torstai 23. helmikuuta 2023

Bowling for Columbine (2002)

Ohjannut Michael Moore
USA, Kanada & Saksa 2002, 120 min.
Dokumentti
 
Thank you for not shooting me.
 
Dokumentaristi Michael Mooren (s. 1954) elokuva Yhdysvaltain asehulluudesta ravistelee. Bowling for Columbine on saanut nimensä ja innoituksensa Columbinen verilöylystä (1996) eli Columbinen high schoolissa tapahtuneesta joukkomurhasta. Koulusurmien ohella elokuva ei unohda median yllyttävää roolia saati pistooli tyynynsä alla nukkuvia kunnon kansalaisia. Moore käy läpi Yhdysvaltain veristä historiaa ja pohtii syitä sille, miksi missään toisessa maassa tilanne ei ole näin järkyttävä.

Parhaan dokumentin Oscarilla palkittu Bowling for Columbine oli ajankohtainen aikanaan ja on sitä edelleen. Kylmää tosin ajatellakin, kuinka paljon murhaluvut ovat kasvaneet kahdessa vuosikymmenessä. Kouluammuskeluista on tullut lähes rutiinia, poliisiväkivalta on noussut tapetille ja lääke ammuskelupelkoon on ainoastaan aseiden määrän lisääminen. Mooren mukaan uutisten väkivaltajuttujen määrä on noussut kohisemalla silloinkin, kun murhatilastot ovat laskeneet. Mikä lie Yhdysvaltalaisen median tila nykypäivänä? En rohkene olla kovin positiivisella mielellä.

Bowling for Columbine yhdistää nopeita leikkauksia, huumoria ja Mooren provosoivaa tyyliä. Elokuva on viihdyttävä, välillä jopa totuuden ja syvällisen pohdiskelun kustannuksella. Sopivissa hetkissä tarina kuitenkin vetää vakavaksi ja jättää rutkasti ajattelemisen aihetta. Dokumentin kärkkäyden vuoksi asehulluuden lopulliset syyt jäävät turhan avoimiksi. Moore piikittelee silti onnistuneesti väärään suuntaan katsovia ihmisiä, jotka syyttävät väkivallasta musiikkia, videopelejä ja milloin mitäkin viihdeteollisuuden lajia. Tähän Moore vastaa osuvasti: Columbinen koulusurmaajat kävivät keilaamassa juuri ennen surmatöitään, miksei kukaan halua kieltää keilailua?

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti