suhde on muutenkin mahdoton. Haikaileeko Reinhold vain nuoruutensa perään? Olisiko asiapitoisen tiedemiehen pitänyt joskus elämässään hieman hullutella?

Mika Waltarin samannimiseen näytelmätekstiin (1936) perustuva elokuva on filmatisoitu samalla nimellä jo vuonna 1937. En sinänsä tunne tätä Waltarin tekstiä muuta kuin nimellisesti, mutta yhteys kirjailijan muuhun tuotantoon on ilmeinen. Väkisinkin mieleen nousee varsinkin Appelsiininsiemen (1931), jossa myös käsitellään sukupolvien välistä kuilua. Jopa teoksen sivuosassa oleva vässykkäisä on nimeltään Reinhold, joskin kirjassa "farsa" on historioitsija eikä osoita taipumuksia romantillisiin ajatuksiin. Appelsiininsiemen on muuten ehdottomasti lukemisen arvoinen kaikille nuoruuttaan eläville tai eläneille, vaikka vielä parempi aihetta käsittelevä teos on Waltarin läpimurtoteos Suuri illusioni (1928).

Myös tässä elokuvassa on vetoavat puolensa ja nuoruuskuvauksena se on hauska, joskaan ei välttämättä ihan täydellisen realistinen tulkinta ajastaan. Kuriton sukupolvi ei silti ole mitenkään erityisen valloittava elokuva, varsinkaan verrattaessa Matti Kassilan myöhempiin Waltari-filmatisointeihin eli mainioihin Komisario Palmu -elokuviin. Ytimekkäästi tiivistäen Kuriton sukupolvi on keskimääräistä kiinnostavampi Suomi-filmi, joskin hetkittäin vaivaannuttava ja hassusti rytmitetty tekele. Kehuja vielä lopuksi varsinkin Tauno Palolle, joka hallitsee roolinsa pitkän uransa tuomalla varmuudella.

Pisteytys: 6/10

lauantai 9. joulukuuta 2017

LUUKKU #9 - 70 vuotta sitten (Vanha kupariraha, 1947)

I'm afraid I'll have to ask you to take off your clothes.
Toisin kuin eilisessä luukussa, tänään tarjolla on huomattavasti tyypillisempi aikansa kulttuurituotos. Yhtäläisyyksiäkin löytyy, sillä myös eilinen Rikosten erämaa edusti omalaatuisella tavallaan samaa lajityyppiä. Päivän elokuva Vanha kupariraha on kuitenkin hieman tyylipuhtaampaa film noiria. Päähenkilökin on varsinainen aikansa suursuosikki, nimittäin Raymond Chandlerin jännärikirjoista tuttu yksityisetsivä Philip Marlowe.

Vuoden 1947 tunnetuin ja merkittävin film noir lienee Jacques Tourneurin Varjot menneisyydestä. Kiintoisaa kyllä, vuoden 1947 filmien määrä 1001-listalla on keskimääräistä alhaisempi: ainakin toistaiseksi listalla on vain viisi elokuvaa, upeita teoksia kaikki. Mikäli saisin suositella vain yhtä oivasti ajankuvaan iskevää, mutta samalla aina ajankohtaista mestariteosta tuolta vuodelta, olisi se ehdottomasti Charlie Chaplinin Ritari Siniparta.


The Brasher Doubloon - Vanha kupariraha
Ohjannut John Brahm
USA 1947, 72 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: George Montgomery, Nancy Guild, Conrad Janis




Raymond Chandlerin romaaniin Vanha kultaraha (1942) perustuva film noir vie yksityisetsivä Philip Marlowen jälleen uusiin seikkailuihin. Marlowe (Montgomery) saa tehtäväkseen etsiä muuan vauraan leskirouvan kadonneen ja hyvin arvokkaan dublonin. Melko pian ilmenee, ettei tehtävä tietenkään ole kovin yksinkertainen, ja kyse on muustakin kuin pelkästä pahaisesta lantista.

Vanha kupariraha on yksi kymmenestä Philip Marlowe -elokuvasta. Se ei suinkaan ole paras mahdollinen Raymond Chandler -filmatisointi, eikä George Montgomery niin ikään lukeudu tunnetuimpiin Marlowen esittäjiin (vrt. Humphrey Bogart elokuvassa Syvä uni, 1946). Genrelle epätyypillisesti Montgomeryn Marlowe-tulkinta ei ole silmiinpistävän kyyninen. Nuhjuista etsivää odottava katsoja saattaa pettyä sliipattuun ja huoliteltuun sankariin, tai ainakin vaikutelma varmasti yllättää.

Elokuvan ohjaaja John Brahm ei myöskään ole kovin tuttu nimi: hänet tunnetaan parhaiten Twilight Zonen ja muutamien muiden tv-sarjojen ohjaajana. Uralle mahtui kuitenkin useampikin keskinkertainen, aikojen saatossa unohtunut film noir, joista Vanha kupariraha lienee se tunnetuin. Seikkailu kadonneen kolikon jäljillä tarjoaa viihdyttävän ja hieman unholaan jääneen mysteerin, joka tosin niin ikään katoaa mielestä melko pian.

