tiistai 18. heinäkuuta 2017

Shane - Etäisten laaksojen mies

Ohjannut George Stevens
USA 1953, 118 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Alan Ladd, Van Heflin, Jean Arthur, Brandon De Wilde

A man has to be what he is.
Eräässä syrjäisessä laaksossa rikkaat maanomistajat kyykyttävät tilallisia. Muutoksen tuuli puhaltaa preerialta ja tuo mukanaan vaatimattoman, mutta salaperäisen yksinäisen ratsastajan, Shanen (Ladd). Rauhanomaisten keinojen puolesta puhuva mies paljastuu taitavaksi aseenkäyttäjäksi ja lopulta hän päätyy auttamaan paikallisia asukkaita.

Etäisten laaksojen mies on yksi suurista lännenelokuvista ja se tuntuu juurikin sellaiselta genrensä kivijalalta, josta kumpuavat lukuisat kliseet. Jo tarinan perusasetelma on varsinaista klassikkokamaa ja sen yksittäiset kohtaukset täyttäisivät mainiosti länkkäriaiheisen bingoruudukon (ja suora tulisi taatusti!). Erityisesti pyssysankari Shanen merkitys genrelle on kiinnostava, sillä jotain tuon rauhallisen miehen hahmosta on tuntunut siirtyneen ainakin Clint Eastwoodin tiettyihin länkkärirooleihin.

Vaikka lännenelokuvat kertovat pitkälti kuvitteellisesta maailmasta, on niissä usein mukana myös ripaus tositapahtumia tai vähintäänkin kommentaaria aikalaismaailman ajankohtaisista tapahtumista. Tätä elokuvaa on tulkittu viittauksena Yhdysvaltain asuttamisen alkuaikoihin, jolloin lain koura ei ole ulottunut jokaiseen niemeen ja notkelmaan, vaan onni on ollut ihmisten omissa käsissä. Teema on verrattoman perusamerikkalainen näkemys individualismista ja myös Shanen hahmo tuntuu edustavan samaa itsenäisyyttä. Amerikkalaisen unelman teemaan pureutuvat myös muut George Stevensin Amerikka-trilogian osat, joista edellinen Paikka auringossa (1951) käsitteli teemaansa ryysyistä rikkauksiin -tarinana. Etäisten laaksojen miehestä täytyy vielä mainita sen komeat maisemat! Visuaalisesti onnistunut elokuva palkittiin myös parhaan kuvauksen Oscarilla ja huomioitiin lisäksi viidellä muulla ehdokkuudella.

Pisteytys:
8/10

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Mr. Deeds Goes to Town - Mr. Deeds tulee kaupunkiin

Ohjannut Frank Capra
USA 1936, 115 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Gary Cooper, Jean Arthur, George Bancroft

People here are funny!
Maailma kärvistelee laman kourissa, mutta herra Longfellow Deedsiä (Cooper) potkaisee onni. Deeds perii yllättäen valtavan omaisuuden ja lähtee selvittelemään perintöasioitaan New Yorkiin, jossa juoruja janoava lehdistö nappaa Deedsin hampaisiinsa. Tähtireportteri Louise "Babe" Bennett (Arthur) soluttautuu Deedsin läheisyyteen kirjoittaakseen tästä mehukkaita paljastuksia, mutta huomaakin yllättäen rakastuneensa aitoon ja maanläheiseen mieheen. Lehdistön lisäksi Deedsin kimpussa ovat tämän omat asianajajat, jotka tietenkin himoitsevat osuuttaan muhkeasta perinnöstä. Kun Deeds yrittää lahjoittaa ylimääräiset rahansa hyväntekeväisyyteen, pidetään häntä tietenkin aivan tärähtäneenä.

Frank Capran kepeätunnelmainen klassikkodraama haluaa sanoa, ettei vauraus ole tie onneen. Lisäksi elokuva kritisoi juorulehdistöä ja oikeuslaitosta sekä toisaalta taas ylistää yksinkertaisuutta ja "tervettä järkeä". Teema on ajattomuudessaan iskevä! Oikeudentunnosta ja omatunnosta muistutteleva elokuva vetosi sekä kriitikoihin että yleisöön, ja Capra voitti ohjauksestaan Oscarin. Myös herra Deedsiä vakaasti tulkitseva Gary Cooper oli ehdolla, mutta palkinto jäi saamatta.

Mr. Deeds tulee kaupunkiin on todella ohjaajansa näköinen elokuva. Sen screwball-henkinen romanssi muistuttaa uran alkupuolen komedioista. Elokuva lähes toisintaa Capran edellisen suurmenestyksen Tapahtuipa eräänä yönä (1934) asetelmaa, jossa kauas kotoaan joutunut päähenkilö lyöttäytyy yhteen kieron toimittajan kanssa. Kuitenkin loppukohtauksen oikeussalidraama viittaa jo tuleviin, syvällisempiin elokuviin. Erityisesti mieleen tulee tietenkin Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939). Selkeistä yhtäläisyyksistä huolimatta Mr. Deeds on täysin omannäköisensä elokuva, ilahduttavan hyväntuulinen ja hauska seikkailu rikkaiden kummallisessa maailmassa. Pakahduttavat epäoikeudenmukaisuudet purkautuvat mahtavassa katharsiksessa ja hyvyys sekä inhimillisyys voittavat jälleen. Capran elokuvat ovat todella omiaan herättelemään joskus naiiviltakin tuntuvaa toiveikkuutta!

Pisteytys:
8/10

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Monsieur Hulot's Holiday - Riemuloma Rivieralla

Ohjannut Jacques Tati
Ranska 1953, 83 min.
Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Nathalie Pascaud, Micheline Rolla

A marvelous view!
Ranskan tunnetuin koomikko Jacques Tati (1907─1982) aloitti elokuvauransa toisen maailmansodan jälkeen. Tatin tunnetuimmaksi hahmoksi muodostui herra Hulot, sydämellinen koheltaja, jonka ympärillä vaikuttaa leijuvan tahattoman kaaoksen aura. Tatin slapstickiin ja väärinkäsityksiin nojaava komiikka tuo hetkittäin mieleen vanhat mykkäelokuva klassikot, varsinkin Buster Keatonin. Tunnelmansa ja miljöönsä vuoksi assosioin Tatin elokuvat aina myös ranskalaisiin, 1950-luvulle sijoittuviin Pikku Nikke -kirjoihin, joita luin innokkaasti lapsena ja vielä näin aikuisiälläkin olen tavaillut niitä alkuperäiskielellä.

Riemuloma Rivieralla (Les Vacances de M. Hulot) ei ole Tatin ensimmäinen elokuva, mutta se on kuitenkin herra Hulotin ensimmäinen seikkailu. Myöhemmin Hulot-elokuvia tuli neljä lisää, joskin tämä esikoisteos lienee se arvostetuin. Komedia menestyi hyvin ilmestyessään ja sai osakseen arvostusta Cannesissa sekä Oscareissa, missä elokuva huomioitiin käsikirjoitusehdokkuudella. Käsikirjoitus on kieltämättä ilahduttava, sillä perinteisen draaman kaaren sijaan yksittäiset kohtaukset muodostavat onnistuneesti elokuvan selkärangan.

Elokuvassa pitkänhuiskea Hulot toilailee rantamaisemissa, joskaan ei kuitenkaan Rivieralla vaan Bretonissa. Jo elokuvan alkutekstit kehoittavat katsojaa heittäytymään lomatunnelmaan, jossa turhaa juonta ei tarvita. Ajatus on mainio, sillä vapaa-ajan suorittamispaineiden vuoksi pelkkä rento oleilu on suorastaan aliarvostettua. Riemuloma Rivieralla esittelee leppoisaan tahtiin sarjan hupaisia tilanteita, joihin lomakohteen asukkaat joutuvat osallisiksi ─ pitkälti päähenkilömme myötävaikutuksesta. Täydellinen kesäleffa!

Pisteytys:
9/10

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun elokuvat 2017

Son of Saul
Ohjannut Lázló Nemes
Unkari 2015, 107 min.
Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Geza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn




Son of Saul sijoittuu toisen maailmansodan aikaiselle keskitysleirille. Kamera seuraa hellittämättömän tiiviisti päähenkilö Saulia (Röhrig), jonka tehtävänä on johdattaa muita vankeja kaasukammioon. Ruumiit ja raa'at teot näkyvät sumeina kuorensa kovettaneen Saulin näkökentän laitamilla. Epäinhimillisyyttä ja karmeutta syventää se, että Saul uskoo löytäneensä tuhottavien vankien joukosta oman poikansa. Son of Saul on ahdistavan lohduton elokuva, joskin erinomaisesti toteutettu ja tärkeä. Arvostettu draama on voittanut melkoisen kasan palkintoja, muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 8/10

Batman v Superman: Dawn of Justice
Ohjannut Zack Snyder
USA 2016, 151 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams, Jesse Eisenberg



Painajaisista kärsivä Batman (Affleck) uhittelee Supermiehelle (Cavill), joka taas paheksuu lepakkomiehen toimintatapoja. Elokuvassa häivähtää pieni, surullinen muisto Zack Snyderin loistavasta Watchmenista (2009), mutta kokonaisuus muistuttaa lähinnä elokuvan masentavaa esiosaa Man of Steeliä (2013). Visuaalisesti Batman v Superman on hivenen edeltäjäänsä hienompi, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Hahmojen moralisointi on ideana hyvä, mutta ei skulaa tällä toteutuksella. Niinpä elokuvan tuskallinen vakavuus tuntuu ainoastaan tyhmältä. Kaiken lisäksi keskinkertaisenkin elokuvan kohdalla kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika, mutta tämän synkistelyn tapauksessa kesto on jo piinallinen.

