torstai 4. syyskuuta 2014

Heinäkuun ja elokuun elokuvat 2014

King Kong
Ohjannut Peter Jackson
USA 2005, 187 min.
Seikkailu, Draama, Toiminta
Pääosissa: Naomi Watts, Jack Black, Adrien Brody




Filmiryhmä löytää tiensä salaperäiselle sumun peittämälle saarelle ja kohtaa kauhean Kongin: kaunotar ja hirviö ovat jälleen valkokankailla. Uudelleenfilmatisointi vuoden 1933 versiosta on monin tavoin uskollinen alkuperäisen elokuvan hengelle, mutta on myös selkeästi oma teoksensa. Elokuvassa on vähän kaikkea, mitä mainiossa seikkailussa kuuluukin olla: komediaa, romantiikkaa, jännitystä, efektejä ja eksotiikkaa. Myös roolitukset ovat onnistuneet. Välillä CGI- ja efektileikki tosin karkaa käsistä ja kestoakin kieltämättä on reippaasti, mutta pienistä vioistakin huolimatta King Kong on suorastaan yllättävän viihdyttävä kolmituntinen.

Pisteytys: 7/10

The Incredible Hulk
Ohjannut Louis Leterrier
USA 2008, 112 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Edward Norton, Liv Tyler, Tim Roth, William Hurt




Louis Leterrierin Hulk-filmi ei suotta kerro vihreän jättiläisen syntytarinaa jälleen alusta, vaan ajoittaa tarinansa hieman myöhempiin aikoihin: Edward Nortonin tulkitsema etsintäkuulutettu Hulk on pakosalla ja koittaa epätoivoisesti hillitä karmeita voimiaan. Voiko pedosta tulla hyvis? Leffan idea on hieman hukassa, mutta rymistely on silti ihan hauskaa seurattavaa. The Incredible Hulk kaipaisi vain lisää huumoria - ei tällainen riehuminen voi olla näin kamalan vakavaa.

Pisteytys: 6/10

Magnolia
Ohjannut Paul Thomas Anderson
USA 1999, 188 min.
Draama
Pääosissa: Julianne Moore, Tom Cruise, John C. Reilly, Melora Walters, Philip Baker Hall, William H. Macy, Jason Robards, Philip Seymour Hoffman, Jeremy Blackman



Valtavan monisävyinen elokuva Magnolia yhdistää useita tarinoita yhdeksi ja nivoo yksinäisiä ihmiskohtaloita yhteen. Loistavan näyttelijäkaartin voimin tutustutaan ihmelapsiin, kuolevaan vanhukseen, epätoivoisia tekoja tekeviin ihmisiin. Tarina on kiinnostavasti rakennettu ja rytmitetty, mutta elokuvan pituus ja oivallusten eeppisyys hieman puuduttavat.
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 7/10

Mars Attacks! - Mars hyökkää!
Ohjannut Tim Burton
USA 1996, 106 min.
Komedia, Scifi, Toiminta
Pääosissa: Jack Nicholson, Pierce Brosnan, Sarah Jessica Parker



Tim Burtonin hillitön scifiparodia Mars hyökkää! piikittelee Yhdysvaltoja ja hupailee alienleffojen kustannuksella. Sääli sinänsä, ettei elokuva ei ole juuri saanut arvostusta osakseen. Myönnettäköön, että tämän katselu vaatii kyllä huumorintajun venymistä! Hullaannuin tähän elokuvaan jo vuonna 1996, mutta vuosien saatossa suhde jättiaivoisten marsilaisten huviretkeen on hieman laimentunut. On tämä silti edelleen hauska, sopii myös mainiosti vaikkapa ironisiin maanantaipäiviin tai muuten absurdeihin elämäntilanteisiin.

Pisteytys: 7/10

Titanic
Ohjannut James Cameron
USA 1997, 194 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Billy Zane, Gloria Stuart, Bill Baxton




1990-luvun kokemusmaailman helmi, Titanic, on yksi niitä suurelokuvia, joiden suosion hyrskyiltä tuskin kukaan on täysin voinut välttyä. Mahtipontinen klassikko on huumaavan jännä ja miltei ällöttävän romanttinen, ja tietenkin juuri siksi niin ihana. Titanicin tarina on liikuttava ja ällistyttävä, ihan ilman Jackin (DiCaprio) ja Rosen (Winslet) rakkaustarinaakin - joka sekin on toki kovin liikkis.