Pisteytys: 6/10

perjantai 8. joulukuuta 2017

LUUKKU #8 - 70 vuotta sitten (Rikosten erämaa, 1947)

It's nice out here.
Toisen maailmansodan päättymisestä oli vierähtänyt jo kaksi vuotta, mutta maailma oli yhä mullin mallin. Jälleenrakennuksen aika oli alkamassa kiivaana, vaikka rakennustarvikkeista oli pulaa ja elintarvikkeetkin olivat edelleen kortilla. Sodan aiheuttama kaaos kun ei ratkea rauhansopimuksen yhteydessä. Mutta kuten yllä oleva kuvakin viestittää, suunta oli kuitenkin kohti parempia aikoja. Päivän leffa tosin ei edusta aikakauttaan tyypillisyyden kautta, mutta valtavirran poikkeamat kertovat usein ajastaan jopa tavanomaisuuksia enemmän. Räiskyvän värikäs, melodramaattinen ja lähes rietas Rikosten erämaa on varsinainen outolintu, mutta aikakautensa genrejä yhdistelemällä se sekoittaa pakkaa varsin hauskalla tavalla.


Desert Fury - Rikosten erämaa
Ohjannut Lewis Allen
USA 1947, 96 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: John Hodiak, Lizbeth Scott, Burt Lancaster, Wendell Corey



Nevadan Chuckawallassa koetaan kolmiodraamoja, jotka alkavat, kun kasinon omistajan tytär Paula (Scott) palaa kaupunkiin. Samoihin aikoihin pikkukaupunkiin saapuu myös peluri Bendix (Hodiak), jonka seurassa Paula viihtyy liiankin hyvin. Nuori apulaisseriffi Tom (Lancaster) tosin on iskenyt silmänsä Paulaan, eikä tietenkään pidä kilpakosijansa touhuista.  Lusikkansa soppaan sulloo myös Bendixin mustasukkaiselta vaikuttava seuralainen Johnny (Corey).

Rikosten erämaa on länkkäritunnelmaa henkivä film noir, jonka painopiste on rikosjuttujen sijaan melodramaattisessa ihmissuhdesekamelskassa. Genresekoitus on omalaatuinen, ja muitakin erikoisuuksia piisaa. Ensinnäkin elokuva on kuvattu räikeissä väreissä, mikä on varsinkin film noireille kerrassaan epätyypillistä. Vielä suurempi omaperäisyys kätkeytyy hahmojen välisiin suhteisiin: elokuva nimittäin kuvaa homoutta aikakaudelleen erikoisen avoimesti, joskaan mitään ei tietenkään ilmaista suoraan. Kiertoilmaukset ovat paljonpuhuvia.

Elokuva sai ilmestyessään nihkeän vastaanoton, eikä ihme. Sekavahko kokonaisuus on outo ja hieman vaikeasti haltuunotettava. Sittemmin Bonanzan ohjaajana toimineella Lewis Allenilla on selkeästi ollut kiinnostava ja ainutlaatuinen visio, mutta taidot eivät ole tainneet ihan riittää hallitsemaan vaikeaa kokonaisuutta. Onpahan filmi kuitenkin myöhemmin päässyt pieneen kulttimaineeseen ja sekin on hyvä saavutus. Rikosten erämaa on tutustumisen arvoinen erikoisuus, joskin kertakatselu riittää tämän räikeän kolmiodraamailun kohdalla mainiosti.

Pisteytys: 6/10

torstai 7. joulukuuta 2017

LUUKKU #7 - 80 vuotta sitten (Heidi, 1937)

Isn't Heidi the funniest little thing?
Shirley Temple (1928─2014) on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista lapsitähdistä. Temple päätti elokuvauransa jo parikymppisenä ja siirtyi 1950-luvulla television pariin, sittemmin entinen lapsitähti toimi poliitikkona ja suurlähettiläänä. Temple ennätti kuitenkin näytellä yli viidessäkymmenessä elokuvassa, joskaan 1001-listalla niistä ei ole ainuttakaan.

Oheinen filmi on yksi Templen menestyselokuvia, joskaan ilmestymisvuotensa suurimpien teosten joukkoon se ei sentään yllä. Vuoden suurteoksista mainittakoon vaikkapa häikäisevän kaunis Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), sotaa ja rauhaa pohtiva Suuri illuusio (1937) sekä sukupolvien välistä kuilua koskettavasti kuvaava Make Way for Tomorrow (1937).


Heidi
Ohjannut Allan Dwan
USA 1937, 88 min.
Draama, Musikaali
Pääosissa: Shirley Temple, Jean Hersholt, Marcia Mae Jones



Heidi (Temple) on kahdeksanvuotias orpotyttö, joka tuupataan vastahakoisen isoisän (Hersholt) huomaan. Syrjäisessä mökissä isoisä ja lapsenlapsi lähentyvät, mutta juuri arjen asettuessa huomiinsa, päättää Heidin ahne täti hyötyä orporukasta rahallisesti. Niinpä Heidi päätyy kaukaiseen kaupunkiin viihdyttämään pyörätuoliin joutunutta Klaraa (Jones).