Pisteytys: 3/10

Suicide Squad
Ohjannut David Ayer
USA 2016, 123 min.
Toiminta
Pääosissa: Will Smith, Margot Robbie, Viola Davis, Jared Leto



Yllä arvioidun Batmanin ja Supermiehen keskinäisen moukaroinnin jälkeen maailma on entistäkin turvattomampi paikka. Niinpä vangitut superpahikset valjastetaan maailmanlopun kesyttäjiksi. Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla ja ehkä hyvä niin, sillä eipähän ainakaan tarvinnut pettyä kovin rajusti! Suicide Squad sai Oscarin puvustuksesta ja maskeerauksesta, ja sillä saralla se toki on omannäköisensä. Myös soundtrack on mainio. Sekava tarina ei kuitenkaan toimi oikein millään mittarilla, vaikka muutama yksittäinen kohtaus saattaakin hieman hymähdyttää. Yksiulotteisista hahmoistakaan ei saa mitään irti. Elokuvasta paistaa armottomasti tuotantovaiheen hätäisyys ja epätoivo. Sääli, sillä potentiaalia olisi ollut parempaankin.

Pisteytys: 4/10

Sensuela
Ohjannut Teuvo Tulio
Suomi 1973, 109 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, Ismo Saario, Ossi Elstelä




Suomalaisessa camp-klassikossa seurataan "saamelaista" Lailaa (Mardi), joka muuttaa Helsinkiin rakastuttuaan saksalaissotilas Hansiin (Åkerman). Sota-aikana alkaneet tapahtumat hyppäävät silmänräpäyksessä ainakin kaksi vuosikymmentä eteenpäin. Uusi synnin aika tuo mukanaan kolmiodraaman ja kaikenlaista turmellusta. Arvata saattaa, että saamelaiskuvaus on Pulttibois-tasoa. Räikeä muovikuvasto (ämpäripornoa suomalaisille?) ja Agapio-tasoa lähentelevä dubbaus sen sijaan naurattavat. Ja mikäpä tämän outouden kruunaisi paremmin kuin Tsaikovskin klassikkoteokset...

Pisteytys: 3/10

The Gift
Ohjannut Joel Edgerton
USA, Australia & Kiina 2015, 108 min.
Trilleri, Draama
Pääosissa: Jason Bateman, Rebecca Hall, Joel Edgerton




Psykologisessa trillerissä vanha koulukaveri (Edgerton) ahdistelee pariskuntaa (Bateman & Hall). Elokuva on näyttelijänä paremmin tunnetun Joel Edgertonin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö, jonka hän on myös käsikirjoittanut ja näyttelee vieläpä yhdessä päärooleista. Hienoisesta kliseisyydestään huolimatta henkilöasetelmat eivät ole täysin ennalta-arvattavia. Rooleja rakennetaan varsin hienovaraisesti ja moni pieni, vähäpätöiseltä vaikuttanut ele muuttaa merkitystään jahka tarinan juju valkenee. Toinen katselukerta varmasti olisi uudella tavalla avartava. Kuitenkaan The Gift ei ole niin kiehtova kokonaisuus, että sen viitsisi katsoa uudelleen.

Pisteytys: 6/10

perjantai 30. kesäkuuta 2017

The Bigamist - Kahden naisen rakkaus

Ohjannut Ida Lupino
USA 1953, 80 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Edmond O'Brien, Ida Lupino, Joan Fontaine, Edmund Gwenn

For the first time, I felt needed.
San Franciscossa asuva aviopari, Harry (O'Brien) ja Eve Graham (Fontaine), yrittävät adoptoida lapsen. Pariskunnan taustoja selvittävälle adoptiovirkailijalle (Gwenn) kuitenkin selviää, että Harry viettääkin jo osa-aikaista perhe-elämää Los Angelesissa toisen naisen, Phylliksen (Lupino) kanssa. Phyllis puolestaan ei tiedä mitään Evestä. Kaikkeen on kuitenkin syynsä.

Kahden naisen rakkaus on film noir, joskaan ei aivan tyypillinen sellainen. Rikos on kaksinnaiminen ja rikollinen on päällepäin tavalliselta vaikuttava mies, joka kärsii syvästä yksinäisyydestä. Myös Harryn molemmat kumppanit vellovat omassa surussaan. Eve suree isänsä heikentyvää terveyttä ja lapsettomuuttaan, eikä osaa käsitellä vaikeuksiaan muutoin kuin paneutumalla tarmokkaasti bisnesasioihin. Hylätyksi olonsa tunteva Harry löytää lohtua Phylliksestä, joka puolestaan ei tahdo paljastaa miehelle mitään menneisyydestään. Jännitys syntyy moraalittomasta salamyhkäisyydestä, jota tukevat film noireille tyypilliset raskassävyiset sävelmät. Kohtalon oikkujen vuoksi päähenkilöt saavat maistaa vain pienen palan onnea, vaikka kenties sisimmässään tietävät sen katoavaisuuden. Mikäli katsoja pääsisi omantunnon äänenä kuiskimaan oikeita ratkaisuja elokuvan henkilöiden korviin, voisi olla vaikeaa sanoa, mitä kenenkin lopulta pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Mahdottomuus löytää oikeita ratkaisuja on vain inhimillistä.

Elokuvan ohjasi Phylliksen roolia näyttelevä Ida Lupino ja tiettävästi Kahden naisen rakkaus on ensimmäinen elokuva, jonka on ohjannut pääroolissa näyttelevä nainen. Eivätkä naisohjaajat olleet tuona aikana muutoinkaan itsestäänselvyys! Ilmestyessään elokuva ei saavuttanut kummoistakaan suosiota, mutta sittemmin kriitikot ovat löytäneet tämän omalaatuisen helmen. Tunnelmaltaan surumieliseen draamaan on ujutettu myös jokunen vitsinpoikanen: Harry ja Phyllis tapaavat turistibussissa, joka kiertää elokuvatähtien kotikulmilla. Tietenkin bussi ajaa elokuvassa adoptiovirkailijaa näyttelevän Edmund Gwennin talon ohi ja kuski muistaa mainita Gwennin joulupukkiroolin kuuluisassa jouluelokuvassa Ihme 34. kadulla (1947).

Pisteytys:
7/10

tiistai 27. kesäkuuta 2017

From Here to Eternity - Täältä ikuisuuteen

Ohjannut Fred Zinnemann
USA 1953, 118 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Burt Lancaster, Montgomery Clift, Deborah Kerr, Donna Reed, Frank Sinatra

Nobody ever kissed me the way you do!
On vuosi 1941 ja Havaijilla Pearl Harborin sotilastukikohdassa tunnelma on sähköinen. Tukikohtaan siirretty sotilas Prewitt (Clift) joutuu kestämään armotonta simputusta, koska ei suostu liittymään kapteenin luotsaamaan nyrkkeilyjoukkueeseen. Prewitt rakastaa armeijaa, mutta ei pysty vetämään nyrkkeilyhansikkaita käteensä erään traagisesti päättyneen ottelun vuoksi. Sentään heila Lorene (Reed) ja solttukaverit tukevat miestä mäessä. Eritoten apuna häärivät railakas sotamies Maggio (Sinatra) ja kersantti Warden (Lancaster), mutta molemmilla miehillä on omatkin ongelmansa. Varsinkin Warden on tiukassa tilanteessa, sillä hän lempii kapteenin vaimoa Karenia (Kerr).

Lukuisten ihmissuhdedraamojen lisäksi sodan uhka tuo elokuvaan oman jännitteensä. Kuten tiedämme, japanilaisten pommikoneet hyökkäsivät Pearl Harboriin joulukuussa 1941 ja Yhdysvallat ajautui lopulta mukaan merien takana riehuvaan maailmansotaan. Hyökkäys nähdään myös tässä elokuvassa, vaikka sitä saadaankin odottaa lähes loppuun saakka. Tunnelmaltaan Täältä ikuisuuteen on kiihkeä, jännittynyt ja hieman epätoivoinen. Kyseessä on epävarma uhkapeli, johon kukin hahmo on itsensä kapinoiden kammennut. Vastapainoksi ryypätään ankarasti ja humalassa toikkaroivat sotilaat vievät muutamat kohtaukset jopa komedian puolelle.

Melodramaattisiin sfääreihin yltävässä tarinassa on ripaus todellisuuspohjaa. Täältä ikuisuuteen perustuu James Jonesin samannimiseen esikoisromaaniin (1951), jonka Jones puolestaan kirjoitti löyhästi omien sotakokemuksiensa pohjalta. Teos on varsinainen järkäle, lähes 800 sivua, joten kirjaa lukemattakin täytyy kehaista tarinan oivaa tiivistämistä. Samojen, tosin toisin nimettyjen, sotilaiden tarina maailmansodan pyörteissä jatkuu Jonesin myöhemmässä tuotannossa. Näistä teos Ohut punainen viiva (1962) on filmatisoitu nimellä Veteen piirretty viiva (1998) ─ se löytyy niin ikään 1001-listalta. Vaikka niin kirjan kuin elokuvankin kerronnassa on mukana roima annos mielikuvitusta, teosten tunnelma koettiin osuvana. Yllätyksettömästi armeijan taholta kuultiin soraääniä, esitetäänhän elokuvassa melko brutaalia simputusta ja "tarpeettomia" kuolemia. Joka tapauksessa suurien jännitteiden Täältä ikuisuuteen oli 1950-luvun suurimpia kassamagneetteja ja peräti kahdeksan Oscarin voittaja, mukana muun muassa Frank Sinatran ja Donna Reedin ainoat pystit sekä palkinnot parhaasta käsikirjoituksesta, kuvauksesta ja ylipäätään elokuvasta.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Tokyo Story - Ensimmäinen matka

Ohjannut Yasujirô Ozu
Japani 1953, 136 min.
Draama
Pääosissa: Chishû Ryû, Chieko Higashiyama, Setsuko Hara

None can serve his parents beyond the grave.
Vanha pariskunta Shukichi (Ryû) ja Tomi (Higashiyama) lähtevät Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan. Perillä he saavat kuitenkin huomata olevansa vain tiellä, sillä vanhemmistaan etääntyneet lapset elävät kukin omaa kiireistä elämäänsä. Ainoastaan leskeksi jäänyt miniä Noriko (Hara) tekee kaikkensa järjestääkseen aikaa appivanhemmilleen. Varsin pian vanhusten lähdettyä takaisin kotiinsa joutuvat lapset keskeyttämään kiireensä ja vuorostaan matkaamaan vanhempiensa luo. Matkan rasittama äiti Tomi on sairastunut äkillisesti ja menehtynyt.