1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 8/10

Wreck-It Ralph - Räyhä-Ralf
Ohjannut Rich Moore
USA 2012, 101 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: John C. Reilly, Sarah Silverman, Alan Tudyk




Pelimaailman Toy Story kertoo pelihahmojen elämästä ruutujen tuolla puolen. Hyväsydäminen pahishahmo Räyhä-Ralf (Reilly) on kyllästynyt hylkiön elämään ja ryhtyy määrätietoisesti tavoittelemaan vieraiden pelien mitaleja saadakseen edes hiukkasen arvostusta osakseen. Elokuvan idea on hauska, mutta harmillisesti toteutus jää puolitiehen: alku lupaa hyvää, mutta sitten meno lässähtää hieman väkinäiseksi suorittamiseksi. Lattea sanoma on yhtä sokerinen ja päälleliimattu kuin karkkimaailman kimallus. Kertakatseluna tämä kuitenkin viihdyttää.

Pisteytys: 6/10

Back to the Future Part II -
Paluu tulevaisuuteen II
Ohjannut Robert Zemekis
USA 1989, 108 min.
Scifi, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Michael J. Fox, Christoper Lloyd, Thomas F. Wilson


Loistavan klassikon (Paluu tulevaisuuteen, 1985) hyvä jatko-osa jatkuu täsmälleen siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Tällä kertaa Doc. Brown (Lloyd) ja Marty (Fox) kiitävät vuoteen 2015, mutta aikamatkustus ei ole lastenleikkiä: pian aikajatkumo on sekaisin, joten kaksikko saa kokea vaihtoehtoisen kasaritodellisuuden ja lopulta palata jälleen tutuksi tulleelle 1950-luvulle. Great Scott!

Pisteytys: 8/10

Like Father, Like Son - Isänsä poika
Ohjannut Hirokazu Koreeda
Japani 2013, 121 min.
Draama
Pääosissa: Masaharu Fukuyama, Machiko Ono, Yôko Maki, Rirî Furankî



Miten syntyy vanhemmuus, entä perhe? Lukuisia palkintoja kahminut Isänsä poika pureutuu kysymykseen tositapahtumiin pohjautuvan aihepiirin kautta. Elokuvassa eräälle perheelle selviää, ettei heidän kuusivuotias ainokaisensa olekaan biologisesti heidän perillisensä, sillä kaksi vauvaa on vaihtunut synnytyssairaalassa. Seuraa oikeusprosessi, syytöksiä, oikeita ja vääriä ratkaisuja, hämmennystä, tukahdutettuja tunteita. Oman lisänsä muutoinkin vaikeaan aiheeseen tuo japanilainen kulttuuri omine erikoisine sävyineen. Kiehtova draama.

Pisteytys: 8/10

The Conjuring - Kirottu
Ohjannut James Wan
USA 2013, 112 min.
Kauhu
Pääosissa: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Lili Taylor, Ron Livingston



Vuonna 1971 Perronin perhe ostaa ränsistyneen talon metsikön keskeltä. Pian talossa alkaa kuitenkin tapahtua outoja asioita, ja apuun kutsutaan paranormaalien ilmiöiden asiantuntijapari Ed ja Lorraine Warren (Wilson & Farmiga). Juonensa ja leffan kansikuvan perusteella Kirottu vaikuttaa vain yhdeltä lisäykseltä kauhuelokuvien harmaaseen massaan, mutta kaikeksi kauhistukseksi tämä oletus ei pidä lainkaan paikkaansa. Kauhukliseiden kierrätys on nerokkaan itsetietoista! Konventioiden bongailu on karmivaa ja hauskaa: kirottu nukke, peilistä näkyvä aave... Hyytävä horrori on rakennettu taitavasti ja hahmot käsikirjoitettu tarkasti, näitä elementtejä näkee nykykauhussa aivan liian harvoin.

Pisteytys: 8/10

Catch Me If You Can - Ota kiinni jos saat
Ohjannut Steven Spielberg
USA & Kanada 2002, 141 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Tom Hanks, Christoper Walken



Frank Abagnale Jr. (DiCaprio) oli menestyksekäs huijari, joka esiintyi alle parikymppisenä niin lentoperämiehenä kuin lääkärinäkin, tienasi valtavia omaisuuksia shekkiväärennyksillä ja pakoili virkavaltaa minkä kerkesi. Tosielämään perustuva tarina on jo lähtökohdiltaan vaikuttava, ja Steven Spielbergin ohjaama biografia on kiinnostavuutensa ohella hyvää viihdettä. Sinänsä hauskan veijarihengen lisäksi tarinassa olisi kenties ollut rutkasti muitakin mahdollisuuksia, jotka nyt jäävät jokseenkin hyödyntämättä.