Heidi perustuu Johanna Spyrin klassikkokirjaan Pikku Heidi (1880), jonka muistan itsekin naperona lukeneeni. Tarina ei ole jäänyt mieleeni, mutta kirjan maalailema sveitsiläinen vuoristoidylli teki vaikutuksen. Myös elokuvassa tuo miljöö kieltämättä on viehättävä, vaikka se onkin kuvattu studiossa ja Kalifornian metsissä. Kuvankauniiseen joulutunnelmaankin päästään, joten Heidi sopii mainiosti tähän vuodenaikaan.

Kaikkinensa Heidi on perin herttainen lastenelokuva, jonka verraton viehätysvoima on säilynyt mainiosti läpi vuosikymmenten. Charmi perustuu pitkälti sanavalmiiseen päätähteen maagisine kiharoineen ja steppaustaitoineen. Kovin suureksi klassikoksi elokuvasta ei välttämättä ole, mutta ikivihreäksi viihteeksi se kuitenkin kelpaa.

Pisteytys: 7/10

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

LUUKKU #6 - 80 vuotta sitten (Tapahtuipa Hollywoodissa, 1937)

I'm going out and have a real life!
Kahdeksan vuosikymmentä sitten tuhoisa suursota lähestyi, mutta ainakin Yhdysvalloissa elettiin vielä joksenkin huoletonta elämää. Aikaan istuu hyvin Hollywood-unelmoijista kertova klassikkotarina, jota on filmatisoitu peräti kolme kertaa ─ neljäskin on tuota pikaa tulossa. Tämä elokuva on versioista ensimmäinen, joskin inspiraatiota sekin on kenties ammentanut George Cukorin draamasta Menestyksen hinta (1932). Tunnetuin versio on Judy Garlandin show Tähti on syttynyt (1954) ja toistaiseksi tuorein puolestaan vuoden 1976 Tähti on syttynyt. 1970-luvun tähtitarina sijoittui muusikoiden hallitsemille lavoille, ja sinne palataan jälleen vuonna 2018 ensi-iltansa saavassa A Star Is Born -uusinnassa.


A Star Is Born - Tapahtuipa Hollywoodissa
Ohjannut William A. Wellman
USA 1937, 111 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Janet Gaynor, Fredric March, Adolphe Menjou




Esther Blodgett (Gaynor) haaveilee urasta näyttelijänä, ja isoäitinsä usutuksesta hän lähtee kokeilemaan siipiään Hollywoodiin. Esther saa kuitenkin huomata, että unelman toteuttaminen vaatii vähintäänkin ihmeellistä sattumaa. Sellainen tietenkin tapahtuu: tarjoilijakeikalle päätynyt Esther onnistuu vahingossa tekemään vaikutuksen tunnettuun näyttelijään Norman Maineen (March). Normanin avustuksella Estherista leivotaan Vicky Lester, uusi valkokankaiden valloittaja. Täydellisyyden kruunaa näyttelijöiden lemmensuhde ja avioliitto, mutta Normanin vaikea alkoholiongelma langettaa varjonsa paratiisin ylle.

Tapahtuipa Hollywoodissa on viehättävä draama, joka on taatusti tuntunut samaistuttavalta lukuisista leffastarojen kuvia tiirailleista haaveilijoista, ja mikseipä se olisi samaistuttava vielä tänäkin päivänä. Elokuvassa tutkitaan Hollywoodin katuja ja kurkitaan studioihin, mutta nähdään myös tähteydestä haaveilijoiden kovaa arkea. Päähenkilökin päätyy hanttihommiin ja epätoivon partaalle, mutta onnekkaan sattuman vuoksi saavuttaa unelmansa. Vai onko kyse amerikkalaisesta unelmasta, kaiken mahdollisuudesta? When you wish upon a star, ja niin edelleen...

Mykkäelokuvien tähti Janet Gaynor näyttää elokuvassa hauskan puolensa muun muassa mainioilla imitaatioilla. Gaynorin ura oli 1930-luvulla jo hiipumassa, mutta Tapahtuipa Hollywoodissa tarjosi hänelle uutta vauhtia. Vaihtelua kaivannut Gaynor päätti kuitenkin vetäytyä eläkkeelle jo vuonna 1939. Loppuun mainittakoon elokuvan laadusta sananen. Värielokuva olisi muutoin mukavaa katseltavaa, mutta public domainiksi vapautetun filmin ääni ja kuva ovat melko huonolaatuisia. Mikäli sumeudesta ei piittaa, elokuva tarjoaa hykerryttävän matkan 1930-luvun Hollywoodin unelmatehtaan kulisseihin.

Pisteytys: 7/10