Ylistetty Ensimmäinen matka (Tokio Monogatari) on nostettu lukuisille maailman parhaiden elokuvien listoille, eikä ainoastaan tuhannen ja yhden joukossa. Yasujirô Ozun merkkiteos löytyy lähes taatusti useimmilta elokuvakriitikkojen laatimilta top-100-listoilta ja vieläpä varsin läheltä kärkisijoja. Syynä ylistyslauluun on elokuvan mestarillinen tapa käsitellä aihepiiriään ajatuksia herätellen, muttei kuitenkaan ketään syyttäen tai provosoiden. Tunnelma syntyy rauhallisesta kerronnasta, joka ilmenee niin dialogissa, näyttelijäsuorituksissa kuin myös kameran kuvakulmissa. Vanhenemisen, lapsista (sekä nykymaailmasta) vieraantumisen ja yksinjäämisen teemoja on käsitelty elokuvissa toki muulloinkin. 1950-luvulta mieleen nousee ainakin Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka (1957) ja hieman varhaisemmalta ajalta Leo McCareyn Make Way for Tomorrow (1937).

Tämän elokuvan erikoisuus on sen ajattomuus, jonka ansiosta tarina ei kerro vain 1950-luvun japanilaisesta yhteiskunnasta, vaan mistä tahansa ihmisyhteisöstä, sukupolvien ketjusta ja ajan vääjäämättömästä kulusta. Täytyy myöntää, että katseluhetkellä olin parin todella hektisen viikon päätteeksi hieman väärässä mielentilassa rauhoittumaan näin hitaan ja yhtä aikaa sekä suuren että pienen elokuvan äärelle, vaikka toisaalta vaikutus oli myös mahtavan tyynnyttävä. Elokuvaa katsellessa tunnelma on lähes nöyrä, ja sen päätyttyä on erikoisella tavalla sopusoinnussa oman inhimillisyytensä kanssa.

Pisteytys:
10/10

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Gentlemen Prefer Blondes - Herrat pitävät vaaleaveriköistä

Ohjannut Howard Hawks
USA 1953, 91 min.
Komedia, Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Elliot  Reid, Tommy Noonan

Diamonds are a girl's best friend!
Broadway-musikaalin tunnelmaa henkivä Herrat pitävät vaaleaveriköistä kertoo kahdesta tosirakkautta etsivästä onnenonkijasta. Lorelei Leen (Monroe) unelmien miehen tulee olla varakas, kun taas hänen ystävänsä Dorothy Shaw (Russell) luottaa ainoastaan urhojen komeaan ulkonäköön. Luksusristeilyllä miehiä riittää joka sormelle, mutta pinnalliset naiset joutuvat kuitenkin lopulta punnitsemaan todellisia arvojaan  ─ tai ainakin valitsemaan seuralaisensa hieman tarkemmin.

Värikäs, räiskyvä ja hetkittäin suorastaan hävytön komedia lukeutuu päätähtiensä Marilyn Monroen ja Jane Russellin ikimuistoisimpiin roolisuorituksiin. Russell oli tehnyt nimeään tunnetuksi jo 1940-luvulta alkaen ja ikoninen Monroe oli tehnyt läpimurtonsa 1950-luvun alussa. Herrat pitävät vaaleaveriköistä oli sen sortin menestys, että sille puuhattiin tuota pikaa "jatko-osa" But Gentlemen Marry Brunettes (1955), jossa Monroe tosin ei esiintynyt. Molemmat elokuvat perustuvat alun alkaen Anita Loosin romaaneihin 1920-luvulta. Herrat pitävät vaaleaveriköistä on arvatenkin taipunut myös mykkäelokuvaksi, joskin tuo versio on valitettavasti kadonnut aikojen saatossa. Ennen tätä filmatisointia kertomusta esitettiin menestyksekkäästi myös Broadwaylla, ja juuri tuon musikaalin käsikirjoituksen pohjalta luotiin myös tämä elokuva. Laulutkin ovat samoja, erityisen tunnettu on tietenkin  Diamonds Are a Girl's Best Friend.

Elokuvan tarina vaikuttaa asetelmansa puolesta lähes ärsyttävän stereotyyppiseltä: Lorelei on täysi bimbo, oikea blondivitsien äitihahmo, kun taas brunette Dorothy tietenkin toimii järjen äänenä. Huomautettakoon kuitenkin, että Dorothyn hahmo on loistava ja Loreleikin on itse asiassa yllättävällä tavalla hauska ja tuntuu lähes satiirilta. Marilyn Monroe oli loistava ja älykäs näyttelijä, joten Lorelein (tai Monroen!) tulkinta pelkkänä avuttomana tollona olisi suuri vääryys. Tulkintani saattaa tässä kohtaa olla liian moderni, mutta 1950-luvun elokuvaksi Herrat pitävät vaaleaveriköistä esittää päätähtensä suorastaan yllättävän vahvoina, vapaina ja itsenäisinä naisina.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Summer with Monika - Kesä Monikan kanssa

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1953, 96 min.
Draama
Pääosissa: Harriet Andersson, Lars Ekborg

Älskling.
Ingmar Bergmanin varhaiskauden elokuvassa tukholmalaisnuoret Monika (Andersson) ja Harry (Ekborg) pakenevat tympeää arkeaan luonnonkauniille saarelle. Riehakas kesä meren äärellä on lähes täyttä unelmaa, mutta liian varhain alkanut aikuisuus odottaa kaupungissa. Kesän lähestyessä loppuaan kotiinpaluuta ei voi enää viivyttää, sillä pariskunta odottaa jo esikoistaan. Vapautta janoava Monika ei kuitenkaan tahdo nuoruutensa vielä päättyvän.

Kesä Monikan kanssa eli Sommaren med Monika on hämmästyttävän monitahoinen elokuva, vaikka tarina onkin melko yksinkertainen. Jo juonikuvauksesta selviää, että kyseessä on nuorisokuvaus ja kasvukertomus. Elokuva myös perustuu Per Anders Fogelströmin samannimiseen nuortenromaaniin (1951). Monikan ja Harryn tarina sijoittuu 1950-luvulle ja täysin toisenlaiseen aikaan kuin nykypäivä, mutta tarina tuntuu yhä elinvoimaiselta. Yhtäältä se tietenkin johtuu nuoruuden ja sen ongelmien pysyvyydestä. Monika ja Harry edustavat uutta nuorisoa, villiä ja pidättelemätöntä, mutta arki kohtelee heitä kaltoin: lapsuus päättyi liian varhain ja aikuisten odotukset ovat liian suuria. Symbolisessa merkityksessään kesä on vastaavissa nuoruuskuvauksissa suorastaan klassikkoelementti.

Mieleenpainuvinta ja erikoislaatuisinta elokuvassa on sen viehättävä realismi. Kesä Monikan kanssa suorastaan vapauttaa päähenkilönsä luontoon. Tämä ei tarkoita ainoastaan kohtauksia, joissa Monika kirmaa alasti rantakallioilla tai joissa seurataan nuhjuisia arkihetkiä lähes neorealismin hengessä. Parhaiten realismi havainnollistuu eräässä kuuluisassa katseessa, joka kohtaa katsojan silmät elokuvan loppupuolella. Tyylikeino on niin huikea, ettei yhtä paljonpuhuvaa katsetta tule mieleen aivan helposti ─ jo pelkästään sen vuoksi elokuva on syytä kokea.

Pisteytys:
9/10

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun elokuvat 2017

Kingsman: The Secret Service - Kingsman: Salainen palvelu
Ohjannut Matthew Vaughn
Iso-Britannia & USA 2014, 129 min.
Toiminta, Komedia
Pääosissa: Colin Firth, Taron Egerton, Samuel L. Jackson




Hunningolle ajautunut nuorukainen Eggsy (Egerton) pestataan salaiseen agenttijärjestöön ja opetetaan tavoille. Kingsman on koottu monenlaisista tutuista aineksista, joskaan monia sen elementtejä ei olla totuttu näkemään brittiläisissä agenttirainoissa. Elokuva on ohjaajansa näköinen, ja muistuttaa tämän tuotannosta lähinnä Kick-Assia (2010). Kokonaisuus on omalla tavallaan virkistävä ja siinä määrin kiva, että jatko-osatkin täytynee nähdä. Yllätyspaketti ei silti ole täydellinen. Tarinan peruskaava on yksinkertaisuudessaan tuttu, eivätkä tarkasti asetellut vitsit ole mitenkään railakkaan hupaisia. Omaan makuuni myös vähempikin mäiske riittäisi, vaikka mätkintäviihde onkin elokuvan mehukkainta ydintä.