Pisteytys: 7/10

The Reluctant Dragon
Lempeä lohikäärme
Ohjannut Alfred L. Werker & Hamilton Luske
USA 1941, 74 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Robert Benchley, Frances Gifford, Buddy Pepper, Claud Allister, Barnett Parker




Disneyn ei-niin-tunnettu klassikko, Lempeä lohikäärme, on hauska seikkailu Disneyn studion kulisseissa. Robert Benchley lähtee studiolle esittelemään animaatioideaansa lempeästä lohikäärmeestä, mutta ennen Walt Disneyn tapaamista hän kohtaa monia kommelluksia, näkee hauskoja lyhytanimaatioita ja juttelee jopa Aku Ankan kanssa. Lopulta nähdään myös nimikkopätkä satukirjan pohjalta tehdystä animaatiosta, kiltistä lohikäärmeestä, joka ei halunnut taistella ritarin kanssa. Elokuva on kiinnostava kuriositeetti Disneyn historiassa, varsinkin, kun sen ilmestyminen osui keskelle rahaongelmia ja studion työntekijöiden lakkoa.

Pisteytys: 8/10

Frankenweenie
Ohjannut Tim Burton
USA 1984, 29 min.
Lyhytelokuva, Komedia, Draama
Pääosissa: Barret Oliver, Shelley Duvall, Daniel Stern




Frankenweenie on Tim Burtonin varhainen Frankenstein-hupailu, ryyditettynä paikoin ekspressionismia henkivällä miljööllä ja teatraalisella näyttelemisellä. Pätkä ei ole kummoinen, mutta kyllä sen kerran viitsii katsoa. Tunnelmaltaan Frankenweenie muistuttaa vahvasti Burtonin uran alkupuolen vinksahtaneita teoksia, mieleen tulee miltei jopa Beetlejuice (1988) - mutta vain melkein.

Pisteytys: 5/10

Frankenweenie
Ohjannut Tim Burton
USA 2012, 87 min.
Animaatio, Komedia, Kauhu
Pääosissa: Charlie Tahan, Catherine O'Hara, Martin Short




Tim Burtonin burton-henkisessä animaatiossa salamat välkkyvät ja nuori Victor (Tahan) herättää henkiin kuolleen hauvansa. Elokuva on aika pitkälti vuoden 1984 vastaavan filmin henkiinherätys, joskin animoituna ja hieman syvällisemmin käsikirjoitettuna. Silti tarina ei tavoita kovin kekseliäitä sävyjä. Joko Burtonin parhaat päivät on nähty?

Pisteytys: 6/10

The Royal Tenenbaums
Ohjannut Wes Anderson
USA 2001, 110 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Gene Hackman, Anjelica Huston, Ben Stiller, Gwyneth Paltrow, Luke Wilson, Owen Wilson




Hajalleen päätynyt, varsin erikoinen Tenenbaumsien perhe yhdistyy jälleen, kun perheen kelvoton isä Royal (Hackman) ilmoittaa olevansa vakavasti sairas. Elokuva on kauttaaltaan mustaa huumoria ja tarkasti sommiteltuja kuvakulmia eli taattua Wes Andersonia. Perhesuhteita käsitellään etäännyttävästi outojen hahmojen avulla, ja lopussa odottanee oivallus siitä, että olemmehan me kaikki oikeastaan aika kummallisia. Epäonnisen perhe-elämän paikkailun tematiikkaa Anderson käsittelee myös Steve Zissoun vedenalaisessa maailmassa (2004).
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 6/10

Chaplin
Ohjannut Richard Attenborough
USA, Ranska & Iso-Britannia 1992, 143 min.
Draama
Pääosissa: Robert Downey Jr., Geraldine Chaplin, Paul Rhys




Legendaarisen Charlie Chaplinin uraa valaiseva biografia pohjautuu Chaplinin omaelämäkertaan ja seuraa kuuluisan mestarin elämää aina varhaislapsuudesta tutisevaan vanhuuteen saakka. Elokuva pyrkii kuvaamaan Chaplinin elämää laajasti, mutta rajatumpi näkökulma olisi varmasti ollut kokonaisuuden kannalta antoisampi - varsinkin kun päähenkilö eli huomattavan vivahteikkaan elämän. Joka tapauksessa Chaplin on kohtalaisen kiinnostavaa draamaa, vaikka olisikin voinut olla rutkasti parempi. Parasta elokuvassa on ehdottomasti Robert Downey Jr., jonka roolityö Charlie Chaplinina on erinomainen.

