4. luukku: 90 vuotta sitten (Pikku naisia, 1933)

I'm sure neither of you suffer as I do!

 

90 vuotta sitten maailma kärvisteli piinallisesti jatkuvan laman ja ankaran pulakauden kourissa. Saksassa otettiin suuria askeleita kohti seuraavaa suursotaa: tammikuussa Adolf Hitler nousi valtakunnankansleriksi, keväällä paloivat kirjaroviot ja jo kesän tullen NSDAP oli maan ainoa laillinen puolue. Näitä kohtalokkaita tapahtumia muisteltiin sittemmin esimerkiksi oman aikansa mielenmaisemaa heijastavassa tunteikkaassa Hollywood-draamassa Näin se alkoi (1940).

Vuoden 1933 tunnelmiin vievät niin ikään elokuvat Kultakalat 1933 (1933) tai King Kong (2005) ─ molemmissa kuvaillaan köyhän ajan glamouria ja todellisuuspakoa. Ankarina aikoina lohtua voi löytää nostalgiasta, menneisyyden haavemaista ja ajan kultaamista muistoista. Juuri sellaisiin tunnelmiin vie päivän elokuva, joka ymmärrettävistä syistä oli aikanaan sangen suosittu.

 

 

Little Women - Pikku naisia
Ohjannut George Cukor

USA 1933, 115 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Katharine Hepburn, Joan Bennett, Jean Parker, Frances Dee, Douglass Montgomery

Pikku naisia on Louisa May Alcottin samannimiseen romaaniin (1868─1869) perustuva filmatisointi. Tarina seuraa romaanista tuttuun tapaan Marshin perheen sisaruksia, joista kertomuksen keskushahmoksi kohoaa räiskähtelevä Jo (Hepburn). Elokuvaversio on jo kolmas laatuaan, mutta ensimmäinen romaanista tehty äänielokuva. Ensimmäinen väriversio puolestaan syntyi vuonna 1949. Nykypäivänä Pikku naisia -adaptaatioista muistettaneen parhaiten vuoden 1994 ja vuoden 2019 filmit, mutta jo vain tämäkin varhaisversio on kirjan faneille näkemisen väärti!
 

Pikku naisia on ylettömän herttainen elokuva, jopa liiankin sievistelevä. Elokuvaversio kaunistelee alkuperäisteoksen harvoja konflikteja, mutta toisaalta juuri siksi kauniiseen miljööseen sijoittuva filmi on niin ehdottoman turvallista ja lämpöistä katsottavaa. Ei tosiaan ole ihmekään, että lohtua tuova elokuva oli aikanaan hyvin suosittu: tällaiselle nostalgiselle ja jopa konservatiiviselle tarinalle oli tilausta vaikeiden lamavuosien alhossa. Kun tulevaisuus näyttää surkealta, tekee mieli katsella edes menneeseen ruusunpunaisin lasein.

Yleisömenestyksen ohella Pikku naisia miellytti kriitikoita, jotka suitsuttivat filmin tunteikkuutta. Akatemiakisailu tuotti elokuvalle käsikirjoitus-Oscarin ja Venetsian filmijuhillla Katharine Hepburn palkittiin ansaitusti eläväisestä Jon roolistaan. Elokuva onkin melkoista Hepburn-juhlaa! Kiehtovaa, että osa on vasta näyttelijän ensimmäisiä elokuvarooleja. Pikku naisia on näkemisen arvoinen jo vain Hepburnin vuoksi, jonka supertähteyden ajat olivat vielä vuonna 1933 vasta edessäpäin.

Pisteytys: 7/10

I Walked with a Zombie - Yö voodoo-saarella (1943)

Ohjannut Jacques Tourneur
USA 1943, 69 min.
Kauhu
Pääosissa: Frances Dee, Tom Conway, James Ellison

Everything good dies here...

 

Sairaanhoitaja Betsy Connell (Dee) saapuu Karibialle Saint Sebastianin saarelle, sillä hänen on määrä ryhtyä plantaasinomistaja Paul Hollandin (Conway) parantumattomasti sairaan vaimon henkilökohtaiseksi hoitajaksi. Betsy kiintyy työnantajaansa ja päättää yrittää parantaa potilaansa keinolla millä hyvänsä - vaikka sitten sekaantumalla henkensä uhalla alkuasukkaiden voodoo-menoihin. Tietenkin vastaan tulee myös zombi-hahmo, joka tässä elokuvassa on taioilla luotu tyhjä ihmiskuori vailla omaa tahtoa. Vuosikymmenten saatossa käsitys zombeista on muokkaantunut aika tavalla, eli tältä elokuvalta on turha odottaa viruksen runtelemia saalistajapetoja.

Kiehtovan Kissaihmiset-kauhun (1942) jälkeen Jacques Tourneur ryhtyi ohjaamaan uutta elokuvaa, niin ikään yliluonnollisesta ja salaperäisestä aiheesta: voodoo-taioista. Voodoo-aiheesta haistaa nykypäivänä väkisinkin melkoisen tuulahduksen entisajan eksotisointia. Hieman yllättävää kyllä, pohjatarinaksi valikoitui Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (1847). Romaanin ja elokuvan yhteyksiin lukeutuu selkeimmin päähenkilön suhde tämän rakastamaan mieheen ja myös miehen mielisairaaseen vaimoon. Enpä muista tavoittaneeni kovin voimakkaita siirtomaateemoja Brontën romaanista, mutta ainakin valtasuhteita romaanissa kuvaillaan.

Elokuvan kauhu perustuu Tourneurille tyypillisesti salaperäisen tunnelman luomiseen. Tärkeintä on se mitä ei näytetä eli yön pimeydessä ja varjoissa hiipivät kauhut. Toisinaan pelkkä varjo on erikoistehosteita ja maskeerauksia tehokkaampaa! Yö voodoo-saarella on monella tapaa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä klassikko, mutta sen katselusta jäi silti vähän kumma ja tyhjä olo. Mystisen saaren unenomainen tunnelma kiehtoo, vaikka jokin teemassa hiertää.

Pisteytys:
6/10