Pisteytys: 7/10

Mustang
Ohjannut Deniz Gamze Ergüven
Ranska, Saksa, Turkki & Qatar 2015, 97 min.
Draama
Pääosissa: Güneş Şensoy, Doga Zeynep Doguslu

Deniz Gamze Ergüvenin esikoisohjaus Mustang sijoittuu Turkkiin, jossa viisi sisarusta joutuu kamppailemaan kahden maailman rajalla. Sisarten kasvattivanhemmat luottavat perinteisiin arvoihin ja haluavat järjestää tyttöjen avioliitot, mutta modernia elämää maistaneet varhaisnuoret eivät sulata suunnitelmaa tuosta vain. Elokuvassa on kaunista kuvausta sisaruudesta, mutta pääosaan nousee selkeä ja jopa kärkäs sanoma, jolla kritisoidaan nykymaailmaan sopimattomia vaimotehtaita. Elokuva keräsi ilmestyessään kehuja ja oli myös vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana. Odotukset Ergüvenin tulevia elokuvia kohtaan ovat suuret. Siispä onkin mukavaa, että seuraava filmi on näillä näkymin tulossa ensi iltaan jo tänä vuonna.

Pisteytys: 8/10


Captain Fantastic
Ohjannut Matt Ross
USA 2016, 118 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Viggo Mortensen, George McKay, Samantha Isler



Metsän siimeksessä eristyksissä asunut perhe joutuu tekemään road tripin ihmisten keskuuteen kuolemantapauksen vuoksi. Matkalla tietenkin piisaa ihmeitä ja kriisejä, jotka johtuvat metsän ulkopuolisen materialistisen maailman erilaisuudesta. Tunnelmallinen tarina on omanlaisensa, vaikka siinä onkin ennalta-arvattavia elementtejä. Perheenisänä pinnistelevä Viggo Mortensen sai monitahoisesta roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Pisteytys: 7/10

Casting JonBenet
Ohjannut Kitty Green
USA 2017, 80 min.
Dokumentti





Vuonna 1996 kuusivuotias JonBenet Ramsey murhataan kotonaan Coloradon Boulderissa. Tapaus käynnistää mediamylläkän ja huhujen tulvan, joka ei ole täysin laantunut vieläkään. Casting JonBenet on koostettu koostettu fiktiivistä elokuvaa varten tehdyistä koekuvausotteista ─ juonenkäänne tosin on se, että kaikki tämä tehdäänkin vain tämän nimenomaisen elokuvan vuoksi. Omalaatuinen dokumentti ei yritä selvittää itse murhamysteeriä, sitä on nimittäin tehty yllin kyllin. Casting JonBenet keskittyy antaumuksella tarkastelemaan arvoitusta ratkovia ihmisiä. Kulisseissa eri rooleihin pyrkivät näyttelijät pohtivat JonBenetin tapausta ja sen heijastumia omaan elämäänsä. Dokumentti koettelee monia rajoja ja saa tunteet heittelemään laidasta toiseen. Hämmentävä, mutta erinomaisesti koostettu kokonaisuus.

Pisteytys: 8/10

lauantai 27. toukokuuta 2017

Beat the Devil - Afrikan aarre

Ohjannut John Huston
Iso-Britannia, Italia & USA 1953, 89 min.
Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Humphrey Bogart, Gina Lollobrigida, Jennifer Jones, Robert Morley, Peter Lorre

They are desperate characters!
Humphrey Bogartin, Peter Lorren ynnä muiden tähdittämää elokuvaa voisi äkkiseltään luulla uudeksi Maltan haukaksi (1941), mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Sen sijaan John Hustonin kulttiklassikoksi kohonnut Afrikan aarre on film noir -parodia, jota on hieman vaikea lokeroida selkeästi mihinkään genreen kuuluvaksi. Komedian ja seikkailun osalta liippaa jo melko läheltä, mutta aivan täydellisesti elokuva ei istu kumpaankaan lokeroon: tämän vetelämpää seikkailua tuskin on tehty ja komediakin aiheuttaa päänvaivaa - nauroinko oikeissa kohdissa? Rehellisesti sanottuna en tajunnut elokuvasta puoliakaan, mutta ainakin Hustonin idea osoittaa loistavaa itseironian tajua!

Afrikan aarteen juonesta ei irtoa paljoa sanottavaa. Osittain syynä on se, ettei elokuvassa erityisesti tapahdu mitään. Tapahtumat antavat odottaa itseään loppuun asti, eikä sittenkään ole luvassa mitään järjellistä kaiken outouden selittävää juonenkäännettä. Kyseessä on joka tapauksessa pääasiassa Italiaan sijoittuva tapahtumattomuussarja, jossa joukko rikollisia kuluttaa aikaa odotellessaan matkaa Itä-Afrikkaan. Perillä on määrä rikastua uraniumilla, tai näön vuoksi imureita kaupitellen. Elokuvan pääparina nähdään Billy (Bogart) ja Maria (Lollobrigida) Dannreuther, jotka rahoittavat elämäänsä mainitun rikollisjoukon avustuksella.
 
John Huston laati käsikirjoituksen yhdessä Truman Capoten kanssa Claud Cockburnin samannimisen romaaniin (1951) löyhästi pohjautuen. Tarina kertoo, että juonta kehiteltiin täydessä seilissä ja vieläpä vasta kuvausten aikana. Tätä väitettä puoltaa ainakin se, että juonen etenemistä on paikoin hankalaa seurata eritoten älyttömän dialogin vuoksi. Olipa totuus filmin luomisprosessista mikä tahansa, lopputulos on joka tapauksessa vaikeaselkoisuudesta huolimatta hilpeä. Ilmestymisvuonnaan elokuvaa ei arvatenkaan ymmärretty, mutta mainetta on myöhemmin kertynyt runsaasti. Koska Afrikan aarre on tietoisen huono outolintu, sitä ollaan sittemmin nimitetty jopa ensimmäiseksi camp-elokuvaksi kautta aikain.

Pisteytys:
5/10

torstai 25. toukokuuta 2017

Pickup on South Street - Taskuvaras

Ohjannut Samuel Fuller
USA 1953, 80 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Richard Widmark, Jean Peters, Thelma Ritter

I'm just a guy keeping my hands in my own pockets...
Taskuvaras Skip McCoy (Widmark) näpistää ruuhkabussissa lompakon nuorelta naiselta, Candylta (Peters). Candy ei voi ilmiantaa harmillista rikosta poliisille, sillä on itsekin sekaantunut laittomuuksiin. Mystisen salaviestin sisältänyt lompakko kuului ex-poikaystävälle, jonka puuhista kommunistien vakoojana Candy tosin ei ole tietoinen. Kytät ovat silti Candyn jäljillä ja Candy puolestaan etsii kuumeisesti lompakkonsa pihistäjää. Kuka löytää ja kenet?

Samuel Fullerin Taskuvarkaassa parasta ovat hyvin hiotut hahmot ja sen polveileva juoni, joka tarjoaa päähenkilöilleen paljon pohdiskeltavaa. Esimerkiksi pikkurikollinen Skip joutuu pähkäilemään, valitako isänmaan asia vai olisiko sittenkin parasta luikerrella oikotietä onneen ja hyötyä yllättävästä saaliistaan rahallisesti. Oscar-ehdokkuuden roolityöstään saanut Thelma Ritter luo hahmoista ikimuistoisimman, näennäisesti kravatteja kaupittelevan kaikkitietävän naisen, joka kuitenkin elättää itsensä ilmiantamalla poliiseille pikkukonnia ja isompiakin ketkuja.

Kylmän sodan film noir on mainio rikosleffa ja genrelleen ominaisen tapaan kyyninen kuvaus kovaksikeitetystä alamaailmasta. Sodanjälkeisessä ajassa epäilyksen ilmapiiri on vahvasti läsnä ja se on myös tämän filmin kantava teema. Elokuva sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, joskin ajan saatossa siitä on muodostunut yksi film noir -genren merkkipaaluista. Vahva teos ei kuitenkaan tähän katsojaan tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, vaikka sen jännitys pitääkin otteessaan varsin kelvollisesti.

Pisteytys:
7/10

maanantai 22. toukokuuta 2017

The Wages of Fear - Pelon palkka

Ohjannut Henri-Georges Clouzot
Ranska & Italia 1953, 131 min.
Seikkailu, Draama, Trilleri
Pääosissa: Yves Montand, Charles Vanel, Peter van Eyck, Folco Lulli

I'm scared!
Etelä-Amerikkaan sijoittuva Pelon palkka ei tarjoa yltäkylläistä kaukomaiden romantiikkaa, vaan malariaa levittäviä moskiittoja, pikkuhiluilla hankittuja viinapaukkuja ja loputtomasti hikeä. Elokuva kertoo neljästä miehestä, jotka ottavat vastaan pestin vaarallisten räjähdelastien kuljettajina. Ensimmäisen puolituntisen hidastempoiset tapahtumat kuvaavat joutilaisuutta, joka luo kiinnostavan kontrastin edessä olevalle hengenvaaralliselle rekkamatkalle. Jännitys on luotu hemmetin taitavasti, sillä reissun aikana alkavat omatkin kädet hieman tutista.

Oman osansa jännitysnäytelmään antavat erinomaisesti käsikirjoitetut päähenkilöt. He kaikki ovat kaikki rahan tarpeessa, mutta kunkin motiivit pestin vastaanottamiseksi ovat erilaisia. Erot ilmenevät myös matkalla: kun yksi osoittaa nokkeluutensa tiukassa tilanteessa, toinen keksii verukkeita matkan katkaisemiseksi ja yrittää jopa pötkiä pakoon.

Ilmestyessään Pelon palkka oli menestys varsinkin Euroopassa, ja se palkittiin muun muassa Kultaisella palmulla. Yhdysvalloissa elokuva herätti myös kritiikkiä, sillä tarinassa jenkkiläisen öljy-yhtiön toiminta vaikutti hyvin kyseenalaiselta. Varsinkin näin nykypäivän turvallisesta maailmasta katsoen meno on aika hurjaa: mitä tekee öljyssä uinut mies saapuessaan roihuavalle öljykentälle? Sytyttää savukkeen!