Pisteytys: 6/10

Honey, I Shrunk the Kids -
Kulti, kutistin kakarat
Ohjannut Joe Johnston
USA 1989, 93 min.
Komedia
Pääosissa: Rick Moranis, Thomas Wilson Brown, Robert Oliveri, Jared Rushton, Amy O'Neill



Perheleffa- ja kasariklassikossa keksijäisän (Moranis) pienennyskoje kutistaa vahingossa perheen jälkikasvun minikokoon. Isä-polo vielä vahingossa lakaisee lapsensa pihamaalle, joten edessä on huima seikkailu tyyten tavallisella amerikkalaisella takapihalla. Idea on hauska ja leffa viihdyttää keskinkertaisesti aikuiskatsojaakin, joskin lapsena tätä katsoessani mielikuvitusnystyräni ja nauruhermoni olivat kovemmalla koetuksella.

Pisteytys: 6/10

Bowling for Columbine
Ohjannut Michael Moore
USA, Kanada & Saksa 2002, 120 min.
Dokumentti
Pääosissa: Michael Moore




Michael Mooren Oscar-palkittu dokumentti pureutuu Yhdysvaltojen ja ampuma-aseiden eriskummalliseen suhteeseen. Kouluampumisten mielettömyys, aseiden helppo saatavuus ja valtavat murhatilastot kertovat karusta todellisuudesta. Vuosikymmenen takainen dokumentti tuntuu edelleen ajankohtaiselta ja sen katselu herättää kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Onko mikään muuttunut? Mitä, miksi, miten? Bowling for Columbine provosoi loistavalla tavalla, aiheuttaa ällistyneitä nauruntyrskähdyksiä ja välillä miltei itkettää. Rajua settiä.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

The Hunger Games: Catching Fire -
Nälkäpeli: Vihan liekit
Ohjannut Francis Lawrence
USA 2013, 146 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Gale Hawthorne


Nälkäpeli-trilogian toisessa osassa karmeasta tappokisasta feikkiromanssin turvin selvinneet Katniss (Lawrence) ja Peeta (Hutcherson) joutuvat jälleen taisteluareenalle. Ahdistavuuskertoimet ovat nousussa, mutta edellisen osan tunnelmiin tämä leffa ei silti yllä. Vihan liekit ratsastaa liiaksi ekan osan kaavalla ja loppuu vielä niin ärsyttävästi kesken, että koko leffa tuntuu vain pakolliselta väliosalta. Plussaa siitä, että kamera ei heilu enää ihan niin holtittomasti kuin ekassa osassa. Samoin Jennifer Lawrencesta, jonka ansiosta koko elokuva on enemmän hyvä kuin huono.

Pisteytys: 6/10

Hook - Kapteeni Koukku
Ohjannut Steven Spielberg
USA 1991, 144 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Robin Williams, Dustin Hoffman, Julia Roberts





Kostonhimoinen kapteeni Koukku (Hoffman) kaappaa aikuiseksi kasvaneen Peter Panin (Williams) lapset ja luvassa on paluu Mikä-Mikä-Maahan. Hölmöltä kalskahtava seikkailu on yllättävän vähän epäonnistunut perheleffa, jossa fantasiamaailma on lavastettu varsin viehättävästi. Elokuva ei kuitenkaan tuo alkuperäiseen tarinaan oikeastaan mitään uutta: aikuiseksi kasvaminen voi olla huono juttu, ja sisäisen lapsen löytäminen hyvä juttu. Vähän kulunutta ja tylsää.

Pisteytys: 4/10

2 kommenttia:

  1. Henkkoht. pidin tuota Jacksonin Kongia aika pompöösinä paisutteluna. Uuvuttava kokemus, pitäisi varmaan joskus testata toimisiko kaljoissa paremmin.

    Sydäntä juilii, kun samassa blogauksessa käsitellään hunajaista Mars hyökkää:tä ja sitten näitä Timpan tuoreempia täyspitkiä. Komppaan kommenttia eläköitymisestä.

    Paluu tulevaisuuteen ja Royal Tenenbaums toimii kuin junan vessa.

    Chaplin ja Lempeä lohikäärme pitäisi saada aikaiseksi katsastaa (mieluummin) ennemmin tai(/kuin) myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oon oikeastaan aika samaa mieltä King Kongista. On siinä hölmöjäkin juttuja (esim. ne semidorkat hidastusefektit), mutta jostain syystä se vaan viihdyttää! Ei toki ole alkuperäisen Kongin voittanutta. :)

      Poista