Pisteytys:
9/10

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Roman Holiday - Loma Roomassa

Ohjannut William Wyler
USA 1953, 118 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Audrey Hepburn, Gregory Peck

 I'll turn into a pumpkin and drive away in my glass slipper!
Prinsessa Ann (Hepburn) on lopen kyllästynyt kuninkaalliseen pönöttämiseen, joten ollessaan jälleen yhdellä edustusmatkalla Roomassa, hän päättää paeta suurkaupungin yöhön. Unilääkkeistä tokkurainen Ann päätyy varsin pian lehtimies Joe Bradleyn (Peck) pelastettavaksi. Ann ei tahdo paljastaa Joelle todellista henkilöllisyyttään, vaikka nokkela toimittaja on jo salaa tunnistanut prinsessan kasvot. Toive mehevästä lehtijutusta kuitenkin unohtuu, kun kaksikko ryhtyy tutustumaan ikuiseen kaupunkiin yhdessä.

Hymyilyttävän hyväntuulinen elokuva päättyy lähes sydäntäriipaisevan haikeasti, mikä lisää kepeän hupsuun tunnelmaan ainutlaatuisen vivahteensa. Toki kunnon rakkauskertomuksissa täytyykin olla hieman surumielistä haikeutta! William Wylerin romanttinen komedia on genrensä merkkipaaluja, ja se oli jo ilmestyessään suurmenestys. Loma Roomassa oli Audrey Hepburnin läpimurtorooli, josta nuori näyttelijä voitti myös parhaan naispääosan Oscarin. Palkintoja elokuvalle tuli niin ikään puvustuksesta ja käsikirjoituksesta. Käsikirjoitus-Oscar jaettiin nimellisesti verrattain tuntemattomalle Ian McLellan Hunterille, vaikka todellisuudessa elokuvan oli käsikirjoittanut mustalle listalle joutunut Dalton Trumbo.

Loma Roomassa on myös yksi hurmaavimpia matkailumainoksia, mitä on kuunaan tehty. Kauniissa kaupungissa kuvattu elokuva sysäsi aikanaan vauhtiin matkailuelokuvien buumin ja vauhditti taatusti ainakin Vespojen myyntiä. Sen suosio tuottanee edelleen pennosia paikallisille turismiyrittäjille: olen itsekin jollain Rooman lomalla innostunut ostamaan elokuvajulistetta esittävän magneetin.

Pisteytys:
8/10

lauantai 20. toukokuuta 2017

The Big Sky - Korkean taivaan alla

Ohjannut Howard Hawks
USA 1952, 140 min.
Lännenelokuva, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Kirk Douglas, Dewey Martin

How much you're gonna pay for his daughter?
1830-luvun Amerikassa ystävykset Jim (Douglas) ja Boone (Martin) viettävät vapaata elämää erämaassa. Miehet liittyvät turkiskauppiaiden iloiseen joukkoon ja matkaavat Missouri-jokea pitkin kohti intiaanien asuttamia seutuja. Reissulla taistellaan omien oikeuksien puolesta suuryhtiötä vastaan, vikitellään intiaanityttöä, hoilotetaan kaihoisia veisuja iltanuotiolla ja tietenkin annetaan nyrkkien ja pyssyjen laulaa.

Vaikka elokuva sijoittuu menneeseen, sen lähes patrioottisen tunnelman tarkoituksena lienee puhutella aikalaiskatsojaa. Miehisellä pullistelulla pyritään osoittamaan, että tällaista se oli elämä, kun miehet olivat rautaa. Eipä ihme, että Howard Hawks karsasti niin paljon samana vuonna ilmestynyttä Seriffiä, joka on tunnelmaltaan täysin erilainen. Tämän elokuvan teemana on nimittäin myös luja yhteishenki. Intiaaneihin kurjasti suhtautuva Boonekin oppii työntämään ennakkoluulonsa syrjään nuorta intiaanineitoa lempiessään. Lisäksi päähenkilöiden seurueeseen liittyy toinenkin mukava intiaani, joskin tietenkin tämä on typerien stereotypioiden mukaisesti viinaanmenevä hölmö. Argh.

Korkean taivaan alla heijastaa kiintoisasti yhtä puolta aikakautensa ajatusmaailmasta, mutta elokuvana se on jokseenkin keskinkertainen eikä ainakaan kovin ajaton. Filmi ei tunnu istuvan 1001-listalle, eikä ole ihme, että se poistettiin vuonna 2013. Eipä Hawksin länkkäriä olla juuri muillekaan top-listoille nostettu. Kuten elokuvan nimikin jo lupaa, kuvatut maisemat toki ovat upeita. Sääli tosin, että dvd-version kuva on hieman epätarkka ja suttuinen.

Pisteytys:
6/10

tiistai 16. toukokuuta 2017

Singin' in the Rain - Laulavat sadepisarat

Ohjannut Stanley Donen & Gene Kelly
USA 1952, 103 min.
Musikaali, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Gene Kelly, Donald O'Connor, Debbie Reynolds, Jean Hagen

What a glorious feeling, I'm happy again!
On vuosi 1927 ja äänielokuvan läpimurto yllättää monet mykkäelokuvatähdet, mukaanlukien Don Lockwoodin (Kelly) ja Lina Lamontin (Hagen). Näyttelijät ryhtyvät työstämään ensimmäistä äänielokuvaansa, mutta Lamontin kimeä ääni on filmeihin täysin sopimaton. Onneksi Lockwoodin tapaama nuori lupaava lahjakkuus Kathy (Reynolds) saadaan ujutettua ääninäyttelijäksi tiimiin. Kathyn ja Donin orastava romanssi tosin ei Lina-diivaa miellytä.

Herkullisen värikylläinen musikaali jatkaa samaa ihanaa fantasiaa, josta saatiin nauttia jo Gene Kellyn edellisessä hittimusikaalissa Pariisin lumoissa (1951). Nyt lopputulos on vielä hiotumpi, ja pitkään loppunumeroonkin on saatu yhä enemmän tunneskaalaa ja räiskyviä värejä. Sanomattakin on selvää, että tanssinumerot ovat upeita ja vertaansa vailla. Tarinakin toimii ja huumori on osuvaa, vaikka välillä vitsit jäävät hieman keskinkertaiselle tasolle. Huumorista vastaa erityisesti Donin pianistiystävä Cosmoa esittävä Donald O'Connor, joka hoitaa filmin hupsuimmat steppinumerot verrattoman vauhdikkaasti.

Huumorin, romantiikan ja häikäisevien tanssinumeroiden ohella elokuva pureutuu ohimennen elokuvahistoriaan. Ensimmäinen äänielokuva Jazzlaulaja (1927) toki mainitaan ja näemme myös pieniä viittauksia muihin aikakauden ilmiöihin. Donin ja Linan teatraalisista mykkäfilmeistä esitetään myös sangen koomisia pätkiä. Kiintoisaa on myös se, että elokuvan kuuluisaakin kuuluisampi nimikkosävelmä on itse asiassa sävelletty 1920-luvun jälkipuolella, mutta tunnetuksi se tuli vasta tämän elokuvan myötä. Laulavat sadepisarat tosin ei heti alkuun ollut aivan saman mittakaavan yleisömenestys kuin esimerkiksi Pariisin lumoissa. Pari Oscar-ehdokkuutta elokuvalle kyllä tuli, mutta suosio jäi verrattain laimeaksi ─ varsinkin, kun tiedämme, millainen maine elokuvalla on nykypäivänä!

Pisteytys:
9/10

lauantai 13. toukokuuta 2017

Ikiru - tuomittu

Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1952, 143 min.
Draama
Pääosissa: Takashi Shimura, Shin'ichi Himori, Minoku Chiaki

Life is brief / Fall in love, maidens...
Kanji Watanabe (Shimura) sairastaa parantumatonta vatsasyöpää. Pojastaan etääntynyt leskimies havahtuu huomaamaan, ettei ole vuosikymmeniin todella elänyt. Virastotyö saa jäädä, kun mies yrittää ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajastaan. Löytyykö onni kaupungin villistä yöstä vai nuoren naisen seurasta? Lopulta Watanabe muistaa eräiden naisten toiveen lasten leikkipuistosta ja tekee kaikkensa saadakseen heidän haaveensa toteutettua.

Akira Kurosawan kertomusta on inspiroinut Leo Tolstoin teos Ivan Iljitšin kuolema (1886), jossa yllättävästi lähenevä kuolema myös muuttaa päähenkilönsä elämän täysin ja lähipiirillä on vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen. Perhe-elämästä vieraantuminen voidaan lukea myös yhdeksi Ikirun aihepiireistä, mutta pääasiallisena teemana on kuitenkin elämä ja sen merkitys. Teemat myös yhdistyvät: kun Watanabe on kuollut, istuvat elävät miehen muistotilaisuudessa epätietoisina juoruineen ja omine kunnianhimoisine pyrkimyksineen.

Ikiru komentaa tarttumaan hetkeen ja nauttimaan elämästä, joka tiettävästi on kuitenkin ainutkertainen ja siksi arvokas. Watanabe löytää nautinnon ja mielenrauhan tekemällä jotain hyvää - näin hänen elämällään on myös kauaskantoinen merkitys. Tärkeintä ovat ihmiset ympärillämme. Kauniin sanoman ohessa myös piikitellään osuvasti tehokkuudessaan toimimatonta byrokratiakoneistoa! Kurosawan tarkkanäköinen draama oli arvostelumenestys ja edelleen lukeutuu ohjaajan merkittävimpien teosten joukkoon.

Pisteytys:
9/10

torstai 4. toukokuuta 2017

High Noon - Seriffi

Ohjannut Fred Zinnemann
USA 1952, 85 min.
Lännenelokuva, Trilleri, Draama
Pääosissa: Gary Cooper, Lloyd Bridges, Grace Kelly

I think I ought to stay.
Vastavihitty seriffi Will Kane (Cooper) on juuri ripustamassa tähtensä narikkaan, kun kaupunkiin saapuu vanha tuttu rikollisjoukko kostoretki mielessään. Kanea kehoitetaan pakenemaan, mutta siihen miehen moraali ja ylpeys eivät taivu. Yksi kerrallaan niin vaimo, virkaveljet kuin ystävätkin jättävät seriffin omilleen odottamaan lopullista taistelua ja vääjäämätöntä kohtaloaan. Kello käy, eikä apua näy...

Seriffi nähtiin heti ilmestymisaikanaan monin tavoin allegorisena elokuvana. Yhtäältä tarina tuntui olevan kommentaari Korean sotaan ja Yhdysvaltain rooliin maailmanpoliisina, tai vieläkin enemmän piikittelevä vertaus Hollywoodin kommunistivainoista. Syynä oli ensinnäkin yhteisön hajoamista kuvaava juoni, mutta myös mustalle listalle päätyneiden näyttelijöiden (esim. Lloyd Bridges) palkkaaminen vieläpä varsin isoihin sivurooleihin. John Wayne parjasi elokuvaa epäamerikkalaisimmaksi filmiksi mitä oli kuunaan nähnyt. Myöskään ohjaaja Howard Hawks ei lämmennyt Seriffille. Tuohtumus konkretisoitui joitakin vuosia myöhemmin elokuvassa Rio Bravo (1959), joka sanomaltaan asettuu lähes Seriffin vastakohdaksi.

Saamistaan haukuista huolimatta Seriffi oli suurmenestys ja lukeutuu nykyisin suurimpien lännenklassikoiden kunniakkaaseen joukkoon. Monitulkintaisuus lisää elokuvaan oman kiinnostavan aspektinsa, mutta elokuva toimii myös ajattomana tarinana oikeudentunnosta ja siitä, kun ystävät kääntävät selkänsä. Myös teknisesti Seriffi on loistavasti kerrottu ja tunnelmaltaan täydellisen intensiivinen draama. Elokuvan menestyksestä kertoo sekin, että se oli peräti seitsemän Oscarin ehdokas ja neljän voittaja (mm. erinomaisesta musiikistaan). Elokuvan päätähti Gary Cooper palkittiin myös miespääosasta aivan ansaitusti. Lännenfilmien sankarina tunnetuksi tullut Cooper muistetaan muuten myös siitä, että hän kieltäytyi Rhett Butlerin roolista elokuvassa Tuulen viemää (1939), koska ei uskonut elokuvan menestyvän. Onneksi hän pääsi kuitenkin tekemään oman klassikkoroolinsa Seriffin myötä!

Pisteytys:
10/10

tiistai 2. toukokuuta 2017

Huhtikuun elokuvat 2017

Carol
Ohjannut Todd Haynes
Iso-Britannia, USA & Australia 2015, 118 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Cate Blanchett, Rooney Mara, Kyle Chandler




Carolin (Blanchett) ja Theresen (Mara) rakkaustarina sijoittuu 1950-luvun ahdasmieliseen salailun ilmapiiriin. Elokuvan näkökulma on kuitenkin sikäli valtavirrasta poikkeava ja ehkä juuri siksi realistiselta tuntuva, ettei se keskity homouden kauhistukseen. Fokus on yksinkertaisesti päähenkilöiden romanssissa, jota käsitellään valtavan kauniisti. Pienet eleet, katseet ja kosketukset kuvaavat aikansa sosiaalista järjestystä, joka on nykypäivänäkin tunnistettavissa. Kriitikoiden ylistämä Carol oli muun muassa Kultainen palmu -ehdokas ja vuotensa Oscar-ehdokkuusmagneetti. Isoja pystejä ei tullut, mutta siitä viis, sillä elokuva on loistava. Kevyesti vuoden 2015 parhaita Hollywood-tuotoksia.

Pisteytys: 9/10

Steve Jobs
Ohjannut Danny Boyle
USA 2015, 122 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Michael Fassbender, Kate Winslet, Seth Rogen




Apple-mies Steve Jobs (Fassbender) nähdään jo toisessa nimeään kantavassa fiktiivisessä elokuvassa. Pääasiassa Walter Isaacsonin samannimiseen kirjaan pohjautuvan elokuvan mukaan Jobs on kusipää-nero, jolla kuitenkin lopulta on myös tunteet. Jobsin elämäntarina on tiivistetty kolmen lanseeraustilaisuuden ympärille ja punaisena lankana on yhtäältä Apple-yhtiön nousu ja toisaalta myös Jobsin suhde tyttäreensä. Juonellinen ratkaisu toimii, vaikka paljon jää tietenkin poiskin. Hyviä roolitöitä, joiden vuoksi elokuvan katsoo kyllä kertaalleen.

Pisteytys: 6/10

Mission: Impossible - Rogue Nation
Ohjannut Christopher McQuarrie
USA 2016, 131 min.
Toiminta,Trilleri
Pääosissa: Tom Cruise, Jeremy Renner, Simon Pegg




Ethan Huntilta (Cruise) eivät duunit lopu kesken, vaikka IMF lakkautetaan ja pahisorganisaatio Syndicate pakottaa huippuagentit maan alle. Rogue Nation jatkaa edeltäjänsä Ghost Protocolin (2011) hyväksi havaitulla linjalla, ja tarjoaa viihdettä tiukkojen tilanteiden ja takaa-ajojen muodossa. Kelvollisen tyhjänpäiväistä viihdettä! Kunnollisella hionnalla M:I -leffoista voisi olla vaikka mihin, mutta se ei ole oikeastaan edes tarpeen. Mikä ettei tätä sarjaa vielä kuudennenkin osan katsoisi, sellainen onkin näillä näkymin tulossa ensi-iltaan kesällä 2018.

Pisteytys: 7/10

The Lion King - Leijonakuningas
Ohjannut Roger Allens & Rob Minkoff
USA 1994, 88 min.
Animaatio, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Matthew Broderick, Nathan Lane, Ernie Sabella




Simba-leijona (Broderick) menettää isänsä ja ajautuu viettämään huoletonta Hakuna Matata -elämää. Koskettava ja hauska animaatioklassikko on sukupolvikokemus 90-luvulla lapsuuttaan viettäneille, ja siksikin se on myös omia Disney-lemppareitani. Jylhäkalliolle on aina mukavaa palata. Leijonakuningas on viehättävästi animoitu, hyvin käsikirjoitettu ja menevät laulutkin toimivat. Suomenkielisissä äänissä katsojat vakuuttavat muun muassa Pirkka-Pekka Petelius Timonina ja aikansa tenavatähti Christoper Romberg nuorena Simbana.

Pisteytys: 9/10

Five Came Back: Toinen maailmansota ja Hollywood
Ohjannut Laurent Bouzereau
USA 2017, 59 + 67 + 69 min.
Dokumentti, Historia, Sota, Biografia
Pääosissa: Meryl Streep (kertojaääni)




Kolmiosainen dokkarisarja kertoo Hollywoodin ohjaajalegendoista toisen maailmansodan pyörteissä. Frank Capran, George Stevensin, John Fordin, John Hustonin ja William Wylerin sotaponnistukset tuottivat kasan propagandistisia dokumentteja, joista tunnetuin on Hustonin ohjaama San Pietron taistelu (1945). Sarjan ensimmäinen osa valottaa ohjaajien uraa ennen sotaa ja päätöstä astua palvelukseen, toinen osa taas käsittelee itse dokumenttien syntyä (ks. kaksi esimerkkiä alla). Päätösjaksossa tehdään tilinpäätös ja selvitetään, miten rankat kokemukset vaikuttivat mestareiden myöhempään uraan. Sodan jälkivaikutuksessa syntyivät esimerkiksi Capran Ihmeellinen on elämä (1946), Wylerin Parhaat vuodet (1946) ja Hustonin Sierra Madren aarre (1948). Erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus antaa näkökulmaa ohjaajasuuruuksien uraan, mutta se myös valaisee ylipäätään toisen maailmansodan perintöä Yhdysvalloissa. Aihepiiriä on pohtimassa nimekäs joukko "nuoremman" polven ohjaajia, mukana muun muassa Steven Spielberg ja Francis Ford Coppola.

Pisteytys: 8/10


The Battle of Midway
Ohjannut John Ford
USA 1942, 18 min.
Dokumentti, Lyhytelokuva, Sota
Pääosissa: Donald Crisp (kertojaääni)





John Fordin lyhytdokumentti seuraa Tyynenmeren taisteluita ja miestappioista huolimatta ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Propaganda tuntuu elokuvassa vahvasti: kepeän iloista vaikutelmaa luodaan musiikin, kertojaäänten ja sanavalintojen avulla. Sota saadaan vaikuttamaan suorastaan helpolta ja hauskalta! Loppukohtauksessa sentään vietetään harras hetki arkkujen äärellä. Nykypäivästä käsin elokuva hieman puistattaa. Ensin taivaalla lentävät levottomat linnut, kunnes maiseman valtaavat ihmisten tappokoneet ja loputtomat savupilvet.

Pisteytys: 6/10

The Memphis Belle: A Story of a Flying Fortress
Ohjannut William Wyler
USA 1944, 45 min.
Dokumentti, Lyhytelokuva, Sota
Pääosissa: Eugene Kern (kertojaääni)





Memphis Belle on yhdysvaltalainen pommikone, jonka miehistö valmistautuu lähtemään pommituslennolle Saksaan. Dokumentissa seurataan toimia ennen lentoa, liidetään korkealle stratosfääriin koneiden mukana ja henki kurkussa jännitetään, että päästäänkö vielä takaisin turvalliseen tukikohtaan. Propaganda on toki itse tarkoitus, mutta sävyltään se on melko hienovaraista ja taitavasti suunniteltua. The Memphis Belle luo mielenkiintoisen näkökulman toisen maailmansodan taisteluihin, niin liittoutuneiden propagandan kuin myös todellisten sotatapahtumien puolesta. Aiheesta on myös löytynyt aineksia fiktiiviseen elokuvaan Memphis Belle (1990).

Pisteytys: 8/10

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Limite

Ohjannut Mário Peixoto
Brasilia 1931, 120 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa: Olga Breno, Tatiana Rey, Raul Schnoor

Limite = Border. Maailman rajalla.
Limiten tarina alkaa avomereltä. Yksinäisessä paatissa lojuu kolme epätoivoista matkustajaa, mies ja kaksi naista, joilla ei tunnu olevan juuri sanottava toisilleen. Muistot täyttävät veneen ja lopulta upottavat sen. Kuinka tähän päädyttiin ja minne kohtalo heidät vie? Vaikka kertomus varsinaisesti käynnistyy venekohtauksesta, elokuvan alkukuva on kuitenkin kuva naisesta ja käsiraudoista. Samaan kuvaan palataan vielä lopuksi. Kuvan luoma intensiivinen vaikutelma imaisee heti mukaansa.

Limite on varsinainen elokuvaharvinaisuus: se on brasilialaisen ohjaajan Mário Peixoton ainoa teos ja avantgardistinen kuvaelma ihmissuhteista. Elokuva on toteutukseltaan rohkean kokeellinen ja ehkäpä juuri siksi se tuntuu ihmeen modernilta ja paljon nuoremmalta kuin onkaan! Limite on saanut vaikutteita aikansa elokuvista, mutta se myös toimi innoittajana muille elokuvantekijöille. Kokeellista elokuvaa ihailivat muun muassa Sergei Eisenstein sekä Orson Welles. Vuonna 2015 brasilialaiset elokuvakriitikot asettivat Limiten ykköspaikalle sadan parhaan brasilialaiselokuvan listalla.

Niin huikean ainutlaatuiselta kuin koko filmi tuntuukin, sen kahden tunnin kesto on turruttava. Jokainen kohtaus on viipyilevä ja kamera tuntuu etsivän jatkuvasti uusia näkökulmia tarkastella ja pohdiskella tapahtumahetkiä. Elokuvaan keskittyminen on lajityypin omalaatuisuuden vuoksi hieman haasteellista ─ mitään kun ei oikein osaa ennakoida ja katsoessa on väkisinkin tavallistakin skarpimpana. Lievästä uuvuttavuudestaan huolimatta Limite on kokemisen arvoinen elokuva. Se on myös kiehtova oppitunti elokuvakerronnan keinoista: kuvan ansiosta asioita voi sanoa valtavan upein keinoin, toisinaan jopa paremmin kuin dialogin avulla. Myös tämän vuoksi oli virkistävää palata listalla pitkästä aikaa mykkäelokuvien pariin, kirjoitushetkellä kun 1001-projekti on edennyt jo 1950-luvun alkuun.

Pisteytys:
8/10

torstai 20. huhtikuuta 2017

The Quiet Man - Vaitelias mies

Ohjannut John Ford
USA 1952, 129 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: John Wayne, Maureen O'Hara, Victor McLaglen

There'll be no locks or bolts between us, Mary Kate...
John Fordin 1920-luvulle sijoittuvan romanttisen komedian päähenkilö on Yhdysvalloissa varttunut nyrkkeilijä Sean (Wayne), joka saapuu synnyinseuduilleen Irlantiin. Nostalgiapuuskassa Sean rakastuu oitis saaren vehreisiin maisemiin ja sen valloittavaan yhteisöön. Seanin suurin rakkaus on kuitenkin räiskyvä Mary Kate (O'Hara), jonka kanssa syttyvää romanssia tosin jarruttelee Maryn kiukkuinen veli "Red" (McLaglen) ─ sekä Seanin synkkä menneisyys.

Vaitelias mies on kuvattu suurelta osin Irlannissa komeissa puitteissa. Värikylläisyyttä huokuva Technicolor-elokuva sytyttää välittömän mielihalun päästä kirmailemaan vihreän saaren kumpuileville nummille! Leppoisien irkkusävelmien ryydittämä elokuva on toki aika tavalla romantisoitu, ja se tuo väistämättä mieleen Fordin toisen nostalgiadraaman Vihreä oli laaksoni (1941). Irlantilaisen kyläyhteisön ja tapakulttuurin tutkielmana Vaitelias mies on kiinnostavimmillaan. Yhteisökuvaus on esitys entisaikain kyläelämästä, jossa jokaisella stereotyyppisellä hahmolla on oma melko staattinen sijansa. Kuten jo todettua, vaikutelma on varsin romantisoitu, mutta sellaistahan nostalgia on. Tapoja puolestaan tarkastellaan erityisesti Seanin kautta, joka jenkkinä ei ymmärrä esimerkiksi Mary Katen tuohtumusta myötäjäisten menetyksestä. Amerikan mailla deittailukin oli yksinkertaisempaa!

Kiivaat päähenkilöt Mary ja Sean ovat upea pari, ja räiskyvän Maryn osa oli Maureen O'Haran henkilökohtaisia lempirooleja. Näyttelijät ja ystävykset John Wayne ja Maureen O'Hara nähtiin yhdessä myös neljässä muussa elokuvassa, joista tämän elokuvan lisäksi tunnetuin lienee romanttinen western Rio Grande (1950). Hyvään yhteispeliin yltäneet näyttelijät eivät päässeet kisaamaan akatemiapalkinnoista, mutta Vaitelias mies huomioitiin kyllä viidellä muulla Oscar-ehdokkuudella. Elokuva voitti palkinnot kuvauksen ja parhaan elokuvan kategorioissa. En tohtisi nimetä Vaiteliasta miestä vuoden 1952 parhaaksi elokuvaksi, vaikka kokonaisuus onkin mainio. Romanttisena komediana filmi tosin lyö laudalta lukuisat modernimmat genrensä edustajat.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

The Golden Coach - Kultaiset vaunut

Ohjannut Jean Renoir
Ranska & Italia 1952, 103 min.
Draama, Komedia, Romantiikka, Historia
Pääosissa: Anna Magnani, Duncan Lamont, Paul Campbell, Riccardo Rioli

Commedia dell'arte.
Italialainen commedia dell'arte -teatteriryhmä saapuu Peruun ja kohoaa nopeasti yleisön suosioon. Pian myös teatteriseurueen tähteä Camillaa (Magnani) liehitellään kolmelta taholta: varakuningas Ferdinand (Lamont) tarjoaa hänelle kultaisia vaunuja, suosittu matadori Ramon (Rioli) kuuluisuutta ja sotilas Felipe (Campbell) lupaa hänelle yksinkertaisen, rauhallisen elämän tavallisen kansan parissa. 1700-luvulle sijoittuva kertomus perustuu Prosper Merimèen näytelmään (1829), josta Luchino Visconti sovitti elokuvakäsikirjoituksen.

Technicolorin väreissä hehkuvassa elokuvassa soivat viehättävät Vivaldin sävelmät, ja kiehtova maailma tempaa nopeasti mukaansa. Kokonaisuus on erikoislaatuinen, enkä olisi mitenkään osannut arvata sen sisältöä saati tunnelmaa etukäteen. Ensinnäkin ranskalaisen ohjaajan Jean Renoirin ranskalais-italialainen elokuva on, hieman yllättäen, puhuttu pääasiassa englanniksi. Toinen elokuvan yllätys on sen kepeä ja hyväntuulinen tunnelma, vaikka onhan Renoir osoittanut taitavansa komedian keinot esimerkiksi mestariteoksessaan Pelin säännöt (1939). Kultaisten vaunujen hupaisaksi äityvä kolmiodraama tarkastelee myös kiehtovasti sitä, miten elämä on draamaa ja toisinaan täyttä teatteria.

Kultaiset vaunut on kaikkinensa viehättävä elokuva, mutta eräs asia nousee ylitse muiden ─ nimittäin pääosassa loistava Anna Magnani. Italialainen tähti oli Renoirin sanojen mukaan paras näyttelijä, jonka kanssa hän kuunaan oli työskennellyt. Eikä ihme, sillä Magnanin tunnelataus on mahtava. Valloittava elokuva ei kaikesta hyvästä huolimatta aivan nouse Jean Renoirin töiden parhaimmistoon ja 1001-listaltakin se on saanut kyytiä vuoden 2013 painoksessa. Siltikin katsomisen arvoinen klassikko!

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Maaliskuun elokuvat 2017

Moonlight
Ohjannut Barry Jenkins
USA 2016, 111 min.
Draama
Pääosissa: Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes




Oscar-palkittu ja kaikin puolin ylistetty Moonlight kertoo erään nuorukaisen kasvutarinan. Päähenkilö Chironin (Hibbert/Sanders/Rhodes) varttumista seurataan kolmena eri aikana, kolmen eri näyttelijän tulkitsemana. Elokuva kertoo minuutemme muodostumisesta elämän varrella. Kuka meidät määrittää; kuka minä olin, olen ja mistä tähän saavuin? Moonlight on herkkä, intiimi ja vavahduttava kertomus. Sitä tekisi toisaalta mieli analysoida loputtomiin, mutta toisinaan suuren vaikutuksen tehneestä kokonaisuudesta on lopulta miltei vaikea sanoa mitään. Loistava teos.

Pisteytys: 10/10

Indiana Jones and the Kingdom of Crystal Skull
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta
Ohjannut Steven Spielberg
USA 2008, 122 min.
Seikkailu, Toiminta, Fantasia
Pääosissa: Harrison Ford, Shia LaBeouf, Cate Blanchett



Aikaa edellisestä Indystä on kulunut noin kaksi vuosikymmentä, ja niinpä myös sarjan uusimmassa osassa arkeologisankarimme (Ford) on hivenen harmaantunut. Eletään kylmän sodan 1950-lukua ja natsien sijasta viholliset ovat tietenkin kommunisteja. Ajankuvana leffassa nähdään niin nuorisokapinaa kuin ydinpommejakin, avaruusolentoteema toki myös sopii aikakauteen. Elokuva tuntuu paljolti Indiana Jones -leffalta, mutta se ei silti vedä vertoja alkuperäistrilogialle. Ylipitkiä takaa-ajokohtauksia, vaaran paikasta toiseen ajautumisia ynnä muuta turhaa karsimalla elokuva olisi parempi.

Pisteytys: 6/10

Elämän vonkamies
Ohjannut Mikko Niskanen
Suomi 1986, 142 min.
Draama
Pääosissa: Teuvo Remes, Tapio Remes, Pirjo Leppänen, Martti Kainulainen



Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä -sarjan kolmeen ensimmäiseen teokseen perustuva Elämän vonkamies kertoo Kallen lapsuusvuosista Taivalkosken Jokijärvellä 1920-luvulla. Menneen ajan elämänmenoa on kiehtovaa seurata, vaikka tunnelmaa synkentävätkin isä-Herkon (Kainulainen) mielisairauden vuodet. Laajat kirjajärkäleet on tiivistetty onnistuneesti kahteen ja puoleen tuntiin. Kirjojen veroinen elokuva ei tokikaan ole, mutta niiden lukemisen oheen filmi on mukava katsoa. Pirjo Leppänen sähäkkänä Riituna ja Martti Kainulainen hermoheikkona Hemmana ovat elokuvan parasta antia.

Pisteytys: 7/10

Zootropolis - Zootopia
Ohjannut Byron Howard, Rich Moore & Jared Bush
USA 2016, 108 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Ginnifer Goodwin, Jason Bateman, Idris Elba, Jenny Slate



Animaatio-Oscarilla palkittu Zootopia sijoittuu eläinten kaupunkiin, jossa eri lajien edustajat elävät sulassa sovussa. Päähenkilö on maalta kaupunkiin muuttanut Judy-pupu (Goodwin), joka kaikkia ennakko-odotuksia rikkoen ryhtyy poliisiksi ja päätyy ratkomaan kadonneen saukon tapausta. Stereotypioita ja ennakkoluuloja käsittelevä elokuva on ajankohtaisuudessaan osuva. Paras Disney-animaatio hetkeen!

Pisteytys: 7/10

The Good Dinosaur - Kunnon dinosaurus
Ohjannut Peter Sohn
USA 2015, 93 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Raymond Ochoa, Jack Bright, Jeffrey Wright



Pelkuri-dinosaurus Arlo (Ochoa) tapaa villin ihmislapsen (Bright) ja voittaa tämän kanssa seikkaillessaan pelkonsa. Juonessa on Leijonakuninkaan (1994) tunnelmaa, mutta ei mitään omaperäistä. Maisema-animoinnin puolesta elokuva on hieno, mutta muutoin Pixarilta täysi huti. Idea on jo itsessään vähän ontuva, eikä toteutus ole sen parempi. Hahmotkin näyttävät pöljiltä. Suurstudion epäonnistumisetkin ovat kuitenkin nähtävästi vähintään kohtalaisia, sillä elokuvan viitsii kyllä katsoa kokonaan. Sopivaa nähtävää lapsille tai vaikka lapsenmielisille sairaslomalaisille (kuten kävi allekirjoittaneen tapauksessa).

Pisteytys: 5/10

The Jungle Book - Viidakkokirja
Ohjannut Jon Favreau
USA & Iso-Britannia 2016, 106 min.
Seikkailu, Draama
Pääosissa: Neel Sethi, Bill Murray, Ben Kingsley, Idris Elba




Visuaalisesti näyttävä uudelleenversiointi Rudyard Kiplingin klassikosta (1894) noudattelee tarinan puolesta aiemman Disney-esikuvansa linjaa. Tosin siinä missä vuoden 1966 Viidakkokirja on pääasiassa hyväntuulinen musikaali, tämä uusi versio on turhankin synkkä. Elokuva voitti ansaitusti Oscarin erikoistehosteistaan, mutta muutoin leffassa ei ole hurraamista. Jälleen kerran tarina jää efektien jalkoihin. Lopputulos masentaa ja herättää epäilyksiä tulevan Leijonakuninkaan (1994) live action -version laadusta, siihenkin kun on Jon Favreau kiinnitetty ohjaajaksi.

Pisteytys: 4/10

The Walk
Ohjannut Robert Zemeckis
USA 2015, 123 min.
Draama, Biografia, Rikos
Pääosissa: Joshep Gordon Lewitt, Charlotte Le Bon, Ben Kingsley



Nuorallakävelijä Philippe Petit (Lewitt) haaveilee tasapainoilevansa New Yorkin kaksoistornien välissä. Huimapäistä temppua pohjustetaan kertomalla, kuinka Petit innostui nuorallakävelystä ja miten hän lopulta sai laittoman temppunsa toteutettua. Kaikki tämä on toki tapahtunut oikeasti ja aiheesta on dokumenttikin, Man on Wire (2008). Lopun huikea nuorallakävelykohtaus on hyvä ja henkeäsalpaava. Pelkän loppuhuipennuksen perusteella ei kuitenkaan tehdä hyvää elokuvaa, varsinkin kun sitä edeltävä pohjustustarina on lähinnä tylsä ja sisällötön. Lisämiinusta vielä rasittavasta kielisekoilusta.

Pisteytys: 4/10

Anomalisa
Ohjannut Duke Johnson & Charlie Kaufman
USA 2015, 90 min.
Animaatio, Draama, Romantiikka
Pääosissa: David Thewlis, Jennifer Jason Leigh




Anomalisa on kekseliäästi ja ihailtavan realistisesti toteutettu elokuva yksinäisyydestä ja vaivaannuttavista ihmiskohtaamisista. Animaatio tyylilajina syventää kerrontaa kiehtovalla tavalla: kaikki sivuhenkilöt näyttävät ja kuulostavat päähenkilö Michael Stonen (Thewlis) aistein koettuna tismalleen samalta. Eräänä iltana hän kuitenkin kohtaa Lisan (Leigh), jonka ääni ja kasvot poikkeavat massasta. Ohjaajaparista Charlie Kaufman muistetaan eritoten nokkelista käsikirjoituksistaan, esimerkkinä mainittakoon myös Kaufmanin ohjaama Synecdoche, New York (2008). Kaufmanin töistä nauttineille myös Anomalisa on taatusti miellyttävä kokemus.

Pisteytys: 8/10

Spotlight
Ohjannut Tom McCarthy
USA & Kanada 2015, 128 min.
Draama, Rikos, Historia
Pääosissa: Mark Ruffalo, Michael Keaton, Rachel McAdams, John Slattery




Tositapahtumiin pohjautuva Spotlight kertoo sanomalehti Boston Globen toimittajista, jotka paljastavat katolisen kirkon pedofiilisalailuiden laajuuden. Erinomaisesti käsikirjoitettu elokuva voitti kässäri-Oscarin lisäksi parhaan elokuvan pystin. Spotlight kuvaa toimittajat arjen työteliäinä sankareina - teema, joka akatemiaakin on kieltämättä viehättänyt. Erinomainen filmi valaisee journalismin ja luotettavan tiedon tärkeyttä, mutta on myös hieno taidonnäyte siitä, miten varsin yksinkertaisesta aiheesta ja toimistotyöstä saadaan mukaansatempaava elokuva.

Pisteytys: 8/10

Trumbo
Ohjannut Jay Roach
USA 2015, 124 min.
Biografia, Draama, Historia
Pääosissa: Bryan Cranston, Diane Lane, Helen Mirren




Yhdysvalloissa elettiin 1950-luvulla ahdasmielisyyden kulta-aikaa. Kommunistipelko kukoisti ja Hollywoodissa epäilyttävät tähdet päätyivät tuota pikaa mustalle listalle. Trumbo kertoo nimihenkilöstään, käsikirjoittaja Dalton Trumbosta (Cranston), joka päätyi tuolle kuuluisalle listalle ja istui vankilassakin - kirjoitustyö ei silti loppunut. Trumbon menestystöihin lukeutuvat muun muassa alun perin salanimillä tehdyt Loma Roomassa (1953) ja Spartacus (1960), joiden molempien syntyvaiheita tässäkin elokuvassa valaistaan. Trumbo ei ole noiden klassikoiden veroinen, mutta eritoten Bryan Cranstonin ansiosta sen katsoo varsin mielellään. Myös sivuroolissa paistatteleva Helen Mirrel on hupaisa ilkeänä juorutoimittaja Hedda Hopperina.

Pisteytys: 7/10

Isäni tähtien takaa
Ohjannut Einari Paakkanen
Suomi 2016, 80 min.
Dokumentti





Einari Paakkanen tarkastelee dokumentissaan lapsuuttaan, jolloin hänen isänsä Veikko ryhtyi viestimään ulkoavaruuden valo-olentojen kanssa. Lämminhenkinen dokumentti ei sorru ufohörhöilyyn tai sen kauhisteluun, vaan on hyvin sydämellinen kuvaus isän ja pojan suhteesta. Vaikka konteksti on hieman erikoinen, ylipäätään aihepiiri on samaistuttava. Useimmilla tulee elämässään vastaan hetki tai useampi, jolloin huomaa, etteivät omat vanhemmat olekaan kaikkitietäviä sankareita. Kuinka epäillä tai valita oma polkunsa loukkaamatta toista?

Pisteytys: 8/10